Piha oli aamulla ylös sängystä kömpiessä täysin usvan peitossa. Ja hrrr, että sisälläkin tuntui ihmeellisen kylmältä! Pari viimeistä yötä on mennyt todella vähäisillä unilla, kun ylös on aamulla pitänyt nousta miehen lähtiessä töihin puoli seitsemän aikaan. Illalla ollaan menty nukkumaan vielä kaiken lisäksi aivan liian myöhään. Eilen oli heti aamutuimaan neuvolassa käynti ja tänään sitten piti mennä laboratorioon piikitettäväksi. Viitteitä on mahdollisesta raskaushepatoosista, mutta vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä että sellainen olisi. Neuvolassa halutaan kuitenkin sulkea se pois kuvioista, mikä on tietenkin hyvä asia. Piikittäminen ei ole hyvä juttu, inhoan yli kaiken neuloja! Vaikka ei sitä kaikki aina uskokaan, kun kehossa on tatuointeja ja lävistyksiä. Mutta ne onkin aina tuntuneet laitettaessa erilaiselta, kuin rokotteet tai verikokeet.. Tällä kertaa näytteiden ottaja joutui vielä vaihtamaan kättäkin ja piikittämään muutamasta eri kohdasta, kun ei millään meinannut antaa suonet periksi. 12h paastoaika tuntui todella pitkältä, eikä kyllä kaukana ollut oksentaminenkaan. Onneksi selvisin kuitenkin kunnialla tuosta reissusta läpi :)
Yllä olevat kuvat ovat pieniä maistiaisia lastenhuoneesta :)
Toissa iltana mieheni sitten innostui ja vaihdettiin
huoneiden järjestyksiä! :) Tuntuupa hassulta, kun kaikki omat toiveet on
käyneet toteen tähän mennessä. Mutta nyt me kuitenkin nukumme uudessa
makuuhuoneessamme ja lastenhuoneesta puuttuu enää uudet verhot,
seinähyllyt seiniltä ja se itse tuhisija! <3
Koiralla oli ensimmäisenä yönä hieman vaikeuksia jäädä nukkumaan uuteen
makuuhuoneeseen. Se ei meinannut sitten millään rauhoittua ja käveli
useasti yön aikan ympäri taloa. Viime yö meni onneksi jo rauhallisesti
ja mieskin sai nukuttua paremmin.
Juuri nyt tuntuu siltä, että nukahdan tähän tuoliin joten on parempi lähteä sohvalle makoilemaan! :)
- Ann
ps. Todella mukavaa, kun lukijajoukkoni kasvaa! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvanhuone. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. syyskuuta 2012
lauantai 1. syyskuuta 2012
Tuliaisia Ikeasta
Kyllä kannattikin muutama päivä sitten turhautua ja avautua pieleen menneestä Ikean reissusta. Noh, kävin mieheni kanssa eilen illalla hänen vanhempiensa luona. Mieheni äiti otti ruokapöydässä puheeksi, että he ovat tänään menossa käymään Ikeassa ja tästäkös me riemastuttiinkin! Annettiin meidän ostoslistamme heille ja hetki sitten tuliaiset Kuopion Ikeasta saapuivat :) 'Vanhukset' olivat lähteneet liikkeelle jo hyvin varhain aamusta, ollakseen perillä heti aukeamisaikaan.
Ensimmäisenä tietenkin se tärkein, eli MALM lipasto 4 laatikolla. Huomenna miehen palatessa kotiin hän saa koota lipaston valmiiksi, jotta saan vihdoin sijoittaa meidän petivaatelipastostamme kaikki vauvan vaatteet omaan lipastoon. Ja saan varsinkin lajitella kaiken tarvittavan. Vihdoin voin myös pestä kaikki lahjana ja käytettynä saadut vauvan lelut ja laittaa nekin lipastoon talteen. Tietenkään unohtamatta vauvan petivaatteita ja ylimääräisiä peittoja sekä makuupusseja.
Kotiimme päätyi myös 3 kappaletta näitä valkoisia LACK -hyllyjä jotka ovat pituudeltaan 110 cm. Olimme "tilanneet" kaksi, mutta ilmeisesti 'vanhuksilla' oli tapahtunut pieni virhearviointi lastausvaiheessa ja yksi hylly oli tipahtanut maahan saaden pienen kolhun oikeaan takareunaan. Tästä syystä olivat hakeneet sitten vielä kolmannen hyllyn matkaan mukaan. Kolhu on juuri sellaisessa paikassa, että sen saa jäämään hienosti piiloon seinälle laitettaessa. Nyt sitten puuttuu enää kauan kaipaamani valokuvakehykset, joita olen suunnitellut laittavani hyllyille (tai hyllylle) muistuttamaan meitä menneestä ajasta. Tietenkin muuta hyllyille laitettavaa on erilaisia pehmoleluja ja yksi pehmolelua muistuttava koiramainen ovistopperi.
Mainitsin mieheni äidille, että jos hän näkee jonkinlaisen edullisen petivaatepaketin vauvalle, niin voi tuoda. Meillä on niitä petivaatteita tällä hetkellä vain muutamat. Vaikka olenkin kuullut, ettei niitä tarvitse paljoa olla. Mielestäni kolme on kuitenkin liian vähän. En ole mikään himopyykkääjä ja jos pienokaisella sattuisi pieni vahinko pääsemään sängyssään, on mukavempi olla puhdasta vaihdettavaa jo valmiina käden ulottuvilla. Varsinkin, kun taloudessamme ei ole kuivausrumpua. Tälläinen suhteellisen neutraali paketti päätyi siis meille, kiitos tästäkin suuresti anopilleni. Olen miettinyt, että pitäisi todennäköisesti tehdä vanhoista lakanoista hyötykäyttöön näitä pinnasänkyyn sopivia lakanoita ja/tai pussilakanoita. Tarvittaisiin vain toimiva ompelukone!
Nämä kaikki tuliaiset ovat siis päätymässä tulevaan lastenhuoneeseemme, eli vauvan omaan huoneeseen. Mieheni ei haluaisi kutsua huonetta nimellä "lastenhuone", koska se kuulostaa hänen mielestään siltä kuin meillä olisi useampia lapsia. Ymmärrän, mutta lastenhuone on helppo lausua ja kaikki varmasti ymmärtävät mitä tarkoitamme. Ongelmana tässä huoneessa on vain se, että me majailemme oman sänkymme kanssa yhä kyseisessä huoneessa. Tarkoituksena on sängyn viereiseltä seinältä siirtää muutama lipasto pois vaatehuoneeseemme ja niiden tilalle laittaa pinnasänky. Pinnasänky, joka on mieheni suvussa kulkeva sairalaasänky pienelle vauvalle. Eli mahdollinen oleskeluaika meidän lapsellamme tulee olemaan kyseisessä sängyssä 1-6 kk, jonka jälkeen otamme varsinaisen pinnasängyn käyttöön. Ja kun varsinainen pinnasänky olisi otettu käyttöön, tulisi meidän muuttaa tavaramme päätymakuuhuoneeseen ja tehdä entisestä makuuhuoneestamme lastenhuone. Haluaisin niin kovasti jo siirrättää sänkymme päätykammariin, jotta saisin laittaa lastenhuoneen valmiiksi ennen vauvan syntymää!
Mutta ongelmana tässä on se, että koska päätymakuuhuoneessamme on kolme hallitsevaa elementtiä ja sinne pitäisi saada sijoitettua sänkymme, yöpöydät sekä vauvan sairaalasänky - on se liian haasteellista (ainakin miehelleni). Ongelmana ovat siis iso yhtä seinää hallitseva vaatekaapisto ja makuuhuoneen ovi, toista seinää hallitseva ikkuna pattereineen sekä kolmatta seinää hallitseva vaatehuoneen ovi. Jos sängyn laittaisi lähes vapaana olevalle seinälle, mahtuisi siihen ympärille hyvinkin kaksi yöpöytää. Mutta tällöin vauvan sairaalasänky jäisi jalkopäähämme. Mikä tarkoittaisi varmaankin käytännössä sitä, että jokaisen kerran inahduksen kuultua hivuttautuisin jalkopäähän katsomaan, että onhan pienokaisella kaikki hyvin. Meneekö liian hankalaksi? Jaa'a.. Toinen vaihtoehto sängyn sijoituspaikalle olisi tämä ikkunaseinä. Suurena ongelmana miehelleni on se, että sänky täytyisi sijoittaa osittain patterin eteen. Ehdotin jo pienen ja yksinkertaisen kotelon rakentamista tälle tyhjälle tilalle, mikä jäisi sängyn ja seinän väliin. Tällöin saisimme sairaalasängyn mahtumaan sänkymme viereen helposti. Ja kun aika olisi kypsä, siirtyisi vauva nukkumaan omaan huoneeseensa omaan pinnasänkyynsä ja me voisimme kääntää sänkymme toiseen asentoon. Hmm, katsotaan saanko mieheni suostuteltua näihin järjestelyihin.
Kiitoksena muuten tuliasista keräsimme yhdessä mieheni vanhempien kanssa heille kotiin viemisiksi omenoita pihamme omenapuista. Pikkuhiljaa tarvittaisiin niitä tikkaita, jotta pääsisi käsiksi niihin herkullisen tulipunaisiin omeniin ylälatvustossa. Noh, jahka se mies reissultaan kotiin palaa niin tekemistä riittää. Siitä pidän huolen :)
- Ann
| Kuva Ikea.comista |
Ensimmäisenä tietenkin se tärkein, eli MALM lipasto 4 laatikolla. Huomenna miehen palatessa kotiin hän saa koota lipaston valmiiksi, jotta saan vihdoin sijoittaa meidän petivaatelipastostamme kaikki vauvan vaatteet omaan lipastoon. Ja saan varsinkin lajitella kaiken tarvittavan. Vihdoin voin myös pestä kaikki lahjana ja käytettynä saadut vauvan lelut ja laittaa nekin lipastoon talteen. Tietenkään unohtamatta vauvan petivaatteita ja ylimääräisiä peittoja sekä makuupusseja.
![]() |
| Kuva Googlesta |
| Kuva Ikea.comista |
Mainitsin mieheni äidille, että jos hän näkee jonkinlaisen edullisen petivaatepaketin vauvalle, niin voi tuoda. Meillä on niitä petivaatteita tällä hetkellä vain muutamat. Vaikka olenkin kuullut, ettei niitä tarvitse paljoa olla. Mielestäni kolme on kuitenkin liian vähän. En ole mikään himopyykkääjä ja jos pienokaisella sattuisi pieni vahinko pääsemään sängyssään, on mukavempi olla puhdasta vaihdettavaa jo valmiina käden ulottuvilla. Varsinkin, kun taloudessamme ei ole kuivausrumpua. Tälläinen suhteellisen neutraali paketti päätyi siis meille, kiitos tästäkin suuresti anopilleni. Olen miettinyt, että pitäisi todennäköisesti tehdä vanhoista lakanoista hyötykäyttöön näitä pinnasänkyyn sopivia lakanoita ja/tai pussilakanoita. Tarvittaisiin vain toimiva ompelukone!
Nämä kaikki tuliaiset ovat siis päätymässä tulevaan lastenhuoneeseemme, eli vauvan omaan huoneeseen. Mieheni ei haluaisi kutsua huonetta nimellä "lastenhuone", koska se kuulostaa hänen mielestään siltä kuin meillä olisi useampia lapsia. Ymmärrän, mutta lastenhuone on helppo lausua ja kaikki varmasti ymmärtävät mitä tarkoitamme. Ongelmana tässä huoneessa on vain se, että me majailemme oman sänkymme kanssa yhä kyseisessä huoneessa. Tarkoituksena on sängyn viereiseltä seinältä siirtää muutama lipasto pois vaatehuoneeseemme ja niiden tilalle laittaa pinnasänky. Pinnasänky, joka on mieheni suvussa kulkeva sairalaasänky pienelle vauvalle. Eli mahdollinen oleskeluaika meidän lapsellamme tulee olemaan kyseisessä sängyssä 1-6 kk, jonka jälkeen otamme varsinaisen pinnasängyn käyttöön. Ja kun varsinainen pinnasänky olisi otettu käyttöön, tulisi meidän muuttaa tavaramme päätymakuuhuoneeseen ja tehdä entisestä makuuhuoneestamme lastenhuone. Haluaisin niin kovasti jo siirrättää sänkymme päätykammariin, jotta saisin laittaa lastenhuoneen valmiiksi ennen vauvan syntymää!
Mutta ongelmana tässä on se, että koska päätymakuuhuoneessamme on kolme hallitsevaa elementtiä ja sinne pitäisi saada sijoitettua sänkymme, yöpöydät sekä vauvan sairaalasänky - on se liian haasteellista (ainakin miehelleni). Ongelmana ovat siis iso yhtä seinää hallitseva vaatekaapisto ja makuuhuoneen ovi, toista seinää hallitseva ikkuna pattereineen sekä kolmatta seinää hallitseva vaatehuoneen ovi. Jos sängyn laittaisi lähes vapaana olevalle seinälle, mahtuisi siihen ympärille hyvinkin kaksi yöpöytää. Mutta tällöin vauvan sairaalasänky jäisi jalkopäähämme. Mikä tarkoittaisi varmaankin käytännössä sitä, että jokaisen kerran inahduksen kuultua hivuttautuisin jalkopäähän katsomaan, että onhan pienokaisella kaikki hyvin. Meneekö liian hankalaksi? Jaa'a.. Toinen vaihtoehto sängyn sijoituspaikalle olisi tämä ikkunaseinä. Suurena ongelmana miehelleni on se, että sänky täytyisi sijoittaa osittain patterin eteen. Ehdotin jo pienen ja yksinkertaisen kotelon rakentamista tälle tyhjälle tilalle, mikä jäisi sängyn ja seinän väliin. Tällöin saisimme sairaalasängyn mahtumaan sänkymme viereen helposti. Ja kun aika olisi kypsä, siirtyisi vauva nukkumaan omaan huoneeseensa omaan pinnasänkyynsä ja me voisimme kääntää sänkymme toiseen asentoon. Hmm, katsotaan saanko mieheni suostuteltua näihin järjestelyihin.
Kiitoksena muuten tuliasista keräsimme yhdessä mieheni vanhempien kanssa heille kotiin viemisiksi omenoita pihamme omenapuista. Pikkuhiljaa tarvittaisiin niitä tikkaita, jotta pääsisi käsiksi niihin herkullisen tulipunaisiin omeniin ylälatvustossa. Noh, jahka se mies reissultaan kotiin palaa niin tekemistä riittää. Siitä pidän huolen :)
- Ann
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)