Herranjestas, siitä päivästä on jo lähes vuosi! Aika on mennyt nopeasti. Äkkiä. Vauhdilla. Pian ollaan jo ajassa ennen juhannusta, jolloin olen ollut jo VUODEN kotona.
Olen muistellut hetkiä, ennen raskaustestin tekemistä ja sen jälkeen. Ennen testin tekemistä muistan kertoneeni töissä työkavereilleni, kuinka olen jatkuvasti todella väsynyt. Iltaisinkin menin jo klo19-20 välillä yöunille, että jotenkuten jaksoin herätä aamulla ennen klo5 lähteäkseni töihin. Enpä silloin arvannut, että se voisi johtua raskaudesta. Muistan myös monta iltaa, jolloin makasin visusti peiton alla sängyssä peittoni alla ja mies istui vieressä silittelemässä. Olo oli kipeä, paleli hirveästi. Aina iltaisin. Vain iltaisin. Raskausoireita, näin jälkikäteen ajateltuna. En kärsinyt mistään ylitsepääsemättömästä pahoinvoinnista. Mutta muistan myös yhden päivän, jolloin töissä voin todella huonosti. Oksetti. Mahakin oli sekaisin. Juoksin työpisteen ja vessan väliä koko aamun. Lopulta lähdin työterveyden kautta kotiin. Nekin taisivat olla juuri alkuraskauden pahoinvointeja, ennen kuin tiesin olevani raskaana.
Kun raskaustesti oli tehty, oli vain kestettävä pahan olon kanssa. Onneksi se ei edelleenkään ollut ylitsepääsemätöntä. Mutta hirveää. Pelko persuksissa jatkuvasti mahdollisesta keskenmenosta. Voi elämä sitä pelon ja stressin määrää. Pitkälle raskauteen. Jatkuvasti pelko mukana siitä, että meneekö raskaus kesken vai ei.
Töissä kerroin rakenneultran jälkeen olevani raskaana. Monen suusta kuulin, että "mä niin tiesin!". No mistä ihmeestä se nyt sen tiesi, oliko ollut kärpäsenä katossa kun raskaustestiä tein? Silloin tuo sana TIESIN ärsytti aivan suunnattomasti. Arvasin olisi ollut paljon parempi. No onhan se nyt vähän ihmeellistä, kun tupakointi loppuu yks kaks, helmikuun ollessa lähes lopussa. Kahvinjuontikin jää pois. Energiajuomat olin sentään lopettanut vuoden vaihteessa, joten yritin sopertaa raskausviikolle 14 saakka jotakin "terveellisestä elämästä". Yksi yksinhuoltaja-työkaverini oli tämän kuultuaan naureskellut ja sanonut, että olen varmaankin raskaana. Levittänyt sitä muille. Ja muut olivat naureskelleet. Tämä työkaverini pyysi anteeksi, halasi ja iloitsi puolestani, kun kerroin raskaudesta. Kiitos ja aamen, olet anteeksiantoni saanut. Toisten ihmisten ilo oli vilpitöntä, mutta joukkoon mahtui myös näitä naisia jotka eivät onnitelleet lainkaan - vaikka kerroin heille asiasta päin naamaa, jotteivat voisi sitten sanoa että kuulivat sen jostain muualta. Minun mielestä aika tökeröä olla sanomatta mitään. Ymmärrän, jos olet aina halunnut lasta ja et ole siihen tarkoitukseen sopivaa miestä löytänyt elämääsi, mutta on aika törkeää näyttää se tuolla tavoin toisille. "Aha, mitä se asia mulle kuuluu" no ei oikeastaan kuulukaan, mutta me/te naiset olette sellaisia juorukelloja, joten ajattelin olla rehellinen, vihdoinkin kun se pahin keskenmenoriski on takana.
Omille sukulaisille raskaudesta kertomista toki odotin. Omalta puoleltani lapsemme tulisi olemaan ensimmäinen lapsenlapsi, miehen puolella niitä lapsia jo olikin. Tiesin, että omalle isälleni kerrottua tietäisi tästä raskaudesta koko sukuni. Joten isälleni kerroin oikeastaan viimeisenä, lähisuvusta. Kerroimme raskaudesta näyttämällä ultraäänikuvaa. Isäni silmiin kohosivat kyyneleet ja hän hieman huolimattomasti halasi minua, poski vasten poskea. Isäni naisystävä iloitsi ja hihkui, "tätä hetkeä isäsi on odottanut". Ja sitten se karkasi käsistä. Todennäköisesti isäni soitti heti äidillensä, joka soitti tyttärellensä, joka soitti taas omalle tyttärellensä sekä pikkuserkullensa. Jotka kertoivat omille puolisoilleinsa ja jotka onnellisesti viestittivät minulle onnitteluitansa. Ja isäni, laittoi myös tulevasta pappaudestaan (hehe) iloisen sanoman facebookkiin. Sinne juuri, minne en asiaa tahtonut vielä kenenkään tietoon. Niin se vaan sitten levisi, tieto raskaudesta.
Omalle äidilleni uskouduin asiasta jo paljon varhaisemmassa vaiheessa. Olikohan se jo jopa saman päivän iltana. Oli pakko päästä kertomaan jollekin ja luonnollinen vaihtoehto oli oma äiti. Parin päivän sisällä kieltäydyin tyttäremme serkkujen luona kahvista, mikä oli ennenkuulumatonta. Serkkujen äiti, juuri toisen tyttärensä synnyttänyt, arvasi heti "sä oot raskaana". Maaliskuun lopulla pidetyissä nimenantojuhlissa serkkujen äiti kuiskutti imettäessään korvaani, että mitä voin turvallisin mielin syödä pöydän antimista. Ihanaa. Ja niin hassua.
Siinä ne ovat. Ylempänä ensimmäisenä tehty raskaustesti, sunnuntaina iltapäivällä. Alempana toisena tehty raskaustesti, maanantaina iltapäivänä. Viivat selkeästi vahvistumassa. Voi elämä! Niin juuri, se uusi elämä. Meidän jatkeemme, rakas tyttäremme, ilmoitti siis tulostaan :')
- Ann
