Kihlautuminen

Menimme siis kihloihin joulukuun alussa. Olin odottanut kosintaa jo jonkun aikaa, mutta sitä ei vaan kuulunut. Mies oli noin vuosi sitten sitä mieltä, että meillä on jo kaikkea yhteistä, kuten omakotitalo, autot ja vauvakin tulossa. Okei - ymmärsin kyllä, mutta silti jäin kaipaamaan sitä sormusta nimettömääni! Joten veronpalautusten tultua marssin kultaliikkeeseen ja ostin meille kihlasormukset. Kotona kosaisin saman päivän aikana ja mies suostui! Tosin sanoen, että "ethän sitten ala järjestämään häitä heti ensi kesälle". No en tietenkään. Mutta jotenkin tuo häähullutus vaan kantautuu kaikkialta korviini ja tvkin on täynnä morsiuspukujen metsästäjiä. Salaa saatan aloittaa pienen suunnittelun.. Eikai siitä mitä haittaakaan ole?!

Me emme siis kummatkaan kuulu kirkkoon, joten kirkkohäät saamme unohtaa. Aiemmin puhuimme miehen kanssa tästä aiheesta ja kerran kävimme tutkailemassakin "ihan huvikseen" kotikuntamme kirkkoa. Olisimme sen kyllä kelpuuttaneet mukaan vihkipaikaksemme. Osittain varmaan tästä kirkottomasta syystä johtuen, tulevat hääjuhlamme luultavasti olemaan pienimuotoisemmat karkelot. Joissa pääasiana juhlissa tulee olemaan hyvä tunnelma sekä hyvä ruoka läheisten ihmistemme kanssa. Ellemme nyt jostakin syystä päätä tyytyä pelkkään maistraattivihkimiseen ja unohtaa juhlallisuudet.

Kovasti haluaisin jo naimisiin, jotta saisin mieheni sukunimen. Joka päihittää mennen tullen omani ja josta en koskaan ole pitänyt enkä tule varmasti pitämäänkään. Haluaisin, että meillä kaikilla kolmella olisi sama sukunimi. Olemme kyllä jo nyt perhe, mutta kahdella eri sukunimellä. Tyttäremme sai sukunimeksensä mieheni sukunimen, koska en halunnut käyttää omaanikaan. Vaikka ajattelinkin, että olisimme pitäneet tytöllä minun sukunimeni ja naimisiin mennessä olisimme molemmat vaihtaneet miehen sukunimeen. Kokonimikin olisi kyllä sopinut molempien sukunimien kanssa, mutta tein kuitenkin tälläisen päätöksen. Miehelle sillä ei ollut väliä. Miehen suvulle kylläkin. Joulukorteissakin luki suurimaksi osaksi "*miehen sukunimi* perheelle".

Toisaalta haluaisin hienon häämekon. Todellisuudessa kaikki yllä olevan kuvan tyyliset mekot saan myös unohtaa. Ne eivät vain sopisi meikäläisen puettavaksi. En ole liian pitkä, enkä liian hoikkakaan. Saatika, kun yläkroppaa on tatuoitu. Että jos joku "hääkolttu" täytyy ostaa, niin tulee sen olla sievä, mutta yksinkertainen.

Kuvat Googlesta.

Kaikkein ihaninta olisi, että tyttäremme olisi jo sen verran isompi, että osaisi kävellä ja muistaisikin vielä tulevaisuudessa jotakin juhlistamme. Mutta siihen menee liian kauan. Ja niin kauan en malta odottaa :)


- Ann

 Rauhallista ja lämmintä

joulua jokaiselle!

Päiväkukkuja

Meillä asuu vauva, joka kukkuu päivisin. Ehdottomasti parempi näin, kuin että vauva olisi yökukkuja! Mutta tässä yhtälössä tulee monia haasteita, koska.. Vauvani on päivisin lähes poikkeuksetta hereillä jatkuvasti ja koska olen äiti, on minun viihdytettävä lastani alituiseen. Ja siinä sivussa yrittää löytää omia pieniä hetkiä itselleni, kuten.. Suihkussa käyminen täytyy yrittää ajoittaa sellaiseen hetkeen, jolloin vauva on kylläinen ja viihtyy hetken esimerkiksi sitterissään tuijotellessaan kotiamme tai tvtä. Aamupalan kerkeän syömään yleensä sen jälkeen, kun olen ensin ruokkinut vauvan, siinä harvemmin on ongelmia muun kuin kellonajan suhteen. Joskus aamupalan saan syödyksi klo12 pintaan. Lounas on asia erikseen.. Koska aamupalan syönti ajoittuu klo10-12 pintaan, tulee suurempi nälkä klo14-15 aikaan, jolloin vauva on taatusti hereillä ja pitää minut kiireisenä. Yleensä siis odotan, että mies tulee kotiin klo15:30-16 välillä ja pääsen syömään siitä noin tunnin päästä. Joskus tietenkin oman ruokailun väli saattaa olla 8-9h, silloin olen jo hyvin väsähtänyt ja lähellä kiukkuisuutta - tai jopa erittäin kiukkuinen ja räjähdysaltis elämääkin pienemmille asioille.

Mitä me sitten tehdään tuon suloisen pienen neidin kanssa päivisin? Syödään, vaihdetaan vaippaa, jutellaan, katsellaan erilaisia asioita talossa, höpötellään leikkimatolla eri kummajaisille, tuijotellaan hoitopöydällä neuvolasta saatua hymynaamaa, hyssytellään ja paijataan itkuista vauvaa, yritetään nukuttaa nukkumatonta mutta väsynyttä vauvaa sänkyynsä, joka saattaa nukahtaa silloin tällöin 10-20min ajaksi. Toki yritän löytää myös hyvän välin tai välejä, koiran huomioimiselle ja ulkona käyttämiselle. Yleensä nämä kaikki asiat tapahtuu yöpaidassa, hiukset ponnarilla, naama ja hampaat pesemättömänä..

Meidän päivät on siis tälläisiä, suurimmaksi osaksi :) Mutta löytyy niitä onneksi paljon parempiakin päiviä, jolloin vauva on kuin mikäkin pieni enkeli! Ei itkuisuutta, pelkkää hymyä ja juttelua. Saatetaan jopa nukkua 60min päikkärit, jolloin äiti kerkee itse siistiytyä - tai siivota taloa! Tai huolehtia koirasta :)

Sanotaan, että "Vauva-aika, se on ihanaa". Juu, onhan se! Mutta neiti kasvaa hirveää vauhtia ja ollaan lähempänä sitä aikaa, kun jotkut muutkin asiat alkavat kiinnostaa, kuin pelkät äidin tai isän näyttämät helistimet. Sitä aikaa odotan! :)

Miten sain tämän kaiken kirjoitettua? Aamupalalla näpyttäen iPhonea. Tänään taitaa olla yksi niitä parempia päiviä, sillä vauva viihtyi sitterissään tvn edessä - tähän asti. Nyt neiti alkaa vaatia äidiltänsä huomiota, jota minä ilolla ja rakkaudella hänelle annan :) Olen ehdottomasti sitä mieltä, että taloutemme kaipaa uutta ja toimivaa kannettavaa! Paljon olisi asioita, joita haluaisin kanssanne jakaa :)

Rakastan pientä vauvaamme yli kaiken <3


- Ann