Raskaus ja nt-ultra

Lupasin palata pian asiaan ja tarkoitus oli runoilla tänne jo viikonlopun aikana, mutta niin se aika vaan taas vierähti.. Täällä kuitenkin nyt ja luvassa aiheesta ja aiheen vierestä turinointia.

Tässähän kävi sitten niin, että tein heinäkuussa positiivisen raskaustestin, oijoi sitä onnea :) Tutut raskausoireet olivat jo päällä, ennen kuin sain viimein testin kotiin saakka. Paleltaminen, hikoileminen ja tasainen lämmön nousu. Sitten alkoikin jo pahoinvointi. Mutta kertaakaan en ole tässäkään raskaudessa joutunut pönttöä halailemaan, mistä olen kyllä onnellinen. Joinakin hetkinä tosin toivon, että tulisipa se oksennus nyt niin olokin voisi helpottaa. Pahoinvointia on ollut aikalailla aamusta iltaan saakka. Vessassa käyn normaalisti noin yhden kerran yössä, nyt käyn vaihtelevasti 1-3 kertaa yössä. Joskus saatan ravata useamminkin.. Jonkinlaisia univaivoja on ollut, koska uni ei ole kaikkina öinä maistunut. Raskauden alkumetreillä tunsin sektioarven kohdalla ajoittain viiltävää kipua, mikä liittyi varmasti juurikin kohdun kasvamiseen. Niitä kipuja ei juurikaan ole enää ollut alun jälkeen.

Viime viikolla kävimme sitten nt-ultrassa josta emme saaneetkaan kotiin viemiseksi niin hyviä uutisia, kuin olisimme toivoneet. Heti ultran alettua näin itsekin, että tilanne ei ollut samanlainen kuin esikoisen kohdalla nt-ultrassa. Kätilö rauhallisesti sanoi samaan aikaan saman asian minulle ja miehelleni jatkaen, "mutta älkää hätääntykö, katsotaan nyt miten täällä muuten voidaan". Pieneltä löytyivät kaikki tarvittava nenäluuta ja aivolohkoja myöten. Siellä se sormiaan ojenteli ja meille vilkutteli. Sillä hetkellä itseäni itketti aivan mielettömästi, mutta hammasta purren pidin kyyneleet ja itkun sisälläni. Paikalle tuli lääkäri ja hän jatkoi tutkimusta erittäin kovakouraisesti, vääntelehdin kivusta. Mittailtiin ja tutkittiin. Niskaturvotusta pienellä oli lääkärin mittaamana reilut 5mm. Turvotus oli takaraivo-niska-yläselkä akselilla. Mutta lisää turvotusta oli myös pään molemmin puolin, vatsalla sekä jaloissa. Kylläkin huomattavasti pienempänä, kuin niskan alueella. Toisena asiana kätilö ja lääkäri kiinnittivät huomionsa sydämeen, josta emme lopulta aivan ymmärtäneet, että oliko siinä jotakin vikaa vai mikä oli tilanne. Mutta seurattavaksi luokiteltiin ainakin. Meille alettiin puhua Turnerin syndroomasta jo ennen, kuin nousin ylös istumaan. Turvotus ja sydämen poikkeamat viittasivat kuulemma siihen. Sitten katsottiin seulonnan tulosta, riskiluvuksi downille tuli 1:5. Juteltiin ja selviteltiin syvemmin tilannetta, että miten haluamme tästä edetä. Miehen kanssa olimme yhtä mieltä, että tästä jatkettaisiin eteenpäin. Eli kuun loppupuolelle saimme ajan lapsivesipunktioon, joka on mahdollista ottaa aikaisintaan rv15. Istukkabiopsiasta meille ei edes puhuttu, emmekä vielä siinä vaiheessa asiasta mitään osanneetkaan kysyä (mahdollista ottaa nt-ultran jälkeisinä päivinä ja tulokset tulevat muutamissa päivissä). Lapsivesipunktion jälkeen tulokset kuulemma tulisivat noin viikossa, mutta viljely veisi lisäaikaa viikosta kahteen. Riskit raskauden keskenmenosta nousivat entisestään. Pelkästään oma kohdunrakennepoikkeavuus on jo yksi riski keskenmenolle ja nyt mukaan tulivat omat riskinsä pienen turvotuksesta sekä sydämestä. Aika pyörällä päästä siinä tuli oltua ja muutaman kerran itkettyäkin. Onneksi mies oli mukana, hänen päähänsä taisi jäädä lopulta enemmän tietoa kuin omaani.

Lääkärin lähdettyä huoneesta kätilö jatkoi ihanana itsenänsä ja näytti meille tietoa tästä Turnerin syndroomasta. Antoi myös oman nimensä ylös paperille ja kehoitti soittamaan, jos vain tulisi jotakin kysyttävää. Meillä olisi mahdollisuus mennä käymään uudestaankin äippäpolilla, jos siltä tuntuisi, ennen lapsivesipunktiota.

Tuon hetken jälkeen ymmärrän vielä enemmän, miksi halutaan odottaa ensimmäistä ultraa ja kertoa sitten vasta raskaudesta läheisille/työkavereille yms. Itsekin odotimme esikoisen kohdalla nt-ultraan saakka. Tällä kertaa olin mennyt asiasta puhumaan jo muutamille läheisilleni ja ystäväni polttareissa siitä kuulivat kaikki muut juhlijat/kaverini. Väkisinkin on ajatellut, että mitä jos ei olisi kertonutkaan, olisivatkohan uutiset olleet sitten "parempia". Mutta sama se tilanne olisi silti ollut. Sitä vain miettii kaikkea typerää murehtiessaan. Kyllä tuollainen on vaan aika iso pommi, kun muutaman raskauskuukauden jälkeen sellainen kerrotaan. Ensimmäiset päivät meni itselläni ainakin osittain sumussa. Untakin oli vaikea saada ja se veloitti omasta olotilasta jälleen osan pois. Asia pyörii mielessä jatkuvasti. Miehelle yritinkin viikonloppuna kuvata asiaa niin, että hän ei joudu kantamaan tätä pientä sisällänsä ja täten on varmasti helpompaa olla ajattelematta asiaa. Kyllä hänkin asiaa on miettinyt, mutta töissä käydessä ajatukset tuppaavat yleensä pysymään poissa. Iselläni pahimpana on ollut ainakin yksinäiset hetket ja niitä on nyt viikon sisällä ollut liikaa. Mutta nyt ei tosiaankaan auta, kuin toivoa parhainta mahdollista loppua tälle tarinalle :) Jos raskaus ei mene kesken, niin ensimmäisenä odotamme tuloksia lapsivesinäytteestä. Sitten tiedämme, kuinka edetään.

Tähän loppuun voisin hieman avata Turnerin syndroomaa. Se on vain tyttöjen/naisten sairaus eikä sitä myöskään luokitella kehitysvammaksi. Tytöillä on kaksi X-kromosomia ja Turner-tytöiltä puuttuu toinen tai osa siitä. Yleensä TS-tytöt ovat aivan normaalin näköisiä ja oloisia tyttöjä, naisia, ihmisiä. Eroja näkyy kasvussa sekä hormonitoiminnassa. Keskimääräinen pituus on 147cm. Hormonitoiminta ei välttämättä ala lainkaan ja sitä täytyy lääkitä loppuelämän ajan. Raskaaksi tuleminen ei välttämättä ole jokaiselle mahdollista, mutta lääketiede on kehittinyt ja kehittyy jatkossakin. Sydänviat ovat myös yleistä TS-tytöillä, mutta niitäkin pystytään hoitamaan hyvin leikkauksilla. Suomessa syntyy vuodessa noin 10-15 Turner-tyttöä. Suurin osa raskauksista menee kesken hyvin varhaisessa vaiheessa.

Linkkejä:
Turnerin oireyhtymä, Terveyskirjasto
Turnerin oireyhtymä, Wikipedia
Turnerin oireyhtymä, TAYS

Dokumentti:
Harvinaisia naisia, Inhimillinen tekijä

Samanlaisesta vastaavasta tilanteesta löytyy paljon erilaisia tarinoita. Suuri osa tarinoista tuntuu päättyneen onnellisesti suuresta sikiön turvotuksesta ja riskiluvuista huolimatta. En halua liikaa elätellä toivoa, vaan yritän varautua enemmän mahdolliseen menetykseen. Mielummin huokaisen helpotuksesta, kuin tipun pilvilinnoista.


- Ann

Pitkästä aikaa

Niin monet kerrat olen ollut aikeissani kirjoittaa, mutta en ole tiennyt että mitä kirjoittaisin ja.. no niin. On pitänyt kiirettä ja "kiirettä". Neidin 1-vuotis juhlat alkavat lähestyä ja olin jo kesällä hyvissä ajoin alkanut valmistelemaan juhlia ostamalla sopivia ilmapalloja, servettejä, korttitarpeet.. Mutta tässä onkin tullut mutkia jos toisenlaisiakin vastaan. Suurimpana viivästyksenä on ollut mahdollisen kylpyhuoneremontin alku. Joka olisi meidän tapauksessamme tarkoittanut sitä, että koska pannuhuone siinä samassa rytäkässä laitettaisiin uusiksi, olisimme joutuneet muuttamaan ajaksi X pois talostamme. Lisää mutkia tuli matkaan jo viime viikolla, kun miehen kiireistä ei näyttänyt tulevan loppua. Sen lisäksi on polttareita ja hääjuhlaa, jotka syövät aina omana tapahtumanaan koko viikonlopun. Ja jottei tuossakaan olisi ollut tarpeeksi estettä, niin tuleva töihin paluuni häämöttää jo liian lähellä. Viimeinen mutka matkaan tuli tällä viikolla. Sen johdosta päätimme, että nyt unohdetaan koko kylpyhuoneremontti ja keskitytään tähän hetkeen. Ei lisätä turhaan stressiä. Kerron tästä viimeisimmästä mutkasta seuraavassa postauksessani, koska se vaatii mielestäni aivan oman osionsa.

Mainitsempa nyt vielä, että ei tuota meidän vauvaa kyllä juurikaan enää vauvaksi voi kutsua :) Kävellä ei vielä ilman tukea, mutta taaperokärryn (ja tuolien) avulla jaksetaan kulkea taloa ympäri monen monta kertaa päivässä. Ja ai että se onkin ihanaa! Selviä sanoja emme ole neidin suusta saaneet kuulla, paitsi selkeää ÄITI -huudahdusta muutamia kertoja.

Palaan asiaan pikemmin, kuin arvaattekaan! :)


- Ann