Sairaalakäynti part2

Aamulla kello 6 aikaan heräsin vessahätään ja sen jälkeen en enää päässyt uneen. Päädyin siis pläräämän puhelintani ja kirjoittamaan viimeisintä informaatiota esikoisen "vauvaryhmään". Kellon lähentyessä seitsemää laitoin myös miehelle ja äidilleni viestiä, jotka olivat kyselleet voinnistani. Olen viesteihin kirjoittanut silloin, että "Väsyttää, päätä ja koko kroppaa särkee.. Kyllä lääkäri illalla omia poissulkevia pohdintojaan teki, mutta ei sanonut mitään, että "sulla saattaisi olla tää.." tjsp".

Viestittelyn välillä ummistin silmiäni ja torkahtelin. Hieman ennen kahdeksaa eilisillan toiseksi viimeinen näytteiden ottaja tuli huoneeseen ja täytti neljään putkiloon verta. Heti perään huonetoverini sai aamupalaa syödäkseen. Reilun puolentunnin kuluttua huoneeseen tuli sairaanhoitaja numero 7, jolta sain päänsärkyyni panadolin ja janontunteeseeni tipan. Osastolla oli nelisenkymmentä muutakin potilasta ja olin osaston loppupäähän sijoitettuna, joten lääkärin paikalle oloa saisin odotella useita tunteja. Väsytti, särki ja heikotti, joten päätin odotellessa nukkua. Muistaakseni jossain vaiheessa sairaanhoitaja numero 8 kävi esittäytymässä ja kyselemässä vointiani.

Heräsin lääkärin (numero 3) huoneeseen saapumiseen klo13. Edelleen osa verikokeiden tuloksista puuttui, mutta pystyttiin kuitenkin suunnittelemaan jatkoa. Lääkäri kyseli pitkälti samoja kysymyksiä, mitä edellisen illan lääkäri numero 1 oli kysellyt. Kerroin jälleen oireistani, mutta lääkäri ei katsonut kirjoittamaani oirelistaa. Hänen mielestään vaikutti siltä, että kyseessä on raudanpuutoksesta johtuva anemia. Yritti laittaa runsaiden kuukautisten piikkiin, vaikka kerroin että teini-iässä kuukautiseni kestivät jopa 11 päivää runsaina ja nykyään määrä olisi vähintäänkin 1/3 silloisesta, vain yhdellä tai kahdella ns. runsaammalla vuotopäivällä. Puhuttiin lähisuvun sairauksista. Oma ukkini sairastui jo alle 40-vuotiaana, diagnoosilista oli pitkä, mutta eniten esille pomppasivat peräsuolisyöpä, suolistomelanooma ja aivoinfarkti. Lääkäri teki päätöksen, että laittaisi lähetteet kiireellisenä gastroskopiaan (ruokatorven, mahalaukun ja peräsuolen tähystykseen). Samalla määräsi jatkuvaan närästykseeni Somac-kuurin, jota tulisi syödä päivittäin aina tähystyksiin saakka.

 

Verikokeiden mukaan kaikki punasoluarvoni olivat todella vähäisiä. Hemoglobiini oli noussut verensiirrolla illan 84/85 lukemista 100 g/l. Lääkäri sanoi, että jahka viimeiset verikokeiden tulokset tulisivat, niin voitaisiin varmistua siitä että laitetaan lisärauta-annos tippumaan. Mahdollisesti saisin lähteä sen jälkeen kotiin, mutta mahdollisesti myös saattaisin jäädä osastolle seurantaan vielä yhden yön ajaksi. Saattaisi kestää jopa kolmesta neljään viikkoa, että olotilani kohenisi punasolujen uusiutuessa. Jos kuitenkin vointini huononisi, tulisi lähteä mittauttamaan hemoglobiiniarvot.

Sain luvan syödä, joten sh nro 8 toi tarjoittimella leipää, jogurttia, banaania ja lasilliset mehukeittoa sekä mehua. Avasin television ja katselin Latelan kauden viimeisen jakson. Huonetoveri oli jossain vaiheessa ennen puoltapäivää kotiutettu, joten tohdin soitella puheluitakin läheisille. Päiväkahviaika tuli ja sain kahvia kera pullasiivun. Olo koheni, vaikkei kuitenkaan poistanut huimausta, särkyjä tai kolotusta.

Kellon lähestyessä kolmea sh numero 8 tuli huoneeseen tuomaan lisärautaa. Ferritiini arvoni oli 4, sh:n mukaan arvon tulisi olla vähintään 12 µg/l. Sh vielä mainitsi, että "sinun tapauksessasi lähetteet lähtivät kiireellisinä, ne katsottaisiin pian ja ajat pitäisi tulla kotiin postitse 1,5 viikon kuluessa". Eli ajat tähystyksiin ja hemoglobiinin seurantaan. Mitään rautakuuria en odotellessa söisi, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt pitäisi keskittyä toipumiseen, syömään ja voimaan hyvin. Sovittiin, että lähtisin päivällisen jälkeen kotiin. Lääkäri oli kertonut, että saisin halutessani lähteä tiputuksen jälkeen kotiin, jos oloni siltä tuntuisi. Kahden viikon sairasloman oli myös määrännyt.

Kello 17 aikaan sh tuli ottamaan ferritiini-tipan ja kanyylin pois. Samaan syssyyn tuli ruoka, jonka nautin ilomielin. Ilmoitin miehelle, että minut saisi tulla hakemaan kotiin. Poistuessani klo17:30 aikaan kiitin osaston aulassa henkilökuntaa, jotka toivottivat minulle hyvää jatkoa. Kaikenkaikkiaan sairaalakäynti oli siis positiivinen kokemus. Olen iloinen, että nyt tutkitaan ja selvitellään, että mistä anemia johtuu.

Sairaalakäynti part1

Saavuin keskussairaalaan alkuillasta, tuntia myöhemmin mitä olin poistunut työterveydestä. Siinä vaiheessa tuntui hieman oudolta, että minut oli sairaalaan ylipäätänsä passitettu. Vaikka olo olikin aivan kamala, ajattelin että se kyllä kohentuisi kotona lepäämällä. Ensimmäinen tapaamani sairaanhoitaja päivystyksessä ei juuri ilmettään väräyttänyt, seuraavalla luukulla toinen sh hämmästeli alhaista hemoglobiinia. Minut ohjattiin odottamaan sairaanhoitajaa, verikokeita ja lääkäriä pitkän käytävän perällä olevaan odotustilaan. Valitsin nurkkapaikan, josta pystyi tuijottamaan katonrajassa olevaa pientä televisiota. Odotustilassa istui saapuessani muutama muukin ihminen rannekkeineen. Perässäni tuli yksi nainen, joka käveli vaikean näköisesti. Oma kiireellisyysluokkani oli D, joten arvelin että ainakin tuo perässäni saapunut nainen menisi ohitseni. Laittelin viestiä äidille ja miehelleni.

Jonkin aikaa olin saanut odottaa, kunnes sairaanhoitaja numero 3 saapui paikanpäälle kyselemään oireistani. Siinä kaikkien miesten ja naisten kesken täytyi puhua oireista, tuntui tosi vaivalloiselta - varsinkin kun ääneni oli niin käheänä ettei kuiskaaminen edes onnistunut. Ärsyttikin, joten en oireista kovin pitkää listausta sanonut. Tuossa vaiheessa lämpö oli 37, sokeriarvot 5.0, verenpaineet 150/76 ja hapetus 97. Sanottiin, että labrasta tullaan pian ottamaan verikokeita. Tuloksien saamisessa kestäisi muutaman tunnin ajan. Jäin siis paikoilleni odottamaan. Ihmiset pääosin odotustilassa vaihtuivat. Vanhukset viipyivät vain hetken. iPhonen akku väheni uhkaavasti, oli pakko yrittää katsoa televisiota. Väsytti ja päässä humisi niin paljon, ettei television katsomisesta tullut sitten edes mitään. Lähinnä nojasin polviini ja yritin hengitellä ja taistella nukahtamista vastaan. Huomasin, että keräsin katseita.

Äidilleni olen laittanut siinä vaiheessa viestin: "2,5h verikokeiden otosta. Olin jo jonkun aikaa tässä yksinäni, mutta ei ole tullut lääkärin pakeille kutsua.. Väsyttää, päätä särkee ja tekisi mieli heittäytyä lattialle nukkumaan. Niin ja nälkäkin on."

Viestin laittamisen jälkeen ei mennyt kuin muutama minuutti, kun jälleen tultiin labrasta hakemaan lisää verta kahteen putkiloon. Kuulemma lisäselvityksiä tarvittiin ja tällä kertaa tuloksien piti tulla pienemmän koneen kautta, eli tuloksien pitäisi tulla nopeammin. Lisäksi verikokeiden ottaja kertoi, että nämä näytteet oli merkattu menemään "massan yli". Onnekseni samaan aikaan sairaanhoitaja numero 4 tuli luokseni ja kysyi, josko haluaisin siirtyä sängylle lepäämään. Lähdin mielelläni hänen mukaansa. Pääsin sängylle lämpimän peiton alle. Nopeasti laitoin viestit miehelle ja äidilleni, vedin peiton pääni päälle, ummistin silmäni ja torkahtelin.

Mies oli laittanut useita viestejä joissa kyseli, että joko tiesin verikokeiden tuloksia tai sitä, että joudunko jäämään osastolle. Vastailin, etten tiennyt ja että olen yrittänyt nukkua, mutta se on valaistuksesta ja metelistä johtuen hieman vaikeaa. Kerkesin siis 1,5h makoilla sängyllä kunnes nuori mieslääkäri ilmestyi herättelemään. Oli aika vastailla liutaan kysymyksiä, kertoa oireista ja oireiden kestoista. Piti kertoa myös alusta alkaen, että kuinka ylipäätänsä sairaalaan päädyin. Siinä verhojen hieman suojatessa täytyi sitten housujakin laskea alas ja antaa lääkärin tutkia. Lääkäri lähti, palasi jonkun ajan kuluttua ja kyseli lisää. Vielä puuttui joitakin verikokeiden tuloksia, mutta hän sanoi, että "Jäät osastolle ja saat lisäverta. Tästä lähtee pyörät pyörimään ja aletaan selvittämään, että mistä anemia johtuu". Hetken päästä sairaanhoitaja numero 4 kuljetti keuhkokuviin. Se oli nopeasti ohitse ja pääsin takaisin päivystyspaikalleni. Sitten siihen tulikin jo sairaanhoitaja numero 5, joka alkoi laittamaan kanyylia oikeaan ranteeseeni. Jälleen mainitsin, että olen neulakammoinen. Ja sitten suoni puhkesi. Sh pahoitteli ja eikun uutta yritystä vasempaan ranteeseen. Samaan aikaan paikalle sattui labrasta verinäytteiden hakija, joka tarvitsi pariin putkiloon verta. Sh kerkesi innostumaan, että nyt osuikin kohdalle hyvä suoni ja eiköhän tämä onnistunut, kunnes sekin suoni puhkesi. Sh oli hyvin pahoillaan. Sänky oli siinä oikein kunnolla poikittain ja itseäni melkein itketti, että kolmannen kerran joutuvat parin minuutin sisällä piikittämään, kunnes tilannetta hämmästelemään sattui nuori mieslääkäri numero 2. Hän siihen tuli sitten varmoin ottein ja hetken teki töitä suonen kanssa vasemmassa kämmenselässä, kunnes onnisti. Labraan saatiin tarvittavat verimäärät ja kanyyli paikalleen. Siitä pääsinkin sitten siirtymään osastolle, seuraavaan kerrokseen, jonne sh numero 5 saatteli.

Osaston aulasta sh nro 5 kysyi huoneen numeroa. Huoneessa oli toinen potilas nukkumassa. Sinne sitten jäin odottamaan, kunnes jälleen mukava sairaanhoitaja numero 6 tuli huoneeseen. Sh nro 6 kyseli vointiani, nälkääni ja halusinko pukeutua sairaalavaatteisiin. Mitattiin verenpaineet, hapetus ja lämpö. Siinä sitten valmistauduin yötä vasten, kunnes sain tarjoittimella muutaman voileivän, jogurttia, mehukeittoa, lasillisen mehua ja banaanin. Kuulin, että yöstä alkaen joutuisin paastoamaan mahdollisten testien varalta. Verensiirron saisin, jahka viimeiset labratulokset olisivat valmiina ja itse verikin olisi valmis. Syötyäni kömmin peiton alle, laitoin korvatulpat korviin ja aloin nukkumaan. Noin tunnin päästä klo01 aikaan sh nro 6 tuli huoneeseen lisäveren kanssa. Letku kiinni kanyyliin, sideharsoa päälle ja veri tippumaan hitaasti ensimmäisen kymmenen minuutin ajaksi. Taisin nukahtaa samantien, mutta havahduin sh nro 6 käydessä huoneessa. En jaksanut edes kuvata lisäveripussia, vaikka olisi ollut mielenkiintoista myöhemmin katsoa pussissa lukeneita tietoja. Klo03 aikaan heräsin, kun sh nro 6 tuli ottamaan letkun irti kanyylista. Sain jatkaa uniani. Huonetoveriani käytiin katsomassa vähintään tunnin välein, joten havahduin niihin kertoihin, mutta joka kerta pääsin takaisin uneen.

Se kuuluu pikkulapsiaikaan, niin ne sanoo

Vuoden olen ollut todella väsynyt ja voimaton. Kauemminkin, mutta tuo töihin paluu sen konkretisoi parhaiten. Aamuvuorossa töissä jaksan tehdä asioita, vaikka hyvinkin vaikeaa se on välillä ollut. Kotiin päästyä en ole jaksanut sitten mitään tehdä. Saattanut kulua pitkäänkin, että jaksan tyhjentää tiskikoneen tai tarttua imurin varteen. Sohvalla viltin alla on paras kölliä.. Väsyttää, paleltaa ja kiukuttaa.

"Väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen".

"Ne on nää ruuhkavuodet, jotka väsyttää."

Mutta kun se väsymys on sellaista, ettei ihan oikeasti jaksa? Kun täytyy itsensä ihan tosissaan pakottaa tekemään asioita, koska eihän nyt kahden pienen lapsen äiti voi olla niin väsynyt ettei mitään kotona saa aikaiseksi työpäivän jälkeen. Eikä kaikkea voi jättää isän tehtäväksi.

Uniongelmista olen kärsinyt paljon esikoisen raskausajasta lähtien. On väsyttänyt, muttei ole vaan saanut nukuttua. Pitäisi nukkua, muttei uni tule. Jos nukahtaa, herää lapsen itkuun ja itse ei pääsekään enää uneen. Viimeisimmän puolen vuoden aikana tilanne kääntyi selkeästi. Olen laittanut itse tämän ylitsepääsemättömän väsymyksen toukokuun stressin piikkiin. Mutta ilmeisesti anemia on ollut the syyllinen jo kauemmin. Sanottakoon tähän väliin, että miesparka.

Olen ollut flunssassa useamman viikon ajan, enterorokosta lähtien olo on ollut tavanomaista voimattomampi. Viimeisimmän viikon ajan ääni on ollut käheänä ja yskää on ollut. Töitä tehdessä on kuitenkin henkeä ahdistanut omituisella tavalla. Loppuviikosta tuli todella voimaton olo. Painavien laatikoiden nostelu oli ensimmäisestä laatikosta lähtien todella raskasta, tuskanhiki iski päälle heti. Kurkkua ja rintakehää poltteli, keuhkoihin sattui ja päässä humisi. Tuli olo, että on parempi lähteä käymään työterveydessä. Siellä todettiin akuutti kurkunpään / henkitorven tulehdus. Myös "puhekielto" langetettiin. Mainitsin enterorokosta, jonka 'ansiosta' päädyttiin ottamaan verikokeet. Sanottiin, ettei puhelua tule jos arvot ovat ok.

Meni puolisen tuntia ja puhelin soi. Kuulemma tulehdusarvot vain hieman koholla, mutta olivat labrasta soitelleet perään, että hemoglobiini on alhainen. Varattiin sitten tunnin päähän lääkärille aikaa. Sinne mennessä lääkäri kertoi, että jos arvot ovat uusintakokeen jälkeen yhä samaa luokkaa niin hän laittaa lähetteen samantien keskussairaalaan. Kävin labrassa ja siinä odotellessa kerkesin tutkimaan kunnolla anemian oireilua. Kaikki oireet täsmäsivät omiin olotiloihini. Vastaukset tulivat ja pääsin lääkärin huoneeseen jossa käytiin oireet läpi pikaisesti. Hemoglobiini oli 83, naisilla viitearvo on 117-155 g/l. Lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan.

Anemia. Siitäkö löytyi syy tälle jatkuvalle väsymykselle?

Kontrolliultra ja neuvola

Tarkoituksena oli kirjoittaa kontrolliultrasta ja neuvolasta erikseen. Mutta koska viikonloppu meni miten meni, tulevat nämä tekstit nyt samalla kertaa.

Viime viikolla oli siis kontrolliultra. Joka osui kyllä hyvään saumaan, sillä olin kärsinyt taas astetta kivuliaammista supistuksista kahtena edeltävänä päivänä. Äippäpolilla ottivat sitten kaikenmaailman testejä ja sydänkäyrillekin laittoivat; siinä ollessa piirtyi useita supistuksia. Ne eivät olleet kylläkään lainkaan niitä kivuliaita. Pissa oli puhdas ja verenpaineet 133/74. Kuulin myös maanantain verikokeiden tulokset, hemoglobiini oli laskenut lukuun 94 tuplarauta-annoksesta huolimatta. Ultran puolella katsottiin sitten nopeasti vauvan painoarvio ja että kaikki on kunnossa perätilassa majailevalla pojalla. Painoarvio oli 2200g, eli kasvua olisi tullut viidessä viikossa 1200g. Lapsivettä oli normaalisti.

Ultrauksen jälkeen lääkäri ja kätilö toimivat yhdessä ja minulta otettiin kohdunsuulta näyte, joka kertoisi että onko juuri nyt päällä ennenaikaisen syntymän uhka. Myös streptokokki-näyte otettiin. Tämän jälkeen lääkäri tutki käsikopelolla kohdunkaulan pituuden ja kohdunsuun tilanteen. Kaulaa jäljellä 2cm ja kohdunsuu pehmennyt. Edellisellä kerralla viisi viikkoa sitten kaulaa oli jäljellä 3,5cm ja kohdunsuu kiinteä. Kohdunsuulta otettu näyte oli valmis ja se oli negatiivinen, onneksi. Tämän jälkeen osaston ylilääkäri kertoi, että jos kohdunsuu olisi ollut vähääkään auki tai näyte olisi ollut positiivinen, olisin joutunut jäämään osastolle ja saanut heti ensimmäisen kortisonipiikin vahvistamaan vauvan keuhkoja. Tuo uutinen tuli hieman puskista, kun en todellakaan ajatellut että oltaisiin nyt tässä edes lähelläkään moista tilannetta. Mietin heti kuumeisesti päässäni, että mitenhän meidän esikoisen hoitojärjestelyt ja kaikki..

Puhuimme lääkärin kanssa sitten tulevasta sektiosta. Sehän se tulee nyt olemaan aivan varmasti. Kysyin, että joko sitä aikaa voitaisiin varata. Lääkäri kertoi jo tietämäni, että aikoja voi suunnitellulle sektiolle varata viikoille 38-39 alkaen. Mutta hänen mielestään tämä raskaus ei tule kestämään sinne saakka, vaan nyt edetään päivä/viikko kerrallaan. Hän ehkä vihjaili hienovaraisesti, että seuraavalla kontrollikäynnillä kannattaa olla varautunut sektion ajankohtaisuuteen. Jos supistukset jatkuvat tai kohdunsuu lähtee avautumaan ja viikot 34+0 ovat täyttyneet, on siis edessä sektio. Mutta koska ollaan vielä noiden viikkojen alapuolella, tulee nyt ottaa rauhallisesti. Levätä ja valmistautua tulemaan. Vauvan on hyvä vielä kasvaa mahassa. Ja yheyttä täytyy ottaa äitiyspolille/synnärille jos supistukset jatkuvat useita tunteja kivuliaina tai lapsivedet menevät yms.

Neuvolassa kävin sitten eilen. Heti alkuunsa sain kuulla, että streptokokki-näyte on positiviinen. Eli minulla on nyt todettu Sterptokokki B. Siinä saattaa nyt olla jälleen yksi selittävä syy näille supistuksille. Lisäksi tietenkin tämä kohdun rakennepoikkeavuus aiheuttaa omat vaivansa.. Noh, nyt tiedämme että sektioon mennessä tulee minun saada antibioottitippa suoneen ja vauva tarvitsee omansa synnyttyään. Ja seuraavat 3kk sitten seuraillaan vauvan vointia ja jos kuumetta vauvalla ilmenee, tulee heti hakeutua sairaalan päivystykseen, ei missään nimessä terveyskeskukseen. Listaan vielä tämän tekstin alapuolelle noista streptokokin haittavaikutuksista ja ilmenemisestä.

Tämän keskustelun jälkeen mitattiin verenpaineet, jotka olivat 143/84. Eli yläpaineet aavistuksen koholla, mutta uskoisin että nämä juuri kuulemani uutiset vaikuttivat tässä. Paineita ei mitattu toistamiseen. Hemoglobiini oli jälleen tippunut viikossa, nyt lukema oli 91. Neuvolan täti päätti, että nyt vaihdan tuon Compiron Fe -valmisteen "tuttuun ja turvalliseen" Obsidaniin. Eli sitä tulee nyt ottaa 2 tablettia mehulasillisen kera yöllisellä vessareissulla. Jospa se hemppa saataisiin nyt nousemaan edes sinne lukemaan 100! Sitten kuunneltiin sydänääniä ja otettiin sf-mittaa. Sydänäänet +132-135 ja sf-mitta 33cm. Keskusteltiin vielä, että onko mies nyt ymmärtänyt ja sisäistänyt tämän tilanteen, että vauva pitäisi saada pidettyä mahassa vielä mielellään nämä pari viikkoa ja miten hän on asian ottanut. Neuvolan täti myös mietti siinä, että pitäisikö hänen passittaa minut kuitenkin heti seuraavana päivänä lääkärille tutkituttamaan tilanne - kun olin kertonut hänelle kuinka viikonloppuna oli taas supistellut kivuliaasti ja olin joutunut ottamaan särkylääkettä yms. Sanoin, että sain kuitenkin yöllä nukahdettua reilun tunnin päästä 1g Para-Tabsin otosta, joten omasta mielestäni tarvetta lääkärikäyntiin ei ehkä olisi.

Neuvolakäynnin jälkeen sain mennä jälleen labran puolelle antamaan verinäytteet, tuloksista lääkäri sitten soittelee torstaina. Siinä odottaessa tajusin, että janotti aivan kamalasti ja yhtäkkiä iski heikotus päälle. Huoneeseen päästyäni pyysin saada mukillisen vettä ja hoitaja antoi jääkaapista vielä pillimehun, jonka sain juoda näytteiden annon jälkeen. Hoitaja oli jälleen sama, kuin viikko sitten ja keskustelut jatkuivat siinä samoista aiheista, kuin mihin edellisviikolla olimme jääneet. Toimenpiteen jälkeen menin istumaan aulaan vielä noin 20min ajaksi, kunnes olo alkoi tasaantua. Kauppaan oli "pakko" lähteä, joten käväisin nopeasti KappAhlista hakemassa pojalle uuden raita-bodyn ja housut <3 Sitten siirryin ruokakauppaan lyllertämään ja vähän väliä piti pysähtyä, kun mahaa juili niin ikävästi. Kai siinä tunti meni, että sain kaikki tavarat haalittua kasaan ja pääsin takaisin autolle. Ruoan valmistuksen jälkeen sain vajaat 3h lepäiltyä sohvalla, kunnes piti lähteä tyttöä hakemaan hoidosta. Huh, mitä meidän päivistä nyt tulisikaan jos tyttö olisi kaikki arkipäivät kotona (nyt on siis päiväkodissa 15pv/kk). Kyllä olin illalla taas ihan poikki ja jälleen supisteli, mutta aiempaa harmittomammin! Sunnuntainahan mies kysyi, että pitäisikö jo lähteä synnärille näytille - mutta mielestäni tilanne ei vielä ollut sellainen.

rv 32+5

Tämä aamu alkoikin sitten siten, että heräsin miehen herätyskelloon ja torkahdin uudestaan. Havahduin hereille, kun mies yskäisi noustessaan sängystä ylös (wuhuu, viimeiset 4 yötä on ukkokulta saanut nukkua vieressäni!). Käänsin kylkeäni ja samalla hetkellä iski hirveä polttava kipu vatsaan. Jäin sänkyyn syvään hengittelemään ja mies meni herättelemään tyttöä. Mies toi tytön sänkyyn ja siinä sitten suukoteltiin ja höpöteltiin kahdestaan, kunnes kuulin että mies on aamutouhuiltaan aivan juuri valmis ja olisi aika pukea tytölle päivävaatteet päälle. Vatsan polttelu jatkui. Autoin ulkovaatteiden pukemisessa niin kauan, kunnes tuntui todella pahalta. Eteisessä nojasin käsillä polviini ja hengittelin syvään, suukotin rakkaat ja toivotin mukavat päivät. Aamupala ja kahvi nassun eteen ja tulin tähän koneelle. Tunti sitten aloin kellosta seuraamaan näitä supistusvälejä ja ne tulivat 30min ajan 3min välillä. Nyt on tullut noin 5-7min välein, eli rauhoittumaan päin - toivottavasti. Hetki sitten syvään hengitellessäni ja päätä käsieni välissä hautoen mietin jo, että soittaisinko synnärille nyt. No, jos kerta nyt helpottaa ilman särkylääkettäkin, niin taidan vain siirtyä sohvalle/sänkyyn lepäilemään. Mutta jos tämä nyt tässä jatkuu, niin soitan kyllä synnärille.. Eihän tästä tule mitään, että jo aamusta lähtien pitää kärsiä näistä kivuista - varsinkin kun takana on 10h makoilut sängyssä! Noh, unta tuli ehkä noin 7h koko yönä yhteensä, mutta kuitenkin.

Tähän loppuun vielä Streptokokki B:stä tekstiä.

"B-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki (Group B Streptococcus, GBS, Streptococcus agalactiae) on bakteeri, joka on merkittävä vastasyntyneiden infektioiden aiheuttaja. Lisäksi se voi aiheuttaa infektioita raskaana oleville naisille, vanhuksille ja henkilöille, joilla on jokin pitkäaikaissairaus.

GBS voi aiheuttaa raskaana olevalle naiselle virtsatietulehduksen, kohtutulehduksen (amnioniitti, endometriitti), ennenaikaisen synnytyksen ja harvoin vaikean yleisinfektion. Aikuisilla GBS-bakteeria voi olla ruoansulatuskanavassa, emättimessä, virtsarakossa, nielussa tai iholla ilman että se aiheuttaa tautia. Raskaana olevista naisista 10-30 %:lla on GBS-bakteeria peräsuolessa tai emättimessä. Bakteeri tarttuu kosketuksen välityksellä. Jos äiti on GBS-kantaja, lapsi voi saada tartunnan synnytyksen aikana.

GBS on vastasyntyneiden yleisin vaikean yleistulehduksen (sepsis) ja aivokalvontulehduksen (meningiitti) aiheuttaja. Se voi aiheuttaa myös keuhkokuumeen. Noin yksi sadasta GBS-kantajaäidin vastasyntyneestä saa oireisen infektion. Vastasyntyneen GBS-taudin oireita ovat mm. käsittelyarkuus, kellastuminen, huono syöminen ja lämmön nousu tai alilämpö. Vaikeat ja yleistyneet GBS-infektiot voivat aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia kuten kuulon tai näön heikentymistä tai kehityshäiriöitä."
Teksti sivustolta THL - B-ryhmän streptokokki

"Antibiootit purevat GBS-infektioon, mutta B-streptokokkikolonisaatio palaa helposti antibioottikuurin loputtua. Oleellista on päästä ’hyville raskausviikoille’ eli yli 30. raskausviikolle. Tämän jälkeen GBS-infektiota ei yleensä kannata enää hoitaa raskauden aikana, mutta synnytyksen aikana annetaan antibioottisuojaus äidille.

Bakteeritulehdus voi levitä kohtuun, jolloin lapsi täytyy synnyttää mahdollisimman nopeasti. Jos puolestaan äidillä on GBS-infektio synnytyksen aikana, lapsi voi saada infektion itselleen synnytyskanavasta. 

Bakteeri ei kuitenkaan tartu synnytyksessä kovinkaan helposti. Vain 1-3% GBS-tulehdusta sairastavien äitien lapsista saa tartunnan. Jos infektio on tiedossa, äidille annetaan antibiootteja ennen synnytystä.

On muutamia merkkejä, jotka lisäävät tartuntariskiä. Lapsella on kohonnut riski saada GBS-infektio jos:

- lapsi syntyy ennen viikkoa 37
- istukka repeää 18 tuntia ennen synnytystä tai aikaisemmin
- äidillä on kuumetta synnytyksen aikana
- GBS on aiheuttanut äidille raskausaikana virtsatulehduksen
- äiti on synnyttänyt aikaisemmin lapsen, johon on tarttunut GBS. "
 Teksti sivustolta  Vau.fi - B-streptokokki raskausaikana

ps. Mahan ympärys navan kohdalta aamulla mitattuna 116cm.

Verikokeita

Eilen olin elämäni ensimmäisessä sokerirasituksessa. Paljon olen näiden parin vuoden aikana kuullut, kuinka se on niin kamala kokemus yms. Joten olin varautunut pahimpaan. Jaanpa teille oman kokemukseni tänne..

Illalla paasto alkoi klo 19:30. Tuota ennen söin herkullisia voileipiä ja 200g jogurtin hedelmämyslillä. Ja viimeisen tunnin aikana tankkasin litran kylmää vettä. Ja aivan viimeisillä minuuteilla otin vielä Rennietä närästykseen ;) Yöllä en meinannut saada nukutuksi, kun päätä särki niin kamalasti. Klo 23 jälkeen oli pakko ottaa 1mg Para-tabs ja pari kulausta vettä.

Aamulla herätyskellot soivat miehen kanssa samaan aikaan klo 6:25. Ylös, vaatteet niskaan, tytölle aamupalaa, vaipan ja vaatteiden vaihtoa. Mies lähti viemään tyttöä päiväkotiin ja itse jäin vielä laittamaan itseäni lähtövalmiiksi. Sitten kohti sairaalan laboratoriota. Olin varustautunut rasitukseen hyvin, tai niin ainakin luulin. Laukussa oli kuulokkeet, kirja ja rasituksen jälkeen nautittavaksi puoli litraa vettä ja banaania, kera särkyläkkeen ja Rennien. Muutama suklaapalanenkin. Takin taskussa piti olla täyteen ladattu iPhone, mutta perille päästyä tajusin, että olin unohtanut sen keittiöön laturiin! No, onneksi oli edes se kirja.

Pääsin klo 7:40 antamaan ensimmäisen putkilon verta ja nauttimaan tuon kuuluisan sokerilitkun. Vielä maanantain verikokeiden jäljiltä molemmat kyynärtaipeet olivat aivan mustelmilla ja kosketusarat. Hoitaja teki pitkään ja tarkkaan tunnusteluita, jotta löysi hyvän suonen josta ottaa verinäyte. Ja tadaa, taas se suoni karkasi alta. Purin hammasta ja yritin muistaa koko ajan hengitellä - inhoan piikkejä ja se tunne on niin epämiellyttävä! Mutta onneksi hoitaja sai suonen kiinni samalla pistokerralla ja ensimmäinen näyte saatiin otettua. Sitten sain puolitoista mukillista nautittavakseni huoneenlämpöistä vadelmanmakuista sokerilitkua. Join molemmat mukit ykkösellä; hirveä jano! Eikä se tehnyt pahaa, mutta vesi olisi kyllä maistunut. Hoitaja ohjeisti, että täytyy mennä käytävälle istumaan ja vain vessassa saa käydä; ei ylimääräisiä askeleita. Ja jos huono olo yllättäisi, niin pitäisi käydä koputtelemassa ovelle.

Ensimmäinen tunti sujui hyvin. Mitä nyt heikotus, huono olo ja väsymys kasvoivat suuriksi. Yritin lukea kirjaa ja siinä samalla seurailin ympärilläni vaihtuvia ihmisiä. Meitä sokerirasituksessa olevia taisi olla siinä parin tunnin aikana ainakin viisi äitiä :) Yksi "pääsi" makoilemaan sängyllekin saatuaan mitä ilmeisemminkin hengenahdistus tai paniikkikohtauksen ennen ensimmäistä verikoettaan.

Klo 8:45 pääsin uudestaan hoitajan luokse. Tällä kertaa toisesta kyynertaipeesta kiinni napattu suoni yritti luistaa karkuun, mutta hoitaja sai aiempaa nopeammin siitä kiinni. Ja eikun takaisin käytävään.

Toinen tunti oli aavistuksen haastellisempi. Väsymys kasvoi, tuoli oli epämukava ja silmät hyppivät kirjan sivuilla. Heikotus ja päänsärky vain kasvoivat. Teki pahaa kuunnella pienten lasten itkua ja välillä kyyneleet nousivat silmäkulmiin. Mutta sitten onneksi nuo pienimmät tulivat aina niin reippaina ulos näytteenottohuoneista, että oli pakko hymyillä :)

Klo 9:45 pääsin viimeisen kerran hoitajan luokse. Verikoetta lähdettiin yrittämään samasta kyynärtaipeesta, kuin edellisestäkin. Suoni luisti heti karkuun ja hoitaja joutui taas sitä tovin etsimään. Yritin jälleen muistaa hengitellä ja unohtaa epämiellyttävän tunteen kädessä. Yökh. Sitten se olikin jo ohi, hoitaja toivotti mukavaa loppuodotusta ja kehoitti syömään maittavan aamiaisen.

Jäin hetkeksi vielä istumaan käytävälle, join puolet vesipullosta ja otin yhden särkylääkkeen. Puin päälleni ja lähdin tallustelemaan parkkitalolle päin samalla banaania syöden. Olokin helpottui, vaikka aavistuksen tokkurainen fiilis olikin ajaa autolla. Kävin vielä kaupassa tekemässä ruokaostokset ja sitten palasin kotiin, söin suuren "aamiaisen" klo 11 jälkeen ja lähdin tunniksi lepäilemään sänkyyn.

Tytön hain päiväkodista ja juuri olimme kerenneet syömään, kun puhelin soi. Lääkäri soitteli terveyskeskuksesta, oli kuulemma soittoaika varattuna. No siitä en tiennyt mitään, mutta puhelu koski kuitenkin maanantaina otettuja verikokeita. Neuvolassa sormenpäästä otettu hb oli 98. 40min myöhemmin kyynärtaipeesta otetussa verikokeessa hb oli 97. Lisärautana olen käyttänyt nyt kolmen viikon ajan Compiron Fe:tä. Se on nestemäinen ja kerta-annos on ollut 2,5ml. Lääkäri ei löytänyt ko. tuotteesta mitään tietoja, joten luin hänelle paketin tekstejä sitten puhelimen välityksellä. Sovittiin, että tuplaan nyt päiväannoksen (yht. 5ml päivässä) siihen saakka ainakin, kun on seuraava neuvolakäynti. Tuota neuvolakäyntiä ennen täytyy kuitenkin käydä jälleen labrassa antamassa verinäytteet, jotta nähdään onko arvot lähteneet nousuun. Muita toimenpiteitä ei sovittu, koska oloni on ollut "suht normaali". Eli nyt siis vaan lisärautaa nassuun ja toivotaan, että arvot lähtevät nousuun! :)

Hyvää alkanutta uutta vuotta jokaiselle!


- Ann

Tunteet pinnalla

Vasta viime viikolla puhuin eräälle läheiselleni, että on ihme ja kumma kun omat tunteeni eivät ole olleet niin älyttömän herkillä viime aikoina. Ja noin muutenkin koko raskausaika on mennyt lähinnä ilman mitään suurempia "hermoromahduksia" tai mitään älyttömiä tunteen purkauksia. On tullut elettyä lähes seesteistä elämää.. Mutta tietenkin, kun asiasta olen taas ääneen sanonut, on alkaneet tunteet nousta pintaan mitä yllättävimmissäkin tilanteissa! Tähän mennessä kyyneleet silmiin ovat nostaneet jo pelkästään "Koiralle koti" -ohjelman ressukka koirat. Mutta nyt saatan pidätellä itkua jo pelkästään siitä, että unohdin laittaa tallentumaan jonkin illan ohjelman ja mies siitä mainitsee. Tai kun kuulen ihania uutisia, tulvivat kyyneleet silmiini. Ikävistä asioista nyt puhumattakaan!

 

End Of August - Voluntary breathing

Yllä oleva youtube-video kosketti tätä aamua kyllä syvästi. Kerkesin eksymään heti aamutuimaan eri linkkien kautta Meidän perheen sivuille jossa oli linkki tähän videoon. Kaikenlaisia ajatuksia tälläiset menetykset saavat omassa pienessä päässä pyörimään. Helppoa on tuudittautua ajatukseen, että onneksi meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta toivon että kaikki menee meillä hyvin ja onnellisesti loppuun saakka. Toivon silti jokaiselle menetyksen kokeneelle ihmisille suuresti voimia tulevaan <3

Musiikki on pienestä pitäen ollut todella tärkeä osa elämääni. Musiikkimakuni on vuosien saatossa vaihtunut raskaasta metallisesta enemmän myös NRJ:n tarjonnan suuntaan.. Rakastan kappaleita, joilla on jokin merkitys tai jotka herättelevät tosissaan tunteita sisälläni. Musiikissa pitää siis olla sitä jotakin.

Eilen sain viestin neuvolasta, jossa kerrottiin että verikokeet olivat kaikki olleet kunnossa. Eli tällä hetkellä ei ole mitään viitteitä raskaushepatoosiin. Hyvä näin, sillä nyt ei tarvitse "pelätä" sairaalaan vuodelepoon joutumista :) Enää muutama viikko jäljellä maagiseen rv 37+0, jolloin masuasukki on niin sanotusti täysiaikainen ja tervetullut maailmaan ihastuttamaan meitä <3

Tähän loppuun vielä..

Lana Del Rey - Blue Jeans

- Ann

Usvaista

Piha oli aamulla ylös sängystä kömpiessä täysin usvan peitossa. Ja hrrr, että sisälläkin tuntui ihmeellisen kylmältä! Pari viimeistä yötä on mennyt todella vähäisillä unilla, kun ylös on aamulla pitänyt nousta miehen lähtiessä töihin puoli seitsemän aikaan. Illalla ollaan menty nukkumaan vielä kaiken lisäksi aivan liian myöhään. Eilen oli heti aamutuimaan neuvolassa käynti ja tänään sitten piti mennä laboratorioon piikitettäväksi. Viitteitä on mahdollisesta raskaushepatoosista, mutta vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä että sellainen olisi. Neuvolassa halutaan kuitenkin sulkea se pois kuvioista, mikä on tietenkin hyvä asia. Piikittäminen ei ole hyvä juttu, inhoan yli kaiken neuloja! Vaikka ei sitä kaikki aina uskokaan, kun kehossa on tatuointeja ja lävistyksiä. Mutta ne onkin aina tuntuneet laitettaessa erilaiselta, kuin rokotteet tai verikokeet.. Tällä kertaa näytteiden ottaja joutui vielä vaihtamaan kättäkin ja piikittämään muutamasta eri kohdasta, kun ei millään meinannut antaa suonet periksi. 12h paastoaika tuntui todella pitkältä, eikä kyllä kaukana ollut oksentaminenkaan. Onneksi selvisin kuitenkin kunnialla tuosta reissusta läpi :)

Yllä olevat kuvat ovat pieniä maistiaisia lastenhuoneesta :)

Toissa iltana mieheni sitten innostui ja vaihdettiin huoneiden järjestyksiä! :) Tuntuupa hassulta, kun kaikki omat toiveet on käyneet toteen tähän mennessä. Mutta nyt me kuitenkin nukumme uudessa makuuhuoneessamme ja lastenhuoneesta puuttuu enää uudet verhot, seinähyllyt seiniltä ja se itse tuhisija! <3 Koiralla oli ensimmäisenä yönä hieman vaikeuksia jäädä nukkumaan uuteen makuuhuoneeseen. Se ei meinannut sitten millään rauhoittua ja käveli useasti yön aikan ympäri taloa. Viime yö meni onneksi jo rauhallisesti ja mieskin sai nukuttua paremmin.

Juuri nyt tuntuu siltä, että nukahdan tähän tuoliin joten on parempi lähteä sohvalle makoilemaan! :)


- Ann

ps. Todella mukavaa, kun lukijajoukkoni kasvaa! :)