Kihlautuminen

Menimme siis kihloihin joulukuun alussa. Olin odottanut kosintaa jo jonkun aikaa, mutta sitä ei vaan kuulunut. Mies oli noin vuosi sitten sitä mieltä, että meillä on jo kaikkea yhteistä, kuten omakotitalo, autot ja vauvakin tulossa. Okei - ymmärsin kyllä, mutta silti jäin kaipaamaan sitä sormusta nimettömääni! Joten veronpalautusten tultua marssin kultaliikkeeseen ja ostin meille kihlasormukset. Kotona kosaisin saman päivän aikana ja mies suostui! Tosin sanoen, että "ethän sitten ala järjestämään häitä heti ensi kesälle". No en tietenkään. Mutta jotenkin tuo häähullutus vaan kantautuu kaikkialta korviini ja tvkin on täynnä morsiuspukujen metsästäjiä. Salaa saatan aloittaa pienen suunnittelun.. Eikai siitä mitä haittaakaan ole?!

Me emme siis kummatkaan kuulu kirkkoon, joten kirkkohäät saamme unohtaa. Aiemmin puhuimme miehen kanssa tästä aiheesta ja kerran kävimme tutkailemassakin "ihan huvikseen" kotikuntamme kirkkoa. Olisimme sen kyllä kelpuuttaneet mukaan vihkipaikaksemme. Osittain varmaan tästä kirkottomasta syystä johtuen, tulevat hääjuhlamme luultavasti olemaan pienimuotoisemmat karkelot. Joissa pääasiana juhlissa tulee olemaan hyvä tunnelma sekä hyvä ruoka läheisten ihmistemme kanssa. Ellemme nyt jostakin syystä päätä tyytyä pelkkään maistraattivihkimiseen ja unohtaa juhlallisuudet.

Kovasti haluaisin jo naimisiin, jotta saisin mieheni sukunimen. Joka päihittää mennen tullen omani ja josta en koskaan ole pitänyt enkä tule varmasti pitämäänkään. Haluaisin, että meillä kaikilla kolmella olisi sama sukunimi. Olemme kyllä jo nyt perhe, mutta kahdella eri sukunimellä. Tyttäremme sai sukunimeksensä mieheni sukunimen, koska en halunnut käyttää omaanikaan. Vaikka ajattelinkin, että olisimme pitäneet tytöllä minun sukunimeni ja naimisiin mennessä olisimme molemmat vaihtaneet miehen sukunimeen. Kokonimikin olisi kyllä sopinut molempien sukunimien kanssa, mutta tein kuitenkin tälläisen päätöksen. Miehelle sillä ei ollut väliä. Miehen suvulle kylläkin. Joulukorteissakin luki suurimaksi osaksi "*miehen sukunimi* perheelle".

Toisaalta haluaisin hienon häämekon. Todellisuudessa kaikki yllä olevan kuvan tyyliset mekot saan myös unohtaa. Ne eivät vain sopisi meikäläisen puettavaksi. En ole liian pitkä, enkä liian hoikkakaan. Saatika, kun yläkroppaa on tatuoitu. Että jos joku "hääkolttu" täytyy ostaa, niin tulee sen olla sievä, mutta yksinkertainen.

Kuvat Googlesta.

Kaikkein ihaninta olisi, että tyttäremme olisi jo sen verran isompi, että osaisi kävellä ja muistaisikin vielä tulevaisuudessa jotakin juhlistamme. Mutta siihen menee liian kauan. Ja niin kauan en malta odottaa :)


- Ann

 Rauhallista ja lämmintä

joulua jokaiselle!

Päiväkukkuja

Meillä asuu vauva, joka kukkuu päivisin. Ehdottomasti parempi näin, kuin että vauva olisi yökukkuja! Mutta tässä yhtälössä tulee monia haasteita, koska.. Vauvani on päivisin lähes poikkeuksetta hereillä jatkuvasti ja koska olen äiti, on minun viihdytettävä lastani alituiseen. Ja siinä sivussa yrittää löytää omia pieniä hetkiä itselleni, kuten.. Suihkussa käyminen täytyy yrittää ajoittaa sellaiseen hetkeen, jolloin vauva on kylläinen ja viihtyy hetken esimerkiksi sitterissään tuijotellessaan kotiamme tai tvtä. Aamupalan kerkeän syömään yleensä sen jälkeen, kun olen ensin ruokkinut vauvan, siinä harvemmin on ongelmia muun kuin kellonajan suhteen. Joskus aamupalan saan syödyksi klo12 pintaan. Lounas on asia erikseen.. Koska aamupalan syönti ajoittuu klo10-12 pintaan, tulee suurempi nälkä klo14-15 aikaan, jolloin vauva on taatusti hereillä ja pitää minut kiireisenä. Yleensä siis odotan, että mies tulee kotiin klo15:30-16 välillä ja pääsen syömään siitä noin tunnin päästä. Joskus tietenkin oman ruokailun väli saattaa olla 8-9h, silloin olen jo hyvin väsähtänyt ja lähellä kiukkuisuutta - tai jopa erittäin kiukkuinen ja räjähdysaltis elämääkin pienemmille asioille.

Mitä me sitten tehdään tuon suloisen pienen neidin kanssa päivisin? Syödään, vaihdetaan vaippaa, jutellaan, katsellaan erilaisia asioita talossa, höpötellään leikkimatolla eri kummajaisille, tuijotellaan hoitopöydällä neuvolasta saatua hymynaamaa, hyssytellään ja paijataan itkuista vauvaa, yritetään nukuttaa nukkumatonta mutta väsynyttä vauvaa sänkyynsä, joka saattaa nukahtaa silloin tällöin 10-20min ajaksi. Toki yritän löytää myös hyvän välin tai välejä, koiran huomioimiselle ja ulkona käyttämiselle. Yleensä nämä kaikki asiat tapahtuu yöpaidassa, hiukset ponnarilla, naama ja hampaat pesemättömänä..

Meidän päivät on siis tälläisiä, suurimmaksi osaksi :) Mutta löytyy niitä onneksi paljon parempiakin päiviä, jolloin vauva on kuin mikäkin pieni enkeli! Ei itkuisuutta, pelkkää hymyä ja juttelua. Saatetaan jopa nukkua 60min päikkärit, jolloin äiti kerkee itse siistiytyä - tai siivota taloa! Tai huolehtia koirasta :)

Sanotaan, että "Vauva-aika, se on ihanaa". Juu, onhan se! Mutta neiti kasvaa hirveää vauhtia ja ollaan lähempänä sitä aikaa, kun jotkut muutkin asiat alkavat kiinnostaa, kuin pelkät äidin tai isän näyttämät helistimet. Sitä aikaa odotan! :)

Miten sain tämän kaiken kirjoitettua? Aamupalalla näpyttäen iPhonea. Tänään taitaa olla yksi niitä parempia päiviä, sillä vauva viihtyi sitterissään tvn edessä - tähän asti. Nyt neiti alkaa vaatia äidiltänsä huomiota, jota minä ilolla ja rakkaudella hänelle annan :) Olen ehdottomasti sitä mieltä, että taloutemme kaipaa uutta ja toimivaa kannettavaa! Paljon olisi asioita, joita haluaisin kanssanne jakaa :)

Rakastan pientä vauvaamme yli kaiken <3


- Ann

Kuulumisia

Pahoittelen näin alkuun heti suuresti tätä kirjoittelemattomuutta! Anteeksi. On pitänyt kiirettä ja ja... Aika on mennyt vauhdilla, meidän tyttö on tänään 5 viikon ja 1 päivän ikäinen. Alun painohankaluuksista ollaan päästy ja eilisessä neuvolassa tyttö painoi jopa jo 4110g. Ensi viikolla onkin sitten 6vkon lääkärineuvola.

Mainittakoon nyt, että imetys ei ollut mun juttu. Mennyt aikamuoto siksi, että imetys tyssäsi heti alkuunsa. Rintamaitoa pumppailin 4viikon ajan, kunnes se tyrehtyi totaalisesti. Mutta asia ei mua haittaa ja vauvakin sai mun maitoa ensimmäisen kuukauden elämästään. Nyt mennään sitten korvikkeella, ollaan alusta lähtien menty NAN1:llä.

Jonkinlaisella kaavalla tuntuu nämä meidän päivät kuluvan. Aamuisin heräillään noin 3h välein syömään, päivällä 2-3h välein, illalla valvoskellaan ja kitistään 3-5h ajan. Kuitenkin siinä klo 20-22 välillä on toistaiseksi viimeinen annettu maitosatsi vienyt unimaailmaan ja sitten sitä ekaa unipätkää onkin kestänyt keskimäärin 3,5-4h. Yöllä herätään joko kerran tai kaksi ja siinä saatetaan joskus valvoakin.

Mies on ollut hyvin mukana touhussa :) Varsinkin, kun kotiin tulemisen jälkeen ollaan pulloiteltu niin mieskin on päässyt syöttöhommiin. Pissa ja kakkavaipat vaihtuu siinä sivussa sujuvasti. Kerran viikossa tapahtuva kylvetys on meidän kolmen yhteinen hetki :) Nyt mies tosin on toisessa kaupungissa muutaman viikon, joten kotona ollaan näin tyttöjen kesken. Alkuun hieman jännitti, mutta onneksi oma leikkauksesta toipuminen on niin hyvällä mallilla jo, että pärjäillään ihan hyvin :) Enemmänkin poden ikävää siitä, että se oma ukkokulta ei ole viekussa tuomassa lämpöä.

Tyttö sai myös nimensä viikko sitten nimiäisissä, kutsuttakoon häntä nimellä Pikku-A tai A. Tai tyty, neiti, tyttö yms. Mikä milloinkin mieleen tulee :)

- Ann

Tyttö tuli

"Tyttö tuli, tyttö tuli. Ja mun syömmein suli" on soinut päässä tiistaista lähtien :) Kovin olen rakastunut ja hullaantunut tähän meidän pieneen neitiin! <3 Vauva syntyi siis maanantaina 1.10. klo 20:10 sektiolla. Painoa 3170g, pituutta 50cm ja päänympärys 36cm. 9 pisteen tyttö syntyessään :) Hieman syntymän jälkeen vauva kuitenkin alkoi hengittelemään oudosti, mutta hengitys palautui normaaliksi aamuyöhön mennessä.

Kotiuduimme torstaina. Sairaalassa olisivat halunneet, että oltaisiin jääty vielä yhdeksi yöksi. Oma pää ei sitä sairaalassa oloa kestänyt :/ Kaikki tuntui aivan liian ahdistavalta (hormonit) ja tilannetta ei parantanut yhtään se, että huoneessa oli kaksi muutakin äitiä vauvojensa kanssa. En pystynyt siellä nukkumaan ja leikkauksen jälkeen olisi ihan suotavaa saada levätyksi. Syy miksi meidän olisi haluttu jäädä, oli se että vauvan paino oli torstai aamun punnituksessa tippunut 9% syntymäpainosta. Syöttöpunnitus nosti painoa vain 6g. Tähän kaikkeen oli varmasti syynä se, että mulla ei sairaalassa ollessa maito noussut ja neiti taisi saada lisämaitoa vain kolmisen kertaa. Perjantaina kuitenkin oli neuvolassa punnitus ja paino oli noussut takaisin keskiviikon lukemiin :) Ollaan annettu nyt tissien lisäksi korviketta 40-60ml noin kolmen tunnin välein. Maanantaina on seuraava punnitus, kun neuvolan täti tulee kotikäynnille. Samalla multa poistetaan tikit. Toinen syy tuossa syömisasiassa oli vielä vauvan keltaisuus. Bilirubiiniarvot oli keskiviikkona kuitenkin 118 ja kuulemma näillä viikoilla syntyneellä valohoitoon menemisen raja on 280. Vauvalla keltaisuus näkyy kasvoissa ja rintakehässä, ja omasta mielestäni se on aika vähäistä.

Torstaina miehen kanssa olimme huolissamme, kun vauva ei jaksanut pysyä lainkaan hereillä. Ei meinannut edes kunnolla herätä syömään. Tilanne kuitenkin muuttui eilen parempaan. Vauva oli päivän aikana jopa yhteensä 2,5h hereillä! :) Tänään ei edes laskettu tunteja, koska heräili jopa itsekseen sekä pysytteli hereillä syöttöjen ja vaipan vaihdon aikana sekä jälkeen :) Paljon virkeämpi on siis tänään!

Synnytystarina onkin sitten oma juttunsa. Tulen sen kyllä tänne kirjoittelemaan, jahka tulee taas hyvä tilanne istua koneen äärelle :) Tämä puhelimella päivittäminen on aika hidasta puuhaa. Mutta täällä voidaan siis nyt paremmin ja omatkin fiilikset ovat hyvät :) Vaikka leikkaushaavoja mahan sisällä koskeekin päivittäin, varsinkin makuulta noustessa.

Nyt on aika lähteä ruokkimaan pieni neitokainen! :)


- Ann

Vauvauutisia!

Pikaiset terveiset osastolta! Meille syntyi eilen illalla tyttövauva sektion kautta. Jahka kotiudumme, palaan kertomaan tarkemmat kuulumiset! :) <3


- Ann

Neuvolakäynti

Kerrottakoon nyt neuvolakuulumisia tältä päivältä. RR 130/74. Hemoglobiini oli noussut 115, vaikken ole juurikaan muistanut syödä obsidaneja sitten viime viikon, jolloin hb oli 101. Josta johtuen kävin verikokeissa, jotka olivat kaikki kuitenkin ok. SF-mitta oli kasvanut viikossa +2cm, eli nyt 36cm. Pienokainen yhä perätilassa, sykkeet +150. Pissatestitikkuja sain kotiin mukaan testattavaksi, kaikki arvot edelleen puhtaat. Viikon päähän varattiin seuraava käynti. Samalla myös sovittiin päivät tikkien poistolle, vauvan ensimmäiselle punnitukselle sekä neuvolatädin kotikäynnille.

Sen verran tylsää alkaa olemaan päivisin kotosalla ollessa, että voisin tähän vaikka listata noita verenpaineita ja hemoglobiinin muutoksia.. Aivan kuin se teitä kiinnostaisi ;)

RR
rv 9+5 129/79
rv 14+4 130/81
rv 20+4 128/68
rv 22+6 138/77
rv 26+0 129/71
rv 29+5 128/68
rv 30+4 117/61
rv 33+4 125/71
rv 35+4 131/66
rv 36+5 130/74

Hb
rv 9+5 130
rv 14+4 122
rv 22+6 118
rv 29+5 110
rv 33+4 110
rv 35+4 101
rv 36+5 115

Huh, nyt voi jo sanoa että on jäljellä enää alle kolme viikkoa sektioon! Supistukset ovat selvästi vähentyneet tässä viikon aikana, mutta ei kokonaan poistuneet. Tilalle on tullut hirveästi sukkapuikkokipuja ja vatsan polttoja. Masua siis polttelee sivuilta ja päältä, muttei kuitenkaan sisäpuolelta. Käännökset makuultaan, sohvalta ylös noustessa ja milloin missäkin tilanteessa saattaa tulla ihmeellisiä vihlaisuja kylkiin yms. Toisaalta niin toivoisin, että synnytys käynnistyisi ennen sektiota..! :)

Lauantaina olin tosiaan ystävieni kanssa katsomassa stand uppia ja kyllä teki hyvää! Viimeisen 30min ajan sain pidellä käsin vatsasta kiinni, kun nauratti niin paljon. Ja parin tunnin nauramisen jälkeen lähdettiin syömään vielä meidän vakkaripaikkaan. Kerrankin otin jotakin uutta maistettavaksi ja oli kyllä hyvää :) Mukava ilta kaikin puolin! Mies oli luullut, että olisin ollut klo23 aikaan jo kotona, mutta tulinkin hieman klo1 jälkeen. Oli sitten valvonut ressukka väsyneillä silmillään ja odottanut kotiin tulevaksi. Eikä ollut viitsinyt "häiritä" ja laittaa viestiä, vaikka vielä ite tuijottelinkin vähän väliä puhelinta kaiken varalta.

Miehen kanssa höpöteltiin muutama ilta sitten asioista ja saatiin molemmat hieman pahaa oloa purettua. Nyt on selvästi taas eri fiilis talossa, mikä on loistava juttu! Eiköhän tässä olla molemmat niin jännän äärellä, että väkisinkin toisen tuntemukset ja olotilat tarttuu toiseenkin jollain tapaa. Mutta nyt on itselläkin aiempaa parempi fiilis :)

Jos nyt yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kävisin koiran kanssa hieman pidemmän pisulenkin!


- Ann

I love it!

Söin aamupalan katsoen eilistä Big Brother koostetta. Jätin jopa tietokoneen aukaisematta ja ryhdyin heti aamupalan jälkeen siivoushommiin - vaikka kiinnostus täysin nollassa! Viimeksi tässä talossa on siivottu tasan viikko sitten, minun toimestani, joten pakko oli päästä koirankarvoista ja muusta ylimääräisestä esillä olevasta tavarasta taas eroon. Mutta ei se siivoaminen kyllä ole enää yhtään helppoa, vielä vähemmän herkkua, tämän vatsan kanssa! Eteisen ja käytävän imuroiminen otti jo niin voimille, että miltei itkua väänsin. Mutta väkipakolla imuroin koko huushollin ja pidin sitten hieman taukoa. Nyt on pesukoneellinen miehen vaatteita pyörimässä, kerkeän nekin saada kuivumaan vielä ennen kuin mies tulee kotiin. Sitä kun nähtävästi niin kovasti kiinnostaa tällä hetkellä kodista ja omista pyykeistään huolehtiminen... Taidan kyllä tietää, mistä kiikastaa. Onhan se niin epäreilua, kun meikäläinen saa olla kotona päivät pitkät ja olla tekemättä mitään! Että vähintään nyt pitäisi minun huolehtia kodin siisteydestä ja ruokapuolesta, kun toinen raataa töissä. Kyllä se ukkokulta onneksi auttaa, jos apua pyydän tai ei itse enää jaksa katsella jotakin sotkukohtaa talossa. Mutta kieltämättä ärsyttää, kun toinen ei tunnu aina ymmärtävän että ei tää ole itelläkään helppoa tämän mahan ja selkäkipujen kanssa..

" I don't care, I love it! "

Icona Pop - I love it

Pääsen lauantaina tuulettumaan, ilman miestäni! Ihanat työkuvioista tututksi tulleet ystäväni kutsuivat mukaansa stand uppia katsomaan. Heillä toki on miehensä mukana, omani jää kotiin päivystyshommiensa takia. Stand upin jälkeen on tarkoitus mennä yhdessä syömään jonnekin. Vaikka rahatilanne nyt meillä on toistaiseksi todella heikolla mallilla siihen saakka, kun ensi kuussa saan ensimmäisen äitiyslomarahani, oli mieheni ihana eilen ja sanoi että koska kahdelta reissu tulisi liian kalliiksi, on parempi että minä menen: "Ethän sä kohta pääse pitkään aikaan mihinkään ja mä voin kyllä maksaa sun illan" <3 Kiitos ukkokullalle siis tästä!

Mutta tietenkin onnistuin eilen illalla hormonihuuruissa pahoittamaan mieheni mielen. Itse hermostuin itselleni ja tämän kysyessä, että "onko kaikki kunnossa" tiuskaisin vastauksesksi "on ja ei, ahdistaa!!". Sohvalla ollessa supisteli, selkää jomotteli ja hyvää asentoa en saanut missään vaiheessa 5 minuuttia pidemmäksi aikaa. Sitten lähdin vielä koiraa ulkona käyttämään ja sekin meni yhdeksi mutinaksi etsiessä sopivia housuja jalkaan (pyykkäsin siis eilen omat vaatteeni ja kaikki olivat vielä illalla kosteita). Olisin niin toivonut, että mies olisi sanaakaan sanomattani huomannut vaikean olotilani ja käyttänyt edes sen koiran iltapissalla. En vaan viitsi jatkuvasti valittaa ääneen "au au, sattuu sattuu, ai ai, koskee koskee" koska lähes koko ajan on sellainen olo. Luulisi, että miehet nyt siitä ähinästä ja puhinasta tajuavat, että ei ole naisella helppoa! Mutta saan siis kuitenkin syyttää itseäni sanomattomuudestani :) Ja niin vain, kuinkas ollakaan, nukkumaan mentiin vain toisillemme "öitä" -toivottaen. Ei suukkoja, ei pusuja, ei halauksia.. eikä seksiäkään. Niitä kaikkea niin kaipaan! Aivan mahdottoman suuri hellyydenkaipuu on ollut koko raskausajan, mutta miehellä tuntuu olevan "hyi yök, pysy kaukana minusta" -olotila. Tilannetta omalta osaltani pahentaa se, että emme pysty nyt nukkumaan samassa sängyssä. Koska en saa öisin nukuttua kunnolla, pyörin ja kääntyilen jatkuvasti ja kaipaan suurta tilaa. Parempana vaihtoehtona on ollut, että mies on nukkunut lastenhuoneessa sohvalla yönsä ja aamulla käynyt sitten suukottamassa ennen töihin lähtemistään. Kaipaan silti niin suunnattomasti sitä oman kullan läheisyyttä.. Kai teillä muillakin raskaana ja ei-raskaana olevilla naisilla on näitä samoja tuntemuksia?

" Baby, I'll give you everything you need
I'll give you everything you need, oh
I'll give you everything you need
But I don't think I need you "

Ellie Goulding - Anything Could Happen

Huh, tulipahan hormonihuuruista tekstiä. Mutta on se vaan jännä, kuinka omaa olotilaansa saa aina helpoitettua kun asioista puhuu tai kirjoittaa tuntemattomille :) Kiitos ja pahoitteluni siis tästä! Tämä mamma lähtee nyt häärimään vielä kodin siivouksen kanssa.


- Ann


ps. 500 katselukertaa on mennyt tänään rikki ja 5 lukijani on liittinyt joukkoomme. Ihanaa! :)

N = närästys ja neuvola

Kyllä tosiaan sen tiesin jo raskauden alussa, että jossain vaiheessa närästys varmasti iskee sellaisena että oksat pois. Ja nyt se taitaa olla tullut jäädäkseen. Pari viikkoa alkaa olemaan tätä vaivaa takanapäin ja viimeinen viikko on mennyt kyllä ihan yhtäsoittoa närästäen. Rennieitä oon napsinut 1-4 päivässä, mitkä on tuoneet jonkinlaista helpotusta. Ainakin ne yrittää viedä hetkeksi sen pahimman polttelun kurkun alueen kohdalta pois. Mutta voin sanoa, että yölläkään vessassa käydessä ei ole oksennus kaukana kun röyhtäyttää ja närästää tolkuttomasti! Mies tuskailee vieressä, kun jatkuvasti pitää kuunnella röyhtäilyä. Mutta se röyhtäily ainakin helpottaa omaa oloa edes hieman :) Vaikka tietty julkisella paikalla liikkuessa onkin vähän vaivaannuttavaa.. mutta minkäs teet, kun raskaana ollaan ja näitä vaivoja on vaikka muille jakaa! ;)

Neuvolassakin tuli käytyä tänään ja jatkossa siellä saan siis käydä kerran viikossa. Verenpaineet mulla on edelleen "todella hyvät", mutta hemoglobiini on laskussa. Tästä syystä neuvolan täti sitten määräsi huomiseksi aamuksi labraan verikokeisiin. Keskiviikkona täti ilmoittaa tulokset tekstiviestitse tai puhelimitse, riippuen tietenkin itse tuloksista. Sf-mitta oli kasvanut edellisestä käynnistä, nyt siis 34cm. Pienokainen liikuskeli masussa hirmuisesti ja sykkeet oli +160 :)

Eilen ihana äitini kuvasi pyynnöstäni meitä järven rannalla auringon paisteessa :) En itse tykkää liiemmin olla kameran edessä kuvattavana.. Mutta mies vielä vähemmän! Näistä syistä sitten saatiin jopa alle kymmenen onnistunutta kuvaa sadasta. Tärkeimpänä tässä koko hommassa oli se, että saatiin muistoja näistä ajoista. Kuvia, missä olemme minä ja mies sekä pienokaisemme mahassa kasvamassa <3

Äsh, ei kun Rennietä kaapista hakemaan...

- Ann

Suunniteltu sektio

Toissapäiväinen kontrolliultra oli täynnä hyviä uutisia. Pienokaisemme painoarvio oli ultrassa 2600g (ekalla mittauksella 2700g). Eli kasvua olisi tullut kahdessa viikossa hurjat +700g, mitä lääkäri kylläkin selitteli sillä, että edelliset mittaustulokset ovat saattaneet olla hiukan vajaita. Tämä samainen mukava lääkäri ollut nyt kolme viimeisintä kertaa :) Lapsivettä yhä normaalisti ja pienokainen edelleen perätilassa. Alatietutkimuksessa lääkäri totesi kanavaa olevan jäljellä noin 1,5cm, kohdunsuu pehmeä ja kiinni.

Pienokaisen painoarviot ultrassa viikolta 24 lähtien viikolle 34.

Nyt loppui myös lääkäreidenkin puolelta se jatkuva veivaaminen synnytystavan välillä. Enää ei tarvitse mennä käymään äitiyspolilla näissä kontrolliultrissa vaan jäljellä on neuvolassa käymiset ennen synnytystä. Ellei jotakin poikkeavaa tapahdu. Eli meille on nyt kuukauden päähän varattu sektioaika, hyvin lähelle laskettua aikaa. Jos synnytys käynnistyy sektiopäivää aiemmin, toteutetaan suunniteltu sektio päivystyksessä. Kääntöyritykseen meitä ei edes laiteta, koska sen ei uskota olevan mahdollista kohdun rakennepoikkeavuuden ja pienokaisen asennon vuoksi. Sekä siitä voisi tulla liikaa stressiä pienokaiselle. Lääkärin kertomat syyt suunnitellulle sektiolle ovat siis perätila sekä pienokaisen hankala asento kohdussa, kohdun rakennepoikkeavuus ja emättimessä oleva väliseinämä. Lääkärit ovat edelleen hyvin vahvasti sitä mieltä, että tämä pienokainen ei mahassa enää käänny raivotarjontaan. Mutta jos näin nyt pääsisikin käymään, on alatiesynnytys toinen vaihtoehto. Synnytystapa-arviota ei kylläkään ole tehty ja ainakin yksi tutkittava asia on häntäluu, jonka olen joskus lapsuudessani murtanut.

Jännittääkö sektio? Kyllä, omalla tavallansa. Aivan kuten alatiesynnytyskin. Pelkään piikkejä sekä neuloja, enkä ole koskaan ollut leikkauksessa. Totta kai se kaikki siis pelottaa. Toipuminenkin, koska se kestänee sektiossa kauemmin kuin alatiesynnytyksestä toipuminen. Mutta pääasiana on saada meidän pienokaisemme turvallisesti maailmaan <3 Kyllä siitä kaikesta muusta sitten toivutaan, ajan kanssa :)

Kuva täältä.

Lääkäri totesikin, että pienokaisemme on jo hyvän kokoinen ja nyt ollaan niin hyvillä viikoillakin jo, että hän on tervetullut maailmaan. Tietenkin toivottavaa on, että pysyisi mahassa vielä vaikka muutaman viikon ajan. Mutta omasta puolestani pienokaisemme on tervetullut vaikka heti <3


- Ann

Talovahti

Nukkuminen on ihanaa, silloin kun se onnistuu! Toissa yönä en nukkunut juuri lainkaan vaikka käskin miehenkin sohvalle aamuyöksi nukkumaan. Ei se uni vain tullut silmään ja hankalat asennot vaivasivat. Kai olin sitten niin väsynyt eilen edellisestä yöstä, että viime yö meni hyvin vajailla kymmenen tunnin unilla. Koko sänky oli tosin täysin omanani, kun mies oli viikonlopun reissun päällä. Taisi olla pitkään aikaan täysin oma ja yksinäinen yö tässä talossa. Miehelle ei ole nyt tähän tietoon mitään reissuja ennen laskettua-aikaa, mutta lasketun ajan jälkeen tulee olemaan muutaman viikon toisessa kaupungissa. Mutta silloin täällä ollaan saatu jo pienokainen elämäämme <3 Ainakin jos ei ole kääntynyt perätilasta raivotarjontaan ja on päädytty synnytystavassa sektioon..

Narttukoiramme on oikea talovahti isännän ollessa poissa. On suorastaan hermostuttavaa, että heti pimeän tultua koira alkaa murista ja haukkua kaikille pienille äänille, mitä kuulee tai on kuulevinaan talosta tai pihalta. Selvästi koira on itsekin hiukan jännittynyt, kun karvat pystyssä kulkee ympäriinsä. Aina onkin aikamoinen urakka saada se rauhoittumaan sohvan viereen, kun mies ei ole kotona. Kaikki haukkuminen ja murina tekee itsestäkin hermoheikon ja epävarman. Varsinkin näin omakotitalossa asujana. Ei se koira kerrostalossa tai rivitalossa asuessa pomottanut millään tavalla, mutta selvästi nyt on löytänyt oman reviirinsä ja puolustaa sitä tarvittaessa. Ja sanottakoon nyt, että kun mies on kotona ei tälläistä samanlaista murinaa ja haukkumista ole. Ainoastaan kovempia ääniä, kuten naapuripihalta kuuluva auton oven kolahdus saa sen murisemaan tai ovikellon soittaminen haukkumaan. Saas nähdä mitä sitä sitten keksii, ettei se oikeasti pitäisi samanlaista jöötä yllä, kun mies on poissa ja pienokaisemme on syntynyt. Eniten jännittää se, että sitten vauvakaan ei saa nukuttua.

Kuluneella viikolla huomasin, että vatsani on selvästi tipahtanut alaspäin. Nyt ollaan siis rv 35, joten se on ilmeisesti näin ensisynnyttäjälläkin ihan normaalia eikä välttämättä tarkoita sitä että vauva olisi syntymässä lähiaikoina. Mutta ainakin täällä on tähän päivään saakka oltu edelleen perätilassa, sen mukaisia ovat kaikki liikkeet yhä. Huomenna on kuitenkin jälleen kerran kontrolliultra jossa sekin taas selviää. Toivon, että pienokainen on jatkanut kasvuaan. Oma painoni on pysytellyt nyt ihmeen tasaisena - mikä on kyllä todella hyvä asia, koska sitä painoa on raskauden aikana kertynyt jo lähes 20 kg! Mutta selvästi suurimpana vaikutuksena siihen painon nousuun on "hyvä" ruokahalu, rasvaiset ruoat, herkut ja liikkumattomuus. Aina kun haluaisin lähteä lenkille, muistuttaa pelkkä koiran ulkona käyttäminen siitä, ettei se lenkkeily onnistu ilman hirveitä kipuja. Miehelle puhuinkin viikolla, että jahka se rv 37 on kohdalla, aijon alkaa yrittämään sitä lenkkeilyä silläkin uhalla, että sillä olisi vaikutuksia pienokaisen ennenaikaiseen syntymiseen. Suoranaisesti kun laihduttamaankaan ei voi alkaa heti synnytyksen jälkeen, mutta paino on pakko saada kuriin. Ja uskon, että vaunulenkit koko perheen voimin vaikuttavat jo niin suuresti että paino alkaa itsestäänkin tippumaan liikunnan tullessa taas kuvioihin. Itselläni on kokemusta laihduttamisesta kalorilaskureiden avulla, mutta niitä en aijo hyödyksi käyttää imetysvaiheessa.

Pienokaisen painoarviot ultrassa viikolta 24 lähtien viikolle 32.

 

SF-mitat neuvolassa viikolta viikolta 22 lähtien viikolle 34.

Yllä olevat painoarviot ja SF-mitta -kuvat ovat lähtöisin Raskauskiekko -sivustolta. Siellä voi itse syöttää ko. tietoja jotka näkyvät sitten käyrillä. Yllä olevat kuvat ja punaiset pallot kertovat siis meidän kasvustamme tässä raskaudessa :)

Nyt lähden siistimään kotiamme, että miehelläkin on taas mielekästä palata takaisin uuvuttavan reissun jälkeen. Huomenna kirjoittelen mitä luultavamminkin kuulumisia kontrolliultrasta. Toivotaan nyt vielä, että ensi yönä meitä jokaista jaksaa nukuttaa! :)


- Ann

Tunteet pinnalla

Vasta viime viikolla puhuin eräälle läheiselleni, että on ihme ja kumma kun omat tunteeni eivät ole olleet niin älyttömän herkillä viime aikoina. Ja noin muutenkin koko raskausaika on mennyt lähinnä ilman mitään suurempia "hermoromahduksia" tai mitään älyttömiä tunteen purkauksia. On tullut elettyä lähes seesteistä elämää.. Mutta tietenkin, kun asiasta olen taas ääneen sanonut, on alkaneet tunteet nousta pintaan mitä yllättävimmissäkin tilanteissa! Tähän mennessä kyyneleet silmiin ovat nostaneet jo pelkästään "Koiralle koti" -ohjelman ressukka koirat. Mutta nyt saatan pidätellä itkua jo pelkästään siitä, että unohdin laittaa tallentumaan jonkin illan ohjelman ja mies siitä mainitsee. Tai kun kuulen ihania uutisia, tulvivat kyyneleet silmiini. Ikävistä asioista nyt puhumattakaan!

 

End Of August - Voluntary breathing

Yllä oleva youtube-video kosketti tätä aamua kyllä syvästi. Kerkesin eksymään heti aamutuimaan eri linkkien kautta Meidän perheen sivuille jossa oli linkki tähän videoon. Kaikenlaisia ajatuksia tälläiset menetykset saavat omassa pienessä päässä pyörimään. Helppoa on tuudittautua ajatukseen, että onneksi meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta toivon että kaikki menee meillä hyvin ja onnellisesti loppuun saakka. Toivon silti jokaiselle menetyksen kokeneelle ihmisille suuresti voimia tulevaan <3

Musiikki on pienestä pitäen ollut todella tärkeä osa elämääni. Musiikkimakuni on vuosien saatossa vaihtunut raskaasta metallisesta enemmän myös NRJ:n tarjonnan suuntaan.. Rakastan kappaleita, joilla on jokin merkitys tai jotka herättelevät tosissaan tunteita sisälläni. Musiikissa pitää siis olla sitä jotakin.

Eilen sain viestin neuvolasta, jossa kerrottiin että verikokeet olivat kaikki olleet kunnossa. Eli tällä hetkellä ei ole mitään viitteitä raskaushepatoosiin. Hyvä näin, sillä nyt ei tarvitse "pelätä" sairaalaan vuodelepoon joutumista :) Enää muutama viikko jäljellä maagiseen rv 37+0, jolloin masuasukki on niin sanotusti täysiaikainen ja tervetullut maailmaan ihastuttamaan meitä <3

Tähän loppuun vielä..

Lana Del Rey - Blue Jeans

- Ann

Usvaista

Piha oli aamulla ylös sängystä kömpiessä täysin usvan peitossa. Ja hrrr, että sisälläkin tuntui ihmeellisen kylmältä! Pari viimeistä yötä on mennyt todella vähäisillä unilla, kun ylös on aamulla pitänyt nousta miehen lähtiessä töihin puoli seitsemän aikaan. Illalla ollaan menty nukkumaan vielä kaiken lisäksi aivan liian myöhään. Eilen oli heti aamutuimaan neuvolassa käynti ja tänään sitten piti mennä laboratorioon piikitettäväksi. Viitteitä on mahdollisesta raskaushepatoosista, mutta vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä että sellainen olisi. Neuvolassa halutaan kuitenkin sulkea se pois kuvioista, mikä on tietenkin hyvä asia. Piikittäminen ei ole hyvä juttu, inhoan yli kaiken neuloja! Vaikka ei sitä kaikki aina uskokaan, kun kehossa on tatuointeja ja lävistyksiä. Mutta ne onkin aina tuntuneet laitettaessa erilaiselta, kuin rokotteet tai verikokeet.. Tällä kertaa näytteiden ottaja joutui vielä vaihtamaan kättäkin ja piikittämään muutamasta eri kohdasta, kun ei millään meinannut antaa suonet periksi. 12h paastoaika tuntui todella pitkältä, eikä kyllä kaukana ollut oksentaminenkaan. Onneksi selvisin kuitenkin kunnialla tuosta reissusta läpi :)

Yllä olevat kuvat ovat pieniä maistiaisia lastenhuoneesta :)

Toissa iltana mieheni sitten innostui ja vaihdettiin huoneiden järjestyksiä! :) Tuntuupa hassulta, kun kaikki omat toiveet on käyneet toteen tähän mennessä. Mutta nyt me kuitenkin nukumme uudessa makuuhuoneessamme ja lastenhuoneesta puuttuu enää uudet verhot, seinähyllyt seiniltä ja se itse tuhisija! <3 Koiralla oli ensimmäisenä yönä hieman vaikeuksia jäädä nukkumaan uuteen makuuhuoneeseen. Se ei meinannut sitten millään rauhoittua ja käveli useasti yön aikan ympäri taloa. Viime yö meni onneksi jo rauhallisesti ja mieskin sai nukuttua paremmin.

Juuri nyt tuntuu siltä, että nukahdan tähän tuoliin joten on parempi lähteä sohvalle makoilemaan! :)


- Ann

ps. Todella mukavaa, kun lukijajoukkoni kasvaa! :)

Tuliaisia Ikeasta

Kyllä kannattikin muutama päivä sitten turhautua ja avautua pieleen menneestä Ikean reissusta. Noh, kävin mieheni kanssa eilen illalla hänen vanhempiensa luona. Mieheni äiti otti ruokapöydässä puheeksi, että he ovat tänään menossa käymään Ikeassa ja tästäkös me riemastuttiinkin! Annettiin meidän ostoslistamme heille ja hetki sitten tuliaiset Kuopion Ikeasta saapuivat :) 'Vanhukset' olivat lähteneet liikkeelle jo hyvin varhain aamusta, ollakseen perillä heti aukeamisaikaan.

Kuva Ikea.comista

 
Ensimmäisenä tietenkin se tärkein, eli MALM lipasto 4 laatikolla. Huomenna miehen palatessa kotiin hän saa koota lipaston valmiiksi, jotta saan vihdoin sijoittaa meidän petivaatelipastostamme kaikki vauvan vaatteet omaan lipastoon. Ja saan varsinkin lajitella kaiken tarvittavan. Vihdoin voin myös pestä kaikki lahjana ja käytettynä saadut vauvan lelut ja laittaa nekin lipastoon talteen. Tietenkään unohtamatta vauvan petivaatteita ja ylimääräisiä peittoja sekä makuupusseja.

Kuva Googlesta

Kotiimme päätyi myös 3 kappaletta näitä valkoisia LACK -hyllyjä jotka ovat pituudeltaan 110 cm. Olimme "tilanneet" kaksi, mutta ilmeisesti 'vanhuksilla' oli tapahtunut pieni virhearviointi lastausvaiheessa ja yksi hylly oli tipahtanut maahan saaden pienen kolhun oikeaan takareunaan. Tästä syystä olivat hakeneet sitten vielä kolmannen hyllyn matkaan mukaan. Kolhu on juuri sellaisessa paikassa, että sen saa jäämään hienosti piiloon seinälle laitettaessa. Nyt sitten puuttuu enää kauan kaipaamani valokuvakehykset, joita olen suunnitellut laittavani hyllyille (tai hyllylle) muistuttamaan meitä menneestä ajasta. Tietenkin muuta hyllyille laitettavaa on erilaisia pehmoleluja ja yksi pehmolelua muistuttava koiramainen ovistopperi.

Kuva Ikea.comista

Mainitsin mieheni äidille, että jos hän näkee jonkinlaisen edullisen petivaatepaketin vauvalle, niin voi tuoda. Meillä on niitä petivaatteita tällä hetkellä vain muutamat. Vaikka olenkin kuullut, ettei niitä tarvitse paljoa olla. Mielestäni kolme on kuitenkin liian vähän. En ole mikään himopyykkääjä ja jos pienokaisella sattuisi pieni vahinko pääsemään sängyssään, on mukavempi olla puhdasta vaihdettavaa jo valmiina käden ulottuvilla. Varsinkin, kun taloudessamme ei ole kuivausrumpua. Tälläinen suhteellisen neutraali paketti päätyi siis meille, kiitos tästäkin suuresti anopilleni. Olen miettinyt, että pitäisi todennäköisesti tehdä vanhoista lakanoista hyötykäyttöön näitä pinnasänkyyn sopivia lakanoita ja/tai pussilakanoita. Tarvittaisiin vain toimiva ompelukone!

Nämä kaikki tuliaiset ovat siis päätymässä tulevaan lastenhuoneeseemme, eli vauvan omaan huoneeseen. Mieheni ei haluaisi kutsua huonetta nimellä "lastenhuone", koska se kuulostaa hänen mielestään siltä kuin meillä olisi useampia lapsia. Ymmärrän, mutta lastenhuone on helppo lausua ja kaikki varmasti ymmärtävät mitä tarkoitamme. Ongelmana tässä huoneessa on vain se, että me majailemme oman sänkymme kanssa yhä kyseisessä huoneessa. Tarkoituksena on sängyn viereiseltä seinältä siirtää muutama lipasto pois vaatehuoneeseemme ja niiden tilalle laittaa pinnasänky. Pinnasänky, joka on mieheni suvussa kulkeva sairalaasänky pienelle vauvalle. Eli mahdollinen oleskeluaika meidän lapsellamme tulee olemaan kyseisessä sängyssä 1-6 kk, jonka jälkeen otamme varsinaisen pinnasängyn käyttöön. Ja kun varsinainen pinnasänky olisi otettu käyttöön, tulisi meidän muuttaa tavaramme päätymakuuhuoneeseen ja tehdä entisestä makuuhuoneestamme lastenhuone. Haluaisin niin kovasti jo siirrättää sänkymme päätykammariin, jotta saisin laittaa lastenhuoneen valmiiksi ennen vauvan syntymää!

Mutta ongelmana tässä on se, että koska päätymakuuhuoneessamme on kolme hallitsevaa elementtiä ja sinne pitäisi saada sijoitettua sänkymme, yöpöydät sekä vauvan sairaalasänky - on se liian haasteellista (ainakin miehelleni). Ongelmana ovat siis iso yhtä seinää hallitseva vaatekaapisto ja makuuhuoneen ovi, toista seinää hallitseva ikkuna pattereineen sekä kolmatta seinää hallitseva vaatehuoneen ovi. Jos sängyn laittaisi lähes vapaana olevalle seinälle, mahtuisi siihen ympärille hyvinkin kaksi yöpöytää. Mutta tällöin vauvan sairaalasänky jäisi jalkopäähämme. Mikä tarkoittaisi varmaankin käytännössä sitä, että jokaisen kerran inahduksen kuultua hivuttautuisin jalkopäähän katsomaan, että onhan pienokaisella kaikki hyvin. Meneekö liian hankalaksi? Jaa'a.. Toinen vaihtoehto sängyn sijoituspaikalle olisi tämä ikkunaseinä. Suurena ongelmana miehelleni on se, että sänky täytyisi sijoittaa osittain patterin eteen. Ehdotin jo pienen ja yksinkertaisen kotelon rakentamista tälle tyhjälle tilalle, mikä jäisi sängyn ja seinän väliin. Tällöin saisimme sairaalasängyn mahtumaan sänkymme viereen helposti. Ja kun aika olisi kypsä, siirtyisi vauva nukkumaan omaan huoneeseensa omaan pinnasänkyynsä ja me voisimme kääntää sänkymme toiseen asentoon. Hmm, katsotaan saanko mieheni suostuteltua näihin järjestelyihin.

Kiitoksena muuten tuliasista keräsimme yhdessä mieheni vanhempien kanssa heille kotiin viemisiksi omenoita pihamme omenapuista. Pikkuhiljaa tarvittaisiin niitä tikkaita, jotta pääsisi käsiksi niihin herkullisen tulipunaisiin omeniin ylälatvustossa. Noh, jahka se mies reissultaan kotiin palaa niin tekemistä riittää. Siitä pidän huolen :)


- Ann

Omenapiirakka

Inspiroiduin eilen keräämistäni omenoista. Ajattelin illalla, että tuskin kodin kaapeista löytyy kaikkia tarvittavia aineita omenapiirakan tekemiseen, mutta kuinka ollakaan kaikkea olikin saatavilla yllin kyllin. Nyt koko talo tuoksuu kanelilta <3

Sivistin myös itseäni sen verran, että tutkailin netistä eri sivustoilta omenapuiden hoidosta ja niiden leikkaamisesta. Suurimmaksi osaksi omenapuiden harvennusta kehotettiin tekemään keväisin, kun suurimmat lumimäärät ovat sulaneet pois. Joillakin sivustoilla sanottiin myös loppukesän olevan hyvää aikaa harventamiseen. Mutta kaikilta sivustoilta ymmärsin yhden asian täysin selvästi: vanhan ja suuren omenapuun harventaminen täytyy jakaa useammalle vuodelle, jopa 3-4 vuodelle. Ja meidän pihassa olevat omenapuut ovat kyllä selvästi kokeneet elämänsä aikana harventamista, mutta nyt kaipaavat selvästi sitä lisää. Nurmikon leikkuu omenapuiden alta raastaa mieheni hermoja, koska jotkut oksat hipovat lähestulkoon maata. Ja suurin osa puun latvustoista on niin tiheää ja korkealla, että niitäkin tulee harventaa. Ilmeisesti alle 7cm paksuja oksia voi harventaa enemmän, mutta näitä enemmän kuin ranteen paksuisia oksia saisi katkoa maksimissaan 2-4 kappaletta per vuosi.

Mutta sitten palataan takaisin siihen omenapiirakkaan kuvien ja reseptin kera. Hyvällä lykyllä mies saa tämän piirakan matkaansa lähtiessään suorittamaan viikonloppuprojektiaan ystävänsä luokse. Ellen kerkeä rohmuamaan kaikkea yksin.. ;)

Tarvittavat ainekset. Kulho ja voi eivät näy kunnolla kuvassa..

Piirakkaan valitut omenat.

Omenat valmiiksi pilkottuna.

Piirakka ennen uuniin menoa.

Valmis omenapiirakka valmiina tarjoiltavaksi!

Omenapiirakka

200 g        margariinia
1,5 dl        sokeria
3 dl           jauhoja
1               kananmuna
0,75 dl      maitoa
1 tl            leivinjauhetta
1 tl            vanilliinisokeria
3-4           omenaa
                kanelia, sokeria

- Kuori ja pilko omenat.
- Voitele vuoka valmiiksi voilla.
- Sekoita sulatettu rasva kulhossa sokerin kanssa.
- Lisää kulhoon jauhoja pieniä määriä kerrallaan hiljalleen sekoittaen.
- Ota tässä vaiheessa taikinasta noin kahvikupillisen verran sivuun odottamaan viimeistä vaihetta.
- Lisää kulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi.
  Taikina jää hieman veteläksi, muttei missään nimessä litkuksi.
- Kaada taikina voideltuun vuokaan ja asettele päälle pilkkomasi omenapalat.
- Ripottele omenoiden päälle haluamasi verran kanelia ja sokeria.
   Happaman omenan kanssa voi laittaa enemmän sokeria.
- Ripottele nyt alussa sivuun laitettu taikina vuoan reunoille ja omenoiden päälle.
- Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuutin ajan.

Omenapiirakkaa on hyvä tarjoilla esimerkiksi vaniljakastikkeen kera!


- Ann

Kesän taittuessa syksyyn

Kävin koiran ja kameran kanssa ulkoilemassa. Kameralla kuitenkin kuvasin vain pihastamme löytyviä asioita, jotka nyt haluan jakaa myös teille muille. Muutamaan kuvaan onnistuin taltioimaan pieniä auringon säteitäkin. Taivas on tällä hetkellä hyvin pilvinen..

 

 

 

Tämä vuosi on ollut elämästäni varmasti erilaisin. Lempivuodenaikani on aina ollut kesä, mutta nyt se ei olekaan mennyt niin. Uskoisin, että suurimpana syynä on jatkuvasti kasvava mahani joka on muuttanut minua ja kehoani. Kesän aikana ei ollut kuin kaksi kertaa, jolloin hetken jaksoin maata kirjaimellisesti pihalla aurinkoa ottamassa. Nekin olivat molemmat 30 minuutin pituisia kertoja. Yöt taas ovat olleet hieman vaikeita niinä hellepäivinä. Vaikka meillä onkin talossamme käytössä ilmalämpöpumppu, on mieheni varsinainen vilukissa jonka vuoksi emme ole voineet kuin muutamana yönä pitää pumppua päällä. Olen siis saanut kärvistellä hikoilujeni kanssa peiton alla, koska ilman peittoa en osaa nukkua! Nyt on ollut ihanaa, kun kelit ovat tosiaankin viilentyneet noin +15 asteen hujakoille ja sisälämpötila pysyttelee +20. Eilen illalla miestä kuitenkin paleli taas siihen malliin, että ilmalämpöpumppu täytyi laittaa lämmittämään taloa. Ja hyvä niin, koska kosteutta sisälle on kertynyt hirveät määrät.

Pihakierrokseni havahdutti siihen, että meillähän on tosiaan omenapuiden aluset aivan täynnä omenia jotka täytyisi kerätä pois ennen kuin ne kaikki kerkeävät mätänemään paikoillensa. Huomasin myös, että mitä korkeammalle omenapuihin katselin, sitä paremman ja kypsemmän näköisiä omenoita niissä oli. Ja kaikki tietenkin käden ulottumattomissa! Eli jahka kun mies kotiin töiden jälkeen saapuu, saa hän tuoda minulle tikkaat jotta pääsen keräämään omista pihapuistamme omenasatoa talteen :)


- Ann

Koreja ja sairauspäivärahaa

Olin eiliseen mennessä kiertänyt lähes kaikki tavaratalot etsien niitä Luhdan valkoisia tai mustia isomman kokoisia koreja. Tietenkin viimeiseksi olin jättänyt Anttilan ja Kodin1:sen. Ja näistä jälkimmäisestä tein eilen löytöni! Viimeiset kaksi isoa valkoista koria lähtivät mukaan, vaikka niitä juuri en olisi valinnut jos tarjontaa olisi ollut enemmän. Näissä kahdessa korissa oli pieniä punosvirheitä ja Luhdan merkinkin saa asetella uudestaan, hehe ja argh.

Aiemmin olinkin jo hankkinut muutaman pienemmän korin, jonne mahtuu hyvin laittamaan kaikenlaista pienempää tavaraa. Nyt niissä on näin alkuunsa säilöttynä tutteja, tuttipulloja, vanuja, talkkia yms. Myöhemmin niihin voi laittaa jotakin muuta tarpeellista, mitä tarvitsee olla käden ulottuvilla. Kaikki valkoiset korit tulevat siis päätymään hoitopöydän hyllyille. Mustien korien sijoituspaikka olkoon edelleen eteisessä.

Tarkoituksena oli käydä Ikeassa vielä ennen pienokaisen syntymää, mutta taitaa sekin nyt jäädä haaveeksi. Hankintalistalla Ikeasta on valkoinen Malm neljällä laatikolla ja siihen päälle muutama valkoinen Lack-hylly. Sekä mahdollisesti pinnasänkyyn muutama paketti petivaatteita. Koko setti on arviolta 100 € luokkaa ja siihen päälle toinen satanen tulisi pelkästään matkakuluista. Jaksanko istua autossa vielä puolet päivästä? Hm, en osaa kyllä tähän vastata. Lyhyemmät matkat menevät ainakin vielä helposti. Mutta sen olen huomannut, että mitä enemmän ollaan keskiyön molemmin puolin on olokin aivan erilainen auton ratissa kuin normaalisti. Ymmärrän ainakin vielä tässä vaiheessa, että miksei viimeisillään oleville suositella autolla ajoa. Luultavasti täytyy itsekin pidättäytyä moisesta loppuvaiheessa. Tai ainakin siitä pimeällä ajamisesta väsyneenä.

Sain eilen kirjeen Kelasta joka koski päätöstä sairauspäivärahasta. Työpaikkani palkanlaskennasta oltiin siis tehty jo sairauspäivärahahakemus edellisestä kuukaudesta, vaikka palkaton sairaslomani alkoi ilmeisesti kaikkien palkanlaskennan ja työnantajan laskelmien mukaan vasta tänä maanantaina. Joko tuo hakemus oli minulle vain tiedoksi tai sitten siinä oli jotakin virheellistä. Työntantajani maksaa palkkaa kuudelta sairaslomaviikolta, jonka jälkeen tiputetaan kokonaan Kelan tuille. Ihmettelen silti suuresti, että miten kesälomaa edeltänyt sairaslomaviikkoni lasketaan tähän kuuteen viikkoon mukaan, vaikka kävin kesälomani jälkeen yrittämässä työntekoa muutaman päivän ajan ja jonka jälkeen jäin tälle äitiysloman alkuun saakka olevalle sairaslomalle. Olen saanut tämän kuukauden palkkani ennakkoon, joten voi olla että joudun maksamaan työnantajalleni vielä jotakin takaisinkin. Ilmeisesti ensi kuussa en saa lainkaan työnantajaltani palkkaa enkä Kelalta sairauspäivärahaa ennen kuin omavastuuaika on ylittynyt. Omavastuuaika on 10 työpäivää, jonka jälkeen jää kolme arkipäivää ennen äitiysloman alkua. Ensimmäinen äitiysraha tulee vasta lokakuussa ja tällä hetkellä siihen tuntuu olevan kyllä ikuisuus! Onneksi olemme olleet mieheni kanssa alusta alkaen viisaita ja laittaneet säästöön rahaa juurikin näitä tilanteita varten. Minä vähemmän viisaana olenkin sitten tuhlannut omaa palkkaani kaikenlaisiin tarpeellisiin ja vähemmän tarpeellisiin hankintoihin. Onneksi nyt kaikki pakolliset hankinnat on tehty ja laskujenkaan pino ei ole mikään loputon! Mutta tämä kaikki tälläinen rahojen tarkkaan laskeminen saa kyllä väkisinkin miettimään, että liekkö me selviämme ensi vuodesta kaikkine laskuinemme ja lainan lyhennyksinemme. Tällä hetkellä näyttää kyllä siltä, että jossakin välissä voi tulla hetki jolloin täytyy olla pankkiin yhteydessä ja pyytää lainasta pelkkien korkojen maksua. Kunhan nyt selvitään ensimmäisenä tästä vuodesta loppuun saakka :)

Raskausmahakuulumisia voisin kertoa lyhyesti tähän loppuun. Pienokainen on tästä viikosta lähtien antanut koskea muidenkin vatsaani samalla hänen muksiessaan pienillä nyrkeillään ja potkiessaan jaloillaan. Ilmeisesti tila on todellakin alkanut käydä ahtaaksi. Meinasin kyllä (valitettavasti) maanantaina menettää järkeni, kun pienokainen möyri aivan koko päivän vatsassani! Pidemmän päälle se möyriminen alkaa oikeasti sattumaan eri puolilla vatsaa. Varsinkin kun olet noussut ylös klo 6 jälkeen aamulla ja sängyssä peiton alla uneen pääset vasta puolen yön jälkeen. Mutta kaikesta huolimatta oli ihanaa, kun mies sai tuntea ja nähdä selvästi, kun pienokainen pöngersi selkäänsä vatsani keskikohtaa vasten <3 Huh, laskettuun aikaan on tänään jäljellä enää 7 viikkoa. Kaikkien sektio- ja alatiesynnytysmahdollisuuksien mukaan voi siis olla, että jo 5 viikon päästä olen ihka tuore äiti! Tai sitten tässä odotellaan vielä 9 viikkoa pienokaisemme syntymää. Mutta alamme olla  lyhyen matkan päässä siitä vauvantuoksuisesta arjesta :)

Nyt lähden ulkoilemaan kameran ja koiran kanssa, sillä tajusin eilen että syksy tekee tuloaan! 


- Ann

ps. Oli ilo huomata, että olen saanut ihka ensimmäisen lukijani! :)

Perätila

Olen siis maha-asukkini kanssa ollut seurannassa raskauden alkumetreiltä lähtien, monistakin syistä. Näillä myöhäisemmillä raskausviikoilla yhdeksi seurannan aiheeksi on noussut pienokaisen sijainti, joka on perätila. Pienokainen on majaillut perätilassa jo pidemmän aikaa, varmaksi sen voi sanoa rakenneultrasta lähtien. Silloin tila kohdussa alkoi pienentymään huomattavasti ja pienokainen ilmeisesti huomasi tämän asennon itselleen parhaimmaksi. Yhdellä neuvolakäynnillä oltiin vahvasti sitä mieltä, että pienokainen olisi kääntynyt raivotarjontaan. Itse olin ehdottomasti sitä mieltä, että näin ei ollut. Tunsin aivan samalla tavalla liikkeet alavatsallani ja pään pystyin paikallistamaan rintavarustukseni alle. Ja jälleen kerran perätila todettiin tästä neuvolakäynnistä neljä päivää myöhemmin.

Kuva täältä.

Rakenneultrasta lähtien meille on sanottu, että "tässä sairaalassa ei lähdetä synnyttämään alateitse perätilavauvoja vaan mennään automaattisesti sektiolla". Olen kuullut saman lauseen monen eri lääkärin suusta. Itse en haluaisi lähteä edes yrittämään perätilavauvan synnyttämistä alateitse (tässä on meikäläisellä monta mutkaa matkassa jo muutenkin). Mutta itse sektiokaan ei liiemmin pelota tai järisytä omaa ajatusmaailmaani. Olen kyllä kuullut kaiken maailman kauhukertomuksia sektion jälkeisestä elämästä yhtä lailla kuin alatiesynnytyksestäkin. Klassinen lause "ei ne vauvat ole ennenkään sinne vatsan sisään jääneet" nostaa päätänsä tässä vaiheessa. Onhan tässä edelleen muutamia viikkoja siihen, että rv36 on kohdallamme. Tämä tarkoittanee siis sitä, että pienokaisemme pystyvät yleensä vielä hyvinkin viikoille 35-36 saakka kääntymään ympäri kohdussa. Mutta lääkärini ovat sanoneet, että tämä niin kutsuttu poikkeustila on ihannetilanne tälle pienokaiselle. Ja on hyvin epätodennäköistä, että hän edes tulisi kääntymään raivotarjontaan itse. Lisä-muttana on se, että pienokaisen asento kohdussa on sellainen, että kääntöyritystä ei lähdettäisi tästä asennosta edes yrittämään. Eli jos hän ei nyt näiden muutamien viikkojen aikana itse vapaaehtoisesti lähde kääntymään, on hyvin epätodennäköistä että lähdemme edes synnytystapa-arvioon saatikka kääntöyritykseen.

"Yksi neljäsosa vauvoista on perätilassa jossain vaiheessa raskautta. Raskausviikolle 34 mennessä suurin osa on kuitenkin kääntynyt pää alaspäin ja vain noin neljä prosenttia on perätilassa synnytykseen asti. Yleensä perätilalle ei löydy selvää syytä, mutta on oletettavaa, että se johtuu siitä, että sikiöllä on liian vähän tai liian paljon tilaa liikkua kohdussa. Tilanpuutetta voi olla esimerkiksi monisikiöraskauksissa ja paljon tilaa taas ennenaikaisissa synnytyksissä ja äideillä, joilla on monia aikaisempia synnytyksiä. Joskus perätila voi johtua myös sikiön synnynnäisestä poikkeavuudesta. Anatomisia esteitä vauvan pää alaspäin kääntymiselle voi olla esimerkiksi istukan poikkeava paikka, kohdun poikkeava rakenne tai ahdas lantio, jolloin vauvan pää ei pääse kiinnittymään lantioon. Vähäinen tai runsas lapsiveden määrä voi myös olla syynä perätilaan."

Lähde: Mikä perätila?

- Ann

Hankintoja

Nykypäivän live- ja FB-kirppikset, torit, huutonetit ja muut ovat kyllä loistavia keksintöjä. Raskausuutisen tultua tottakai omassa mielessä oli heti kaikki hankinnat. Ja niitähän oli tiedossa paljon, koska tosiaan odotamme esikoistamme. Vaikka lähipiiristämme löytyykin muutamia lapsia oli tilanne heti alusta alkaen se, että tuskin saamme oikein mitään hyötytavaraa käyttöömme. Alkuraskaudesta mitään ei uskaltanut edes hankkia keskenmenon pelossa. Kun kasvava raskausmahani alkoi pikku hiljaa näkyä muillekin kuin pelkille omille silmilleni uskalsin hankkia ensimmäisiä vaatteita tulevalle pienokaiselle. Olin tehnyt alkuraskaudessa laskelmia täysin uutena hankituista tavaroista, mutta tähän mennessä niitä täysin uutena hankittuja tavaroita on kertynyt aika vähän meidän taloomme. Niihin uusiin lukeutuu kuitenkin yhdistelmävaunut, sitteri, hoitoalusta, mobile, pinnasängyn petivaatteet, hoitolaukun ja muutamia vauvoille tarkoitettuja leluja. Käytettynä olemme hankkineet pinnasängyn, hoitopöydän, turvakaukalon jalustalla, ammeen, leikkialustan leluileen... Tietenkin olemme paljon ostaneet (lue: olen ostanut) ja saaneet täysin uusia vaatteita. Mutta enemmistö vaatteista on tullut kuitenkin hankittua kirpputoreilta ja monta kassillista saimme kummilapseni vanhoja vaatteita. Nyt olenkin ollut viimeisen kuukauden ajan vauvanvaate-ostoskiellossa. Koska niitä koon 58-68 vaatteita on jo nyt aivan liikaa! En usko, että saamme kaikkia edes käytetyksi useampia kertoja. Ja mitähän ne sukulaiset sitten tuovatkaan tuliaisina vauvaa tullessa katsomaan?

Tädiltä saatuja vaatteita.

Vaunut oli yksi hankinnoista jonka tiesimme alusta lähtien hankkivamme täysin uutena. Katselin kyllä eri kirppiksiltä ja torista, huutonetistäkin, vaunuja mutta yksiäkään käytettyjä ja sopivan hintaisia ei tullut vastaan. Ja mieheni ihanat vanhemmat tarjoutuivat lopulta kustantamaan meille nämä täysin uudet ja ihanat vaunut tulevalle lapsenlapsellensa.


Olin vuosikausia himoinnut vaunumerkeistä Emmaljungaa, vaikka koskaan en ollut niitä käytännössä testannut. Itsekin olen vauva-aikani moisissa viettänyt 80-luvulla. Kun vihdoin kesän kynnyksellä lähdimme mieheni kanssa yhdessä tutkailemaan eri vaunuvaihtoehtoja tulin siihen tulokseen, että Emmaljungissa oli liian monta ei-hyvää asiaa. Yksi niistä oli työntöaisan asennon vaihtamisen vaikeus, minun käsilleni. Mies suoriutui tietenkin siitäkin aivan loistavasti heti ensimmäisellä kerralla. Kävimme kuitenkin kokeilemassa myös Gessleinin ja Brion vaunuja. Alkupohdintojen jälkeen ajattelimme tilata uudet Gessleinit ulkomailta edullisempaan hintaan. Mutta kesän ollessa parhaimmillaan kävimme kuitenkin tekemässä vielä toisen vaunukierroksen paikallisissa lastentarvikeliikkeissä ja totesin tällä kertaa, että haluan sittenkin meidän taloomme ihka uudet Emmaljungat. Jotka sitten otimmekin heti mukaamme ja kokosimme yhdessä mieheni kanssa kotiin päästyämme. Enkä ole enää huomannut vaunuissa mitään ei-hyviä asioita. Ne kaikki hyvät ja huonot puolet tulevat varmasti sitten eteemme jahka pääsemme vauvaa vaunuissa työntelemään. Ja vaikka nämä uudet vaunut ovatkin hyvin isot kooltaan, mahtuvat ne meidän farmariimme oikein hyvin muiden matkustajien ja matkatavaroiden keskelle.

Kuva kopioitu Googlen kautta.

Toki omaan kastiinsa hankinnoissa menevät päivittäistavarakaupoistakin löytyvät vaipat, puhdistuspyyhkeet, pumpulipuikot, öljyt, sinkit, talkit, harsot, liivinsuojukset... Ja yksi asia mihin me ainakin olemme törmänneet on suuremman säilytystilan tarve ja sitä varten ostetut uudet kaapistot. Erilaisia ja erikokoisia korejakin tarvitaan toki. Tällä hetkellä olen yrittänyt metsästää mustia tai valkoisia Luhdan punottuja koreja, mutta niitä ei tunnu löytyvän mistään. Prismat esimerkiksi myyvät tällä hetkellä isompina Luhdan koreina valkoisia raidallisia - joita en halua ostaa.

Joka tapauksessa, ostamalla osan tavaroista käytettynä olemme säästäneet varmasti useampia satoja euroja. Säästämämme rahat olen todennäköisesti käyttänyt äitiysvaatteiden hankintaan. Mutta pääseehän niistäkin eroon, vaikka myymällä FB-kirppiksillä sopuhintaan raskausajan jälkeen :)


- Ann

Kaiken alku

Niin sitä vaan ollaan raskaana, vaikka vielä vuoden vaihtuessa uskoin (=uskoittelin itselleni) etten tulisi helposti raskaaksi. Mutta eihän siihen tarvittu kuin muutama ehkäisyvapaa kuukautiskierto ja pingpong! kuukautiset olivat myöhässä. Juuri sinä kuukautena en laskenut ja odottanut kiertoa alkavaksi, koska uskoin että kaikki rullaa aivan normaalisti eteenpäin.

Mutta se kyseinen sunnuntai on jäänyt mieleeni, ainakin toistaiseksi. Me molemmat, minä ja mieheni, olimme hieman epäuskoisia nähdessämme testitikussa kaksi viivaa. Itse en meinannut päästä ulos lukitusta vessasta ja mies epäuskoisesti naureskellen tuijotti ohjelehtistä. Myöhemmin, kun uskalsimme ehkä molemmat jo hieman huokaista helpotuksesta mieheni sanoi minulle, että hänen siittiönsä olivat kuin tehty minulle. Tarkoittaen tällä sitä, että olin aiemmin elänyt ilman ehkäisyä ja silti "välttynyt" raskaaksi tulemiselta. Ja nyt, se kaikki, kävi vain muutamassa kuukaudessa ilman mitään tähtäämisiä, kalenterin tuijottamisia tai ovulaation laskemisia. Minä ainakin, olin ja olen onneni kukkuloilla! Juuri tämän ihanan ihmisen kanssa haluan kasvattaa meidän pienen yhteisen ihmeemme <3

Nyt raskaus on jo pitkällä. Raskauden alussa laskettiin viikkoja puoliväliin, nyt lasketaan lähinnä taakse jääneitä viikkoja. Niitä meillä alkaa olemaan kasassa jo 32. Raskaus ei suinkaan ole ollut elämäni ihaninta aikaa, niin kuin olen useasti elämäni aikana sellaisen lauseen kuullut. Oletko sinäkin? Olen kyllä nauttinut siitä tunteesta, kun pieni ihme kasvaa sisälläni ja saan tuntea sitä suurenmoista kasvavaa elämänhalua vatsani lävitse. Ensimmäiset liikkeet, ensimmäinen hikka, ensimmäiset potkut, ensimmäiset pungerrukset vatsanahkaa vasten - aww <3 Nautin vatsani silittelemisestä ja uskon, että pieni ihmeemme nauttii siitä myös. Alussa hän kun ei antanut oikeastaan "koskea itseensä" vaan lopetti liikkumisen heti, kun käsi meni vatsan päälle. Nykyään hän jatkaa liikkumistaan tai pungertamistaan, kun käteni makaa vatsani päällä tai kun silittelen toisen selkämystä. Mutta jostakin hän tietää, milloin jonkun muun ihmisen käsi on vatsani päällä - koska ei liiku silloin lainkaan.

Mitä tulee siihen "elämäni ihanimpaan aikaan" on se, että alkuraskauden vapisin kylmissäni ja väsymyksissäni sängyn pohjalla ja yritin sinnitellä töissä normaalisti. Kaikkien onneksi olen välttynyt kokonaan oksentamiselta, mutten pahan olon tunteelta. Mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sitä enemmän olen kärsinyt jalka-, selkä- ja päänsäryistä. Supistuksia unohtamatta. Olen ollut 10 viikkoa kotona, poissa töistä. Kävin yrittämässä yhdessä välissä muutaman päivän työelämää, mutta eihän siitä mitään tullut. Olen siis sairaslomalla äitiysloman alkuun saakka. Parempi näin, koska jaksan kotona paremmin ja elämäkin tuntuu kiinnostavammalta. Ainoa ongelma vaan on se, että työnteon pois jättäminen ei helpota lainkaan särkyjä saatikka kivuliaita supistuksia. Mutta pärjään, koska saan olla kotona ilman stressiä työstä. Ja tämä kaikki on pienen ihmeemme takia hyvin tärkeää!

Miten te muut, elättekö te elämänne ihaninta aikaa?

- Ann