Niin sitä vaan ollaan raskaana, vaikka vielä vuoden vaihtuessa uskoin (=uskoittelin itselleni) etten tulisi helposti raskaaksi. Mutta eihän siihen tarvittu kuin muutama ehkäisyvapaa kuukautiskierto ja pingpong! kuukautiset olivat myöhässä. Juuri sinä kuukautena en laskenut ja odottanut kiertoa alkavaksi, koska uskoin että kaikki rullaa aivan normaalisti eteenpäin.
Mutta se kyseinen sunnuntai on jäänyt mieleeni, ainakin toistaiseksi. Me molemmat, minä ja mieheni, olimme hieman epäuskoisia nähdessämme testitikussa kaksi viivaa. Itse en meinannut päästä ulos lukitusta vessasta ja mies epäuskoisesti naureskellen tuijotti ohjelehtistä. Myöhemmin, kun uskalsimme ehkä molemmat jo hieman huokaista helpotuksesta mieheni sanoi minulle, että hänen siittiönsä olivat kuin tehty minulle. Tarkoittaen tällä sitä, että olin aiemmin elänyt ilman ehkäisyä ja silti "välttynyt" raskaaksi tulemiselta. Ja nyt, se kaikki, kävi vain muutamassa kuukaudessa ilman mitään tähtäämisiä, kalenterin tuijottamisia tai ovulaation laskemisia. Minä ainakin, olin ja olen onneni kukkuloilla! Juuri tämän ihanan ihmisen kanssa haluan kasvattaa meidän pienen yhteisen ihmeemme <3
Nyt raskaus on jo pitkällä. Raskauden alussa laskettiin viikkoja puoliväliin, nyt lasketaan lähinnä taakse jääneitä viikkoja. Niitä meillä alkaa olemaan kasassa jo 32. Raskaus ei suinkaan ole ollut elämäni ihaninta aikaa, niin kuin olen useasti elämäni aikana sellaisen lauseen kuullut. Oletko sinäkin? Olen kyllä nauttinut siitä tunteesta, kun pieni ihme kasvaa sisälläni ja saan tuntea sitä suurenmoista kasvavaa elämänhalua vatsani lävitse. Ensimmäiset liikkeet, ensimmäinen hikka, ensimmäiset potkut, ensimmäiset pungerrukset vatsanahkaa vasten - aww <3 Nautin vatsani silittelemisestä ja uskon, että pieni ihmeemme nauttii siitä myös. Alussa hän kun ei antanut oikeastaan "koskea itseensä" vaan lopetti liikkumisen heti, kun käsi meni vatsan päälle. Nykyään hän jatkaa liikkumistaan tai pungertamistaan, kun käteni makaa vatsani päällä tai kun silittelen toisen selkämystä. Mutta jostakin hän tietää, milloin jonkun muun ihmisen käsi on vatsani päällä - koska ei liiku silloin lainkaan.
Mitä tulee siihen "elämäni ihanimpaan aikaan" on se, että alkuraskauden vapisin kylmissäni ja väsymyksissäni sängyn pohjalla ja yritin sinnitellä töissä normaalisti. Kaikkien onneksi olen välttynyt kokonaan oksentamiselta, mutten pahan olon tunteelta. Mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sitä enemmän olen kärsinyt jalka-, selkä- ja päänsäryistä. Supistuksia unohtamatta. Olen ollut 10 viikkoa kotona, poissa töistä. Kävin yrittämässä yhdessä välissä muutaman päivän työelämää, mutta eihän siitä mitään tullut. Olen siis sairaslomalla äitiysloman alkuun saakka. Parempi näin, koska jaksan kotona paremmin ja elämäkin tuntuu kiinnostavammalta. Ainoa ongelma vaan on se, että työnteon pois jättäminen ei helpota lainkaan särkyjä saatikka kivuliaita supistuksia. Mutta pärjään, koska saan olla kotona ilman stressiä työstä. Ja tämä kaikki on pienen ihmeemme takia hyvin tärkeää!
Miten te muut, elättekö te elämänne ihaninta aikaa?
- Ann
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti