100 päivän somelakko

Edellinen vuosi oli blogin osalta totaalista hiljaisuutta. Vuoteen mahtui paljon kaikenlaista ja kiirettäkin välillä piti, vaikka niinsanottua lomailua taisi koko vuodelle kertyä 15 täyttä viikkoa. Päädyin sopivassa välissä vuotta aloittamaan somelakon, jonka kestoa en etukäteen määritellyt vaan menin eteenpäin päivä kerrallaan.

Millä tavoin lakko konkretisoitui? Somelakon ajaksi poistin kaikista someen liittyvistä puhelimen sovelluksista ilmoitukset käytöstä ja piilotin samaiset kuvakkeet myös näkyvistä (mm. Facebook, Instagram). Ajatuksella ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Somelakosta päädyin infoamaan aktiivisimmissa kanavissa, koska viimeisten vuosien aikana läheisiin ja kavereihin pidetty yhteydenpito on siirtynyt pääasiassa juurikin sinne somen puolelle. Täten sain tärkeät tyypit tietoisiksi siitä, että minut saa kiinni soittamalla / WhatsAppin kautta.

Miten lakko sitten lähti käyntiin? No, ensinnäkin sormet hakeutuivat puhelimelle lakon alussa hyvinkin tiuhaan - siis täysin luonnostaan, itsestään. Vanhasta totutusta muististaan. Sormenjälkitunnistin avasi hetkessä lukituksen ja katse hakeutui välittömästi tuttujen appien kohdalle - välittäen samantien viestiä aivoille ”Ai niin, se lakko”. Meni useampi viikko, että siitä pinttyneestä tavasta alkoi päästä eroon. Siinä ajassa tuli jo todettua, että puhelimen käyttö ja some todellakin hallitsee arkea ja siitä on tullut tapa, josta menee näköjään oma aikansa vieroittua.

Miksi päädyin lakkoon? Addiktio. Riippuvuus. Tämä kuvaannee parhaiten sitä, mitä somesta oli vuosien saatossa itselle muodostunut. Olen nuoruusvuosista alkaen roikkunut netin ihmeellisessä maailmassa tietokoneen kautta. Tutustunut lukuisiin ihaniin ihmisiin ympäri Suomea ja solminut sen kautta aikoinaan muutaman parisuhteenkin (joka siis silloin aikoinaan siirtynyt ircistä irl-maailmaan). Ja itseasiassa meidän nykyinenkin suhde on saanut alkunsa kuin mistä muualtakaan, netistä - treffipalstalta. Ipanoiden raskaus- ja vauvavuosina Facebookin puolelle perustetut ”mammaryhmät” ovat olleet todella suuri henkinen tuki. Sitä kautta sain tutustua mahtaviin naisiin, äiteihin, jälleen ympäri Suomea. Pidimme useasti somettamisen lisäksi puistotreffejä ja reissasimme kauemmas toisille paikkakunnillekin vauvojen kanssa. Järjestimme myös yhteisiä mökkiviikonloppuja ilman lapsia. Aivan mahtavaa! Ilman ryhmiä olisin ollut todella yksin vauvavuosien aikana. Liityin Instagramin käyttäjäksi vuonna 2012 ja olen sinne puolelle omalla naamallani julkaissut vuosien saatossa 4000 kuvaa, joista olen puolet poistanutkin ajan saatossa. Kuvien ottaminen, tarinoiden kuvaaminen, muiden kuvien ja tarinoiden seuraaminen... kaikki vie hurjasti päivittäin aikaa.  Välillä tuntui siltä, ettei jaksa tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla luuri kädessä. Eikä aina vaan aivan välillä, vaan paljonkin.. Päädyin aloittamaan lakon siinä vaiheessa, kun se itsestäni hyvältä tuntui. En kenenkään painostuksesta. Aloite lähti siis itsestäni.

Oliko lakosta jotain hyötyä? Noh, koska somettaminen hallitsi aikaisemmin päiviä ja toisinaan myös öitä, oli ero somettomaan aikaan huomattava. Keskitin kaikki energiani ipanoihin - ehkä myös hieman puolisoonkin sekä opintoihin. Miehen kommentit somettomasta minusta olivat alun jälkeen ”Olet kuin eri ihminen. Olet paljon iloisempi, kiinnostuneempi, maltillisempi ja vähemmän kiukkuisempi, kun ei olla kokoajan keskeyttämässä”. Totta. Toisaalta koin olevani myös yksinäisempi. Ei ollut niitä netissä hengaavia kavereita siinä käden ulottuvilla, joille jakaa omia ajatuksia tai pohdintoja. Ei mies jaksa kuunnella saati keskustella samalla tavalla, kuin naispuoliset kaverit. Mutta ehdottomasti lakosta oli pääasiassa pelkkää hyötyä. Koin olevani todella paljon stressittömämpi, vapaampi. Kuvien ottaminen lakon aikanaan väheni huomattavasti, keskityin katsomaan maailmaa omilla silmilläni - ilman puhelimen ruudun läpi katsomista - tallentamaan näkemäni silmilläni. 

Jäinkö jostain paitsi lakon aikana? Varmasti. Useampi tapahtumakutsu meni ainakin täysin ohitse (huomasin jälkeenpäin). En somettomana ”elänyt siinä hetkessä”, kun muut päivityksiänsä tekivät. Mutta en usko, että olisin jäänyt mistään konkreettisen suuresta paitsi. Hyvin kuitenkin kaverit viestittivät WA:n kautta, esimerkiksi kihlautumiskuvat tulivat henk.koht. viestillä saatesanoin "kun et nyt somessa ole näkemässä..."!

Miksi juuri 100 päivää lakkoilua? En tosiaan lakkoa aloittaessa määritellyt minkäänlaista kestoa. Päivä nro 57 kohdalla useampi kaverini kertoi kaipaavansa kuvapäivityksiäni, mutta siinä vaiheessa kerroin hymyssä suin jatkavani lakkoa. Havahduin päivä nro 98 kohdalla, että nyt voisi alkaa olemaan aika lähestyä jälleen somea. Päätin kuitenkin odottaa vielä muutaman päivän ajan, että saavuttaisin maagisen tasaluvun.

Onko lakon jälkeen palattu takaisin aikaisempaan aktiivisempaan somettamiseen? Lakon jälkeen palaaminen someen tapahtui hitaasti. Ensimmäisellä viikolla taisin suomettaa tunnin, seuraavalla kaksi ja kolmannella päiviä oli jo useampia. Tällä hetkellä somessa tulee roikuttua lähes päivittäin. Välillä tunti riittää, välillä ruutuaika kertoo päivässä kuluneen jopa kahdeksan tuntia luurin parissa. Puolustuksena sanottakoon, että monia opiskeluihin liittyviä asioita tulee myös hoidettua luurin kautta. Mutta yritän pitää somettamisen vielä jollain tapaa ”hallinnassa”, suhteellisen pienenä. Jos suinkin mahdollista.

Somelakkoa voin suositella. Ei sen tarvitse 100 päivää kestää. Se voi olla päivässä tunti tai useampi. Päivä tai kaksi. Viikko tai kaksi. Jopa kuukausi tai toinen. Se, minkä itse tarpeelliseksi näkee ja mitä itse haluaa. Kaikki lähtee omasta itsestään ja omasta halustaan ”irtaantua” addiktoivasta asiasta.

Koetko, että some hallitsee tai ei hallitse sun elämää? Vai onko sun somettaminen hyvällä tasolla omasta mielestäs? Vai kaipaisitko irtaantumista?

Rautatankkaus ja resepti

Visiitti lääkärillä sujui ennakkojännityksestä huolimatta oikein hyvin. Tällä kertaa rautavarastoarvo (ferritiini) ei ollut sieltä huonoimmasta päästä, mutta viittasi viitearvojen rajalla keikkuessaan selkeästi siihen, että laskusuhdanteessa ollaan jälleen ja olotila ei tästä tule kohenemaan ilman rautatankkausta. Ihanaa, etten joutunut lainkaan kyseenalaistamaan tankkauksen tarpeellisuutta vaan lääkäri oli itse sillä kannalla.

Kävimme yhdessä läpi tutkimushistoriaani ja pohdimme, että miten teemme jatkossa. Lääkärin ehdotuksesta päädyttiin siihen, että testaan seuraavaan kontrolliin saakka kuukautiskierroissa traneksaamihappoa. Lääke estää verihyytymiä liuottavan entsyymin vaikutusta, minkä johdosta verenhukka vähenee - eli tarkoituksena olisi saada kuukautisvuotoa hillittyä. Ja sitä kautta voitaisiin vertailla, että onko sillä vaikutusta rautavarastojen suhteen. Traneksaamihappoa otetaan lääkärin määräyksen mukaisesti kuukautisvuodon alussa vuodon runsaimpina päivinä. 

Seuraavassa kontrollissa myös ilmeisesti pohdittaisiin tarkempia gynekologisia tutkimuksia, mitkä tehtäisiin sisätautien puolella sairaalassa. Moisia tutkimuksiahan ei ole tehty sitten raskausaikojen ja kohdusta saattaisi löytyä jotain selitystä myös raudanpuutteeseen liittyen (vuodon syy lähinnä). Sitä lähetteen mahdollisuutta jään siis odottamaan kevääseen.

Lääkäri otti puheeksi myös tulevaisuuteen liittyvän asian, nimittäin kohdun poiston. Ikäni puolesta hän ei nähnyt sitä vielä toteutettavana vaihtoehtona, mutta mahdollisuutena. Ja tosiaan, en vielä itsekään kohdunpoistoa haluaisi. Se vie samalla totaalisesti mahdollisuudet raskauteen - vaikka meidän lapsiluvunhan pitäisi olla jo tässä. Mutta kyllähän haaveilla saa, vai? 

Voimattomuus

Viimeisin viikko on ollut aivan mehuton. Siis tarkoitan, että voimat ovat olleet täysin kadoksissa mielenkiintoa myöten. Oli päivässä sitten tapahtumia tai ei, on lamaanuttava väsymys jatkuvasti läsnä ja huomaan hakeutuvani sohvalle viltin alle jatkuvasti. Toden teolla saan tsempata itseäni, että jaksaisin suoriutua pakollisista arkisista askareista. Kyyneleet valuvat ihmeellisistä asioista, mikä ei ole aivan normaalia itselleni. En jaksa kiukkuilla, mutta miehen osalta tulen väärinymmärretyksi aikalailla päivittäin. Ja miestä ärsyttää, kun makoilen vain sohvalla tai olen tekemättä mitään.

Sunnuntaina mies ehdotti, että jos kovan pakkasen myötä veisinkin neidin elokuviin - visiittiä olimme suunnitelleet yhdessä aiemmin. Mietin hetken, että miten asian esittäisin hänelle.. En yksinkertaisesti jaksa, ei ole voimia lähteä elokuviin. Ei voimia lähteä ihmisten ilmoille. Väsymys, aivosumu, päässä jyskyttävä särky ja paine hallitsee olotilaa. Näköhäiriöitä oli ollut pitkin aamua. Päätin sanoa asian mahdollisimman lyhyesti, joten kerroin että olen väsynyt, kroppaa särkee ja en jaksa. Hänelle se oli siinä hetkessä ok. Kunnes illalla yksi tökerö kommenttini sai miehen avautumaan, että häntä ärsyttää kun pakenen arkea väsymyksen turviin. Sanoi hän muutakin ja annoin rauhassa sanoa ne todelliset ajatukset ulos. Mutta toki niistä kaikista sanoista myös loukkaannuin. Taas ollaan tilanteessa, jossa olotilani ei selkeästi näy ulospäin. Kuten käden tai jalan murtuma, kipsi. Miehen on vaikea suhtautua asiaan. Vaikka ollaan diagnoosin turvin tätä asiaa reilun kahden vuoden ajan eletty läpi.

Illalla jonkin aikaa olin mahdollisimman vähin äänin kunnes kerroin suoraan miehelle, että olin hänen sanoistaan hieman loukkaantunut. Rauhallisesti lasten nukkumaan mentyä puhuimme asiasta uudelleen, kerroin tarkemmin tuntemuksistani ja mies kyseli, että toivonko jotain selkeää verikokeista löytyvän tai lääkärin uutta diagnosoivan. Sanoin, että lääkärin kohtaaminen hermostuttaa. Sillä sama ihminen noin kolme vuotta sitten totesi, että "väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen". Sivuutti kommenttini siitä, kuinka en tuntenut oloani normaaliksi ja väsymykseni oli aivan erilaista kuin univajeesta tuleva väsymys. Ja tuosta noin puolen vuoden kuluttua pitkän flunssakierteen jälkeen kroppa alkoi laittaa vastaan, päädyin työterveyden kautta lähetteellä sairaalaan, jossa sain ensimmäisellä visiitillä verensiirron ja rautatankkauksen diagnoosilla "vaikea anemia".

En tietenkään toivo, että lääkäri olisi edellisen kohtaamisen tavoin yhä vähättelevällä linjalla. Toivon, että labroista löytyy jälleen alhainen ferritiini, joka omalta osaltaan selittää nämä olotilat ja tuntemukset. Ja että lääkäri tekee selkeän suunnitelman jatkon suhteen, että miten edetään ja minkälaisella tarkkailulla. Ja tietenkin, että hän määrää samantien rautatankkaukseen (1000 mg) ja seuraavan kontrollin/tankkauksen lähitienooseen. Enkä toivo, että saisin minkäänlaisia uusia diagnooseja.

Tällä viikolla on siis labrat ja lääkärissä käynti. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät ja rautatankkauksen saan, romahtaa jälleen yleisvointi hetkellisesti ja kuume nousee korkealle muutamaksi päiväksi. Katsellaan siis, miten käy. 

Väsynyt olemaan väsynyt

Lamaavaa väsymystä ja muita oireita on kestänyt jälleen liian kauan. Edellinen lääkärikäynti, labrat ja rautankkaus oli kesällä. Kaiken silloisen hässäkän keskellä jätin uudelleen käynnistyneen selvittelyhomman kesken, typeryyttäni. Kannustuksesta huolimatta. Itseäni voin vain siis syyttää.

Kyse on muutama vuosi sitten aiemmin esilleni nostama aihe nimeltä raudanpuuteanemia ja alhaiset ferritiiniarvot. Silloinkin tilanteen seuranta jäi lopulta kesken.. Oikeastaan samalla kaavalla, kuin viimeksi kesällä. Molemmilla kerroilla on jäänyt omalle vastuulleni soittaa myöhemmin aikaa lääkärille labraseurantaa varten, mutta olen vain vältellyt asiaa. Ja kun aikaa kuluu, tulee soittamisesta yhä vaikeampaa. Jos kyseessä olisi jonkun ystävän tai oman ipanan hyvinvointi ja jaksamisen, olisin tietenkin vienyt asiaa eteenpäin. Mutta omalla kohdallani jostain syystä olen tehnyt poikkeuksia, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, että miksi se soittaminen onkaan niin vaikeaa. Ehkä en vain ”halua olla vaivaksi” ja yritän taistella äärirajoilla väsymyksen ja muiden oireiden kanssa.. Viimeiseen saakka.

Mikä juuri nyt sai soittamaan? Oireet alkavat olla liian voimakkaita. Väsymys ei enää poistu, lainkaan. Huimauskohtaukset ovat huomattavasti lisääntyneet ja voimistuneet. Hengittäminen on muuttunut vaivalloisemmaksi, liikkuessa. Liikkuminenkaan ei huvita. Jatkuvasti tulee kasvavissa määrin pahempia näköhäiriöitä, uusimpana se että luurin näyttöä tuijottaessa tekstistä en saa kunnolla selvää (ajoittaista). Päänsärky on jatkuvasti läsnä. Mieliala alkaa olemaan totaalisen maassa. Tähän litanian päälle voidaan listata kaikki anemian ”normaalit oireet”, kuten hiusten huono kunto ja katkeilu, sama kynsillä ja iholla. Kipu ympäri kehoa. Jokaisen ruumiinosan jatkuva puutuminen. Aivosumu, keskittymisvaikeudet, kiinnostuksen puute.. Mitä kaikkea tätä nyt onkaan, mikä on toisaalta muodostunut itselleni vuosien aikana täysin ”normaaliksi” tilaksi.

Pari vuotta sitten olin siis vielä töissä, kärsin pitkästä sairastelukierteestä ja jaksaminen oli kortilla. Pitkä kuumeilu ja voimakas flunssa kaikkine tulehduksineen romahdutti kunnon, silti sinnittelin arjessa ja lopulta sain riesakseni sydänlihastulehduksen, jota ennen kuitenkin paljastui alhainen hemoglobiini (83) ja ferritiini (4). Suositukset naisilla olisi hb 117-155g/l ja fe 10-150 µg/l. Joskin tuo 10 tutkimuksien ja eri asiantuntijoiden mielipiteiden mukaan on aivan liian alhainen. Silloin sain kuitenkin ensihätään ensimmäisellä sairaalareissulla verensiirron ja useamman rautatankkauksen. Ja lopulta tuolloin kehkeytyi usean kuukauden sairausloma.

Rautakuurit suun kautta eivät itselleni sovi, vaan tankkaukset on tehtävä suoraan verenkiertoon. Siitä on tähän mennessä seurannut joka kerta korkea kuume ja usean päivän totaalinen voimattomuus. Syömisasiat ovat kunnossa, olen muuttanut ruokavaliotani suolistolleni (IBS) sopivaksi ja täten ongelmat ovat vähentyneet. Viime kesänä ymmärsin, että kuukautiseni ovatkin olleet myös runsaat - siis todella runsaat joillakin kierroilla, mutta kuitenkin ”itselleni normaalit”. Vuodan siis välillä kuin seula.. Muutaman päivän tai viikon verran. Itseasiassa nuoruudessa vuoto kesti voimakkaana helposti jopa 11vrk. Nykyinen 7vrk on siis jopa ”vähän”. Mutta tarkempia raudanpuutteen syitä ei ole tutkittu 2v takaisten tähystysten ja laajojen verikokeiden jälkeen.

Näin opiskellessa fyysiset voimat eivät ole niin koetuksella, kuin mitä aiemmin töissä ollessa ja fyysisesti raskasta työtä tehdessä. Lamaannuttava väsymys on jälleen hiipinyt hiljaa, kroonistunut... Ja voimat arjen mielekkääseen pyörittämiseen on kaikonneet. Tilalle on tullut väkisin uurtaminen. Mutta tästä kierteestä on nyt tultava loppu..

Sillä ollen jälleen kerran väsynyt olemaan jatkuvasti väsynyt!

Sairastupaan herkkua

Tälle viikonlopulle oli kalenteriin buukattuna useammatkin juhlat, mutta niin sitä vaan taas sairastupaillaan. Edellisen sairastupailun takia kuopuksen 3-vuotis juhlat jäi pitämättä ja täten herkut kyhäämättä, joten olin itsekin odottanut että pääsisin vähän herkuttelemaan muiden kyhäämiä gluteenittomia antimia. Noh, väliäkös sillä - nimittäin ipanathan harmistuivat itkuihin saakka sitä, että kaikki juhlat jäävät taas väliin. Harmi.

Onneksi törmäsin heti aamulla Miia Metson blogissa tähän herkkuun! Keittiön kaapissa oli vielä   jemmassa 100g tummaa suklaata ja kaikki muukin tykötarpeellinen löytyi, joten päätettiin ipanoiden kanssa kolmistaan väsätä yhdessä kakku uuniin.

(Fazerin tumma suklaa)

Hieman sovelsin Miian ohjetta, joten tässä oma ohjeeni:

150g laktoositonta voita

100g tummaa suklaata (gluteeniton, laktoositon)

2dl sokeria

2tl vaniljasokeria

3dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta

ripaus suolaa

Uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi kattilassa. Ota kattila levyltä pois ja lisää joukkoon tumma suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut voin joukkoon. Mittaa kuivat ainekset kulhoon, lisää sulanut seos ja sekoita. Valuta taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itsellä oli käytössä 16cm halkaisijan irtopohjavuoka). Paista uunissa 15-20min, riippuen taikinan paksuudesta.

Itse pidin kakkua uunissa 18min ajan ja koostumus jäi keskeltä löysähköksi - toimi hyvin. Ipanoille tarjoilin kakkupalat laktoosittoman vaniljajäätelön kera. Kipeä kuopus ei kakkua edes maistanut, mutta jäätelöt maittoivat.

Jälleen terveempää huomista odotellen..!

Influenssa

Kuumeilun alkamisesta reilu viikko takanapäin. Joka paikkaan koskee ja kolottaa, aaltoillen. Jalkoja ja käsiä pakottaa. Päätä särkee. Vatsa on sekaisin ja pienikin turvotus on kadonnut, puntarin lukema tipahtanut pari lukua alaspäin. Ruokahalu on kateissa. Yskityttää ja kirkasta limaa irtoaa samalla tavoin, kuin viikkoa aiemminkin. Väsyttää ja hengästyttää helposti. Heikko ja huono olo, huimausta unohtamatta.

Kävin työpaikalla kääntymässä. Se käynti osoitti, että olin edellisenä päivänä tulkinnut omaa oloani "oikein". En ollut vielä tarpeeksi työkykyinen. Vaikka en edes rehkinyt, olin silti hetkessä hikinen ja yhtä aikaa palelin. Siinä vaiheessa, kun tunsin pistävää kipua ritakehällä, työkaverin kehoituksesta tajusin luovuttaa ja varata ajan lääkärille.

Oirekuva täsmää kyllä influenssaan ja osa oireiluista sopii myös Tamiflu -lääkitykseen. Kuulemma moni kieltäytyy toistamiseen lääkekuurista, koska ovat saaneet lääkkeestä enemmän haittoja kuin hyötyjä. Ja hyvällä tuurilla taudin potemisaika on lyhentynyt vain noin vuorokaudella.

Vaikea siis sanoa, että otanko kyseisen lääkityksen vastaan toistamiseen jos joskus tulevaisuudessa influenssatartunta yllättää. Kamala tauti kaikkinensa. Ja toivon, että jos ipanat tämän sairastivat, niin selviäisivät ilman jälkitauteja. Tai jos eivät ole tätä sairastaneet, niin eivät sairastuisikaan. Enkä tietenkään itsellenikään jälkitauteja toivo.

Terveempää loppuviikkoa kohti!

J09 Influenssa, aiheuttaja tietyt tunnistetut virustyypit

Pari viikkoa sitten heräsin kurkkukipuun. Neljäntenä aamuna siitä lapset heräsivät räkäisinä ja samaisen päivän iltana esikoisen käytös enteili nousevaa kuumetta. Seuraavana aamuna kuumemittari näyttikin sitten lämpöä ja iltapäivällä sitä oli jo reilut 38.

Siitä seuraavana aamuna suunnistin esikoisen ja kuopuksen kanssa lääkärille. Kuume oli sillä hetkellä laskussa. Koska kuopus oireili täysin samalla tavoin, pyysin lääkäriä katsomaan samalla myös hänen korvansa. Sieltä löytyikin molemmin puoleinen korvatulehdus, johon saatiin antibioottikuuri.

Kun pääsimme takaisin kotiin, olimme kaikki kolme aivan heikkoina. Esikoisella kuume oli palannut takaisin 38, oma ja kuopuksen lämpö oli myös selkeästi koholla. Linnoittauduimme sohvalle peittojen alle.

Seuraavana aamuna heräsin itsekin jo kuumeisena. Lääkäri oli kirjoittanut lapsen nimellä vain kaksi päivää sairauslomaa, koska kummallakaan ei lääkärikäynnin aamuna ollut kuumetta (kunnes tosiaan kotiin palasimme). Varailin alkuillalle työterveyteen ajan, koska tiesin ettei töihin ollut ainakaan seuraavana päivänä menemistä ja mies oireili samanlaisella tautikuvalla. Ties vaikka kohta olisimme kaikki yhtäaikaa kipeänä.

Lääkärissä käytiin jälleen pitkä keskustelu viime vuoden puolella tehdyistä diagnooseista ja mietittiin tämän hetken tilannetta. Lääkäri sydäntä kuunnellessa sanoi kuulevansa selkeän sivuäänen. Kerroin, että sairaalareissulla oli todettu, että sivuääni on vahva virtausääni - hän oli samaa mieltä. Sairauslomaa loppuviikko ja lisäksi sain lähetteet laboratoriokokeisiin.

Ipanat alkoivat tervehtyä kolmen päivän kuumeilun/ lämpöilyn jälkeen ja menivät loppuviikosta takaisin päiväkotiin. Oma oloni kuitenkin paheni. Särkylääkkeet alentivat kuumeen hetkellisesti, mutta sitten taas lämpö palasi lähtölukemiin (38,5-39). Viidentenä päivänä pakottauduin heti aamusta labrakokeisiin ja samalla varasin ajan erikoislääkärille. Oirekuvan kartoituksen jälkeen kävin uudestaan labrassa verikokeissa ja influenssatestissä, jonka jälkeen vielä sydänfilmissä ja keuhkoröntgenissä.

Pääsin nopeasti takaisin lääkärin huoneeseen jossa kuulin, että olin antanut positiivisen näytteen Influenssa A:sta. Sen lisäksi sydänfilmini oli (edelleen) poikkeava. Koska itse en ollut nähnyt lainkaan helmikuun viimeisintä sydänfilmiä enkä ollut saanut kardiologin kirjettä, sovimme että käyn samalla reissulla päivystyksessä josta saisin vastauksen sydänasioihin.

Sydänfilmi oli täysin samanlainen edellisten kanssa. Sain kuulla, että kardiologi oli suositellut kontrolli-EKG:ta kesän lopulle. Sovimme lääkärin kanssa, että samalla kertaa katsottaisiin myös hemoglobiinin tilanne. Tällä hetkellä hb arvo oli jopa 139 (tosin rautavarastot vieläkin osittain alhaiset/ alarajoilla).

Pääsin kotiin apteekin ja Tamiflu -lääkekuurin kanssa. Lääkkeen tarkoituksena on pysäyttää kehossa jylläävä influenssa ja täten katkaista myös kuumeilu. Vielä kolmannen kuuripäivän kohdalla oli lämpöilyä. Yhä myös heikko sekä kolottava olo. Flunssaa unohtamatta.

Huomenna pitäisi selviytyä takaisin töihin. Olo on yhä heikohko, mutta eipä se liene ihmekään viikon kestäneen makuulla olon ja sairastamisen jälkeen. Jos itse saisin päättää, lepäilisin vielä kotona - mutta huomenna sen näkee, että onko jo riittävän kunnossa. Toki lääkärit kertoivat kaiken maailman jälkitaudeista, mutta täytyy toivoa että niiltä vältyttäisiin.

Onko teillä tai oletko itse sairastanut tiettävästi influenssan? Miten toipuminen sujui? Tuliko jälkitauteja?

IBS ja FODMAP

Juuri kun postasin aiemman Kauraleivät -postauksen, törmäsin tämän päivän Ilta-Sanomien -julkaisuun IBS:stä ja FODMAP-ruokavaliosta.

Totesin postauksessa, että keliakia on poissuljettu itseltäni verikokein sekä paksusuolen tähystyksessä. Diagnooseina IBS, lievä refluksi ja anemia.

"Ihmiset yhdistävät vatsavaivat helposti laktoosi-intoleranssiin tai keliakiaan, vaikka ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on paljon yleisempi vaiva.

– IBS on kymmenen kertaa todennäköisempi kuin keliakia. Ihmiset epäilevät usein gluteeni- ja maitoherkkyyksiä, mutta tämähän se yleisin vaiva on, sanoo lääkärikeskus Aavan ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen."

Omat oireeni ovat tyypillisiä. Turvotus, tukaluus, vaihtelevasti ummetus ja ripuli. Sekä jatkuva aristaminen, kipu sekä paine tietyissä kohdissa kehoa, mm. ylävatsalla vasemman kylkikaaren alla jossa sijaitsee tiukempi suolen mutka (tähystyksessä teki todella kipeää ko. kohdassa). Yhtälailla myös vasemmalla ja oikealla alavatsalla. Vatsan toiminta vaihtelee jatkuvasti. Välillä on ummetusta ja sitten taas ripulia. Ei löydy kultaista keskitietä. Lääkärirumban aikana tajusin, että omat oireeni alkoivat vuonna 2008 Thaimaan matkan yhteydessä ja sen jälkeen olivat kaikista pahimpina.

"Ärtyvän suolen oireyhtymää sairastaa noin 300 000 suomalaista. Tyypillisiä oireita ovat vatsan turvotus, tukala olo tai kipu vatsassa sekä ummetus- tai ripulioireet. Kaikki kokevat näitä oireita joskus, mutta IBS voidaan diagnosoida, jos oireet ovat kroonisia ja kipu jatkuvaa.

– IBS on kymmenen kertaa todennäköisempi kuin keliakia. Ihmiset epäilevät usein gluteeni- ja maitoherkkyyksiä, mutta tämähän se yleisin vaiva on, sanoo lääkärikeskus Aavan ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.

Laatikainen sanoo, että IBS:ää joskus hiukan vähätellään eikä pidetä kovin vakavana vaivana, vaikka se voi aiheuttaa pahemmat oireet kuin elimelliset sairaudet.

– Kivut voivat olla kovat, ja ripuli tai ummetus tai niiden vuorottelu vaikeaa. Olen myös nähnyt vastaanotolla kuvia potilaiden mahoista, jotka ovat turvonneet aivan hillittömästi. Vatsa voi olla aamulla litteä mutta illalla näyttää siltä kuin olisi kuudennella kuulla raskaana."

Sekä lyhyt tiivistelmä FODMAP-ruokavaliosta.

"Mikä FODMAP?

FODMAP-ruokavalio tehoaa näihin oireisiin, koska siinä ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet vähennetään minimiin.

– Se vähentää suolistossa syntyvää kaasua ja veden siirtymistä suoleen, mistä ripuli johtuu. Tyypillisesti moni löytää pidemmällä aikavälillä 5–10 ruoka-ainetta, jotka aiheuttavat pahimpia oireita, ja välttää niitä.

Tutkimusten mukaan oireet vähenevät FODMAP-ruokavalion avulla yleensä puoleen. Laatikainen suosittelee kokeilemaan rajoituksia, jos vatsaoireet ovat vaikeat.

– Siitä saattaa saada todella merkittävän hyödyn. Jos ruokavalio jää jatkuvaksi, suosittelen varmistamaan ravitsemusterapeutilta, että ravinto on tarpeeksi monipuolista.

IBS:lle on tyypillistä oireiden aaltoilu kuukausien tai vuosien mittaan. Jos oireet katoavat, FODMAP-dieettiä ei tarvitse jatkaa.

– Nykyään suositellaan, että kieltolistaa noudatetaan vain niin kauan kuin se on tarpeen.

Ohjeita FODMAP-dieetin noudattamiseen:

Tyypillisesti vältettävät elintarvikkeet:

• Palkokasvit (linssit, pavut, herneet)
• Sipulikasvit
• Kaalit
• Makeiset ja muut tuotteet, joissa on ksylitolia, sorbitolia, mannitolia tai maltitolia
• Laktoosi (siirry laktoosittomiin maitotuotteisiin)

Myös näiden välttämistä voit kokeilla:

• Vehnästä, rukiista ja ohrasta valmistetut viljatuotteet (leivät, hiutaleet, murot, puurot, leivonnaiset)
• Omena, päärynä, kirsikka, luumu ja vesimeloni
• Parsa, artisokka
• Sienet

Jos oireet eivät vähene, kysy ravitsemusterapeutilta lisää vältettäviä ruoka-aineita ja varmista ruokavalion turvallisuus.

Lähde: Terveyskirjasto

Katarina Pimiä "

Kauraleivät

Itselleni uuteen FODMAP-ruokavalioon siirtyminen ei sujunut viime vuoden puolella ilman mutkia. Välissä oli monen kuukauden sairastelut ja yksinkertaisesti en vain jaksanut kiinnostua 100% siitä, mitä suusta alas laitan. Se kyllä tuntui olossa ja näkyi ulkomuodossa.

Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa skarpannut enemmän ja karsinut jälleen ruokavaliosta suolistoa ärsyttäviä ruoka-aineita pois. Yksi suurimmista vihollisistani on selvästi vehnä. Sairaalassa tehtyjen verikokeiden (ja tähystyksen) mukaan en ole keliaakikko, mutta IBS (ärtyvän suolen oireyhtymä) voi yhtälailla herkistää vehnälle. Ja mistä tiedän sen olevan vehnä? Itselläni se näkyy ehkä parhaiten siinä, että syötyäni vehnäpitoisia ruokia/leipää, turpoan kolminkertaisesti siitä, mitä vatsani on aamulla herätessä ollut. Ja vatsani ei myöskään toimi. Eikä se turvotus lähde pois yhdessä yössä sen jälkeen, kun on ollut päivän syömättä mitään vehnäpitoista. Esimerkiksi nyt olen vältellyt vehnää ja muita kiellettyjä jauhoja kuuden päivän ajan ja tänään, kuudentena päivänä, vatsani ei ole turvonnut jättikokoiseksi. Näinä hetkinä, kun sen turvotuksen poissaolon tajuaa - tajuaa myös, että miksi pitäisi vältellä niitä suolistoa piinaavia ruoka-aineita.

FODMAP-ruokavalioon siirtyessä ostin kaupoista paljon pakkaseen gluteenittomia kauraleipiä, kauraa ja porkkanaa. Sämpylöitä ja viipaleleipiä. Mutta aiemmin niin hyvään totuttua on ollut vaikea siirtyä syömään suhteellisen kuivahkoja ja mauttomia gluteenittomia leipiä.

Lidlin paistopisteessä myytävä kaurasydän on kerrassaan maukas. Se on valmistettu Suomessa, luomutuote, laktoositon ja 100% kauraa. Miinuksena voimakassuolaisuus. Ja toki mahdollisuus on, että kaurasydän sisältää pieniä määriä vehnää, ruista ja maitoa.

"KAURALEIPÄ. LAKTOOSITON. Ainesosat: täysjyväkaura* 57 % (jauho, litiste, hiutale, lese), vesi, siirappi*, psylliumkuitu, hiiva, suola (suola, jodi). *luonnonmukaisesti tuotettu. Kauraa 100 % viljaraaka-aineesta. Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää, ruista, seesaminsiementä ja maitoa. Käsitelty samoilla välineillä kuin tuotteita, jotka sisältävät kananmunaa, sinappia, soijaa, selleriä ja pähkinää. Valmistettu Suomessa. Ravintoarvo/Näringsvärde Ø/100 g: Energiaa/Energi 996 kJ/236 kcal; Rasvaa/Fett 4,5 g, josta tyydyttynyttä rasvaa/varav mättat fett 0,8 g; Hiilihydraatteja/Kolhydrat 38,8 g, joista sokereita/varav sockerarter 3,1 g; Ravintokuitua/Fiber 4,9 g; Proteiinia/Protein 7,7 g; Suolaa/Salt 1,76 g. Voimakassuolainen./Kraftigt saltad. Laktoosia/ Laktos: <0,01 g / 100 g." (Kopioitu Lidlin sivuilta.)

Tällä viikolla päätin testata Fazerin vatsaystävällistä kauraleipää. Täytyy sanoa, että olin etukäteen hieman skeptinen - lopulta kuitenkin leipä päihitti odotukset. Odotin kuivaa ja mautonta, mutta leipä oli suhteellisen mehevä ja makuakin löytyi. Plussana myös vähäisempi suolapitoisuus. Hieman kiikunkaakun olen tuon leivän koon kanssa, palat ovat nimittäin pienehköjä. Mutta lisähöysteillä saa toki itse tehtyä täyttävämmän.

"Vesi, täysjyväkaura (45 %)(jauho, hiutale, rouhe), auringonkukansiemen (7 %), kaurajauho, kurpitsansiemen (2 %), rypsiöljy, psylliumkuitu, kuivattu taikinajuuri (kaura), kaurakuitu, hiiva, jodioitu suola, säilöntäaine (E200) ja sakeuttamisaine (E412). Tuote onleivottu linjalla, jossa käsitellään myösmuita viljoja. 100 % leivän viljasta on kauraa." (Kopioitu Fazerin sivuilta.)

Molemmat ipanat myös pitävät kumpaisistakin kauraleivistä. Pakastekaappien gluteenittomat kauraleivät eivät heille maistu.

*Teksti ei ole maksettua mainontaa, vain oma kertomani kokemus ja samalla ilmainen mainos yllämainituille.

90 minuuttia

Maanantai ja vapaapäivä. Heräsin aamulla kuuden jälkeen, kun jäpikkä kömpi meidän väliimme. Oma olo oli heti herätessä hyvä ja virkeä. Liekö tuo nyt toisaalta ihmekään, kun suhteellisen levollista unta oli takana 9h verran. Ipanat eivät yöllä herätelleet, mutta kuorsaavaa miestä sai töniä useampia kertoja.

Aamutoimet sujuivat ipanoiden osalta suhteellisen kivuttomasti. Ja miehen matkassa lähtivät iloisina kohti päiväkotia. Itse jäin nauttimaan hitaasta ja rauhaisasta aamusta Netflixin parissa.

Viikonlopun siivoustouhujen lomassa olin päättänyt, että nyt saisin kerrankin luvan panostaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Kroppa on kiukutellut kaikenlaisten särkyjen ja puutumisten kera töihin paluun jälkeen, joten tuumailin että hieronnasta voisi olla apua. Edellisestä hierojalla käymisestä oli aikaa jo melkein kymmenisen vuotta. Tai siis siitä ensimmäisestä ja tähän mennessä ainoasta käynnistä. Vaikkakin niska, hartiat ja selkä olisivat kaivanneet hierojalla käyntiä  huomattavasti useammin.

Varasin siis viikonloppuna hieronta-ajan fysioterapeutille. Ehkä 60 euroa 90 minuutin kokovartalohieronnasta ei olisikaan kovin paha hinta, jos se auttaisi avaamaan paikkoja ja voimaan paremmin.

Hierontaan mennessä taivas oli pilvinen. Aavistuksen jännitti, että kuinkahan kestäisin kireiden lihasten availun. Mutta loppupeleissä homma suijuikin kivuttomasti. Vaikka varsinkin yläselän jumiutuneilla kohdilla teki tiukkaa.

90 minuuttia meni todella nopeasti jutellessa.. Selälleen kääntyessä tuntui siltä, että veret lähtivät kunnolla liikkeelle ja melkein silmissä pyöri - hyvällä tapaa.

Hierontapöydältä ylös noustessa pää oli hieman tönkköinen ja lihaksissa tuntui painavalta, mutta lämpimältä. Kovaan janoon kulautin puolisen litraa viileää vettä. En tohtinut tokkuraisena lähteä heti ajelemaan kotiin, joten piipahdin läheisessä kaupassa ostoksilla. Aurinko oli alkanut paistaa.

(Tuttuna) ohjeistuksena sain kehoituksen ottaa loppupäivän rennommin ja juoda paljon nestettä pitkin päivää. Loppupäivän liikuntana oli siis vain rauhaisa kävely, kun hain ipanat päiväkodilta.

Ja aivan varmasti varailen seuraavan ajan hierojalle kuukauden päähän!

Vuorokausi kuopuksen seurassa

Erikoinen viikonloppu. Vapaapäiviä kolme kappaletta. Mies reissussa. Esikoinen (neiti) ensimmäistä kertaa yökylässä sukulaisilla. Minä ja kuopus (jäpikkä) vuorokauden verran aivan kahdestaan. Outoa. Rauhaisaa. Ihanaa.

Jäpikkä on ollut aina loistotyyppi! Se ei kuitenkaan näin kaksistaan ollessa riehu joka kolmas sekunti saati ole kiusanteossa joka viides sekunti. Vaan jaksaa keskittyä yhteen puuhaan huomattavasti kauemmin, kuin mitä koko perheen ollessa koossa. Auttaa mielellään ruoan teossa (sitä tekee muutenkin), mutta vieläpä erityisen innokkaana. Tulee paljon syliin, halii ja suukottelee (omasta tahdostaan ja pyynnöstä). Jos astuu äidin varpaiden päälle, pyytää heti anteeksi (ja saa anteeksi). Suostuu reippaana potalle (yrittää ainakin). Kaikki äidin tekemisehdotukset kelpaavat. Ulos lähtiessä pukee itse niin pitkälle, kuin parhaiten onnistuu (apua lähinnä pipon nauhojen solmimisessa, vetoketjun loppuun vetämisessä ja lahkeet kenkien päälle).

Eniten varmasti arjesta poikkeavaa on ollut se, että vuorokauden aikana jäpikkä ei itkenyt kertaakaan. Minkään kanssa ei hermostunut lainkaan. Oma olokin tuntui paljon levänneemmältä, kun on saanut olla hampaita kiristelemättä. Eikä ole tarvinnut toimia kertaakaan erotuomarina ja täten voinut jättää myös ne kymmeneen laskemiset väliin.

Mutta kyllä me niitä kahta muuta jo kaivataan! ❤

Kardiologin vastaanotolla

Kävin reilu viikko sitten kontrollissa kardiologin vastaanotolla. Vierailun aluksi puhuttiin hetki omasta voinnistani, joka olikin kyseisellä viikolla ollut jo huomattavasti parempi. En ollut työpäivien jälkeen tuntenut sitä surullisen kuuluisaa megaväsymystä, vaan olin jaksanut ihmeen hyvin touhuilla. Lisäksi olin ollut myös terveenä melkein nelisen viikkoa. Ei flunssaa, ei kuumetta.

Kardiologi kertoi, että EKG:ssa yhä näkyvät poikkeamat ovat joko sydänlihastulehduksen aiheuttamia tai sitten mahdollisesti synnynnäisiä. Koskaan aiemmin kun ei ole EKG:tä otettu, niin ei voida käyriä myöskään verrata mihinkään. Mutta jahka noin kuukauden päästä otettaisiin uusi EKG, silloin voitaisiin jo todeta varmuudella, että olivatko poikkeamat sydänlihastulehduksen aiheuttamia vaiko synnynnäisiä. Samalla kertaa tulisin saamaan vihdoin "terveen paperit", eli urheilukielto kumottaisiin.

Sitten ultrattiin sydäntä. Kardiologi oli aivan loistava - todella hieno eleinen, ystävällinen ja selosti kaiken, mitä ruudulla näkyi. Aivan päinvastainen kokemus siihen, mihin on tottunut jäpikän kardiologin ultrauksissa. Kuitenkin, sydämen toiminta ja itse sydän näytti normaalilta. Pientä paksuuntumaa oli kammioväliseinämässä, mutta sekin oli normaalin rajoissa. Lisäksi hiippaläppä ihan aavistuksen falskasi, muttei sitä voinut kutsua vuodoksi. Aorttaläppä oli normaali kolmipurjeinen. Jäpikällä aorttaläppä on siis normaalia pienempi ja kaksipurjeinen, sekä siinä on viimeisimpänä todettu pieni vuoto. Kardiologi naurahtikin ja sanoi, ettei jäpikkä olisi kaksipurjeisuutta minulta ainakaan perinyt.

Sydämen ultrauksen jälkeen otin vielä puheeksi anemian kontrolloinnin. Kardiologi alkoi puhua, että mahdollisuus olisi käydä rautatankkauksessa - mutta sitten kerroin, että olen käynyt jo kerran verensiirrossa ja kahdesti rautatankkauksessa. Siinä vaiheessa hän sanoi, että näillä 2kk sisällä tapahtuneilla tankkauksilla tulee ehdottomasti katsoa hemoglobiini ja rautavarastot seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Ja tulevaisuudessa kerran vuodessa ja aina tietenkin silloin, jos väsymys ja muut oireet pahenisivat. Kiitin kovasti, sillä juuri tämän tiedon olin halunnut kuulla. Kukaan muu lääkäri ei nimittäin ollut puhunut jatkosta yhtään mitään. Enkä toisaalta ihmettelekään, kun olen pomppinut eri lääkäreillä aina keskussairaalan ja terveyskeskuksen puolella.

Luotto terveyskeskuksen omaan lääkäriini on muutenkin tällä hetkellä hieman kyseenalainen. Hän kun silloin väsymyksen, sydämen sivuäänen kuuluessa ja kamalan yskän ollessa pahimmillaan passitti vain takaisin töihin. Käski potemaan flunssan pois ja menemään sydänfilmiin, jahka olisin tervehtynyt. Onneksi en luovuttanut vaan menin silloin työterveyteen, josta päädyin samantien keskussairaalaan sisätautien osastolle. 

Joka tapauksessa, kardiologin tapaamista seuranneella viikolla kova väsymys tuli takaisin. Ei flunssaa, ei kuumetta. Armoton väsymys, jälleen. Juuri, kun olin ilakoinut lasten kanssa touhuamisesta ja omasta parantuneesta jaksamisestani.

Joulukuu

Kuukausi kului vauhdilla, vaikka olin päivät kotona tekemättä juuri mitään ihmeellistä. Jotta sain parhaimman mahdollisen "toipumisrauhan", mies vei ipanat päiväkotiin töihin lähtiessään ja haki töistä tullessaan. Alkuun mies halusi, että autan jokaisena aamuna pukemisrumbassa. Itse en kokenut sitä parhaimmaksi vaihtoehdoksi, sillä uneni katkesivat viimeistään klo6. Päivisin en juuri koskaan muutenkaan tohdi nukkua, sillä seurauksena päiväunista koituvat unettomat yöt.  Miehen viimeisellä työviikolla ennen joulua sain "luvan" jäädä nukkumaan. Ja omat unet kestivätkin klo7-9 saakka. Alkoi tuntua olokin entistä jaksavammalta - vaikka se olikin yhä luokkaa "ylitsepääsemätön".

Koska olin kotona, päätettiin (tai siis minä halusin ja päätin) että joulun aikaan nautittaisiin aidosta kuusen tuoksusta ensimmäistä kertaa tässä talossa. Kuusi haettiin ipanoiden kanssa läheiseltä puutarhalta. "Pieni kuusi" olikin 230cm korkea, toiselta puoleltaan sopivasti tuuheampi ja sopi mainiosti olohuoneen nurkkaan. Hieman jouduttiin pituutta karsimaan ja askartelemaan ylijääneistä terassilautojen paloista tukia kuusenjalkaan, jotta se saatiin pysymään pystyssä. Hankittiin myös uudet kuusenvalot ja ipanat saivat koristella kuusen oman makunsa mukaisesti. Hieman saatoin avittaa ylempien oksien kanssa.

Parin päivän jälkeen viritettiin kuuseen vielä tuki siimasta, sillä se lähti uhkaavasti kallistumaan toiseen suuntaan. Juuri ennen jouluaattoa huomasimme, että kuusenjalkaan päivittäin laitetuista vesistä oli osa valunut alusmatolle ja täten myös parkettiin. Siinä sitä sitten yhdessä siivottiin ja mies jo ennätti kirota, ettei meille enää koskaan tule aitoa kuusta. Ehkäpä tuo mielipide on unohdettu jo ensi jouluksi. Kolme viikkoa annettiin kuusen ilahduttaa meitä sisällä ja ulos viemisestä lähtien se on piristänyt meitä vielä ulkona ja ikkunasta katsellessa.

Jouluaatto tuli. Omat sisarukseni kävivät päiväkahvilla ja yhdessä nautittiin ipanoiden riemusta ja lahjojen availun tuomasta jännityksestä.

Joulun välipäivinä koitti vihdoin odotettu ja pelätty kampaajalla käynti. Sairastelun, infektiokierteen, alhaisen hemoglobiinin ja varastoraudan vuoksi hiukset olivat katkeilleet todella rajusti. Ennen niin pitkää ja tuuheaa hiusta ei voinut enää pitää auki, vaan oli pakko turvautua leikkuuseen. Olin valmistautunut lyhyeen polkkatukkaan, mutta ihana kampaajani leikkasi kaikki pahimmat latvajämät pois niin, että lopputuloksesta tuli longbob. Päälle vielä uudet tummat ja vaaleat raidat, silläkin uhalla että hiukset jatkavat katkeiluaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lopputuloksesta tuli erinomainen. Vaikkakin uusi lyhyempi hiusmalli kaipaa paljon totuttelua ja eritavoin laittamista, on pesu, kuivaus ja laitto huomattavasti nopeampaa.

Sitten sairastuin jälleen. Vuoden vaihtuessa mies hoiti rakettien paukuttelun ja lapsien ilahduttamisen.

Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että vuosi 2016 oli todellakin vuosi täynnä sairauskierteitä.