Neuvolalääkäriä

Vihdoin päästiin käymään lasten 1,5v ja 6vkon neuvolalääkärikäynneillä. Tytöllä ikää 1v 7kk ja pojalla 7vko. Molemmat kasvavat hyvin omilla käyrillänsä, kehityksessä ei poikkeavaa. Lääkäri hämmästeli pojan jäntevyyttä ja jämäkkyyttä, onkin ollut samanlainen päänsä kannattelija syntymästään lähtien.

Tuossa jokin aika sitten monen mutkan kautta kuulin epilepsiaan liittyvistä poissaolokohtauksista. Asiasta lukiessani tajusin, että meidän tytöllä on juurikin näitä poissaolokohtauksia. Niitä tulee välillä kerran viikossa, välillä useampia päivässä. En ole osannut asiaa puheeksi neuvolassa aiemmin edes ottaa, kun en yksinkertaisesti vain ole tajunnut että taustalla voi olla jotain vakavaa. Kukaan ei ole neuvolassakaan kysellyt, että onko tytössä jotakin poikkeavaa, vaikka heillä siellä on tiedossa että lasten isällä on ollut nuorena epilepsia, joka hoidettu lääkkeillä pois. Lääkäriltä sain tästä "puhumattomuudestani" negatiiviseen sävyyn palautetta. Paskamutsifiilishän siitä tuli heti. Olisi pitänyt kuunnella itseäni ja ottaa puheeksi, eikä kuunnella muiden mielipiteitä. Noh, asiat viedään nyt eteenpäin ja tutkimuksilla selviää lisää. Eli odottelemme neurologille aikaa EEGhen. Lääkäri oli sitä mieltä, että kohtauksia tulee aivan liikaa jos tulee edes yksi viikossa ja se vaatii jo lääkehoitoa.

Tulee varmasti mielenkiintoinen käynti sairaalassa... Tyttö menee aivan sekaisin pelosta pelkästään neuvolassa. Huutaa ja itkee hysteerisenä, ei millään meinaa rauhoittua. Lääkäri sai kuitenkin kaikki 1,5vuoden käyntiin kuuluvat asiat tutkittua, vaikka neiti itki ja huusi, rimpuili ja läimi lääkäriä käsillänsä.

Poika oli täysi vastakohta; iloisesti silmät auki möllötteli ja hämmästeli seinällä olevia kuvia. Ei pahastunut riisumisesta ja tutkimuksista lainkaan, kuten siskonsa jo pienenä vauvana. Jospa tämä jatkuisi pojan osalta näin jatkossakin :)

Mukavaa vappua! :)

Sektiopäivä

Päivä, jolloin pikkuveli syntyi suunnitellulla sektiolla.

10.03.2014

Herätys soi puhelimessa klo 5:30. Ihmeen hyvin tulikin nukuttua, tosin uni ei tullut miehen vieressä sängyssä vaan vaati sohvan kovuuden, jotta pystyi nukahtamaan. Noin 5h tuli unta yhdellä herätyksellä. Pieni prinsessakaan ei herännyt meidän onneksemme yöllä kertaakaan. Odotin sohvalla sen aikaa, että mies sai itsensä ylös ja tuli pukemaan mulle päälle tukisukat. Sen jälkeen lähdin vessaan siistiytymään. Olisi janottanut kamalasti, mutta klo24 jälkeen syöminen ja juominen oli kiellettyä.

Pakkailin vielä viimeisiä tavaroita, kun miehen isä tuli paikalle prinsessan vahtihommiin hieman ennen klo 6. Lähdimme jännittynein mielin kohti sairaalaa klo 6:10. Mies halusi vielä pysähtyä ABC:lle ostamaan itsellensä energiajuoman ja limsan.

Sairaalalle saavuimme hyvissä ajoin. Ilmoittautuminen leikkaukseen tapahtui klo 6:45. Ilmoittautumisen jälkeen sain mennä naisten pukuhuoneeseen, josta annettiin päälle puettaviksi sairaalavaatteet. Kaikki omat tavarat, korut mukaan lukien, tuli jättää kaappiin. Silmälasit sain kuitenkin tällä kertaa pitää päässäni. Vaatteiden vaihdon jälkeen noin klo7:15 meidät jo kutsuttiinkin kätilön juttusille. Kätilö ei kerennyt juuri suutansa avata, kun leikkaava lääkäri saapui paikanpäälle. Kerroin hänelle edellisen leikkauksen kivuista ja hän lupasi kysellä pitkin leikkausta olojani, sekä kehoitti heti kertomaan jos kipuja alkaisi ilmestyä. Keskustelun jälkeen lääkäri tarkisti vielä ultralla, että vauva tosiaankin oli yhä perätilassa. Sitten saimme siirtyä hetkeksi käytävään odottamaan, kun toinen sektioon tulossa ollut äiti kävi omat asiansa lääkärin kanssa. Sen jälkeen kätilö otti meidät huoneeseensa uudelleen. Kävimme läpi esitäytetyt tiedot, katsoimme verensokerit (jotka oli 5.1) ja sain hörpätä vatsaa tasapainottavan kulauksen ihmelientä - yök. Sitten meillä olikin jo kiire leikkaussaliin, olimme kuulemma jo hieman myöhässä aikataulusta. Kävellessä saliin sain kokea vielä raskauden viimeiset kivuliaat supistukset.

Mies jäi hetkeksi odottelemaan synnytysvastaanoton ja leikkaussalin väliselle käytävälle, kun kätilö ohjasi minut tuttuun saliin. Samaan saliin, jossa prinsessakin näki kylmät loisteputkivalot ensimmäisenä mahasta nostettuaan. Kätilö poistui salista viemään miestä pukuhuoneeseen vaihtamaan sairaalavaatteet ja vihreät suojavaatteet päällensä.

Oli jännä ja hämmentävä kokemus seistä salin ovella, kun viimeksi paikalle oli tuotu sängyllä. Jätin ovensuussa olevaan naulakkoon aamutakin ja pitkät housut. Sen jälkeen kipusin leikkauspöydälle ja esivalmistelut aloitettiin heti. Sairaanhoitaja (jonka tiesin opiskeluvuosiltani) aloitti valmistelut katetrin laitolla. Jotain puhdistusainetta hän ilmeisesti alapäähäni valeli, se nimittäin kirveli niin että lähes huusin ääneen. SH totesi, että "ilmeisesti on aika kuivat limakalvot" ja sitä ne tottavie olikin koko raskauden ajan. Katetrin laitto sattui tälläkin kertaa pirusti ja onnistui vasta toisella yrittämällä! Samaan aikaan anestesialääkäri tuikkasi vasempaan käteeni kanyylin. Tupla AU! Sitten sainkin kääntyä jo oikealle kyljelleni ja hakea oikeanlaisen asennon leikkauspöydällä spinaalipuudutuksen laittoa varten. Selkä mahdollisimman kaarelle, polvet niin ylös päätä kohden kuin vaan mahdollista ja sitten samalla työntää selkää ulospäin. Ja puudutus oli annettu, eikä tälläkään kertaa tuntunut yhtään pahalta. Sen jälkeen sain kääntyä pikaisesti takaisin selälleni ja ottaa ns. hyvän asennon pöydällä. SH puhdisti vatsan ja lantion alueen, jonka jälkeen anestesialääkäri teki ns. lapputestin. Tunsinko kuumaa vai kylmää kehoni eri kohdissa. En kuollakseni muista tästäkään kerrasta, että kumpaa tunsin, mutta juurikin sitä mitä piti tuntea! Sen jälkeen päälleni leviteltiin peitteitä, jotka ns. liimattiin ihoon (vatsan puoliväliin ja haarovälin taitteeseen). Näköeste viritettiin rintakehäni kohdalle. Muistin sanoa vielä ruskeasta haavateipistä, josta olin saanut edellisellä kerralla kaamean ihottuman. Lupasivat laittaa jotakin aivan muuta haava-alueen päälle. Sain happinaamarin naamalleni. Siinä vaiheessa mies tuotiin saliin vasemmalle puolelleni pääni viereen istumaan. Oloni oli hyvä, vaikka jännittikin. Leikkaus aloitettiin. Salissa oli muuten hyvin hiljaista, mutta kaikki imuäänet kuulua raikasivat ja se teki pahaa, mutta yritin olla ajattelematta ko. ääniä. Käskin miehen höpöttää ja kertoa jotakin. Mukava anestesiahoitaja yritti myös pitää seuraa. Noin 10-15min päästä sanottiin, että "pylly näkyy jo" ja joku vasemmalla puolellani seisovista kätilöistä totesi, että "iso vauva on!" ja hetken kuluttua perään "poika on!". Vauva nostettiin vatsan ulkopuolelle ja kuului hento äännähdys, jonka jälkeen seurasi hiljaisuus. Kuulin, kuinka toinen lääkäreistä taputti/läpsytti vauvan ihoa ja kovaan ääneen sanoi, että "herääppäs nyt, älä nyt nukahda, noniin, heräileppäs" ja sitten kuuluivat ne kunnon rääkäisyt ja kaikki salissa olleet ihmiset ns. huokaisivat ja alkoivat toivottamaan onnitteluita. Kyyneleet kohosivat silmiin ja mies vieressä tokaisi, että "noniin" :) Aiemmasta kokemuksesta poiketen, poika tuotiin rinnalleni muutaman minuutin ajaksi. Olipas se kinainen, esikoisen olin nähnyt vain kasvoista vilaukselta, tämän pojan näin sentään täysin alastomana ja sain pitää vapaalla kädelläni hänestä kiinni. Sitten vauva otettiin rintakehän päältä pois, kapaloitiin ja annettiin miehen syliin tuoliin. Siinä he vieressäni istuivat noin 4-5min ajan, kunnes lähtivät kohti lastenhuonetta. Ennen lähtöä pyysin vielä kätilöitä ottamaan kuvia talteen noista isän ja pojan yhteisistä ensihetkistä.

Oloni oli sen verran hyvä, että anestesiahoitaja poisti happinaamarin kasvoiltani. Hetken kuluttua nenä meni tukkoon, mutta sain siihen keittosuolatippoja, jotka aukaisivat hetkessä hengitystiet. Juttelimme salin henkilökunnan kanssa niitä näitä, niin kivuliaasta raskaudesta, imetyksestä ja kuin omista oloistani ja fiiliksistäni lähtien. Kyselin myös sairaalassa tehtävien sektioiden määristä. Edellisessä leikkauksessa olin niin hysteerinen, että itkin vain ja haukoin henkeäni happinaamarin kanssa. Jossakin välissä joku totesi, että jäljellä on enää kolme kerrosta suljettavana. Viimeisen kerroksen kohdalla aloin tuntea kasvavaa kipua haava-alueella. Mainitsin siitä lähes samantien ääneen ja lääkäri totesi, että he laittavat aivan juuri haava-alueen puudutteet ja matka heräämöön voi alkaa. Siellä saisin kipuihini sitten lääkettä. Leikkaus saatiin päätökseen, peitteet poistettiin ja minut ns. tipautettiin liu'uttamalla leikkauspöydältä osastolta tuotuun sairaalasänkyyn. Morfiinilla oli jälleen omat vaikutuksensa, sillä en muista yhtään että kuka minut työnsi sängyssä heräämöön.

Heräämössä sain huoneen perimmäisen nurkan, ikkunapaikan. Muita ihmisiä heräämössä ei juuri sillä hetkellä ollut, mutta sitten paikat alkoivatkin jo täyttyä. Heräämössä kyseltiin heti alkajaisiksi vointiani sekä pituuttani, totesivat että olin aivan sängyn alareunassa ja he siirsivät samantien ylöspäin. Kerroin voimistuvasta kivustani ja heräämön nainen totesi ääneen, että saisin buranan ja panadolin suun kautta. Olin juuri sanomassa, että nyt tarvittaisiin hieman kovempaa lääkettä, kun heräämöön minut tuonut sairaanhoitaja kertoi, että leikkaussalissa lääkäri oli määrännyt heti heräämöön päästyäni minut saamaan fentanyyliä suoraan suoneen. Sain siis fentanyylin, joka alkoi helpottaa noin 5-10min päästä toden teolla. Palelsi, sain lämmitettyjä pyyhkeitä päälleni. 20min ensimmäisen fentanyylin annosta heräämön nainen kysyi kipua asteikolla 0-10, sanoin sen olevan 7. Sitten tuli puhelu lastenhuoneelta, jossa kyseltiin että voitaisiinko vauva tuoda hetkeksi rinnalleni. Suostuin, vaikka hieman jännitti lääkkeiden vaikutus ja vauva samassa paketissa. Samaan aikaan, kun vauvaa tuotiin huoneeseen, sain toisen annoksen fentanyyliä. Vauva nostettiin rinnalleni, hamuamista näkyi ja vaivalloisesti onnistui rintaa imaisemaan muutaman kerran. Se selällään oloasento ei ollut aivan paras. Vauva, kätilö ja kätilöharjoittelija viipyivät heräämössä noin 15min ajan. Lähtiessään he vielä painelivat kohtuani ja totesivat, että verta ei tullut. Kohdun painelu tuntui tuttuun tapaan inhottavalta.

Sitten sain ummistaa silmiäni noin 30min ajaksi. En tosin malttanut nukahtaa, vaan tarkkailin ja kuuntelin ympärilläni olevia ihmisiä. Aurinko kurkisti pilvien takaa ja häikäisi silmiini, hymyilytti ja olo oli hyvä. Kipu haava-alueelta oli poistunut. Heräämön nainen muistutti, että jos osastolla alkaisi kutittamaan, pitäisi muistaa asiasta sanoa niin saisin siihen tarvittaessa helpotusta. Sitten hän soittikin synnytysvastaanotolle ja pyysi kätilöä minut hakemaan osastolle.

Kello oli 10:30, kun saavuimme osastolle jossa mies odotti aulassa vauva kapalossa sylissään. Meidät vietiin 2 henkilön huoneeseen, huoneessa oli tv, iso ikkuna ja ovi lasitetulle parvekkeelle. Ovessa tosin oli lappu, jossa kiellettiin sen avaaminen. Ikkunoistakin oli poistettu kahvat. Vauva vietiin tutkimushuoneeseen näytteidenottoa varten (tulehdusarvot, sokerit yms). Hehkutin ja iloitsin miehelleni hyvää oloani, hyvin sujunutta leikkausta. Kirjoitin miehen puhelimella tekstiviestin lähimmille sukulaisille pojan syntymästä. Mies lähti käymään ulkona. Sitten vaatteeni tuotiinkin huoneeseen ja hetken kuluttua vauvakin. Siinä sitten tutustuttiin toisiimme. Pyysin jossakin vaiheessa saada kutinaani lääkettä (spinaalipuudutus laittoi kutiamaan). Sain lasillisen mehukeittoa, ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa saisin syödä välipala-aikaan. Puolikkaan lasillisen juominen sai voimaan pahoin. Huoneessa oli silloin juuri hirmuisesti höpöttävä siivooja, jonka toivoin äkkiä katoavan pois. Samaan aikaan mieheni äiti ilmestyi huoneeseen meitä moikkaamaan. Olipahan mukava yllätys, hieman hämmästeltiin että mistä oli tiennyt meidän huoneemme ja miten olivat suostuneet hänet sinne päästämään ;)

Mies lähti noin klo 14:30 pois sairaalasta. Me jäimme pojan kanssa loppupäiväksi kaksin. Saimme itseasiassa olla tuossa 2hlö huoneessa keskenämme seuraavan päivän klo18 saakka.

Siellä me ihmeteltiin ja hämmästeltiin toisiamme. Harjoiteltiin tissillä olemista ja sen sellaista.

Klo20 aikaan sain nousta sängyllä istumaan ja lopulta nousin seisomaan. Hetken seistyäni ja huimauksen tasaannuttua halusin ottaa muutaman askeleen. Ja lopulta halusin lähteä siistiytymään vessaan. Kävelin itsenäisesti vessaan kätilön seuratessa katetripussukan kanssa. Ah, raikas vesi piristi ihoa. Suihkuteltiin pöntöllä alapään pesut ja sitten sain puhdasta vaatetta päälleni. Ja sen jälkeen iltapalaa.

Kätilöitä vieraili huoneessa tiuhaan tahtiin. Yökätilön vaihtuessa hän ehdotti, että jos ottaisivat pojan kansliaan jotta saisin nukuttua. Mutta koska olin niin hyvässä kunnossa, halusin pitää pojan vierihoidossa yön ylitse. Tarvittaessa soittelin aina kelloa, mutta muutenkin vähän väliä huoneessa käytiin kyselemässä vointia tai tuotiin lääkkeitä.

Yön aikana en juuri malttanut nukkua. Maitoa lypsin pojalle ruiskuun aina, kun hän nälkäänsä ilmoitteli. Voi sitä onnea <3