Aika

Tammikuu lähenee uhkaavasti loppuaan. Aika on kulunut kuin lentäen. Elo onkin ollut kuin yhtä vuoristorataa sitten marraskuun. Valitettavasti nuo pudotukset pohjalle on tuntuneet kestävän pidempään, kuin nousut sinne vuoristoradan huipulle. Päällisin puolin kaikki on kyllä hyvin, hengissä ollaan koko perhe. Väsymys(?) vaan tuntuu lamaannuttavan liikaa kaikenlaisia osa-alueita.

Tällä hetkellä työstettävänä on parisuhde. Sillekin pitäisi löytää aikaa. Yhteistä aikaa. Ilman lapsia. Vain me kaksi aikuista. Pienin askelin eteenpäin - ja kyllä tämä nousu tuntuukin niin hitaalta siinä vuoristoradassa. Välillä tuntuu siltä, että vaunu liukuu vain taaksepäin, aika pysähtyy. Mutta sitten tulee onneksi ajanjakso, että kuljetaan myös eteen ja ylöspäin lähinnä suupielet korvissa. "Kyllä tämä tästä". Tämähän on kaikki sitä "ensimmäisten vuosien haastetta, kyllä se sitten helpottaa" ja "toinen vauvavuosi haasteineen". Sitäkö tämä on? Onko meistä tähän yhteiseen matkaan? Varmasti? Vai pitäisikö koittaa kulkea erillään? Uskon vahvasti, että yhteinen matka jatkuu. Emme ole valmiita luovuttamaan. Aika sen kai näyttää. Niin, että kyllä tämä tästä! :)