Rautatankkaus ja resepti

Visiitti lääkärillä sujui ennakkojännityksestä huolimatta oikein hyvin. Tällä kertaa rautavarastoarvo (ferritiini) ei ollut sieltä huonoimmasta päästä, mutta viittasi viitearvojen rajalla keikkuessaan selkeästi siihen, että laskusuhdanteessa ollaan jälleen ja olotila ei tästä tule kohenemaan ilman rautatankkausta. Ihanaa, etten joutunut lainkaan kyseenalaistamaan tankkauksen tarpeellisuutta vaan lääkäri oli itse sillä kannalla.

Kävimme yhdessä läpi tutkimushistoriaani ja pohdimme, että miten teemme jatkossa. Lääkärin ehdotuksesta päädyttiin siihen, että testaan seuraavaan kontrolliin saakka kuukautiskierroissa traneksaamihappoa. Lääke estää verihyytymiä liuottavan entsyymin vaikutusta, minkä johdosta verenhukka vähenee - eli tarkoituksena olisi saada kuukautisvuotoa hillittyä. Ja sitä kautta voitaisiin vertailla, että onko sillä vaikutusta rautavarastojen suhteen. Traneksaamihappoa otetaan lääkärin määräyksen mukaisesti kuukautisvuodon alussa vuodon runsaimpina päivinä. 

Seuraavassa kontrollissa myös ilmeisesti pohdittaisiin tarkempia gynekologisia tutkimuksia, mitkä tehtäisiin sisätautien puolella sairaalassa. Moisia tutkimuksiahan ei ole tehty sitten raskausaikojen ja kohdusta saattaisi löytyä jotain selitystä myös raudanpuutteeseen liittyen (vuodon syy lähinnä). Sitä lähetteen mahdollisuutta jään siis odottamaan kevääseen.

Lääkäri otti puheeksi myös tulevaisuuteen liittyvän asian, nimittäin kohdun poiston. Ikäni puolesta hän ei nähnyt sitä vielä toteutettavana vaihtoehtona, mutta mahdollisuutena. Ja tosiaan, en vielä itsekään kohdunpoistoa haluaisi. Se vie samalla totaalisesti mahdollisuudet raskauteen - vaikka meidän lapsiluvunhan pitäisi olla jo tässä. Mutta kyllähän haaveilla saa, vai? 

Kardiologin vastaanotolla

Kävin reilu viikko sitten kontrollissa kardiologin vastaanotolla. Vierailun aluksi puhuttiin hetki omasta voinnistani, joka olikin kyseisellä viikolla ollut jo huomattavasti parempi. En ollut työpäivien jälkeen tuntenut sitä surullisen kuuluisaa megaväsymystä, vaan olin jaksanut ihmeen hyvin touhuilla. Lisäksi olin ollut myös terveenä melkein nelisen viikkoa. Ei flunssaa, ei kuumetta.

Kardiologi kertoi, että EKG:ssa yhä näkyvät poikkeamat ovat joko sydänlihastulehduksen aiheuttamia tai sitten mahdollisesti synnynnäisiä. Koskaan aiemmin kun ei ole EKG:tä otettu, niin ei voida käyriä myöskään verrata mihinkään. Mutta jahka noin kuukauden päästä otettaisiin uusi EKG, silloin voitaisiin jo todeta varmuudella, että olivatko poikkeamat sydänlihastulehduksen aiheuttamia vaiko synnynnäisiä. Samalla kertaa tulisin saamaan vihdoin "terveen paperit", eli urheilukielto kumottaisiin.

Sitten ultrattiin sydäntä. Kardiologi oli aivan loistava - todella hieno eleinen, ystävällinen ja selosti kaiken, mitä ruudulla näkyi. Aivan päinvastainen kokemus siihen, mihin on tottunut jäpikän kardiologin ultrauksissa. Kuitenkin, sydämen toiminta ja itse sydän näytti normaalilta. Pientä paksuuntumaa oli kammioväliseinämässä, mutta sekin oli normaalin rajoissa. Lisäksi hiippaläppä ihan aavistuksen falskasi, muttei sitä voinut kutsua vuodoksi. Aorttaläppä oli normaali kolmipurjeinen. Jäpikällä aorttaläppä on siis normaalia pienempi ja kaksipurjeinen, sekä siinä on viimeisimpänä todettu pieni vuoto. Kardiologi naurahtikin ja sanoi, ettei jäpikkä olisi kaksipurjeisuutta minulta ainakaan perinyt.

Sydämen ultrauksen jälkeen otin vielä puheeksi anemian kontrolloinnin. Kardiologi alkoi puhua, että mahdollisuus olisi käydä rautatankkauksessa - mutta sitten kerroin, että olen käynyt jo kerran verensiirrossa ja kahdesti rautatankkauksessa. Siinä vaiheessa hän sanoi, että näillä 2kk sisällä tapahtuneilla tankkauksilla tulee ehdottomasti katsoa hemoglobiini ja rautavarastot seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Ja tulevaisuudessa kerran vuodessa ja aina tietenkin silloin, jos väsymys ja muut oireet pahenisivat. Kiitin kovasti, sillä juuri tämän tiedon olin halunnut kuulla. Kukaan muu lääkäri ei nimittäin ollut puhunut jatkosta yhtään mitään. Enkä toisaalta ihmettelekään, kun olen pomppinut eri lääkäreillä aina keskussairaalan ja terveyskeskuksen puolella.

Luotto terveyskeskuksen omaan lääkäriini on muutenkin tällä hetkellä hieman kyseenalainen. Hän kun silloin väsymyksen, sydämen sivuäänen kuuluessa ja kamalan yskän ollessa pahimmillaan passitti vain takaisin töihin. Käski potemaan flunssan pois ja menemään sydänfilmiin, jahka olisin tervehtynyt. Onneksi en luovuttanut vaan menin silloin työterveyteen, josta päädyin samantien keskussairaalaan sisätautien osastolle. 

Joka tapauksessa, kardiologin tapaamista seuranneella viikolla kova väsymys tuli takaisin. Ei flunssaa, ei kuumetta. Armoton väsymys, jälleen. Juuri, kun olin ilakoinut lasten kanssa touhuamisesta ja omasta parantuneesta jaksamisestani.

Poikkeava EKG

Tapahtuneesta on pian jo kaksi kuukautta aikaa. Yksinkertaisesti en ole jaksanut kirjoittaa ajatuksia saati tapahtumia ylös matkan varrella, mutta nyt yritän saada tiivistetyn paketin osissa kasaan..

Marraskuu oli siis yhtä sairastelua meidän koko perheellä. Kun muut joulukuun alussa tervehtyivät, oma sairauskierteeni vain jatkui. Marraskuussa olin vain neljä kokonaista työpäivää töissä ja lopulta kävi niin, että joulukuussakin vain viisi kokonaista työpäivää.

Koska anemiasta oli sovittu kontrolli omalle terveyskeskuslääkärille, menin sinne kuulemaan verikokeiden tulokset. Tilanne oli se, että hemoglobiini oli 105, mutta rautavarastot yhä vajaat. Valitin 8 viikkoa jatkunutta yskääni, äänen käheyttä ja jatkuvaa sairauskierrettä. Lääkärin mielestä kaikki johtuisi anemiasta, heikentyneestä yleiskunnosta, huonosta vastustuskyvystä ja infektiokierteestä. Lääkäri suoritti normaalit tutkimukset anemia-asioiden lisäksi ja sydänääniä kuunnellessa tilanne muuttui niin, että lääkäri kuuli "selvän sivuäänen", jollaista ei ole aiemmin kuulunut. Ääntä tutkittiin istuen, selin ja välillä hengitystä pidätellen. Lopulta lääkäri totesi, että sivuäänen vuoksi minun tulisi mennä käymään EKG:ssa (sydänfilmissä) jahka olen parantunut taudistani ja vointini olisi muutenkin parempi. Menin niin hämilleni, etten osannut vastaankaan laittaa.

Kotiin päästyäni kuitenkin sivuääni, sairastelu, väsymys ja voimattomuus sai oloni epävarmaksi. Päätin soittaa seuraavana päivänä työterveyteen. Sain ajan samalle päivälle, heti työvuoron jälkeiseksi.

Pääsin samalle lääkärille, jolla olin viimeksikin käynyt. Pitkän keskustelun jälkeen lääkäri kuunteli sydänäänet ja totesi, että hänen mielestään se sivuääni on pikemminkin voimakas virtausääni, mutta kaiken oireilun vuoksi laittoi samantien labraan EKG ja verikokeisiin. Labran hoitaja kyseli heti filmin ottamisen jälkeen omia tuntemuksia ja aloin epäillä, että näinköhän siellä jotain kuitenkin näkyy.

Pääsin nopeasti takaisin lääkärin huoneeseen, jossa hän kyseli samat kysymykset ja totesi sitten, että hän kirjoittaisi lähetteen keskussairaalaan koska EKG on poikkeava. Kysyin täsmennystä ja vastaus oli, että "ei millään tapaa normaali". Eli ajelin kotiin ja mies kuskasi minut sairaalalle.

Pääsin nopeasti sänkypaikalle monitoreihin kiinni. Sydänfilmi oli poikkeava. Aina kun maatessani puhuin hoitajien ja lääkäreiden kanssa, pulssini hyppäsi yli 110 - vaikkakin oloni oli hyvin rauhallinen. Onnekseni edellisen käynnin samainen sisätautien lääkäri oli vielä paikanpäällä ja hän oli puheidensa perusteella hieman pahoillaan, että edelliskerralla olivat "vain" keskittyneet anemian diagnosointiin - koska kaikki oireet sopivat silloin siihen. Hän kuitenkin kertoi, että mitä tutkimuksia oli suunnitellut ja tuskin pääsisin heti kotiin.

Sitten lääkäri vaihtui. Lääkäri numero 2 oli sitä mieltä, että ei minua mikään vaivaa - ehkä influenssa tai uusi infektio vain, mutta laittoi kuitenkin keuhkokuviin ja otatti influenssatestit. Kello lähenteli iltayhdeksää ja en ollut vielä saanut varmuutta, että siirtävätkö osastolle vai pääsenkö kotiin ja töihin aamuksi. Vitsikäs hoitaja oli sitä mieltä, että näytin aivan kamalalta (sairaalta), enkä varmasti lähtisi sairaalasta ilman sairauslomatodistusta. Reilun tunnin päästä paikalle tuli päivystävä sisätautilääkäri nopeasti käymään ja kertoi, että sisätautien osastolla oli vain yksi paikka vapaana - mutta että hän oli suositellut, että ottaisivat minut suoraan sinne. Jäisin sairaalaan siis lisätutkimuksiin. Ilmoitin töihin, etten tulisi aamulla. Minut siirrettiin osastolle ja huoneeseen, jossa oli kaksi vanhempaa naista. Sain ikkunapaikan. Pienen iltapalan jälkeen puoliltaöin aloin nukkumaan.

Sairastupa numero XX

Hieman aavistelin oman sairasloman alussa, että näinköhän ipanat pysyvät muutaman viikon ajan terveinä kun enterorokosta lähtien ovat flunssaisia olleet.

Toissailtana miehen tuodessa ipanoita päiväkodista, aavistin jäpikän käytöksestä ettei kaikki ole kohdallaan. Lämpö oli kainalosta mitattuna 37. Silmätkin olivat aivan punaiset. Soittoa papalle, jotta tulisi seuraavana päivänä meille sairasvahdiksi siksi aikaa, kun kävisin mahalaukun tähystyksessä. Illan mittaan jäpikän silmät alkoivat puskea ulos keltaista paksua rähmää, kotidiagnosoitiin silmätulehdus.

Yöstä ei meinannut tulla unellista millään. Aluksi jäpikkä kyllä suostui omaan sänkyynsä unille, mutta aika nopeasti tuli nyyhkyttäen meidän luoksemme olohuoneeseen. Ei auttanut, kuin tehdä pesä makuuhuoneeseen. Siitäkään ei meinannut mitään tulla, kun vähän väliä toinen nyyhkytteli ja voivotteli. Oli pakko kammeta itsensäkin sänkyyn ja silitellä parin minuutin välein pikkuherraa olkapäästä. Parin tunnin rumban ja noin 10 minuutin torkahtamisen jälkeen oli todettava, että nyt on kuume selkeästi noussut ja tarvitaan avuksi lääkettä. Onneksi ipanat on olleet pääasiassa aina reippaita ottamaan lääkeannokset. Tälläkin kertaa meitä aikuisia lähinnä huvitti kaiken valvomisen keskellä, kun lääke -sanan kuultuaan jäpikkä jo nousi puoli-istuvaan asentoon huulet töröllään. Pronaxenin avulla saatiinkin sitten nukuttua nelisen tuntia ilman heräämistä.

Aamulla kuumemittari näytti 37,0. Miehen lähtiessä neidin kanssa kohti päiväkotia, vaihdoin nopeasti vaatteet ja petasin sängyt. Hieman kerkesin taloa tuulettaa ja hampaiden pesun yhteydessä kuulin, että auto saapui pihaan. Pappa tuli siis paikalle etuajassa, kuten yleensäkin. Jäpikkä oli mielissään, kun pääsi köllöttelemään papan syliin sohvalle. Sain siistittyä niin itseni kuin keittiönkin, jonka jälkeen yhteistuumin alettiin ruokkimaan pientä potilasta. Yllättäen kyllä pieni annos jogurttia, pala leipää ja kourallinen viinirypäleitä maittoivat pikkuherralle.

Kellokin oli jo sen verran, että sai soittaa terveyskeskukseen ja varata iltapäivälle käyntiaikaa. Tällä kertaa ei sairaanhoitajakaan kyseenalaistanut mahdollista silmätulehdusta, onneksi. Alkuvuonna meitä ei puhelimitse uskottu, vaikka jäpikällä oli tämänkin kertaista tulehdusta ärhäkkäämmät oireet päällä - käskettiin vain putsailla ja olla yhteydessä jos oireet eivät parin päivän kuluttua helpota. Saman päivän iltana laitoin kuitenkin miehen soittamaan terveyskeskukseen, koska silmien tilanne oli niin paljon pahentunut päivän aikana. Onneksi pääsimme iltapäivystykseen ja hakemaan apteekista silmätipat. Siinä vaan kävi sitten niin, ettei tulehdus lähtenyt ensimmäisillä tipoilla helpottamaan vaan piti parin päivän päästä käydä lääkärin pakeilla hakemassa tujumpi resepti, jonka avulla saatiin silmätulehdus taltutettua.

Kotiuduttuani mahalaukun tähystyksestä pappa  kertoi, että jäpikkä oli tuon vajaan kolmen tunnin ajan vain maannut sohvalla viltin alla ja tuijottanut televisiota. Ei ollut yrittänyt puuhastella mitään, mutta oikeaa korvaansa oli ajoittain hangannut. Papan lähdettyä jäpikkä halusi syödä kourallisen viinirypäleitä ja suostui nauttimaan pienen tilkan mehua. Asetuttiin hetkeksi sohvalle mittaamaan lämpöä, joka näyttikin 38,0. Pienen väsytystaistelun jälkeen sain jäpikän jäämään päiväunille omaan sänkyynsä ja itse pääsin katsomaan edellisillan Ex-Onnelliset.

Tunnin päiväunien jälkeen köllittiin yhdessä hetki sohvalla, kunnes yritettiin hieman taas ruokailla. Ei oikein ottanut onnistuakseen tällä kertaa, mutta vettä sain ujutettua pikkuherralle Muumi-juomapullon avulla. Ulkovaatteiden pukeminen ja terveyskeskukseen lähteminen ei ollut mieleistä puuhaa ja kiirehän siinä sitten meinasi tulla.

Saavuttiin kuitenkin terveyskeskukseen ajoissa ja jäimme sairaanhoitajan oven edustalle odottamaan vuoroamme. Kauaa ei tarvinnut onneksi odotella, kun päästiin jo huoneeseen kertomaan tilannetta. Selkeästi silmätulehdus, siihen avuksi sähköisellä reseptillä silmätipat. Sh alkoi katsomaan jäpikän korvia, joka sai aikaan itkuhuudon - mitä normaalisti ei ole tullut. Ja sh totesikin, että molemmat korvat punoittavat siihen malliin, että meidän tulee käydä vielä lääkärin pakeilla. Urhealle pikkuherralle sh antoi mukaansa kissatarroja.

Lääkärin huoneen takana piti jonkun aikaa odotella. Jäpikkä totesi useasti, että häntä paleltaa ja väsyttää. Huoneeseen päästyämme lääkäri kuunteli jäpikän keuhkot ja sydänäänet. Pitkittyneestä flunssasta huolimatta keuhkot kuulostivat normaaleilta. Sitten katsaus korviin, joka tällä kertaa sujui kivuttomasti ja ilman huutoitkuja. Vasen korva oli lääkärin mukaan ärhäkän punainen ja tärykalvo pullottavainen. Oikea korva myös ärhäkän punainen, mutta tärykalvo toista pullottavaisempi. Kuulemma sen näköinen, että saattaisi puhjeta hetkenä minä hyvänsä, jolloin korvasta valuisi ulos pahan hajuista eritettä, märkää. Jos näin tapahtuisi tulisi korva suojata vedeltä. Suihkun ajaksi laittaa korvansuulle pumpulituppo. Lääkäri laittoi sähköisenä reseptinä antibioottikuurin ja samalla uusi jäpikän ihorasva-reseptin. Korvakontrolliin pitäisi varata aikaa noin kuukauden kuluttua.

Apteekkiin päästyämme selvisi, ettei heillä ole ollut elokuusta alkaen lainkaan ihorasvaamme ja vaikuttaisi siltä, ettei sitä olisi hetkeen tulossakaan. Farmaseutin mukaan markkinoille olisi kuitenkin tullut uusia hyviä rasvoja, mutta niistä tulisi keskustella lääkärin kanssa, joka voisi määrätä uutta reseptiä. Ei auttanut siis, kuin jättää rasvat tällä kertaa ostamatta. Onneksi kotona olisi vielä kahden purkin loput käytettävänä.

Kotiin päästyä puhdistin jäpikän silmät rähmästä sekä laitettiin hyvällä yhteishengellä tipat molempiin silmiin ja antibioottiannos suusta alas. Jäpikän kommentti antibiootista oli "hyvältä maistuu". Kerettiin istahtaa sohvalle ja avata televisio, kun mies ja neiti saapuivat kotiin.

Illalla silmätippojen laittaminen ei sujunutkaan väsyneelle pikkuherralle niin hyvin, kuin päivällä. Piti hieman taistella, mutta onnistuttiin. Antibiootin ja Pronaxenin ottaminen sujui hyvin. Kuumeinen pikkupotilas kömpi sänkyynsä ja nukahti hetimiten. Tunnin päästä heräsi kuitenkin itkemään ja huoneeseen mennessä tärisi sängyssään istualteen silmät kiinni, aivan hiestä märkänä. Vähennettiin vaatetusta ja jäpikkä pääsi takaisin uneen.

Jossain vaiheessa yöllä havahduin hereille jäpikän kömpiessä väliimme.

Sydänkontrolli, EKG ja ultraus

Viimeisin kirjoitukseni pojan sydämen kontrollista on aivan lokakuun lopulta, ensimmäisen tutkimuksen jäljiltä. Tuon käynnin jälkeen olemme käyneet jo kahdesti sydänpolilla kontrollissa.

Toinen käyntimme sydänpolille tapahtui marraskuussa, noin neljä viikkoa ensimmäisen käynnin jälkeen. Käyntimme alkoi sydänfilmin ottamisella. EKG:n ottaminen sujui kaikkinensa hyvin, mitä nyt pienen ja vilkkaan pojan paikallaan pitäminen filmin ottamisen aikana oli hieman hankalaa. Johdot kiinnostivat hirmuisesti, mutta pienet nyrkit saatiin piiloon sentään sukkien sisään. Sen lisäksi olimme taas olleet flunssaisia, mutta paranemaan päin. Sydänfilmin jälkeen päästiin lähes samantien sydänhoitajalle verenpaineiden mittaukseen ja kasvukäyrien tarkastukseen. Sitten saatiinkin kahdestaan odotella tovin aikaa lääkärille pääsyä. Sydämen ultraus tehtiin edellistä kertaa nopeammin. Nyt kontrolloitiin aortan kaaren kapeutta ja aorttaläppää. Poika käyttäytyi levottomasti, joten lääkäri tutki nopeasti kaiken tarvittavan.

Seuraavassa otteita epikriisistä.
"Diagnoosit: kaksiliuskainen aorttaläppä, kapea aortan kaari.
Toimenpiteet: lepo-EKG, sydämen yleinen uä, sydämen doppler-uä.

Esitiedot: Sivuäänen takia tehty sydämen tarkistus ja todettu kaksiosainen aorttaläppä ja nopea virtaus aortankaaressa, kapea aortankaari.

Status: Sydänsyke tasainen, sydämestä kuuluu edelleen karheahko holosystolinen alkumesosystolisesti karheahko sivuääni sternumin oikealta yläpuolelta ja sydämen keskialueelta. Selästä ei sivuääntä kuulu.

Lepo-EKG: Sinusrytmi, normaalit johtumisajat, molemmat kammiot suhteellisesti kookkaat, mutta ei vielä hypertofian kriteeriä täytä.

Ultraääni sydämestä: Aorttaläppä lyhyessä akselissa kaksiosainen. Aortankaari vasemmalle laskevassa aortassa virtaus kiihtyy, pieni kapeuma näkyy. Kaksiosainen aorttaläppä, jossa ei vuotoa tai ahtautta tässä vaiheessa. Aortankaaressa edelleen virtaus kiihtyy, ahtaus ei ole lisääntynyt ja hyvä virtausprofiili. Pulssi tuntuu ja verenpainemittauksessa ei gradienttia. Kasvuiässä seurantaa jatketaan vielä tiheämmin ja seuraava kontrolli 6-7vko päästä."

Eli tilanne tämän toisen kontrollin jäljiltä oli siis oikeastaan pysynyt ennallaan, eikä mikään mennyt huonompaan suuntaan. Meille kerrottiin, että seuraava aika tulee kotiin ja se ajoittuu noin joulun ja uudenvuoden tienoille. Jäimme sitä sitten odottelemaan hyvillä mielin. Kerron tuosta kolmannesta kontrollista sitten eri postauksessa.

Sydämen ultraääni

Kävin pojan kanssa kaksin lastentautien poliklinikalla edellisellä viikolla. Se oli ensimmäinen kosketus kyseiseen osastoon itsellenikin. Menimme sinne siis neuvolalääkärin lähetteellä, joka kuuli sydämestä sivuäänen 6kk käynnillä.

Käynti alkoi odottelulla, olimme 20min etuajassa paikan päällä. Sydänhoitajalle päästiin 20min myöhässä. Onneksi poika on niin reipas ja hyväntuulinen, että viihtyi tuon 40min hyvinkin sylissä. Todellisuudessa olisi varmaankin halunnut konttailla ja touhuta sairaalan likaisella lattialla. Sh:n huoneessa käynti aloitettiin verenpaineiden mittauksella, jotka tarkistettiin oikeasta käsivarresta. Paineet olivat kuulemma normaalit. Sen jälkeen katsottiin pojan pituus ja paino. Kuukauden takaiseen verrattuna paino lähti käyrillä kohoamaan ja pituus laskemaan, kun se tähän mennessä on mennyt päinvastoin. Sh tosin painotti, että jyrkästä muutoksesta ei ollut kyse. Poika vaan naureskeli sh:lle ja leluille. Ei rimpuillut tai kääntyillyt pöydällä. Sh:n huoneesta pääsemisen jälkeen menimme takaisin käytävälle odottelemaan. Vieläkin poika ihmeen hyvin viihtyi sylissä, eikä kaipaillut ruoan tai maidon perään.

Lääkärin huoneeseen pääsimme myös lopulta noin 25min myöhässä. Riisuin pojalta bodyn ja jätin housut sekä sukat jalkaan. Poika naureskeli naislääkärille ja antoi tämän ultrata ilman rimpuiluja. Johdot kiinnostivat enemmän, kuin lelut tai muut viihdykkeet. Tuntui ainakin siltä, että lääkäri ultrasi 10min ajan sydäntä jonka jälkeen sanoi, että nyt täytyisi ultrata aorttaa ja varoitteli, että siinä vaiheessa vauvat viimeistään ryhtyvät itkemään, koska se tuntuu niin epämiellyttävältä. Ja niin poika alkoikin itkeskellä, muttei mitenkään raivolla. Lääkärillä oli vaikeuksia päästä kunnon näkymään, joten sain nostaa pojan hetkeksi ilmaan ja lääkäri siirsi tyynyn pojan alle niin, että pää oli hieman takakenossa, jolloin rintakehä ja kaula paljastuivat. Aortan ultrauksessa kesti ehkä viitisen minuuttia. Sain nostaa pojan paremmin tyynyn päälle nojaamaan ja lääkäri tutki vielä alavatsan sekä nivuset, joista pulssi kuulemma tuntui hänen mielestään ihan hyvin. Lääkäri lähti hakemaan sydänhoitajan paikan päälle, koska pitäisi vielä ottaa uusinnat verenpaineista. Sydänhoitaja tuli huoneeseen ja asetteli laitteistoin valmiiksi. Verenpaineet katsottiin 3x oikeasta kädestä ja tämän jälkeen 3x oikeasta jalasta. Paineet olivat hyvät.

Lääkäri havainnollista kirjan avulla löydöksensä sydämestä. Pojalla on siis kaksipurjeinen aorttaläppä, eli bikuspidi. Normaalisti sydämen aorttaläppä on kolmipurjeinen. Täten pojalla on siis synnynnäinen sydämen epämuodostuma, joka ei näytä kuitenkaan tällä hetkellä olevan mitenkään haitallinen eikä täten estä meitä elämästä normaalia elämää. Bikuspidin lisäksi pojalla on aortan koarkaatio, eli ahtauma - mutta erittäin lievänä. Näitä nyt sitten seuraillaan ja tilannetta katsotaan, että mihin suuntaan mennään. Ahtauma voi poistua kasvun myötä itsestään tai sitten se voi pahentua. Bikuspidi taasen vaatii koko kasvuiän ajan seurantaa ja vielä kuulemma aikuisiälläkin tarkastuksen/tarkastuksia. Molemmat "vaivat" ovat tarvittaessa korjattavissa.

Raskausaikainen trikuspidaaliläpän vuoto oli tosiaankin korjannut itse itsensä ja toimi täysin normaalisti.

 

Kuvan nuolet kuvaavat veren kulkusuuntaa.
1. Oikea eteinen
2. Vasen eteinen
3. Yläonttolaskimo
4. Aortta
5. Keuhkovaltimo
6. Keuhkolaskimot
7. Hiippa (Mitraali)läppä
8. Aorttaläppä
9. Vasen kammio
10. Oikea kammio
11. Alaonttolaskimo
12. Kolmipurje (Trikuspidaali)läppä
13. Keuhkovaltimon läppä

Seuraavan ajan saimme 4 viikon päähän. Silloin käynti alkaa sydänfilmin otolla ja jatkuu sydänhoitajan luona tehtävillä mittauksilla ja päättynee lääkärin ultraukseen. Jälleen on siis pariksi tunniksi ohjelmaa luvassa sairaalalla. Sinänsä ikävää, kun nuo käynnit osuvat keskelle päivää. Tyttöä ei voi ottaa sairaalalle mukaan, kun saisi olla itsellä silmät selässä ja kaksi lisäkättä. Jotenka mies joutuu sitten ottamaan töistä palkattomia päiviä tai tunteja, riippuen meidän aikataulusta ja omasta työtehtävätilanteestaan. Mutta kyllä näistä asioista selvitään eteenpäin, nämähän on vaan järjestelykysymyksiä! :)

Neuvola ja sydän

Meillähän unohtui käydä yhdessä lääkärineuvolassa kesän rientojen ohella. 5kk neuolakäynnillä sovittiin, että 6kk neuvolassa käydään sitten lääkärillä. Käynti sujui muuten ihan normaalisti, mutta sydänäänien kuuntelussa lääkäri havaitsi heti sivuäänen. Jonka seurauksena saatiin tietenkin lähete lasten polille, ei kuitenkaan kiireellisenä. Lääkäri tunsi pulssin nivusista ja selitti silloin, että se on aina hyvä merkki. Jos pulssia ei olisi tuntunut nivusista, olisi lähete kuulemma lähtenyt kiireellisenä. Jäimme siis odottelemaan aikaa.

Raskausaikanahan pojalla oli sydämessä pieni vuoto trikuspidaaliläpässä. Se korjaantui kuitenkin raskauden puolen välin jälkeen itsestään. Silloin lääkärit äitiyspolilla selittivät, että kaikki raskauden alun muutokset voivat kieliä vielä jostain sellaisesta sydänviasta, mitä raskausajan ultrassa ei nähdä. Eli meidän tuli varautua siihen, että sydämestä saattaa jotakin vielä löytyä, esimerkiksi pieni reikä. Sektion jälkeen 2vrk tarkastuksessa lastenlääkäri ei kuullut sydämestä sivuääntä, ei myöskään 6vko neuvolalääkäri. Liekö tuo sivuääni olisi sitten kuulunut 4kk neuvolalääkärissä, jos sinne olisimme muistaneet tosiaankin mennä. Mitään flunssaa ei pojalla tuolloin 6kk lääkärissä ollut, joten senkään piikkiin sivuääni ei mennyt.

Aika lastentautien poliklinikalle saatiin kuukauden päähän. Luvassa olisi ensin aika sydänhoitajalle ja sen jälkeen lääkärille sydämen ultraääneen. Siitä käynnistä kerron hieman myöhemmin lisää.