Pitää paikkansa. Edelleen, melkein kolmekymppisenä, itseltäni puuttuu se sydänystävä. Ystävä, jolle voi aina tarvittaessa soittaa. Ystävä, jonka luokse voi mennä kylään lähes milloin vain. Ystävä, jonka kanssa voi jakaa niin ilot kuin surut.
Onneksi on kuitenkin ystäviä, joiden kanssa voi aina jatkaa puhumista siitä, mihin viimeksi jäätiin - vaikka aikaa näkemisen välillä olisi vierähtänyt vuosi tai kaksi.
Ystäviä, joiden olemassaolon tietää, vaikkei heitä näkisi pitkiin aikoihin. Ystäviä, joihin voi luottaa.
Onneksi on oma mies, joka on yksi sydänystävä. Tärkein ja läheisin. Ilojen ja surujen jakaja. Ipanoiden isä. Rakkaus.
Muistakaa ystäviänne, muulloinkin kuin ystäväpäivänä ❤
Kerrottakoon nyt neuvolakuulumisia tältä päivältä. RR 130/74. Hemoglobiini oli noussut 115, vaikken ole juurikaan muistanut syödä obsidaneja sitten viime viikon, jolloin hb oli 101. Josta johtuen kävin verikokeissa, jotka olivat kaikki kuitenkin ok. SF-mitta oli kasvanut viikossa +2cm, eli nyt 36cm. Pienokainen yhä perätilassa, sykkeet +150. Pissatestitikkuja sain kotiin mukaan testattavaksi, kaikki arvot edelleen puhtaat. Viikon päähän varattiin seuraava käynti. Samalla myös sovittiin päivät tikkien poistolle, vauvan ensimmäiselle punnitukselle sekä neuvolatädin kotikäynnille.
Sen verran tylsää alkaa olemaan päivisin kotosalla ollessa, että voisin tähän vaikka listata noita verenpaineita ja hemoglobiinin muutoksia.. Aivan kuin se teitä kiinnostaisi ;)
Huh, nyt voi jo sanoa että on jäljellä enää alle kolme viikkoa sektioon! Supistukset ovat selvästi vähentyneet tässä viikon aikana, mutta ei kokonaan poistuneet. Tilalle on tullut hirveästi sukkapuikkokipuja ja vatsan polttoja. Masua siis polttelee sivuilta ja päältä, muttei kuitenkaan sisäpuolelta. Käännökset makuultaan, sohvalta ylös noustessa ja milloin missäkin tilanteessa saattaa tulla ihmeellisiä vihlaisuja kylkiin yms. Toisaalta niin toivoisin, että synnytys käynnistyisi ennen sektiota..! :)
Lauantaina olin tosiaan ystävieni kanssa katsomassa stand uppia ja kyllä teki hyvää! Viimeisen 30min ajan sain pidellä käsin vatsasta kiinni, kun nauratti niin paljon. Ja parin tunnin nauramisen jälkeen lähdettiin syömään vielä meidän vakkaripaikkaan. Kerrankin otin jotakin uutta maistettavaksi ja oli kyllä hyvää :) Mukava ilta kaikin puolin! Mies oli luullut, että olisin ollut klo23 aikaan jo kotona, mutta tulinkin hieman klo1 jälkeen. Oli sitten valvonut ressukka väsyneillä silmillään ja odottanut kotiin tulevaksi. Eikä ollut viitsinyt "häiritä" ja laittaa viestiä, vaikka vielä ite tuijottelinkin vähän väliä puhelinta kaiken varalta.
Miehen kanssa höpöteltiin muutama ilta sitten asioista ja saatiin molemmat hieman pahaa oloa purettua. Nyt on selvästi taas eri fiilis talossa, mikä on loistava juttu! Eiköhän tässä olla molemmat niin jännän äärellä, että väkisinkin toisen tuntemukset ja olotilat tarttuu toiseenkin jollain tapaa. Mutta nyt on itselläkin aiempaa parempi fiilis :)
Jos nyt yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kävisin koiran kanssa hieman pidemmän pisulenkin!
Söin aamupalan katsoen eilistä Big Brother koostetta. Jätin jopa tietokoneen aukaisematta ja ryhdyin heti aamupalan jälkeen siivoushommiin - vaikka kiinnostus täysin nollassa! Viimeksi tässä talossa on siivottu tasan viikko sitten, minun toimestani, joten pakko oli päästä koirankarvoista ja muusta ylimääräisestä esillä olevasta tavarasta taas eroon. Mutta ei se siivoaminen kyllä ole enää yhtään helppoa, vielä vähemmän herkkua, tämän vatsan kanssa! Eteisen ja käytävän imuroiminen otti jo niin voimille, että miltei itkua väänsin. Mutta väkipakolla imuroin koko huushollin ja pidin sitten hieman taukoa. Nyt on pesukoneellinen miehen vaatteita pyörimässä, kerkeän nekin saada kuivumaan vielä ennen kuin mies tulee kotiin. Sitä kun nähtävästi niin kovasti kiinnostaa tällä hetkellä kodista ja omista pyykeistään huolehtiminen... Taidan kyllä tietää, mistä kiikastaa. Onhan se niin epäreilua, kun meikäläinen saa olla kotona päivät pitkät ja olla tekemättä mitään! Että vähintään nyt pitäisi minun huolehtia kodin siisteydestä ja ruokapuolesta, kun toinen raataa töissä. Kyllä se ukkokulta onneksi auttaa, jos apua pyydän tai ei itse enää jaksa katsella jotakin sotkukohtaa talossa. Mutta kieltämättä ärsyttää, kun toinen ei tunnu aina ymmärtävän että ei tää ole itelläkään helppoa tämän mahan ja selkäkipujen kanssa..
" I don't care, I love it! "
Icona Pop - I love it
Pääsen lauantaina tuulettumaan, ilman miestäni! Ihanat työkuvioista tututksi tulleet ystäväni kutsuivat mukaansa stand uppia katsomaan. Heillä toki on miehensä mukana, omani jää kotiin päivystyshommiensa takia. Stand upin jälkeen on tarkoitus mennä yhdessä syömään jonnekin. Vaikka rahatilanne nyt meillä on toistaiseksi todella heikolla mallilla siihen saakka, kun ensi kuussa saan ensimmäisen äitiyslomarahani, oli mieheni ihana eilen ja sanoi että koska kahdelta reissu tulisi liian kalliiksi, on parempi että minä menen: "Ethän sä kohta pääse pitkään aikaan mihinkään ja mä voin kyllä maksaa sun illan" <3 Kiitos ukkokullalle siis tästä!
Mutta tietenkin onnistuin eilen illalla hormonihuuruissa pahoittamaan mieheni mielen. Itse hermostuin itselleni ja tämän kysyessä, että "onko kaikki kunnossa" tiuskaisin vastauksesksi "on ja ei, ahdistaa!!". Sohvalla ollessa supisteli, selkää jomotteli ja hyvää asentoa en saanut missään vaiheessa 5 minuuttia pidemmäksi aikaa. Sitten lähdin vielä koiraa ulkona käyttämään ja sekin meni yhdeksi mutinaksi etsiessä sopivia housuja jalkaan (pyykkäsin siis eilen omat vaatteeni ja kaikki olivat vielä illalla kosteita). Olisin niin toivonut, että mies olisi sanaakaan sanomattani huomannut vaikean olotilani ja käyttänyt edes sen koiran iltapissalla. En vaan viitsi jatkuvasti valittaa ääneen "au au, sattuu sattuu, ai ai, koskee koskee" koska lähes koko ajan on sellainen olo. Luulisi, että miehet nyt siitä ähinästä ja puhinasta tajuavat, että ei ole naisella helppoa! Mutta saan siis kuitenkin syyttää itseäni sanomattomuudestani :) Ja niin vain, kuinkas ollakaan, nukkumaan mentiin vain toisillemme "öitä" -toivottaen. Ei suukkoja, ei pusuja, ei halauksia.. eikä seksiäkään. Niitä kaikkea niin kaipaan! Aivan mahdottoman suuri hellyydenkaipuu on ollut koko raskausajan, mutta miehellä tuntuu olevan "hyi yök, pysy kaukana minusta" -olotila. Tilannetta omalta osaltani pahentaa se, että emme pysty nyt nukkumaan samassa sängyssä. Koska en saa öisin nukuttua kunnolla, pyörin ja kääntyilen jatkuvasti ja kaipaan suurta tilaa. Parempana vaihtoehtona on ollut, että mies on nukkunut lastenhuoneessa sohvalla yönsä ja aamulla käynyt sitten suukottamassa ennen töihin lähtemistään. Kaipaan silti niin suunnattomasti sitä oman kullan läheisyyttä.. Kai teillä muillakin raskaana ja ei-raskaana olevilla naisilla on näitä samoja tuntemuksia?
" Baby, I'll give you everything you need
I'll give you everything you need, oh
I'll give you everything you need But I don't think I need you "
Ellie Goulding - Anything Could Happen
Huh, tulipahan hormonihuuruista tekstiä. Mutta on se vaan jännä, kuinka omaa olotilaansa saa aina helpoitettua kun asioista puhuu tai kirjoittaa tuntemattomille :) Kiitos ja pahoitteluni siis tästä! Tämä mamma lähtee nyt häärimään vielä kodin siivouksen kanssa.
- Ann
ps. 500 katselukertaa on mennyt tänään rikki ja 5 lukijani on liittinyt joukkoomme. Ihanaa! :)
Vasta viime viikolla puhuin eräälle läheiselleni, että on ihme ja kumma kun omat tunteeni eivät ole olleet niin älyttömän herkillä viime aikoina. Ja noin muutenkin koko raskausaika on mennyt lähinnä ilman mitään suurempia "hermoromahduksia" tai mitään älyttömiä tunteen purkauksia. On tullut elettyä lähes seesteistä elämää.. Mutta tietenkin, kun asiasta olen taas ääneen sanonut, on alkaneet tunteet nousta pintaan mitä yllättävimmissäkin tilanteissa! Tähän mennessä kyyneleet silmiin ovat nostaneet jo pelkästään "Koiralle koti" -ohjelman ressukka koirat. Mutta nyt saatan pidätellä itkua jo pelkästään siitä, että unohdin laittaa tallentumaan jonkin illan ohjelman ja mies siitä mainitsee. Tai kun kuulen ihania uutisia, tulvivat kyyneleet silmiini. Ikävistä asioista nyt puhumattakaan!
End Of August - Voluntary breathing
Yllä oleva youtube-video kosketti tätä aamua kyllä syvästi. Kerkesin eksymään heti aamutuimaan eri linkkien kautta Meidän perheen sivuille jossa oli linkki tähän videoon. Kaikenlaisia ajatuksia tälläiset menetykset saavat omassa pienessä päässä pyörimään. Helppoa on tuudittautua ajatukseen, että onneksi meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta toivon että kaikki menee meillä hyvin ja onnellisesti loppuun saakka. Toivon silti jokaiselle menetyksen kokeneelle ihmisille suuresti voimia tulevaan <3
Musiikki on pienestä pitäen ollut todella tärkeä osa elämääni. Musiikkimakuni on vuosien saatossa vaihtunut raskaasta metallisesta enemmän myös NRJ:n tarjonnan suuntaan.. Rakastan kappaleita, joilla on jokin merkitys tai jotka herättelevät tosissaan tunteita sisälläni. Musiikissa pitää siis olla sitä jotakin.
Eilen sain viestin neuvolasta, jossa kerrottiin että verikokeet olivat kaikki olleet kunnossa. Eli tällä hetkellä ei ole mitään viitteitä raskaushepatoosiin. Hyvä näin, sillä nyt ei tarvitse "pelätä" sairaalaan vuodelepoon joutumista :) Enää muutama viikko jäljellä maagiseen rv 37+0, jolloin masuasukki on niin sanotusti täysiaikainen ja tervetullut maailmaan ihastuttamaan meitä <3
