tiistai 15. marraskuuta 2016

Kolonoskopiaan valmistautuminen

Miten olen valmistautunut kolonoskopiaan, eli perä- ja paksusuolen tähystykseen?

Ajan tulevaan toimenpiteeseen sain kahdeksan päivää aiemmin mahalaukun tähystyksen yhteydessä, joten aloitin valmistautumisen heti.


Valmistautumisohjeissa kerrotaan, että viikon ajan ennen tähystystä täytyy pidättäytyä kasviksista, hedelmistä, marjoista ja leivistä, jotka sisältävät pieniä siemeniä. Vatsan tulisi toimia päivittäin ja tarvittaessa apuna käyttää ummetuslääkkeitä.

Ensimmäisinä päivinä söin salaatissani kurkkua ja tomaattia, kunnes tajusin googlettaa ohjetta tarkemmin. Eri lähteistä löytyi tietoa, että tietenkin myös kurkkua ja tomaattia tulisi välttää, koska onhan niissäkin pieniä siemeniä. Eli ruokavaliosta pois: kurkut, tomaatit, vadelmat, mustikat, viinirypäleet, puolukat, kiivit, mansikat ja siemenelliset leivät. Kaikkea muuta saisi syödä normaaliin tapaan.

Salaatin syöminen jäi siihen. Lievän refluksilöydöksen ja ärtyneen ruokatorven alaosan vuoksi tulee kiinnittää entistä tarkempaa huomiota ruokavalioon ja närästys itsessään sulkee monet ruoka-aineet pois itseltäni. Ruisleipää välttelin täysin, koska tiedän että se kovettaa vatsaani entisestään. Ruokana oli mm. jauhelihakastiketta pinaattisella nauhapastalla ja spagetilla, myskikurpitsakeittoa (ilman siemeniä), poronkäristystä ja perunamuusia. Ilta- ja aamupalana puuroa. Lisäksi paljon vettä ja kivennäisvettä.


Pari päivää ennen tutkimusta pyrin jättämään kiinteän ruoan pois, jotta varmistuin mahdollisimman helposta vatsan tyhjentymisestä. Ravintona oli siis maustamatonta- ja banaanijogurttia, mango- ja päärynäviiliä, muutamat maitosuklaavanukkaat sekä makaronivelliä. Lisäksi vajaan litran verran itsetehtyä mehua ilman siemeniä ja sattumia. Mehussa oli mandariinia, vesimelonia, sitruunaa, limeä ja inkivääriä. Aamuisin join pari kuppia kahvia, päivisin teetä ja lisäksi paljon vettä.

Tähystystä edeltävänä iltana tuli nauttia 4 litraa Colonsteril-tyhjennysainetta metodilla litra per tunti. Seoksen kyytipojaksi olin säästänyt pari litraa päärynämehua. Ja tähystys-aamuna pelkkää nestettä ja samaa settiä vielä 2 litran verran.

Voi ainakin sanoa, että jonkinlainen hyvä ja kaivattu puhdistus suolistolle tämäkin. Vatsan turvotus hävisi viimeisien päivien aikana.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti