Viimeinen kontrolliultra

Heti aamutuimaan tuli käytyä tosiaankin viimeistä kertaa kontrolliultrassa. Niin kätilö kuin lääkärikin suuresti ihmettelivät, että miksi ihmeessä edellinen lääkäri oli vielä tämän käynnin määrännyt näin lähelle sovittua sektiopäivää. Enpä osannut sitä itsekään sanoa, kun sen edellisen lääkärin kanssa oli pieni kielimuuri :)

Vauvalla kaikki kuitenkin hyvin masussa. Painoarvio oli 3500g, hieman keskikäyrän yläpuolella. Lapsivettä oli vähäinen määrä, mutta lääkärin mielestä riittää sektiopäivään saakka. Jos kuitenkin nyt ne vähäisetkin lapsivedet menisivät, niin tulee lähteä ambulanssilla sairaalaan makuuasennossa. Käski ottaa rauhassa ja lepäillä sen mukaan, mitä pystyy :)

Nyt aijon loppuviikon pitää kodin siistinä ja järjestellä viimeisimpiäkin nurkkia, laittaa vauvan asiat mallilleen ja leipoa pakkaseen pullaa. Toki levätäkin. Mutta ennen kaikkea antaa suuren määrän rakkautta ja hellyyttä esikoiselle! Meidän poika syntyy pian <3

ps. Flunssa on meillä kylässä jälleen!

Neuvolaa ja kuulumisia

Flunssan kourissa ollaan yhä! Onneksi tytöllä tauti helpotti viikon potemisen jälkeen. Mutta meillä aikuisilla tämä on nyt jo toista viikkoa päällä.. Kunhan nyt loppuisi ennen vauvan syntymää!

Näin loppuraskaudesta näitä neuvolakäyntejä on sijoitettu taas jokaiselle viikolle. Niitä ei kuitenkaan tähän loppuun enää montaa mahdu - sillä neuvolakäyntejä on jäljellä enää yksi! Kontrolliultrassa käyntejäkin on yksi. Verikokeissa täytyy vielä käydä 2-3 kertaa (hemoglobiinin takia ja sektiota varten).

Viikon päästä sektiosta täytyy mennä poistattamaan tikit neuvolaan (esikoisen kohdalla sai kotikäynnin, nyt ei). Eli mukava reissu luvassa ;) Viikon ikäinen vauva, 1v5kk ikäinen touhutaapero, sektiokivuista kärsivä äiti ja ukkokulta - joka saa kantaa ja kaitsea kahta lastansa, sekä huolehtia äidistä ;) Mieluummin olisin sen kotikäynnin ottanut tällekin kerralle!

Neuvolakäynti rv 35+5 (rv 32+5)
Paino: yht. +14,6 kg (+13,4 kg)
RR: 129/72 (143/84)
Pissa: -/- (-/-)
Hb: 94 (91)
Sf-mitta: 35 cm (33 cm)
Tarjonta: pt (pt)
Syke: +135 (+132-135)
Liikkeet: + (+)

Näytin verensokerimittausvihkoani neuvolan tädille ja hän kehui, kuinka "arvot ovat kuin normaali ihmisellä, loistavaa". Enää tosiaan tarvitsee mittailla kolmena päivänä viikossa (yhdessä päivässä yöpaasto, aamupalan jälkeinen 1h paasto, lounaan jälkeinen 1h paasto ja päivällisen jälkeinen 1h paasto)

Piti vielä tehä tuolla Tekayn taulukolla tuosta SF-mitasta muistoksi kuva. Neuvolan tädin sanoin "hienosti kasvanut koko raskausajan omalla käyrällään". Jokaisella mittauskerralla on ollut tämä oma täti, joten siitäkin syystä varmaan nousu käyrällä on tasaisempaa - kuin että olisi monta eri mittaajaa.

Kävelystä on tullut todella vaikeaa. Siis pelkästä kotona kävelystäkin! Saati sitten nuo pakolliset kauppareissut.. Ne on täytynyt suorittaa S-Marketeissa, jotta ei tarvitsisi yrittää kärvistellä Prisman pitkillä käytävillä pienten ostosten takia. Pikkuveli siis istuu jonkun hermon päällä lujasti ja jalat oireilevat kummatkin omalla tavallansa. Vasen jalka puutuilee ja oikeaan jalkaan tulee lähelle haaroväliä ikäviä puukkomaisia "iskuja", jotka meinaavat viedä jalat alta. Sen lisäksi oikea jalka ei vaan suostu toimimaan kävelyssä oikealla tavalla mukana vaan sitä saa lähinnä laahata perässä. Olo on kuin vanhalla raihnaisella mummolla, edelleen! Eipähän tässä ole enää kuin vajaa 3 viikkoa siihen sektioon.. Onneksi!

Nyt vielä painitaan tytön hoitojärjestelyiden suhteen. Sairaalalla tulee olla ilmoittautunut klo6:45 mennessä sektioaamuna. Kaikkihan ovat töissä tuohon aikaan! Varsinkin ne ihmiset, jotka tyttö tuntee ja joihin luottaa jo ilman itkuja. Salaa toivon, että tämä nyt päättäisi tulla jokin ilta/yö - jolloin hoitajan saa 100% varmuudella nopeasti paikan päälle. Toiveissa siis perjantai-ilta ;)

Kontrolliultra

Maanantaina oli jälleen kontrolliultra. Ehkä jopa jo viimeinen tai sitten vähintäänkin toiseksi viimeinen käynti! Varulta siis varattiin sektiota edeltävälle viikolle vielä kontrolli, lähinnä vauvan kasvun ja paikkojen kypsymisen tarkastukselle.

Käyrillä olin taas hetken aikaa, ennen lääkärin suorittamaa ultraa. Pojan käyrät olivat tasaiset ja hyvät, mitä nyt muutaman kerran riehaantui ihan toden teolla ja sai mullekin ikävän olon potkimalla sektioarpea. Ultrassa sitten katsottiin ensimmäisenä alakerran tilanne, joka ei ollut kahden viikon aikana muuttunut millään tavoin. Eli se määrätty "vuodelepo" oli ilmeisesti tehonnut, vaikka näiden kahden viikon aikana onkin ollut aivan hirveän kipeitä säännöllisiä supistuksia ja menkkajomotuksia. Kohdunkaulaa jäljellä siis edelleen 2cm ja kohdunsuu pehmeä. Sitten tämä venäläinen lääkäri suoritti perusteellista tutkimusta ultraten. Mittaili useaan kertaan sääriluun, pään- ja mahan ympärykset. Pojan painoarvio oli 2700g (kasvua 2vkossa +500g).

Koska aiemmalla käynnillä osaston ylilääkäri ei vielä määrännyt sektiopäivää, niin se tehtiin nyt. Aika tuli neljän viikon päähän. Toki, edelleen on mahdollisuudet että tämäkin tyyppi syntyy ennen suunniteltua sektioaikaa :) Se jää nähtäväksi! Jostain syystä olen alkanut kammoamaan sängystä ylös nousemista yöllä yms. "Pelkään", että lapsivedet holahtavat ;) Äippäpolilta ohjeistuksena tuli, että jos kivuliaat supistukset piinaavat, eivätkä helpota kuten tähän mennessä, niin tulee lähteä näytille. Ja jos tulee epäilys lapsivesien menosta tai vedet todellakin holahtavat, tulee viipymättä lähteä synnärille.

Esikoinen oli koko viime viikon kipeänä. Kuumetta ja hirveää räkäflunssaa. Ja sama tauti alkoi sitten viikonloppuna itselläkin.. Ärsyttävää! Tämä on jo ainakin 9.viikko raskauden aikana, kun kärsin kovasta flunssasta. Ja nyt sama tauti alkoi miehelläkin. Toivotaan, että tästä päästään eroon ennen sektiota :) Voi nimittäin tehdä aika kipeää yskiä/niistää tuoreen sektiohaavan kanssa.. Enkä haluaisi, että vauva saa heti pöpöä itsellensä!

Tänään on rv 35+0 ja virallisesti olen jälleen äitiyslomalla! Johan tässä tuli oltua sairaslomalla reilut 2kk.

Asensin vihdoinkin puhelimeeni Bloggerin sovelluksen, jotta saan tänne helpommin päivitettyä tekstejä :) Koneella ei juuri tule istuttua, varsinkaan kun esikoinen on päivät kotona.

Pömppis

Raskauspömppispä hyvinkin! Viikot on 31+0 ja sanoisin, että masu on kookkaampi kuin mitä esikoisesta. Painonnousu on tähän mennessä ollut huomattavasti vähäisempää, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen. Esikoisesta oli näihin viikkoihin mennessä tullut +20kg, nyt ollaan lisätty massaa noin 10kg verran. Tosin jälleen on alkanut se kausi, että jatkuvasti pitäisi olla jotakin napostelemassa.. Hirvittävää!

31+0

Raskausarvet ovat vielä esikoisen ajalta näkyvissä - mutta kuten ehkä itsekin kuvasta näette, ei niitä juurikaan ole. Molemmin puolin kylkeä on muutamia, jotka erottuvat lähemmällä tarkastelulla. Villi veikkaus kuitenkin on, että tiikerin raitoja saadaan vielä lisää ;) Huonosti näin pienestä kuvasta näkee, mutta myös sektioarven pääty kurkistaa tuolta pikkareiden alta.

Mahan ympärys aamusesta mitattuna navan kohdalta oli 113cm.
Eilen illalla ympärys samasta kohtaa mitattuna oli 116cm.
Ahdistaako? Kyllä.

ps. Olen alkanut odottamaan vauvan syntymää myös siinäkin mielessä, että pääsen toipumaan sektiosta ja sitten toivonmukaan saadaa oikeasti vaunuteltua, lenkkeiltyä, touhuttua yms. Haluan kiinteytyä, tiputtaa painoa! Haluan näyttää ukkokullalle, että kyllä mä vielä pääsen sinne tuttuun painolukemaan takaisin - ihan totta. Se kun ei meinaa sitä nyt uskoa, vaikka tiputinkin esikoisen raskausajan jälkeen 20kg pois!

Hei, meillä nukutaan!

Kuten otsikkokin jo ehkä antaa jotain mielikuvaa, niin ajattelin tulla tänne hehkuttamaan viimeyöstä joka nukuttiin hyvin (niin hyvin, kuin se vaan näissä olotiloissa on mahdollista).

Tilannehan on se, että mies on tässä noin 1,5kk aikana nukkunut vain kaksi kokonaista yötä meidän makuuhuoneessamme, yhteisellä sängyllämme. Ja noin viitenä yönä olen kesken yöunien häätänyt sohvalle nukkumaan. Eli käytännössä ukkokulta on joutunut nukkumaan yönsä kohta jo 2kk ajan sohvalla. Emmekä usko, että makuuhuoneen leveään sänkyyn tulee pääsemäänkään ennen pikkuveljen syntymää.

Viimeyönä nukuimme kuitenkin kaikki kirjaimellisesti omissa huoneissamme. Tyttö nukkui pinnasängyssään huoneessansa, suljetun oven takana. Mies "työhuoneessa" vieraspatjalla ja minä meidän makuuhuoneessamme, pehmeässä 160x200cm sängyssä. Ihanaa, unta!

Eilinen oli todella pitkä päivä, lähes kokonaan valvotun yön jälkeen. Tytöllä oli vapaapäivä päiväkodista. Poikkeuksellisesti myös tyttö nukkui vain yhdet päiväunet ja nekin hyvin huonosti. Ja ensimmäistä kertaa tälle vuodelle; tytön päivä oli hyvin itkuinen ja täynnä kitinää (väsymys, hampaat?!). Koko päivän sitä oikeastaan taas pelkäsi, että seuraavastakin yöstä tulisi jälleen hyvin repaleinen..

Tässä eilisten päikkäreiden jälkeinen "ohjelma"  pääpiirteittäin aina tähän aamuun saakka. Eilen aamulla kerkesimme käymään tytön kanssa ulkona ja kaupassa, ennen ensimmäisiä päikkäreitä. Touhukas päivä vaati veronsa; supistuksia ja selän oikuttelua, eli makoilua paljon lattialla ja sohvalla.

11:50 tyttö herää päiväunilta itkuisena
12:00 lounaan syönti, jonka jälkeen leikkiä, viihdytystä
13:45 tyttö haluaa välipalaa, jonka jälkeen yritän saada päiväunille
14:15 tyttö itkee huoneessaan, unesta ei tietoakaan, jatketaan leikkejä ympäri taloa
15:00 tyttö kierähtää alas sohvalta, lyö päänsä lattiaan ja siitä seuraa 8min lohdutonta itkua jonka jälkeen leikit jälleen pääsevät jatkumaan
15:30 vilkuilen kelloa, kerron tytölle että isi tulee kohta kotiin
15:50 mies tulee töistä kotiin, touhuamme yhä olohuoneessa
16:00 valmistan itselleni ruokaa, mies viihdyttää ja ruokkii tytön
16:20 istun pöydän ääreen, saan syödä rauhassa
16:45 mies alkaa tehdä lähtöä harrastukseensa
16:50 mies lähtee, ripustamme tytön kanssa pyykkejä
17:05 täytän kylpyammeen vedellä, tyttö ammeeseen
17:15 tytön pesu, kuivaus, vaatetus
17:30 laitamme isille vieraspatjan "työhuoneeseen"
17:50 tytön iltapuuro, syönti sujuu ihmeen hyvin ja reippaasti
18:05 olohuoneeseen leikkimään
18:35 tytön huoneeseen leikkimään (makaan lattialla)
18:55 mies tulee kotiin, jatkamme leikkimistä
19:40 tytölle iltamaidon lämmitys
19:45 tyttö menee nukkumaan (poikkeuksellisesti näinkin myöhään)
21:30 mies menee nukkumaan
22:00 alan itsekin hakemaan unta
01:05 herään, käyn vessassa
03:20 tyttö äännähtää huoneessaan (ei aiheuta toimenpiteitä)
05:00 herään, pyörin tovin sängyssä
06:00 herään jälleen, enkä enää nukahda
06:25 miehen herätyskello soi
06:35 mies herättää tytön, nousen itsekin ylös (kiiruhdan vessaan)
06:40 tytön suukottelua, silittelyä, aamupesut ja vaatteiden vaihto
06:50 tytölle ulkovaatteet päälle, päiväkotitavaroiden pakkausta
06:55 suukotan molemmat, vilkuttelen ovelta ja toivotan mukavaa päivää molemmille
06:57 teen itselleni aamupalan, pari kuppia kahvia ja istutan itseni koneelle

Hyvää huomenta!

Verikokeita

Eilen olin elämäni ensimmäisessä sokerirasituksessa. Paljon olen näiden parin vuoden aikana kuullut, kuinka se on niin kamala kokemus yms. Joten olin varautunut pahimpaan. Jaanpa teille oman kokemukseni tänne..

Illalla paasto alkoi klo 19:30. Tuota ennen söin herkullisia voileipiä ja 200g jogurtin hedelmämyslillä. Ja viimeisen tunnin aikana tankkasin litran kylmää vettä. Ja aivan viimeisillä minuuteilla otin vielä Rennietä närästykseen ;) Yöllä en meinannut saada nukutuksi, kun päätä särki niin kamalasti. Klo 23 jälkeen oli pakko ottaa 1mg Para-tabs ja pari kulausta vettä.

Aamulla herätyskellot soivat miehen kanssa samaan aikaan klo 6:25. Ylös, vaatteet niskaan, tytölle aamupalaa, vaipan ja vaatteiden vaihtoa. Mies lähti viemään tyttöä päiväkotiin ja itse jäin vielä laittamaan itseäni lähtövalmiiksi. Sitten kohti sairaalan laboratoriota. Olin varustautunut rasitukseen hyvin, tai niin ainakin luulin. Laukussa oli kuulokkeet, kirja ja rasituksen jälkeen nautittavaksi puoli litraa vettä ja banaania, kera särkyläkkeen ja Rennien. Muutama suklaapalanenkin. Takin taskussa piti olla täyteen ladattu iPhone, mutta perille päästyä tajusin, että olin unohtanut sen keittiöön laturiin! No, onneksi oli edes se kirja.

Pääsin klo 7:40 antamaan ensimmäisen putkilon verta ja nauttimaan tuon kuuluisan sokerilitkun. Vielä maanantain verikokeiden jäljiltä molemmat kyynärtaipeet olivat aivan mustelmilla ja kosketusarat. Hoitaja teki pitkään ja tarkkaan tunnusteluita, jotta löysi hyvän suonen josta ottaa verinäyte. Ja tadaa, taas se suoni karkasi alta. Purin hammasta ja yritin muistaa koko ajan hengitellä - inhoan piikkejä ja se tunne on niin epämiellyttävä! Mutta onneksi hoitaja sai suonen kiinni samalla pistokerralla ja ensimmäinen näyte saatiin otettua. Sitten sain puolitoista mukillista nautittavakseni huoneenlämpöistä vadelmanmakuista sokerilitkua. Join molemmat mukit ykkösellä; hirveä jano! Eikä se tehnyt pahaa, mutta vesi olisi kyllä maistunut. Hoitaja ohjeisti, että täytyy mennä käytävälle istumaan ja vain vessassa saa käydä; ei ylimääräisiä askeleita. Ja jos huono olo yllättäisi, niin pitäisi käydä koputtelemassa ovelle.

Ensimmäinen tunti sujui hyvin. Mitä nyt heikotus, huono olo ja väsymys kasvoivat suuriksi. Yritin lukea kirjaa ja siinä samalla seurailin ympärilläni vaihtuvia ihmisiä. Meitä sokerirasituksessa olevia taisi olla siinä parin tunnin aikana ainakin viisi äitiä :) Yksi "pääsi" makoilemaan sängyllekin saatuaan mitä ilmeisemminkin hengenahdistus tai paniikkikohtauksen ennen ensimmäistä verikoettaan.

Klo 8:45 pääsin uudestaan hoitajan luokse. Tällä kertaa toisesta kyynertaipeesta kiinni napattu suoni yritti luistaa karkuun, mutta hoitaja sai aiempaa nopeammin siitä kiinni. Ja eikun takaisin käytävään.

Toinen tunti oli aavistuksen haastellisempi. Väsymys kasvoi, tuoli oli epämukava ja silmät hyppivät kirjan sivuilla. Heikotus ja päänsärky vain kasvoivat. Teki pahaa kuunnella pienten lasten itkua ja välillä kyyneleet nousivat silmäkulmiin. Mutta sitten onneksi nuo pienimmät tulivat aina niin reippaina ulos näytteenottohuoneista, että oli pakko hymyillä :)

Klo 9:45 pääsin viimeisen kerran hoitajan luokse. Verikoetta lähdettiin yrittämään samasta kyynärtaipeesta, kuin edellisestäkin. Suoni luisti heti karkuun ja hoitaja joutui taas sitä tovin etsimään. Yritin jälleen muistaa hengitellä ja unohtaa epämiellyttävän tunteen kädessä. Yökh. Sitten se olikin jo ohi, hoitaja toivotti mukavaa loppuodotusta ja kehoitti syömään maittavan aamiaisen.

Jäin hetkeksi vielä istumaan käytävälle, join puolet vesipullosta ja otin yhden särkylääkkeen. Puin päälleni ja lähdin tallustelemaan parkkitalolle päin samalla banaania syöden. Olokin helpottui, vaikka aavistuksen tokkurainen fiilis olikin ajaa autolla. Kävin vielä kaupassa tekemässä ruokaostokset ja sitten palasin kotiin, söin suuren "aamiaisen" klo 11 jälkeen ja lähdin tunniksi lepäilemään sänkyyn.

Tytön hain päiväkodista ja juuri olimme kerenneet syömään, kun puhelin soi. Lääkäri soitteli terveyskeskuksesta, oli kuulemma soittoaika varattuna. No siitä en tiennyt mitään, mutta puhelu koski kuitenkin maanantaina otettuja verikokeita. Neuvolassa sormenpäästä otettu hb oli 98. 40min myöhemmin kyynärtaipeesta otetussa verikokeessa hb oli 97. Lisärautana olen käyttänyt nyt kolmen viikon ajan Compiron Fe:tä. Se on nestemäinen ja kerta-annos on ollut 2,5ml. Lääkäri ei löytänyt ko. tuotteesta mitään tietoja, joten luin hänelle paketin tekstejä sitten puhelimen välityksellä. Sovittiin, että tuplaan nyt päiväannoksen (yht. 5ml päivässä) siihen saakka ainakin, kun on seuraava neuvolakäynti. Tuota neuvolakäyntiä ennen täytyy kuitenkin käydä jälleen labrassa antamassa verinäytteet, jotta nähdään onko arvot lähteneet nousuun. Muita toimenpiteitä ei sovittu, koska oloni on ollut "suht normaali". Eli nyt siis vaan lisärautaa nassuun ja toivotaan, että arvot lähtevät nousuun! :)

Hyvää alkanutta uutta vuotta jokaiselle!


- Ann

Sydän

Meillä oli alkuviikosta kontrolliultra, koskien istukan sijaintia ja pikkuveljen sydäntä. Ultraus meni hyvin, mitä nyt olin kärsinyt muutaman vuorokauden aivan järkyttävästi oloista, jotka monilta piirteiltään vaikuttivat raskausdiabetekseltä tai raskausmyrkytykseltä. Verenpaineet ja pissa on kuitenkin ok, joten kyse on ollut tosiaankin jostain muusta.

Pikkuveli majailee isosiskonsa tavoin perätilassa ja tämänkin erikoislääkärin mukaan on hyvin hyvin hyvin hyvin hyvin epätodennäköistä, että kääntyisi raivotarjontaan. Meikäläisen kohdussa on sen verran ahtaat paikat tuon kohdun väliseinämän vuoksi. Ensimmäistä kertaa tuota väliseinämää tutkittiin ylipäätänsä ultraten! Olin ihan yllättynyt, koska kaikki muut lääkärit ovat aiemmin sanoneet ettei se näy ultraten. Nyt kuitenkin nähtiin aivan selvästi, että siellä kohdun alaosassa on aukko, josta pikkuveli pääsee työntämään jalkojaan väliseinämän toiselle puolen. Isosisko oli syntyessään väliseinämän molemmin puolin; jalat toisella puolen ja muu keho toisella puolen. Ja aivan samoinpäin ja samalla puolella tämäkin siellä nyt on. Tosin, ei ole tunkenut itseään molemmin puolin vaan piteli ainakin ultrassa pyllyä aukon kohdalla. Lopussa vielä lääkäri tutki väliseinämän aluetta uudelleen ja silloin pikkuveli työnteli jalkateriään toiselle puolen ;)

Kaikki näytti muutenkin olevan pikkuveljellä hyvin :) Painoarvio oli 988g, mikä vastasi viikkoja. Lääkäri kyseli, että tiedämmekö sukupuolta ja kerroin, että edelliskerralla ylilääkäri sanoi vain, että "sukupuoli näyttää pitävän paikkansa" viitaten kromosomituloksiin. Tämä lääkäri nyt sitten oikein esitteli meille, että "tässä on kivespussit ja tuossa on pippeli". Mies repesi nauramaan ja huudahti, että "no niinhan onkin"! :D Minunkin mielestä oli jotenkin todella epäselvästi siinä näkyvillä, enkä todellakaan olisi itse hahmottanut asiaa. Isosiskosta kuitenkin omatkin silmät näkivät nuo kuuluisat häpyluut ;)

Sydäntä lääkäri tutki pitkän aikaa. Monesti välissä totesi hieman naurahdellen, että on hyvin vaikea tutkia kun kaveri liikuskelee hirmuisesti. Minunkin mielestäni pikkuveli on paljon vilkkaampi masuasukki siskoonsa verrattuna, mutta tähänkin saattaa olla syynä: "uudelleensynnyttäjä". Joka on syynä monessakin asiassa.. Mutta sydän saatiin siis kuitenkin ultrattua ja lääkärin mielestä ei tarvitsisi puhua enää mistään sydänviasta, hänen mielestään sydämen toiminta näytti ja kuulosti jo normaalilta. Eli viidessä viikossa tuo läppävuoto olisi kuronut itseänsä kiinni! :') Tietenkään mitään lupauksia emme saaneet, emmekä niitä odottaneetkaan, mutta nyt tilanne näytti taas jo paremmalta - normaalilta. <3 

Ja se istukkakin oli liikkunut pois kohdunsuulta, oli siirtynyt nyt siihen väliseinämään osittain kiinni. Lääkäri ultrasi sektiohaavan päältä ja katseli, että pystyykö tuolla istukan sijainnilla toimimaan normaalin sektion nopeudella vai täytyykö pitää erityistä kiirettä; eli lävistääkö veitset leikatessa istukan. Tämänhetkinen sijainti vaikutti juuri hyvältä, vaikka hyvin lähellä arpea istukka onkin.

Lopuksi vielä tutkittiin kohdunsuu; supistukset eivät ole tehneet mitään pahoja muutoksia. Kohdunkaula on noin 3cm ja kiinteä, kiinni. Lääkäri määräsi sairasloman äitiysloman alkuun saakka. Pohti vuodelepoa, mutta totesi ettei se ole tässä tilanteessa vielä tarpeen, vaan nyt meidän kannattaa pitää esikoista päivähoidossa edes puolipäiväisenä, jotta saan tosissaankin levättyä (tammi-helmikuu onkin sovittu päiväkodin kanssa, että tyttö on siellä 15pv/kk). Nostelua on vältettävä! Ja jos supistukset muuttuvat todella kivuliaiksi tai säännöllisiksi, niin sitten synnärille käymään. Seuraava kontrolliaika saatiin viiden viikon päähän. Silloin katsotaan tarkemmin tuota sektioasiaa ja tarkastellaan jälleen sydän, istukka ja pikkuveljen koko. Nyt on hyvät fiilikset, vaikka olo edelleen onkin hyvin voimaton :)

Viisi yötä jouluun enää on <3


- Ann

Kävellen

Nyt meilläkin pieni taapero-neiti kävelee ilman tukea. Voi sitä riemua, mikä toisen silmistä välittyy kun kävely sujuu kuten hänen ylhäisyytensä itse haluaa! Hienosti tunnistaa sanan "kävellen" ja ryhtyykin aina sen jälkeen kävelemään eteenpäin ilman tukea. Onhan tuo näin alussa vielä hyvin horjuvaa, mutta kyllä on huikeasti nähnyt parantumista jo kahdessa viikossa. Kohta se jo juoksee... :)

Edelleen ystävämme flunssa on meillä kylässä, ei tunnu tämä tauti sitten millään lähtevän pois. Vuorotellen nostattaa itse kullekin pientä lämpöä ja sitten räkäilyt jälleen alkaa uudelleen. Noh, sairastetaan nyt kaikki oikein urakalla ennen vauvan syntymää!

Rakenneultrassa käytiin kuun alkupuolella. Siellä oli oikein kolme lääkäriä (erikoistunut ja ylilääkäri mukaanlukien) suorittamassa ultraa. Kaikki oli rakenteellisesti hyvin. Sydämessä tosiaan on läppä joka vuotaa, mutta erikoistuneen lääkärin mukaan vuoto on toiminnallista - eli sitä on meidän turha murehtia, koska sen ei pitäisi haitata mitenkään tulevaa. Ilmeisesti se läppävuoto voi vielä kuroa itsensä kiinni ja poistua ennen h-hetkeä tai sitten jotakin korvaavaa toimenpidettä tarvitaan syntymän jälkeen.

Nyt on meneillään raskausviikko 25. Jokainen viikko yritetään elää iloiten ja odottaen, mutta samalla menetyksen pelko yhä kummittelee takaraivossa. Sitä vaan toivoo, että viikot menisivät nyt hyvin nopeasti ja jos vauva päättäisi syntyä ennenaikaisesti, olisi sillä kaikki asiat jo niin hyvin että saisimme pitää pienokaisemme luonamme. Kai tälläinen alun kokemus jättää vaan niin ikävät muistot varjostamaan.. Mutta uskon, että jahka kaikki sujuu loppuun saakka hyvin ja meillä on se pieni ihana tuoksuteltava poika sylissä, unohtuu ne raskausajan murheet ja keskittyminen uuteen arkeen ilman sydänvikoja tai sydänvian kanssa alkaa. <3

Hankintoja olen uskaltanut jo jonkin verran pojalle tehdä. Kirppislöytöjä tähän mennessä kaikki ovat olleet, mutta hyviä sellaisia. Kietaisubodyja on lähes tulkoon jokainen body, esikoisen syntymäajasta viisastuneena ;) Ne olivat niin paljon helpompia pukea vastasyntyneelle, kuin tavalliset bodyt. Yökkäreitä ja housuja on myös jo hyvänlainen pino hankittuna. Värit ovat aika neutraaleja, on harmaata, ruskeaa, vaaleanruskeaa.. Raitoja on paljon, ei niinkään kuviointeja.

Yhtenä suurena hankintapulmana on sisarusrattaat. Hankkiako vai ei? Ennestäänhän meillä on edelleen (lähes) tuliterät Emmaljungan Edge Duo Combit. Pelkällä seisomalaudan hankkimisella emme tule kyllä toimeen. Mutta jos tämänkin vauvan maailmaantulo koetaan sektion kautta, voi alun koko perheen ulkoilut unohtaa lähes ensimmäisen kuukauden ajalta. Sen verran rankkaa se toipuminen kuitenkin on ja meiltä kotoa ulkoillessa on maasto enemmän kuin vähän mäkistä. Lähti sitten ihan minne suuntaan tahansa. Joten pelkkä vaunuilu vaatii jo paremman voinnin. Jos sisarusrattaat jäävät vielä hankkimatta, pääsee isosisko kuitenkin ukkokullan tai sukulaisten toimesta ulkoilemaan myös rattaillaan. Ja pikkuveli pääsee nukkumaan vaunuissa pihalle tarvittaessa. Mutta äiti+isi+isosisko+pikkuveli-ulkoilee -yhdistelmä ei vaan toimi.

Emmaljunga Double Viking

Bumbleride Indie Twin

Toki olen haaveillut ja tutkinut netin kautta sisarusrattaiden antia. Ykkösenä olisi Emmaljungan Double Vikingit. Hyvänä kakkosena tulee Bumbleriden Indie Twin -sisarusrattaat. Noh, näitähän ei juuri käytettynä myydä. Bumbleridet maksavat uutena n. 700€ + kantokoppa yms. Emmaljungat n. 900 €. Tärkeimpinä ominaisuuksina sisarusrattaissa on se, että molemmilla tulee olla omat istuinosat ja kuomut. Jatkuvasti pidän silmäni auki Huuto.netin ja Tori.fin suhteen, mutta nopeat syövät hitaat...! Ja ne ylihinnoitellut jäävät myymättä.


- Ann


ps. 5 000 lukukertaa on rikottu eilisen aikana! Kiitos teille :)

Lapsivesipunktio

Kaikenlaista on ollut nyt viimeisen kuukauden aikana. Tyttö aloitti päiväkodin ja itse palasin töihin. Nyt ollaan useampi viikko oltu flunssassa koko perhe. Olin saanut viestiä yhdeltä lukijalta, että miten meillä menee nyt, joten tulin vihdoin keretessäni kertomaan meidän kuulumisia tänne! :)

Kuukausi sitten sain puhelun koskien lapsivedestä tehtyjä kromosomituloksia. Niitä tuloksia ennen kävimme kuitenkin kahdesti äitiyspolilla pistettävänä. Ensimmäinen punktio ei onnistunut, mutta lääkärin ollessa eri toisella punktiokerralla onnistui näytteenottokin. Kohdun sisäpuolella olevat kalvot ovat kuulemma hyvin sitkeät ja niistä täytyi neulalla "runnoa" lävitse. Ensimmäinen punktiokerta pelotti ja jännitti etukäteen. Itse punktiossa unohdin hengittää ja kätilö joutui muutamia kertoja siitä muistuttelemaan. Mies oli onneksi tukena paikan päällä. Neulan pistos tuntui molemmilla kerroilla ikävältä, mutta jälkimmäisellä kerralla tekijänä oli vanhempi erikoistunut mieslääkäri, joka huokui osaamistaan ja itsevarmuuttaan: omakin olo oli heti paljon luottavaisempi ja koko tilanne oli minuutissa ohitse, kun se ensimmäisellä yrityskerralla oli kestänyt 5min. Kävimme siis kyseisellä viikolla keskiviikkona punktiossa ja tuloksien luvattiin tulevan noin 7 päivän kuluessa. En siis osannut lainkaan odottaa, että jo saman viikon perjantaina iltapäivällä saisin puhelun äitiyspolilta.

"** äitiyspolilta hei!"
"Hei.."
"Niistä kromosomituloksista soittelen."
"Nyt jo. Juu.."
"Halusitte tietää sukupuolen."
"Öö, joo.."
"Poika on ja terveet kromosomit on."
Tässä vaiheessa meinasin pudota polvilleni maahan, mutta jotenkin sain käveltyä loppumatkan keittiöön tuolille istumaan. Itku tuli, onnesta ja helpotuksesta. Jotakin sopersin takaisin puhelimeen ja kiittelin pikaisista vastauksista.
"Nyt on varmasti mukavempi aloittaa viikonloppu!"

Ja totta vie olikin, hyvien uutisten kera! Vielä sovittiin puhelimessa rakenneultraan aika ja sitten soitinkin täristen puhelun miehelle ja sen jälkeen omalle äidilleni. Voi helpotuksen tunnetta! Olin ollut niin varma, että tämä raskaus ei tulisi jatkumaan.. Ja nyt meille olisi tulossa kromosomeiltaan terve POIKA !! <3

Jälkimmäisessä lapsivesipunktiossa lääkäri tosiaankin tutki sikiön aivoja ja sydäntä tarkemmin. (Ja jo viikkoa aiemmin tehdyssä lapsivesipunktiossa sikiön turvotus oli jo hävinnyt, mutta se ei poista sitä todellisuutta, että turvotusta on kerran jo ollut ja sille todennäköisesti jokin syy on). Aivot olivat tuolloin kuulemma normaalit, ei mitään poikkeavaa. Mutta sydämestä lääkäri sanoi, että siellä on läppä joka vuotaa. Ja lääkärin sanojen mukaan "siitä nyt ei sinäänsä ole mitään haittaa". Läppävika saattaa siis itse kuroa ajan kanssa itsensä ns. umpeen tai sitten lapsen syntymän jälkeen tarvittaisiin jonkinlaista sydänoperaatiota. Keskenmenon riskit tietenkin jälleen kasvoivat. Mutta aika näyttää tämänkin.. Nyt olen kuitenkin jo osannut nauttia raskaudesta ja olen kertonut suurimmalle osalle ihmisistä tämän meidän tähän saakka eletyn tarinan. Raskausviikolle 17 saakka 'salasimme' raskautta suurimmaksi osaksi.

Tämä raskaus verrattuna esikoisen odotusaikaan on ollut hyvin samanlaista. Mutta joitakin konkreettisempia eroavaisuuksia on ollut (kuten naaman kukkiminen). Samanlainen väsymys ja pahoinvointi kesti yhtä pahana tässäkin rv 12 saakka. Mutta liekö se nyt niin pahaa ollut, kun kertaakaan en ole joutunut oksentamaan. Kaikkea muuta kyllä..

Tämän pojan liikkeet olen tuntenut rv16 lähtien (esikoisesta rv16-17 paikkeilla). Liikkeitä olen tuntenut vatsan läpi käteeni hentoina rv19 lähtien ja ulospäin liikkeet ovat selvästi näkyneet rv20 lähtien. Maha on kasvanut hurjaa vauhtia ja varmasti jo ennalta olleet ylimääräiset 7kg edesauttavat tässäkin ;)

Tänään eletään raskausviikkoa 21, nt-ultran mukaan laskettuna tänään on 20+5. Huomenna nähdään meidän pieni poika rakenneultrassa, jossa ilmeisesti keskitytään tutkimaan tarkemmin sydäntä. Olen nähnyt jopa unen siitä, että rakenneultrassa sukupuoli ei olisikaan poika - tuo poika tuntunee siksi niin epätodennäköiseltä kun miehen suvun puolelle 9. viimeisintä syntynyttä on ollut tyttöjä (oman lähisukuni puolella viimeisimmät 3 ovat olleet tyttöjä). Ja nt-ultran mukaan epäilty Turnerin syndroomakin on vain tyttöjen/naisten sairaus.

Kerrottakoon nyt vielä, että esikoinen on aivan hullaantunut päiväkotielämään. On saanut olla kaiken huomion keskipisteenä talon nuorimmaisena ollessaan. Nyt on jo kohta muutaman viikon ajan jäänyt hoitoon ilman itkuja ja päivät tuntuvat menevän todella hyvin. Ruoka maistuu, paremmin kuin kotona ja kaikki on mukavaa. Parempi ja hyvä niin!


- Ann

Kaksi viivaa

Lähes vuosi sitten. Tarkemmin sanottuna: Lähes vuosi sitten sunnuntaina 26.2.2012 tein raskaustestin. Positiivisen raskaustestin. Jonka seurauksena meille syntyi lokakuussa suloinen ja ihana (välillä myös hieman haasteellinen) pieni tyttövauva <3

Herranjestas, siitä päivästä on jo lähes vuosi! Aika on mennyt nopeasti. Äkkiä. Vauhdilla. Pian ollaan jo ajassa ennen juhannusta, jolloin  olen ollut jo VUODEN kotona.

Olen muistellut hetkiä, ennen raskaustestin tekemistä ja sen jälkeen. Ennen testin tekemistä muistan kertoneeni töissä työkavereilleni, kuinka olen jatkuvasti todella väsynyt. Iltaisinkin menin jo klo19-20 välillä yöunille, että jotenkuten jaksoin herätä aamulla ennen klo5 lähteäkseni töihin. Enpä silloin arvannut, että se voisi johtua raskaudesta. Muistan myös monta iltaa, jolloin makasin visusti peiton alla sängyssä peittoni alla ja mies istui vieressä silittelemässä. Olo oli kipeä, paleli hirveästi. Aina iltaisin. Vain iltaisin. Raskausoireita, näin jälkikäteen ajateltuna. En kärsinyt mistään ylitsepääsemättömästä pahoinvoinnista. Mutta muistan myös yhden päivän, jolloin töissä voin todella huonosti. Oksetti. Mahakin oli sekaisin. Juoksin työpisteen ja vessan väliä koko aamun. Lopulta lähdin työterveyden kautta kotiin. Nekin taisivat olla juuri alkuraskauden pahoinvointeja, ennen kuin tiesin olevani raskaana.

Kun raskaustesti oli tehty, oli vain kestettävä pahan olon kanssa. Onneksi se ei edelleenkään ollut ylitsepääsemätöntä. Mutta hirveää. Pelko persuksissa jatkuvasti mahdollisesta keskenmenosta. Voi elämä sitä pelon ja stressin määrää. Pitkälle raskauteen. Jatkuvasti pelko mukana siitä, että meneekö raskaus kesken vai ei.

Töissä kerroin rakenneultran jälkeen olevani raskaana. Monen suusta kuulin, että "mä niin tiesin!". No mistä ihmeestä se nyt sen tiesi, oliko ollut kärpäsenä katossa kun raskaustestiä tein? Silloin tuo sana TIESIN ärsytti aivan suunnattomasti. Arvasin olisi ollut paljon parempi. No onhan se nyt vähän ihmeellistä, kun tupakointi loppuu yks kaks, helmikuun ollessa lähes lopussa. Kahvinjuontikin jää pois. Energiajuomat olin sentään lopettanut vuoden vaihteessa, joten yritin sopertaa raskausviikolle 14 saakka jotakin "terveellisestä elämästä". Yksi yksinhuoltaja-työkaverini oli tämän kuultuaan naureskellut ja sanonut, että olen varmaankin raskaana. Levittänyt sitä muille. Ja muut olivat naureskelleet. Tämä työkaverini pyysi anteeksi, halasi ja iloitsi puolestani, kun kerroin raskaudesta. Kiitos ja aamen, olet anteeksiantoni saanut. Toisten ihmisten ilo oli vilpitöntä, mutta joukkoon mahtui myös näitä naisia jotka eivät onnitelleet lainkaan - vaikka kerroin heille asiasta päin naamaa, jotteivat voisi sitten sanoa että kuulivat sen jostain muualta. Minun mielestä aika tökeröä olla sanomatta mitään. Ymmärrän, jos olet aina halunnut lasta ja et ole siihen tarkoitukseen sopivaa miestä löytänyt elämääsi, mutta on aika törkeää näyttää se tuolla tavoin toisille. "Aha, mitä se asia mulle kuuluu" no ei oikeastaan kuulukaan, mutta me/te naiset olette sellaisia juorukelloja, joten ajattelin olla rehellinen, vihdoinkin kun se pahin keskenmenoriski on takana.

Omille sukulaisille raskaudesta kertomista toki odotin. Omalta puoleltani lapsemme tulisi olemaan ensimmäinen lapsenlapsi, miehen puolella niitä lapsia jo olikin. Tiesin, että omalle isälleni kerrottua tietäisi tästä raskaudesta koko sukuni. Joten isälleni kerroin oikeastaan viimeisenä, lähisuvusta. Kerroimme raskaudesta näyttämällä ultraäänikuvaa. Isäni silmiin kohosivat kyyneleet ja hän hieman huolimattomasti halasi minua, poski vasten poskea. Isäni naisystävä iloitsi ja hihkui, "tätä hetkeä isäsi on odottanut". Ja sitten se karkasi käsistä. Todennäköisesti isäni soitti heti äidillensä, joka soitti tyttärellensä, joka soitti taas omalle tyttärellensä sekä pikkuserkullensa. Jotka kertoivat omille puolisoilleinsa ja jotka onnellisesti viestittivät minulle onnitteluitansa. Ja isäni, laittoi myös tulevasta pappaudestaan (hehe) iloisen sanoman facebookkiin. Sinne juuri, minne en asiaa tahtonut vielä kenenkään tietoon. Niin se vaan sitten levisi, tieto raskaudesta.

Omalle äidilleni uskouduin asiasta jo paljon varhaisemmassa vaiheessa. Olikohan se jo jopa saman päivän iltana. Oli pakko päästä kertomaan jollekin ja luonnollinen vaihtoehto oli oma äiti. Parin päivän sisällä kieltäydyin tyttäremme serkkujen luona kahvista, mikä oli ennenkuulumatonta. Serkkujen äiti, juuri toisen tyttärensä synnyttänyt, arvasi heti "sä oot raskaana". Maaliskuun lopulla pidetyissä nimenantojuhlissa serkkujen äiti kuiskutti imettäessään korvaani, että mitä voin turvallisin mielin syödä pöydän antimista. Ihanaa. Ja niin hassua.

Siinä ne ovat. Ylempänä ensimmäisenä tehty raskaustesti, sunnuntaina iltapäivällä. Alempana toisena tehty raskaustesti, maanantaina iltapäivänä. Viivat selkeästi vahvistumassa. Voi elämä! Niin juuri, se uusi elämä. Meidän jatkeemme, rakas tyttäremme, ilmoitti siis tulostaan :')


- Ann

Neuvolakäynti

Kerrottakoon nyt neuvolakuulumisia tältä päivältä. RR 130/74. Hemoglobiini oli noussut 115, vaikken ole juurikaan muistanut syödä obsidaneja sitten viime viikon, jolloin hb oli 101. Josta johtuen kävin verikokeissa, jotka olivat kaikki kuitenkin ok. SF-mitta oli kasvanut viikossa +2cm, eli nyt 36cm. Pienokainen yhä perätilassa, sykkeet +150. Pissatestitikkuja sain kotiin mukaan testattavaksi, kaikki arvot edelleen puhtaat. Viikon päähän varattiin seuraava käynti. Samalla myös sovittiin päivät tikkien poistolle, vauvan ensimmäiselle punnitukselle sekä neuvolatädin kotikäynnille.

Sen verran tylsää alkaa olemaan päivisin kotosalla ollessa, että voisin tähän vaikka listata noita verenpaineita ja hemoglobiinin muutoksia.. Aivan kuin se teitä kiinnostaisi ;)

RR
rv 9+5 129/79
rv 14+4 130/81
rv 20+4 128/68
rv 22+6 138/77
rv 26+0 129/71
rv 29+5 128/68
rv 30+4 117/61
rv 33+4 125/71
rv 35+4 131/66
rv 36+5 130/74

Hb
rv 9+5 130
rv 14+4 122
rv 22+6 118
rv 29+5 110
rv 33+4 110
rv 35+4 101
rv 36+5 115

Huh, nyt voi jo sanoa että on jäljellä enää alle kolme viikkoa sektioon! Supistukset ovat selvästi vähentyneet tässä viikon aikana, mutta ei kokonaan poistuneet. Tilalle on tullut hirveästi sukkapuikkokipuja ja vatsan polttoja. Masua siis polttelee sivuilta ja päältä, muttei kuitenkaan sisäpuolelta. Käännökset makuultaan, sohvalta ylös noustessa ja milloin missäkin tilanteessa saattaa tulla ihmeellisiä vihlaisuja kylkiin yms. Toisaalta niin toivoisin, että synnytys käynnistyisi ennen sektiota..! :)

Lauantaina olin tosiaan ystävieni kanssa katsomassa stand uppia ja kyllä teki hyvää! Viimeisen 30min ajan sain pidellä käsin vatsasta kiinni, kun nauratti niin paljon. Ja parin tunnin nauramisen jälkeen lähdettiin syömään vielä meidän vakkaripaikkaan. Kerrankin otin jotakin uutta maistettavaksi ja oli kyllä hyvää :) Mukava ilta kaikin puolin! Mies oli luullut, että olisin ollut klo23 aikaan jo kotona, mutta tulinkin hieman klo1 jälkeen. Oli sitten valvonut ressukka väsyneillä silmillään ja odottanut kotiin tulevaksi. Eikä ollut viitsinyt "häiritä" ja laittaa viestiä, vaikka vielä ite tuijottelinkin vähän väliä puhelinta kaiken varalta.

Miehen kanssa höpöteltiin muutama ilta sitten asioista ja saatiin molemmat hieman pahaa oloa purettua. Nyt on selvästi taas eri fiilis talossa, mikä on loistava juttu! Eiköhän tässä olla molemmat niin jännän äärellä, että väkisinkin toisen tuntemukset ja olotilat tarttuu toiseenkin jollain tapaa. Mutta nyt on itselläkin aiempaa parempi fiilis :)

Jos nyt yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kävisin koiran kanssa hieman pidemmän pisulenkin!


- Ann

I love it!

Söin aamupalan katsoen eilistä Big Brother koostetta. Jätin jopa tietokoneen aukaisematta ja ryhdyin heti aamupalan jälkeen siivoushommiin - vaikka kiinnostus täysin nollassa! Viimeksi tässä talossa on siivottu tasan viikko sitten, minun toimestani, joten pakko oli päästä koirankarvoista ja muusta ylimääräisestä esillä olevasta tavarasta taas eroon. Mutta ei se siivoaminen kyllä ole enää yhtään helppoa, vielä vähemmän herkkua, tämän vatsan kanssa! Eteisen ja käytävän imuroiminen otti jo niin voimille, että miltei itkua väänsin. Mutta väkipakolla imuroin koko huushollin ja pidin sitten hieman taukoa. Nyt on pesukoneellinen miehen vaatteita pyörimässä, kerkeän nekin saada kuivumaan vielä ennen kuin mies tulee kotiin. Sitä kun nähtävästi niin kovasti kiinnostaa tällä hetkellä kodista ja omista pyykeistään huolehtiminen... Taidan kyllä tietää, mistä kiikastaa. Onhan se niin epäreilua, kun meikäläinen saa olla kotona päivät pitkät ja olla tekemättä mitään! Että vähintään nyt pitäisi minun huolehtia kodin siisteydestä ja ruokapuolesta, kun toinen raataa töissä. Kyllä se ukkokulta onneksi auttaa, jos apua pyydän tai ei itse enää jaksa katsella jotakin sotkukohtaa talossa. Mutta kieltämättä ärsyttää, kun toinen ei tunnu aina ymmärtävän että ei tää ole itelläkään helppoa tämän mahan ja selkäkipujen kanssa..

" I don't care, I love it! "

Icona Pop - I love it

Pääsen lauantaina tuulettumaan, ilman miestäni! Ihanat työkuvioista tututksi tulleet ystäväni kutsuivat mukaansa stand uppia katsomaan. Heillä toki on miehensä mukana, omani jää kotiin päivystyshommiensa takia. Stand upin jälkeen on tarkoitus mennä yhdessä syömään jonnekin. Vaikka rahatilanne nyt meillä on toistaiseksi todella heikolla mallilla siihen saakka, kun ensi kuussa saan ensimmäisen äitiyslomarahani, oli mieheni ihana eilen ja sanoi että koska kahdelta reissu tulisi liian kalliiksi, on parempi että minä menen: "Ethän sä kohta pääse pitkään aikaan mihinkään ja mä voin kyllä maksaa sun illan" <3 Kiitos ukkokullalle siis tästä!

Mutta tietenkin onnistuin eilen illalla hormonihuuruissa pahoittamaan mieheni mielen. Itse hermostuin itselleni ja tämän kysyessä, että "onko kaikki kunnossa" tiuskaisin vastauksesksi "on ja ei, ahdistaa!!". Sohvalla ollessa supisteli, selkää jomotteli ja hyvää asentoa en saanut missään vaiheessa 5 minuuttia pidemmäksi aikaa. Sitten lähdin vielä koiraa ulkona käyttämään ja sekin meni yhdeksi mutinaksi etsiessä sopivia housuja jalkaan (pyykkäsin siis eilen omat vaatteeni ja kaikki olivat vielä illalla kosteita). Olisin niin toivonut, että mies olisi sanaakaan sanomattani huomannut vaikean olotilani ja käyttänyt edes sen koiran iltapissalla. En vaan viitsi jatkuvasti valittaa ääneen "au au, sattuu sattuu, ai ai, koskee koskee" koska lähes koko ajan on sellainen olo. Luulisi, että miehet nyt siitä ähinästä ja puhinasta tajuavat, että ei ole naisella helppoa! Mutta saan siis kuitenkin syyttää itseäni sanomattomuudestani :) Ja niin vain, kuinkas ollakaan, nukkumaan mentiin vain toisillemme "öitä" -toivottaen. Ei suukkoja, ei pusuja, ei halauksia.. eikä seksiäkään. Niitä kaikkea niin kaipaan! Aivan mahdottoman suuri hellyydenkaipuu on ollut koko raskausajan, mutta miehellä tuntuu olevan "hyi yök, pysy kaukana minusta" -olotila. Tilannetta omalta osaltani pahentaa se, että emme pysty nyt nukkumaan samassa sängyssä. Koska en saa öisin nukuttua kunnolla, pyörin ja kääntyilen jatkuvasti ja kaipaan suurta tilaa. Parempana vaihtoehtona on ollut, että mies on nukkunut lastenhuoneessa sohvalla yönsä ja aamulla käynyt sitten suukottamassa ennen töihin lähtemistään. Kaipaan silti niin suunnattomasti sitä oman kullan läheisyyttä.. Kai teillä muillakin raskaana ja ei-raskaana olevilla naisilla on näitä samoja tuntemuksia?

" Baby, I'll give you everything you need
I'll give you everything you need, oh
I'll give you everything you need
But I don't think I need you "

Ellie Goulding - Anything Could Happen

Huh, tulipahan hormonihuuruista tekstiä. Mutta on se vaan jännä, kuinka omaa olotilaansa saa aina helpoitettua kun asioista puhuu tai kirjoittaa tuntemattomille :) Kiitos ja pahoitteluni siis tästä! Tämä mamma lähtee nyt häärimään vielä kodin siivouksen kanssa.


- Ann


ps. 500 katselukertaa on mennyt tänään rikki ja 5 lukijani on liittinyt joukkoomme. Ihanaa! :)

N = närästys ja neuvola

Kyllä tosiaan sen tiesin jo raskauden alussa, että jossain vaiheessa närästys varmasti iskee sellaisena että oksat pois. Ja nyt se taitaa olla tullut jäädäkseen. Pari viikkoa alkaa olemaan tätä vaivaa takanapäin ja viimeinen viikko on mennyt kyllä ihan yhtäsoittoa närästäen. Rennieitä oon napsinut 1-4 päivässä, mitkä on tuoneet jonkinlaista helpotusta. Ainakin ne yrittää viedä hetkeksi sen pahimman polttelun kurkun alueen kohdalta pois. Mutta voin sanoa, että yölläkään vessassa käydessä ei ole oksennus kaukana kun röyhtäyttää ja närästää tolkuttomasti! Mies tuskailee vieressä, kun jatkuvasti pitää kuunnella röyhtäilyä. Mutta se röyhtäily ainakin helpottaa omaa oloa edes hieman :) Vaikka tietty julkisella paikalla liikkuessa onkin vähän vaivaannuttavaa.. mutta minkäs teet, kun raskaana ollaan ja näitä vaivoja on vaikka muille jakaa! ;)

Neuvolassakin tuli käytyä tänään ja jatkossa siellä saan siis käydä kerran viikossa. Verenpaineet mulla on edelleen "todella hyvät", mutta hemoglobiini on laskussa. Tästä syystä neuvolan täti sitten määräsi huomiseksi aamuksi labraan verikokeisiin. Keskiviikkona täti ilmoittaa tulokset tekstiviestitse tai puhelimitse, riippuen tietenkin itse tuloksista. Sf-mitta oli kasvanut edellisestä käynnistä, nyt siis 34cm. Pienokainen liikuskeli masussa hirmuisesti ja sykkeet oli +160 :)

Eilen ihana äitini kuvasi pyynnöstäni meitä järven rannalla auringon paisteessa :) En itse tykkää liiemmin olla kameran edessä kuvattavana.. Mutta mies vielä vähemmän! Näistä syistä sitten saatiin jopa alle kymmenen onnistunutta kuvaa sadasta. Tärkeimpänä tässä koko hommassa oli se, että saatiin muistoja näistä ajoista. Kuvia, missä olemme minä ja mies sekä pienokaisemme mahassa kasvamassa <3

Äsh, ei kun Rennietä kaapista hakemaan...

- Ann

Suunniteltu sektio

Toissapäiväinen kontrolliultra oli täynnä hyviä uutisia. Pienokaisemme painoarvio oli ultrassa 2600g (ekalla mittauksella 2700g). Eli kasvua olisi tullut kahdessa viikossa hurjat +700g, mitä lääkäri kylläkin selitteli sillä, että edelliset mittaustulokset ovat saattaneet olla hiukan vajaita. Tämä samainen mukava lääkäri ollut nyt kolme viimeisintä kertaa :) Lapsivettä yhä normaalisti ja pienokainen edelleen perätilassa. Alatietutkimuksessa lääkäri totesi kanavaa olevan jäljellä noin 1,5cm, kohdunsuu pehmeä ja kiinni.

Pienokaisen painoarviot ultrassa viikolta 24 lähtien viikolle 34.

Nyt loppui myös lääkäreidenkin puolelta se jatkuva veivaaminen synnytystavan välillä. Enää ei tarvitse mennä käymään äitiyspolilla näissä kontrolliultrissa vaan jäljellä on neuvolassa käymiset ennen synnytystä. Ellei jotakin poikkeavaa tapahdu. Eli meille on nyt kuukauden päähän varattu sektioaika, hyvin lähelle laskettua aikaa. Jos synnytys käynnistyy sektiopäivää aiemmin, toteutetaan suunniteltu sektio päivystyksessä. Kääntöyritykseen meitä ei edes laiteta, koska sen ei uskota olevan mahdollista kohdun rakennepoikkeavuuden ja pienokaisen asennon vuoksi. Sekä siitä voisi tulla liikaa stressiä pienokaiselle. Lääkärin kertomat syyt suunnitellulle sektiolle ovat siis perätila sekä pienokaisen hankala asento kohdussa, kohdun rakennepoikkeavuus ja emättimessä oleva väliseinämä. Lääkärit ovat edelleen hyvin vahvasti sitä mieltä, että tämä pienokainen ei mahassa enää käänny raivotarjontaan. Mutta jos näin nyt pääsisikin käymään, on alatiesynnytys toinen vaihtoehto. Synnytystapa-arviota ei kylläkään ole tehty ja ainakin yksi tutkittava asia on häntäluu, jonka olen joskus lapsuudessani murtanut.

Jännittääkö sektio? Kyllä, omalla tavallansa. Aivan kuten alatiesynnytyskin. Pelkään piikkejä sekä neuloja, enkä ole koskaan ollut leikkauksessa. Totta kai se kaikki siis pelottaa. Toipuminenkin, koska se kestänee sektiossa kauemmin kuin alatiesynnytyksestä toipuminen. Mutta pääasiana on saada meidän pienokaisemme turvallisesti maailmaan <3 Kyllä siitä kaikesta muusta sitten toivutaan, ajan kanssa :)

Kuva täältä.

Lääkäri totesikin, että pienokaisemme on jo hyvän kokoinen ja nyt ollaan niin hyvillä viikoillakin jo, että hän on tervetullut maailmaan. Tietenkin toivottavaa on, että pysyisi mahassa vielä vaikka muutaman viikon ajan. Mutta omasta puolestani pienokaisemme on tervetullut vaikka heti <3


- Ann

Talovahti

Nukkuminen on ihanaa, silloin kun se onnistuu! Toissa yönä en nukkunut juuri lainkaan vaikka käskin miehenkin sohvalle aamuyöksi nukkumaan. Ei se uni vain tullut silmään ja hankalat asennot vaivasivat. Kai olin sitten niin väsynyt eilen edellisestä yöstä, että viime yö meni hyvin vajailla kymmenen tunnin unilla. Koko sänky oli tosin täysin omanani, kun mies oli viikonlopun reissun päällä. Taisi olla pitkään aikaan täysin oma ja yksinäinen yö tässä talossa. Miehelle ei ole nyt tähän tietoon mitään reissuja ennen laskettua-aikaa, mutta lasketun ajan jälkeen tulee olemaan muutaman viikon toisessa kaupungissa. Mutta silloin täällä ollaan saatu jo pienokainen elämäämme <3 Ainakin jos ei ole kääntynyt perätilasta raivotarjontaan ja on päädytty synnytystavassa sektioon..

Narttukoiramme on oikea talovahti isännän ollessa poissa. On suorastaan hermostuttavaa, että heti pimeän tultua koira alkaa murista ja haukkua kaikille pienille äänille, mitä kuulee tai on kuulevinaan talosta tai pihalta. Selvästi koira on itsekin hiukan jännittynyt, kun karvat pystyssä kulkee ympäriinsä. Aina onkin aikamoinen urakka saada se rauhoittumaan sohvan viereen, kun mies ei ole kotona. Kaikki haukkuminen ja murina tekee itsestäkin hermoheikon ja epävarman. Varsinkin näin omakotitalossa asujana. Ei se koira kerrostalossa tai rivitalossa asuessa pomottanut millään tavalla, mutta selvästi nyt on löytänyt oman reviirinsä ja puolustaa sitä tarvittaessa. Ja sanottakoon nyt, että kun mies on kotona ei tälläistä samanlaista murinaa ja haukkumista ole. Ainoastaan kovempia ääniä, kuten naapuripihalta kuuluva auton oven kolahdus saa sen murisemaan tai ovikellon soittaminen haukkumaan. Saas nähdä mitä sitä sitten keksii, ettei se oikeasti pitäisi samanlaista jöötä yllä, kun mies on poissa ja pienokaisemme on syntynyt. Eniten jännittää se, että sitten vauvakaan ei saa nukuttua.

Kuluneella viikolla huomasin, että vatsani on selvästi tipahtanut alaspäin. Nyt ollaan siis rv 35, joten se on ilmeisesti näin ensisynnyttäjälläkin ihan normaalia eikä välttämättä tarkoita sitä että vauva olisi syntymässä lähiaikoina. Mutta ainakin täällä on tähän päivään saakka oltu edelleen perätilassa, sen mukaisia ovat kaikki liikkeet yhä. Huomenna on kuitenkin jälleen kerran kontrolliultra jossa sekin taas selviää. Toivon, että pienokainen on jatkanut kasvuaan. Oma painoni on pysytellyt nyt ihmeen tasaisena - mikä on kyllä todella hyvä asia, koska sitä painoa on raskauden aikana kertynyt jo lähes 20 kg! Mutta selvästi suurimpana vaikutuksena siihen painon nousuun on "hyvä" ruokahalu, rasvaiset ruoat, herkut ja liikkumattomuus. Aina kun haluaisin lähteä lenkille, muistuttaa pelkkä koiran ulkona käyttäminen siitä, ettei se lenkkeily onnistu ilman hirveitä kipuja. Miehelle puhuinkin viikolla, että jahka se rv 37 on kohdalla, aijon alkaa yrittämään sitä lenkkeilyä silläkin uhalla, että sillä olisi vaikutuksia pienokaisen ennenaikaiseen syntymiseen. Suoranaisesti kun laihduttamaankaan ei voi alkaa heti synnytyksen jälkeen, mutta paino on pakko saada kuriin. Ja uskon, että vaunulenkit koko perheen voimin vaikuttavat jo niin suuresti että paino alkaa itsestäänkin tippumaan liikunnan tullessa taas kuvioihin. Itselläni on kokemusta laihduttamisesta kalorilaskureiden avulla, mutta niitä en aijo hyödyksi käyttää imetysvaiheessa.

Pienokaisen painoarviot ultrassa viikolta 24 lähtien viikolle 32.

 

SF-mitat neuvolassa viikolta viikolta 22 lähtien viikolle 34.

Yllä olevat painoarviot ja SF-mitta -kuvat ovat lähtöisin Raskauskiekko -sivustolta. Siellä voi itse syöttää ko. tietoja jotka näkyvät sitten käyrillä. Yllä olevat kuvat ja punaiset pallot kertovat siis meidän kasvustamme tässä raskaudessa :)

Nyt lähden siistimään kotiamme, että miehelläkin on taas mielekästä palata takaisin uuvuttavan reissun jälkeen. Huomenna kirjoittelen mitä luultavamminkin kuulumisia kontrolliultrasta. Toivotaan nyt vielä, että ensi yönä meitä jokaista jaksaa nukuttaa! :)


- Ann

Tunteet pinnalla

Vasta viime viikolla puhuin eräälle läheiselleni, että on ihme ja kumma kun omat tunteeni eivät ole olleet niin älyttömän herkillä viime aikoina. Ja noin muutenkin koko raskausaika on mennyt lähinnä ilman mitään suurempia "hermoromahduksia" tai mitään älyttömiä tunteen purkauksia. On tullut elettyä lähes seesteistä elämää.. Mutta tietenkin, kun asiasta olen taas ääneen sanonut, on alkaneet tunteet nousta pintaan mitä yllättävimmissäkin tilanteissa! Tähän mennessä kyyneleet silmiin ovat nostaneet jo pelkästään "Koiralle koti" -ohjelman ressukka koirat. Mutta nyt saatan pidätellä itkua jo pelkästään siitä, että unohdin laittaa tallentumaan jonkin illan ohjelman ja mies siitä mainitsee. Tai kun kuulen ihania uutisia, tulvivat kyyneleet silmiini. Ikävistä asioista nyt puhumattakaan!

 

End Of August - Voluntary breathing

Yllä oleva youtube-video kosketti tätä aamua kyllä syvästi. Kerkesin eksymään heti aamutuimaan eri linkkien kautta Meidän perheen sivuille jossa oli linkki tähän videoon. Kaikenlaisia ajatuksia tälläiset menetykset saavat omassa pienessä päässä pyörimään. Helppoa on tuudittautua ajatukseen, että onneksi meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta toivon että kaikki menee meillä hyvin ja onnellisesti loppuun saakka. Toivon silti jokaiselle menetyksen kokeneelle ihmisille suuresti voimia tulevaan <3

Musiikki on pienestä pitäen ollut todella tärkeä osa elämääni. Musiikkimakuni on vuosien saatossa vaihtunut raskaasta metallisesta enemmän myös NRJ:n tarjonnan suuntaan.. Rakastan kappaleita, joilla on jokin merkitys tai jotka herättelevät tosissaan tunteita sisälläni. Musiikissa pitää siis olla sitä jotakin.

Eilen sain viestin neuvolasta, jossa kerrottiin että verikokeet olivat kaikki olleet kunnossa. Eli tällä hetkellä ei ole mitään viitteitä raskaushepatoosiin. Hyvä näin, sillä nyt ei tarvitse "pelätä" sairaalaan vuodelepoon joutumista :) Enää muutama viikko jäljellä maagiseen rv 37+0, jolloin masuasukki on niin sanotusti täysiaikainen ja tervetullut maailmaan ihastuttamaan meitä <3

Tähän loppuun vielä..

Lana Del Rey - Blue Jeans

- Ann

Usvaista

Piha oli aamulla ylös sängystä kömpiessä täysin usvan peitossa. Ja hrrr, että sisälläkin tuntui ihmeellisen kylmältä! Pari viimeistä yötä on mennyt todella vähäisillä unilla, kun ylös on aamulla pitänyt nousta miehen lähtiessä töihin puoli seitsemän aikaan. Illalla ollaan menty nukkumaan vielä kaiken lisäksi aivan liian myöhään. Eilen oli heti aamutuimaan neuvolassa käynti ja tänään sitten piti mennä laboratorioon piikitettäväksi. Viitteitä on mahdollisesta raskaushepatoosista, mutta vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä että sellainen olisi. Neuvolassa halutaan kuitenkin sulkea se pois kuvioista, mikä on tietenkin hyvä asia. Piikittäminen ei ole hyvä juttu, inhoan yli kaiken neuloja! Vaikka ei sitä kaikki aina uskokaan, kun kehossa on tatuointeja ja lävistyksiä. Mutta ne onkin aina tuntuneet laitettaessa erilaiselta, kuin rokotteet tai verikokeet.. Tällä kertaa näytteiden ottaja joutui vielä vaihtamaan kättäkin ja piikittämään muutamasta eri kohdasta, kun ei millään meinannut antaa suonet periksi. 12h paastoaika tuntui todella pitkältä, eikä kyllä kaukana ollut oksentaminenkaan. Onneksi selvisin kuitenkin kunnialla tuosta reissusta läpi :)

Yllä olevat kuvat ovat pieniä maistiaisia lastenhuoneesta :)

Toissa iltana mieheni sitten innostui ja vaihdettiin huoneiden järjestyksiä! :) Tuntuupa hassulta, kun kaikki omat toiveet on käyneet toteen tähän mennessä. Mutta nyt me kuitenkin nukumme uudessa makuuhuoneessamme ja lastenhuoneesta puuttuu enää uudet verhot, seinähyllyt seiniltä ja se itse tuhisija! <3 Koiralla oli ensimmäisenä yönä hieman vaikeuksia jäädä nukkumaan uuteen makuuhuoneeseen. Se ei meinannut sitten millään rauhoittua ja käveli useasti yön aikan ympäri taloa. Viime yö meni onneksi jo rauhallisesti ja mieskin sai nukuttua paremmin.

Juuri nyt tuntuu siltä, että nukahdan tähän tuoliin joten on parempi lähteä sohvalle makoilemaan! :)


- Ann

ps. Todella mukavaa, kun lukijajoukkoni kasvaa! :)

Kesän taittuessa syksyyn

Kävin koiran ja kameran kanssa ulkoilemassa. Kameralla kuitenkin kuvasin vain pihastamme löytyviä asioita, jotka nyt haluan jakaa myös teille muille. Muutamaan kuvaan onnistuin taltioimaan pieniä auringon säteitäkin. Taivas on tällä hetkellä hyvin pilvinen..

 

 

 

Tämä vuosi on ollut elämästäni varmasti erilaisin. Lempivuodenaikani on aina ollut kesä, mutta nyt se ei olekaan mennyt niin. Uskoisin, että suurimpana syynä on jatkuvasti kasvava mahani joka on muuttanut minua ja kehoani. Kesän aikana ei ollut kuin kaksi kertaa, jolloin hetken jaksoin maata kirjaimellisesti pihalla aurinkoa ottamassa. Nekin olivat molemmat 30 minuutin pituisia kertoja. Yöt taas ovat olleet hieman vaikeita niinä hellepäivinä. Vaikka meillä onkin talossamme käytössä ilmalämpöpumppu, on mieheni varsinainen vilukissa jonka vuoksi emme ole voineet kuin muutamana yönä pitää pumppua päällä. Olen siis saanut kärvistellä hikoilujeni kanssa peiton alla, koska ilman peittoa en osaa nukkua! Nyt on ollut ihanaa, kun kelit ovat tosiaankin viilentyneet noin +15 asteen hujakoille ja sisälämpötila pysyttelee +20. Eilen illalla miestä kuitenkin paleli taas siihen malliin, että ilmalämpöpumppu täytyi laittaa lämmittämään taloa. Ja hyvä niin, koska kosteutta sisälle on kertynyt hirveät määrät.

Pihakierrokseni havahdutti siihen, että meillähän on tosiaan omenapuiden aluset aivan täynnä omenia jotka täytyisi kerätä pois ennen kuin ne kaikki kerkeävät mätänemään paikoillensa. Huomasin myös, että mitä korkeammalle omenapuihin katselin, sitä paremman ja kypsemmän näköisiä omenoita niissä oli. Ja kaikki tietenkin käden ulottumattomissa! Eli jahka kun mies kotiin töiden jälkeen saapuu, saa hän tuoda minulle tikkaat jotta pääsen keräämään omista pihapuistamme omenasatoa talteen :)


- Ann

Koreja ja sairauspäivärahaa

Olin eiliseen mennessä kiertänyt lähes kaikki tavaratalot etsien niitä Luhdan valkoisia tai mustia isomman kokoisia koreja. Tietenkin viimeiseksi olin jättänyt Anttilan ja Kodin1:sen. Ja näistä jälkimmäisestä tein eilen löytöni! Viimeiset kaksi isoa valkoista koria lähtivät mukaan, vaikka niitä juuri en olisi valinnut jos tarjontaa olisi ollut enemmän. Näissä kahdessa korissa oli pieniä punosvirheitä ja Luhdan merkinkin saa asetella uudestaan, hehe ja argh.

Aiemmin olinkin jo hankkinut muutaman pienemmän korin, jonne mahtuu hyvin laittamaan kaikenlaista pienempää tavaraa. Nyt niissä on näin alkuunsa säilöttynä tutteja, tuttipulloja, vanuja, talkkia yms. Myöhemmin niihin voi laittaa jotakin muuta tarpeellista, mitä tarvitsee olla käden ulottuvilla. Kaikki valkoiset korit tulevat siis päätymään hoitopöydän hyllyille. Mustien korien sijoituspaikka olkoon edelleen eteisessä.

Tarkoituksena oli käydä Ikeassa vielä ennen pienokaisen syntymää, mutta taitaa sekin nyt jäädä haaveeksi. Hankintalistalla Ikeasta on valkoinen Malm neljällä laatikolla ja siihen päälle muutama valkoinen Lack-hylly. Sekä mahdollisesti pinnasänkyyn muutama paketti petivaatteita. Koko setti on arviolta 100 € luokkaa ja siihen päälle toinen satanen tulisi pelkästään matkakuluista. Jaksanko istua autossa vielä puolet päivästä? Hm, en osaa kyllä tähän vastata. Lyhyemmät matkat menevät ainakin vielä helposti. Mutta sen olen huomannut, että mitä enemmän ollaan keskiyön molemmin puolin on olokin aivan erilainen auton ratissa kuin normaalisti. Ymmärrän ainakin vielä tässä vaiheessa, että miksei viimeisillään oleville suositella autolla ajoa. Luultavasti täytyy itsekin pidättäytyä moisesta loppuvaiheessa. Tai ainakin siitä pimeällä ajamisesta väsyneenä.

Sain eilen kirjeen Kelasta joka koski päätöstä sairauspäivärahasta. Työpaikkani palkanlaskennasta oltiin siis tehty jo sairauspäivärahahakemus edellisestä kuukaudesta, vaikka palkaton sairaslomani alkoi ilmeisesti kaikkien palkanlaskennan ja työnantajan laskelmien mukaan vasta tänä maanantaina. Joko tuo hakemus oli minulle vain tiedoksi tai sitten siinä oli jotakin virheellistä. Työntantajani maksaa palkkaa kuudelta sairaslomaviikolta, jonka jälkeen tiputetaan kokonaan Kelan tuille. Ihmettelen silti suuresti, että miten kesälomaa edeltänyt sairaslomaviikkoni lasketaan tähän kuuteen viikkoon mukaan, vaikka kävin kesälomani jälkeen yrittämässä työntekoa muutaman päivän ajan ja jonka jälkeen jäin tälle äitiysloman alkuun saakka olevalle sairaslomalle. Olen saanut tämän kuukauden palkkani ennakkoon, joten voi olla että joudun maksamaan työnantajalleni vielä jotakin takaisinkin. Ilmeisesti ensi kuussa en saa lainkaan työnantajaltani palkkaa enkä Kelalta sairauspäivärahaa ennen kuin omavastuuaika on ylittynyt. Omavastuuaika on 10 työpäivää, jonka jälkeen jää kolme arkipäivää ennen äitiysloman alkua. Ensimmäinen äitiysraha tulee vasta lokakuussa ja tällä hetkellä siihen tuntuu olevan kyllä ikuisuus! Onneksi olemme olleet mieheni kanssa alusta alkaen viisaita ja laittaneet säästöön rahaa juurikin näitä tilanteita varten. Minä vähemmän viisaana olenkin sitten tuhlannut omaa palkkaani kaikenlaisiin tarpeellisiin ja vähemmän tarpeellisiin hankintoihin. Onneksi nyt kaikki pakolliset hankinnat on tehty ja laskujenkaan pino ei ole mikään loputon! Mutta tämä kaikki tälläinen rahojen tarkkaan laskeminen saa kyllä väkisinkin miettimään, että liekkö me selviämme ensi vuodesta kaikkine laskuinemme ja lainan lyhennyksinemme. Tällä hetkellä näyttää kyllä siltä, että jossakin välissä voi tulla hetki jolloin täytyy olla pankkiin yhteydessä ja pyytää lainasta pelkkien korkojen maksua. Kunhan nyt selvitään ensimmäisenä tästä vuodesta loppuun saakka :)

Raskausmahakuulumisia voisin kertoa lyhyesti tähän loppuun. Pienokainen on tästä viikosta lähtien antanut koskea muidenkin vatsaani samalla hänen muksiessaan pienillä nyrkeillään ja potkiessaan jaloillaan. Ilmeisesti tila on todellakin alkanut käydä ahtaaksi. Meinasin kyllä (valitettavasti) maanantaina menettää järkeni, kun pienokainen möyri aivan koko päivän vatsassani! Pidemmän päälle se möyriminen alkaa oikeasti sattumaan eri puolilla vatsaa. Varsinkin kun olet noussut ylös klo 6 jälkeen aamulla ja sängyssä peiton alla uneen pääset vasta puolen yön jälkeen. Mutta kaikesta huolimatta oli ihanaa, kun mies sai tuntea ja nähdä selvästi, kun pienokainen pöngersi selkäänsä vatsani keskikohtaa vasten <3 Huh, laskettuun aikaan on tänään jäljellä enää 7 viikkoa. Kaikkien sektio- ja alatiesynnytysmahdollisuuksien mukaan voi siis olla, että jo 5 viikon päästä olen ihka tuore äiti! Tai sitten tässä odotellaan vielä 9 viikkoa pienokaisemme syntymää. Mutta alamme olla  lyhyen matkan päässä siitä vauvantuoksuisesta arjesta :)

Nyt lähden ulkoilemaan kameran ja koiran kanssa, sillä tajusin eilen että syksy tekee tuloaan! 


- Ann

ps. Oli ilo huomata, että olen saanut ihka ensimmäisen lukijani! :)

Perätila

Olen siis maha-asukkini kanssa ollut seurannassa raskauden alkumetreiltä lähtien, monistakin syistä. Näillä myöhäisemmillä raskausviikoilla yhdeksi seurannan aiheeksi on noussut pienokaisen sijainti, joka on perätila. Pienokainen on majaillut perätilassa jo pidemmän aikaa, varmaksi sen voi sanoa rakenneultrasta lähtien. Silloin tila kohdussa alkoi pienentymään huomattavasti ja pienokainen ilmeisesti huomasi tämän asennon itselleen parhaimmaksi. Yhdellä neuvolakäynnillä oltiin vahvasti sitä mieltä, että pienokainen olisi kääntynyt raivotarjontaan. Itse olin ehdottomasti sitä mieltä, että näin ei ollut. Tunsin aivan samalla tavalla liikkeet alavatsallani ja pään pystyin paikallistamaan rintavarustukseni alle. Ja jälleen kerran perätila todettiin tästä neuvolakäynnistä neljä päivää myöhemmin.

Kuva täältä.

Rakenneultrasta lähtien meille on sanottu, että "tässä sairaalassa ei lähdetä synnyttämään alateitse perätilavauvoja vaan mennään automaattisesti sektiolla". Olen kuullut saman lauseen monen eri lääkärin suusta. Itse en haluaisi lähteä edes yrittämään perätilavauvan synnyttämistä alateitse (tässä on meikäläisellä monta mutkaa matkassa jo muutenkin). Mutta itse sektiokaan ei liiemmin pelota tai järisytä omaa ajatusmaailmaani. Olen kyllä kuullut kaiken maailman kauhukertomuksia sektion jälkeisestä elämästä yhtä lailla kuin alatiesynnytyksestäkin. Klassinen lause "ei ne vauvat ole ennenkään sinne vatsan sisään jääneet" nostaa päätänsä tässä vaiheessa. Onhan tässä edelleen muutamia viikkoja siihen, että rv36 on kohdallamme. Tämä tarkoittanee siis sitä, että pienokaisemme pystyvät yleensä vielä hyvinkin viikoille 35-36 saakka kääntymään ympäri kohdussa. Mutta lääkärini ovat sanoneet, että tämä niin kutsuttu poikkeustila on ihannetilanne tälle pienokaiselle. Ja on hyvin epätodennäköistä, että hän edes tulisi kääntymään raivotarjontaan itse. Lisä-muttana on se, että pienokaisen asento kohdussa on sellainen, että kääntöyritystä ei lähdettäisi tästä asennosta edes yrittämään. Eli jos hän ei nyt näiden muutamien viikkojen aikana itse vapaaehtoisesti lähde kääntymään, on hyvin epätodennäköistä että lähdemme edes synnytystapa-arvioon saatikka kääntöyritykseen.

"Yksi neljäsosa vauvoista on perätilassa jossain vaiheessa raskautta. Raskausviikolle 34 mennessä suurin osa on kuitenkin kääntynyt pää alaspäin ja vain noin neljä prosenttia on perätilassa synnytykseen asti. Yleensä perätilalle ei löydy selvää syytä, mutta on oletettavaa, että se johtuu siitä, että sikiöllä on liian vähän tai liian paljon tilaa liikkua kohdussa. Tilanpuutetta voi olla esimerkiksi monisikiöraskauksissa ja paljon tilaa taas ennenaikaisissa synnytyksissä ja äideillä, joilla on monia aikaisempia synnytyksiä. Joskus perätila voi johtua myös sikiön synnynnäisestä poikkeavuudesta. Anatomisia esteitä vauvan pää alaspäin kääntymiselle voi olla esimerkiksi istukan poikkeava paikka, kohdun poikkeava rakenne tai ahdas lantio, jolloin vauvan pää ei pääse kiinnittymään lantioon. Vähäinen tai runsas lapsiveden määrä voi myös olla syynä perätilaan."

Lähde: Mikä perätila?

- Ann