Hiljaiselon jälkeen

Edellisestä kirjoituksesta on aikaa, lähestulkoon kaksi vuotta on vierähtänyt. Paljon on myös tässä välissä tapahtunut. Ennen kaikkea paljon ollaan yhdessä kasvettu - Neiti on nyt 4-vuotias ja Jäpikkä 2v7kk.

Paljon olen pohtinut blogiin kirjoittamista, mutta monista syistä jättänyt sen kuitenkin tekemättä. Muunmuuassa siksi, että välillä on tuntunut ettei aika yksinkertaisesti vain riitä tai en ole halunnut tuoda julki sellaisia asioita, mitä yhdessä perheenä olemme läpi käyneet. Ja kerran, kun jättää pitkäksi aikaa kirjoittamatta, niin yhä vaikeampaa se on aloittaa uudestaan.. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että haluan kirjoittaa ja täten kerätä pientä palaa meidän elämästä ylös, niistä kuuluisista ruuhkavuosista.

Kaikenkaikkiaan meillä on asiat oikein hyvin. Aikuiset käyvät töissä, toimeentulo on turvattu. Ipanat viettävät arkipäivät päiväkodissa ja onneksi siellä viihtyvät mainiosti. Arki rullaa vuoristoradan lailla eteenpäin. On talo, joka kaipaa huolenpitoa ja jossa ollaan muuten asuttu viiden vuoden ajan. On autoja, jotka tasaisen tappavasti vaativat korjaustoimia. On läheiset ihmiset, jotka tarpeentullen tukevat arkeamme. Ympärillä on siis ihmisiä, joita kuitenkin tulee aivan liian vähän nähtyä. Miksi? Ja miksi uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu niin vaikealta?

Kesän taittuessa syksyyn

Kävin koiran ja kameran kanssa ulkoilemassa. Kameralla kuitenkin kuvasin vain pihastamme löytyviä asioita, jotka nyt haluan jakaa myös teille muille. Muutamaan kuvaan onnistuin taltioimaan pieniä auringon säteitäkin. Taivas on tällä hetkellä hyvin pilvinen..

 

 

 

Tämä vuosi on ollut elämästäni varmasti erilaisin. Lempivuodenaikani on aina ollut kesä, mutta nyt se ei olekaan mennyt niin. Uskoisin, että suurimpana syynä on jatkuvasti kasvava mahani joka on muuttanut minua ja kehoani. Kesän aikana ei ollut kuin kaksi kertaa, jolloin hetken jaksoin maata kirjaimellisesti pihalla aurinkoa ottamassa. Nekin olivat molemmat 30 minuutin pituisia kertoja. Yöt taas ovat olleet hieman vaikeita niinä hellepäivinä. Vaikka meillä onkin talossamme käytössä ilmalämpöpumppu, on mieheni varsinainen vilukissa jonka vuoksi emme ole voineet kuin muutamana yönä pitää pumppua päällä. Olen siis saanut kärvistellä hikoilujeni kanssa peiton alla, koska ilman peittoa en osaa nukkua! Nyt on ollut ihanaa, kun kelit ovat tosiaankin viilentyneet noin +15 asteen hujakoille ja sisälämpötila pysyttelee +20. Eilen illalla miestä kuitenkin paleli taas siihen malliin, että ilmalämpöpumppu täytyi laittaa lämmittämään taloa. Ja hyvä niin, koska kosteutta sisälle on kertynyt hirveät määrät.

Pihakierrokseni havahdutti siihen, että meillähän on tosiaan omenapuiden aluset aivan täynnä omenia jotka täytyisi kerätä pois ennen kuin ne kaikki kerkeävät mätänemään paikoillensa. Huomasin myös, että mitä korkeammalle omenapuihin katselin, sitä paremman ja kypsemmän näköisiä omenoita niissä oli. Ja kaikki tietenkin käden ulottumattomissa! Eli jahka kun mies kotiin töiden jälkeen saapuu, saa hän tuoda minulle tikkaat jotta pääsen keräämään omista pihapuistamme omenasatoa talteen :)


- Ann