Sydämen ultraääni

Kävin pojan kanssa kaksin lastentautien poliklinikalla edellisellä viikolla. Se oli ensimmäinen kosketus kyseiseen osastoon itsellenikin. Menimme sinne siis neuvolalääkärin lähetteellä, joka kuuli sydämestä sivuäänen 6kk käynnillä.

Käynti alkoi odottelulla, olimme 20min etuajassa paikan päällä. Sydänhoitajalle päästiin 20min myöhässä. Onneksi poika on niin reipas ja hyväntuulinen, että viihtyi tuon 40min hyvinkin sylissä. Todellisuudessa olisi varmaankin halunnut konttailla ja touhuta sairaalan likaisella lattialla. Sh:n huoneessa käynti aloitettiin verenpaineiden mittauksella, jotka tarkistettiin oikeasta käsivarresta. Paineet olivat kuulemma normaalit. Sen jälkeen katsottiin pojan pituus ja paino. Kuukauden takaiseen verrattuna paino lähti käyrillä kohoamaan ja pituus laskemaan, kun se tähän mennessä on mennyt päinvastoin. Sh tosin painotti, että jyrkästä muutoksesta ei ollut kyse. Poika vaan naureskeli sh:lle ja leluille. Ei rimpuillut tai kääntyillyt pöydällä. Sh:n huoneesta pääsemisen jälkeen menimme takaisin käytävälle odottelemaan. Vieläkin poika ihmeen hyvin viihtyi sylissä, eikä kaipaillut ruoan tai maidon perään.

Lääkärin huoneeseen pääsimme myös lopulta noin 25min myöhässä. Riisuin pojalta bodyn ja jätin housut sekä sukat jalkaan. Poika naureskeli naislääkärille ja antoi tämän ultrata ilman rimpuiluja. Johdot kiinnostivat enemmän, kuin lelut tai muut viihdykkeet. Tuntui ainakin siltä, että lääkäri ultrasi 10min ajan sydäntä jonka jälkeen sanoi, että nyt täytyisi ultrata aorttaa ja varoitteli, että siinä vaiheessa vauvat viimeistään ryhtyvät itkemään, koska se tuntuu niin epämiellyttävältä. Ja niin poika alkoikin itkeskellä, muttei mitenkään raivolla. Lääkärillä oli vaikeuksia päästä kunnon näkymään, joten sain nostaa pojan hetkeksi ilmaan ja lääkäri siirsi tyynyn pojan alle niin, että pää oli hieman takakenossa, jolloin rintakehä ja kaula paljastuivat. Aortan ultrauksessa kesti ehkä viitisen minuuttia. Sain nostaa pojan paremmin tyynyn päälle nojaamaan ja lääkäri tutki vielä alavatsan sekä nivuset, joista pulssi kuulemma tuntui hänen mielestään ihan hyvin. Lääkäri lähti hakemaan sydänhoitajan paikan päälle, koska pitäisi vielä ottaa uusinnat verenpaineista. Sydänhoitaja tuli huoneeseen ja asetteli laitteistoin valmiiksi. Verenpaineet katsottiin 3x oikeasta kädestä ja tämän jälkeen 3x oikeasta jalasta. Paineet olivat hyvät.

Lääkäri havainnollista kirjan avulla löydöksensä sydämestä. Pojalla on siis kaksipurjeinen aorttaläppä, eli bikuspidi. Normaalisti sydämen aorttaläppä on kolmipurjeinen. Täten pojalla on siis synnynnäinen sydämen epämuodostuma, joka ei näytä kuitenkaan tällä hetkellä olevan mitenkään haitallinen eikä täten estä meitä elämästä normaalia elämää. Bikuspidin lisäksi pojalla on aortan koarkaatio, eli ahtauma - mutta erittäin lievänä. Näitä nyt sitten seuraillaan ja tilannetta katsotaan, että mihin suuntaan mennään. Ahtauma voi poistua kasvun myötä itsestään tai sitten se voi pahentua. Bikuspidi taasen vaatii koko kasvuiän ajan seurantaa ja vielä kuulemma aikuisiälläkin tarkastuksen/tarkastuksia. Molemmat "vaivat" ovat tarvittaessa korjattavissa.

Raskausaikainen trikuspidaaliläpän vuoto oli tosiaankin korjannut itse itsensä ja toimi täysin normaalisti.

 

Kuvan nuolet kuvaavat veren kulkusuuntaa.
1. Oikea eteinen
2. Vasen eteinen
3. Yläonttolaskimo
4. Aortta
5. Keuhkovaltimo
6. Keuhkolaskimot
7. Hiippa (Mitraali)läppä
8. Aorttaläppä
9. Vasen kammio
10. Oikea kammio
11. Alaonttolaskimo
12. Kolmipurje (Trikuspidaali)läppä
13. Keuhkovaltimon läppä

Seuraavan ajan saimme 4 viikon päähän. Silloin käynti alkaa sydänfilmin otolla ja jatkuu sydänhoitajan luona tehtävillä mittauksilla ja päättynee lääkärin ultraukseen. Jälleen on siis pariksi tunniksi ohjelmaa luvassa sairaalalla. Sinänsä ikävää, kun nuo käynnit osuvat keskelle päivää. Tyttöä ei voi ottaa sairaalalle mukaan, kun saisi olla itsellä silmät selässä ja kaksi lisäkättä. Jotenka mies joutuu sitten ottamaan töistä palkattomia päiviä tai tunteja, riippuen meidän aikataulusta ja omasta työtehtävätilanteestaan. Mutta kyllä näistä asioista selvitään eteenpäin, nämähän on vaan järjestelykysymyksiä! :)

Neuvola ja sydän

Meillähän unohtui käydä yhdessä lääkärineuvolassa kesän rientojen ohella. 5kk neuolakäynnillä sovittiin, että 6kk neuvolassa käydään sitten lääkärillä. Käynti sujui muuten ihan normaalisti, mutta sydänäänien kuuntelussa lääkäri havaitsi heti sivuäänen. Jonka seurauksena saatiin tietenkin lähete lasten polille, ei kuitenkaan kiireellisenä. Lääkäri tunsi pulssin nivusista ja selitti silloin, että se on aina hyvä merkki. Jos pulssia ei olisi tuntunut nivusista, olisi lähete kuulemma lähtenyt kiireellisenä. Jäimme siis odottelemaan aikaa.

Raskausaikanahan pojalla oli sydämessä pieni vuoto trikuspidaaliläpässä. Se korjaantui kuitenkin raskauden puolen välin jälkeen itsestään. Silloin lääkärit äitiyspolilla selittivät, että kaikki raskauden alun muutokset voivat kieliä vielä jostain sellaisesta sydänviasta, mitä raskausajan ultrassa ei nähdä. Eli meidän tuli varautua siihen, että sydämestä saattaa jotakin vielä löytyä, esimerkiksi pieni reikä. Sektion jälkeen 2vrk tarkastuksessa lastenlääkäri ei kuullut sydämestä sivuääntä, ei myöskään 6vko neuvolalääkäri. Liekö tuo sivuääni olisi sitten kuulunut 4kk neuvolalääkärissä, jos sinne olisimme muistaneet tosiaankin mennä. Mitään flunssaa ei pojalla tuolloin 6kk lääkärissä ollut, joten senkään piikkiin sivuääni ei mennyt.

Aika lastentautien poliklinikalle saatiin kuukauden päähän. Luvassa olisi ensin aika sydänhoitajalle ja sen jälkeen lääkärille sydämen ultraääneen. Siitä käynnistä kerron hieman myöhemmin lisää.

Vesipisaroita

Meillä pitää kiirettä ja ei-kiirettä. Tuntuu että kaikki tapahtuu aina sykähdyksissä. Kaikki kiire tapahtuu peräkkäisinä päivinä ja sitten tylsistytään monta päivää peräkkäin. Kuten näinä sadepäivinä. Sataa kaatamalla, ei paljoa ulkoilu houkuttele.

Sadepäivien päikkäriaika on hyvä käyttää lähestyvien 2-vuotis synttäreiden suunnitteluun. Kohtahan tuo meidän pienempikin on jo puolivuotias! Kääk! Tää aika tosiaan juoksee. Tällä hetkellä nurkat pyörii eteenpäin myytävistä tavaroista - no on niitä onneksi paljon jo haettukin. Mutta noi lastenvaatteet... En jaksa mitään yhden vaatekappaleen postitusrumbaa. Täkäläiset kirpparitkin on sen verran kaukana. Niin ja hei, pian täytyisi ilmoittaa töihin hoitovapaalle jäämisestä!

Tervetuloa sateinen syksy ja leuto talvi! :)

Arjen askareita

Viikot menee vauhdilla, tällä hetkellä meillä asustaa 9 viikon ikäinen vauva. Reipas pikkukaveri, joka kasvaa hyvää omaa vauhtiansa. Kova on hymyilemään ja höpöttelemään :)

Meidän ulkomaille lähtökin on jo alle viikon päässä! Nyt pitää hieman kiirettä, kun yrittää kuumeisesti haalia lapsille kesävaatteita. Vielä on esikoiselle kesäkengät hakusessa. Sopivia malleja on kyllä löytynyt, mutta ei oikeaa kokoa. 

Äitienpäiväkin tuli ja meni. Mies 'hieman paransi' edellisestä vuodesta ja toi perjantaina töistä tullessaan kukkakimpun. Mutta jäin kaipaamaan sitä hyvää äitienpäivää -toivotusta, jota ei tullut. Ei, ei tullut. Kertoi kyllä viikolla, että oli suunnitellut tekevänsä kortin esikoisen kanssa, mutta ei sitten jaksanut sinä päivänä, kun olin asioilla. Hm, itsestäni on ainakin ollut ilo väsätä ja keksiä miehelle niin syntymäpäivänä, kuin isänpäivänä kortteja ja lahjoja. Olen kyllä sitä mieltä, että nämä isän- ja äitienpäivät ovat enemmän huomionosoituksia lapsilta vanhemmille. Mutta lasten ollessa pieniä, kuuluu mielestäni (omalta osalta!) päävastuu vielä aikuiselle. Eilen illalla sitten keskusteltiin tätä omaa harmitusta lävitse. Mies nauraen tokaisi, että hän kuitenkin kehittyi jo viime vuodesta, tuomalla niitä kukkia. Mutta onhan tämä nyt typerää joka ikinen vuosi kertoa, että "muista sitten ensi vuonna" tms. Olen yrittänyt käyttää esimerkkiä 'mieti minkälainen isänpäivä on ollut'. Ja tottavie kertonut ääneen toiveistani! Joten puhumisesta tai puhumattomuudessa tässä ei ole kyse.

Neuvolalääkäriä

Vihdoin päästiin käymään lasten 1,5v ja 6vkon neuvolalääkärikäynneillä. Tytöllä ikää 1v 7kk ja pojalla 7vko. Molemmat kasvavat hyvin omilla käyrillänsä, kehityksessä ei poikkeavaa. Lääkäri hämmästeli pojan jäntevyyttä ja jämäkkyyttä, onkin ollut samanlainen päänsä kannattelija syntymästään lähtien.

Tuossa jokin aika sitten monen mutkan kautta kuulin epilepsiaan liittyvistä poissaolokohtauksista. Asiasta lukiessani tajusin, että meidän tytöllä on juurikin näitä poissaolokohtauksia. Niitä tulee välillä kerran viikossa, välillä useampia päivässä. En ole osannut asiaa puheeksi neuvolassa aiemmin edes ottaa, kun en yksinkertaisesti vain ole tajunnut että taustalla voi olla jotain vakavaa. Kukaan ei ole neuvolassakaan kysellyt, että onko tytössä jotakin poikkeavaa, vaikka heillä siellä on tiedossa että lasten isällä on ollut nuorena epilepsia, joka hoidettu lääkkeillä pois. Lääkäriltä sain tästä "puhumattomuudestani" negatiiviseen sävyyn palautetta. Paskamutsifiilishän siitä tuli heti. Olisi pitänyt kuunnella itseäni ja ottaa puheeksi, eikä kuunnella muiden mielipiteitä. Noh, asiat viedään nyt eteenpäin ja tutkimuksilla selviää lisää. Eli odottelemme neurologille aikaa EEGhen. Lääkäri oli sitä mieltä, että kohtauksia tulee aivan liikaa jos tulee edes yksi viikossa ja se vaatii jo lääkehoitoa.

Tulee varmasti mielenkiintoinen käynti sairaalassa... Tyttö menee aivan sekaisin pelosta pelkästään neuvolassa. Huutaa ja itkee hysteerisenä, ei millään meinaa rauhoittua. Lääkäri sai kuitenkin kaikki 1,5vuoden käyntiin kuuluvat asiat tutkittua, vaikka neiti itki ja huusi, rimpuili ja läimi lääkäriä käsillänsä.

Poika oli täysi vastakohta; iloisesti silmät auki möllötteli ja hämmästeli seinällä olevia kuvia. Ei pahastunut riisumisesta ja tutkimuksista lainkaan, kuten siskonsa jo pienenä vauvana. Jospa tämä jatkuisi pojan osalta näin jatkossakin :)

Mukavaa vappua! :)

Sektiopäivä

Päivä, jolloin pikkuveli syntyi suunnitellulla sektiolla.

10.03.2014

Herätys soi puhelimessa klo 5:30. Ihmeen hyvin tulikin nukuttua, tosin uni ei tullut miehen vieressä sängyssä vaan vaati sohvan kovuuden, jotta pystyi nukahtamaan. Noin 5h tuli unta yhdellä herätyksellä. Pieni prinsessakaan ei herännyt meidän onneksemme yöllä kertaakaan. Odotin sohvalla sen aikaa, että mies sai itsensä ylös ja tuli pukemaan mulle päälle tukisukat. Sen jälkeen lähdin vessaan siistiytymään. Olisi janottanut kamalasti, mutta klo24 jälkeen syöminen ja juominen oli kiellettyä.

Pakkailin vielä viimeisiä tavaroita, kun miehen isä tuli paikalle prinsessan vahtihommiin hieman ennen klo 6. Lähdimme jännittynein mielin kohti sairaalaa klo 6:10. Mies halusi vielä pysähtyä ABC:lle ostamaan itsellensä energiajuoman ja limsan.

Sairaalalle saavuimme hyvissä ajoin. Ilmoittautuminen leikkaukseen tapahtui klo 6:45. Ilmoittautumisen jälkeen sain mennä naisten pukuhuoneeseen, josta annettiin päälle puettaviksi sairaalavaatteet. Kaikki omat tavarat, korut mukaan lukien, tuli jättää kaappiin. Silmälasit sain kuitenkin tällä kertaa pitää päässäni. Vaatteiden vaihdon jälkeen noin klo7:15 meidät jo kutsuttiinkin kätilön juttusille. Kätilö ei kerennyt juuri suutansa avata, kun leikkaava lääkäri saapui paikanpäälle. Kerroin hänelle edellisen leikkauksen kivuista ja hän lupasi kysellä pitkin leikkausta olojani, sekä kehoitti heti kertomaan jos kipuja alkaisi ilmestyä. Keskustelun jälkeen lääkäri tarkisti vielä ultralla, että vauva tosiaankin oli yhä perätilassa. Sitten saimme siirtyä hetkeksi käytävään odottamaan, kun toinen sektioon tulossa ollut äiti kävi omat asiansa lääkärin kanssa. Sen jälkeen kätilö otti meidät huoneeseensa uudelleen. Kävimme läpi esitäytetyt tiedot, katsoimme verensokerit (jotka oli 5.1) ja sain hörpätä vatsaa tasapainottavan kulauksen ihmelientä - yök. Sitten meillä olikin jo kiire leikkaussaliin, olimme kuulemma jo hieman myöhässä aikataulusta. Kävellessä saliin sain kokea vielä raskauden viimeiset kivuliaat supistukset.

Mies jäi hetkeksi odottelemaan synnytysvastaanoton ja leikkaussalin väliselle käytävälle, kun kätilö ohjasi minut tuttuun saliin. Samaan saliin, jossa prinsessakin näki kylmät loisteputkivalot ensimmäisenä mahasta nostettuaan. Kätilö poistui salista viemään miestä pukuhuoneeseen vaihtamaan sairaalavaatteet ja vihreät suojavaatteet päällensä.

Oli jännä ja hämmentävä kokemus seistä salin ovella, kun viimeksi paikalle oli tuotu sängyllä. Jätin ovensuussa olevaan naulakkoon aamutakin ja pitkät housut. Sen jälkeen kipusin leikkauspöydälle ja esivalmistelut aloitettiin heti. Sairaanhoitaja (jonka tiesin opiskeluvuosiltani) aloitti valmistelut katetrin laitolla. Jotain puhdistusainetta hän ilmeisesti alapäähäni valeli, se nimittäin kirveli niin että lähes huusin ääneen. SH totesi, että "ilmeisesti on aika kuivat limakalvot" ja sitä ne tottavie olikin koko raskauden ajan. Katetrin laitto sattui tälläkin kertaa pirusti ja onnistui vasta toisella yrittämällä! Samaan aikaan anestesialääkäri tuikkasi vasempaan käteeni kanyylin. Tupla AU! Sitten sainkin kääntyä jo oikealle kyljelleni ja hakea oikeanlaisen asennon leikkauspöydällä spinaalipuudutuksen laittoa varten. Selkä mahdollisimman kaarelle, polvet niin ylös päätä kohden kuin vaan mahdollista ja sitten samalla työntää selkää ulospäin. Ja puudutus oli annettu, eikä tälläkään kertaa tuntunut yhtään pahalta. Sen jälkeen sain kääntyä pikaisesti takaisin selälleni ja ottaa ns. hyvän asennon pöydällä. SH puhdisti vatsan ja lantion alueen, jonka jälkeen anestesialääkäri teki ns. lapputestin. Tunsinko kuumaa vai kylmää kehoni eri kohdissa. En kuollakseni muista tästäkään kerrasta, että kumpaa tunsin, mutta juurikin sitä mitä piti tuntea! Sen jälkeen päälleni leviteltiin peitteitä, jotka ns. liimattiin ihoon (vatsan puoliväliin ja haarovälin taitteeseen). Näköeste viritettiin rintakehäni kohdalle. Muistin sanoa vielä ruskeasta haavateipistä, josta olin saanut edellisellä kerralla kaamean ihottuman. Lupasivat laittaa jotakin aivan muuta haava-alueen päälle. Sain happinaamarin naamalleni. Siinä vaiheessa mies tuotiin saliin vasemmalle puolelleni pääni viereen istumaan. Oloni oli hyvä, vaikka jännittikin. Leikkaus aloitettiin. Salissa oli muuten hyvin hiljaista, mutta kaikki imuäänet kuulua raikasivat ja se teki pahaa, mutta yritin olla ajattelematta ko. ääniä. Käskin miehen höpöttää ja kertoa jotakin. Mukava anestesiahoitaja yritti myös pitää seuraa. Noin 10-15min päästä sanottiin, että "pylly näkyy jo" ja joku vasemmalla puolellani seisovista kätilöistä totesi, että "iso vauva on!" ja hetken kuluttua perään "poika on!". Vauva nostettiin vatsan ulkopuolelle ja kuului hento äännähdys, jonka jälkeen seurasi hiljaisuus. Kuulin, kuinka toinen lääkäreistä taputti/läpsytti vauvan ihoa ja kovaan ääneen sanoi, että "herääppäs nyt, älä nyt nukahda, noniin, heräileppäs" ja sitten kuuluivat ne kunnon rääkäisyt ja kaikki salissa olleet ihmiset ns. huokaisivat ja alkoivat toivottamaan onnitteluita. Kyyneleet kohosivat silmiin ja mies vieressä tokaisi, että "noniin" :) Aiemmasta kokemuksesta poiketen, poika tuotiin rinnalleni muutaman minuutin ajaksi. Olipas se kinainen, esikoisen olin nähnyt vain kasvoista vilaukselta, tämän pojan näin sentään täysin alastomana ja sain pitää vapaalla kädelläni hänestä kiinni. Sitten vauva otettiin rintakehän päältä pois, kapaloitiin ja annettiin miehen syliin tuoliin. Siinä he vieressäni istuivat noin 4-5min ajan, kunnes lähtivät kohti lastenhuonetta. Ennen lähtöä pyysin vielä kätilöitä ottamaan kuvia talteen noista isän ja pojan yhteisistä ensihetkistä.

Oloni oli sen verran hyvä, että anestesiahoitaja poisti happinaamarin kasvoiltani. Hetken kuluttua nenä meni tukkoon, mutta sain siihen keittosuolatippoja, jotka aukaisivat hetkessä hengitystiet. Juttelimme salin henkilökunnan kanssa niitä näitä, niin kivuliaasta raskaudesta, imetyksestä ja kuin omista oloistani ja fiiliksistäni lähtien. Kyselin myös sairaalassa tehtävien sektioiden määristä. Edellisessä leikkauksessa olin niin hysteerinen, että itkin vain ja haukoin henkeäni happinaamarin kanssa. Jossakin välissä joku totesi, että jäljellä on enää kolme kerrosta suljettavana. Viimeisen kerroksen kohdalla aloin tuntea kasvavaa kipua haava-alueella. Mainitsin siitä lähes samantien ääneen ja lääkäri totesi, että he laittavat aivan juuri haava-alueen puudutteet ja matka heräämöön voi alkaa. Siellä saisin kipuihini sitten lääkettä. Leikkaus saatiin päätökseen, peitteet poistettiin ja minut ns. tipautettiin liu'uttamalla leikkauspöydältä osastolta tuotuun sairaalasänkyyn. Morfiinilla oli jälleen omat vaikutuksensa, sillä en muista yhtään että kuka minut työnsi sängyssä heräämöön.

Heräämössä sain huoneen perimmäisen nurkan, ikkunapaikan. Muita ihmisiä heräämössä ei juuri sillä hetkellä ollut, mutta sitten paikat alkoivatkin jo täyttyä. Heräämössä kyseltiin heti alkajaisiksi vointiani sekä pituuttani, totesivat että olin aivan sängyn alareunassa ja he siirsivät samantien ylöspäin. Kerroin voimistuvasta kivustani ja heräämön nainen totesi ääneen, että saisin buranan ja panadolin suun kautta. Olin juuri sanomassa, että nyt tarvittaisiin hieman kovempaa lääkettä, kun heräämöön minut tuonut sairaanhoitaja kertoi, että leikkaussalissa lääkäri oli määrännyt heti heräämöön päästyäni minut saamaan fentanyyliä suoraan suoneen. Sain siis fentanyylin, joka alkoi helpottaa noin 5-10min päästä toden teolla. Palelsi, sain lämmitettyjä pyyhkeitä päälleni. 20min ensimmäisen fentanyylin annosta heräämön nainen kysyi kipua asteikolla 0-10, sanoin sen olevan 7. Sitten tuli puhelu lastenhuoneelta, jossa kyseltiin että voitaisiinko vauva tuoda hetkeksi rinnalleni. Suostuin, vaikka hieman jännitti lääkkeiden vaikutus ja vauva samassa paketissa. Samaan aikaan, kun vauvaa tuotiin huoneeseen, sain toisen annoksen fentanyyliä. Vauva nostettiin rinnalleni, hamuamista näkyi ja vaivalloisesti onnistui rintaa imaisemaan muutaman kerran. Se selällään oloasento ei ollut aivan paras. Vauva, kätilö ja kätilöharjoittelija viipyivät heräämössä noin 15min ajan. Lähtiessään he vielä painelivat kohtuani ja totesivat, että verta ei tullut. Kohdun painelu tuntui tuttuun tapaan inhottavalta.

Sitten sain ummistaa silmiäni noin 30min ajaksi. En tosin malttanut nukahtaa, vaan tarkkailin ja kuuntelin ympärilläni olevia ihmisiä. Aurinko kurkisti pilvien takaa ja häikäisi silmiini, hymyilytti ja olo oli hyvä. Kipu haava-alueelta oli poistunut. Heräämön nainen muistutti, että jos osastolla alkaisi kutittamaan, pitäisi muistaa asiasta sanoa niin saisin siihen tarvittaessa helpotusta. Sitten hän soittikin synnytysvastaanotolle ja pyysi kätilöä minut hakemaan osastolle.

Kello oli 10:30, kun saavuimme osastolle jossa mies odotti aulassa vauva kapalossa sylissään. Meidät vietiin 2 henkilön huoneeseen, huoneessa oli tv, iso ikkuna ja ovi lasitetulle parvekkeelle. Ovessa tosin oli lappu, jossa kiellettiin sen avaaminen. Ikkunoistakin oli poistettu kahvat. Vauva vietiin tutkimushuoneeseen näytteidenottoa varten (tulehdusarvot, sokerit yms). Hehkutin ja iloitsin miehelleni hyvää oloani, hyvin sujunutta leikkausta. Kirjoitin miehen puhelimella tekstiviestin lähimmille sukulaisille pojan syntymästä. Mies lähti käymään ulkona. Sitten vaatteeni tuotiinkin huoneeseen ja hetken kuluttua vauvakin. Siinä sitten tutustuttiin toisiimme. Pyysin jossakin vaiheessa saada kutinaani lääkettä (spinaalipuudutus laittoi kutiamaan). Sain lasillisen mehukeittoa, ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa saisin syödä välipala-aikaan. Puolikkaan lasillisen juominen sai voimaan pahoin. Huoneessa oli silloin juuri hirmuisesti höpöttävä siivooja, jonka toivoin äkkiä katoavan pois. Samaan aikaan mieheni äiti ilmestyi huoneeseen meitä moikkaamaan. Olipahan mukava yllätys, hieman hämmästeltiin että mistä oli tiennyt meidän huoneemme ja miten olivat suostuneet hänet sinne päästämään ;)

Mies lähti noin klo 14:30 pois sairaalasta. Me jäimme pojan kanssa loppupäiväksi kaksin. Saimme itseasiassa olla tuossa 2hlö huoneessa keskenämme seuraavan päivän klo18 saakka.

Siellä me ihmeteltiin ja hämmästeltiin toisiamme. Harjoiteltiin tissillä olemista ja sen sellaista.

Klo20 aikaan sain nousta sängyllä istumaan ja lopulta nousin seisomaan. Hetken seistyäni ja huimauksen tasaannuttua halusin ottaa muutaman askeleen. Ja lopulta halusin lähteä siistiytymään vessaan. Kävelin itsenäisesti vessaan kätilön seuratessa katetripussukan kanssa. Ah, raikas vesi piristi ihoa. Suihkuteltiin pöntöllä alapään pesut ja sitten sain puhdasta vaatetta päälleni. Ja sen jälkeen iltapalaa.

Kätilöitä vieraili huoneessa tiuhaan tahtiin. Yökätilön vaihtuessa hän ehdotti, että jos ottaisivat pojan kansliaan jotta saisin nukuttua. Mutta koska olin niin hyvässä kunnossa, halusin pitää pojan vierihoidossa yön ylitse. Tarvittaessa soittelin aina kelloa, mutta muutenkin vähän väliä huoneessa käytiin kyselemässä vointia tai tuotiin lääkkeitä.

Yön aikana en juuri malttanut nukkua. Maitoa lypsin pojalle ruiskuun aina, kun hän nälkäänsä ilmoitteli. Voi sitä onnea <3

Maaliskuun viimeinen

Ja niin se päivä koitti. Ukkokulta palasi varhain aamulla takaisin työn pariin. Me jäätiin isosiskon ja pikkuveljen kanssa kolmistaan kotiin. Mielenkiintoista on ollut tähän mennessä. Selvästi eräs isosisko koettelee rajojansa ja tekee kyllä juurikin kaikkea sellaista mikä on kiellettyä. Saas nähdä mikä tulee olemaan päivän itkusaldo..

Ihme ja kumma, saatiin kyllä ennen päiväunia tehtyä vaikka ja mitä. Toki aikaisella herätykselläkin oli omat vaikutuksensa asiaan. Mutta isosiskolta ollaan jopa tänään leikattu hiuksia. Yhdessä käytiin 40min lenkki jonka jälkeen jäätiin vielä hetkeksi pihalle. Unohtamatta tietenkään päivän normaaleja askareita.. Ja aamun lastenohjelmia (= äidin aamupalan pelastus).

ps. En nyt ymmärrä miksi tämä Blogger muuntaa ylätunnisteen kuvien taustavärin harmaaksi. En jaksa edes nyt pähkäillä, että mistä tämä jatkuva ongelma johtuu vaan olkoon sivusto nyt ulkoasultaan keskeneräinen! :)

Mammanpoika

Pikkuveljellä tänään ikää 14vrk. Masu vaivannut viime keskiviikosta lähtien. En oikein ole päässyt selville, että johtuuko mun syömisistä (=rintamaidosta) vai välillä annettavasta korvikkeesta (=Tuuti 1). Vai onko tälläkin pienokaisella vain hyvin herkkä vatsa. Cuplatonia ollaan annettu keskiviikosta lähtien, kai sillä pientä helpotusta ollaan saatu.

Puklailua on ollut ensimmäisistä päivistä lähtien. Viikonloppuna saatiin kolmesti yhden vuorokauden sisällä kaaressa lentävät oksennukset päällemme ruokailun päätteeksi - minä kahdesti, mies kerran. Sama tapahtui esikoisellakin täsmälleen samassa iässä. Tosin sillä erotuksella, että pikku-A hökäisi alkuyöstä oksunsa henkitorveen ja tuli pieni tukehtumisreaktio, jonka takia kutsuimme paikalle ambulanssin. Ja siitä tuli sitten päivystyskeikka, jossa kuitenkin kaiken todettiin onneksi olevan hyvin. Joten nyt ei osattu edes olla niin huolissamme, pikkuveli rauhoittui jokaisella kerralla nukkumaan mun syliin ja heräsi noin tunnin päästä itsenäisesti syömään.

Pikkuveljellä alkoi myös toissapäivänä rähmiä toinen silmä kovasti. Samainen silmä rähmi jo synnärillä, mutta meni muutamassa päivässä ohitse. Tänään mennään painokontrolliin neuvolaan, joten täytyy siinä samalla kysäistä tuosta silmästä.

Oma sektiohaava alkoi myös viikonloppuna hieman oikuttelemaan. Kaikki alkoi siitä, kun leivoin pullia ja ajatuksissani sitten jäin seisomaan kuuman uunin eteen. Ehkä noin 5-10min siinä touhusin kunnes alkoi kuumottaa haavaa. Ja sen jälkeen sitä on hieman kuumotellut ja nipistellyt. Samasta kohdasta haava ehkä aavistuksen punoittaa noin 1cm alueelta. Täytynee näyttää sitäkin tänään neuvolassa.

Muuten vointi on kyllä mainio :) Eilen käytiin ensimmäistä kertaa koko perhe ulkoilemassa uusilla vaunuilla. Samalla piipahdettiin läheiseen puistoon. Oli mukavaa, vaikkei eilen aurinko paistanutkaan!

Ukkokulta on vielä tämän viikon isyyslomalla. Viikon päästä meillä alkaakin sitten uusi erilainen arki. Hieman jännittää jo etukäteen, sillä tänäkin aamuna molemmat lapset heräsivät täsmälleen samaan aikaan. :)

Olen kirjoittanut lähes kokonaan jo ylös pikkuveljen syntymäpäivästä kertomuksen, mutta se kaipaa vielä viimeistelyä ennen kuin sen täällä julkaisen. Mutta kertomus sektiopäivästä on tulossa!

Kotona

Kotiuduttiin sairaalasta viikko sitten. Jälleen kotiutumispäätökset menivät aivan ns. viimetinkaan. Oli monia ehtoja, joiden täyttyessä saimme luvan lähteä kotiin. Oma toipuminen on sujunut todella erinomaisesti, en ole kärsinyt kivuista ja elämä hymyilee! Tämä sektio-kokemus oli ehdottomasti 1000 kertaa parempi, kuin edellinen. Ja onneksi tämä meni näinpäin.

Vauvalle siis tosiaankin katseltiin niitä ehtoja, jotka onneksi täyttyivät. Verensokeri piti saada aisoihin. Liian pitkillä syöttöväleillä sokerit heiluivat 2-4,5 välillä. Verensokereissa raja oli 3, sen alle ei olisi pitänyt mennä. Mutta tilanne korjattiin sillä, että vauvaa pakkosyötettiin vuorokauden ajan 2h välein. Määräthän alkuunsa olivat todella pieniä, vain noin 1-6ml kerrallaan.

Ja siinä syömisessäkin oli vaikeuksia. Alkuun ei tissittelystä meinannut tulla mitään, kun toinen iski aina ikenet yhteen (auts!). Tuttipullosta ei suostunut juomaan myöskään lisämaitoa, joten ensimmäiset päivät me sitten tissitteltiin ja lypsin ruiskuihin omaa maitoa. Kunnes se maidontulo vaan tyrehtyi, noustakseen 1,5vrk päästä takaisin. Eli kaiken kaikkiaan maito nousi 3vrk kuluttua leikkauksesta, esikoisen kohdalla taisi olla 4-5vrk leikkauksesta.

Ja tokihan vauvan paino laski, kaikenkaikkiaan -8,5%. Esikoisella rikottiin -10%, mutta kotiin päästyä se korjaantui kyllä - hitaasti mutta varmasti. Kotiinlähtöpäivänä paino oli kuitenkin kääntynyt nousuun, 50g oli tullut vuorokaudessa lisää.

Syömisten lisäksi vauva muuttui keltaiseksi 1,5-2vrk iässä. Aivan kuten esikoinenkin. Bilirubiiniarvot olivat ensimmäisellä mittauskerralla 170, seuraavana päivänä 175. Koska nousu ja itse arvo oli vähäinen, takasi se meille kotiin pääsyn. Sillä ehdolla, että kävisimme vielä perjantaina kontrollilabrassa.

                           

Kotiin siis päästiin - se oli aivan ihanaa niiden kolmen valvotun yön jälkeen! Oma sänkykin oli myötämielinen ja nukkuminen leikkaushaavan kanssa sujui mutkitta - toisin kuin esikoisen aikaan. Koska ei ole kipuja, kaikki sujuu niin paljon paremmin! :) Vauvakin nukkui hyvin, tosin tankkailimme 2h välein pakkosyöttöjä ensimmäiset 3 yötä. Sitten vauva nosti maitomäärät yön syötöillä 90ml/kerta, joten pisensimme syöttövälin 2-3h välille. 1-3 kertaa yössä vauva itsekin heräili syömään. Joskus ruoka ei vaan yksinkertaisesti maita ja maidot tulevat pulautuksena ylös. Tämän viikon ajan ollaan seurattu oman mielenrauhan takaamiseksi maitomääriä (tissittely takkuaa, joten pumppailen maitoa ja vauva syö pääasiassa tuttipullosta). Päivittäiset määrät ovat olleet 550ml, 550ml ja 510ml. Syöttökertoja on ollut 10 vuorokaudessa; määrät kaikkea 10-90ml väliltä.

Eksyin aiheesta.. Perjantaina siis käytiin labrassa antamassa bilirubiinista kontrollinäyte. Iltapäivällä saatiin puhelu synnäriltä, että arvot olivat nousseet 251. Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraava kontrolli pitäisi käydä antamassa sairaalan labraan viikonloppuna. Ja niinhän me sitten menimme lauantaina labraan ja 4h päästä tuli puhelu jälleen synnäriltä. Lääkäri oli sitä mieltä, että bilirubiinikontrollit voitiin lopettaa - arvo oli 253. Mutta tietenkin, jos vauvan vointi muuttuisi tai syöminen lakkaisi, tulisi lähteä viipymättä sairaalaan.

Vauva on virkeä ja eläväinen, kun on hereillä. Tomerasti yrittää pitää päätänsä koholla eri tilanteissa ja pyörähtelee selältään oikealle kyljellensä. Valvoo noin 3-4h vuorokaudessa, seurustelee ja tarkkailee. Heräilee useampia kertoja vuorokaudessa itse syömään :) Päivisin suostuu nukkumaan omassa sängyssään, mutta öisin ainut oikea nukkumapaikka on äidin tissejä vasten. Toinen käsi pitää tissistä aina kiinni. Nukahtamisessa täytyy olla myös valot päällä tai muuten tulee kiukku. Kunnon mamman poika <3

Että tälläistä täällä meillä! Nyt odotellaan ja toivotaan, että keltaisuus tuosta häviää pikkuhiljaa ja päästään painon kanssa plussan puolelle :) Esikoisellakin näihin asioihin meni oma aikansa, joten uskoa ja toivoa riittää. Toki huoli toisesta on päällä kokoajan. Mutta kyllä se vaan niin on, että rakkaus tuota pientä ihmistä kohtaan on nyt jo valtavan suuri <3

Baby blues

Tiedättehän, sen surullisen kuuluisan baby bluesin? Tänään se tännekin rantautui reilun 2vrk jälkeen synnytyksestä.

Tilanne oli hyvin koominen.

Labran näytteenottaja tuli huoneeseen..

Näytteenottaja: "minkäs niminen perhe te olette?"

N: "Vai niin, sanoisitko henkilötunnuksen?"

Minä: "ai minun vai vauvan?"

N: "sen, jolta näyte otetaan"

M: "ööh, no vauvalta, mitääh.. no 1.. 003"

Tässä vaiheessa purskahdin itkuun!

N: "ja sitten varmaankin 14. Mikäs se loppuosa on?"

M: "en minä tiedä.. se lukee siinä rannekkeessa"

N: "missä se on?"

M: "nilkassa.."

Onneksi kätilö oli tulossa samaan aikaan ottamaan pojalta verensokeriarvoa ja sattui parahiksi paikalle auttamaan näytteenottajaa. Itse istuin sängyllä ja itkin vuolaasti vielä senkin jälkeen, kun muut läksivät huoneesta pois. Onneksi tosiaankin paikalle rientänyt oli se ihanin kätilö, joka rauhoitti pelkällä ymmärtäväisellä katseellansa ja kertoi, että tulevat heti kyllä kertomaan labratulokset, kun ne selviävät.

No sen jälkeen onkin sitten pitkin päivää itkeä tihrustettu milloin mistäkin asiasta! :D Totaalinen romahdus tuli siinä vaiheessa, kun mies ja oma äitini lähtivät vierailuajan lopussa pois. Vauva itki masuansa ja sekös se sai minutkin itkemään! Ukkokulta katsoi huolissaan, että tohtiiko edes jättää tänne - mutta käskin vain lähteä :) Ohihan se meni sekin, kun vauva rauhoittui syliin.

Masuvaivoja meillä on ollut nyt tämän illan. Onneksi hellä vatsan hierominen auttaa ja poika rupsuttelee ilmaa pihalle. Pihkakakka vaihtui maitokakkaan, siinä kovimpien huutojen ja kipristelyiden syy! Ja sitä kakkaa muuten riittää....

Sektiohaava voi hyvin. Itsekin voin hyvin olosuhteisiin nähden. Todella väsynyt olo on kylläkin, kun sunnuntain jälkeen unta on tullut yhteensä katkonaisesti vain noin 7h ajan. Päivällä ei ole toivoakaan nukahtamisesta, sen verran on trafiikkia tuossa verhon takana.. Ja tuleva yökin taitaa mennä aika harakoille, kun vauvaa on lääkärin määräyksestä ruokittava lisämaidolla 2h välein. Vauva ei syö käskien, vaan tuohon yhteen pieneen maitomäärän juomiseen kuluu aikaa kaikkine järjestelyineen tunnin verran. Halleluja jahka kotiin täältä päästään! zzzZ..

Huomenna tosiaankin selviää tilanne kotiutumisen suhteen. Lääkäri näytti vihreää valoa, JOS muutamat tietyt asiat ja arvot ovat kunnossa tulevana aamuna.

Vauvantuoksua

Vauvauutisia!

Pikkuveli putkahti maailmaan eilen aamulla klo 8:20.
Painoa 3955g ja pituutta 51cm <3

Kaikki sujui tällä kertaa paljon edelliskertaa paremmin! Äiti ja lapsi voi hyvin, vaikka tässä on jouduttu seuraamaan pikkuveljeltä verikokeilla yhtä sun toista asiaa. Tähän tietoon kuitenkin seurannan pitäisi olla ohi, toki verensokereita vielä tarkkaillaan. Poika ei meinaa ihan vielä tajuta tissiruokailua, mutta eiköhän se tästä!

Viimeinen kontrolliultra

Heti aamutuimaan tuli käytyä tosiaankin viimeistä kertaa kontrolliultrassa. Niin kätilö kuin lääkärikin suuresti ihmettelivät, että miksi ihmeessä edellinen lääkäri oli vielä tämän käynnin määrännyt näin lähelle sovittua sektiopäivää. Enpä osannut sitä itsekään sanoa, kun sen edellisen lääkärin kanssa oli pieni kielimuuri :)

Vauvalla kaikki kuitenkin hyvin masussa. Painoarvio oli 3500g, hieman keskikäyrän yläpuolella. Lapsivettä oli vähäinen määrä, mutta lääkärin mielestä riittää sektiopäivään saakka. Jos kuitenkin nyt ne vähäisetkin lapsivedet menisivät, niin tulee lähteä ambulanssilla sairaalaan makuuasennossa. Käski ottaa rauhassa ja lepäillä sen mukaan, mitä pystyy :)

Nyt aijon loppuviikon pitää kodin siistinä ja järjestellä viimeisimpiäkin nurkkia, laittaa vauvan asiat mallilleen ja leipoa pakkaseen pullaa. Toki levätäkin. Mutta ennen kaikkea antaa suuren määrän rakkautta ja hellyyttä esikoiselle! Meidän poika syntyy pian <3

ps. Flunssa on meillä kylässä jälleen!

Kontrolliultra

Maanantaina oli jälleen kontrolliultra. Ehkä jopa jo viimeinen tai sitten vähintäänkin toiseksi viimeinen käynti! Varulta siis varattiin sektiota edeltävälle viikolle vielä kontrolli, lähinnä vauvan kasvun ja paikkojen kypsymisen tarkastukselle.

Käyrillä olin taas hetken aikaa, ennen lääkärin suorittamaa ultraa. Pojan käyrät olivat tasaiset ja hyvät, mitä nyt muutaman kerran riehaantui ihan toden teolla ja sai mullekin ikävän olon potkimalla sektioarpea. Ultrassa sitten katsottiin ensimmäisenä alakerran tilanne, joka ei ollut kahden viikon aikana muuttunut millään tavoin. Eli se määrätty "vuodelepo" oli ilmeisesti tehonnut, vaikka näiden kahden viikon aikana onkin ollut aivan hirveän kipeitä säännöllisiä supistuksia ja menkkajomotuksia. Kohdunkaulaa jäljellä siis edelleen 2cm ja kohdunsuu pehmeä. Sitten tämä venäläinen lääkäri suoritti perusteellista tutkimusta ultraten. Mittaili useaan kertaan sääriluun, pään- ja mahan ympärykset. Pojan painoarvio oli 2700g (kasvua 2vkossa +500g).

Koska aiemmalla käynnillä osaston ylilääkäri ei vielä määrännyt sektiopäivää, niin se tehtiin nyt. Aika tuli neljän viikon päähän. Toki, edelleen on mahdollisuudet että tämäkin tyyppi syntyy ennen suunniteltua sektioaikaa :) Se jää nähtäväksi! Jostain syystä olen alkanut kammoamaan sängystä ylös nousemista yöllä yms. "Pelkään", että lapsivedet holahtavat ;) Äippäpolilta ohjeistuksena tuli, että jos kivuliaat supistukset piinaavat, eivätkä helpota kuten tähän mennessä, niin tulee lähteä näytille. Ja jos tulee epäilys lapsivesien menosta tai vedet todellakin holahtavat, tulee viipymättä lähteä synnärille.

Esikoinen oli koko viime viikon kipeänä. Kuumetta ja hirveää räkäflunssaa. Ja sama tauti alkoi sitten viikonloppuna itselläkin.. Ärsyttävää! Tämä on jo ainakin 9.viikko raskauden aikana, kun kärsin kovasta flunssasta. Ja nyt sama tauti alkoi miehelläkin. Toivotaan, että tästä päästään eroon ennen sektiota :) Voi nimittäin tehdä aika kipeää yskiä/niistää tuoreen sektiohaavan kanssa.. Enkä haluaisi, että vauva saa heti pöpöä itsellensä!

Tänään on rv 35+0 ja virallisesti olen jälleen äitiyslomalla! Johan tässä tuli oltua sairaslomalla reilut 2kk.

Asensin vihdoinkin puhelimeeni Bloggerin sovelluksen, jotta saan tänne helpommin päivitettyä tekstejä :) Koneella ei juuri tule istuttua, varsinkaan kun esikoinen on päivät kotona.

Kontrolliultra ja neuvola

Tarkoituksena oli kirjoittaa kontrolliultrasta ja neuvolasta erikseen. Mutta koska viikonloppu meni miten meni, tulevat nämä tekstit nyt samalla kertaa.

Viime viikolla oli siis kontrolliultra. Joka osui kyllä hyvään saumaan, sillä olin kärsinyt taas astetta kivuliaammista supistuksista kahtena edeltävänä päivänä. Äippäpolilla ottivat sitten kaikenmaailman testejä ja sydänkäyrillekin laittoivat; siinä ollessa piirtyi useita supistuksia. Ne eivät olleet kylläkään lainkaan niitä kivuliaita. Pissa oli puhdas ja verenpaineet 133/74. Kuulin myös maanantain verikokeiden tulokset, hemoglobiini oli laskenut lukuun 94 tuplarauta-annoksesta huolimatta. Ultran puolella katsottiin sitten nopeasti vauvan painoarvio ja että kaikki on kunnossa perätilassa majailevalla pojalla. Painoarvio oli 2200g, eli kasvua olisi tullut viidessä viikossa 1200g. Lapsivettä oli normaalisti.

Ultrauksen jälkeen lääkäri ja kätilö toimivat yhdessä ja minulta otettiin kohdunsuulta näyte, joka kertoisi että onko juuri nyt päällä ennenaikaisen syntymän uhka. Myös streptokokki-näyte otettiin. Tämän jälkeen lääkäri tutki käsikopelolla kohdunkaulan pituuden ja kohdunsuun tilanteen. Kaulaa jäljellä 2cm ja kohdunsuu pehmennyt. Edellisellä kerralla viisi viikkoa sitten kaulaa oli jäljellä 3,5cm ja kohdunsuu kiinteä. Kohdunsuulta otettu näyte oli valmis ja se oli negatiivinen, onneksi. Tämän jälkeen osaston ylilääkäri kertoi, että jos kohdunsuu olisi ollut vähääkään auki tai näyte olisi ollut positiivinen, olisin joutunut jäämään osastolle ja saanut heti ensimmäisen kortisonipiikin vahvistamaan vauvan keuhkoja. Tuo uutinen tuli hieman puskista, kun en todellakaan ajatellut että oltaisiin nyt tässä edes lähelläkään moista tilannetta. Mietin heti kuumeisesti päässäni, että mitenhän meidän esikoisen hoitojärjestelyt ja kaikki..

Puhuimme lääkärin kanssa sitten tulevasta sektiosta. Sehän se tulee nyt olemaan aivan varmasti. Kysyin, että joko sitä aikaa voitaisiin varata. Lääkäri kertoi jo tietämäni, että aikoja voi suunnitellulle sektiolle varata viikoille 38-39 alkaen. Mutta hänen mielestään tämä raskaus ei tule kestämään sinne saakka, vaan nyt edetään päivä/viikko kerrallaan. Hän ehkä vihjaili hienovaraisesti, että seuraavalla kontrollikäynnillä kannattaa olla varautunut sektion ajankohtaisuuteen. Jos supistukset jatkuvat tai kohdunsuu lähtee avautumaan ja viikot 34+0 ovat täyttyneet, on siis edessä sektio. Mutta koska ollaan vielä noiden viikkojen alapuolella, tulee nyt ottaa rauhallisesti. Levätä ja valmistautua tulemaan. Vauvan on hyvä vielä kasvaa mahassa. Ja yheyttä täytyy ottaa äitiyspolille/synnärille jos supistukset jatkuvat useita tunteja kivuliaina tai lapsivedet menevät yms.

Neuvolassa kävin sitten eilen. Heti alkuunsa sain kuulla, että streptokokki-näyte on positiviinen. Eli minulla on nyt todettu Sterptokokki B. Siinä saattaa nyt olla jälleen yksi selittävä syy näille supistuksille. Lisäksi tietenkin tämä kohdun rakennepoikkeavuus aiheuttaa omat vaivansa.. Noh, nyt tiedämme että sektioon mennessä tulee minun saada antibioottitippa suoneen ja vauva tarvitsee omansa synnyttyään. Ja seuraavat 3kk sitten seuraillaan vauvan vointia ja jos kuumetta vauvalla ilmenee, tulee heti hakeutua sairaalan päivystykseen, ei missään nimessä terveyskeskukseen. Listaan vielä tämän tekstin alapuolelle noista streptokokin haittavaikutuksista ja ilmenemisestä.

Tämän keskustelun jälkeen mitattiin verenpaineet, jotka olivat 143/84. Eli yläpaineet aavistuksen koholla, mutta uskoisin että nämä juuri kuulemani uutiset vaikuttivat tässä. Paineita ei mitattu toistamiseen. Hemoglobiini oli jälleen tippunut viikossa, nyt lukema oli 91. Neuvolan täti päätti, että nyt vaihdan tuon Compiron Fe -valmisteen "tuttuun ja turvalliseen" Obsidaniin. Eli sitä tulee nyt ottaa 2 tablettia mehulasillisen kera yöllisellä vessareissulla. Jospa se hemppa saataisiin nyt nousemaan edes sinne lukemaan 100! Sitten kuunneltiin sydänääniä ja otettiin sf-mittaa. Sydänäänet +132-135 ja sf-mitta 33cm. Keskusteltiin vielä, että onko mies nyt ymmärtänyt ja sisäistänyt tämän tilanteen, että vauva pitäisi saada pidettyä mahassa vielä mielellään nämä pari viikkoa ja miten hän on asian ottanut. Neuvolan täti myös mietti siinä, että pitäisikö hänen passittaa minut kuitenkin heti seuraavana päivänä lääkärille tutkituttamaan tilanne - kun olin kertonut hänelle kuinka viikonloppuna oli taas supistellut kivuliaasti ja olin joutunut ottamaan särkylääkettä yms. Sanoin, että sain kuitenkin yöllä nukahdettua reilun tunnin päästä 1g Para-Tabsin otosta, joten omasta mielestäni tarvetta lääkärikäyntiin ei ehkä olisi.

Neuvolakäynnin jälkeen sain mennä jälleen labran puolelle antamaan verinäytteet, tuloksista lääkäri sitten soittelee torstaina. Siinä odottaessa tajusin, että janotti aivan kamalasti ja yhtäkkiä iski heikotus päälle. Huoneeseen päästyäni pyysin saada mukillisen vettä ja hoitaja antoi jääkaapista vielä pillimehun, jonka sain juoda näytteiden annon jälkeen. Hoitaja oli jälleen sama, kuin viikko sitten ja keskustelut jatkuivat siinä samoista aiheista, kuin mihin edellisviikolla olimme jääneet. Toimenpiteen jälkeen menin istumaan aulaan vielä noin 20min ajaksi, kunnes olo alkoi tasaantua. Kauppaan oli "pakko" lähteä, joten käväisin nopeasti KappAhlista hakemassa pojalle uuden raita-bodyn ja housut <3 Sitten siirryin ruokakauppaan lyllertämään ja vähän väliä piti pysähtyä, kun mahaa juili niin ikävästi. Kai siinä tunti meni, että sain kaikki tavarat haalittua kasaan ja pääsin takaisin autolle. Ruoan valmistuksen jälkeen sain vajaat 3h lepäiltyä sohvalla, kunnes piti lähteä tyttöä hakemaan hoidosta. Huh, mitä meidän päivistä nyt tulisikaan jos tyttö olisi kaikki arkipäivät kotona (nyt on siis päiväkodissa 15pv/kk). Kyllä olin illalla taas ihan poikki ja jälleen supisteli, mutta aiempaa harmittomammin! Sunnuntainahan mies kysyi, että pitäisikö jo lähteä synnärille näytille - mutta mielestäni tilanne ei vielä ollut sellainen.

rv 32+5

Tämä aamu alkoikin sitten siten, että heräsin miehen herätyskelloon ja torkahdin uudestaan. Havahduin hereille, kun mies yskäisi noustessaan sängystä ylös (wuhuu, viimeiset 4 yötä on ukkokulta saanut nukkua vieressäni!). Käänsin kylkeäni ja samalla hetkellä iski hirveä polttava kipu vatsaan. Jäin sänkyyn syvään hengittelemään ja mies meni herättelemään tyttöä. Mies toi tytön sänkyyn ja siinä sitten suukoteltiin ja höpöteltiin kahdestaan, kunnes kuulin että mies on aamutouhuiltaan aivan juuri valmis ja olisi aika pukea tytölle päivävaatteet päälle. Vatsan polttelu jatkui. Autoin ulkovaatteiden pukemisessa niin kauan, kunnes tuntui todella pahalta. Eteisessä nojasin käsillä polviini ja hengittelin syvään, suukotin rakkaat ja toivotin mukavat päivät. Aamupala ja kahvi nassun eteen ja tulin tähän koneelle. Tunti sitten aloin kellosta seuraamaan näitä supistusvälejä ja ne tulivat 30min ajan 3min välillä. Nyt on tullut noin 5-7min välein, eli rauhoittumaan päin - toivottavasti. Hetki sitten syvään hengitellessäni ja päätä käsieni välissä hautoen mietin jo, että soittaisinko synnärille nyt. No, jos kerta nyt helpottaa ilman särkylääkettäkin, niin taidan vain siirtyä sohvalle/sänkyyn lepäilemään. Mutta jos tämä nyt tässä jatkuu, niin soitan kyllä synnärille.. Eihän tästä tule mitään, että jo aamusta lähtien pitää kärsiä näistä kivuista - varsinkin kun takana on 10h makoilut sängyssä! Noh, unta tuli ehkä noin 7h koko yönä yhteensä, mutta kuitenkin.

Tähän loppuun vielä Streptokokki B:stä tekstiä.

"B-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki (Group B Streptococcus, GBS, Streptococcus agalactiae) on bakteeri, joka on merkittävä vastasyntyneiden infektioiden aiheuttaja. Lisäksi se voi aiheuttaa infektioita raskaana oleville naisille, vanhuksille ja henkilöille, joilla on jokin pitkäaikaissairaus.

GBS voi aiheuttaa raskaana olevalle naiselle virtsatietulehduksen, kohtutulehduksen (amnioniitti, endometriitti), ennenaikaisen synnytyksen ja harvoin vaikean yleisinfektion. Aikuisilla GBS-bakteeria voi olla ruoansulatuskanavassa, emättimessä, virtsarakossa, nielussa tai iholla ilman että se aiheuttaa tautia. Raskaana olevista naisista 10-30 %:lla on GBS-bakteeria peräsuolessa tai emättimessä. Bakteeri tarttuu kosketuksen välityksellä. Jos äiti on GBS-kantaja, lapsi voi saada tartunnan synnytyksen aikana.

GBS on vastasyntyneiden yleisin vaikean yleistulehduksen (sepsis) ja aivokalvontulehduksen (meningiitti) aiheuttaja. Se voi aiheuttaa myös keuhkokuumeen. Noin yksi sadasta GBS-kantajaäidin vastasyntyneestä saa oireisen infektion. Vastasyntyneen GBS-taudin oireita ovat mm. käsittelyarkuus, kellastuminen, huono syöminen ja lämmön nousu tai alilämpö. Vaikeat ja yleistyneet GBS-infektiot voivat aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia kuten kuulon tai näön heikentymistä tai kehityshäiriöitä."
Teksti sivustolta THL - B-ryhmän streptokokki

"Antibiootit purevat GBS-infektioon, mutta B-streptokokkikolonisaatio palaa helposti antibioottikuurin loputtua. Oleellista on päästä ’hyville raskausviikoille’ eli yli 30. raskausviikolle. Tämän jälkeen GBS-infektiota ei yleensä kannata enää hoitaa raskauden aikana, mutta synnytyksen aikana annetaan antibioottisuojaus äidille.

Bakteeritulehdus voi levitä kohtuun, jolloin lapsi täytyy synnyttää mahdollisimman nopeasti. Jos puolestaan äidillä on GBS-infektio synnytyksen aikana, lapsi voi saada infektion itselleen synnytyskanavasta. 

Bakteeri ei kuitenkaan tartu synnytyksessä kovinkaan helposti. Vain 1-3% GBS-tulehdusta sairastavien äitien lapsista saa tartunnan. Jos infektio on tiedossa, äidille annetaan antibiootteja ennen synnytystä.

On muutamia merkkejä, jotka lisäävät tartuntariskiä. Lapsella on kohonnut riski saada GBS-infektio jos:

- lapsi syntyy ennen viikkoa 37
- istukka repeää 18 tuntia ennen synnytystä tai aikaisemmin
- äidillä on kuumetta synnytyksen aikana
- GBS on aiheuttanut äidille raskausaikana virtsatulehduksen
- äiti on synnyttänyt aikaisemmin lapsen, johon on tarttunut GBS. "
 Teksti sivustolta  Vau.fi - B-streptokokki raskausaikana

ps. Mahan ympärys navan kohdalta aamulla mitattuna 116cm.

Tulevaa suunnitellen

Aloitin hankintojen kerryttämisen jo ennen nt-ultraa. Mitä kyllä kaduin siinä vaiheessa, kun ensimmäiset postipaketit olivat tulleet perille ja olimme juuri saaneet huonoja uutisia. Silloin tuli mietittyä jatkuvasti, että entä jos en olisikaan ostanut mitään etukäteen, olisiko tilanne ollut eri. Järki puhui puolestaan, ei siihen tilanteeseen olisi mitenkään voinut vaikuttaa. Vaikka olisin jättänyt löydöt ostamatta, olisi meidän nt-ultran kuulumiset olleet silti samat.

Jotenkin sitä tytöllä hurahti vaatteiden kanssa enemmän tyttömäisiin väreihin; kuten vaaleanpunaiseen. Eihän ne samat vaatteet nyt mitenkään istu tulevan pikkuveljen päälle värisävyiltään, joten hankintoja on ollut pakko tehdä! En ole pikkuveljelle ostanut vielä yhtäkään vaatetta uutena kaupasta (tänään tilanne kyllä korjaantuu), vaan kasvattanut Facebookin kirppiksien kautta meidän vaatevarastoa. Ja paikalliselta lastenkirppikseltäkin muutaman hyvän löydön olen tehnyt. Tarkka olen ollut siitä, että mitä olen ostanut (hyväkuntoista, mutta edullista Lindexin, KappAhlin tai H&M vaatteita). Noh, joitakin hutiostoja on toki tullut, mutta yhden bodyn posteineen maksaessa 3€ ei kovin korkealta tiputa.

' 

Kuten ehkä huomaatte, ovat nämä vaatteet lipaston laatikoissa. Eli olemme saaneet IKEAn reissun tehtyä ja nyt on pikkuveljelläkin oma lipasto! Ja tottakai sieltä IKEAsta tuli hankittua vaikka mitä muutakin. Niistä varmaan lisää joskus myöhemmin.

Tuplien hankinnan tein kuukausi takaperin. Eli meille on nyt tulossa Emmaljungan Double Vikingit. Pitkän toimitusajan vuoksi saamme ne ehkä juuri helmikuun lopulla kotiin saakka.

Nyt olen alkanut pohtimaan entistä enemmän tulevia asioita, vauvan syntymän jälkeisiä hetkiä yms. Synnytys/sektio ja esikoisen hoitopaikka tuona hetkenä on yhtenä valvottajana. Meillä oli jo "varma" hoitaja esikoiselle tiedossa, mutta nyt sekin meni puihin. Sektio tullaan kuitenkin suunnitelmien mukaan tekemään arkipäivänä ja aamusta, eli kaikki ihmisethän ovat siihen aikaan töissä! Haluan ehdottomasti mieheni mukaan sairaalaan. Haluan, että isä saa pitää poikaansa paljaalla rintakehällään sillä välin, kun itse aloitan leikkauksesta toipumisen heräämössä.

Myös kastemekon käyttäminen tai käyttämättä jättäminen sekä kummien valinta tuottaa ongelmia (veljeni on lupautunut pojallemme kummiksi - muita ehdokkaita meillä ei edes ole!). Saati nimiäisjuhlien miettiminen.. Ennen kaikkea nimen päättäminen! Miksi se onkaan niin vaikeaa nyt keksiä pojalle? Toinen nimi on aika varmasti jo päätetty, mutta etunimen kanssa käymme suuria taisteluita. Mies ei halua A-kirjaimella alkavaa nimeä pojalle ja omaan korvaani eivät muilla kirjaimilla alkavat nimet oikein iskostu. Tämä nimiasia meillä täytyy olla hyvissä ajoin valmiina, koska pian pikkuveljen syntymän jälkeen meidän täytyy hankkia hänelle passi tulevaa kevään/kesän ulkomaanmatkaa varten.


- Ann

Kävellen

Nyt meilläkin pieni taapero-neiti kävelee ilman tukea. Voi sitä riemua, mikä toisen silmistä välittyy kun kävely sujuu kuten hänen ylhäisyytensä itse haluaa! Hienosti tunnistaa sanan "kävellen" ja ryhtyykin aina sen jälkeen kävelemään eteenpäin ilman tukea. Onhan tuo näin alussa vielä hyvin horjuvaa, mutta kyllä on huikeasti nähnyt parantumista jo kahdessa viikossa. Kohta se jo juoksee... :)

Edelleen ystävämme flunssa on meillä kylässä, ei tunnu tämä tauti sitten millään lähtevän pois. Vuorotellen nostattaa itse kullekin pientä lämpöä ja sitten räkäilyt jälleen alkaa uudelleen. Noh, sairastetaan nyt kaikki oikein urakalla ennen vauvan syntymää!

Rakenneultrassa käytiin kuun alkupuolella. Siellä oli oikein kolme lääkäriä (erikoistunut ja ylilääkäri mukaanlukien) suorittamassa ultraa. Kaikki oli rakenteellisesti hyvin. Sydämessä tosiaan on läppä joka vuotaa, mutta erikoistuneen lääkärin mukaan vuoto on toiminnallista - eli sitä on meidän turha murehtia, koska sen ei pitäisi haitata mitenkään tulevaa. Ilmeisesti se läppävuoto voi vielä kuroa itsensä kiinni ja poistua ennen h-hetkeä tai sitten jotakin korvaavaa toimenpidettä tarvitaan syntymän jälkeen.

Nyt on meneillään raskausviikko 25. Jokainen viikko yritetään elää iloiten ja odottaen, mutta samalla menetyksen pelko yhä kummittelee takaraivossa. Sitä vaan toivoo, että viikot menisivät nyt hyvin nopeasti ja jos vauva päättäisi syntyä ennenaikaisesti, olisi sillä kaikki asiat jo niin hyvin että saisimme pitää pienokaisemme luonamme. Kai tälläinen alun kokemus jättää vaan niin ikävät muistot varjostamaan.. Mutta uskon, että jahka kaikki sujuu loppuun saakka hyvin ja meillä on se pieni ihana tuoksuteltava poika sylissä, unohtuu ne raskausajan murheet ja keskittyminen uuteen arkeen ilman sydänvikoja tai sydänvian kanssa alkaa. <3

Hankintoja olen uskaltanut jo jonkin verran pojalle tehdä. Kirppislöytöjä tähän mennessä kaikki ovat olleet, mutta hyviä sellaisia. Kietaisubodyja on lähes tulkoon jokainen body, esikoisen syntymäajasta viisastuneena ;) Ne olivat niin paljon helpompia pukea vastasyntyneelle, kuin tavalliset bodyt. Yökkäreitä ja housuja on myös jo hyvänlainen pino hankittuna. Värit ovat aika neutraaleja, on harmaata, ruskeaa, vaaleanruskeaa.. Raitoja on paljon, ei niinkään kuviointeja.

Yhtenä suurena hankintapulmana on sisarusrattaat. Hankkiako vai ei? Ennestäänhän meillä on edelleen (lähes) tuliterät Emmaljungan Edge Duo Combit. Pelkällä seisomalaudan hankkimisella emme tule kyllä toimeen. Mutta jos tämänkin vauvan maailmaantulo koetaan sektion kautta, voi alun koko perheen ulkoilut unohtaa lähes ensimmäisen kuukauden ajalta. Sen verran rankkaa se toipuminen kuitenkin on ja meiltä kotoa ulkoillessa on maasto enemmän kuin vähän mäkistä. Lähti sitten ihan minne suuntaan tahansa. Joten pelkkä vaunuilu vaatii jo paremman voinnin. Jos sisarusrattaat jäävät vielä hankkimatta, pääsee isosisko kuitenkin ukkokullan tai sukulaisten toimesta ulkoilemaan myös rattaillaan. Ja pikkuveli pääsee nukkumaan vaunuissa pihalle tarvittaessa. Mutta äiti+isi+isosisko+pikkuveli-ulkoilee -yhdistelmä ei vaan toimi.

Emmaljunga Double Viking

Bumbleride Indie Twin

Toki olen haaveillut ja tutkinut netin kautta sisarusrattaiden antia. Ykkösenä olisi Emmaljungan Double Vikingit. Hyvänä kakkosena tulee Bumbleriden Indie Twin -sisarusrattaat. Noh, näitähän ei juuri käytettynä myydä. Bumbleridet maksavat uutena n. 700€ + kantokoppa yms. Emmaljungat n. 900 €. Tärkeimpinä ominaisuuksina sisarusrattaissa on se, että molemmilla tulee olla omat istuinosat ja kuomut. Jatkuvasti pidän silmäni auki Huuto.netin ja Tori.fin suhteen, mutta nopeat syövät hitaat...! Ja ne ylihinnoitellut jäävät myymättä.


- Ann


ps. 5 000 lukukertaa on rikottu eilisen aikana! Kiitos teille :)

Raskaus ja nt-ultra

Lupasin palata pian asiaan ja tarkoitus oli runoilla tänne jo viikonlopun aikana, mutta niin se aika vaan taas vierähti.. Täällä kuitenkin nyt ja luvassa aiheesta ja aiheen vierestä turinointia.

Tässähän kävi sitten niin, että tein heinäkuussa positiivisen raskaustestin, oijoi sitä onnea :) Tutut raskausoireet olivat jo päällä, ennen kuin sain viimein testin kotiin saakka. Paleltaminen, hikoileminen ja tasainen lämmön nousu. Sitten alkoikin jo pahoinvointi. Mutta kertaakaan en ole tässäkään raskaudessa joutunut pönttöä halailemaan, mistä olen kyllä onnellinen. Joinakin hetkinä tosin toivon, että tulisipa se oksennus nyt niin olokin voisi helpottaa. Pahoinvointia on ollut aikalailla aamusta iltaan saakka. Vessassa käyn normaalisti noin yhden kerran yössä, nyt käyn vaihtelevasti 1-3 kertaa yössä. Joskus saatan ravata useamminkin.. Jonkinlaisia univaivoja on ollut, koska uni ei ole kaikkina öinä maistunut. Raskauden alkumetreillä tunsin sektioarven kohdalla ajoittain viiltävää kipua, mikä liittyi varmasti juurikin kohdun kasvamiseen. Niitä kipuja ei juurikaan ole enää ollut alun jälkeen.

Viime viikolla kävimme sitten nt-ultrassa josta emme saaneetkaan kotiin viemiseksi niin hyviä uutisia, kuin olisimme toivoneet. Heti ultran alettua näin itsekin, että tilanne ei ollut samanlainen kuin esikoisen kohdalla nt-ultrassa. Kätilö rauhallisesti sanoi samaan aikaan saman asian minulle ja miehelleni jatkaen, "mutta älkää hätääntykö, katsotaan nyt miten täällä muuten voidaan". Pieneltä löytyivät kaikki tarvittava nenäluuta ja aivolohkoja myöten. Siellä se sormiaan ojenteli ja meille vilkutteli. Sillä hetkellä itseäni itketti aivan mielettömästi, mutta hammasta purren pidin kyyneleet ja itkun sisälläni. Paikalle tuli lääkäri ja hän jatkoi tutkimusta erittäin kovakouraisesti, vääntelehdin kivusta. Mittailtiin ja tutkittiin. Niskaturvotusta pienellä oli lääkärin mittaamana reilut 5mm. Turvotus oli takaraivo-niska-yläselkä akselilla. Mutta lisää turvotusta oli myös pään molemmin puolin, vatsalla sekä jaloissa. Kylläkin huomattavasti pienempänä, kuin niskan alueella. Toisena asiana kätilö ja lääkäri kiinnittivät huomionsa sydämeen, josta emme lopulta aivan ymmärtäneet, että oliko siinä jotakin vikaa vai mikä oli tilanne. Mutta seurattavaksi luokiteltiin ainakin. Meille alettiin puhua Turnerin syndroomasta jo ennen, kuin nousin ylös istumaan. Turvotus ja sydämen poikkeamat viittasivat kuulemma siihen. Sitten katsottiin seulonnan tulosta, riskiluvuksi downille tuli 1:5. Juteltiin ja selviteltiin syvemmin tilannetta, että miten haluamme tästä edetä. Miehen kanssa olimme yhtä mieltä, että tästä jatkettaisiin eteenpäin. Eli kuun loppupuolelle saimme ajan lapsivesipunktioon, joka on mahdollista ottaa aikaisintaan rv15. Istukkabiopsiasta meille ei edes puhuttu, emmekä vielä siinä vaiheessa asiasta mitään osanneetkaan kysyä (mahdollista ottaa nt-ultran jälkeisinä päivinä ja tulokset tulevat muutamissa päivissä). Lapsivesipunktion jälkeen tulokset kuulemma tulisivat noin viikossa, mutta viljely veisi lisäaikaa viikosta kahteen. Riskit raskauden keskenmenosta nousivat entisestään. Pelkästään oma kohdunrakennepoikkeavuus on jo yksi riski keskenmenolle ja nyt mukaan tulivat omat riskinsä pienen turvotuksesta sekä sydämestä. Aika pyörällä päästä siinä tuli oltua ja muutaman kerran itkettyäkin. Onneksi mies oli mukana, hänen päähänsä taisi jäädä lopulta enemmän tietoa kuin omaani.

Lääkärin lähdettyä huoneesta kätilö jatkoi ihanana itsenänsä ja näytti meille tietoa tästä Turnerin syndroomasta. Antoi myös oman nimensä ylös paperille ja kehoitti soittamaan, jos vain tulisi jotakin kysyttävää. Meillä olisi mahdollisuus mennä käymään uudestaankin äippäpolilla, jos siltä tuntuisi, ennen lapsivesipunktiota.

Tuon hetken jälkeen ymmärrän vielä enemmän, miksi halutaan odottaa ensimmäistä ultraa ja kertoa sitten vasta raskaudesta läheisille/työkavereille yms. Itsekin odotimme esikoisen kohdalla nt-ultraan saakka. Tällä kertaa olin mennyt asiasta puhumaan jo muutamille läheisilleni ja ystäväni polttareissa siitä kuulivat kaikki muut juhlijat/kaverini. Väkisinkin on ajatellut, että mitä jos ei olisi kertonutkaan, olisivatkohan uutiset olleet sitten "parempia". Mutta sama se tilanne olisi silti ollut. Sitä vain miettii kaikkea typerää murehtiessaan. Kyllä tuollainen on vaan aika iso pommi, kun muutaman raskauskuukauden jälkeen sellainen kerrotaan. Ensimmäiset päivät meni itselläni ainakin osittain sumussa. Untakin oli vaikea saada ja se veloitti omasta olotilasta jälleen osan pois. Asia pyörii mielessä jatkuvasti. Miehelle yritinkin viikonloppuna kuvata asiaa niin, että hän ei joudu kantamaan tätä pientä sisällänsä ja täten on varmasti helpompaa olla ajattelematta asiaa. Kyllä hänkin asiaa on miettinyt, mutta töissä käydessä ajatukset tuppaavat yleensä pysymään poissa. Iselläni pahimpana on ollut ainakin yksinäiset hetket ja niitä on nyt viikon sisällä ollut liikaa. Mutta nyt ei tosiaankaan auta, kuin toivoa parhainta mahdollista loppua tälle tarinalle :) Jos raskaus ei mene kesken, niin ensimmäisenä odotamme tuloksia lapsivesinäytteestä. Sitten tiedämme, kuinka edetään.

Tähän loppuun voisin hieman avata Turnerin syndroomaa. Se on vain tyttöjen/naisten sairaus eikä sitä myöskään luokitella kehitysvammaksi. Tytöillä on kaksi X-kromosomia ja Turner-tytöiltä puuttuu toinen tai osa siitä. Yleensä TS-tytöt ovat aivan normaalin näköisiä ja oloisia tyttöjä, naisia, ihmisiä. Eroja näkyy kasvussa sekä hormonitoiminnassa. Keskimääräinen pituus on 147cm. Hormonitoiminta ei välttämättä ala lainkaan ja sitä täytyy lääkitä loppuelämän ajan. Raskaaksi tuleminen ei välttämättä ole jokaiselle mahdollista, mutta lääketiede on kehittinyt ja kehittyy jatkossakin. Sydänviat ovat myös yleistä TS-tytöillä, mutta niitäkin pystytään hoitamaan hyvin leikkauksilla. Suomessa syntyy vuodessa noin 10-15 Turner-tyttöä. Suurin osa raskauksista menee kesken hyvin varhaisessa vaiheessa.

Linkkejä:
Turnerin oireyhtymä, Terveyskirjasto
Turnerin oireyhtymä, Wikipedia
Turnerin oireyhtymä, TAYS

Dokumentti:
Harvinaisia naisia, Inhimillinen tekijä

Samanlaisesta vastaavasta tilanteesta löytyy paljon erilaisia tarinoita. Suuri osa tarinoista tuntuu päättyneen onnellisesti suuresta sikiön turvotuksesta ja riskiluvuista huolimatta. En halua liikaa elätellä toivoa, vaan yritän varautua enemmän mahdolliseen menetykseen. Mielummin huokaisen helpotuksesta, kuin tipun pilvilinnoista.


- Ann

Pitkästä aikaa

Niin monet kerrat olen ollut aikeissani kirjoittaa, mutta en ole tiennyt että mitä kirjoittaisin ja.. no niin. On pitänyt kiirettä ja "kiirettä". Neidin 1-vuotis juhlat alkavat lähestyä ja olin jo kesällä hyvissä ajoin alkanut valmistelemaan juhlia ostamalla sopivia ilmapalloja, servettejä, korttitarpeet.. Mutta tässä onkin tullut mutkia jos toisenlaisiakin vastaan. Suurimpana viivästyksenä on ollut mahdollisen kylpyhuoneremontin alku. Joka olisi meidän tapauksessamme tarkoittanut sitä, että koska pannuhuone siinä samassa rytäkässä laitettaisiin uusiksi, olisimme joutuneet muuttamaan ajaksi X pois talostamme. Lisää mutkia tuli matkaan jo viime viikolla, kun miehen kiireistä ei näyttänyt tulevan loppua. Sen lisäksi on polttareita ja hääjuhlaa, jotka syövät aina omana tapahtumanaan koko viikonlopun. Ja jottei tuossakaan olisi ollut tarpeeksi estettä, niin tuleva töihin paluuni häämöttää jo liian lähellä. Viimeinen mutka matkaan tuli tällä viikolla. Sen johdosta päätimme, että nyt unohdetaan koko kylpyhuoneremontti ja keskitytään tähän hetkeen. Ei lisätä turhaan stressiä. Kerron tästä viimeisimmästä mutkasta seuraavassa postauksessani, koska se vaatii mielestäni aivan oman osionsa.

Mainitsempa nyt vielä, että ei tuota meidän vauvaa kyllä juurikaan enää vauvaksi voi kutsua :) Kävellä ei vielä ilman tukea, mutta taaperokärryn (ja tuolien) avulla jaksetaan kulkea taloa ympäri monen monta kertaa päivässä. Ja ai että se onkin ihanaa! Selviä sanoja emme ole neidin suusta saaneet kuulla, paitsi selkeää ÄITI -huudahdusta muutamia kertoja.

Palaan asiaan pikemmin, kuin arvaattekaan! :)


- Ann

Liikutaan. Hullaantuneesti.

Siis A P U A. Mihin tää aika menee?! Arkipäivät tuntuu todella pitkiltä, mutta silti aika vaan yksinkertaisesti loppuu kesken. Jokaisena päivänä. Enää 4kk ja 1pv, kun töihin paluu koittaa. Vauvavuosi loppuu alle 4kk päästä!

Tosiaan. Meillä liikutaan. Tai on liikuttu kohta jo pari kuukautta. 6kk iässä alettiin ryömiä kaukosäätimen perässä ja viikon päästä siitä alettiin harjoitella konttausasentoa sekä istumaan pääsemistä. Hyvä konttaustaso asentoineen saavutettiin muutaman viikon sisällä. Ja siitä vauhti on vain kasvanut. Ja hurjentunut. Jo ryömimisvaiheessa alettiin tavoittelemaan kaikkea korkeammalla olevaa. Ja siihen kaikkiin päästiin käsiksi, kun alettiin konttaamaan. Ja sitten noustiinkin jo samantien seisomaan. Ja heti perään alettiin ottamaan askelia tukea vasten!

Siis KÄÄK. Neiti on juuri täyttänyt 8kk ja kovasti haluaa jo mennä eteenpäin, kävellen. Taaperokärry on loistava hankinta, sitä on ainakin tullut jo käytettyä useammin kuin myöskin uutena ostettua Manducaa (joka taitaa btw lähteä eteenpäin myytävien tavaroiden joukkoon). Päädyin valitsemaan Brion ja Plaston väliltä jälkimmäisen, punaisen värisenä. Brion versiosta kuulin niin paljon huhuja, että sitten kun nämä taaperot niitä lähtevät oikein kunnolla työntelemään, on seinät täynnä mustia/punaisia viiruja. Ei kiitos siis meille, koska en joka vuosi halua olla maalaamassa valkoisia seiniä. Vielä vähemmän haluaa mies. Hintaa Prismassa oli Plaston kärryllä 32euroa, joka erinäisten alennusten jälkeen jäi alle 30euron. Jälleenmyyntiarvo tuskin on kovin päätä huimaava..

Toisin kuin vaikkapa Mini Rodinin vaatteissa. Joista raskausaikana ajattelin, että ovatpa ihania - mutten millään raaskisi niitä ostaa. Nyt, pian äitiysrahojen loppuessa, kun ollaan juuri siirtymässä hoitovapaan luksusrahoille (eli se about 300euroa), olen alkanut hamstraamaan kaikkea vähemmän edullista - uutena ja käytettynä.

Kuvat Googlesta.

En esimerkiksi voinut olla vastustamatta löytämääni MR Panda haalaria, tulevaksi talveksi. Mutta tästä aiheesta myöhemmin lisää. MR:llä on aivan mieletön määrä ihania vaatteita, kuoseja.. Onneksi on Facebook ja fb-kirppikset. Ja onneksi on ihmisiä, jotka haluavat laittaa hyvän kiertämään ;)

Meikäläisen hullantuneisuus tuntuu karkaavan kohta käsistä, lähinnä pään sisältä, joten on pakko lähteä tuijottelemaan ja ihailemaan tuota maailman suloisinta tyttövauvaa, joka niin ihanasti päiväuniensa jälkeen äidille kujertaa <3

Mitä ihanuuksia teiltä löytyy kotoa? Tai mitä haluaisitte? Siis mitä tahansa!


- Ann

Princess Pink by Babiators

Sainpahan hankittua neidille ne ihka omat ja ensimmäiset aurinkolasit. Remmikiinnitteisistä neiti ei lainkaan innostunut, mutta nämä Babiatorsit saavat naurun kasvoille! Eli tadaa..

 

..Pinkit Babiatorsit ovat saapuneet huusholliin!

Näillä aurinkolaseilla on lost&found -takuu. Mikä tarkoittaa siis sitä, että 30pvn sisällä ostosta kun rekisteröi lasit netissä käyttöönsä, on oikeutettu vuoden sisällä ostosta lasien hävitessä tai rikkoutuessa saamaan uudet tilalle. Ostokuitti tulee säilyttää ja rekisteröinti kattaa yhdet rikkoutuneet/hävinneet lasit. Ja kyllä, rekisteröin heti oston jälkeen meidän neidin aurinkolasit! Meikäläisen tuurilla noille käy vielä jotakin, hope not.

Nyt odotellaankin sitten loppuviikon aurinkoisia kelejä, jotta päästään aurinkolaseja oikein toden teolla käyttämään!

- Ann