Joulukuu

Kuukausi kului vauhdilla, vaikka olin päivät kotona tekemättä juuri mitään ihmeellistä. Jotta sain parhaimman mahdollisen "toipumisrauhan", mies vei ipanat päiväkotiin töihin lähtiessään ja haki töistä tullessaan. Alkuun mies halusi, että autan jokaisena aamuna pukemisrumbassa. Itse en kokenut sitä parhaimmaksi vaihtoehdoksi, sillä uneni katkesivat viimeistään klo6. Päivisin en juuri koskaan muutenkaan tohdi nukkua, sillä seurauksena päiväunista koituvat unettomat yöt.  Miehen viimeisellä työviikolla ennen joulua sain "luvan" jäädä nukkumaan. Ja omat unet kestivätkin klo7-9 saakka. Alkoi tuntua olokin entistä jaksavammalta - vaikka se olikin yhä luokkaa "ylitsepääsemätön".

Koska olin kotona, päätettiin (tai siis minä halusin ja päätin) että joulun aikaan nautittaisiin aidosta kuusen tuoksusta ensimmäistä kertaa tässä talossa. Kuusi haettiin ipanoiden kanssa läheiseltä puutarhalta. "Pieni kuusi" olikin 230cm korkea, toiselta puoleltaan sopivasti tuuheampi ja sopi mainiosti olohuoneen nurkkaan. Hieman jouduttiin pituutta karsimaan ja askartelemaan ylijääneistä terassilautojen paloista tukia kuusenjalkaan, jotta se saatiin pysymään pystyssä. Hankittiin myös uudet kuusenvalot ja ipanat saivat koristella kuusen oman makunsa mukaisesti. Hieman saatoin avittaa ylempien oksien kanssa.

Parin päivän jälkeen viritettiin kuuseen vielä tuki siimasta, sillä se lähti uhkaavasti kallistumaan toiseen suuntaan. Juuri ennen jouluaattoa huomasimme, että kuusenjalkaan päivittäin laitetuista vesistä oli osa valunut alusmatolle ja täten myös parkettiin. Siinä sitä sitten yhdessä siivottiin ja mies jo ennätti kirota, ettei meille enää koskaan tule aitoa kuusta. Ehkäpä tuo mielipide on unohdettu jo ensi jouluksi. Kolme viikkoa annettiin kuusen ilahduttaa meitä sisällä ja ulos viemisestä lähtien se on piristänyt meitä vielä ulkona ja ikkunasta katsellessa.

Jouluaatto tuli. Omat sisarukseni kävivät päiväkahvilla ja yhdessä nautittiin ipanoiden riemusta ja lahjojen availun tuomasta jännityksestä.

Joulun välipäivinä koitti vihdoin odotettu ja pelätty kampaajalla käynti. Sairastelun, infektiokierteen, alhaisen hemoglobiinin ja varastoraudan vuoksi hiukset olivat katkeilleet todella rajusti. Ennen niin pitkää ja tuuheaa hiusta ei voinut enää pitää auki, vaan oli pakko turvautua leikkuuseen. Olin valmistautunut lyhyeen polkkatukkaan, mutta ihana kampaajani leikkasi kaikki pahimmat latvajämät pois niin, että lopputuloksesta tuli longbob. Päälle vielä uudet tummat ja vaaleat raidat, silläkin uhalla että hiukset jatkavat katkeiluaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lopputuloksesta tuli erinomainen. Vaikkakin uusi lyhyempi hiusmalli kaipaa paljon totuttelua ja eritavoin laittamista, on pesu, kuivaus ja laitto huomattavasti nopeampaa.

Sitten sairastuin jälleen. Vuoden vaihtuessa mies hoiti rakettien paukuttelun ja lapsien ilahduttamisen.

Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että vuosi 2016 oli todellakin vuosi täynnä sairauskierteitä.

Sairastupailua - AGAIN

Useamman viikon sairasloman jälkeen palasin töihin. Olo oli muuten suhteellisen ok, mutta voimat olivat tipotiessään. Pientä huimausta ja heikotusta tuli, jos ympärillä olleet asiat vilisivät liian vauhdikkaasti silmissä (eli kun vauhti koveni). Ensimmäisen päivän jälkeen olin todella väsyksissä ja kotiin päästyä heittäydyin sohvalle pitkälleen.

Lähes heti kotiin päästyä huomasin jäpikän käytöksestä, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Lämpö kainalosta mitattuna 37,3 astetta. Eli kuumehan se sieltä taas ilmoitti tulostaan.. Mies vietti ensimmäisen päivän sairastelevan jäpikän kanssa, itse seuraavan sekä kolmannen, joka oli vapaapäivä muutenkin. Sairauslomatodistuksen hakureissulla lääkärissä todettiin, että silmätulehdus on palannut jälleen molempiin silmiin - eli uutta kuuria päälle. Korvat olivat vielä punaiset, mutta selkeästi edellisestä käynnistä paremmalla tolalla. Kuume kävi kolmen vuorokauden sisällä korkeimmillaan 38,5 asteessa. Neljännen päivän aamuna lämpö oli (meille) normaalissa 35-35,5 asteen tuntumassa, kunnes päiväunien jälkeen pompsahti taas 37,6. Ei auttanut kuin hätyytellä pappa hätiin, kun siihen oli mahdollisuus eikä tarvinnut kummankaan jäädä palkattomalle vapaapäivälle kotiin. Koko viikko jäpikällä meni siis sairastaessa ja vointi oli heikko. Ruoka ei maittanut ja leikit eivät kiinnostaneet. Kunnes viikonloppuna alkoi näkymään vihdoin pientä toipumisen merkkiä..

Ja siinä vaiheessa sairastuin itse. Flunssa ilmoitti päivää aiemmin tulostaan ja sieltä se lämpö lähti työpäivän jälkeen kohoamaan niin, että yöllä rikottiin 38 raja. Olipa jälleen karsea ja turhauttava olo.. Töistä piti jäädä taas sairaslomalle päiväksi ja marssia työterveyteen. Siellä käytiin erikoislääkärin kanssa anemian "tilannetta" yhdessä läpi. Hän kehoitti harkitsemaan ehkäisypillereiden käyttöön ottamista, sillä erään hematologin mukaan niukatkin kuukautiset voivat olla riittävät anemiaa aiheuttamaan. Ja painotti, että rautavarastoja tulisi tankata jotta saataisiin vointi paremmaksi. Neljästä viikosta kolme viikkoa pelkkää sairastelua, kyllä turhauttaa. Ja sitä ennen vielä yhtäsoittoa kolme viikkoa flunssassa ja ääni käheänä, niinkuin nyt.

Ja jottei tässä olisi vielä kaikki, niin neidin yskä vain paheni viikonlopun aikana ja heti maanantaina päiväkotipäivän jälkeen iloksemme saimme todeta, että ruoka ei maistu ja vain sohvalla tekee mieli maata. Kainalosta mitattuna lämpö 37. Toisella kerralla 37,6. Kolmannella 38. Here we go again!

Marraskuu - tänä vuonna selkästi sairastelun kuukausi. Huoh. Haluan eroon tästä kierteestä! Enkä halua, että ipanat joutuvat sairastamaan näin paljon ja tiheästi.

Sairastupa numero XX

Hieman aavistelin oman sairasloman alussa, että näinköhän ipanat pysyvät muutaman viikon ajan terveinä kun enterorokosta lähtien ovat flunssaisia olleet.

Toissailtana miehen tuodessa ipanoita päiväkodista, aavistin jäpikän käytöksestä ettei kaikki ole kohdallaan. Lämpö oli kainalosta mitattuna 37. Silmätkin olivat aivan punaiset. Soittoa papalle, jotta tulisi seuraavana päivänä meille sairasvahdiksi siksi aikaa, kun kävisin mahalaukun tähystyksessä. Illan mittaan jäpikän silmät alkoivat puskea ulos keltaista paksua rähmää, kotidiagnosoitiin silmätulehdus.

Yöstä ei meinannut tulla unellista millään. Aluksi jäpikkä kyllä suostui omaan sänkyynsä unille, mutta aika nopeasti tuli nyyhkyttäen meidän luoksemme olohuoneeseen. Ei auttanut, kuin tehdä pesä makuuhuoneeseen. Siitäkään ei meinannut mitään tulla, kun vähän väliä toinen nyyhkytteli ja voivotteli. Oli pakko kammeta itsensäkin sänkyyn ja silitellä parin minuutin välein pikkuherraa olkapäästä. Parin tunnin rumban ja noin 10 minuutin torkahtamisen jälkeen oli todettava, että nyt on kuume selkeästi noussut ja tarvitaan avuksi lääkettä. Onneksi ipanat on olleet pääasiassa aina reippaita ottamaan lääkeannokset. Tälläkin kertaa meitä aikuisia lähinnä huvitti kaiken valvomisen keskellä, kun lääke -sanan kuultuaan jäpikkä jo nousi puoli-istuvaan asentoon huulet töröllään. Pronaxenin avulla saatiinkin sitten nukuttua nelisen tuntia ilman heräämistä.

Aamulla kuumemittari näytti 37,0. Miehen lähtiessä neidin kanssa kohti päiväkotia, vaihdoin nopeasti vaatteet ja petasin sängyt. Hieman kerkesin taloa tuulettaa ja hampaiden pesun yhteydessä kuulin, että auto saapui pihaan. Pappa tuli siis paikalle etuajassa, kuten yleensäkin. Jäpikkä oli mielissään, kun pääsi köllöttelemään papan syliin sohvalle. Sain siistittyä niin itseni kuin keittiönkin, jonka jälkeen yhteistuumin alettiin ruokkimaan pientä potilasta. Yllättäen kyllä pieni annos jogurttia, pala leipää ja kourallinen viinirypäleitä maittoivat pikkuherralle.

Kellokin oli jo sen verran, että sai soittaa terveyskeskukseen ja varata iltapäivälle käyntiaikaa. Tällä kertaa ei sairaanhoitajakaan kyseenalaistanut mahdollista silmätulehdusta, onneksi. Alkuvuonna meitä ei puhelimitse uskottu, vaikka jäpikällä oli tämänkin kertaista tulehdusta ärhäkkäämmät oireet päällä - käskettiin vain putsailla ja olla yhteydessä jos oireet eivät parin päivän kuluttua helpota. Saman päivän iltana laitoin kuitenkin miehen soittamaan terveyskeskukseen, koska silmien tilanne oli niin paljon pahentunut päivän aikana. Onneksi pääsimme iltapäivystykseen ja hakemaan apteekista silmätipat. Siinä vaan kävi sitten niin, ettei tulehdus lähtenyt ensimmäisillä tipoilla helpottamaan vaan piti parin päivän päästä käydä lääkärin pakeilla hakemassa tujumpi resepti, jonka avulla saatiin silmätulehdus taltutettua.

Kotiuduttuani mahalaukun tähystyksestä pappa  kertoi, että jäpikkä oli tuon vajaan kolmen tunnin ajan vain maannut sohvalla viltin alla ja tuijottanut televisiota. Ei ollut yrittänyt puuhastella mitään, mutta oikeaa korvaansa oli ajoittain hangannut. Papan lähdettyä jäpikkä halusi syödä kourallisen viinirypäleitä ja suostui nauttimaan pienen tilkan mehua. Asetuttiin hetkeksi sohvalle mittaamaan lämpöä, joka näyttikin 38,0. Pienen väsytystaistelun jälkeen sain jäpikän jäämään päiväunille omaan sänkyynsä ja itse pääsin katsomaan edellisillan Ex-Onnelliset.

Tunnin päiväunien jälkeen köllittiin yhdessä hetki sohvalla, kunnes yritettiin hieman taas ruokailla. Ei oikein ottanut onnistuakseen tällä kertaa, mutta vettä sain ujutettua pikkuherralle Muumi-juomapullon avulla. Ulkovaatteiden pukeminen ja terveyskeskukseen lähteminen ei ollut mieleistä puuhaa ja kiirehän siinä sitten meinasi tulla.

Saavuttiin kuitenkin terveyskeskukseen ajoissa ja jäimme sairaanhoitajan oven edustalle odottamaan vuoroamme. Kauaa ei tarvinnut onneksi odotella, kun päästiin jo huoneeseen kertomaan tilannetta. Selkeästi silmätulehdus, siihen avuksi sähköisellä reseptillä silmätipat. Sh alkoi katsomaan jäpikän korvia, joka sai aikaan itkuhuudon - mitä normaalisti ei ole tullut. Ja sh totesikin, että molemmat korvat punoittavat siihen malliin, että meidän tulee käydä vielä lääkärin pakeilla. Urhealle pikkuherralle sh antoi mukaansa kissatarroja.

Lääkärin huoneen takana piti jonkun aikaa odotella. Jäpikkä totesi useasti, että häntä paleltaa ja väsyttää. Huoneeseen päästyämme lääkäri kuunteli jäpikän keuhkot ja sydänäänet. Pitkittyneestä flunssasta huolimatta keuhkot kuulostivat normaaleilta. Sitten katsaus korviin, joka tällä kertaa sujui kivuttomasti ja ilman huutoitkuja. Vasen korva oli lääkärin mukaan ärhäkän punainen ja tärykalvo pullottavainen. Oikea korva myös ärhäkän punainen, mutta tärykalvo toista pullottavaisempi. Kuulemma sen näköinen, että saattaisi puhjeta hetkenä minä hyvänsä, jolloin korvasta valuisi ulos pahan hajuista eritettä, märkää. Jos näin tapahtuisi tulisi korva suojata vedeltä. Suihkun ajaksi laittaa korvansuulle pumpulituppo. Lääkäri laittoi sähköisenä reseptinä antibioottikuurin ja samalla uusi jäpikän ihorasva-reseptin. Korvakontrolliin pitäisi varata aikaa noin kuukauden kuluttua.

Apteekkiin päästyämme selvisi, ettei heillä ole ollut elokuusta alkaen lainkaan ihorasvaamme ja vaikuttaisi siltä, ettei sitä olisi hetkeen tulossakaan. Farmaseutin mukaan markkinoille olisi kuitenkin tullut uusia hyviä rasvoja, mutta niistä tulisi keskustella lääkärin kanssa, joka voisi määrätä uutta reseptiä. Ei auttanut siis, kuin jättää rasvat tällä kertaa ostamatta. Onneksi kotona olisi vielä kahden purkin loput käytettävänä.

Kotiin päästyä puhdistin jäpikän silmät rähmästä sekä laitettiin hyvällä yhteishengellä tipat molempiin silmiin ja antibioottiannos suusta alas. Jäpikän kommentti antibiootista oli "hyvältä maistuu". Kerettiin istahtaa sohvalle ja avata televisio, kun mies ja neiti saapuivat kotiin.

Illalla silmätippojen laittaminen ei sujunutkaan väsyneelle pikkuherralle niin hyvin, kuin päivällä. Piti hieman taistella, mutta onnistuttiin. Antibiootin ja Pronaxenin ottaminen sujui hyvin. Kuumeinen pikkupotilas kömpi sänkyynsä ja nukahti hetimiten. Tunnin päästä heräsi kuitenkin itkemään ja huoneeseen mennessä tärisi sängyssään istualteen silmät kiinni, aivan hiestä märkänä. Vähennettiin vaatetusta ja jäpikkä pääsi takaisin uneen.

Jossain vaiheessa yöllä havahduin hereille jäpikän kömpiessä väliimme.

Virusinfektio

Kolme vuorokautta kotiutumisen jälkeen olo oli hyvinkin samanlainen, kuin mitä sairaalaan mennessä. Huimasi, heikotti, päätä ja koko kroppaa särki. Tuona päivänä tuli rehkittyä ehkä hieman liikaa..

Aamulla piti viedä ipanoille päiväkotiin hanskat ja kävin siinä samalla sitten rauhallisella kävelyllä. Jonka jälkeen lepäilin kotosalla vielä lähes nelisen tuntia, ennen kuin lähdin käymään työpaikallani viemässä sairauslomatodistuksen ja työpuhelimen. Vielä kerkesin olemaan sohvan omana tunnin verran, kunnes lähdin hakemaan esikoista päiväkodista neuvolalääkäriin. Neuvolassa odoteltiin puolisen tuntia ja alkoi tuntua, ettei sitä meidän aikaa kyllä näköjään sitten ollutkaan.. Kunnes oma neuvolantätimme tuli ulos huoneestaan ja hämmästyi, että miksi olimme siellä, kun lääkärikin on jo pois lähtenyt. Kävi ilmi, että neuvolantätimme oli poistanut tuon päiväisen 4-vuotis lääkäriajan ja siirtänyt sen loppukuulle samaan yhteyteen, milloin mentäisiin lääkärin pakeille neidin allergiaoireiden takia. En voinut ymmärtää, että miksi hän niin oli tehnyt - varsinkin kun olin vielä sähköpostissa kysellyt, että riittäisikö että allergiaoireet otettaisiin esille tuolla 4-vuotis lääkärineuvolassa. Noh, joku aivopieru oli hänelle sattunut tuossa ja that's it.. Hän kysyi, että eikai meille nyt liikaa ollut haittaa tullut tuosta turhasta käynnistä ja sitten kerroinkin viikonlopun tapahtumista, anemia -diagnoosista ja tulevasta. Hän oli kovin pahoillaan ja kyseli, että tarvitsisimmeko mahdollisesti kotiapua, mutta kerroin että selviämme kyllä. Mietti edelliskerran sanomisiani ja muisti, että olin itsekin pohtinut ääneen tuota jatkuvaa väsymystäni ja sairasteluani.. Käski lepäillä ja toivotti tsemppiä.

Alkuillalle olin sopinut, että kaverini voisi lapsiensa kanssa tulla tuomaan neidin lahjan ja samalla meitä moikkaamaan. Olin vain taas jo aivan poikki, kun kotiin neuvolasta päästiin.. Vierailu sujui kuitenkin suht nopeasti ja hyvin. Heidän lähdettyään olo kuitenkin romahti. Särki aivan jokaista kohtaa kropasta, huimasi, heikotti, palelsi ja en kyennyt tekemään mitään. Keuhkoissa ja keuhkoputkessa tuntui pahalta, yskin noin 20 min ajan yhtäsoittoa.. Kömmin sohvalle viltin alle, lämpö näytti 36,6. Tärinä jatkui ja lasten mentyä nukkumaan lämpö oli 35,8. Pian makasin sohvalla kahden viltin ja paksun peiton alla. Tunnin päästä lämpö oli lähestulkoon 38. Ilmankos olo olikin niin kamala.. Siitä sitten nousi 38,3 saakka ja jämähti.

Alkuyöstä sairaanhoitaja-kaverini kehotuksesta soitin päivystykseen. Sieltä neuvottiin ottamaan panadolia ja juomaan nestettä. Jos olo yön aikana pahenisi, saisin lähteä päivystykseen. Jos vointi olisi aamulla sama, tulisi olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen.

Yö meni kuumehorkassa ja lääkkeen alkaessa vaikuttaa lämpö jämähti 37,5. Aamulla oli ollut tarkoitus letittää neidin hiukset päiväkotiin kuvausta varten, mutten ololtani kyennyt siihen. Nopeasti vain saparot päähän, suukot ja halit ipanoille ja takaisin sänkyyn nukkumaan. Puolenpäivän aikaan pakotin itseni sohvalle. Aamupalaksi kulhoon kaadoin maustamatonta jogurttia 150g, puolikkaan banaanin, muutaman klementiini-siivun ja päälle gluteenitonta mysliä. Kyytipojaksi tuopillinen vettä. Sohvalla viimeisintä Ensitreffit alttarilla -jaksoa seuratessa sain aamiaisen uppoamaan alas. Sitten iski taas totaali väsähtäminen ja silmät lupsuen tuijotin jotakin hömppäohjelmaa, kunnes luovutin ja kömmin takaisin sänkyyn. Heräsin puoli viiden aikaan, kun mies saapui ipanoiden kanssa kotiin. Olo oli yhä kamala, yläkroppaa ahdisti ja lämpö pysytteli 37,3 paikkeilla. Päätin soittaa terveyskeskukseen ja sieltä pyydettiinkin näytille.

Terveyskeskukseen päästyä pääsin makoilemaan sänkyyn. Sairaanhoitaja tuli ottamaan verenpaineet, jotka toisella mittauksella muuttuivat hyviksi. Hapetus oli 99, samassa yhteydessä pulssi pyöri 100 kieppeillä. Sitten pistettiin sormenpäähän ja otettiin tulehdusarvot. Kysyin hemoglobiinin mittauttamisesta, johon sairaanhoitaja kertoi, että arvot otettaisiin jos lääkäri niin pyytäisi. Tulos tuli, crp 22 ml/l. Sitten sh lähti hakemaan hemoglobiini-pikatesteriä. Pistettiin uudestaan ja tuloksena hemoglobiini 98 g/l. Eli tulehdusarvot hieman nousseet ja hb pysynyt suht samana 100>98. Puolisen tuntia kerkesin torkkumaan, kunnes lääkäri tuli hakemaan huoneeseensa.

Siellä sitten tutkittiin korvat, nielu ja imusolmukkeet. Lääkäri kuunteli keuhkot ja sydämen, paineli vatsan jota aristikin joka ikisestä kohdasta. Crp-tulos viittasi virus-tartuntaan. Koska lähtötilanne perjantaista alkaen oli yleisvoinnin suhteen jo heikko ja anemia lisää itsessään infektioriskiä, oli lääkärin mukaan vain huonoa tuuria että olin onnistunut saamaan uuden virustartunnan. Hänen mukaansa uskalsin rauhallisin mielin toipua kotona taudista, mutta jos vointi muuttuisi uudemman kerran, niin tulisi olla yhteydessä uudelleen. Silloin ei enää tämä diagnoosi ns. pätisi.

Ilmoitin miehelle, että pääsisin kotiin. Siitäkin huolimatta, että oli jo ipanoiden nukkumaanmenoaika, lähti kolmikko minua vielä kotiin noutamaan. Kotiin päästyä suukoteltiin ja haliteltiin ipanoiden kanssa, jonka jälkeen asetuin sohvalle viltin alle mussuttamaan leipää ja mehukeittoa. Tunnin verran katselin televisiota miehen kanssa (eli silmät välillä ummistaen), kunnes siirryin sänkyyn nukkumaan.  Kaikenkaikkiaan olin 24h aikana jaksanut pysyä hereillä noin 4h ajan.

Sydän

Meillä oli alkuviikosta kontrolliultra, koskien istukan sijaintia ja pikkuveljen sydäntä. Ultraus meni hyvin, mitä nyt olin kärsinyt muutaman vuorokauden aivan järkyttävästi oloista, jotka monilta piirteiltään vaikuttivat raskausdiabetekseltä tai raskausmyrkytykseltä. Verenpaineet ja pissa on kuitenkin ok, joten kyse on ollut tosiaankin jostain muusta.

Pikkuveli majailee isosiskonsa tavoin perätilassa ja tämänkin erikoislääkärin mukaan on hyvin hyvin hyvin hyvin hyvin epätodennäköistä, että kääntyisi raivotarjontaan. Meikäläisen kohdussa on sen verran ahtaat paikat tuon kohdun väliseinämän vuoksi. Ensimmäistä kertaa tuota väliseinämää tutkittiin ylipäätänsä ultraten! Olin ihan yllättynyt, koska kaikki muut lääkärit ovat aiemmin sanoneet ettei se näy ultraten. Nyt kuitenkin nähtiin aivan selvästi, että siellä kohdun alaosassa on aukko, josta pikkuveli pääsee työntämään jalkojaan väliseinämän toiselle puolen. Isosisko oli syntyessään väliseinämän molemmin puolin; jalat toisella puolen ja muu keho toisella puolen. Ja aivan samoinpäin ja samalla puolella tämäkin siellä nyt on. Tosin, ei ole tunkenut itseään molemmin puolin vaan piteli ainakin ultrassa pyllyä aukon kohdalla. Lopussa vielä lääkäri tutki väliseinämän aluetta uudelleen ja silloin pikkuveli työnteli jalkateriään toiselle puolen ;)

Kaikki näytti muutenkin olevan pikkuveljellä hyvin :) Painoarvio oli 988g, mikä vastasi viikkoja. Lääkäri kyseli, että tiedämmekö sukupuolta ja kerroin, että edelliskerralla ylilääkäri sanoi vain, että "sukupuoli näyttää pitävän paikkansa" viitaten kromosomituloksiin. Tämä lääkäri nyt sitten oikein esitteli meille, että "tässä on kivespussit ja tuossa on pippeli". Mies repesi nauramaan ja huudahti, että "no niinhan onkin"! :D Minunkin mielestä oli jotenkin todella epäselvästi siinä näkyvillä, enkä todellakaan olisi itse hahmottanut asiaa. Isosiskosta kuitenkin omatkin silmät näkivät nuo kuuluisat häpyluut ;)

Sydäntä lääkäri tutki pitkän aikaa. Monesti välissä totesi hieman naurahdellen, että on hyvin vaikea tutkia kun kaveri liikuskelee hirmuisesti. Minunkin mielestäni pikkuveli on paljon vilkkaampi masuasukki siskoonsa verrattuna, mutta tähänkin saattaa olla syynä: "uudelleensynnyttäjä". Joka on syynä monessakin asiassa.. Mutta sydän saatiin siis kuitenkin ultrattua ja lääkärin mielestä ei tarvitsisi puhua enää mistään sydänviasta, hänen mielestään sydämen toiminta näytti ja kuulosti jo normaalilta. Eli viidessä viikossa tuo läppävuoto olisi kuronut itseänsä kiinni! :') Tietenkään mitään lupauksia emme saaneet, emmekä niitä odottaneetkaan, mutta nyt tilanne näytti taas jo paremmalta - normaalilta. <3 

Ja se istukkakin oli liikkunut pois kohdunsuulta, oli siirtynyt nyt siihen väliseinämään osittain kiinni. Lääkäri ultrasi sektiohaavan päältä ja katseli, että pystyykö tuolla istukan sijainnilla toimimaan normaalin sektion nopeudella vai täytyykö pitää erityistä kiirettä; eli lävistääkö veitset leikatessa istukan. Tämänhetkinen sijainti vaikutti juuri hyvältä, vaikka hyvin lähellä arpea istukka onkin.

Lopuksi vielä tutkittiin kohdunsuu; supistukset eivät ole tehneet mitään pahoja muutoksia. Kohdunkaula on noin 3cm ja kiinteä, kiinni. Lääkäri määräsi sairasloman äitiysloman alkuun saakka. Pohti vuodelepoa, mutta totesi ettei se ole tässä tilanteessa vielä tarpeen, vaan nyt meidän kannattaa pitää esikoista päivähoidossa edes puolipäiväisenä, jotta saan tosissaankin levättyä (tammi-helmikuu onkin sovittu päiväkodin kanssa, että tyttö on siellä 15pv/kk). Nostelua on vältettävä! Ja jos supistukset muuttuvat todella kivuliaiksi tai säännöllisiksi, niin sitten synnärille käymään. Seuraava kontrolliaika saatiin viiden viikon päähän. Silloin katsotaan tarkemmin tuota sektioasiaa ja tarkastellaan jälleen sydän, istukka ja pikkuveljen koko. Nyt on hyvät fiilikset, vaikka olo edelleen onkin hyvin voimaton :)

Viisi yötä jouluun enää on <3


- Ann

Lepoa päiviin

Kivuliaat supistukset ovat saapuneet seuraksemme. Johan niitä tässä odoteltiinkin jo.. Lääkäri määräsi lepoa ja jos yhtään menee samalla kaavalla kuin edellinenkin raskaus, niin lepoa tarvitaan ihan h-hetkeen saakka.

Tänään on kauniisti leijunut lumihiutaleita taivaalta maahan. Olen lumoutuneena ulos tuijotellut. Ja siitä innostuen tehnyt paperisia lumihiutaleita iloksemme sisälle :) Jonkin aikaa sai googletella puhelimella, että löysin hyviä ohjeita lumihiutaleiden tekemiseen. Tyhmä pää, kun ei yksinkertaista ohjetta meinannut tajuta. Siitä myöskin innostuneena tein oman ohjeeni tänne teille jaksaakseni.

Paperiset lumihiutaleet

1. Tarvitaan neliön muotoinen pala paperia

(kaikki sivut ovat tietenkin yhtä pitkiä).

2. Taitetaan neliö kolmioksi.

3. Taitetaan jo taitettu kolmio toistamiseen kolmioksi.

4. Taitetaan kolmion vasen puolisko keskelle.

5. Taitetaan kolmion oikea puolisko myös keskelle ristiin.

6. Käännä kolmio toisin päin ja leikkaa paperi jälleen

kolmion muotoon, eli ylimääräiset siivet pois.

7. Leikkele haluamasi kuviointi kolmioon.

8. Aukaise kolmio ja tadaa - valmista!

Ikkunoita koristaa nyt monen monta lumihiutaletta ja jouluvalotkin loistavat tuoden omaa hyvää mieltänsä päiviin! :) Vielä pitäisi ulos viritellä jouluvalot, mutta se olkoon huomisen ja miehen hommia. Meikäläistä ei kannata tikkailla laittaa kiipeämään korkeuksiin.


- Ann