Ensimmäinen vuosi avioparina

Kaksitoista kuukautta - aika kuluu tosissaankin vauhdilla. On siis kulunut vuosi siitä, kun avioiduimme maistraatissa. Parisuhdetta ja yhdessä kuljettua matkaa ennen avioliiton auvoiseen satamaan astumista ennätti kertymään seitsemän vuoden verran. Kuten olen vuosien saatossa tännekin kirjoitellut useaan otteeseen, on nämä vuodet pitäneet sisällään paljon vuoristoradan kaltaisia ylä- ja alamäkiä. Pysähdyin muistelemaan ja voisin sanoa, että kaikki yhteiset kahdeksan vuotta ovat pitäneet sisällään jonkinlaisia kriisejä, olivat ne sitten vain toista aikuista koskettavia mutta loppuviimein koko perheeseen vaikuttavia asioita.

Vaikka eräänkin kriisin keskellä olemme pohtineet, että parhain ratkaisu tilanteeseen olisi ero - emme ole siihen lopputulokseen kuitenkaan päätyneet. Tai siis itseasiassa olemme kerran työstäneet eroa jo pitkälle saakka kaikkine tavaroiden jakoineen, mutta lopulta päätyneet antamaan vielä suhteellemme mahdollisuuden eheytyä. Pitkälti näihin mahdollisuuksiin vaikuttavat ipanat, niin hyvässä kuin pahassa. Ilman ipanoita emme varmasti olisi jaksaneet yrittää näinkään montaa kertaa - olisimme antaneet periksi paljon helpommalla. Välitämme valtavasti toisistamme ja vuodet tapahtumineen ovat selkeästi kasvattaneet meistä erilaisia yksilöitä, kuin mitä silloin tavatessamme olimme. On paljon asioita, mitä itse olisi voinut tehdä toisin tai jättää kokonaan tekemättä. On myös paljon asioita, mitä puoliso olisi voinut tehdä toisin. Mutta onhan se rakkautta, että loppuviimein hyväksyy toisen muuttumisen - antaa tilaa kasvaa. Se, millä tavalla muuttuminen itse kussakin tapahtuu, on sitten eri asia. Ja pystyykö toisen tekemät virheet lopulta hyväksymään ja antamaan anteeksi? Siinäpä se.

Eikä oikeastaan voi sanoa, että avioituminen olisi mullistanut elämämme totaalisesti. Karrikoidusti voisi todeta, että avioliitto näkyy itselläni lähinnä nimettömässä, johon sain toisen sormuksen kihlasormuksen kaveriksi, sekä uutena sukunimenä. Meillä on ollut suhteen alusta alkaen molempien nimet niin auto- kuin asuntolainoissakin. Molemmilla on omat pankkitilit ja omat rahat, molemmat lyhentävät omat osuutensa lainojaan ja maksavat omat menonsa. Mutta pitkälti taloudellinen vetovastuu on ollut vuosien aikana kuitenkin miehellä (siihen riittänee maininta; paremmat tulot). Emme avioituessa myöskään tehneet avioehtoa - koska koko suhteen perusajatus on ollut jakaa omaisuus keskenään.

Yksi parhain asia on kuitenkin avioliitossa se, että nyt meillä on koko perheellä yhteinen sukunimi. Itselleni sillä on ollut suuri merkitys kaikkien vuosien aikana, että olen ollut perheessä ainut eri sukunimellä oleva. Pohjalla on ollut se, että olen nuoresta saakka inhonnut omaa tyttönimeäni, joten siitä eroon pääseminen on ollut myös helpottava kokemus. Tyttönimeen sisältyy niin paljon huonoja muistoja, leimoja, niin yksityis- kuin työelämästäkin. On toisaalta helpottavaa, että naimisiin meneminen tapahtui samaan aikaan kun aloitin uuden alan opiskelut. Uudella alalla minut tunnetaan alusta alkaen tällä uudella nimelläni ja vanhalla alalla kukaan ei tunnista uutta nimiyhdistelmääni.

Ja se avioliiton tuoma nimitys: vaimo. On se vaan mahtavaa kuulla kerta toisensa jälkeen, kun se on oikeasti virallista.

Ensimmäinen vuosi avioliittoa piti sisällään mm. häämatkan ulkomaille, ulkomaanmatkan perheen kesken, haasteita ja onnistumisia. Ryhdyimme myös tavoittelemaan seuraavaa yhteistä unelmaamme, omaa haavettamme. Eli katseemme siintävät yhteisessä tulevaisuudessa, yhteisissä suunnitelmissa. Koskaan ei voi tietää varmaksi huomista, mutta turha sitä on murehtia sellaista mistä ei ole varmuutta.

On tärkeää muistaa, ettei parisuhde ole pelkkää auvoa ja onnellisuutta. Kuljetaan päivä kerrallaan eteenpäin, pyritään löytämään päivistä enemmän positiivista mikä antaa molemmille voimaa niinä huonoinakin päivinä. Ja se toisen kuunteleminen sekä yhdessä keskusteleminen, ääneen omien mietteiden sanominen - se on ehdottoman tärkeää, koska emmehän tiedä toistemme pohjimmaisia ajatuksia. Puhutaan vaikeatkin asiat läpi, eikä lakaista asioita maton alle tai mennä vihaisina eri sänkyihin nukkumaan. Parisuhteessakin saa olla toisen kanssa eri mieltä. On eri asia hyväksyä toisen mielipide, kuin vängätä väkisin vastaan ja pyrkiä jyräämään toista omalla mielipiteellään. Ei aina tarvitse olla samaa mieltä, toisinaan voidaan tehdä myös kompromisseja. 

Ja se läsnäolon tärkeys. Se, että ollaan toisillemme oikeasti läsnä - eikä uppouduta esimerkiksi somen maailmaan yhteisinä hetkinä. Läsnäoloon liitettynä läheisyys. Ei kokoajan tarvitse olla toisen iholla kiinni, mutta ne hipaisut ohi mennessä ja koskettaminen sohvalla yhdessä ollessa. Toisen kainaloon hakeutuminen sopivina hetkinä. Nuo hetket lisäävät onnellisuuden tunnetta, tuovat meitä lähemmäksi toisiamme.

Tässä on hyvä olla.

Lumisen talven mahdollisuudet

Tänä talvena ollaan saatu nauttia enimmäkseen runsaasta lumisuudesta ja suhteellisen leudoista pakkasasteista. Ipanoiden ja itseni kannalta näen lumisuuden positiiviselta kannalta. Ipanoille tarjoutuu lumen myötä mahdollisuus lukuisiin eri leikki- ja harrastusmahdollisuuksiin, kuin mitä lumeton aikakausi tarjoaa. Itselleni lumi tuo lisää voimaa, pirteyttä ja hyötyliikuntaa. Eli jos et välitä lumesta tai muuten vaan talvinen aihe ärsyttää, niin skippaa toki - muussa tapauksessa, jatka ihmeessä lukemista!

Kevät-kesä-syksy aikaan pihalta löytyy aktiviteettia niin hiekkalaatikolta, leikkimökistä ja keinuista alkaen aina puissa kiipeilyyn saakka. Talvella hiekkalaatikko on poissa leikeistä ja leikkimökissäkään ei ipanoita huvita olla talvikamppeissa. Puut kiinnostavat, mutta selkeästi kesää vähemmän ja osittain siitä syystä, että ne ovat talvisin lehdettömiä ja oksille ei täten pääse piiloutumaan vanhempien katseilta.

Hieman märemmillä, mutta lumisilla keleillä aktiviteettia saadaan lumiukkojen, -lyhtyjen ja -linnojen rakentamisesta. Kun taas pakkaskelillä yöllä sataneeseen koskemattomaan lumeen on ipanoiden mielestä ihanaa tehdä lumienkeleitä ja keksiä niistä tarinoita.

Puistoissa vierailut ovat jääneet meiltä huomattavan vähäisiksi talvisin, varmasti siitäkin syystä koska niitä ei ainakaan täällä ns. talvihuolleta. Keinut ovat talvella maarajassa, liukumäet ovat puolet lyhyempiä ja kiipeilytelineissä kiipeily on haastavampaa talvivaatteissa. Puistojen sijaan viihdytään siis pulkkamäessä tai kaikkialla siellä, minne voi itse pulkalla tehdä laskupaikan. Kuten metsikköön, jota on raivattu. Ojan pientareelle, jota ei ole täytetty kakalla. Kumpareiselle pellolle, jonne saa tehtyä järjettömän pitkiä laskupaikkoja.

Yleensä luistelukenttien jäädyttäminen aloitetaan täällä vuodenvaihteen tienoolla, kunhan on pakkasta sopivasti. Mahdollisuudet lumiseen aikaan luisteluun siis kasvaa jäädytetyillä urheilukentillä ja mitä edemmäs talvi menee, sitä paremmin pääsee järven rantaan kolaamaan kenttää luistelua varten esille. Luisteluun saadaan lisää potkua mm. kiekosta ja mailoista, joilla ei välttämättä tarvitse pelata jääkiekkoa, vaan niitä voi käyttää apuvälineenä eteenpäin liikkumiseen ja taitojen kartuttamiseen.

Hiihtoladut lähistölle tehdään myös, kun on riittävästi lunta sekä sopivasti pakkasta. Yleensä tämäkin ajankohta on mennyt vuodenvaihteen tienoolle. Hiihtämässä käydään myös porukalla, mutta ipanat viihtyvät sopivan mittaisella ladulla itsekseenkin - sopivan näköetäisyyden päässä vanhemmista.

Yksi harrastusmahdollisuus on myös laskettelu, kun rinteet saadaan laskettelukeskuksissa auki. Meidän neiti alkaa olemaan niin hyvä hiihtäjä ja mäen laskija, että alkaisi selkeästi olla sopiva aika hänenkin käydä laskettelukoulussa jonka jälkeen voisivat miehen kanssa yhdessä harrastaa laskettelua.

Kun on riittävästi pakkasta lisää aktiviteettia ulos saa, kun jäädyttää vettä erilaisissa astioissa tai maitopurkeissa. Vettä on mukava myös värjätä ennen jäätymistä eri väreillä tai sitten jäätymisen jälkeen vesiväreillä. Veden sekaan on ennen jäätymistä mukava laittaa vaikkapa lehtiä, käpyjä tai jo keittiön maljakossa riittävän nuutuneet kukkaset.

Pimeässä on välillä ihanaa köllähtää lumeen selälteen makaamaan ja ihastella taivaalla loistavia tähtiä ja reittilennolla olevaa lentokonetta.

Ehdottomasti yksi parhaimmista asioista talvellakin on koko perheen retket luontoon ja laavulle makkaranpaistoon suuntautuen. Mikäs sen mukavampaa, kuin istua tarpomisen jälkeen nuotiopaikan ympärillä, lämmitellä käsiä samalla liekkejä ihastellen ja nauttia välipalaksi esimerkiksi notskileivät tai ne makkarat kera kaakaon tai kahvin.

Kaikkeen ulkona liikkumiseen on mukavaa lisätä aktiviteetiksi erilaisten jälkien bongausta. Milloin on kissa kulkenut tai jänis loikkinut lumen päällä tai jokin erikoisen kokoinen sekä kuvioinen rengas jättänyt jälkensä polulle.

Itselle tosiaankin lumi tuo mukanaan valon lisääntymisen synkimpään vuodenaikaan ja se tuo taas lisää jaksamista, kun pimeys ei ole niin painostava. Vaikka toisia ärsyttääkin lumisuus, itse pyrin näkemään tämänkin asian positiviiselta kannalta. Lumisateet lisäävät hyötyliikuntaa, kun pihan saattaa kolata useammankin kerran saman päivän aikana. Siinä samalla saa hyvää happihyppelyä ja halutessaan hyviä tekoja voi saada aikaan esimerkiksi kolaamalla naapurinkin lumet. Lumessa tarpominen teettää keholle enemmän töitä, hyödyllistä sekin. 

Koska talvi on pimeää aikaa, muistetaan mekin aina alkuillasta ulos siirtyessä laittaa päälle riittävästi heijastimia. Ipanoiden vaatteita olen ostovaiheessa jo silmäillyt niin lämpö- kuin vesipilareiden lisäksi riittävällä heijastinkokonaisuudella. Lisäksi olen useampana vuonna lisännyt ulkoiluvaatteisiin liimattavaa heijastinkangasta, joka soveltuu myös yhtälailla laitettavaksi kenkiin tai reppuihin. Tälle talvelle ostin molemmille ipanoille hanskat, jotka ovat lähes kauttaaltaan heijastavaa materiaalia. Ja kun lähdetään pihapiirin ulkopuolelle puetaan päälle lisäksi huomiliivit. Niiden lisääntynyt käyttö on erityisesti tämän talven aikana näkynyt positiivisesti liikenteessä!

Tässä oli listattuna meidän yleisimmät talvipuuhat. Luitko loppuun saakka, vaikka olet ehdottomasti enemmän kesäihminen? Vai onko talvi ja lumi juuri sinun juttusi ja kenties sait uuden inspiraation ulkoiluun? 

Lasten reagointi

"Äiti on pipi."

"Hyvää kotipäivää, äiti!"

Jäpikkä on lähinnä hämmästellyt kädessä olevia pisteitä, mustelmia ja valkoisia laastareita. Niiden kautta ehkä parhaiten on tuolle alle 3-vuotiaalle konkretisoitunut se, että äitiä on tutkittu ja äiti on kipeä. Suloinen pieni rakkauspakkaus, joka suukottaa ja kulmat kurtussa toteaa "äiti pipi".

Neiti ymmärtää asioita selkeästi eri tavalla, osaa kysellä ja on omalla tavallaan kiinnostunut. "Miksi olit sairaalassa? Oliko sulla oma huone? Kuka se sun kaveri siellä oli? Leikittekö te yhdessä? Mitä sulle tehtiin siellä? Miten sua tutkittiin siellä? Katsoiko se lääkäri sun korviin ja suuhun? Pistettiinkö sua? Sattuiko se? Mua ei sattunut, se vähän kirveli vaan. Meetkö takas sairaalaan?". 4-vuotiaan on toki helpompi samaistua, kun muistaa viimeisimpiä omia tutkimuksiaan ja kuukausi takaperin saamansa rokotteen vaikutukset. Vastahan jäpikänkin kanssa kävimme sydänkontrollissa. Ja on ollut kuumetta ja enterorokkoa, mitä käyty terveyskeskuksessa molemmilta ipanalta toteamassa.

Tavoitteena on ollut puhua muutenkin ipanoille mahdollisimman rehellisesti asioista ja vastata kysymyksiin lyhyen ytimekkäästi, mutta tarpeeksi kattavasti. Liittyivät asiat sitten kuolemaan, hautajaisiin, sairasteluun, kipuihin tai onnenkyyneleisiin, iloihin, rakkaudentunnustuksiin. "Äiti on nyt vähän kipeä ja väsynyt". Ja kun asiasta on puhuttu hetki, unohtuu se sitten hyvinkin nopeasti. Yöunetkin ovat pysyneet samanlaisina molemmilla, ei ole tullut mitään huutoitkuja tai mainittavia unia. Jäpikkä kömpii yöllä viereen nukkumaan ja neiti heräilee kerran tai pari yön aikana.

Ihan tavallista arkea muuten siis eletään, mitä nyt sairastumisesta johtuen äiti on lähinnä maannut sohvalla tai sängyssä. Halittelut ja suukottelut, pienet kivat lämpimät hetket piristää niin aikuisia kuin ipanoitakin. Tai vaikka yhteiset 10 minuutin iloiset hetket iPadilla pelatessa. Ja sitten on toki ne tutut hetket, kun kinastellaan, laitetaan kaikessa vastaan ja saadaan itkupotkuraivareita olohuoneen matolla, koska juuri nyt ei asiat menneet ipanan haluamalla tavalla.

Se kuuluu pikkulapsiaikaan, niin ne sanoo

Vuoden olen ollut todella väsynyt ja voimaton. Kauemminkin, mutta tuo töihin paluu sen konkretisoi parhaiten. Aamuvuorossa töissä jaksan tehdä asioita, vaikka hyvinkin vaikeaa se on välillä ollut. Kotiin päästyä en ole jaksanut sitten mitään tehdä. Saattanut kulua pitkäänkin, että jaksan tyhjentää tiskikoneen tai tarttua imurin varteen. Sohvalla viltin alla on paras kölliä.. Väsyttää, paleltaa ja kiukuttaa.

"Väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen".

"Ne on nää ruuhkavuodet, jotka väsyttää."

Mutta kun se väsymys on sellaista, ettei ihan oikeasti jaksa? Kun täytyy itsensä ihan tosissaan pakottaa tekemään asioita, koska eihän nyt kahden pienen lapsen äiti voi olla niin väsynyt ettei mitään kotona saa aikaiseksi työpäivän jälkeen. Eikä kaikkea voi jättää isän tehtäväksi.

Uniongelmista olen kärsinyt paljon esikoisen raskausajasta lähtien. On väsyttänyt, muttei ole vaan saanut nukuttua. Pitäisi nukkua, muttei uni tule. Jos nukahtaa, herää lapsen itkuun ja itse ei pääsekään enää uneen. Viimeisimmän puolen vuoden aikana tilanne kääntyi selkeästi. Olen laittanut itse tämän ylitsepääsemättömän väsymyksen toukokuun stressin piikkiin. Mutta ilmeisesti anemia on ollut the syyllinen jo kauemmin. Sanottakoon tähän väliin, että miesparka.

Olen ollut flunssassa useamman viikon ajan, enterorokosta lähtien olo on ollut tavanomaista voimattomampi. Viimeisimmän viikon ajan ääni on ollut käheänä ja yskää on ollut. Töitä tehdessä on kuitenkin henkeä ahdistanut omituisella tavalla. Loppuviikosta tuli todella voimaton olo. Painavien laatikoiden nostelu oli ensimmäisestä laatikosta lähtien todella raskasta, tuskanhiki iski päälle heti. Kurkkua ja rintakehää poltteli, keuhkoihin sattui ja päässä humisi. Tuli olo, että on parempi lähteä käymään työterveydessä. Siellä todettiin akuutti kurkunpään / henkitorven tulehdus. Myös "puhekielto" langetettiin. Mainitsin enterorokosta, jonka 'ansiosta' päädyttiin ottamaan verikokeet. Sanottiin, ettei puhelua tule jos arvot ovat ok.

Meni puolisen tuntia ja puhelin soi. Kuulemma tulehdusarvot vain hieman koholla, mutta olivat labrasta soitelleet perään, että hemoglobiini on alhainen. Varattiin sitten tunnin päähän lääkärille aikaa. Sinne mennessä lääkäri kertoi, että jos arvot ovat uusintakokeen jälkeen yhä samaa luokkaa niin hän laittaa lähetteen samantien keskussairaalaan. Kävin labrassa ja siinä odotellessa kerkesin tutkimaan kunnolla anemian oireilua. Kaikki oireet täsmäsivät omiin olotiloihini. Vastaukset tulivat ja pääsin lääkärin huoneeseen jossa käytiin oireet läpi pikaisesti. Hemoglobiini oli 83, naisilla viitearvo on 117-155 g/l. Lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan.

Anemia. Siitäkö löytyi syy tälle jatkuvalle väsymykselle?

Enterorokko

Koko kesän saimme ipanoiden osalta nauttia terveistä päivistä. Syyskuun loppupuolella, kelien viilennettyä, iski ensimmäinen tautiaalto päälle. Ensimmäisenä jäpikälle nousi korkea kuume, jota seuraavana päivänä seurasi suunpieleen ilmestyneet punaiset pisteet, jotka lähtivät tummumaan hurjaa vauhtia. Seuraavana päivänä koko jäpikkä oli yltäpäältä täynnä näppylöitä. Googlettamalla ja muilta äiti-ihmisiltä kyselemällä kotidiagnosoitiin enterorokko. Niitä näppyjä löytyi aina suusta jalkapohjiin saakka. Kuumetta oli sen kolmisen päivää. Vähän rokkonäpyt tuntui raavituttavan, jos vaatteita ei ollut suojana. Ihottumakin paheni selässä.

Ja sitten jäpikän lähestulkoon toivuttua sairastui neiti. Korkea kuume nousi yöllä ja oksennukset tulivat sänkyyn. Samaan aikaan huomattiin punaiset täplät suun ympärillä ja osattiin aamulla terveyskeskukseen mennessä kertoa hoitajille, että enterorokkoa meillä sairastetaan. Samaa mieltä olivat. Ei ollut nielu- tai korvatulehduksia kummallakaan. Pikaisen käynnin jälkeen päästiin toipumaan kotiin.

Neidiltä oli voimat vähissä kahden päivän ajan, lähinnä sohvalla ja sängyllä makoillessa kulutettiin aikaa. Jäpikkä oli tuossa vaiheessa jo aivan kyllästynyt kotona kököttämiseen. Eli tervehtynyt härnäsi vähän väliä sairastelevaa. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että itsellä oli myös voimat täysin pois. Lämpöä ja aivan kamala olo kolotuksen kera, niin ettei tehnyt mieli sohvalta nousta ylös edes komentamaan jäpikkää.

Viimeinen sairaslomapäivä oltiin vielä kiltisti sisällä. Yritettiin keksiä kaikenlaista tekemistä kolmistaan. Väritys- ja kirjoitusharjoitukset muovailuvaha touhuineen siivittivät aamupäivää. Iltapäivällä järkättiin sitten keskelle olohuonetta "maalaustalkoot". Oikeastaan järjestämistä oli vain isojen papereiden lattiaan teippaaminen ja sopivien työkalujen etsintä. Sillä neidin ensimmäisen sairasyön oksentamisen johdosta oltiin otettu matot pois lattioilta.

Ipanat menivät takaisin päiväkotiin tuon viikon perjantaina. Siellä kuultiin, että on paljon ollut enteroa liikenteessä. Aika väsähtäneitä olivat päivän päätteeksi, mutta innoissaan että olivat saaneet leikkiä kavereiden kanssa.

Sydänkontrolli ja sairastelua

Niitä, jäpikän sydänkontrolleja, on kahden vuoden sisälle mahtunut useita. Aortan kaaren lievä kapeuma korjaantui itsestään ja loppuvuoden 2015 osalta kontrollivälejä harvennettiin. Viime marras-joulukuussa jäpikän vointi kuitenkin huononi. Oli jatkuvasti väsynyt, ei jaksanut touhuta ja makasi lähinnä vasemmalla kyljellään käsi suoraksi ojennettuna. Päiväkodissakin huolestuttiin. Syksyn sydänkontrolli oli siirtynyt jo useita kertoja, milloin meidän puolelta ja milloin sairaalan puolelta. Meille oli myös sanottu, ettei peruutusaikoja ole mahdollista saada lastentautien poliklinikalta. Yhtenä joulukuisena päivänä kuitenkin sain soiton, jonka ansiosta päästiin heti samana päivänä sydänpolille tarkastamaan tilanne.

Epikriisistä:

Diagnoosit: kaksiliuskainen aorttaläppä, kammioväliseinän aukko

Tulosyy: Seuranta kaksiosaisen aorttaläpän ja kammioväliseinäaukon vuoksi. Lisäksi aortankaari oli välillä kapeahko.

Sairastunut marraskuun loppupuolella korvatulehdukseen. Edelleen päiväkodissakin ollut väsyneempi, lepäilee, ruoka ei maistu, ripulia ja pientä lämpöä. Atooppinen ihottuma edelleen.

Status: Yleisvointi hyvä. Keuhkot auskultoiden vapaat, ei vinkunaa tai rohinaa. Sydänsyke tasainen, istuen ja selinmakuulla kuuluu 2/6 vahva sivuääni kylkiluuväli IV ja karheako sternumin yläpuolelta molemmin puolin. Vatsa pehmeä, maksa normaali ja reisivaltimopulssi tuntuu hyvin oikealta.

Ultraääni: Normaali nelilokerorakenne ja yhteydet. Kammioväliseinäaukko sijaitsee oikean uloskanavan suuntaan menevän edessä lihasalueella pieni pätkä läpän tason alapuolella. Nopea oikovirtaus ja hyvä painegradientti kammioiden välillä. Aortankaari nyt hyvännäköinen ja normaali pulsatiivinen antegradinen virtaus. AV-läpät normaalikokoiset. Normaalit sisäänvirtaussingnaalit. Aorttaläpässä näkyy kolme purjetta mutta avautumisliike on kaksiosainen, toiminnallisesti kaksiosainen läppä. Ylimmäinen reuna paksuhkon näköinen. Ei vuotoa.

TV 22 / MV 23 mm, TAPSE 25 mm, V max AO 1.3/s, kudosdopplerilla kammioväliseinän puolelta E/e-suhde 10 eli poikkeava, takaseinän puolelta 7 eli normaali. LV 32/20 mm, FS 39 % ja EF 70 %, kammioväliseinä ja takaseinä 4 mm, RV 11 mm. Aorttaläppä 11 mm, tyvi 14 mm ja keuhkovaltimoläppä 17 mm. Verenkierto keuhkoihin normaali. Aortankaari istmus 12 mm.

Edelleen näkyy kammioväliseinäaukko, jonka kautta nopea oikovirtaus, tämä aiheuttaa sivuäänen. Lisäksi toiminnallisesti kaksiosainen aorttaläppä."

Kaikenkaikkiaan jäpikän loppuvuoden väsymys meni virustaudin ja korvatulehduksen jälkitilan piikkiin. Onneksi lopulta myös tuo väsymystila korjaantui joulun 'pidempien' pyhien avulla. Ehkä ensimmäiset kuukaudet päiväkodissa olivat riittävän rankkoja?

Sairastelulle ei kuitenkaan tullut loppua, vaan meidän taloudessa sairasteltiin koko kevät kahden viikon välein, jäpikkä useammin kuin neiti. Työnantajani ei jatkuvista poissaoloistani ilahtunut lainkaan, ei ymmärtänyt että miksi minun täytyi jatkuvasti jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin ja miksei mies voinut jäädä. Itse kuitenkin sain olla palkallisesti kotona sairaan lapsen kanssa kotona sen kolme päivää. Jos mies olisi kotiin jäänyt, olisi menetetty noiden päivien ajalta palkka täysin. Tätähän työnantajalle ei olisi tarvinnut edes kertoa, mutta lopulta työnantajapuolelta tullut painostus riitti ja kerroin syyn esimiehelleni. Työnantajalla on mahdollisuus pyytää vanhempia vuorottelemaan tai jakamaan sairauspäivät keskenään, mutta vanhemmat itse saavat päättää kuinka toimivat. Meidän tilanteessa oli järkevintä toimia yllä mainitulla tavalla. Tottakai olisimme muuten vuorotelleetkin, mutta rahallisesti se ei ollut järkevää.

Sairastelu kuitenkin loppui kelien lämmetessä. Touko-elokuun aikana ipanat saivat olla terveinä. Syyskuun lopulla kelien sopivasti viilentyessä sairastuttiin ensimmäisen kerran. Enterorokkoon.

Hiljaiselon jälkeen

Edellisestä kirjoituksesta on aikaa, lähestulkoon kaksi vuotta on vierähtänyt. Paljon on myös tässä välissä tapahtunut. Ennen kaikkea paljon ollaan yhdessä kasvettu - Neiti on nyt 4-vuotias ja Jäpikkä 2v7kk.

Paljon olen pohtinut blogiin kirjoittamista, mutta monista syistä jättänyt sen kuitenkin tekemättä. Muunmuuassa siksi, että välillä on tuntunut ettei aika yksinkertaisesti vain riitä tai en ole halunnut tuoda julki sellaisia asioita, mitä yhdessä perheenä olemme läpi käyneet. Ja kerran, kun jättää pitkäksi aikaa kirjoittamatta, niin yhä vaikeampaa se on aloittaa uudestaan.. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että haluan kirjoittaa ja täten kerätä pientä palaa meidän elämästä ylös, niistä kuuluisista ruuhkavuosista.

Kaikenkaikkiaan meillä on asiat oikein hyvin. Aikuiset käyvät töissä, toimeentulo on turvattu. Ipanat viettävät arkipäivät päiväkodissa ja onneksi siellä viihtyvät mainiosti. Arki rullaa vuoristoradan lailla eteenpäin. On talo, joka kaipaa huolenpitoa ja jossa ollaan muuten asuttu viiden vuoden ajan. On autoja, jotka tasaisen tappavasti vaativat korjaustoimia. On läheiset ihmiset, jotka tarpeentullen tukevat arkeamme. Ympärillä on siis ihmisiä, joita kuitenkin tulee aivan liian vähän nähtyä. Miksi? Ja miksi uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu niin vaikealta?

Aika

Tammikuu lähenee uhkaavasti loppuaan. Aika on kulunut kuin lentäen. Elo onkin ollut kuin yhtä vuoristorataa sitten marraskuun. Valitettavasti nuo pudotukset pohjalle on tuntuneet kestävän pidempään, kuin nousut sinne vuoristoradan huipulle. Päällisin puolin kaikki on kyllä hyvin, hengissä ollaan koko perhe. Väsymys(?) vaan tuntuu lamaannuttavan liikaa kaikenlaisia osa-alueita.

Tällä hetkellä työstettävänä on parisuhde. Sillekin pitäisi löytää aikaa. Yhteistä aikaa. Ilman lapsia. Vain me kaksi aikuista. Pienin askelin eteenpäin - ja kyllä tämä nousu tuntuukin niin hitaalta siinä vuoristoradassa. Välillä tuntuu siltä, että vaunu liukuu vain taaksepäin, aika pysähtyy. Mutta sitten tulee onneksi ajanjakso, että kuljetaan myös eteen ja ylöspäin lähinnä suupielet korvissa. "Kyllä tämä tästä". Tämähän on kaikki sitä "ensimmäisten vuosien haastetta, kyllä se sitten helpottaa" ja "toinen vauvavuosi haasteineen". Sitäkö tämä on? Onko meistä tähän yhteiseen matkaan? Varmasti? Vai pitäisikö koittaa kulkea erillään? Uskon vahvasti, että yhteinen matka jatkuu. Emme ole valmiita luovuttamaan. Aika sen kai näyttää. Niin, että kyllä tämä tästä! :)

Tangleteezer

Tangleteezer, se takkujen ja pörröisten hiusten loistava ja hellävarainen selvittäjä - number one!

Kuva Googlesta.

Jälleen näin iltasella iltatouhujen lomassa aloin harjaamaan tytön hiuksia ja muutaman takkupesän sieltä löysinkin. Otin hiusharjan tilalle tangleteezerin ja tsädäm, takut olivat muutamassa sekunnissa poissa! Eikä tuo herkkäpäinen neitikään edes inahtanut, taaskaan :)

Viime joulukuusta lähtien tuon ihmeellisen kapineen ostettuani olen voinut vain ylistää sitä. Se teki meidän hiustenharjausongelmista kerta heitolla selvää! Tyttö on ollut pienestä pitäen todella herkkä päästänsä (kuten itsekin) ja hiuksien kasvettua pituutta vielä enemmän. Oltiin miehen kanssa yhdessä vaiheessa aivan pulassa normaalien harjojen ja tytön takkujen kanssa. Itkua, kiukkua ja selvää kipua herkkyydestä johtuen. Mutta tosiaan, heti kun tangleteezer otettiin käyttöön, loppui kaikki hankaluudet kertaheitolla.

Kuva Googlesta.

Mitä tulee tangleteezerin käyttöön itselläni.. Omaan pitkät hiukset, eräs kampaaja kehaisi niitä tuuheiksi alkuvuodesta, mutta en itse samaa nimitystä käyttäisi. Joka tapauksessa, tangleteezer selvittää pitkien hiuksieni takut hyvin hellävaraisesti ja helposti. Enkä siinä rytäkässä menetä läheskään niin montaa suortuvaa, kuin mitä normaalilla harjalla. Samalla hiukset mukavasti suoristuvat ja ns. pehmenevät.

Ei hullumpi sijoitus! Suosittelen, varsinkin jos teidän perheessä asustaa herkkähipiäisiä takkutukkia :)

ps. Välillä tuntuu siltä, että tangleteezer kaipaisi itseensä kiinni jonkinlaisen remmin, vähän niinkuin hevosten harjoissa ;) Sillä se karkaa todella helposti ainakin omista käsistäni. 

2-vuotiaan neuvolakäynti

Muutama päivä sitten käytiin kolmistaan tytön 2-vuotis neuvolassa. Poika oli jälleen niin tyytyväinen ja rauhallinen, että viihtyi koko käynnin kaukalossa. Mikä helpotti toki suuresti keskustelua neuvolantädin kanssa.

Uusien mittojen mukaan tytön käyrät muuttivat vihdoin suuntaansa. Keskikäyrien sisällä mentiin kyllä kokonaisuudessaan. 7kk aikana paino oli noussut -10 käyriltä +3 käyrälle. Aikuisiän ennustepituudeksi sanottiin "hieman reilut 160cm", mikä kyllä tuntuu hämmästyttävältä. Mutta katsotaan sitä sitten tarkemmin jahka on kulunut seuraavat 16-vuotta ;)

Lähes koko visiitti meni höpöttelyyn, mutta kyllä se neuvolantäti testasi tytöltä, että osaako kasata palikoita päällekäin. Ihan mikä tahansa värijärjestys ei neidille tyypillisesti sopinutkaan. Täti kysyi myös, että osaako tehdä nuppipalapelejä - kyllä, eikä oikeastaan enää halua tehdäkään niitä kun ovat olleet niin helppoja viimeisen 6kk ajan. Viikonloppuna otettiin siis esille 30 palan puinen palapeli jota ollaan tehty 2-4 kertaa vuorokauden aikana. Hienosti osaa itse yhdistää palat, kunhan vain antaa valmiiksi yhden nurkkapalan.

Mainitsin tädille myös neidin uskomattomasta valokuvamuistista. Esimerkiksi muistaa jo yhden näyttämiskerran jälkeen, että mitä ko. paikassa on tai on ollut. Eikä asiasta tarvitse erikseen kysyä, vaan esimerkiksi autolla ohi ajaessa neiti huudahtaa esimerkiksi "kauppa!" tai "mummu" osoituksena sille, että kauppa on tuolla metsän takana ja mummu asuu tuolla. Toivottavasti saa nauttia tuosta valokuvamuististaan loppuelämänsä ajan. Itsekin olen siitä ilon irti ottanut elämässäni ;)

Rokotuksia ei saatu, tyttö niitä kyllä selvästi odotti kun olin ennakkoon puhunut, että sellainen saatetaan laittaa. Parempi kuitenkin, että niiltä vältyttiin tällä kertaa. Taisi olla niin, että seuraavan kerran sellainen sitten laitetaan vuoden päästä ja silloin "tutkitaan" hieman perusteellisemmin.

Kuva neidin 2-v synttäripirskeiltä kuukauden takaa.

Vieroittaminen tuteista

Niin koitti sekin aika, 2-vuotiaan tuteista luopuminen - vanhempien päätöksestä. Mies sen oikeastaan päätti viikkoa aikaisemmin, että seuraavana viikonloppuna se tapahtuu. Aloimme neidille kertoa, että niin ja niin monen yön päästä viemme tutit oravavauvoille. Tyttö oli alusta lähtien juonessa hyvin mukana, onneksi. Kuvakirjoista näytteli oravia ja osoitteli metsään päin aina tilaisuuden tullen.

Kerrottakoon tähän väliin, että meillä oli pidemmän aikaa olleet tutit käytössä vain unien aikana. Tytön ollessa 0-4kk ikäinen vauva, ei tutit edes juuri kelvanneet. Myöhemmin niistä tulikin sitten todella tärkeitä. Kunnes pikkuveljen raskausaikana hiljalleen luovuttiin ja vähennettiin entisestään sitä tutin käyttöä. Noin 1v iässä tutti oli mukana vain automatkatkoilla, päivä- ja yöunilla. Pikkuveljen syntymän aikaan luovuttiin niistä automatkan tuteista.

Perjantai tuli ja kerroin tytölle, että päiväunet ovat viimeiset unet jolloin hän saa tutin suuhunsa. Sitten niistä luovutaan ja ne viedään alkuillasta yhdessä metsään, niille oravavauvoille.

Päiväunien jälkeen otettiin tutit pois. Ennen mummun luokse lähtöä paketoin tytön kanssa kaksi tuttia lahjapaperin sisälle. Autolla mummun luokse mennessä pysähdyttiin yhden metsän reunalle. Tyttö sai itse laskea tuttipaketin kuusen juureen. Puolet automatkasta mummun luokse hoki "tutti tutti" ja laittoi etusormea tutin osoitukseksi suuhun. Ylpeänä kuitenkin mummulle kertoi kuvia näyttäen, että tutit on viety oravavauvoille.

Ilta tuli ja palattiin kotiin iltatoimille. Alla kuvaus tarkemmin ja vähemmän tarkemmin seuraavien vuorokausien uniajoista.

Klo19:35

Muisti tutit, hämmästeli tuttien viemistä oravauvoille hokemalla "tutti tutti" ja etusormi hampaiden väliin -demonstraatiolla

Klo19:50

Hampaiden pesu, unikaverit kainaloon ja peiton alle. Hämmästeli tutteja, vastattiin että on reipas ja iso tyttö, eikä tarvitse tutteja, vaan oravavauvat tarvitsevat niitä nyt vuorostaan

Klo19:54

Halusi juoda vielä vettä sängyn reunalla

Klo19:56

Peittelin uudestaan sänkyyn pehmolelujen keskelle. Suukot ja hyvänyön toivotukset uudelleen

Klo19:58

Jäi mukisematta huoneeseensa, mutta höpötteli noin 1,5min ajan tutista sängyssään

Klo20:00

Hiljaista

Klo20:05

Yski pari kertaa

Klo20:07

Hengähti huokaisten

Klo20:12

Hiljaisuus

Klo20:31

Kolinaa huoneesta. Tyttö tuli hiljaa huoneensa ovelle. Isi vei takaisin sänkyyn

Klo20:36

Hemmetin kova tuulenpuuska, johon taisi havahtua

Klo20:40

Hiljaista "äiti äiti äiti" hokemaa kuului hetken ajan

Yöllä yski moneen otteeseen ja kerran vähän inahteli unen seasta. Ei kuitenkaan vaatinut missään vaiheessa käyntiä tytön huoneessa.

Klo7:15

Tyttö heräsi yöuniltaan. Ei sanaakaan tuteista, yöuni oli kuulemma maittanut.

Klo12:12

Päikyille pehmolelujen kanssa

Klo12:15

Tuli ovelle, halusi juoda vettä, kyyneleet virtasivat

Klo12:17

Isi peitteli sänkyyn, äänteli hetken huoneessaan

Klo12:20

Hiljaisuus

Klo12:23

Yskimistä vaihtelevasti 3min ajan

Klo12:28

Tuli ovelle, vein vuorostani sänkyyn takaisin, kyyneleet virtasivat tytöllä

Klo12:39

Höpöttelyä

Klo12:48

Tuli ovelle, isi vei takaisin sänkyyn, nyt kovaa itkua yhtäsoittoisesti

Klo13:05

Tuli pois huoneesta, itku jatkui

Klo13:28

Tuli pois huoneesta ja luovutettiin, pyydettiin sohvalla. Päiväunet jäivät siis välistä.

Toinen yöunille meno ilman tuttia sujui myös kivuttomasti. Vein sänkyyn, peittelin ja suukottelin, toivotin hyvää yötä. Tyttö höpötti noin minuutin ajan oven sulkeuduttua ja nukahti sitten. Heräsi klo7 talviaikaa. Yöunien pituus oli siis 12h, ilman heräämisiä.

Päiväunille meno takkusi hieman jälleen. Nukahtamiseen meni aikaa noin 30min, mutta tyttö nukahti kuitenkin itsestään ja onnistui nukkumaan 1h ajan. Ei kyselyjä tutista.

Kolmas yöunille meno sujui taas kivuttomasti. Nukahti hetkessä sänkyynsä. Nukkui hyvin 11h ajan.

Kolmansille päiväunille meni itku silmässä, mutta nukahti heti ja nukkui 1,5h ajan.

Neljäs yöunille meno meni todella kivuttomasti. Peittely sänkyyn, suukot ja hyvänyön toivotukset, ovi kiinni. Ei pihahdustakaan ja yhtäsoittoista unta 11h ajan.

Eli meillä tuteista luopuminen lähti ainakin näin alkuun sujumaan todella helposti ja kivuttomasti. Pikkuveljen tutit eivät ole myöskään kiinnostaneet tyttöä. Hyvä niin! :) Täytyy myöntää, että odotin kuukauden kestävää itkunsekaista raivoa, mutta kyllä se tämä kelpaa paremmin!

Vesipisaroita

Meillä pitää kiirettä ja ei-kiirettä. Tuntuu että kaikki tapahtuu aina sykähdyksissä. Kaikki kiire tapahtuu peräkkäisinä päivinä ja sitten tylsistytään monta päivää peräkkäin. Kuten näinä sadepäivinä. Sataa kaatamalla, ei paljoa ulkoilu houkuttele.

Sadepäivien päikkäriaika on hyvä käyttää lähestyvien 2-vuotis synttäreiden suunnitteluun. Kohtahan tuo meidän pienempikin on jo puolivuotias! Kääk! Tää aika tosiaan juoksee. Tällä hetkellä nurkat pyörii eteenpäin myytävistä tavaroista - no on niitä onneksi paljon jo haettukin. Mutta noi lastenvaatteet... En jaksa mitään yhden vaatekappaleen postitusrumbaa. Täkäläiset kirpparitkin on sen verran kaukana. Niin ja hei, pian täytyisi ilmoittaa töihin hoitovapaalle jäämisestä!

Tervetuloa sateinen syksy ja leuto talvi! :)

EEG

Käytiin kuluneella viikolla EEGssä. Kaikkien ennakkoajatusten jälkeen koko tutkimus sujuikin todella hyvin :) Tyttö pärjäsi reippaasti, äitikin. Tosin, kireän myssyn laittaminen päähän kahden vieraan naisen toimesta oli tytölle selvästi pelottava tilanne. Mutta heti kun naiset menivät kauemmaksi, tyttökin rauhoittui. Myssyn reikiin tungettiin geeliä ruutalla, joka 'hierottiin' päänahkaan puutikulla. Sen jälkeen siirryttiin yhdessä makaamaan tytön kanssa sairaalasängylle, jossa tytön rintakehään laitettiin vielä kaksi läpyskää. Siinä sitten yhdessä maattiin peiton alla, tyttö hengitteli rauhallisesti ja välillä kosketti sairaalasängyn laitaa. Tutkimuksen alkuun tehtiin ns. valotesti, eli kunnon strobovaloshow josta tyttö ei hätkähtänyt lainkaan. 15min jälkeen nukahti ja huoneeseen jäänyt nainen pyysi 36min aivosähkökäyrän ottamisen jälkeen herättämään tytön syvästä unesta. Eipä olisi malttanut millään herätäkään. Kello oli silloin 13:40, eli päiväuniaika oli mennyt jo aikoja sitten ja väsymys oli kova. Tutkimukseen piti tosiaan mennä ilman päiväunia. Mutta nainen huoneessa sanoi, että nukahtaminen ei olisi "pakollista" koska tyttö oli niin rauhallinen. Ilman itkuja herätyksestä selvittiin ja reippaudestaan tyttö sai naiselta ihanan vaaleanpunaisen lapion :) Yksi hyvä lisä meidän pihan hiekkalaatikkoleikkeihin! Ja kyllä tyttö olikin todella ylpeänä lapiosta loppupäivän.

Luulin etukäteen, että tutkimus kestäisi 1-2h, mutta todellisuudessa aikaa kuluikin 45min kaikkine toimenpiteineen. Geelipäisen tytön kanssa lähdettiin sitten kotiin, lippis päässä ;) Kotona tyttö osoitti päätänsä ja tökki sormellaan kertoessaan isille hänen toimenpiteestään. Ihana rakas lapsi <3 ..ja ennen myöhästyneille päiväunille menoa käytiin lapion kanssa suihkussa ;)

Oli kaikkinensa fiksua, että minä menin tytön kanssa tutkimukseen ja isi jäi vauvan kanssa odottelemaan. Molemmat vanhemmat siellä huoneessa olisivat varmasti tehneet koko tilanteesta aivan erilaisen. Eilen ovat sairaalalla katsoneet käyrät läpi ja nyt odotellaan sitten lääkäriaikaa.

Ulkomaanmatka sujui hyvin. Se vaatii kyllä oman juttunsa ja muutaman kuvan. Kerrottakoon siis myöhemmin! :) Nyt nautitaan helteistä!

Arjen askareita

Viikot menee vauhdilla, tällä hetkellä meillä asustaa 9 viikon ikäinen vauva. Reipas pikkukaveri, joka kasvaa hyvää omaa vauhtiansa. Kova on hymyilemään ja höpöttelemään :)

Meidän ulkomaille lähtökin on jo alle viikon päässä! Nyt pitää hieman kiirettä, kun yrittää kuumeisesti haalia lapsille kesävaatteita. Vielä on esikoiselle kesäkengät hakusessa. Sopivia malleja on kyllä löytynyt, mutta ei oikeaa kokoa. 

Äitienpäiväkin tuli ja meni. Mies 'hieman paransi' edellisestä vuodesta ja toi perjantaina töistä tullessaan kukkakimpun. Mutta jäin kaipaamaan sitä hyvää äitienpäivää -toivotusta, jota ei tullut. Ei, ei tullut. Kertoi kyllä viikolla, että oli suunnitellut tekevänsä kortin esikoisen kanssa, mutta ei sitten jaksanut sinä päivänä, kun olin asioilla. Hm, itsestäni on ainakin ollut ilo väsätä ja keksiä miehelle niin syntymäpäivänä, kuin isänpäivänä kortteja ja lahjoja. Olen kyllä sitä mieltä, että nämä isän- ja äitienpäivät ovat enemmän huomionosoituksia lapsilta vanhemmille. Mutta lasten ollessa pieniä, kuuluu mielestäni (omalta osalta!) päävastuu vielä aikuiselle. Eilen illalla sitten keskusteltiin tätä omaa harmitusta lävitse. Mies nauraen tokaisi, että hän kuitenkin kehittyi jo viime vuodesta, tuomalla niitä kukkia. Mutta onhan tämä nyt typerää joka ikinen vuosi kertoa, että "muista sitten ensi vuonna" tms. Olen yrittänyt käyttää esimerkkiä 'mieti minkälainen isänpäivä on ollut'. Ja tottavie kertonut ääneen toiveistani! Joten puhumisesta tai puhumattomuudessa tässä ei ole kyse.

Neuvolalääkäriä

Vihdoin päästiin käymään lasten 1,5v ja 6vkon neuvolalääkärikäynneillä. Tytöllä ikää 1v 7kk ja pojalla 7vko. Molemmat kasvavat hyvin omilla käyrillänsä, kehityksessä ei poikkeavaa. Lääkäri hämmästeli pojan jäntevyyttä ja jämäkkyyttä, onkin ollut samanlainen päänsä kannattelija syntymästään lähtien.

Tuossa jokin aika sitten monen mutkan kautta kuulin epilepsiaan liittyvistä poissaolokohtauksista. Asiasta lukiessani tajusin, että meidän tytöllä on juurikin näitä poissaolokohtauksia. Niitä tulee välillä kerran viikossa, välillä useampia päivässä. En ole osannut asiaa puheeksi neuvolassa aiemmin edes ottaa, kun en yksinkertaisesti vain ole tajunnut että taustalla voi olla jotain vakavaa. Kukaan ei ole neuvolassakaan kysellyt, että onko tytössä jotakin poikkeavaa, vaikka heillä siellä on tiedossa että lasten isällä on ollut nuorena epilepsia, joka hoidettu lääkkeillä pois. Lääkäriltä sain tästä "puhumattomuudestani" negatiiviseen sävyyn palautetta. Paskamutsifiilishän siitä tuli heti. Olisi pitänyt kuunnella itseäni ja ottaa puheeksi, eikä kuunnella muiden mielipiteitä. Noh, asiat viedään nyt eteenpäin ja tutkimuksilla selviää lisää. Eli odottelemme neurologille aikaa EEGhen. Lääkäri oli sitä mieltä, että kohtauksia tulee aivan liikaa jos tulee edes yksi viikossa ja se vaatii jo lääkehoitoa.

Tulee varmasti mielenkiintoinen käynti sairaalassa... Tyttö menee aivan sekaisin pelosta pelkästään neuvolassa. Huutaa ja itkee hysteerisenä, ei millään meinaa rauhoittua. Lääkäri sai kuitenkin kaikki 1,5vuoden käyntiin kuuluvat asiat tutkittua, vaikka neiti itki ja huusi, rimpuili ja läimi lääkäriä käsillänsä.

Poika oli täysi vastakohta; iloisesti silmät auki möllötteli ja hämmästeli seinällä olevia kuvia. Ei pahastunut riisumisesta ja tutkimuksista lainkaan, kuten siskonsa jo pienenä vauvana. Jospa tämä jatkuisi pojan osalta näin jatkossakin :)

Mukavaa vappua! :)

Maaliskuun viimeinen

Ja niin se päivä koitti. Ukkokulta palasi varhain aamulla takaisin työn pariin. Me jäätiin isosiskon ja pikkuveljen kanssa kolmistaan kotiin. Mielenkiintoista on ollut tähän mennessä. Selvästi eräs isosisko koettelee rajojansa ja tekee kyllä juurikin kaikkea sellaista mikä on kiellettyä. Saas nähdä mikä tulee olemaan päivän itkusaldo..

Ihme ja kumma, saatiin kyllä ennen päiväunia tehtyä vaikka ja mitä. Toki aikaisella herätykselläkin oli omat vaikutuksensa asiaan. Mutta isosiskolta ollaan jopa tänään leikattu hiuksia. Yhdessä käytiin 40min lenkki jonka jälkeen jäätiin vielä hetkeksi pihalle. Unohtamatta tietenkään päivän normaaleja askareita.. Ja aamun lastenohjelmia (= äidin aamupalan pelastus).

ps. En nyt ymmärrä miksi tämä Blogger muuntaa ylätunnisteen kuvien taustavärin harmaaksi. En jaksa edes nyt pähkäillä, että mistä tämä jatkuva ongelma johtuu vaan olkoon sivusto nyt ulkoasultaan keskeneräinen! :)

Mammanpoika

Pikkuveljellä tänään ikää 14vrk. Masu vaivannut viime keskiviikosta lähtien. En oikein ole päässyt selville, että johtuuko mun syömisistä (=rintamaidosta) vai välillä annettavasta korvikkeesta (=Tuuti 1). Vai onko tälläkin pienokaisella vain hyvin herkkä vatsa. Cuplatonia ollaan annettu keskiviikosta lähtien, kai sillä pientä helpotusta ollaan saatu.

Puklailua on ollut ensimmäisistä päivistä lähtien. Viikonloppuna saatiin kolmesti yhden vuorokauden sisällä kaaressa lentävät oksennukset päällemme ruokailun päätteeksi - minä kahdesti, mies kerran. Sama tapahtui esikoisellakin täsmälleen samassa iässä. Tosin sillä erotuksella, että pikku-A hökäisi alkuyöstä oksunsa henkitorveen ja tuli pieni tukehtumisreaktio, jonka takia kutsuimme paikalle ambulanssin. Ja siitä tuli sitten päivystyskeikka, jossa kuitenkin kaiken todettiin onneksi olevan hyvin. Joten nyt ei osattu edes olla niin huolissamme, pikkuveli rauhoittui jokaisella kerralla nukkumaan mun syliin ja heräsi noin tunnin päästä itsenäisesti syömään.

Pikkuveljellä alkoi myös toissapäivänä rähmiä toinen silmä kovasti. Samainen silmä rähmi jo synnärillä, mutta meni muutamassa päivässä ohitse. Tänään mennään painokontrolliin neuvolaan, joten täytyy siinä samalla kysäistä tuosta silmästä.

Oma sektiohaava alkoi myös viikonloppuna hieman oikuttelemaan. Kaikki alkoi siitä, kun leivoin pullia ja ajatuksissani sitten jäin seisomaan kuuman uunin eteen. Ehkä noin 5-10min siinä touhusin kunnes alkoi kuumottaa haavaa. Ja sen jälkeen sitä on hieman kuumotellut ja nipistellyt. Samasta kohdasta haava ehkä aavistuksen punoittaa noin 1cm alueelta. Täytynee näyttää sitäkin tänään neuvolassa.

Muuten vointi on kyllä mainio :) Eilen käytiin ensimmäistä kertaa koko perhe ulkoilemassa uusilla vaunuilla. Samalla piipahdettiin läheiseen puistoon. Oli mukavaa, vaikkei eilen aurinko paistanutkaan!

Ukkokulta on vielä tämän viikon isyyslomalla. Viikon päästä meillä alkaakin sitten uusi erilainen arki. Hieman jännittää jo etukäteen, sillä tänäkin aamuna molemmat lapset heräsivät täsmälleen samaan aikaan. :)

Olen kirjoittanut lähes kokonaan jo ylös pikkuveljen syntymäpäivästä kertomuksen, mutta se kaipaa vielä viimeistelyä ennen kuin sen täällä julkaisen. Mutta kertomus sektiopäivästä on tulossa!

Kotona

Kotiuduttiin sairaalasta viikko sitten. Jälleen kotiutumispäätökset menivät aivan ns. viimetinkaan. Oli monia ehtoja, joiden täyttyessä saimme luvan lähteä kotiin. Oma toipuminen on sujunut todella erinomaisesti, en ole kärsinyt kivuista ja elämä hymyilee! Tämä sektio-kokemus oli ehdottomasti 1000 kertaa parempi, kuin edellinen. Ja onneksi tämä meni näinpäin.

Vauvalle siis tosiaankin katseltiin niitä ehtoja, jotka onneksi täyttyivät. Verensokeri piti saada aisoihin. Liian pitkillä syöttöväleillä sokerit heiluivat 2-4,5 välillä. Verensokereissa raja oli 3, sen alle ei olisi pitänyt mennä. Mutta tilanne korjattiin sillä, että vauvaa pakkosyötettiin vuorokauden ajan 2h välein. Määräthän alkuunsa olivat todella pieniä, vain noin 1-6ml kerrallaan.

Ja siinä syömisessäkin oli vaikeuksia. Alkuun ei tissittelystä meinannut tulla mitään, kun toinen iski aina ikenet yhteen (auts!). Tuttipullosta ei suostunut juomaan myöskään lisämaitoa, joten ensimmäiset päivät me sitten tissitteltiin ja lypsin ruiskuihin omaa maitoa. Kunnes se maidontulo vaan tyrehtyi, noustakseen 1,5vrk päästä takaisin. Eli kaiken kaikkiaan maito nousi 3vrk kuluttua leikkauksesta, esikoisen kohdalla taisi olla 4-5vrk leikkauksesta.

Ja tokihan vauvan paino laski, kaikenkaikkiaan -8,5%. Esikoisella rikottiin -10%, mutta kotiin päästyä se korjaantui kyllä - hitaasti mutta varmasti. Kotiinlähtöpäivänä paino oli kuitenkin kääntynyt nousuun, 50g oli tullut vuorokaudessa lisää.

Syömisten lisäksi vauva muuttui keltaiseksi 1,5-2vrk iässä. Aivan kuten esikoinenkin. Bilirubiiniarvot olivat ensimmäisellä mittauskerralla 170, seuraavana päivänä 175. Koska nousu ja itse arvo oli vähäinen, takasi se meille kotiin pääsyn. Sillä ehdolla, että kävisimme vielä perjantaina kontrollilabrassa.

                           

Kotiin siis päästiin - se oli aivan ihanaa niiden kolmen valvotun yön jälkeen! Oma sänkykin oli myötämielinen ja nukkuminen leikkaushaavan kanssa sujui mutkitta - toisin kuin esikoisen aikaan. Koska ei ole kipuja, kaikki sujuu niin paljon paremmin! :) Vauvakin nukkui hyvin, tosin tankkailimme 2h välein pakkosyöttöjä ensimmäiset 3 yötä. Sitten vauva nosti maitomäärät yön syötöillä 90ml/kerta, joten pisensimme syöttövälin 2-3h välille. 1-3 kertaa yössä vauva itsekin heräili syömään. Joskus ruoka ei vaan yksinkertaisesti maita ja maidot tulevat pulautuksena ylös. Tämän viikon ajan ollaan seurattu oman mielenrauhan takaamiseksi maitomääriä (tissittely takkuaa, joten pumppailen maitoa ja vauva syö pääasiassa tuttipullosta). Päivittäiset määrät ovat olleet 550ml, 550ml ja 510ml. Syöttökertoja on ollut 10 vuorokaudessa; määrät kaikkea 10-90ml väliltä.

Eksyin aiheesta.. Perjantaina siis käytiin labrassa antamassa bilirubiinista kontrollinäyte. Iltapäivällä saatiin puhelu synnäriltä, että arvot olivat nousseet 251. Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraava kontrolli pitäisi käydä antamassa sairaalan labraan viikonloppuna. Ja niinhän me sitten menimme lauantaina labraan ja 4h päästä tuli puhelu jälleen synnäriltä. Lääkäri oli sitä mieltä, että bilirubiinikontrollit voitiin lopettaa - arvo oli 253. Mutta tietenkin, jos vauvan vointi muuttuisi tai syöminen lakkaisi, tulisi lähteä viipymättä sairaalaan.

Vauva on virkeä ja eläväinen, kun on hereillä. Tomerasti yrittää pitää päätänsä koholla eri tilanteissa ja pyörähtelee selältään oikealle kyljellensä. Valvoo noin 3-4h vuorokaudessa, seurustelee ja tarkkailee. Heräilee useampia kertoja vuorokaudessa itse syömään :) Päivisin suostuu nukkumaan omassa sängyssään, mutta öisin ainut oikea nukkumapaikka on äidin tissejä vasten. Toinen käsi pitää tissistä aina kiinni. Nukahtamisessa täytyy olla myös valot päällä tai muuten tulee kiukku. Kunnon mamman poika <3

Että tälläistä täällä meillä! Nyt odotellaan ja toivotaan, että keltaisuus tuosta häviää pikkuhiljaa ja päästään painon kanssa plussan puolelle :) Esikoisellakin näihin asioihin meni oma aikansa, joten uskoa ja toivoa riittää. Toki huoli toisesta on päällä kokoajan. Mutta kyllä se vaan niin on, että rakkaus tuota pientä ihmistä kohtaan on nyt jo valtavan suuri <3

Baby blues

Tiedättehän, sen surullisen kuuluisan baby bluesin? Tänään se tännekin rantautui reilun 2vrk jälkeen synnytyksestä.

Tilanne oli hyvin koominen.

Labran näytteenottaja tuli huoneeseen..

Näytteenottaja: "minkäs niminen perhe te olette?"

N: "Vai niin, sanoisitko henkilötunnuksen?"

Minä: "ai minun vai vauvan?"

N: "sen, jolta näyte otetaan"

M: "ööh, no vauvalta, mitääh.. no 1.. 003"

Tässä vaiheessa purskahdin itkuun!

N: "ja sitten varmaankin 14. Mikäs se loppuosa on?"

M: "en minä tiedä.. se lukee siinä rannekkeessa"

N: "missä se on?"

M: "nilkassa.."

Onneksi kätilö oli tulossa samaan aikaan ottamaan pojalta verensokeriarvoa ja sattui parahiksi paikalle auttamaan näytteenottajaa. Itse istuin sängyllä ja itkin vuolaasti vielä senkin jälkeen, kun muut läksivät huoneesta pois. Onneksi tosiaankin paikalle rientänyt oli se ihanin kätilö, joka rauhoitti pelkällä ymmärtäväisellä katseellansa ja kertoi, että tulevat heti kyllä kertomaan labratulokset, kun ne selviävät.

No sen jälkeen onkin sitten pitkin päivää itkeä tihrustettu milloin mistäkin asiasta! :D Totaalinen romahdus tuli siinä vaiheessa, kun mies ja oma äitini lähtivät vierailuajan lopussa pois. Vauva itki masuansa ja sekös se sai minutkin itkemään! Ukkokulta katsoi huolissaan, että tohtiiko edes jättää tänne - mutta käskin vain lähteä :) Ohihan se meni sekin, kun vauva rauhoittui syliin.

Masuvaivoja meillä on ollut nyt tämän illan. Onneksi hellä vatsan hierominen auttaa ja poika rupsuttelee ilmaa pihalle. Pihkakakka vaihtui maitokakkaan, siinä kovimpien huutojen ja kipristelyiden syy! Ja sitä kakkaa muuten riittää....

Sektiohaava voi hyvin. Itsekin voin hyvin olosuhteisiin nähden. Todella väsynyt olo on kylläkin, kun sunnuntain jälkeen unta on tullut yhteensä katkonaisesti vain noin 7h ajan. Päivällä ei ole toivoakaan nukahtamisesta, sen verran on trafiikkia tuossa verhon takana.. Ja tuleva yökin taitaa mennä aika harakoille, kun vauvaa on lääkärin määräyksestä ruokittava lisämaidolla 2h välein. Vauva ei syö käskien, vaan tuohon yhteen pieneen maitomäärän juomiseen kuluu aikaa kaikkine järjestelyineen tunnin verran. Halleluja jahka kotiin täältä päästään! zzzZ..

Huomenna tosiaankin selviää tilanne kotiutumisen suhteen. Lääkäri näytti vihreää valoa, JOS muutamat tietyt asiat ja arvot ovat kunnossa tulevana aamuna.

Jalkakylpy

Maa on valkoinen, aurinko paistaa ja ulkona on -18 astetta pakkasta. Loistokeli, mutta tämä päivä on silkkaa lepoa iltapäivään saakka, kunnes haen tytön päiväkodista. Sohva, kirja, tv, radio, villasukat ja viltti. Ja välissä hyppysellinen hemmottelua, eli yksinkertainen jalkakylpy!

Jalkakylpyyn tarvitaan tietenkin jokin astia, joka tulee täyttää sopivasti lämpimällä vedellä ja johon voi upottaa jalat rentoutumaan. Itselläni oli käytössä vati, jonka täytin kuumalla vedellä. Joukkoon sekoitin 2 ruokalusikallista suolaa (tässä tapauksessa merisuolaa) ja lorauksen hunajaa. Jalkojen annoin liota vadissa noin 10 min ajan.

Omat jalkapohjani ovat olleet jo hyvin pitkään koppuraiset ja kuivat, että suola kirjaimellisesti kirveli alkuunsa haavoissa ;) Kylpyhetken jälkeen pesaisin jalkani hyvinkin hankalasti tämän ison mahan kanssa Palmoliven suihkusaippualla. Jalkaraspia en tohtinut käyttää tällä kertaa. Jalkojen kuivauksen jälkeen hieroin koko sukan peittämälle alueelle roiman annoksen Aqualanin Plus -rasvaa.

 Kuvat Googlesta.

Sukat ja villasukat jalassa, nyt mars sohvalle pötköttämään! Mukavaa pakkaspäivää jokaiselle :)