Voimattomuus

Viimeisin viikko on ollut aivan mehuton. Siis tarkoitan, että voimat ovat olleet täysin kadoksissa mielenkiintoa myöten. Oli päivässä sitten tapahtumia tai ei, on lamaanuttava väsymys jatkuvasti läsnä ja huomaan hakeutuvani sohvalle viltin alle jatkuvasti. Toden teolla saan tsempata itseäni, että jaksaisin suoriutua pakollisista arkisista askareista. Kyyneleet valuvat ihmeellisistä asioista, mikä ei ole aivan normaalia itselleni. En jaksa kiukkuilla, mutta miehen osalta tulen väärinymmärretyksi aikalailla päivittäin. Ja miestä ärsyttää, kun makoilen vain sohvalla tai olen tekemättä mitään.

Sunnuntaina mies ehdotti, että jos kovan pakkasen myötä veisinkin neidin elokuviin - visiittiä olimme suunnitelleet yhdessä aiemmin. Mietin hetken, että miten asian esittäisin hänelle.. En yksinkertaisesti jaksa, ei ole voimia lähteä elokuviin. Ei voimia lähteä ihmisten ilmoille. Väsymys, aivosumu, päässä jyskyttävä särky ja paine hallitsee olotilaa. Näköhäiriöitä oli ollut pitkin aamua. Päätin sanoa asian mahdollisimman lyhyesti, joten kerroin että olen väsynyt, kroppaa särkee ja en jaksa. Hänelle se oli siinä hetkessä ok. Kunnes illalla yksi tökerö kommenttini sai miehen avautumaan, että häntä ärsyttää kun pakenen arkea väsymyksen turviin. Sanoi hän muutakin ja annoin rauhassa sanoa ne todelliset ajatukset ulos. Mutta toki niistä kaikista sanoista myös loukkaannuin. Taas ollaan tilanteessa, jossa olotilani ei selkeästi näy ulospäin. Kuten käden tai jalan murtuma, kipsi. Miehen on vaikea suhtautua asiaan. Vaikka ollaan diagnoosin turvin tätä asiaa reilun kahden vuoden ajan eletty läpi.

Illalla jonkin aikaa olin mahdollisimman vähin äänin kunnes kerroin suoraan miehelle, että olin hänen sanoistaan hieman loukkaantunut. Rauhallisesti lasten nukkumaan mentyä puhuimme asiasta uudelleen, kerroin tarkemmin tuntemuksistani ja mies kyseli, että toivonko jotain selkeää verikokeista löytyvän tai lääkärin uutta diagnosoivan. Sanoin, että lääkärin kohtaaminen hermostuttaa. Sillä sama ihminen noin kolme vuotta sitten totesi, että "väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen". Sivuutti kommenttini siitä, kuinka en tuntenut oloani normaaliksi ja väsymykseni oli aivan erilaista kuin univajeesta tuleva väsymys. Ja tuosta noin puolen vuoden kuluttua pitkän flunssakierteen jälkeen kroppa alkoi laittaa vastaan, päädyin työterveyden kautta lähetteellä sairaalaan, jossa sain ensimmäisellä visiitillä verensiirron ja rautatankkauksen diagnoosilla "vaikea anemia".

En tietenkään toivo, että lääkäri olisi edellisen kohtaamisen tavoin yhä vähättelevällä linjalla. Toivon, että labroista löytyy jälleen alhainen ferritiini, joka omalta osaltaan selittää nämä olotilat ja tuntemukset. Ja että lääkäri tekee selkeän suunnitelman jatkon suhteen, että miten edetään ja minkälaisella tarkkailulla. Ja tietenkin, että hän määrää samantien rautatankkaukseen (1000 mg) ja seuraavan kontrollin/tankkauksen lähitienooseen. Enkä toivo, että saisin minkäänlaisia uusia diagnooseja.

Tällä viikolla on siis labrat ja lääkärissä käynti. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät ja rautatankkauksen saan, romahtaa jälleen yleisvointi hetkellisesti ja kuume nousee korkealle muutamaksi päiväksi. Katsellaan siis, miten käy. 

Eskarilaisen unissakävely ja yölliset kauhukohtaukset

Ipanoilla on ollut yöllisiä unissakävelyitä aiemmin satunnaisesti, toistuvampaa itkuista heräilyä useammin ja painajaisunia vaihtelevasti. Mutta varsinkin neiti on öisin läpikäynyt selkeästi asioita uniensa aikana. Yhdessä vaiheessa yöllisiä heräilyitä saattoi olla kolmesta kymmeneen yössä, joskus vähemmän ja joskus enemmän. Joskus ei lainkaan. Noihin vaiheisiin on toisinaan ollut liitettävissä selkeitä syitä, toisinaan taas ei. Sitten yöt ovat taas rauhoittuneet ja jokainen on nukkunut levollisemmin.

Tämän hetken yölliset kauhukohtaukset ja unissakävelyt liittyvät oletettavasti eniten aiempaan blogipostaukseeni aiheesta kiusaaminen. Tämä nykyinen vaihe alkoi muutama viikko takaperin, kun oltiin palaamassa lomamoodista takaisin arkirytmiin. Selkeästi eskariin palaaminen jännitti ja pelotti neitiä. Mielessä pyöri varmasti monet keskustellut asiat, kuten mitä jos toiset vielä kiusaavat? Mitä jos toinen satuttaa minua? Mitä jos satutan itse toisia? Mitä jos kukaan ei halua leikkiä? Varmasti näiden ajatusten pohjalta yölliset levottomuudet ovat kehkeytyneet.

Neiti menee rytmin mukaisesti unille, nukahtaa hetkessä sänkyynsä tai nukahtamista edeltää levoton pyöriskely ja höpöttely. Unta on kestänyt noin 1,5h kun sängystä alkaa kuulua vaimeaa nyyhkytystä joka kovenee jokaisen hengenvedon myötä. Tulee hiljaisuus. Pian huoneesta kävelee pois neiti, joka vaikuttaa täysin hereillä olevalta, sillä askeltaminen on selkeää - hän kävelee keskellä avointa lattiaa, ei seiniä pitkin - ja silmät ovat auki. Ensin luultiin, että neiti on hereillä. Saatettiin kysyä, että tiedätkö missä olet? Mutta pian kävi selväksi, että hän on täysin unessa. Ei vastausta kysymyksiin, askeleet kiertävät olohuonetta tai suuntaavat keittiöön, vessaan. Pissalla käyntikin sujuu unissaan. Tai sitten hän tulee sohvalle ja kömpii viereen. Saattaa vastata johonkin satunnaiseen kysymykseen "ei", tarkoittaen ilmeisesti ettei tiedä. Puhuu sekavia, sanoista ei saa selvää. Ei katso kuitenkaan missään vaiheessa meitä silmiin vaan katse suuntautuu aina ohitse. Jos hän istahtaa sohvalle, sitä seuraa nopeasti syvä haukotus ja silmien hierominen. Silmät menevät kiinni ja hetken päästä jompikumpi meistä ottaa neitiä kädestä kiinni ja johdattaa takaisin sänkyyn. Yleensä sänkyyn viemistä ei seuraa enää toinen unissäkävely, mutta on ollut öitä jolloin sängystä on noustu kolmesti peräkkäin samalla kaavalla.

Joskus huoneesta alkaa vaimean nyyhkytyksen myötä kuulua huutamista ja säntäämme sängyn luokse. Neiti istuu sängyllään ja lakkaa huutamasta pääsääntöisesti heti, kun pääsemme huoneeseen. Huutoa seuraa useimmiten nyyhkytys, kyynelten valuminen ja tärinä. Yleensä istumme sänkyyn vierelle ja halaamme tiukasti, silitämme poskia ja hikisiä hiuksia. Jos kyseessä on selkeästi ollut painajainen, puhumme rauhallisesti ja kerromme missä olemme, vakuuttelemme että kaikki on hyvin ja mitään hätää ei ole. Se on ollut vain unta. Painajaisunesta havahtuminen ja sitä seuraava uudelleen nukahtaminen vie selkeästi kaueammin aikaa. Joskus huoneeseen mennessä huuto ei kuitenkaan lakkaa, silloin istumme sängylle, nostamme neidin syliin, hyssyttelemme ja paijaamme. Kunnes neiti rauhoittuu.

Seuraavana aamuna neiti ei muista unissakävelystään tai kauhukohtauksistaan mitään. Painajaisunista saattaa olla vielä selkeäkin muistijälki, mutta aamulla uni ei kuitenkaan palaudu enää kunnolla ja kokonaisena mieleen.

Keskustelin unissakävelystä ja kauhukohtauksista kiusaamisasian tilannekatsauksessa psykologin kanssa. Hän kertoi samoja asioita, mitä olinkin jo varmistellut Duodecimin kautta unissakävelyyn ja kauhukohtauksiin liittyen. Vakuutteli, että tämä on täysin normaalia ja voimme itse pyrkiä jatkossakin rauhoittamaan unta jo tekemillämme asioilla. Niitä on illan riittävä rauhoittumisaika, rutiinit (iltapala, hammaspesu, iltasatu sohvalla kainalossa) ja nukkumaan mennessä päivän positiivisten asioiden ja tapahtumien kertaaminen. Niistä joko on apua tai ei ole, mutta joskus tulevaisuudessa näiden unihäiriöiden pitäisi jokatapauksessa päättyä.

Tilanne eskarissa on tällä hetkellä "seesteytynyt" ja välttämättä aivan jokainen yökään ei näyttäydy meille enää yhtä levottomana. Mutta selkeästi neiti on yhä normaalia väsyneempi, itkuherkempi ja kiukkuisempi. Pyrimme rauhoittamaan arkiviikkoa siten, että joka ilta ei olla leikkimässä kavereiden kanssa, vaan tehdään rauhaisia puuhia yhdessä kotona. Pelataan pelejä, askarrellaan tai maataan sohvalla yhdessä läjässä ja katsotaan vaika jokin elokuva porukalla. Ihan vaan ollaan ja säästetään energiaa. Mennään ajoissa nukkumaan ja toivotaan, että jokaista nukuttaa aamun herätykseen saakka.

Väsynyt olemaan väsynyt

Lamaavaa väsymystä ja muita oireita on kestänyt jälleen liian kauan. Edellinen lääkärikäynti, labrat ja rautankkaus oli kesällä. Kaiken silloisen hässäkän keskellä jätin uudelleen käynnistyneen selvittelyhomman kesken, typeryyttäni. Kannustuksesta huolimatta. Itseäni voin vain siis syyttää.

Kyse on muutama vuosi sitten aiemmin esilleni nostama aihe nimeltä raudanpuuteanemia ja alhaiset ferritiiniarvot. Silloinkin tilanteen seuranta jäi lopulta kesken.. Oikeastaan samalla kaavalla, kuin viimeksi kesällä. Molemmilla kerroilla on jäänyt omalle vastuulleni soittaa myöhemmin aikaa lääkärille labraseurantaa varten, mutta olen vain vältellyt asiaa. Ja kun aikaa kuluu, tulee soittamisesta yhä vaikeampaa. Jos kyseessä olisi jonkun ystävän tai oman ipanan hyvinvointi ja jaksamisen, olisin tietenkin vienyt asiaa eteenpäin. Mutta omalla kohdallani jostain syystä olen tehnyt poikkeuksia, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, että miksi se soittaminen onkaan niin vaikeaa. Ehkä en vain ”halua olla vaivaksi” ja yritän taistella äärirajoilla väsymyksen ja muiden oireiden kanssa.. Viimeiseen saakka.

Mikä juuri nyt sai soittamaan? Oireet alkavat olla liian voimakkaita. Väsymys ei enää poistu, lainkaan. Huimauskohtaukset ovat huomattavasti lisääntyneet ja voimistuneet. Hengittäminen on muuttunut vaivalloisemmaksi, liikkuessa. Liikkuminenkaan ei huvita. Jatkuvasti tulee kasvavissa määrin pahempia näköhäiriöitä, uusimpana se että luurin näyttöä tuijottaessa tekstistä en saa kunnolla selvää (ajoittaista). Päänsärky on jatkuvasti läsnä. Mieliala alkaa olemaan totaalisen maassa. Tähän litanian päälle voidaan listata kaikki anemian ”normaalit oireet”, kuten hiusten huono kunto ja katkeilu, sama kynsillä ja iholla. Kipu ympäri kehoa. Jokaisen ruumiinosan jatkuva puutuminen. Aivosumu, keskittymisvaikeudet, kiinnostuksen puute.. Mitä kaikkea tätä nyt onkaan, mikä on toisaalta muodostunut itselleni vuosien aikana täysin ”normaaliksi” tilaksi.

Pari vuotta sitten olin siis vielä töissä, kärsin pitkästä sairastelukierteestä ja jaksaminen oli kortilla. Pitkä kuumeilu ja voimakas flunssa kaikkine tulehduksineen romahdutti kunnon, silti sinnittelin arjessa ja lopulta sain riesakseni sydänlihastulehduksen, jota ennen kuitenkin paljastui alhainen hemoglobiini (83) ja ferritiini (4). Suositukset naisilla olisi hb 117-155g/l ja fe 10-150 µg/l. Joskin tuo 10 tutkimuksien ja eri asiantuntijoiden mielipiteiden mukaan on aivan liian alhainen. Silloin sain kuitenkin ensihätään ensimmäisellä sairaalareissulla verensiirron ja useamman rautatankkauksen. Ja lopulta tuolloin kehkeytyi usean kuukauden sairausloma.

Rautakuurit suun kautta eivät itselleni sovi, vaan tankkaukset on tehtävä suoraan verenkiertoon. Siitä on tähän mennessä seurannut joka kerta korkea kuume ja usean päivän totaalinen voimattomuus. Syömisasiat ovat kunnossa, olen muuttanut ruokavaliotani suolistolleni (IBS) sopivaksi ja täten ongelmat ovat vähentyneet. Viime kesänä ymmärsin, että kuukautiseni ovatkin olleet myös runsaat - siis todella runsaat joillakin kierroilla, mutta kuitenkin ”itselleni normaalit”. Vuodan siis välillä kuin seula.. Muutaman päivän tai viikon verran. Itseasiassa nuoruudessa vuoto kesti voimakkaana helposti jopa 11vrk. Nykyinen 7vrk on siis jopa ”vähän”. Mutta tarkempia raudanpuutteen syitä ei ole tutkittu 2v takaisten tähystysten ja laajojen verikokeiden jälkeen.

Näin opiskellessa fyysiset voimat eivät ole niin koetuksella, kuin mitä aiemmin töissä ollessa ja fyysisesti raskasta työtä tehdessä. Lamaannuttava väsymys on jälleen hiipinyt hiljaa, kroonistunut... Ja voimat arjen mielekkääseen pyörittämiseen on kaikonneet. Tilalle on tullut väkisin uurtaminen. Mutta tästä kierteestä on nyt tultava loppu..

Sillä ollen jälleen kerran väsynyt olemaan jatkuvasti väsynyt!

Lumisen talven mahdollisuudet

Tänä talvena ollaan saatu nauttia enimmäkseen runsaasta lumisuudesta ja suhteellisen leudoista pakkasasteista. Ipanoiden ja itseni kannalta näen lumisuuden positiiviselta kannalta. Ipanoille tarjoutuu lumen myötä mahdollisuus lukuisiin eri leikki- ja harrastusmahdollisuuksiin, kuin mitä lumeton aikakausi tarjoaa. Itselleni lumi tuo lisää voimaa, pirteyttä ja hyötyliikuntaa. Eli jos et välitä lumesta tai muuten vaan talvinen aihe ärsyttää, niin skippaa toki - muussa tapauksessa, jatka ihmeessä lukemista!

Kevät-kesä-syksy aikaan pihalta löytyy aktiviteettia niin hiekkalaatikolta, leikkimökistä ja keinuista alkaen aina puissa kiipeilyyn saakka. Talvella hiekkalaatikko on poissa leikeistä ja leikkimökissäkään ei ipanoita huvita olla talvikamppeissa. Puut kiinnostavat, mutta selkeästi kesää vähemmän ja osittain siitä syystä, että ne ovat talvisin lehdettömiä ja oksille ei täten pääse piiloutumaan vanhempien katseilta.

Hieman märemmillä, mutta lumisilla keleillä aktiviteettia saadaan lumiukkojen, -lyhtyjen ja -linnojen rakentamisesta. Kun taas pakkaskelillä yöllä sataneeseen koskemattomaan lumeen on ipanoiden mielestä ihanaa tehdä lumienkeleitä ja keksiä niistä tarinoita.

Puistoissa vierailut ovat jääneet meiltä huomattavan vähäisiksi talvisin, varmasti siitäkin syystä koska niitä ei ainakaan täällä ns. talvihuolleta. Keinut ovat talvella maarajassa, liukumäet ovat puolet lyhyempiä ja kiipeilytelineissä kiipeily on haastavampaa talvivaatteissa. Puistojen sijaan viihdytään siis pulkkamäessä tai kaikkialla siellä, minne voi itse pulkalla tehdä laskupaikan. Kuten metsikköön, jota on raivattu. Ojan pientareelle, jota ei ole täytetty kakalla. Kumpareiselle pellolle, jonne saa tehtyä järjettömän pitkiä laskupaikkoja.

Yleensä luistelukenttien jäädyttäminen aloitetaan täällä vuodenvaihteen tienoolla, kunhan on pakkasta sopivasti. Mahdollisuudet lumiseen aikaan luisteluun siis kasvaa jäädytetyillä urheilukentillä ja mitä edemmäs talvi menee, sitä paremmin pääsee järven rantaan kolaamaan kenttää luistelua varten esille. Luisteluun saadaan lisää potkua mm. kiekosta ja mailoista, joilla ei välttämättä tarvitse pelata jääkiekkoa, vaan niitä voi käyttää apuvälineenä eteenpäin liikkumiseen ja taitojen kartuttamiseen.

Hiihtoladut lähistölle tehdään myös, kun on riittävästi lunta sekä sopivasti pakkasta. Yleensä tämäkin ajankohta on mennyt vuodenvaihteen tienoolle. Hiihtämässä käydään myös porukalla, mutta ipanat viihtyvät sopivan mittaisella ladulla itsekseenkin - sopivan näköetäisyyden päässä vanhemmista.

Yksi harrastusmahdollisuus on myös laskettelu, kun rinteet saadaan laskettelukeskuksissa auki. Meidän neiti alkaa olemaan niin hyvä hiihtäjä ja mäen laskija, että alkaisi selkeästi olla sopiva aika hänenkin käydä laskettelukoulussa jonka jälkeen voisivat miehen kanssa yhdessä harrastaa laskettelua.

Kun on riittävästi pakkasta lisää aktiviteettia ulos saa, kun jäädyttää vettä erilaisissa astioissa tai maitopurkeissa. Vettä on mukava myös värjätä ennen jäätymistä eri väreillä tai sitten jäätymisen jälkeen vesiväreillä. Veden sekaan on ennen jäätymistä mukava laittaa vaikkapa lehtiä, käpyjä tai jo keittiön maljakossa riittävän nuutuneet kukkaset.

Pimeässä on välillä ihanaa köllähtää lumeen selälteen makaamaan ja ihastella taivaalla loistavia tähtiä ja reittilennolla olevaa lentokonetta.

Ehdottomasti yksi parhaimmista asioista talvellakin on koko perheen retket luontoon ja laavulle makkaranpaistoon suuntautuen. Mikäs sen mukavampaa, kuin istua tarpomisen jälkeen nuotiopaikan ympärillä, lämmitellä käsiä samalla liekkejä ihastellen ja nauttia välipalaksi esimerkiksi notskileivät tai ne makkarat kera kaakaon tai kahvin.

Kaikkeen ulkona liikkumiseen on mukavaa lisätä aktiviteetiksi erilaisten jälkien bongausta. Milloin on kissa kulkenut tai jänis loikkinut lumen päällä tai jokin erikoisen kokoinen sekä kuvioinen rengas jättänyt jälkensä polulle.

Itselle tosiaankin lumi tuo mukanaan valon lisääntymisen synkimpään vuodenaikaan ja se tuo taas lisää jaksamista, kun pimeys ei ole niin painostava. Vaikka toisia ärsyttääkin lumisuus, itse pyrin näkemään tämänkin asian positiviiselta kannalta. Lumisateet lisäävät hyötyliikuntaa, kun pihan saattaa kolata useammankin kerran saman päivän aikana. Siinä samalla saa hyvää happihyppelyä ja halutessaan hyviä tekoja voi saada aikaan esimerkiksi kolaamalla naapurinkin lumet. Lumessa tarpominen teettää keholle enemmän töitä, hyödyllistä sekin. 

Koska talvi on pimeää aikaa, muistetaan mekin aina alkuillasta ulos siirtyessä laittaa päälle riittävästi heijastimia. Ipanoiden vaatteita olen ostovaiheessa jo silmäillyt niin lämpö- kuin vesipilareiden lisäksi riittävällä heijastinkokonaisuudella. Lisäksi olen useampana vuonna lisännyt ulkoiluvaatteisiin liimattavaa heijastinkangasta, joka soveltuu myös yhtälailla laitettavaksi kenkiin tai reppuihin. Tälle talvelle ostin molemmille ipanoille hanskat, jotka ovat lähes kauttaaltaan heijastavaa materiaalia. Ja kun lähdetään pihapiirin ulkopuolelle puetaan päälle lisäksi huomiliivit. Niiden lisääntynyt käyttö on erityisesti tämän talven aikana näkynyt positiivisesti liikenteessä!

Tässä oli listattuna meidän yleisimmät talvipuuhat. Luitko loppuun saakka, vaikka olet ehdottomasti enemmän kesäihminen? Vai onko talvi ja lumi juuri sinun juttusi ja kenties sait uuden inspiraation ulkoiluun? 

Ulkomailla ipanoiden kanssa

Tuntuu, että kaikkialta puskee silmille milloin mitäkin mainontaa reissaamisesta ulkomaille ja sähköpostiin tipahtelee eri matkanjärjestäjiltä tarjouksia sekä vinkkejä reissaamiseen harva se päivä tai vähintäänkin viikko. Jälkimmäinen on toki itseltäni aivan tietoinen valinta, jotta voisi tarttua hyviin tarjouksiin jatkuvan matkan metsästyksen sijasta.

Tämän vuoden ensimmäinen (ja samalla ehkä ainoakin) ulkomaanmatka ollaankin varattu ja maksettu jo viime vuoden puolella, sillä vastaan tuli niin hyvä tarjous ettemme uskoneet sitä hintaa alittavampaa reissua enää tulevan kevään aikana vastaan.

Tähän mennessä olemme olleet ipanoiden kanssa kolmesti ulkomailla. Kriteeristönä reissuille on ollut pysyminen Euroopassa ja täten maximi lentoaikakin on muodostunut 5h kestoon. Ensimmäinen reissu tapahtui Etelä-Eurooppaan, kun jäpikkä oli 3kk ja neiti 1,5v ikäinen. Toinen reissu 3v ja 4v Lounais-Eurooppaan ja viimeisin reissu 4v ja 6v Egean- ja Välimeren saaristoon.

Ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Adrianmeren rannalla ollessa reissaaminen oli yllättävänkin helppoa, koska molemmat ipanat kulkivat tyytyväisinä rattaissa ja täten päivittäiset kävelyt kaupungilla ja rantaviivalla olivat mahdollisia vanhempien jaksamisen mukaan. Jäpikälle oltiin varattu kotoa lähtiessä tarkkaan laskettu määrä äidinmaidonkorviketta sekä omat vaipat, jotka kaikki riittivätkin koko matkan ajalle mainiosti. Reissusta positiivisen teki entisestään paikallisten ystävällisyys, huomaavaisuus ja kiinnostus meitä kohtaan ennen turistikauden alkua. Hintataso ei juuri kotimaasta poikennut, mutta reissu otettiinkin täysin uutena kokemuksena vastaan. Majoitus tapahtui vuokratussa talossa. Paikasta jäi niin ihana mielikuva, että päätimme jo silloin palaavamme ko. maahan, jahka ipanat kasvavat vanhemmiksi jolloin voidaan suorittaa kaikenmaailman päiväretkiä sisämaahan sekä saaristoihin.

Toinen matka suuntautui Aurinkorannikolle, jossa meidän "onneksemme" taivas oli pitkälti pilviharson peitossa päivisin ja pystyimme kiertelemään kaupungilla pitkiäkin aikoja hieman suotuisammassa paahteessa. Jälleen reissussa oli mukana rattaat, joihin molemmat ipanat mahtuivat. Rattaat mahdollistivat meille päivittäiset 10-18 km kävelyt, sillä ipanat pystyivät nukkumaan päikkäreitä aina siirtyessämme paikasta toiseen. Rantaviivasta nautimme myös päivittäin, mutta meressä uiminen jäi vähäiseksi kovan aallokon ja meduusavaaran takia. Uimisen mahdollistimme muutamana päivänä reissulla sisämaan vesipuistoon. Osuimme reissuun jälleen lomasesongin ulkopuolella, joten saimme hyvin vähäisen kosketuksen samaa kieltä puhuviin turisteihin. Ja olimmekin tyytyväisiä, kun asioidessamme saimme virkistää kielitaitoamme. Ipanatkin oppivat uutta kieltä hieman ja hurmasivat sillä paikallisia. Majoituimme jälleen vuokratussa talossa.

Viimeisin matkamme suuntautui jälleen Etelä-Eurooppaan, mutta eri maahan kuin ensimmäinen matka. Jälleen olimme liikkeellä vilkkaan turistikauden jälkeen, aikalailla viimeisistä lämpimistä kesäpäivistä nauttien. Onneksemme matkalle osuivat tosiaan hyvät ja aurinkoiset kelit, jotka lämmittivät. Tällä kertaa majoituimme allinclusivella vesipuistolliseen hotellikompleksiin. Syinä oli mm. se, että ipanoilla ei enää ollut rattaita ja halusimme, ettei meidän tarvinnut väsyneinä kulkea keskustan puolelle syömään vaan pystyttiin jäämään tarvittaessa hotellille. Ulkona käytiin syömässä melkein jokaisena iltana ja ipanatkin jaksoivat hyvin kävellä useamman kilometrin päivän touhujen jälkeen. Nautimme hotellin allasalueista ja huolettomista päivistä, reissu oli kaikkinensa todella onnistunut.

Kaikkinensa siis ulkomaanmatkat ovat sujuneet hyvin ipanoiden kanssa, vaikka aluksi on saattanutkin hieman jännittää reissun lopullinen sujuminen. Ollaan kuitenkin suunniteltu matkustamiset ja matkustuspäivät huolella etukäteen, erityisesti kiinnittämällä huomiota ipanoiden aktiviteettiin. Yleensä reissuun kotimaassa ollaan lähdetty jo edellisenä päivänä ja täten yövytty pääkaupunkiseudulla ennen lentoa. Kotimaan siirtymiset ovat tapahtuneet autolla ja reissaamista varten ollaankin aikoinaan hankittu autoon näytöt dvd-elokuvien pyörittämistä varten. Elokuvilla, nukkumisella, välipalojen napostelulla ja pysähdyksillä ollaan selviydytty hyvin pidemmän matkan autoilusta. Lentoa edeltävänä aikana ollaan yritetty purkaa ipanoiden energioita sisäaktiveettipuistoissa. Lennoille ollaan varustauduttu joka kerta värityskirjoin sekä kynin. Kahdelle viimeiselle reissulle ollaan otettu molemmille ipanoille mukaan myös iPadit, jotka ovat vieneet siinä vaiheessa huomion, kun väritys- tai puuhakirjat eivät ole enää kiinnostaneet. Lisäksi lentokoneeseen ollaan varauduttu pienillä napostelupusseilla, mitkä ovat myös olleet hyvät huomion viejät.

Jokaisella lennolla on ollut perheitä, joilla ei ole ollut lapsille järjestettyä aktiviteettia mukana ja liekö osittain siitäkin johtuen, ovat heidän lapsensa olleet ehkä normaalia levottomampia. Kyllä itseäkin puuduttaisi ja tuskastuttaisi 4h paikoillaan väkisin pysyminen, kun ei ole minkäänlaista puuhaa ja vanhemmat itse yrittävät nukkua tai keskittyvät tarjoiluista nauttimiseen. Mutta, jokainen tekee omat valintansa. Itse haluan ehkä tyypillisenä suomalaisena yrittää olla herättämättä mahdollisimman vähän huomiota pitämänä itseni sekä ipanat tyytyväisenä siellä missä liikutaan. Mutta kyllä meistäkin ääntä välillä lähtee ja se on täysin ok.

Jännittääkö sinua reissaaminen pienten lasten kanssa? Mikä olisi ihanne matkakohde yksin, kavereiden, pariskunnan tai perheen kesken? 

Parisuhdeaikaa

Välillä on viikonloppuja, jolloin ipanat pääsevät nauttimaan isovanhempiensa seurasta ja läheisyydestä, kaikkia mukavia erikoispuuhia aina erikoishuomiota unohtamatta. Ipanat kokevat nuo hetket tärkeiksi ja samaa ajattelen itsekin. On ihanaa, kun isovanhemmilla on heille aikaa ja kiinnostusta. Yhtä lailla he toimivat meidän tukiverkostona ja hoitaessaan yön yli ipanoita, mahdollistavat meille vanhemmille oman ja yhteisen ajan. Meidän tukiverkosto ei ole mahdottoman laaja, mutta sitä on kuitenkin. Lähipiirissä on perheitä, jotka asuvat paikkakunnalla x ilman sukulaisia  tai läheisiä ystäviä, jotka voisivat auttaa arjen pyörittämisessä tai sen hengähdystauon tarjoamisessa.

Suurimmaksi osaksi, kun isovanhemmilta hoitoapua pyydetään on kyseessä kahdenkeskinen aika miehen kanssa. Mutta on myös tilanteita, joissa toisella työt painaa päälle ja toinen on samaan aikaan reissun päällä. Tai molemmilla on töissä tai opiskeluissa päiviä, jolloin yhtä aikaa molemmille osuu jotain hyvin tärkeää.

Mutta miten sitten noina hetkinä ollaan "parannettu parisuhdetta"? Vuosien saatossa ollaan käyty monet kerrat elokuvissa, mutta todettu yleensä jokaisen kerran jälkeen, että on mukavempaa vuokrata leffa kotisohvalta käsin ja vain röhnöttää kylki kyljessä. Ollaan myös vuokrattu hotellihuoneita, mökkejä ja lilluttu ulkoporealtaissa, saunottu ja nautittu luonnon rauhasta. Oltu ihan kotosalla, pelattu lautapelejä, käyty lenkkeilemässä tai luontopoluilla pysähdytty laavuille paistamaan makkaraa. Käyty ravintoloissa syömässä, keikoilla kuuntelemassa musiikkia tai standuppia. Matkustettu ja nautittu muiden kaupunkien annista. Ihan vain oltu hiljaisuudessa ja yhtä lailla myös keskusteltu. Pidetty hauskaa kavereiden kesken. Tai sitten remontoitu kotia. Yksi mieleenpainunein kokemus lienee miehen kanssa yhdessä hypätty benji-hyppy.

Aivan yhtälailla edellä listattuja asioita benji-hyppyä lukuunottamatta ollaan tehty ipanoidenkin kanssa, perheenä. Mutta mielestäni on ehdottoman mukavaa ja erityisen tärkeääkin välillä viettää aikaa vain aikuisten kesken. Silloin ei tarvitse olla niin aikataulutettuna ruokailuiden tai nukkumaanmenemisten kanssa, olla niin arkirytmissä kiinni. Toki rytmin vaihtelua tapahtuu ipanoidenkin kanssa, mutta ei samalla tapaa kuin kahdenkesken. Ja kyllä se parisuhdeaika vaan kummasti virkistää, kun voi heittää ns. jalat kohti kattoa ja vaan olla, huolehtia vain itsestään. Ihan yhtälailla nuo pidemmät omat hetket laittaa myös kaipaamaan ipanoiden läsnäoloa. Mutta itse henkilökohtaisesti tarvitsen omaa aikaa ja miehen kanssa kaivataan myös kahdenkeskeistä yhteistä aikaa useampia kertoja vuodessa.

Menneenä viikonloppuna miehen kanssa ennätettiin käydä lenkkeilemässä ja hiihtämässä, katsottiin omaan opiskeluun liittyen muutama elokuva sekä nähtiin ystäviä ravintolassa syömisen merkeissä. Lisäksi katsottiin kaikki 10. jaksoa Ivalo-sarjasta. Kaikkinensa oli mukava viikonloppu viettää pääosin kahdenkeskeistä aikaa. Ja hakea sitten sunnuntaina aamupäivästä hyvin mielin ipanat takaisin kotiin.

Tuttujen joukosta löytyy vanhempia, jotka eivät kaipaa omaa aikaa tai aikaa ilman lapsia. Mitä mieltä itse olet, onko oma aika sinulle tärkeää siinä missä "lapsivapaa" aikakin?

Kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen

Viimeisin pitkään pinnalla ollut keskustelunaihe koskee kiusaamista. Aihe on noussut omiin silmiin esille lööpeissä, sosiaalisessa mediassa ja myös meillä kotona. Ei mikään helpoin aihe, niin kiusatun kuin kiusaajan tai heidän läheistensä puolesta.

Esikoisen lähestyessä maagista 6-vuoden rajaa alkoi hänellä ilmetä poikkeuksellisen ärhäkkää, suorastaan agressiivista käytöstä meitä muita perheenjäseniä kohtaan. Lisäksi neiti oli hyvin itkuinen ja menetti malttinsa todella helposti. Paljon kävimme kotona keskusteluja, tarjosimme läheisyyttä ja yksilöllistä huomiota, mutta neiti ei osannut tai halunnut kertoa, mikä mieltä painoi. Neuvolassa käynnillä otin asian puheeksi, josta sainkin pyytämällä tueksemme perheohjauksen keskusteluavun.

Alkusyksyn erinäiset tilanteet menivät suuren "esikoululainen" -mullistusvaiheen piikkiin, mutta sitten alkoi jo itsestäkin tuntua siltä ettei kaikki ole vain siitä johtuvaa. Kävi ilmi, että toinen esikoululainen saa kommenteillaan sekä tekemisillään neidin mielen päivittäin synkäksi ja surulliseksi. Asiasta keskusteltiin open kanssa ja kuulin, että olemme oikeilla jäljillä, joten tilanteeseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Tuntui, että asia viikkojen kuluessa pikkuhiljaa lievittyi.. Kunnes tuli yksi päivä, jolloi tietoa todellisesta tilanteesta tuli kerralla omaa ymmärrystä enemmän.

Yksi vapaa-ajalla johtanut tilanne toi meidät siihen pisteeseen, että neiti suostui purkamaan sydäntään murheellisenä meille vanhemmille. Aikaisempaan puhumattomuuteen oli syynä se, ettei hän uskaltanut kertoa, koska pelkäsi että me suutumme.. On sydäntä kylmäävää kuulla, että 6-vuotias lapsi kantaa valtavaa ahdistavaa taakkaa omilla harteillaan.

"..lyön tai potkin joka päivä eskarissa jotakuta."

Mitä? Miksi? Aivan tuosta noin vaan? Mitä sellaista siellä tapahtuu, että tuollaisia tekoja vaaditaan? Ensimmäisenä ei tullut mieleen, että toinen kokisi itsensä niin nurkkaan ajetuksi ja pattitilanteessa olevaksi vaan ajattelin, että nyt meidän härnätystä neidistä on tullut kiusaaja. Kunnes avautumisesta alkanut keskustelu paljasti, että toisten lyöminen ja potkiminen on muovautunut hänen tavakseen puolustautua kiusaajilta, koska muuta keinoa hän ei ole enää löytänyt. Ja siksi kertominen meille vanhemmille on ollut vaikeaa, koska emme hyväksy millään tavalla kenenkään lyömistä saati nimittelyä ja hän on sen tiennyt, muistanut ja tilanteeseen ajauduttuaan päättänyt vaieta.

Nostin asian uudelleen esille ja tilanteeseen reagoitiin toivomallani tavalla. Ilmeni, että moni muu on tiennyt asian eri puolista enemmän, muttei meille vanhemmille ole siitä puhuttu sekä se, että tilanteessa on ollut jokaisella puolella niitä omia puolustajiaan, jotka myöskin kokevat aiheen raskaaksi omilta tahoiltaan.

Asian selvittely on yhä kesken, mutta on jo huojentavaa kuulla toisen suusta iltaisin "Äiti.. En lyönyt tai potkinut ketään tänään. Eikä mulle oltu ilkeitä".

Haluan vielä korostaa, että kaikenlainen kiusaaminen (niin fyysinen, psyykkinen kuin sanallinen) on mielestäni väärin. Tapahtui se sitten jonkun muun tai oman lapsen toimesta. Kiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen on mielestäni jokaisen aikuisen (yhteiskunnan jäsenen) velvollisuus, jotta kiusaamista saataisiin vähennettyä. Kiusaaminen koskettaa kiusattua, sivullisia sekä itse kiusaajaa ja sillä voi olla pahoja vaikutuksia lapsen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, kuten myös tulevaisuuteen.

Lukusuositus lyhyehköstä Ylen artikkelista:

"Kiusaaminen on suuri uhka nuoren mielenterveydelle – joka kymmenes nuori joutuu kiusaamisen kohteeksi"

Edellinen vuosi tuli, oli ja meni

Johan tässä on lähestulkoon pari vuotta vierähtänyt aiemmasta kirjoituksesta. Pysähdyin täysin pohtimaan, kuinka paljon on asioita mahtunut näiden muutaman vuoden sisälle aina ipanoiden kasvusta parisuhteeseen, työ- sekä vapaa-ajan kuvioihin. Kaikkea ei millään voi mahduttaa yhteen tekstiin, eikä tarkoituksena ole edes jakaa asioita omiin kertomuksiinsa. Voin todeta, että useasti olen ollut aikeissa tänne kirjoittaa - mutta kynnys kirjoittamiselle nousee sitä mukaa, mitä enemmän aikaa eteenpäin kuluu.

Pääpiirteiset kuulumiset lienee, että meillä asustaa nykyään tempperamenttinen 6-vuotias esikoululainen ja toinen voimakastahtoinen 5-vuotias päiväkotilainen (joka myös haluaisi olla eskarilainen, tietty!). Reilu vuosi sitten jättäydyin töistä muutaman vuoden tauolle ja aloitin täysipäiväiset opiskelut aivan uuden alan parissa. Niin ja hei, vihdoin (painoa tuolle sanalle) vuosi takaperin "avopuoliso" ja "kihlattu" nimikkeet vaihtuivat vaimo -nimitykseen. Kaiken arjen härdellin keskellä 7-vuoden malttamaton odotus kruunautui aurinkoisena pakkaspäivänä.

Että voi tätä onnea ja autuutta.. Ja pah, eihän tämä arki pelkkää autuutta ole - mutta tasaisesti vuoristorataa sen kaikkine ylä- ja alamäkineen. Meidänlaista arkea, sopivasti haasteita ja vastoinkäymisiä, hyviä asioita sekä kokemuksia unohtamatta.

Eli lyhyesti sanottuna, elossa ollaan!