tiistai 29. marraskuuta 2016

Sairastupailua - AGAIN

Useamman viikon sairasloman jälkeen palasin töihin. Olo oli muuten suhteellisen ok, mutta voimat olivat tipotiessään. Pientä huimausta ja heikotusta tuli, jos ympärillä olleet asiat vilisivät liian vauhdikkaasti silmissä (eli kun vauhti koveni). Ensimmäisen päivän jälkeen olin todella väsyksissä ja kotiin päästyä heittäydyin sohvalle pitkälleen.

Lähes heti kotiin päästyä huomasin jäpikän käytöksestä, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Lämpö kainalosta mitattuna 37,3 astetta. Eli kuumehan se sieltä taas ilmoitti tulostaan.. Mies vietti ensimmäisen päivän sairastelevan jäpikän kanssa, itse seuraavan sekä kolmannen, joka oli vapaapäivä muutenkin. Sairauslomatodistuksen hakureissulla lääkärissä todettiin, että silmätulehdus on palannut jälleen molempiin silmiin - eli uutta kuuria päälle. Korvat olivat vielä punaiset, mutta selkeästi edellisestä käynnistä paremmalla tolalla. Kuume kävi kolmen vuorokauden sisällä korkeimmillaan 38,5 asteessa. Neljännen päivän aamuna lämpö oli (meille) normaalissa 35-35,5 asteen tuntumassa, kunnes päiväunien jälkeen pompsahti taas 37,6. Ei auttanut kuin hätyytellä pappa hätiin, kun siihen oli mahdollisuus eikä tarvinnut kummankaan jäädä palkattomalle vapaapäivälle kotiin. Koko viikko jäpikällä meni siis sairastaessa ja vointi oli heikko. Ruoka ei maittanut ja leikit eivät kiinnostaneet. Kunnes viikonloppuna alkoi näkymään vihdoin pientä toipumisen merkkiä..


Ja siinä vaiheessa sairastuin itse. Flunssa ilmoitti päivää aiemmin tulostaan ja sieltä se lämpö lähti työpäivän jälkeen kohoamaan niin, että yöllä rikottiin 38 raja. Olipa jälleen karsea ja turhauttava olo.. Töistä piti jäädä taas sairaslomalle päiväksi ja marssia työterveyteen. Siellä käytiin erikoislääkärin kanssa anemian "tilannetta" yhdessä läpi. Hän kehoitti harkitsemaan ehkäisypillereiden käyttöön ottamista, sillä erään hematologin mukaan niukatkin kuukautiset voivat olla riittävät anemiaa aiheuttamaan. Ja painotti, että rautavarastoja tulisi tankata jotta saataisiin vointi paremmaksi. Neljästä viikosta kolme viikkoa pelkkää sairastelua, kyllä turhauttaa. Ja sitä ennen vielä yhtäsoittoa kolme viikkoa flunssassa ja ääni käheänä, niinkuin nyt.

Ja jottei tässä olisi vielä kaikki, niin neidin yskä vain paheni viikonlopun aikana ja heti maanantaina päiväkotipäivän jälkeen iloksemme saimme todeta, että ruoka ei maistu ja vain sohvalla tekee mieli maata. Kainalosta mitattuna lämpö 37. Toisella kerralla 37,6. Kolmannella 38. Here we go again!

Marraskuu - tänä vuonna selkästi sairastelun kuukausi. Huoh. Haluan eroon tästä kierteestä! Enkä halua, että ipanat joutuvat sairastamaan näin paljon ja tiheästi.

torstai 24. marraskuuta 2016

Uuteen ruokavalioon siirtyminen

Ärtyvän suolen oireyhtymän (IBS) aiheuttamia oireita ja vaivoja vähentääkseni päätin aloittaa erilaisen ruokavalion kokeilun. Tätä kirjoittaessa on menossa kuudes päivä FODMAP-ruokavaliolla, jonka sallituista ruoka-aineista on lisäksi rajoitettu pois kaikki omaa lievää refluksia ja närästystä pahentavat tekijät. Tarkoitukseni ei ole ryhtyä ruokavaliomuutoksella dieetille, vaan tukea omaa terveyttä ja kohentaa oloa sekä lisätä hyvinvointia. Kokeilen, kuinka tämä uusi ruokavalio vaikuttaa kehoni toimintaan ja aion lisätä 1-2kk kuluttua, tai yrittää ainakin, sallittuihin raaka-aineisiin niitä aiemminkin syömiäni.


Painonmuutosta on kuitenkin havaittavissa ja omalla kohdallani siitä ei ole haittaa. Ennen sairastelun alkua tavoitteena on ollut pitkään jo päästä -8kg tilanteeseen, joka on 1. tavoitelukema ja kaikki sen alle menevät uusia saavutuksia. Lukema on siis se, missä olin ennen esikoisen syntymää. Normaalipaino. Viiden päivän ajalta muutos on ollut -1kg. Matkaa tavoitteeseen on siis vielä -5,5kg.

FODMAP-ruokavaliolla on tarkoitus vältellä tiettyjä lyhytkestoisia hiilihydraatteja. Niitä on mm. vehnä, ruis, ohra, palkokasvit, sipulit, sienet, osa kaaleista, kivelliset hedelmät, ksylitoli, sorbitoli, mannitoli ja maltitoli. Makeiset, maustetut jogurtit, kuitupitoiset jogurtit, myslit, kevyttuotteet, tuorejuustot ja proteiinipatukat sisältävät yleensä myös ns. piilo-FODMAP-hiilareita. Välteltäviä on myös kaikki ruoat joissa on fruktoosia enemmän kuin glukoosia, eli omenat, päärynät, vesimeloni, mango ja hunaja. Myös laktoosia sisältävät tuotteet voivat toisilla pahentaa oireita. Punainen liha aiheuttaa myös itselläni oireita, joten pyrin sitä myös välttelemään.

Lievästä refluksista ja ruokatorven alaosan tulehduksesta johtuen omalta kielletty -listaltani löytyy mm. sitrushedelmät, kurkku, tomaatti, paprika, chili, kahvi, suklaa, hiilihapolliset juomat ja alkoholi. Myös ruoan maustaminen täytyy pitää minimissä, sillä se pahentaa heti närästystä.

Kielletyn listan raaka-aineet olen korvannut sallituilla, joita omalla kohdallani on tällä hetkellä mm. kana, kala, kaura, gluteenittomat viljat, peruna, riisi, salaatit, pinaatti, porkkana, yrtit, hunaja- ja cantaloupe-melonit, marjat, banaanit ja laktoosittomat tuotteet. Hyvän raaka-ainelistauksen resepteineen löytää mm. FODMAP-keittiöni -sivustolta.


En sanoisi, että olotila tai vointi olisi muuttunut näin lyhyessä ajassa. Mutta selkeästi muutosta on tapahtunut närästyksen ja vatsan turvotuksen kanssa, molemmat ovat vähäisempää parin viikon takaiseen verrattuna. Suuressa avainasemassa on tietenkin närästävien raaka-aineiden ja tuotteiden pois jättäminen. Tällä hetkellä kuitenkin vielä välillä röyhtäilen pelkästä veden juomisesta, mutta se ei sentään aiheuta enää jokaisella kerralla polttavaa tunnetta rintakehän seudulle. Kuukauden Somac-kuuria jatketaan edelleen. Vatsan oireet ovat olleet vaihtelevia, toinen päivä tuntuu olevan edellistä erilaisempi. Välillä on helpompi olo ja turvotuskaan ei ole niin paha. Tänä aamuna kuitenkin vatsaa väänsi ja turvotti jo ennen aamiaista.

Lapset voivat toki syödä samaa ruokaa kanssani, mutta enemmän monipuolisuutta ja niitä itselleni aiemmin sallittuja raaka-aineita tulen heille edelleen tarjoamaan, laktoosin ja gluteenin kera.

Googlettamalla löytyy paljon hyviä sivustoja, tässä kuitenkin tähän mennessä parhaimmaksi kokemani:




perjantai 18. marraskuuta 2016

Kuopuksen ruokailu

Jäpikkä on saavuttanut 2v 8kk iän. Päiväkodissa kuulemma kaikenlainen ruoka tuntuu uppoavan ja siellä syödään hyvällä ruokahalulla, vaikkakin kavereiden seurassa meinaa homma yleensä karata pelkän pelleilyn puolelle.

Kiinteitä jäpikkä opetteli syömään hyvällä menestyksellä. Paitsi, että kaikenlainen siivellinen ei pientä suuta saanut aukeamaan. Sama linjaus on jatkunut sieltä saakka. Kotona ruoka jää syömättä, jos tarjolla on esimerkiksi kanaa. Oli se sitten kuinka pieneksi pilkottu, mehukkaaksi jätetty tai piilotettu muun ruoan sekaan. Ei uppoa. Jää syömättä.

Sama on ollut kaikilla lihapaloilla (nautaa, possua). Ei uppoa. Jää syömättä. Paitsi naudan jauheliha. Tyypin herkkuruokaa onkin ollut kaikki jauhelihaa sisältävät kosteat ruoat kuten jauhelihakastike, lasagne ja makaronilaatikko. Mutta ei missään nimessä mikään kuivahko kuten lihamureke tai -pihvit, oli sitten sisus kuinka mehukas. Eikä ole uponnut oikeastaan edes itsetehdyt jauhelihapyörykät, mutta kaupan einespyörykät kyllä, valitettavasti.

Paljon ollaankin siis arkisin iltaruokina syöty sellaista, mikä menisi koko porukalle mukisematta alas. Mutta viikonloppuisin on kiva syödä jotain erilaista kuin arkena, varsinkin kun silloin on yleensä voinut käyttää kokkailuun enemmän aikaa. Yleensä se menee niin, että jäpikkä sitten kieltäytyy ruoasta ja lähtee pois pöydästä, koska lautasella tarjottava ei maistu ja homma menee riehumiseksi. Ellei ole tarjota herralle esim. jämäruokaa viikolta.

Joka tapauksessa, jokunen aika sitten jäpikkä alkoi kieltäytyä kotona myös jauhelihaa sisältävistä ruoista. On yritetty vaihtaa koostumuksia ja raaka-aineita. Tyyppi on saanut olla jatkuvasti apuna ruoanlaitossa, mutta lautasen tullessa nenän eteen homma vaan tyssää täysin. Leipä ja salaatista nypitty kurkku kyllä maistuisi.

Ei olla syömisestä yritetty tehdä numeroa missään vaiheessa. Enkä halua tietenkään ipanoita pakottaa syömään, mutta maistamaan yritän aina houkutella. Nykyään kommentti maistamisen jälkeen on "hyi, pahaa".

Ja sanotaan nyt vielä uudestaan, että päiväkodissa ruoka maistuu. Kotona tyyppi vaatii omaa ruokarauhaa mihin tahansa aikaan päivästä, se hänelle pyritään suomaan. Kai tässäkin pätee "aikaa, aikaa ja paljon toistoja" - vai? Vinkkejä? Omia kokemuksia?


Kolonoskopian jälkeen

Kolonoskopian aikaiset kivut jäivät tosiaan vain toimenpiteen aikaisiksi. Etukäteen varoiteltiin, että ilmaa saattaa jäädä vatsaan paljonkin ja tulee tarve päästellä niitä pihalle. Mutta omalla kohdallani vatsassa ei kiertänyt ilma, ainoastaan hetken aikaa toispuoleisesti tuntui kivistystä joka helpotti heti kävellessä.


Syömään piti alkaa rauhallisesti ja aloittaa enemmänkin "vetisellä" ruoalla. Saman päivän iltana söin siis vain laktoositonta jogurttia ja viiliä. Illalla vatsa piti omaa meteliänsä joka lisääntyi makuulle asettuessa.

Seuraavana aamuna uskalsin viilin kera jo maistaa vaaleaa leipää, mutta pureskelin sitä normaalia kauemmin. Vatsan turvotus oli yön aikana hävinnyt kokonaan. Lounasaikaan söin pinaattikeittoa. Päivälliselle tein jauhelihakastiketta ja perunamuusia, jota syödessä alkoi vatsassa tuntua hieman ilkeältä. Ja ruoan jälkeen alkoi närästää ja röyhtäyttää. Eli "takaisin vanhaan tuttuun". Iltapalaksi söin viiliä ja palan kauraleipää.

Suurta näläntunnetta ei ole ollut tämän viikon aikana lainkaan, vaikka päivät on menneet hyvin pienillä annoksilla. Runsas nesteiden juominen on varmasti ollut myös apuna tässä asiassa. Eikä tuota energiaa ole mahdottomasti kulunutkaan, kun päivät on menneet sohvalla lepäillessä.

Ipanat kyselivät aluksi paljon lääkärikäynnistä ja halusivat kuulla useita kertoja, että miten tutkimus oli tehty. Huolestunein neidin esittämä kysymys oli "näkyikö siellä sun sisällä verta?". Yksityiskohtia toimenpiteestä en heille kertonut ja tarkentavia kysymyksiä ei heiltä tullut, kuten että mitä kautta se tähystysputki oli sisälleni laitettu. Neiti kuitenkin huolehti, että söin ja join varmasti hänen nähden.

torstai 17. marraskuuta 2016

Kolonoskopia

Huom! Tämä kirjoitus on jälleen oma kokemukseni tehdystä toimenpiteestä eikä siten tarkoita, että mahdollisesta omasta tähystyksestäsi tulisi samanlainen. Jokainen reagoi omalla tavallaan!


Saavuin tähystysyksikköön hyvissä ajoin ennen kolonoskopiaa (= perä- ja paksusuolen tähystystä). Ihmettelin kyllä, kun kukaan ei tullut tarjoamaan esilääkitystä. 15 minuuttia ennen varsinaisen ajan alkamista sain kutsun toimenpidehuoneeseen, jossa heti selvisi ettei tietoihini oltu kirjattu mitään esilääkityksestä joten en sitä enää siinä vaiheessa saisi. Silloin iski pieni paniikki.

Vaihdoin viereisessä huoneessa päälleni sairaalasukat ja -housut, joiden takapuolessa oli isohko reikä. Siirryin toimenpidehuoneeseen, jossa odotti kaksi hoitajaa ja lääkäri. Kuulin, että voisin saada tähystyksen aikana tarvittaessa nenän kautta kipulääkettä. Jännitys iski todenteolla ja sängylle kyljelleen asettuessa tuli pieni paniikki kera kyyneleiden. Pyydettiin hengittämään pari kertaa hieman voimakkaammin ja sitten mahdollisimman hyvin rentoutumaan ja pyrkiä hengittelemään normaalisti.

Tähystystä ennen saa sinne tuntemuksia helpottamaan puuduttavaa geeliä. Sitten tähystysletku laitetaan sisälle ja tutkimus lähtee etenemään. Omalla kohdallani ei päästy kuin pieni matka, kun jo itkin ja vaikeroin kivusta. Lääkäri pyysi antamaan lääkettä molempiin sieraimiin. En sanoisi, että tuntemukset olisivat sen jälkeen juuri muuttuneet. Asentoa vaihdeltiin useasti ja toinen hoitaja paineli käsillään vatsaani päältäpäin. Jatkuvasti jouduttiin pysähtymään, koska sattui niin paljon ja kipu oli mutkissa niin repivää, että itkin ja huusin. Hengitys vaikeutui vähän väliä ja hoitaja joutui aina neuvomaan, kuinka pitäisi yrittää hengittää normaalisti. Tutkimus oli edennyt noin puoleenväliin, kun lääkäri pyysi antamaan vielä vahvempaa lääkettä. Sitä laitettiin toiseen sieraimeen ja valuessaan se hieman kirveli ja poltteli nenässä sekä nielussa. Sain hengitellä hetken rauhassa, kunnes tutkimus jatkui. Jälleen huusin kivusta ja päätettiin vaihtaa asentoa selälleen. Vatsaani paineleva hoitaja kehui, että olin saanut suolen hyvin tyhjenemään ja näkyvyys oli hyvä. Vilkaisin itsekin hetkellisesti monitoreilta näkymää, mutta siitä tuli vain huonompi olo. Sitten alkoi helpottaa. Kipu muutti muotoaan terävästä ja pistävästä pehmeämmäksi, olosta tuli rauhallisempi ja hengitys tasaantui. Nenän niiskutus loppui ja suuta alkoi kuivaa. Hoitaja kyseli tuntemuksia ja kertoi, että lääke vaikuttaa selkeästi. Loppujenlopuksi lääkäri pääsi tähystämään umpisuoleen saakka ja koko homman lopuksi otettiin koepaloja. Autuaassa (huumatussa) olossa alkoi unettaa ja tähystysputken pois vetäminen sujui lähes huomaamatta.

Vahvemmasta lääkityksestä ja ilman hakijaa ollessani jäin parin tunnin ajaksi seurantaan. Aika kului sängyllä peiton alla makoillessa. Muutaman kerran seurailtiin oloa, hapetusta ja sykettä.


Kävin myös lyhyen keskustelun tähystäneen lääkärin kanssa ja kuulin hänen mielipiteensä anemiani ns. syntysyistä, joiden epäili johtuvan monen tekijän summasta. Totesi saman, minkä oli jo tähystyksen alkuvaiheessa kertonut, että paksusuoleni on selkeästi toiminnallinen eli kyseessä on ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). Siitä johtuen myös suolen kipukynnys on alentunut ja toimenpide oli itselleni hyvin kivulias. Lähipiiristä samaa oireyhtymää löytyy useammalta henkilöltä, joten olin kuullut jo aiemmin FODMAP-ruokavaliosta, josta lääkärikin myös mainitsi. Kertoi, että tukea voisin hakea vatsavaivoihin siitä ja tarvittaessa käydä ravintoterapeutilla. Anemian osalta kertoi, että jatkossa hemoglobiiniani täytyisi tarkkailla säännöllisin väliajoin. Tulossa on siis vielä laajemmat verikokeet, joilla kontrolloidaan sairaala-aikaisia tuloksia. Seuraavan kerran tapaan oman lääkärini, jonka kanssa mietitään sitten sen hetken mukaan jatkoja ja kuullaan kolonoskopian koepalojen tulokset.

Yhteenvetona: esilääkitys olisi ollut tarpeen, mutta onneksi sain olooni kesken toimenpiteen helpotusta. On myös omanlainen helpotus, että erilaisille vatsavaivoille löytyi syy. Helpotus oli myös kuulla, että kummassakaan tähystyksessä ei ole löytynyt mitään vakavempaa (kuten haavaumia tai kasvaimia), mahalaukun koepalatkin olivat puhtaat. Tästä eteenpäin tarkempaa huomiota omaan ruokavalioon ja närästävät sekä vatsavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet pois (= lievä refluksi, tulehtunut ruokatorven alaosa ja IBS).

Kolonoskopiaan valmistautuminen part2

Colonsteril-litkun juominen ansaitsee oman postauksensa. Jos tästä olisi apuja jollekin tulevaisuudessa! Huom: jos jännität valmiiksi jo etukäteen, niin tämä kokemus ei ole se "helpoin" tai "haastavin", vain ja ainoastaan oma kokemukseni. Sinun kohdallasi kaikki voi olla "peace of cake", toivottavasti.


Omalla kohdallani valmistauduin kolonoskopiaan (= perä- ja paksusuolen tähystykseen) viikon ajan muuttamalla ruokavaliotani, siitä aiheesta edellinen postaus. Tähystystä edeltävän vuorokauden illalle oltiin annettu ohjeistuksena juoda tuota Colonsteril -valmistetta 4 litraa ja tähystyksen aamuna vielä 2 litraa. Vinkkinä tähystysyksiköstä sain, että kannattaa varata yhden litran juomiseen tunnin verran aikaa, eli juoda 2,5dl aina 15min välein. Kolme vinkkiä sain myös apteekista: sekoita jauhe ja vesi kannuun, juoma menee parhaiten kylmänä alas ja kannattaa juoda maun häivyttämiseksi päälle mehua.

Omasta ensimmäisestä tyhjennysoperaatiostani viisastuneena voin sanoa heti ainakin seuraavaa:
-huolehdi vatsan toiminnasta päivittäin
-lopeta kiinteiden ruokien syöminen hyvissä ajoin (2-4 päivää aiemmin)
-juo paljon nesteitä ennen tyhjennystä (tyhjennyksen aikana nesteet eivät pääse imeytymään elimistöön)
-tyhjennysaine säilyy jääkaapissa 24h, kannattaa tehdä siis mahdollisimman usea litra valmiiksi jääkaappiin kylmenemään (maku hälvenee)
-tyhjennysaineen sekaan voi laittaa esim. puristettua sitruunamehua tai pienen määrän mehutiivistettä
-aloita tyhjennysaineen juominen hyvissä ajoin, jos tarkoituksena on päästä ajoissa nukkumaan (varsinkin, jos oudot maut ja koostumukset tekevät normaalistikin tiukkaa)
-varaudu vierailemaan vessassa PALJON
-ota heti ensimmäisistä vessakäynneistä alkaen käyttöön rasva (esim. Bepanthen), jota laitat sinne, vaikkei vielä sattuisikaan (helpottaa seuraavaa päivää)
-vessapaperin sijasta voi olla fiksua suihkutella ja kuivata paikat pehmeästi pyyhkeellä
-älä istu yhtäsoittoa pöntöllä, vaan nouse ylös ja kävele mahdollisimman paljon (tunnet (todennäköisesti), kun pakottava tarve päästä vessaan tulee tai alkaa pierettää = mene vessaan)
-varaa kotiin sellaista mehua/-tiivistettä, jota et normaalisti joisi muutenkaan (ei tule sitten jälkikäteen pahoja muistoja aiemmin niin hyvästä mehusta)
-osta kurkkupastilleja ja/tai turkinpippureita
-osta kivennäisvettä/vichyä, josta saat suoloja ennen tyhjennysurakkaa ja sen jälkeen
-juo teetä, mustaa kahvia, mehua
-juo paljon nesteitä tyhjennyksen jälkeen
-varaa myös tähystyksen jälkeiselle vuorokaudelle nestemäisiä ja kevyitä ruokia


Oma tähystysaikani oli sovittu iltapäivälle, joten olin etukäteen laskeskellut, että aloittaisin tyhjennysaineen juomisen klo 15:30. Tein valmiiksi puhelimeen 15 minuutin väleille hälytykset (koska lapsiperhe ja ilta-askareiden hoitamiset = aika kuluu vauhdilla). Suunnitellusta aikataulusta myöhästyin 15 minuutin verran. En ollut tehnyt ainetta etukäteen valmiiksi jääkaappiin, koska ohjeissa sanottiin että jauhe sekoitetaan kylmään veteen - ajattelin, että se riittää. Valitettavasti maku olikin todella voimakas koko ensimmäisen litran ajan (mieleen tuli raudan ja kloorin sekoitus). Yritin juoda lasilliset (2,5 dl) yhdellä kertaa, mutta se teki välillä todella tiukkaa. Päälle nieleskelin päärynämehua. Toisen litran valmistin hieman aikaisemmin jääkaappiin kylmettymään. Maku selvästi laimeni, mutta koostumus oli.. Sitä on vaikea kuvailla. Kuin todella löysää liisteriä ilman sattumia tai kuten joku jossain mainitsi, kuin liukuvoidetta mutta huomattavasti vetisempää/löysempää koostumukseltaan. Viimeisen litran juominen teki todella tiukkaa - oli niin täysi olo ja vatsa oli turvonnut kolminkertaiseksi. Keksin ottaa juomisen avuksi kurkkupastillit (sitruuna-hunaja), joita imeskelin aina juomisen välissä. Valmistin illalla litran verran tyhjennysainetta aamua varten valmiiksi.

Oma vatsani alkoi toimia 1,5h kuluttua juomisen aloittamisesta. Noin 30 minuutin välein kävin vessassa. Ja kun kaikki 4 litraa oli juotu, tyhjennystä kesti vielä 3h ajan sen jälkeen. Eli illan urakka kesti siis kokonaisuudessaan klo 15:45 - 23:00 välin.

Tähystyspäivän aamu alkoi vessakäynnillä klo 6. Jonka jälkeen join tyhjään vatsaan lasilliset vettä, kivennäisvettä ja mehua. Klo 6:15 aloitin juomaan tyhjennysainetta. Ja koko aamun kävinkin 15 minuutin välein vessassa aina klo 10 saakka. Pieni epätoivo siinä alkoi iskeä, kun vielä viimeisenkin litran kohdalla ei näkynyt sitä toivottua "kirkasta nestettä". Loppujenlopuksi neste muuttui kahdella viimeisellä käynnillä keltaiseksi mutta kirkkaaksi (tähystyksessä sain kuulla, että se kyllä riittää oikein hyvin).

Aivan koko aamun tärisin kylmissäni ja kylmän tyhjennysaineen juominen ei tilannetta parantanut yhtään. Ei auttaneet monet vaatekerrokset tai viltteihin kietoutumiset. Tai kävely. Koska suihkussa piti kuitenkin käydä, laitoin myös saunan lämpenemään. Sinne syöksyin hieman sen jälkeen, kun viimeinen lasillinen tyhjennysainetta oli juotu. Sauna tosissaan lämmitti ja vei pois kylmyyden sekä tärinän! Saunan jälkeen join vajaan litran verran kivennäisvettä ja ison kupillisen teetä. Päälle hörpin vielä pitkin aamua vettä. Mutta juominen alkoi olla aika haastavaa, väkisin sitä piti litkiä.

Kaiken tämän kokemuksen jälkeen olen erittäin helpottunut, että olin urakan aikaan sairaslomalla. Työnteosta ei olisi esimerkiksi tähystyspäivänä tullut yhtikäs mitään: koska työpisteeltä on vessoihin jonkin verran matkaa ja tyhjennysaineen juomiseen kului vessassa ravaamisineen paljon aikaa. Oma oloni oli todella heikko ja voimaton.

Lisäksi ajattelen, että jos joskus joudun tämän vielä uudestaan läpi käymään niin aloitan valmistautumisen entistä aiemmin. Myös tyhjennysaineen juomisen tämän kertaista aiemmin.

Hurjasti tsemppiä jokaiselle tyhjennysaineen juojalle! Voi olla, että omalla kohdallasi tyhjennysaineen juomisessa ei ole edes minkäänlaisia haasteita.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kolonoskopiaan valmistautuminen

Miten olen valmistautunut kolonoskopiaan, eli perä- ja paksusuolen tähystykseen?

Ajan tulevaan toimenpiteeseen sain kahdeksan päivää aiemmin mahalaukun tähystyksen yhteydessä, joten aloitin valmistautumisen heti.


Valmistautumisohjeissa kerrotaan, että viikon ajan ennen tähystystä täytyy pidättäytyä kasviksista, hedelmistä, marjoista ja leivistä, jotka sisältävät pieniä siemeniä. Vatsan tulisi toimia päivittäin ja tarvittaessa apuna käyttää ummetuslääkkeitä.

Ensimmäisinä päivinä söin salaatissani kurkkua ja tomaattia, kunnes tajusin googlettaa ohjetta tarkemmin. Eri lähteistä löytyi tietoa, että tietenkin myös kurkkua ja tomaattia tulisi välttää, koska onhan niissäkin pieniä siemeniä. Eli ruokavaliosta pois: kurkut, tomaatit, vadelmat, mustikat, viinirypäleet, puolukat, kiivit, mansikat ja siemenelliset leivät. Kaikkea muuta saisi syödä normaaliin tapaan.

Salaatin syöminen jäi siihen. Lievän refluksilöydöksen ja ärtyneen ruokatorven alaosan vuoksi tulee kiinnittää entistä tarkempaa huomiota ruokavalioon ja närästys itsessään sulkee monet ruoka-aineet pois itseltäni. Ruisleipää välttelin täysin, koska tiedän että se kovettaa vatsaani entisestään. Ruokana oli mm. jauhelihakastiketta pinaattisella nauhapastalla ja spagetilla, myskikurpitsakeittoa (ilman siemeniä), poronkäristystä ja perunamuusia. Ilta- ja aamupalana puuroa. Lisäksi paljon vettä ja kivennäisvettä.


Pari päivää ennen tutkimusta pyrin jättämään kiinteän ruoan pois, jotta varmistuin mahdollisimman helposta vatsan tyhjentymisestä. Ravintona oli siis maustamatonta- ja banaanijogurttia, mango- ja päärynäviiliä, muutamat maitosuklaavanukkaat sekä makaronivelliä. Lisäksi vajaan litran verran itsetehtyä mehua ilman siemeniä ja sattumia. Mehussa oli mandariinia, vesimelonia, sitruunaa, limeä ja inkivääriä. Aamuisin join pari kuppia kahvia, päivisin teetä ja lisäksi paljon vettä.

Tähystystä edeltävänä iltana tuli nauttia 4 litraa Colonsteril-tyhjennysainetta metodilla litra per tunti. Seoksen kyytipojaksi olin säästänyt pari litraa päärynämehua. Ja tähystys-aamuna pelkkää nestettä ja samaa settiä vielä 2 litran verran.

Voi ainakin sanoa, että jonkinlainen hyvä ja kaivattu puhdistus suolistolle tämäkin. Vatsan turvotus hävisi viimeisien päivien aikana.

Kosinta

Puhu muru -blogissa pyydettiin kertomaan kommenttikenttään oma tarinansa siitä, kuinka on tullut kosituksi tai itse kosinut. Olenkin aihetta pienesti jo täällä blogissa avannut joulukuussa 2012, mutta kerrottakoon uudestaan ja hieman kattavammin tarina tänne oman blogin puolelle.

Odotimme esikoistamme ja olimme useasti puhuneet mahdollisesta kihloihin menemisistä, mutta mies oli ollut joka kerta sitä mieltä, että meillä on jo kaikkea. Omakotitalo, autot ja vauvakin tulossa. Ymmärsin kyllä hänen pointtinsa, mutta naisena ja varsinkin raskauden hormonihuuruissa jäin suuresti kaipaamaan kihloihin/ naimisiin menemistä. Niinsanottua sinettiä meille, perheelle.

Olin siis raskaana ja vietimme juhannusta yhdessä sukulaisteni kanssa mökillä. Aiemmin olin päättänyt, että rohkaistun ja kosin miestä yhden laskettelurinteen näköalapaikalla, kun menemme sinne kaksin ihastelemaan maisemia. Jännitti vietävästi. Talsimme rinteen huipun lähellä olevalta parkkipaikalta huipulle, jossa olikin hyvin paljon ihmisiä. Iski paniikki, että en siellä voi ajatustani toteuttaa - koska mies ei pidä edes julkisista hellyyden osoituksista ja suuttuisi varmasti jos toteuttaisin ajatukseni siellä väenpaljoudessa. Joten päätin, että ennen autolle pääsyä sen teen.

Lähdimme kävelemään rinnettä alas ja sydän hakkasi hullun lailla. Mietin sopivia sanoja ja sopivaa hetkeä, mutta sitten lopulta siinä vieretysten kävellessä sain suustani ulos sanat "mennäänkö kihloihin?". Mies hieman hermostuneesti naurahti ja pudisteli päätänsä, että nyt ei hänen mielestään ole sopiva hetki sellaiselle. Ja kertoi, kuinka "Meillä on jo kaikkea, omakotitalo, yhteiset autot ja vauva tulossa. Eikö tässä ole jo tarpeeksi kaikille todistukseksi, että ollaan yhdessä?" Purin hampaita yhteen ja yritin hillitä kiukkuani, joka tuli pettymyksestäni. Taisin tiuskaista, että olkoon sitten niin. Hyppäsin autoon kuskin paikalle ja lähdimme valuttelemaan alas jyrkkää mäkeä.

Alhaalle päästyä päätimme vielä yhteistuumin käydä pienellä ajelulla ennen mökille palaamista. Hiljaisuus vallitsi autossa. Oli kuitenkin pakko puhua tapahtuneesta ennen kuin pääsisimme perille. Kerroin miehelle alkuperäisestä suunnitelmastani rinteen huipulla. Hän oli helpottunut, etten ollut sitä siellä tehnyt. Kysyin, että olisiko hän suostunut jos minulla olisi ollut sormukset mukana matkassa. Hieman empien sanoi, että tilanne olisi ollut varmasti toinen. Mutta todennäköisesti hän olisi sillon suostunut. En voinut ymmärtää, että miten suuri merkitys sillä oli, että oliko niitä sormuksia sillä hetkellä vai ei. Mökille päästyäni hormonihuuruissa kyyneleet kohosivat silmiini ja tapahtuneesta lopulta kerroin omalle äidilleni sekä äidinäidille. Enpä enää edes muista, että mitä siinä sitten puhuttiin.

Juhannuksen jälkeen kotiin päästyämme puhuimme juuri ennen unille käymistä tapahtuneesta. Selvisi, että mies oli ollut edellisessä suhteessaan kihloissa. En ollut sitä tiennyt. Mies oli luullut, että asiasta tiesin. Luullut, että olisin tutkinut hänen Facebookin tapahtumiaan niin tarkasti, että olisin heidän kihlautumisen varmasti nähnyt. Hormonihuuruissa järkytyin vielä pahemmin. Lähdin keittiöön, jossa lyyhistyin lattialle ja itkin pitkään. Miksei mies halua kihloihin kanssani, varsinkin kun on aiemminkin jo ollut. Pitkältä tuntuneen itkunpuuskan hieman laantuessa mies tuli luokseni lohduttamaan ja pahoittelemaan, että hän oli luullut että olen asiasta tietoinen. Lopulta siinä jonkinlainen yhteinen sävel löydettiin, että pääsimme vielä samaan sänkyyn nukkumaan.

Tuli syksy ja esikoinen syntyi. Tuli nimiäiset. Tuli talvi. Edelleen tuo kihlautuminen pyöri jatkuvasti mielessäni. Koitti veronpalautuspäivä ja olin kaupungilla lahjaostoksilla, kun päätin poiketa kultaliikkeeseen. Sieltä valikoin kaksi valkokultaista sormusta pieneen sormusrasiaan. Myyjälle kerroin ideastani toteuttaa kosiminen. Olin ajatellut, että toteuttaisin sen itsenäisyyspäivänä. Mutta lopulta en malttanut odottaa.

Illalla esikoinen, 2kk ikäinen vauva, oli sylissäni kantoliinassa. Hermostuneesti kädet hikoillen mietin, että miten sen teen. Radiosta tuli hyvä kappale, mutta en painanut sitä lopulta pysyvästi mieleeni. Mies oli kylpyhuoneessa t-paita ja bokserit päällään. Menimme neidin kanssa oviaukkoon ja kumarruin kaivamaan housujen taskustani sormusrasian. Kysyin mieheltä "mennäänkö nyt vihdoin kihloihin?" ja ojensin hänelle suljetun rasian. Mies hymyili ja naurahteli epäuskoisesti, avasi rasian ja otti sormiensa väliin sormuksista pienemmän. Sitä katseli ja lopulta hyvin nopeasti sujautti sormuksen vasemman käden nimettömääni. Taisin tokaista, että "No?" ja siinä sitten mies sanoi, että "no mennään, mutta ethän sitten ala järjestämään häitä heti ensi kesälle". No en tietenkään! Halattiin ja suukoteltiin. Naureskeltiin, että olipa oikein kunnon arkinen tapahtuma vähissä vaatteissa ja vauva sylissä. Ja jatkettiin iltatoimia normaalisti.


Kihloihin menimme siis joulukuussa 2012. Häistä on joka vuosi jollain tapaa yritetty keskustella, mutta mies ei ole omien sanojensa mukaan siihen valmis. Väsymyksestä, monen vuoden yöllisistä heräilyistä, vauhdikkaista ja haastavista ajoista johtuen parisuhde on ollut välillä todellisella koetuksella. Olemme kuitenkin tähän saakka selvinneet erilaisista asioista, erimielisyyksistä ja päässeet yhdessä ylitse vastoinkäymisistä sekä rankoista koettelemuksista. Toisaalta ymmärrän, että miksi mies on epävarma naimisiinmenon suhteen. Mutta paljon on myös sellaisia syitä (tai selityksiä), joita en vaan voi ymmärtää. Mutta itselleni olisi tärkeää saada olla naimisissa hänen kanssaan. Olla oikeasti se vaimo. Ja ennen kaikkea saada olla samalla sukunimellä koko perheen kanssa.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Isänpäivä

Isänpäivän valmistelut jätin tällä kertaa lähinnä ipanoiden harteille. Päiväkodissa on muutaman viikon sisällä tehty salaisia puuhia kaikille isukeille, joten ajattelin että molempien lahjat saisivat tällä kertaa riittää. Hieman sain etukäteen kuitenkin vihiä tyyppien tekeleistä.


2,5-vuotiaan jäpikän ryhmässä oli tehty Pokémon Go -pelin innoittamana omanlainen päiväkoti go -versio. Näin etukäteen en aukaissut hienoa käärettä, mutta pienellä kurkistuksella näytti siltä, että käärön sisältä löytyy päiväkodin pihan kartta ja ohjeet pelin pelaamiseen. Tänään kävimme aamusella pulkkien kera ulkoilemassa ja eksyimme päiväkodin pihalle pulkkamäkeen. Samalla huomasin päiväkodin porukan tekemän hienon pelin kohokohdan, jota käytiin salaa neidin kanssa tarkemmin tutkimassa. Siellä olivat taaperoiden tekemät hienot isänpäiväkortit odottamassa! Toivottavasti päiväkodin pihalla käyvät lapset antavat niiden odottaa siellä rauhassa huomiseen saakka. Pienenä sabotaasin vaarana tässä kuitenkin on se, että joku saa älynväläyksen ja käy ne sieltä kiskomassa irti.

4-vuotiaan ryhmässä oli puuhailtu jonkinlaiset kapulat, jotka olivat myös kääreen sisälle piilotettu. En siis lähtenyt tätäkään käärettä sen enempää availemaan, joten kapuloiden merkitys selviää huomen aamulla!


Tyypillisesti en malttanut olla miehelle ostamatta mitään. Olin ennen jäpikän sairastumista ennättänyt käymään isommassa marketissa ja löytänyt sieltä sopivan t-paidan miehelle, joka ei aivan minkälaista tahansa paitaa itselleen kelpuuta. Siistimpiä t-paitojakaan ei tunnu olevan koskaan miehellä liikaa ja sattuipa sitten vielä tällä viikolla puhumaan, kuinka hänen täytyisi käydä uusia paitoja hankkimassa.

Lasten kanssa olisi ollut mukava myös puuhastella yhdessä isänpäivä-kortti, mutta ajattelin että niitä vielä kerättäisiin myöhemmin tekemään. Aiemmin kyllä tutkailin, että minkälaiset kortit tänä vuonna ovat suosiossa. Eniten bongailin niitä suklaapatukoin ja pastillirasioin täytettyjä kortteja -  tai siis isoja pahvileikkeitä, joiden päälle oli liimattu tai teipattu näitä herkkuja ja ympärille kirjoitettu hienoja tekstejä. Esimerkkinä "Isä on oikea Puuha Pete, vahva kuin Leijona ja ketterä kuin Pantteri". Yhdestä tekeleestä löytyi myös rivi Lottoa.


Viime isänpäivänä tehdyt pappa-kortit jäivät kokonaan antamatta, kun molemmat olivat silloin reissussa. Tänä vuonna ei siis tehty lainkaan varsinaisia kortteja, mutta neiti kuitenkin piirrustukset teki ja molempien ipanoiden nimet papereihin onnitteluineen hienosti rustasi.

Tänään on tarkoitus vielä porukalla leipoa pipareita ja torttuja, joita voidaan sitten huomenna toisen papan luokse kylään mennessä viedä. Ja huomenna aamulla tietenkin kömmitään yhdessä sänkyyn 'herättelemään' miestä lahjojen kera. Mukavaa sunnuntaita siis kaikille!

torstai 10. marraskuuta 2016

Lapsille karkkia vai ei?

Tämä on asia, johon löytyy monenlaista mielipidettä. Mutta nimenomaan tämä teksti on itseni rustaama kirjoitus meidän ipanoiden herkkujen syömisistä. Muut saavat toimia omalla tavallaan, me toimimme näin. Ei ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa tai omaa päälakea yrittää kiillottaa.


Olemme pyrkineet miehen kanssa välttämään karkkeja, limsaa ja suolaisia herkkuja ipanoiden läsnäollessa (kysyttäköön tähän alkuun, että miksi niitä täytyy edes itse syödä? En tiedä, kai se on paha tapa, josta eroonpääseminen on mukamas vaikeampaa kuin tupakasta). Alussa oli hyvinkin helppoa - eihän vauvoilta tarvitse herkkuja tai syöntiä piilotella. Kahvipöydässä ipanoilla on pienempinä olleet mukana omat herkkunsa; maissinaksut, talk-murut, riisikakut, rusina-askit, hedelmät ja marjat. Neidin tultua 1-vuoden ikään on herkut sijoitettu keittiön yläkaappeihin piiloon ja niitä on sen jälkeen aikuiset nautiskelleet salassa, eli lähinnä silloin kun lapset ovat jo nukkumassa.

Kahvipöydissä ovat muut yrittäneet tarjota ipanoille niitä meidän lapsilta kiellettyjä herkkuja. Kolmen vuoden ajan on täytynyt tutuissakin kahvipöydissä sanoa useasti ääneen, että "kiitos, mutta meidän lapset eivät syö karkkia tai juo limsaa". Paljon olen kuullut erilaisia kommentteja. Toiset ovat yhä yllättyneitä ja hämmästelevät, mutta samalla saattavat todeta, että on hienoa jos ollaan oikeasti pystytty pitämään lapsilta sokeriherkut poissa. Jotkut sitten hymähtelevät tai pyörittelevät silmiään epäuskoisina.

Emmekä mekään onnistuneet pitämään loputonta ei-linjaa jäätelön, keksien tai pullien osalta. Kerran neidin ollessa 1-vuotiaana päiväkodissa, kuulin yhtenä iltapäivänä että lapsilla oli ollut välipalalla pullaa ja mehua - OMG. Menin silloin aivan hämilleni ja kotona olin tuohtunut siitä, että päiväkodissa oli tarjottu pullaa vaikka nimenomaan olimme kertoneet, että minkäänlaisia herkkuja ei neiti vielä syö. Näin jälkikäteen tuo oma raskaushuuruinen reaktio on lähinnä huvittanut. Mutta toisaalta.. En pidä vieläkään siitä, että päiväkodissa ipanoiden mukaan saa aika useasti mm. kaakaota ja aina puuron päälle voita sekä sokeria. Meillä kun ei olla kotona edes kertaakaan maistatettu kaakaota, saati laitettu puuron päälle voita tai sokeria. Ai miksi? Koska hyvin on maidot ja ruoat maistuneet ilmankin.

Ja miten sitten onnistuimme kieltämään herkut lapsilta? Aluksi kertomalla, että "ne ovat aikuisten juttuja". Kunnes neidin lähestyessä 3-vuoden ikää alkoi tulemaan niitä "miksi" ja "mitä" -kysymyksiä ja aloimme tarkemmin selittää, että mitä ne aikuisten herkut oikeastaan ovat ja miksei meidän ipanat niitä saaneet nauttia. Ja tietenkin olemme myös selventäneet, että ajattelemme vain lastemme parasta niin terveyden kuin hampaiden osalta emmekä ns. turhaan halua ipanoilta tiettyjä herkkuja kieltää. Itselläni on huono ja paljon korjailtu purukalusto, eli hampaat reikiintyvät hyvin helposti ja lähes jatkuvasti on jos jonkinlaista ientulehdusta alkamaisillaan. Jäpikän synnynnäinen sydänvika taas voi saada herkemmin aikaan endokardiitin (=hampaiden tai ikenien kautta verenkiertoon pääsevät bakteerit voivat kiinnittyä sydämen sisäkalvolle tai läppiin, siitä voi seurata hengenvaarallinen sydämen sisäkalvon tulehdus), eli sydänlapsen suun ja hampaiden hoidon tulee olla erityisen tärkeää. Aivan kuin kenen tahansa lapsen ja aikuisen.

Neiti on onneksemme hyvin tarkka hampaistaan. Olemme puhuneet paljon mahdollisista rei'istä, miten helposti niitä hampaisiin voi tulla ja miten ne ovat parhaiten vältettävissä. Hän on käsitellyt asian omalla tavallaan ja todennut, että on siis parempi olla syömättä karkkeja tai juomatta limsoja, eikä mehujenkaan jatkuva juonti ole hyvä juttu. Hän ei hammaspeikkoja hampaisiinsa halua. Satunnainen leivosten, keksien, jäätelöiden ja mehujen syönti erilaisissa "erikois"-tilanteissa on molemmille sallittua, mutta hampaat täytyy muistaa pestä hyvin. Toki meillä myös syödään yhä ruoan ja välipalan päälle xylitol-pastilleja.

Kahvipöydän herkkuina toimii edellä mainittujen lisäksi hedelmät ja vihannekset. Ipanoiden suosikkeja on erityisesti vadelmat, mustikat, mansikat, banaani, omena, avokado, viinirypäleet, kurkku ja porkkanat. Jäpikkä on hieman neitiä krantumpi, eikä niin välitä maistella kukka- tai parsakaalia, mutta neiti niistä kovasti pitää - varsinkin höyrytettynä.

Tänä kesänä tuntui karkkia olevan tarjolla lähestulkoon kaikkialla. Yleensä kieltäydymme kohteliaasti tai jos lapset saivat luvan hakea käärepaperisia karkkeja erilaisissa tapahtumissa esiintyviltä hahmoilta, sovimme ennalta karkin vaihdosta kotona odottaviin kuivahedelmiin.

Aina ennalta sovittu vaihtokaan ei ole mennyt täysin putkeen. Kerran kävi niin, että juuri ennen neidin poniratsastusta hänelle tarjosi ABC:n Apsi Apina kultakääreisiä nameja, jolloin annoin tytön ottaa yhden vastaan ja laittaa hupparinsa taskuun ennen ponin selkään kapuamista. Kääre unohtui siis taskuun ja kotiin autolla ajaessa ihmettelin, että mikä rapina oikein autosta kuuluu. Taustapeiliin katsoessa kohtasin tytön suurena killuvat silmät ja pullollaan olevan posket. Vaikea siinä oli naurua pidätellä, kun yritti tiedustella, että miksihän neiti oli kääreen avannut ja pistellyt suklaat poskeensa. Uteliaisuus yllätti, se sallittakoon.

Ja on tilanteita, joissa valitettavasti näin vanhempana tulee käytettyä lahjontaa. Esimerkkinä vaikkapa hiusten leikkaus, jota kummatkin ipanat kammoksuvat huutaen ja itkien. Sen saa yleensä (lue = ei koskaan) sujumaan paremmin, jos lupaat reippaasta suorituksesta palkinnoksi yhden keksin (koska tarrat ei enää tehoa). Ja toki jos leikkaus meinaa jäädä aivan kesken, kun ipana yrittää vähän väliä karata tai heiluttaa päätänsä kuin hyrrä, niin saattaa pieni uhkauskin suusta lipsahtaa tyyliin "nyt jos tämä jää kesken, niin jää kyllä se luvattu keksikin saamatta". Hups..

Mutta siis! Edelleen olen sitä mieltä, että niin kauan kuin karkeista ja limsoista vaan suinkin pystymme lapset pitämään erossa, niin sen parempi.

Ps. Rakkaat sukulaiset ja hyvät ystävät! Jos suinkin mahdollista, niin välttäkää edelleen tuomasta lapsillemme karkkipusseja tai suklaalevyjä, sillä niiden parasta ennen -päiväykset ovat hyvin lyhyitä.. Josta johtuen namit päätyvät parempiin suihin ennen aikojaan, enkä nyt tarkoita lasten suita..

Pps. Rakkaat isovanhemmat. Toivon, että kunnioittaisitte edelleen meidän päätöksiämme. Tässä on oletettavasti paljon vuosia vielä elettävänä ja herkkujakin nautittavina.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Sairastupa numero XX

Hieman aavistelin oman sairasloman alussa, että näinköhän ipanat pysyvät muutaman viikon ajan terveinä kun enterorokosta lähtien ovat flunssaisia olleet.

Toissailtana miehen tuodessa ipanoita päiväkodista, aavistin jäpikän käytöksestä ettei kaikki ole kohdallaan. Lämpö oli kainalosta mitattuna 37. Silmätkin olivat aivan punaiset. Soittoa papalle, jotta tulisi seuraavana päivänä meille sairasvahdiksi siksi aikaa, kun kävisin mahalaukun tähystyksessä. Illan mittaan jäpikän silmät alkoivat puskea ulos keltaista paksua rähmää, kotidiagnosoitiin silmätulehdus.

Yöstä ei meinannut tulla unellista millään. Aluksi jäpikkä kyllä suostui omaan sänkyynsä unille, mutta aika nopeasti tuli nyyhkyttäen meidän luoksemme olohuoneeseen. Ei auttanut, kuin tehdä pesä makuuhuoneeseen. Siitäkään ei meinannut mitään tulla, kun vähän väliä toinen nyyhkytteli ja voivotteli. Oli pakko kammeta itsensäkin sänkyyn ja silitellä parin minuutin välein pikkuherraa olkapäästä. Parin tunnin rumban ja noin 10 minuutin torkahtamisen jälkeen oli todettava, että nyt on kuume selkeästi noussut ja tarvitaan avuksi lääkettä. Onneksi ipanat on olleet pääasiassa aina reippaita ottamaan lääkeannokset. Tälläkin kertaa meitä aikuisia lähinnä huvitti kaiken valvomisen keskellä, kun lääke -sanan kuultuaan jäpikkä jo nousi puoli-istuvaan asentoon huulet töröllään. Pronaxenin avulla saatiinkin sitten nukuttua nelisen tuntia ilman heräämistä.

Aamulla kuumemittari näytti 37,0. Miehen lähtiessä neidin kanssa kohti päiväkotia, vaihdoin nopeasti vaatteet ja petasin sängyt. Hieman kerkesin taloa tuulettaa ja hampaiden pesun yhteydessä kuulin, että auto saapui pihaan. Pappa tuli siis paikalle etuajassa, kuten yleensäkin. Jäpikkä oli mielissään, kun pääsi köllöttelemään papan syliin sohvalle. Sain siistittyä niin itseni kuin keittiönkin, jonka jälkeen yhteistuumin alettiin ruokkimaan pientä potilasta. Yllättäen kyllä pieni annos jogurttia, pala leipää ja kourallinen viinirypäleitä maittoivat pikkuherralle.

Kellokin oli jo sen verran, että sai soittaa terveyskeskukseen ja varata iltapäivälle käyntiaikaa. Tällä kertaa ei sairaanhoitajakaan kyseenalaistanut mahdollista silmätulehdusta, onneksi. Alkuvuonna meitä ei puhelimitse uskottu, vaikka jäpikällä oli tämänkin kertaista tulehdusta ärhäkkäämmät oireet päällä - käskettiin vain putsailla ja olla yhteydessä jos oireet eivät parin päivän kuluttua helpota. Saman päivän iltana laitoin kuitenkin miehen soittamaan terveyskeskukseen, koska silmien tilanne oli niin paljon pahentunut päivän aikana. Onneksi pääsimme iltapäivystykseen ja hakemaan apteekista silmätipat. Siinä vaan kävi sitten niin, ettei tulehdus lähtenyt ensimmäisillä tipoilla helpottamaan vaan piti parin päivän päästä käydä lääkärin pakeilla hakemassa tujumpi resepti, jonka avulla saatiin silmätulehdus taltutettua.

Kotiuduttuani mahalaukun tähystyksestä pappa  kertoi, että jäpikkä oli tuon vajaan kolmen tunnin ajan vain maannut sohvalla viltin alla ja tuijottanut televisiota. Ei ollut yrittänyt puuhastella mitään, mutta oikeaa korvaansa oli ajoittain hangannut. Papan lähdettyä jäpikkä halusi syödä kourallisen viinirypäleitä ja suostui nauttimaan pienen tilkan mehua. Asetuttiin hetkeksi sohvalle mittaamaan lämpöä, joka näyttikin 38,0. Pienen väsytystaistelun jälkeen sain jäpikän jäämään päiväunille omaan sänkyynsä ja itse pääsin katsomaan edellisillan Ex-Onnelliset.

Tunnin päiväunien jälkeen köllittiin yhdessä hetki sohvalla, kunnes yritettiin hieman taas ruokailla. Ei oikein ottanut onnistuakseen tällä kertaa, mutta vettä sain ujutettua pikkuherralle Muumi-juomapullon avulla. Ulkovaatteiden pukeminen ja terveyskeskukseen lähteminen ei ollut mieleistä puuhaa ja kiirehän siinä sitten meinasi tulla.

Saavuttiin kuitenkin terveyskeskukseen ajoissa ja jäimme sairaanhoitajan oven edustalle odottamaan vuoroamme. Kauaa ei tarvinnut onneksi odotella, kun päästiin jo huoneeseen kertomaan tilannetta. Selkeästi silmätulehdus, siihen avuksi sähköisellä reseptillä silmätipat. Sh alkoi katsomaan jäpikän korvia, joka sai aikaan itkuhuudon - mitä normaalisti ei ole tullut. Ja sh totesikin, että molemmat korvat punoittavat siihen malliin, että meidän tulee käydä vielä lääkärin pakeilla. Urhealle pikkuherralle sh antoi mukaansa kissatarroja.

Lääkärin huoneen takana piti jonkun aikaa odotella. Jäpikkä totesi useasti, että häntä paleltaa ja väsyttää. Huoneeseen päästyämme lääkäri kuunteli jäpikän keuhkot ja sydänäänet. Pitkittyneestä flunssasta huolimatta keuhkot kuulostivat normaaleilta. Sitten katsaus korviin, joka tällä kertaa sujui kivuttomasti ja ilman huutoitkuja. Vasen korva oli lääkärin mukaan ärhäkän punainen ja tärykalvo pullottavainen. Oikea korva myös ärhäkän punainen, mutta tärykalvo toista pullottavaisempi. Kuulemma sen näköinen, että saattaisi puhjeta hetkenä minä hyvänsä, jolloin korvasta valuisi ulos pahan hajuista eritettä, märkää. Jos näin tapahtuisi tulisi korva suojata vedeltä. Suihkun ajaksi laittaa korvansuulle pumpulituppo. Lääkäri laittoi sähköisenä reseptinä antibioottikuurin ja samalla uusi jäpikän ihorasva-reseptin. Korvakontrolliin pitäisi varata aikaa noin kuukauden kuluttua.

Apteekkiin päästyämme selvisi, ettei heillä ole ollut elokuusta alkaen lainkaan ihorasvaamme ja vaikuttaisi siltä, ettei sitä olisi hetkeen tulossakaan. Farmaseutin mukaan markkinoille olisi kuitenkin tullut uusia hyviä rasvoja, mutta niistä tulisi keskustella lääkärin kanssa, joka voisi määrätä uutta reseptiä. Ei auttanut siis, kuin jättää rasvat tällä kertaa ostamatta. Onneksi kotona olisi vielä kahden purkin loput käytettävänä.

Kotiin päästyä puhdistin jäpikän silmät rähmästä sekä laitettiin hyvällä yhteishengellä tipat molempiin silmiin ja antibioottiannos suusta alas. Jäpikän kommentti antibiootista oli "hyvältä maistuu". Kerettiin istahtaa sohvalle ja avata televisio, kun mies ja neiti saapuivat kotiin.

Illalla silmätippojen laittaminen ei sujunutkaan väsyneelle pikkuherralle niin hyvin, kuin päivällä. Piti hieman taistella, mutta onnistuttiin. Antibiootin ja Pronaxenin ottaminen sujui hyvin. Kuumeinen pikkupotilas kömpi sänkyynsä ja nukahti hetimiten. Tunnin päästä heräsi kuitenkin itkemään ja huoneeseen mennessä tärisi sängyssään istualteen silmät kiinni, aivan hiestä märkänä. Vähennettiin vaatetusta ja jäpikkä pääsi takaisin uneen.

Jossain vaiheessa yöllä havahduin hereille jäpikän kömpiessä väliimme.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Mahalaukun tähystys

Edellisellä viikolla sain kutsun mahalaukun tähystykseen. Ohjeistuksena kerrottiin, että ennen toimenpidettä tulisi olla 6h syömättä ja 2h juomatta. Itse olin ravinnotta 12h ajan.

Jännittää alkoi puolisen tuntia ennen toimenpidettä. Sain kutsun tulla toimenpidehuoneeseen ajallaan. Siinä heti sairaanhoitaja kyseli voinnista ja varmisteli, että olihan jatkotutkimuksista jo selvyys. Ei ollut, joten sitä luvattiin selvittää sitten tähystyksen jälkeen.

Sairaanhoitaja kertoi pääpiirteittäin, mitä tulisi tapahtumaan ja vakuutteli, että koko tutkimus olisi ohitse viidessä minuutissa kaikkine koepalojen ottoineen. Tähystyksen aikana sisälleni laitettaisiin ilmaa, joka laittaisi röyhtäyttämään. Koko tutkimuksen ajan hengittäminen kuitenkin onnistuisi normaalisti niin nenän kuin suunkin kautta.

Sängylle istuttua sain nielaista pienen annoksen gravisconia, jonka tarkoitus on estää mahahappojen nouseminen ruokatorveen. Pyysin saada puuduttavaa ainetta nieluun. Pari suihkausta ja sitten käskettiin nielaisemaan, maku oli varoituksen mukaisesti paha. Jännästi tuntui, kuinka aine alkoi nielussa vaikuttaa.

Sitten käskettiin makaamaan vasemmalle kyljelle. Käsivarret piti laittaa ristiin vatsan kohdalle. Suuhun sain hampaiden väliin pienen muovisen kapistuksen, jonka keskellä oli reikä jota kautta tähystysputki laitettaisiin. Sitten lääkäri laittoi suuhuni mustan tähystysputken, jonka päässä loisti valo (ja pieni kamera). Lääkäri käski nielaisemaan ja lähti sitten samaan aikaan työntämään putkea pitkin ruokatorvea. Tuntui kamalalta, yökkäilin ja röyhtäilin hyvin voimakkaasti. Kyyneleet kohosivat silmiin ja iski tunne, että haluan lopettaa koko toimenpiteen heti! Onneksi sairaanhoitaja piti päästäni kiinni, ohjeisti pitämään leuan viistosti lattiaa kohden ja hengittämään pitkiä vetoja sisään ja pidättämään hetken hengitystä. Neuvoilla pahin tunne hellitti. Lääkäri oli päässyt jo ohutsuolen puolelle, josta otettaisiin ensimmäisenä koepala. Näin edessäni vilahduksen metallia ja sairaanhoitaja kertoi, että nyt tähystysputken sisälle työnnettäisiin vaijeria jonka avulla saataisiin koepalat otettua. Tunsin, kuinka vaijeri liikkui putkessa - lähinnä pienenä tärytyksenä. Vaijerin liikkeet myös kuuluivat selvästi. Sitten kerrottiin, että nyt koepala otettaisiin. Tuntui pieni nykäisy ja sen jälkeen vaijeri vedettiinkin vauhdilla pois. En muista, että otettiinko siinä vaiheessa toinenkin koepala, mutta ohutsuolen jälkeen piti tähystysputkea vetää hieman ulospäin, jotta lääkäri pääsi takaisin mahalaukkuun. Taas tuntui kamalalta, yökkäilin ja röyhtäilin voimakkaasti. Sitten työnnettiin vaijeria putken sisälle pari kertaa ja otettiin lisää koepaloja. Ja taas putkea vedettiin lisää ulos ja jälleen voin pahoin. Pian toimenpide tulikin päätökseen. Helpotus oli suuri putken tullessa ulos. Sairaanhoitaja käski sylkeä enimmät limat suusta ulos ja nousta istumaan. Sain paperia, johon syljeskellä lisää. Toimenpiteen loputtua olotila palasi hetimiten normaaliksi. Toki kurkussa puudutus tuntui edelleen. Pahinta koko toimenpiteessä oli siis tähystysputken liikuttelu. Mikään ei sattunut, mutta tuntui hyvin epämiellyttävältä. Kurkku jäi toimenpiteestä kipeäksi ja mahassa tuntui oudolta, mutta muuten vointi siis oli normaali.

Sen verran omalta osalta selvisi, etten kärsi ainakaan mahahaavasta ja närästys sekä jatkuva röyhtäily johtunee ärtyneestä ruokatorven alaosasta (jos nyt muistan kohdan oikein). Tähän vaivaan siis täytyy tarvittaessa syödä lääkärin määräämää Somaccia ja kiinnittää entistä tarkemmin huomiota ruokavalioon, eli karsia närästävät juomat ja ruoat pois. Heti ensimmäisinä lääkäri mainitsi kahvin, suklaan, paprikan sekä mausteet. Omaa närästys-listaa löytyy itseltäkin jo ennestään, mutta viime aikoinahan on pelkkä vesikin jo närästänyt.

Lääkäri myös laittoi lähetteet verikokeisiin, niissä tulisi käydä parin viikon päästä niin nähdään, että onko arvot lähteneet muuttumaan johonkin suuntaan. Ja tietenkin, että mikä on hemoglobiinin tilanne.

Lisäksi sain myös seuraavalle viikolle ajan paksusuolen tähystykseen, johon valmistelu alkoi heti tänään.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Viimeisin sydänkontrolli

Jäpikän viimeisin sydänkontrolli oli pari kuukautta takaperin. Sinänsä hieman jännitti, että miten kaikki sujuu sairaalassa käydessä, kun edellisestä kontrollista oli jo ~10kk aikaa. Ensimmäistä kertaa kontrolliin saatiin mies mukaan, jotta tietää vähän tulevaisuudessa (tarvittaessa) mitä käynneillä tapahtuu ja miten ne etenevät.

Paljonhan käynneillä on aina odottelua, mutta onneksi lastenosastolla on hyvä ja monipuolinen leikkipaikka. Sairaalalla tulee olla ilmoittautuneena vähintään 15 minuuttia ennen sydänhoitajalle sovittua aikaa. Leikkipaikan puolella saa siis odotella yleensä 30 minuutin ajan, mikä on ajoista lyhyin. Sydänhoitajan luona kerrotaan kuulumiset ja voinnit, mitataan pituus ja tehdään punnitus. Sitten saadaankin palata takaisin odottelemaan.

Odottelun toinen osuus on myös yhtä arpapeliä, siinä kun saattaa kulua aikaa hyvässä lykyssä vain viitisen minuuttia tai sitten taas puolisen tuntia tai enemmänkin. Ja kun kutsu käy lääkärin pakeille, toimitaan reippaasti. Paitaa pois päältä ja lääkäri pääsee kuuntelemaan seisaalteen sydämen. Sitten siirrytään tutkimuspöydälle selälleen, jossa lääkäri kuuntelee uudestaan sydänäänet ja testaa reisivaltimopulssin. Jäpikkää asetellaan hiukan kallelleen, laitetaan piirretyt televisiosta pyörimään ja ultraus alkaa.

Tutkimuksen jälkeen saadaan pukea jäpikälle paita päälle ja kuullaan yhteenveto, lopputulema, sydämen tilanteesta. Sanotaan kiitokset ja poistutaan paikanpäältä.

Epikriisistä:
Diagnoosi: kaksiliuskainen aorttaläppä; pieni vuoto, muu kammioväliseinän aukko

Status: Yleivointi hyvä. Pituus +0.27 SD, paino +10,97 %. Ihon väri hyvä, perifeerinen verenkierto normaali. Verenpaine 102/61 mmHg. Keuhkot auskultoiden vapaat, sydämen syke tasainen, seisten ja selinmakuulla kuuluu sternumin vasemmalta puolelta kylkiluuväli III ja heikommin kylkiluuväli II systolinen, maksimissaan 2/6 vahva sivuääni. Maksa on normaalikokoinen ja reisivaltimopulssi tuntuu oikealta.

Ultraääni: Normaali nelilokerorakenne ja normaalit yhteydet. Eteiset tasakokoiset, kammiot sopusuhtaiset. Edelleen kammioväliseinän kautta näkyy oikovirtaus, joa suuntautuu oikean kammion ulosvirtauskanavan puolelle, kapea, mutta nopea, yli 3.5 m/s. Hyvä painegradientti kammioiden välillä. Kammioväliseinäaukko lihasalueella ja hyvällä etäisyydellä aorttaläpästä. Aorttaläppä avautuu asymmetrisesti, ylimmäinen purje paksuuntunut ja nyt näkyy kiinnitysmenon yhteydessä pieni vuototilkka. Aorttaläpän rengas pienehkö.

TV 23/MV 22 mm, TAPSE 26 mm, RV-RA -gradientti 14 mmHg + RA, kudosdoppler E/e -suhde välikammioväliseinä 7.4, vielä normaali. LV 32.5/20.9 mm, FS 35 %, EF 66 %, kammioväliseinä 5.8, takaseinä 5.1 mm ja RV 15 mm. Aorttaläppärengas 12 mm, tyvi 14 mm, kaari hyväkokoinen, istmus 7.2 - 7.6 mm. Normaali, hyvä pulsatiivinen virtaus.

Kammioväliseinän kautta edelleen oikovirtausta, aukko on vielä tässä vaiheessa ilman hemodynaamista merkitystä. Virtaus keuhkoihin ei ole lisääntynyt. Aorttaläppä avautuu asymmetrisesti, purjereuna paksuhko, nyt näkyy ihan pieni vuototilkka, mutta tässä vaiheessa ilman hemodynaamista merkitystä. Seurantaa jatketaan ennallaan."

Tämän käynnin jälkeen tuli pitkästä aikaa olo, että tekisi mieli kuulla jonkun muunkin sydänlääkärin mielipide nykyisestä tilanteesta ja mihin se voi johtaa näillä tiedoilla. Sekä tullaanko jonkinlaista operointia mahdollisesti tarvitsemaan tulevaisuudessa ja mitkä asiat siihen edellyttää. Epikriisin saavuttua kotiin tuli kuitenkin rauhallisempi olo. Mutta silti takaraivossa kummittelee se yksityiselle ajan varaaminen.. Seuraavan kontrollin pitäisi siis ajoittua kesän alkuun.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Lasten reagointi

"Äiti on pipi."
"Hyvää kotipäivää, äiti!"

Jäpikkä on lähinnä hämmästellyt kädessä olevia pisteitä, mustelmia ja valkoisia laastareita. Niiden kautta ehkä parhaiten on tuolle alle 3-vuotiaalle konkretisoitunut se, että äitiä on tutkittu ja äiti on kipeä. Suloinen pieni rakkauspakkaus, joka suukottaa ja kulmat kurtussa toteaa "äiti pipi".

Neiti ymmärtää asioita selkeästi eri tavalla, osaa kysellä ja on omalla tavallaan kiinnostunut. "Miksi olit sairaalassa? Oliko sulla oma huone? Kuka se sun kaveri siellä oli? Leikittekö te yhdessä? Mitä sulle tehtiin siellä? Miten sua tutkittiin siellä? Katsoiko se lääkäri sun korviin ja suuhun? Pistettiinkö sua? Sattuiko se? Mua ei sattunut, se vähän kirveli vaan. Meetkö takas sairaalaan?". 4-vuotiaan on toki helpompi samaistua, kun muistaa viimeisimpiä omia tutkimuksiaan ja kuukausi takaperin saamansa rokotteen vaikutukset. Vastahan jäpikänkin kanssa kävimme sydänkontrollissa. Ja on ollut kuumetta ja enterorokkoa, mitä käyty terveyskeskuksessa molemmilta ipanalta toteamassa.

Tavoitteena on ollut puhua muutenkin ipanoille mahdollisimman rehellisesti asioista ja vastata kysymyksiin lyhyen ytimekkäästi, mutta tarpeeksi kattavasti. Liittyivät asiat sitten kuolemaan, hautajaisiin, sairasteluun, kipuihin tai onnenkyyneleisiin, iloihin, rakkaudentunnustuksiin. "Äiti on nyt vähän kipeä ja väsynyt". Ja kun asiasta on puhuttu hetki, unohtuu se sitten hyvinkin nopeasti. Yöunetkin ovat pysyneet samanlaisina molemmilla, ei ole tullut mitään huutoitkuja tai mainittavia unia. Jäpikkä kömpii yöllä viereen nukkumaan ja neiti heräilee kerran tai pari yön aikana.

Ihan tavallista arkea muuten siis eletään, mitä nyt sairastumisesta johtuen äiti on lähinnä maannut sohvalla tai sängyssä. Halittelut ja suukottelut, pienet kivat lämpimät hetket piristää niin aikuisia kuin ipanoitakin. Tai vaikka yhteiset 10 minuutin iloiset hetket iPadilla pelatessa. Ja sitten on toki ne tutut hetket, kun kinastellaan, laitetaan kaikessa vastaan ja saadaan itkupotkuraivareita olohuoneen matolla, koska juuri nyt ei asiat menneet ipanan haluamalla tavalla.

torstai 3. marraskuuta 2016

Virusinfektio

Kolme vuorokautta kotiutumisen jälkeen olo oli hyvinkin samanlainen, kuin mitä sairaalaan mennessä. Huimasi, heikotti, päätä ja koko kroppaa särki. Tuona päivänä tuli rehkittyä ehkä hieman liikaa..

Aamulla piti viedä ipanoille päiväkotiin hanskat ja kävin siinä samalla sitten rauhallisella kävelyllä. Jonka jälkeen lepäilin kotosalla vielä lähes nelisen tuntia, ennen kuin lähdin käymään työpaikallani viemässä sairauslomatodistuksen ja työpuhelimen. Vielä kerkesin olemaan sohvan omana tunnin verran, kunnes lähdin hakemaan esikoista päiväkodista neuvolalääkäriin. Neuvolassa odoteltiin puolisen tuntia ja alkoi tuntua, ettei sitä meidän aikaa kyllä näköjään sitten ollutkaan.. Kunnes oma neuvolantätimme tuli ulos huoneestaan ja hämmästyi, että miksi olimme siellä, kun lääkärikin on jo pois lähtenyt. Kävi ilmi, että neuvolantätimme oli poistanut tuon päiväisen 4-vuotis lääkäriajan ja siirtänyt sen loppukuulle samaan yhteyteen, milloin mentäisiin lääkärin pakeille neidin allergiaoireiden takia. En voinut ymmärtää, että miksi hän niin oli tehnyt - varsinkin kun olin vielä sähköpostissa kysellyt, että riittäisikö että allergiaoireet otettaisiin esille tuolla 4-vuotis lääkärineuvolassa. Noh, joku aivopieru oli hänelle sattunut tuossa ja that's it.. Hän kysyi, että eikai meille nyt liikaa ollut haittaa tullut tuosta turhasta käynnistä ja sitten kerroinkin viikonlopun tapahtumista, anemia -diagnoosista ja tulevasta. Hän oli kovin pahoillaan ja kyseli, että tarvitsisimmeko mahdollisesti kotiapua, mutta kerroin että selviämme kyllä. Mietti edelliskerran sanomisiani ja muisti, että olin itsekin pohtinut ääneen tuota jatkuvaa väsymystäni ja sairasteluani.. Käski lepäillä ja toivotti tsemppiä.

Alkuillalle olin sopinut, että kaverini voisi lapsiensa kanssa tulla tuomaan neidin lahjan ja samalla meitä moikkaamaan. Olin vain taas jo aivan poikki, kun kotiin neuvolasta päästiin.. Vierailu sujui kuitenkin suht nopeasti ja hyvin. Heidän lähdettyään olo kuitenkin romahti. Särki aivan jokaista kohtaa kropasta, huimasi, heikotti, palelsi ja en kyennyt tekemään mitään. Keuhkoissa ja keuhkoputkessa tuntui pahalta, yskin noin 20 min ajan yhtäsoittoa.. Kömmin sohvalle viltin alle, lämpö näytti 36,6. Tärinä jatkui ja lasten mentyä nukkumaan lämpö oli 35,8. Pian makasin sohvalla kahden viltin ja paksun peiton alla. Tunnin päästä lämpö oli lähestulkoon 38. Ilmankos olo olikin niin kamala.. Siitä sitten nousi 38,3 saakka ja jämähti.

Alkuyöstä sairaanhoitaja-kaverini kehotuksesta soitin päivystykseen. Sieltä neuvottiin ottamaan panadolia ja juomaan nestettä. Jos olo yön aikana pahenisi, saisin lähteä päivystykseen. Jos vointi olisi aamulla sama, tulisi olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen.

Yö meni kuumehorkassa ja lääkkeen alkaessa vaikuttaa lämpö jämähti 37,5. Aamulla oli ollut tarkoitus letittää neidin hiukset päiväkotiin kuvausta varten, mutten ololtani kyennyt siihen. Nopeasti vain saparot päähän, suukot ja halit ipanoille ja takaisin sänkyyn nukkumaan. Puolenpäivän aikaan pakotin itseni sohvalle. Aamupalaksi kulhoon kaadoin maustamatonta jogurttia 150g, puolikkaan banaanin, muutaman klementiini-siivun ja päälle gluteenitonta mysliä. Kyytipojaksi tuopillinen vettä. Sohvalla viimeisintä Ensitreffit alttarilla -jaksoa seuratessa sain aamiaisen uppoamaan alas. Sitten iski taas totaali väsähtäminen ja silmät lupsuen tuijotin jotakin hömppäohjelmaa, kunnes luovutin ja kömmin takaisin sänkyyn. Heräsin puoli viiden aikaan, kun mies saapui ipanoiden kanssa kotiin. Olo oli yhä kamala, yläkroppaa ahdisti ja lämpö pysytteli 37,3 paikkeilla. Päätin soittaa terveyskeskukseen ja sieltä pyydettiinkin näytille.
Terveyskeskukseen päästyä pääsin makoilemaan sänkyyn. Sairaanhoitaja tuli ottamaan verenpaineet, jotka toisella mittauksella muuttuivat hyviksi. Hapetus oli 99, samassa yhteydessä pulssi pyöri 100 kieppeillä. Sitten pistettiin sormenpäähän ja otettiin tulehdusarvot. Kysyin hemoglobiinin mittauttamisesta, johon sairaanhoitaja kertoi, että arvot otettaisiin jos lääkäri niin pyytäisi. Tulos tuli, crp 22 ml/l. Sitten sh lähti hakemaan hemoglobiini-pikatesteriä. Pistettiin uudestaan ja tuloksena hemoglobiini 98 g/l. Eli tulehdusarvot hieman nousseet ja hb pysynyt suht samana 100>98. Puolisen tuntia kerkesin torkkumaan, kunnes lääkäri tuli hakemaan huoneeseensa.

Siellä sitten tutkittiin korvat, nielu ja imusolmukkeet. Lääkäri kuunteli keuhkot ja sydämen, paineli vatsan jota aristikin joka ikisestä kohdasta. Crp-tulos viittasi virus-tartuntaan. Koska lähtötilanne perjantaista alkaen oli yleisvoinnin suhteen jo heikko ja anemia lisää itsessään infektioriskiä, oli lääkärin mukaan vain huonoa tuuria että olin onnistunut saamaan uuden virustartunnan. Hänen mukaansa uskalsin rauhallisin mielin toipua kotona taudista, mutta jos vointi muuttuisi uudemman kerran, niin tulisi olla yhteydessä uudelleen. Silloin ei enää tämä diagnoosi ns. pätisi.

Ilmoitin miehelle, että pääsisin kotiin. Siitäkin huolimatta, että oli jo ipanoiden nukkumaanmenoaika, lähti kolmikko minua vielä kotiin noutamaan. Kotiin päästyä suukoteltiin ja haliteltiin ipanoiden kanssa, jonka jälkeen asetuin sohvalle viltin alle mussuttamaan leipää ja mehukeittoa. Tunnin verran katselin televisiota miehen kanssa (eli silmät välillä ummistaen), kunnes siirryin sänkyyn nukkumaan.  Kaikenkaikkiaan olin 24h aikana jaksanut pysyä hereillä noin 4h ajan.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Sairaalakäynti part2

Aamulla kello 6 aikaan heräsin vessahätään ja sen jälkeen en enää päässyt uneen. Päädyin siis pläräämän puhelintani ja kirjoittamaan viimeisintä informaatiota esikoisen "vauvaryhmään". Kellon lähentyessä seitsemää laitoin myös miehelle ja äidilleni viestiä, jotka olivat kyselleet voinnistani. Olen viesteihin kirjoittanut silloin, että "Väsyttää, päätä ja koko kroppaa särkee.. Kyllä lääkäri illalla omia poissulkevia pohdintojaan teki, mutta ei sanonut mitään, että "sulla saattaisi olla tää.." tjsp".

Viestittelyn välillä ummistin silmiäni ja torkahtelin. Hieman ennen kahdeksaa eilisillan toiseksi viimeinen näytteiden ottaja tuli huoneeseen ja täytti neljään putkiloon verta. Heti perään huonetoverini sai aamupalaa syödäkseen. Reilun puolentunnin kuluttua huoneeseen tuli sairaanhoitaja numero 7, jolta sain päänsärkyyni panadolin ja janontunteeseeni tipan. Osastolla oli nelisenkymmentä muutakin potilasta ja olin osaston loppupäähän sijoitettuna, joten lääkärin paikalle oloa saisin odotella useita tunteja. Väsytti, särki ja heikotti, joten päätin odotellessa nukkua. Muistaakseni jossain vaiheessa sairaanhoitaja numero 8 kävi esittäytymässä ja kyselemässä vointiani.

Heräsin lääkärin (numero 3) huoneeseen saapumiseen klo13. Edelleen osa verikokeiden tuloksista puuttui, mutta pystyttiin kuitenkin suunnittelemaan jatkoa. Lääkäri kyseli pitkälti samoja kysymyksiä, mitä edellisen illan lääkäri numero 1 oli kysellyt. Kerroin jälleen oireistani, mutta lääkäri ei katsonut kirjoittamaani oirelistaa. Hänen mielestään vaikutti siltä, että kyseessä on raudanpuutoksesta johtuva anemia. Yritti laittaa runsaiden kuukautisten piikkiin, vaikka kerroin että teini-iässä kuukautiseni kestivät jopa 11 päivää runsaina ja nykyään määrä olisi vähintäänkin 1/3 silloisesta, vain yhdellä tai kahdella ns. runsaammalla vuotopäivällä. Puhuttiin lähisuvun sairauksista. Oma ukkini sairastui jo alle 40-vuotiaana, diagnoosilista oli pitkä, mutta eniten esille pomppasivat peräsuolisyöpä, suolistomelanooma ja aivoinfarkti. Lääkäri teki päätöksen, että laittaisi lähetteet kiireellisenä gastroskopiaan (ruokatorven, mahalaukun ja peräsuolen tähystykseen). Samalla määräsi jatkuvaan närästykseeni Somac-kuurin, jota tulisi syödä päivittäin aina tähystyksiin saakka.
 
Verikokeiden mukaan kaikki punasoluarvoni olivat todella vähäisiä. Hemoglobiini oli noussut verensiirrolla illan 84/85 lukemista 100 g/l. Lääkäri sanoi, että jahka viimeiset verikokeiden tulokset tulisivat, niin voitaisiin varmistua siitä että laitetaan lisärauta-annos tippumaan. Mahdollisesti saisin lähteä sen jälkeen kotiin, mutta mahdollisesti myös saattaisin jäädä osastolle seurantaan vielä yhden yön ajaksi. Saattaisi kestää jopa kolmesta neljään viikkoa, että olotilani kohenisi punasolujen uusiutuessa. Jos kuitenkin vointini huononisi, tulisi lähteä mittauttamaan hemoglobiiniarvot.

Sain luvan syödä, joten sh nro 8 toi tarjoittimella leipää, jogurttia, banaania ja lasilliset mehukeittoa sekä mehua. Avasin television ja katselin Latelan kauden viimeisen jakson. Huonetoveri oli jossain vaiheessa ennen puoltapäivää kotiutettu, joten tohdin soitella puheluitakin läheisille. Päiväkahviaika tuli ja sain kahvia kera pullasiivun. Olo koheni, vaikkei kuitenkaan poistanut huimausta, särkyjä tai kolotusta.

Kellon lähestyessä kolmea sh numero 8 tuli huoneeseen tuomaan lisärautaa. Ferritiini arvoni oli 4, sh:n mukaan arvon tulisi olla vähintään 12 µg/l. Sh vielä mainitsi, että "sinun tapauksessasi lähetteet lähtivät kiireellisinä, ne katsottaisiin pian ja ajat pitäisi tulla kotiin postitse 1,5 viikon kuluessa". Eli ajat tähystyksiin ja hemoglobiinin seurantaan. Mitään rautakuuria en odotellessa söisi, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt pitäisi keskittyä toipumiseen, syömään ja voimaan hyvin. Sovittiin, että lähtisin päivällisen jälkeen kotiin. Lääkäri oli kertonut, että saisin halutessani lähteä tiputuksen jälkeen kotiin, jos oloni siltä tuntuisi. Kahden viikon sairasloman oli myös määrännyt.

Kello 17 aikaan sh tuli ottamaan ferritiini-tipan ja kanyylin pois. Samaan syssyyn tuli ruoka, jonka nautin ilomielin. Ilmoitin miehelle, että minut saisi tulla hakemaan kotiin. Poistuessani klo17:30 aikaan kiitin osaston aulassa henkilökuntaa, jotka toivottivat minulle hyvää jatkoa. Kaikenkaikkiaan sairaalakäynti oli siis positiivinen kokemus. Olen iloinen, että nyt tutkitaan ja selvitellään, että mistä anemia johtuu.