Se kuuluu pikkulapsiaikaan, niin ne sanoo

Vuoden olen ollut todella väsynyt ja voimaton. Kauemminkin, mutta tuo töihin paluu sen konkretisoi parhaiten. Aamuvuorossa töissä jaksan tehdä asioita, vaikka hyvinkin vaikeaa se on välillä ollut. Kotiin päästyä en ole jaksanut sitten mitään tehdä. Saattanut kulua pitkäänkin, että jaksan tyhjentää tiskikoneen tai tarttua imurin varteen. Sohvalla viltin alla on paras kölliä.. Väsyttää, paleltaa ja kiukuttaa.

"Väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen".

"Ne on nää ruuhkavuodet, jotka väsyttää."

Mutta kun se väsymys on sellaista, ettei ihan oikeasti jaksa? Kun täytyy itsensä ihan tosissaan pakottaa tekemään asioita, koska eihän nyt kahden pienen lapsen äiti voi olla niin väsynyt ettei mitään kotona saa aikaiseksi työpäivän jälkeen. Eikä kaikkea voi jättää isän tehtäväksi.

Uniongelmista olen kärsinyt paljon esikoisen raskausajasta lähtien. On väsyttänyt, muttei ole vaan saanut nukuttua. Pitäisi nukkua, muttei uni tule. Jos nukahtaa, herää lapsen itkuun ja itse ei pääsekään enää uneen. Viimeisimmän puolen vuoden aikana tilanne kääntyi selkeästi. Olen laittanut itse tämän ylitsepääsemättömän väsymyksen toukokuun stressin piikkiin. Mutta ilmeisesti anemia on ollut the syyllinen jo kauemmin. Sanottakoon tähän väliin, että miesparka.

Olen ollut flunssassa useamman viikon ajan, enterorokosta lähtien olo on ollut tavanomaista voimattomampi. Viimeisimmän viikon ajan ääni on ollut käheänä ja yskää on ollut. Töitä tehdessä on kuitenkin henkeä ahdistanut omituisella tavalla. Loppuviikosta tuli todella voimaton olo. Painavien laatikoiden nostelu oli ensimmäisestä laatikosta lähtien todella raskasta, tuskanhiki iski päälle heti. Kurkkua ja rintakehää poltteli, keuhkoihin sattui ja päässä humisi. Tuli olo, että on parempi lähteä käymään työterveydessä. Siellä todettiin akuutti kurkunpään / henkitorven tulehdus. Myös "puhekielto" langetettiin. Mainitsin enterorokosta, jonka 'ansiosta' päädyttiin ottamaan verikokeet. Sanottiin, ettei puhelua tule jos arvot ovat ok.

Meni puolisen tuntia ja puhelin soi. Kuulemma tulehdusarvot vain hieman koholla, mutta olivat labrasta soitelleet perään, että hemoglobiini on alhainen. Varattiin sitten tunnin päähän lääkärille aikaa. Sinne mennessä lääkäri kertoi, että jos arvot ovat uusintakokeen jälkeen yhä samaa luokkaa niin hän laittaa lähetteen samantien keskussairaalaan. Kävin labrassa ja siinä odotellessa kerkesin tutkimaan kunnolla anemian oireilua. Kaikki oireet täsmäsivät omiin olotiloihini. Vastaukset tulivat ja pääsin lääkärin huoneeseen jossa käytiin oireet läpi pikaisesti. Hemoglobiini oli 83, naisilla viitearvo on 117-155 g/l. Lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan.

Anemia. Siitäkö löytyi syy tälle jatkuvalle väsymykselle?

Enterorokko

Koko kesän saimme ipanoiden osalta nauttia terveistä päivistä. Syyskuun loppupuolella, kelien viilennettyä, iski ensimmäinen tautiaalto päälle. Ensimmäisenä jäpikälle nousi korkea kuume, jota seuraavana päivänä seurasi suunpieleen ilmestyneet punaiset pisteet, jotka lähtivät tummumaan hurjaa vauhtia. Seuraavana päivänä koko jäpikkä oli yltäpäältä täynnä näppylöitä. Googlettamalla ja muilta äiti-ihmisiltä kyselemällä kotidiagnosoitiin enterorokko. Niitä näppyjä löytyi aina suusta jalkapohjiin saakka. Kuumetta oli sen kolmisen päivää. Vähän rokkonäpyt tuntui raavituttavan, jos vaatteita ei ollut suojana. Ihottumakin paheni selässä.

Ja sitten jäpikän lähestulkoon toivuttua sairastui neiti. Korkea kuume nousi yöllä ja oksennukset tulivat sänkyyn. Samaan aikaan huomattiin punaiset täplät suun ympärillä ja osattiin aamulla terveyskeskukseen mennessä kertoa hoitajille, että enterorokkoa meillä sairastetaan. Samaa mieltä olivat. Ei ollut nielu- tai korvatulehduksia kummallakaan. Pikaisen käynnin jälkeen päästiin toipumaan kotiin.

Neidiltä oli voimat vähissä kahden päivän ajan, lähinnä sohvalla ja sängyllä makoillessa kulutettiin aikaa. Jäpikkä oli tuossa vaiheessa jo aivan kyllästynyt kotona kököttämiseen. Eli tervehtynyt härnäsi vähän väliä sairastelevaa. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että itsellä oli myös voimat täysin pois. Lämpöä ja aivan kamala olo kolotuksen kera, niin ettei tehnyt mieli sohvalta nousta ylös edes komentamaan jäpikkää.

Viimeinen sairaslomapäivä oltiin vielä kiltisti sisällä. Yritettiin keksiä kaikenlaista tekemistä kolmistaan. Väritys- ja kirjoitusharjoitukset muovailuvaha touhuineen siivittivät aamupäivää. Iltapäivällä järkättiin sitten keskelle olohuonetta "maalaustalkoot". Oikeastaan järjestämistä oli vain isojen papereiden lattiaan teippaaminen ja sopivien työkalujen etsintä. Sillä neidin ensimmäisen sairasyön oksentamisen johdosta oltiin otettu matot pois lattioilta.

Ipanat menivät takaisin päiväkotiin tuon viikon perjantaina. Siellä kuultiin, että on paljon ollut enteroa liikenteessä. Aika väsähtäneitä olivat päivän päätteeksi, mutta innoissaan että olivat saaneet leikkiä kavereiden kanssa.

Sydänkontrolli ja sairastelua

Niitä, jäpikän sydänkontrolleja, on kahden vuoden sisälle mahtunut useita. Aortan kaaren lievä kapeuma korjaantui itsestään ja loppuvuoden 2015 osalta kontrollivälejä harvennettiin. Viime marras-joulukuussa jäpikän vointi kuitenkin huononi. Oli jatkuvasti väsynyt, ei jaksanut touhuta ja makasi lähinnä vasemmalla kyljellään käsi suoraksi ojennettuna. Päiväkodissakin huolestuttiin. Syksyn sydänkontrolli oli siirtynyt jo useita kertoja, milloin meidän puolelta ja milloin sairaalan puolelta. Meille oli myös sanottu, ettei peruutusaikoja ole mahdollista saada lastentautien poliklinikalta. Yhtenä joulukuisena päivänä kuitenkin sain soiton, jonka ansiosta päästiin heti samana päivänä sydänpolille tarkastamaan tilanne.

Epikriisistä:

Diagnoosit: kaksiliuskainen aorttaläppä, kammioväliseinän aukko

Tulosyy: Seuranta kaksiosaisen aorttaläpän ja kammioväliseinäaukon vuoksi. Lisäksi aortankaari oli välillä kapeahko.

Sairastunut marraskuun loppupuolella korvatulehdukseen. Edelleen päiväkodissakin ollut väsyneempi, lepäilee, ruoka ei maistu, ripulia ja pientä lämpöä. Atooppinen ihottuma edelleen.

Status: Yleisvointi hyvä. Keuhkot auskultoiden vapaat, ei vinkunaa tai rohinaa. Sydänsyke tasainen, istuen ja selinmakuulla kuuluu 2/6 vahva sivuääni kylkiluuväli IV ja karheako sternumin yläpuolelta molemmin puolin. Vatsa pehmeä, maksa normaali ja reisivaltimopulssi tuntuu hyvin oikealta.

Ultraääni: Normaali nelilokerorakenne ja yhteydet. Kammioväliseinäaukko sijaitsee oikean uloskanavan suuntaan menevän edessä lihasalueella pieni pätkä läpän tason alapuolella. Nopea oikovirtaus ja hyvä painegradientti kammioiden välillä. Aortankaari nyt hyvännäköinen ja normaali pulsatiivinen antegradinen virtaus. AV-läpät normaalikokoiset. Normaalit sisäänvirtaussingnaalit. Aorttaläpässä näkyy kolme purjetta mutta avautumisliike on kaksiosainen, toiminnallisesti kaksiosainen läppä. Ylimmäinen reuna paksuhkon näköinen. Ei vuotoa.

TV 22 / MV 23 mm, TAPSE 25 mm, V max AO 1.3/s, kudosdopplerilla kammioväliseinän puolelta E/e-suhde 10 eli poikkeava, takaseinän puolelta 7 eli normaali. LV 32/20 mm, FS 39 % ja EF 70 %, kammioväliseinä ja takaseinä 4 mm, RV 11 mm. Aorttaläppä 11 mm, tyvi 14 mm ja keuhkovaltimoläppä 17 mm. Verenkierto keuhkoihin normaali. Aortankaari istmus 12 mm.

Edelleen näkyy kammioväliseinäaukko, jonka kautta nopea oikovirtaus, tämä aiheuttaa sivuäänen. Lisäksi toiminnallisesti kaksiosainen aorttaläppä."

Kaikenkaikkiaan jäpikän loppuvuoden väsymys meni virustaudin ja korvatulehduksen jälkitilan piikkiin. Onneksi lopulta myös tuo väsymystila korjaantui joulun 'pidempien' pyhien avulla. Ehkä ensimmäiset kuukaudet päiväkodissa olivat riittävän rankkoja?

Sairastelulle ei kuitenkaan tullut loppua, vaan meidän taloudessa sairasteltiin koko kevät kahden viikon välein, jäpikkä useammin kuin neiti. Työnantajani ei jatkuvista poissaoloistani ilahtunut lainkaan, ei ymmärtänyt että miksi minun täytyi jatkuvasti jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin ja miksei mies voinut jäädä. Itse kuitenkin sain olla palkallisesti kotona sairaan lapsen kanssa kotona sen kolme päivää. Jos mies olisi kotiin jäänyt, olisi menetetty noiden päivien ajalta palkka täysin. Tätähän työnantajalle ei olisi tarvinnut edes kertoa, mutta lopulta työnantajapuolelta tullut painostus riitti ja kerroin syyn esimiehelleni. Työnantajalla on mahdollisuus pyytää vanhempia vuorottelemaan tai jakamaan sairauspäivät keskenään, mutta vanhemmat itse saavat päättää kuinka toimivat. Meidän tilanteessa oli järkevintä toimia yllä mainitulla tavalla. Tottakai olisimme muuten vuorotelleetkin, mutta rahallisesti se ei ollut järkevää.

Sairastelu kuitenkin loppui kelien lämmetessä. Touko-elokuun aikana ipanat saivat olla terveinä. Syyskuun lopulla kelien sopivasti viilentyessä sairastuttiin ensimmäisen kerran. Enterorokkoon.

Hiljaiselon jälkeen

Edellisestä kirjoituksesta on aikaa, lähestulkoon kaksi vuotta on vierähtänyt. Paljon on myös tässä välissä tapahtunut. Ennen kaikkea paljon ollaan yhdessä kasvettu - Neiti on nyt 4-vuotias ja Jäpikkä 2v7kk.

Paljon olen pohtinut blogiin kirjoittamista, mutta monista syistä jättänyt sen kuitenkin tekemättä. Muunmuuassa siksi, että välillä on tuntunut ettei aika yksinkertaisesti vain riitä tai en ole halunnut tuoda julki sellaisia asioita, mitä yhdessä perheenä olemme läpi käyneet. Ja kerran, kun jättää pitkäksi aikaa kirjoittamatta, niin yhä vaikeampaa se on aloittaa uudestaan.. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että haluan kirjoittaa ja täten kerätä pientä palaa meidän elämästä ylös, niistä kuuluisista ruuhkavuosista.

Kaikenkaikkiaan meillä on asiat oikein hyvin. Aikuiset käyvät töissä, toimeentulo on turvattu. Ipanat viettävät arkipäivät päiväkodissa ja onneksi siellä viihtyvät mainiosti. Arki rullaa vuoristoradan lailla eteenpäin. On talo, joka kaipaa huolenpitoa ja jossa ollaan muuten asuttu viiden vuoden ajan. On autoja, jotka tasaisen tappavasti vaativat korjaustoimia. On läheiset ihmiset, jotka tarpeentullen tukevat arkeamme. Ympärillä on siis ihmisiä, joita kuitenkin tulee aivan liian vähän nähtyä. Miksi? Ja miksi uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu niin vaikealta?