Rautatankkaus ja resepti

Visiitti lääkärillä sujui ennakkojännityksestä huolimatta oikein hyvin. Tällä kertaa rautavarastoarvo (ferritiini) ei ollut sieltä huonoimmasta päästä, mutta viittasi viitearvojen rajalla keikkuessaan selkeästi siihen, että laskusuhdanteessa ollaan jälleen ja olotila ei tästä tule kohenemaan ilman rautatankkausta. Ihanaa, etten joutunut lainkaan kyseenalaistamaan tankkauksen tarpeellisuutta vaan lääkäri oli itse sillä kannalla.

Kävimme yhdessä läpi tutkimushistoriaani ja pohdimme, että miten teemme jatkossa. Lääkärin ehdotuksesta päädyttiin siihen, että testaan seuraavaan kontrolliin saakka kuukautiskierroissa traneksaamihappoa. Lääke estää verihyytymiä liuottavan entsyymin vaikutusta, minkä johdosta verenhukka vähenee - eli tarkoituksena olisi saada kuukautisvuotoa hillittyä. Ja sitä kautta voitaisiin vertailla, että onko sillä vaikutusta rautavarastojen suhteen. Traneksaamihappoa otetaan lääkärin määräyksen mukaisesti kuukautisvuodon alussa vuodon runsaimpina päivinä. 

Seuraavassa kontrollissa myös ilmeisesti pohdittaisiin tarkempia gynekologisia tutkimuksia, mitkä tehtäisiin sisätautien puolella sairaalassa. Moisia tutkimuksiahan ei ole tehty sitten raskausaikojen ja kohdusta saattaisi löytyä jotain selitystä myös raudanpuutteeseen liittyen (vuodon syy lähinnä). Sitä lähetteen mahdollisuutta jään siis odottamaan kevääseen.

Lääkäri otti puheeksi myös tulevaisuuteen liittyvän asian, nimittäin kohdun poiston. Ikäni puolesta hän ei nähnyt sitä vielä toteutettavana vaihtoehtona, mutta mahdollisuutena. Ja tosiaan, en vielä itsekään kohdunpoistoa haluaisi. Se vie samalla totaalisesti mahdollisuudet raskauteen - vaikka meidän lapsiluvunhan pitäisi olla jo tässä. Mutta kyllähän haaveilla saa, vai? 

Voimattomuus

Viimeisin viikko on ollut aivan mehuton. Siis tarkoitan, että voimat ovat olleet täysin kadoksissa mielenkiintoa myöten. Oli päivässä sitten tapahtumia tai ei, on lamaanuttava väsymys jatkuvasti läsnä ja huomaan hakeutuvani sohvalle viltin alle jatkuvasti. Toden teolla saan tsempata itseäni, että jaksaisin suoriutua pakollisista arkisista askareista. Kyyneleet valuvat ihmeellisistä asioista, mikä ei ole aivan normaalia itselleni. En jaksa kiukkuilla, mutta miehen osalta tulen väärinymmärretyksi aikalailla päivittäin. Ja miestä ärsyttää, kun makoilen vain sohvalla tai olen tekemättä mitään.

Sunnuntaina mies ehdotti, että jos kovan pakkasen myötä veisinkin neidin elokuviin - visiittiä olimme suunnitelleet yhdessä aiemmin. Mietin hetken, että miten asian esittäisin hänelle.. En yksinkertaisesti jaksa, ei ole voimia lähteä elokuviin. Ei voimia lähteä ihmisten ilmoille. Väsymys, aivosumu, päässä jyskyttävä särky ja paine hallitsee olotilaa. Näköhäiriöitä oli ollut pitkin aamua. Päätin sanoa asian mahdollisimman lyhyesti, joten kerroin että olen väsynyt, kroppaa särkee ja en jaksa. Hänelle se oli siinä hetkessä ok. Kunnes illalla yksi tökerö kommenttini sai miehen avautumaan, että häntä ärsyttää kun pakenen arkea väsymyksen turviin. Sanoi hän muutakin ja annoin rauhassa sanoa ne todelliset ajatukset ulos. Mutta toki niistä kaikista sanoista myös loukkaannuin. Taas ollaan tilanteessa, jossa olotilani ei selkeästi näy ulospäin. Kuten käden tai jalan murtuma, kipsi. Miehen on vaikea suhtautua asiaan. Vaikka ollaan diagnoosin turvin tätä asiaa reilun kahden vuoden ajan eletty läpi.

Illalla jonkin aikaa olin mahdollisimman vähin äänin kunnes kerroin suoraan miehelle, että olin hänen sanoistaan hieman loukkaantunut. Rauhallisesti lasten nukkumaan mentyä puhuimme asiasta uudelleen, kerroin tarkemmin tuntemuksistani ja mies kyseli, että toivonko jotain selkeää verikokeista löytyvän tai lääkärin uutta diagnosoivan. Sanoin, että lääkärin kohtaaminen hermostuttaa. Sillä sama ihminen noin kolme vuotta sitten totesi, että "väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen". Sivuutti kommenttini siitä, kuinka en tuntenut oloani normaaliksi ja väsymykseni oli aivan erilaista kuin univajeesta tuleva väsymys. Ja tuosta noin puolen vuoden kuluttua pitkän flunssakierteen jälkeen kroppa alkoi laittaa vastaan, päädyin työterveyden kautta lähetteellä sairaalaan, jossa sain ensimmäisellä visiitillä verensiirron ja rautatankkauksen diagnoosilla "vaikea anemia".

En tietenkään toivo, että lääkäri olisi edellisen kohtaamisen tavoin yhä vähättelevällä linjalla. Toivon, että labroista löytyy jälleen alhainen ferritiini, joka omalta osaltaan selittää nämä olotilat ja tuntemukset. Ja että lääkäri tekee selkeän suunnitelman jatkon suhteen, että miten edetään ja minkälaisella tarkkailulla. Ja tietenkin, että hän määrää samantien rautatankkaukseen (1000 mg) ja seuraavan kontrollin/tankkauksen lähitienooseen. Enkä toivo, että saisin minkäänlaisia uusia diagnooseja.

Tällä viikolla on siis labrat ja lääkärissä käynti. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät ja rautatankkauksen saan, romahtaa jälleen yleisvointi hetkellisesti ja kuume nousee korkealle muutamaksi päiväksi. Katsellaan siis, miten käy. 

Väsynyt olemaan väsynyt

Lamaavaa väsymystä ja muita oireita on kestänyt jälleen liian kauan. Edellinen lääkärikäynti, labrat ja rautankkaus oli kesällä. Kaiken silloisen hässäkän keskellä jätin uudelleen käynnistyneen selvittelyhomman kesken, typeryyttäni. Kannustuksesta huolimatta. Itseäni voin vain siis syyttää.

Kyse on muutama vuosi sitten aiemmin esilleni nostama aihe nimeltä raudanpuuteanemia ja alhaiset ferritiiniarvot. Silloinkin tilanteen seuranta jäi lopulta kesken.. Oikeastaan samalla kaavalla, kuin viimeksi kesällä. Molemmilla kerroilla on jäänyt omalle vastuulleni soittaa myöhemmin aikaa lääkärille labraseurantaa varten, mutta olen vain vältellyt asiaa. Ja kun aikaa kuluu, tulee soittamisesta yhä vaikeampaa. Jos kyseessä olisi jonkun ystävän tai oman ipanan hyvinvointi ja jaksamisen, olisin tietenkin vienyt asiaa eteenpäin. Mutta omalla kohdallani jostain syystä olen tehnyt poikkeuksia, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, että miksi se soittaminen onkaan niin vaikeaa. Ehkä en vain ”halua olla vaivaksi” ja yritän taistella äärirajoilla väsymyksen ja muiden oireiden kanssa.. Viimeiseen saakka.

Mikä juuri nyt sai soittamaan? Oireet alkavat olla liian voimakkaita. Väsymys ei enää poistu, lainkaan. Huimauskohtaukset ovat huomattavasti lisääntyneet ja voimistuneet. Hengittäminen on muuttunut vaivalloisemmaksi, liikkuessa. Liikkuminenkaan ei huvita. Jatkuvasti tulee kasvavissa määrin pahempia näköhäiriöitä, uusimpana se että luurin näyttöä tuijottaessa tekstistä en saa kunnolla selvää (ajoittaista). Päänsärky on jatkuvasti läsnä. Mieliala alkaa olemaan totaalisen maassa. Tähän litanian päälle voidaan listata kaikki anemian ”normaalit oireet”, kuten hiusten huono kunto ja katkeilu, sama kynsillä ja iholla. Kipu ympäri kehoa. Jokaisen ruumiinosan jatkuva puutuminen. Aivosumu, keskittymisvaikeudet, kiinnostuksen puute.. Mitä kaikkea tätä nyt onkaan, mikä on toisaalta muodostunut itselleni vuosien aikana täysin ”normaaliksi” tilaksi.

Pari vuotta sitten olin siis vielä töissä, kärsin pitkästä sairastelukierteestä ja jaksaminen oli kortilla. Pitkä kuumeilu ja voimakas flunssa kaikkine tulehduksineen romahdutti kunnon, silti sinnittelin arjessa ja lopulta sain riesakseni sydänlihastulehduksen, jota ennen kuitenkin paljastui alhainen hemoglobiini (83) ja ferritiini (4). Suositukset naisilla olisi hb 117-155g/l ja fe 10-150 µg/l. Joskin tuo 10 tutkimuksien ja eri asiantuntijoiden mielipiteiden mukaan on aivan liian alhainen. Silloin sain kuitenkin ensihätään ensimmäisellä sairaalareissulla verensiirron ja useamman rautatankkauksen. Ja lopulta tuolloin kehkeytyi usean kuukauden sairausloma.

Rautakuurit suun kautta eivät itselleni sovi, vaan tankkaukset on tehtävä suoraan verenkiertoon. Siitä on tähän mennessä seurannut joka kerta korkea kuume ja usean päivän totaalinen voimattomuus. Syömisasiat ovat kunnossa, olen muuttanut ruokavaliotani suolistolleni (IBS) sopivaksi ja täten ongelmat ovat vähentyneet. Viime kesänä ymmärsin, että kuukautiseni ovatkin olleet myös runsaat - siis todella runsaat joillakin kierroilla, mutta kuitenkin ”itselleni normaalit”. Vuodan siis välillä kuin seula.. Muutaman päivän tai viikon verran. Itseasiassa nuoruudessa vuoto kesti voimakkaana helposti jopa 11vrk. Nykyinen 7vrk on siis jopa ”vähän”. Mutta tarkempia raudanpuutteen syitä ei ole tutkittu 2v takaisten tähystysten ja laajojen verikokeiden jälkeen.

Näin opiskellessa fyysiset voimat eivät ole niin koetuksella, kuin mitä aiemmin töissä ollessa ja fyysisesti raskasta työtä tehdessä. Lamaannuttava väsymys on jälleen hiipinyt hiljaa, kroonistunut... Ja voimat arjen mielekkääseen pyörittämiseen on kaikonneet. Tilalle on tullut väkisin uurtaminen. Mutta tästä kierteestä on nyt tultava loppu..

Sillä ollen jälleen kerran väsynyt olemaan jatkuvasti väsynyt!

Kardiologin vastaanotolla

Kävin reilu viikko sitten kontrollissa kardiologin vastaanotolla. Vierailun aluksi puhuttiin hetki omasta voinnistani, joka olikin kyseisellä viikolla ollut jo huomattavasti parempi. En ollut työpäivien jälkeen tuntenut sitä surullisen kuuluisaa megaväsymystä, vaan olin jaksanut ihmeen hyvin touhuilla. Lisäksi olin ollut myös terveenä melkein nelisen viikkoa. Ei flunssaa, ei kuumetta.

Kardiologi kertoi, että EKG:ssa yhä näkyvät poikkeamat ovat joko sydänlihastulehduksen aiheuttamia tai sitten mahdollisesti synnynnäisiä. Koskaan aiemmin kun ei ole EKG:tä otettu, niin ei voida käyriä myöskään verrata mihinkään. Mutta jahka noin kuukauden päästä otettaisiin uusi EKG, silloin voitaisiin jo todeta varmuudella, että olivatko poikkeamat sydänlihastulehduksen aiheuttamia vaiko synnynnäisiä. Samalla kertaa tulisin saamaan vihdoin "terveen paperit", eli urheilukielto kumottaisiin.

Sitten ultrattiin sydäntä. Kardiologi oli aivan loistava - todella hieno eleinen, ystävällinen ja selosti kaiken, mitä ruudulla näkyi. Aivan päinvastainen kokemus siihen, mihin on tottunut jäpikän kardiologin ultrauksissa. Kuitenkin, sydämen toiminta ja itse sydän näytti normaalilta. Pientä paksuuntumaa oli kammioväliseinämässä, mutta sekin oli normaalin rajoissa. Lisäksi hiippaläppä ihan aavistuksen falskasi, muttei sitä voinut kutsua vuodoksi. Aorttaläppä oli normaali kolmipurjeinen. Jäpikällä aorttaläppä on siis normaalia pienempi ja kaksipurjeinen, sekä siinä on viimeisimpänä todettu pieni vuoto. Kardiologi naurahtikin ja sanoi, ettei jäpikkä olisi kaksipurjeisuutta minulta ainakaan perinyt.

Sydämen ultrauksen jälkeen otin vielä puheeksi anemian kontrolloinnin. Kardiologi alkoi puhua, että mahdollisuus olisi käydä rautatankkauksessa - mutta sitten kerroin, että olen käynyt jo kerran verensiirrossa ja kahdesti rautatankkauksessa. Siinä vaiheessa hän sanoi, että näillä 2kk sisällä tapahtuneilla tankkauksilla tulee ehdottomasti katsoa hemoglobiini ja rautavarastot seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Ja tulevaisuudessa kerran vuodessa ja aina tietenkin silloin, jos väsymys ja muut oireet pahenisivat. Kiitin kovasti, sillä juuri tämän tiedon olin halunnut kuulla. Kukaan muu lääkäri ei nimittäin ollut puhunut jatkosta yhtään mitään. Enkä toisaalta ihmettelekään, kun olen pomppinut eri lääkäreillä aina keskussairaalan ja terveyskeskuksen puolella.

Luotto terveyskeskuksen omaan lääkäriini on muutenkin tällä hetkellä hieman kyseenalainen. Hän kun silloin väsymyksen, sydämen sivuäänen kuuluessa ja kamalan yskän ollessa pahimmillaan passitti vain takaisin töihin. Käski potemaan flunssan pois ja menemään sydänfilmiin, jahka olisin tervehtynyt. Onneksi en luovuttanut vaan menin silloin työterveyteen, josta päädyin samantien keskussairaalaan sisätautien osastolle. 

Joka tapauksessa, kardiologin tapaamista seuranneella viikolla kova väsymys tuli takaisin. Ei flunssaa, ei kuumetta. Armoton väsymys, jälleen. Juuri, kun olin ilakoinut lasten kanssa touhuamisesta ja omasta parantuneesta jaksamisestani.

Joulukuu

Kuukausi kului vauhdilla, vaikka olin päivät kotona tekemättä juuri mitään ihmeellistä. Jotta sain parhaimman mahdollisen "toipumisrauhan", mies vei ipanat päiväkotiin töihin lähtiessään ja haki töistä tullessaan. Alkuun mies halusi, että autan jokaisena aamuna pukemisrumbassa. Itse en kokenut sitä parhaimmaksi vaihtoehdoksi, sillä uneni katkesivat viimeistään klo6. Päivisin en juuri koskaan muutenkaan tohdi nukkua, sillä seurauksena päiväunista koituvat unettomat yöt.  Miehen viimeisellä työviikolla ennen joulua sain "luvan" jäädä nukkumaan. Ja omat unet kestivätkin klo7-9 saakka. Alkoi tuntua olokin entistä jaksavammalta - vaikka se olikin yhä luokkaa "ylitsepääsemätön".

Koska olin kotona, päätettiin (tai siis minä halusin ja päätin) että joulun aikaan nautittaisiin aidosta kuusen tuoksusta ensimmäistä kertaa tässä talossa. Kuusi haettiin ipanoiden kanssa läheiseltä puutarhalta. "Pieni kuusi" olikin 230cm korkea, toiselta puoleltaan sopivasti tuuheampi ja sopi mainiosti olohuoneen nurkkaan. Hieman jouduttiin pituutta karsimaan ja askartelemaan ylijääneistä terassilautojen paloista tukia kuusenjalkaan, jotta se saatiin pysymään pystyssä. Hankittiin myös uudet kuusenvalot ja ipanat saivat koristella kuusen oman makunsa mukaisesti. Hieman saatoin avittaa ylempien oksien kanssa.

Parin päivän jälkeen viritettiin kuuseen vielä tuki siimasta, sillä se lähti uhkaavasti kallistumaan toiseen suuntaan. Juuri ennen jouluaattoa huomasimme, että kuusenjalkaan päivittäin laitetuista vesistä oli osa valunut alusmatolle ja täten myös parkettiin. Siinä sitä sitten yhdessä siivottiin ja mies jo ennätti kirota, ettei meille enää koskaan tule aitoa kuusta. Ehkäpä tuo mielipide on unohdettu jo ensi jouluksi. Kolme viikkoa annettiin kuusen ilahduttaa meitä sisällä ja ulos viemisestä lähtien se on piristänyt meitä vielä ulkona ja ikkunasta katsellessa.

Jouluaatto tuli. Omat sisarukseni kävivät päiväkahvilla ja yhdessä nautittiin ipanoiden riemusta ja lahjojen availun tuomasta jännityksestä.

Joulun välipäivinä koitti vihdoin odotettu ja pelätty kampaajalla käynti. Sairastelun, infektiokierteen, alhaisen hemoglobiinin ja varastoraudan vuoksi hiukset olivat katkeilleet todella rajusti. Ennen niin pitkää ja tuuheaa hiusta ei voinut enää pitää auki, vaan oli pakko turvautua leikkuuseen. Olin valmistautunut lyhyeen polkkatukkaan, mutta ihana kampaajani leikkasi kaikki pahimmat latvajämät pois niin, että lopputuloksesta tuli longbob. Päälle vielä uudet tummat ja vaaleat raidat, silläkin uhalla että hiukset jatkavat katkeiluaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lopputuloksesta tuli erinomainen. Vaikkakin uusi lyhyempi hiusmalli kaipaa paljon totuttelua ja eritavoin laittamista, on pesu, kuivaus ja laitto huomattavasti nopeampaa.

Sitten sairastuin jälleen. Vuoden vaihtuessa mies hoiti rakettien paukuttelun ja lapsien ilahduttamisen.

Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että vuosi 2016 oli todellakin vuosi täynnä sairauskierteitä.

Viimeisimmät sairaalapäivät

Kertomus jatkuu. Olin siis päätynyt työterveyden kautta poikkeavan EKG:n ja monen muun diagnoosin kera sairaalaan sisätautien osastolle lisätutkimuksiin.

Takana oli neljä yötä sairaalassa ja osaston lääkärit palasivat töidensä pariin. Lounasaikaan sain itsekin kuulla loppuviikon tutkimuksien tulokset sekä tietää lähipäivien suunnitelmat. Luvassa oli käynti korvalääkärillä ja mahdollinen poskiontelon punkteeraus, jolta lopulta vältyin koska kuvien perusteella kertymä oli vähäisempi ja oireet eivät olleet pahat. Yskäkin tuntui rauhoittuvan. Lämpö pysytteli 37-37,6 välillä. Jatkuva väsymys ei ollut kaikonnut, olkapään jomotus kylläkin.

Uutta sydänfilmiä otettiin, poikkeamat EKG:ssa eivät olleet muuttuneet millään tapaa. Lääkärit konsultoivat seuraavana päivänä kardiologeja ja kaikkien tietojen pohjalta päätyivät siihen, että taustalla olisi jonkinlainen sydänlihastulehdus. Mihin mm. T-aallon inversio viittasi. Eli määräyksenä lepoa ja liikuntakielto. Sekä kuukauden verran sairaslomaa.

Hemoglobiiniarvot pyörivät sairaalassa ollessa 115-119 välillä. Rautavarastot olivat edelleen vajaat. Sovittiin, että joulukuun lopussa käyn päiväsairaalalla tankkaamassa suonensisäisesti lisärautaa. Lisäksi laittoivat lähetteen keuhkopolille. PEF-mittauksien arvot olivat viitearvoja matalampia ja en kokenut saavani keuhkoja avaavasta lääkkeestä hyötyä puhallusten välillä.

 

Kuudentena päivänä pyysin päästä kotiin. Kyseltiin, että pärjäisinkö varmasti kotona ja vakuutin pärjääväni.

Huvipuistoajelu sairaalassa

Kertomus jatkuu. Olin siis päätynyt työterveyden kautta poikkeavan EKG:n ja monen muun diagnoosin kera sairaalaan sisätautien osastolle lisätutkimuksiin.

Aamu alkoi syömättömyydellä, punnituksella, hapetusarvojen ja verenpaineiden mittauksella. Uusi EKG (sydänfilmi) otettiin myös. Lisäksi verikokeita otettiin erittäin suuri määrä kaikenlaisiin putkiloihin ja päniköihin. Painoni oli laskenut kuukauden takaisesta sairaalakäynnistä sen -4kg.

Osastolla hoitajat kauhistelivat kovaa yskääni ja sama hämmästely jatkui, kun huoneeseen saapui erikoistuva lääkäri, erikoislääkäri ja osaston ylilääkäri aamukierrolle. Pitkän keskustelun ja tutkimuksien jälkeen päättivät, että käyn vatsan ultraäänessä ihan ensimmäisenä ja sen jälkeen kardiologin luokse sydämen ultraääneen. Jälkeenpäin selvisi epikriisistä, että vatsan ultraäänen tehnyt lääkäri oli suositellut jatkoon vatsan TT-kuvausta, koska toisessa munuaisessa oli näkynyt kuroumaa/rakennehäiriöitä, joka saattaisi olla vain arpikudosta. Sydämen ultraäänen tehnyt lääkäri päivysti samaan aikaan, joten hän vastaili puhelimeen kesken tutkimusten. Mutta rakenteet olivat hänen mielestään kunnossa ja sydänlihaspussissa oli normaali määrä nestettä.

Iltapäivä koitti ja osaston ylilääkäri tuli uudemman kerran juttusille. Saisin vahvan antibioottikuurin, jonka pitäisi tehota esim. mykoplasmaan ja keuhkoklamydiaan, jos minulla sellainen olisi. Lisäksi minun tulisi tehdä PEF-mittauksia ja seurantaa, jotta nähtäisiin puhallusarvot ja saataisiin laajempi käsitys keuhkojen voinnista. Sitten käytiin pitkä keskustelu siitä, että mitä päivän aikana vielä tapahtuisi ja lääkäri myös kertoi, että jäisin osastolle viikonlopun ylitse.

Alkuillasta pääsin keuhkojen CT-kuvaukseen varjoaineen kera. Sitä edelsi osittain tuskainen laskimokanyylin laitto. Sopivan suonen löytäminen ei labran naiselta onnistunut ja sain moitteita huonolla paikalla sijaitsevista tatuoinneistani. Onnekseni oma sairaanhoitajani oli varma, että onnistuu kanyylin laitossa. Kyllä se vaatikin pientä ähertelyä ja verenvuodatusta, sairaalarannekkeen vaihdon - mutta onnistui ensimmäisellä yrittämällä.

CT-kuvausta odotellessa alkoi jännittää mm. se, että miltä se varjoaine tuntuisikaan. Mutta huoneeseen päästyäni kuulin, että tutkimus olisi muutamassa minuutissa jo ohitse ja ennen varjoaineen laittamista saisin tiedon. Tutkimuksen aikana kuvauskoneesta kuulisin ohjeita hengityksen pidättämisestä yms. Kun varjoaine lähti käden kanyylin kautta leviämään, olo muuttui hetkessä lämpimäksi ja onneksi hoitaja oli ennakolta kertonut, että loppuvaiheessa voisi tuntua siltä, että pissat tulisivat housuun - siltä se tuntuikin. Ja ilman tuota ennakkovaroitusta olisinkin ollut aivan varma siitä, että olisin laskenut alleni. Niin ei kuitenkaan ollut. Kaikenkaikkiaan kuvauksessa ei ollut mitään jännittämisen arvoista ja se oli ohitse todella nopeasti. Sitten vain takaisin osastolle juomaan paljon nestettä, että varjoaine poistuisi kehosta.

Viikonloppu meni samalla kaavalla. Aamuin oli samat tutkimukset ja päivää rytmittivät syömiset. Yskä alkoi selkeästi laantua ja Panacod auttoi aina hetkellisesti. Tohdin kolmantena iltana käväistä hetken huoneemme edustalla olevalla oleskelutilalla muiden osastolla olijoiden seurassa.

Ilmeisesti laskimokanyyli aiheutti samaisen käden olkapäähän älyttömän kivun ja jomotuksen, johon piti jälleen popsia Panacodia että sai nukutuksi.

Poikkeava EKG

Tapahtuneesta on pian jo kaksi kuukautta aikaa. Yksinkertaisesti en ole jaksanut kirjoittaa ajatuksia saati tapahtumia ylös matkan varrella, mutta nyt yritän saada tiivistetyn paketin osissa kasaan..

Marraskuu oli siis yhtä sairastelua meidän koko perheellä. Kun muut joulukuun alussa tervehtyivät, oma sairauskierteeni vain jatkui. Marraskuussa olin vain neljä kokonaista työpäivää töissä ja lopulta kävi niin, että joulukuussakin vain viisi kokonaista työpäivää.

Koska anemiasta oli sovittu kontrolli omalle terveyskeskuslääkärille, menin sinne kuulemaan verikokeiden tulokset. Tilanne oli se, että hemoglobiini oli 105, mutta rautavarastot yhä vajaat. Valitin 8 viikkoa jatkunutta yskääni, äänen käheyttä ja jatkuvaa sairauskierrettä. Lääkärin mielestä kaikki johtuisi anemiasta, heikentyneestä yleiskunnosta, huonosta vastustuskyvystä ja infektiokierteestä. Lääkäri suoritti normaalit tutkimukset anemia-asioiden lisäksi ja sydänääniä kuunnellessa tilanne muuttui niin, että lääkäri kuuli "selvän sivuäänen", jollaista ei ole aiemmin kuulunut. Ääntä tutkittiin istuen, selin ja välillä hengitystä pidätellen. Lopulta lääkäri totesi, että sivuäänen vuoksi minun tulisi mennä käymään EKG:ssa (sydänfilmissä) jahka olen parantunut taudistani ja vointini olisi muutenkin parempi. Menin niin hämilleni, etten osannut vastaankaan laittaa.

Kotiin päästyäni kuitenkin sivuääni, sairastelu, väsymys ja voimattomuus sai oloni epävarmaksi. Päätin soittaa seuraavana päivänä työterveyteen. Sain ajan samalle päivälle, heti työvuoron jälkeiseksi.

Pääsin samalle lääkärille, jolla olin viimeksikin käynyt. Pitkän keskustelun jälkeen lääkäri kuunteli sydänäänet ja totesi, että hänen mielestään se sivuääni on pikemminkin voimakas virtausääni, mutta kaiken oireilun vuoksi laittoi samantien labraan EKG ja verikokeisiin. Labran hoitaja kyseli heti filmin ottamisen jälkeen omia tuntemuksia ja aloin epäillä, että näinköhän siellä jotain kuitenkin näkyy.

Pääsin nopeasti takaisin lääkärin huoneeseen, jossa hän kyseli samat kysymykset ja totesi sitten, että hän kirjoittaisi lähetteen keskussairaalaan koska EKG on poikkeava. Kysyin täsmennystä ja vastaus oli, että "ei millään tapaa normaali". Eli ajelin kotiin ja mies kuskasi minut sairaalalle.

Pääsin nopeasti sänkypaikalle monitoreihin kiinni. Sydänfilmi oli poikkeava. Aina kun maatessani puhuin hoitajien ja lääkäreiden kanssa, pulssini hyppäsi yli 110 - vaikkakin oloni oli hyvin rauhallinen. Onnekseni edellisen käynnin samainen sisätautien lääkäri oli vielä paikanpäällä ja hän oli puheidensa perusteella hieman pahoillaan, että edelliskerralla olivat "vain" keskittyneet anemian diagnosointiin - koska kaikki oireet sopivat silloin siihen. Hän kuitenkin kertoi, että mitä tutkimuksia oli suunnitellut ja tuskin pääsisin heti kotiin.

Sitten lääkäri vaihtui. Lääkäri numero 2 oli sitä mieltä, että ei minua mikään vaivaa - ehkä influenssa tai uusi infektio vain, mutta laittoi kuitenkin keuhkokuviin ja otatti influenssatestit. Kello lähenteli iltayhdeksää ja en ollut vielä saanut varmuutta, että siirtävätkö osastolle vai pääsenkö kotiin ja töihin aamuksi. Vitsikäs hoitaja oli sitä mieltä, että näytin aivan kamalalta (sairaalta), enkä varmasti lähtisi sairaalasta ilman sairauslomatodistusta. Reilun tunnin päästä paikalle tuli päivystävä sisätautilääkäri nopeasti käymään ja kertoi, että sisätautien osastolla oli vain yksi paikka vapaana - mutta että hän oli suositellut, että ottaisivat minut suoraan sinne. Jäisin sairaalaan siis lisätutkimuksiin. Ilmoitin töihin, etten tulisi aamulla. Minut siirrettiin osastolle ja huoneeseen, jossa oli kaksi vanhempaa naista. Sain ikkunapaikan. Pienen iltapalan jälkeen puoliltaöin aloin nukkumaan.

Sairastupailua - AGAIN

Useamman viikon sairasloman jälkeen palasin töihin. Olo oli muuten suhteellisen ok, mutta voimat olivat tipotiessään. Pientä huimausta ja heikotusta tuli, jos ympärillä olleet asiat vilisivät liian vauhdikkaasti silmissä (eli kun vauhti koveni). Ensimmäisen päivän jälkeen olin todella väsyksissä ja kotiin päästyä heittäydyin sohvalle pitkälleen.

Lähes heti kotiin päästyä huomasin jäpikän käytöksestä, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Lämpö kainalosta mitattuna 37,3 astetta. Eli kuumehan se sieltä taas ilmoitti tulostaan.. Mies vietti ensimmäisen päivän sairastelevan jäpikän kanssa, itse seuraavan sekä kolmannen, joka oli vapaapäivä muutenkin. Sairauslomatodistuksen hakureissulla lääkärissä todettiin, että silmätulehdus on palannut jälleen molempiin silmiin - eli uutta kuuria päälle. Korvat olivat vielä punaiset, mutta selkeästi edellisestä käynnistä paremmalla tolalla. Kuume kävi kolmen vuorokauden sisällä korkeimmillaan 38,5 asteessa. Neljännen päivän aamuna lämpö oli (meille) normaalissa 35-35,5 asteen tuntumassa, kunnes päiväunien jälkeen pompsahti taas 37,6. Ei auttanut kuin hätyytellä pappa hätiin, kun siihen oli mahdollisuus eikä tarvinnut kummankaan jäädä palkattomalle vapaapäivälle kotiin. Koko viikko jäpikällä meni siis sairastaessa ja vointi oli heikko. Ruoka ei maittanut ja leikit eivät kiinnostaneet. Kunnes viikonloppuna alkoi näkymään vihdoin pientä toipumisen merkkiä..

Ja siinä vaiheessa sairastuin itse. Flunssa ilmoitti päivää aiemmin tulostaan ja sieltä se lämpö lähti työpäivän jälkeen kohoamaan niin, että yöllä rikottiin 38 raja. Olipa jälleen karsea ja turhauttava olo.. Töistä piti jäädä taas sairaslomalle päiväksi ja marssia työterveyteen. Siellä käytiin erikoislääkärin kanssa anemian "tilannetta" yhdessä läpi. Hän kehoitti harkitsemaan ehkäisypillereiden käyttöön ottamista, sillä erään hematologin mukaan niukatkin kuukautiset voivat olla riittävät anemiaa aiheuttamaan. Ja painotti, että rautavarastoja tulisi tankata jotta saataisiin vointi paremmaksi. Neljästä viikosta kolme viikkoa pelkkää sairastelua, kyllä turhauttaa. Ja sitä ennen vielä yhtäsoittoa kolme viikkoa flunssassa ja ääni käheänä, niinkuin nyt.

Ja jottei tässä olisi vielä kaikki, niin neidin yskä vain paheni viikonlopun aikana ja heti maanantaina päiväkotipäivän jälkeen iloksemme saimme todeta, että ruoka ei maistu ja vain sohvalla tekee mieli maata. Kainalosta mitattuna lämpö 37. Toisella kerralla 37,6. Kolmannella 38. Here we go again!

Marraskuu - tänä vuonna selkästi sairastelun kuukausi. Huoh. Haluan eroon tästä kierteestä! Enkä halua, että ipanat joutuvat sairastamaan näin paljon ja tiheästi.

Uuteen ruokavalioon siirtyminen

Ärtyvän suolen oireyhtymän (IBS) aiheuttamia oireita ja vaivoja vähentääkseni päätin aloittaa erilaisen ruokavalion kokeilun. Tätä kirjoittaessa on menossa kuudes päivä FODMAP-ruokavaliolla, jonka sallituista ruoka-aineista on lisäksi rajoitettu pois kaikki omaa lievää refluksia ja närästystä pahentavat tekijät. Tarkoitukseni ei ole ryhtyä ruokavaliomuutoksella dieetille, vaan tukea omaa terveyttä ja kohentaa oloa sekä lisätä hyvinvointia. Kokeilen, kuinka tämä uusi ruokavalio vaikuttaa kehoni toimintaan ja aion lisätä 1-2kk kuluttua, tai yrittää ainakin, sallittuihin raaka-aineisiin niitä aiemminkin syömiäni.

Painonmuutosta on kuitenkin havaittavissa ja omalla kohdallani siitä ei ole haittaa. Ennen sairastelun alkua tavoitteena on ollut pitkään jo päästä -8kg tilanteeseen, joka on 1. tavoitelukema ja kaikki sen alle menevät uusia saavutuksia. Lukema on siis se, missä olin ennen esikoisen syntymää. Normaalipaino. Viiden päivän ajalta muutos on ollut -1kg. Matkaa tavoitteeseen on siis vielä -5,5kg.

FODMAP-ruokavaliolla on tarkoitus vältellä tiettyjä lyhytkestoisia hiilihydraatteja. Niitä on mm. vehnä, ruis, ohra, palkokasvit, sipulit, sienet, osa kaaleista, kivelliset hedelmät, ksylitoli, sorbitoli, mannitoli ja maltitoli. Makeiset, maustetut jogurtit, kuitupitoiset jogurtit, myslit, kevyttuotteet, tuorejuustot ja proteiinipatukat sisältävät yleensä myös ns. piilo-FODMAP-hiilareita. Välteltäviä on myös kaikki ruoat joissa on fruktoosia enemmän kuin glukoosia, eli omenat, päärynät, vesimeloni, mango ja hunaja. Myös laktoosia sisältävät tuotteet voivat toisilla pahentaa oireita. Punainen liha aiheuttaa myös itselläni oireita, joten pyrin sitä myös välttelemään.

Lievästä refluksista ja ruokatorven alaosan tulehduksesta johtuen omalta kielletty -listaltani löytyy mm. sitrushedelmät, kurkku, tomaatti, paprika, chili, kahvi, suklaa, hiilihapolliset juomat ja alkoholi. Myös ruoan maustaminen täytyy pitää minimissä, sillä se pahentaa heti närästystä.

Kielletyn listan raaka-aineet olen korvannut sallituilla, joita omalla kohdallani on tällä hetkellä mm. kana, kala, kaura, gluteenittomat viljat, peruna, riisi, salaatit, pinaatti, porkkana, yrtit, hunaja- ja cantaloupe-melonit, marjat, banaanit ja laktoosittomat tuotteet. Hyvän raaka-ainelistauksen resepteineen löytää mm. FODMAP-keittiöni -sivustolta.

En sanoisi, että olotila tai vointi olisi muuttunut näin lyhyessä ajassa. Mutta selkeästi muutosta on tapahtunut närästyksen ja vatsan turvotuksen kanssa, molemmat ovat vähäisempää parin viikon takaiseen verrattuna. Suuressa avainasemassa on tietenkin närästävien raaka-aineiden ja tuotteiden pois jättäminen. Tällä hetkellä kuitenkin vielä välillä röyhtäilen pelkästä veden juomisesta, mutta se ei sentään aiheuta enää jokaisella kerralla polttavaa tunnetta rintakehän seudulle. Kuukauden Somac-kuuria jatketaan edelleen. Vatsan oireet ovat olleet vaihtelevia, toinen päivä tuntuu olevan edellistä erilaisempi. Välillä on helpompi olo ja turvotuskaan ei ole niin paha. Tänä aamuna kuitenkin vatsaa väänsi ja turvotti jo ennen aamiaista.

Lapset voivat toki syödä samaa ruokaa kanssani, mutta enemmän monipuolisuutta ja niitä itselleni aiemmin sallittuja raaka-aineita tulen heille edelleen tarjoamaan, laktoosin ja gluteenin kera.

Googlettamalla löytyy paljon hyviä sivustoja, tässä kuitenkin tähän mennessä parhaimmaksi kokemani:

FODMAP-keittiöni

Valio, FODMAP-ruokavalio

Kolonoskopia

Huom! Tämä kirjoitus on jälleen oma kokemukseni tehdystä toimenpiteestä eikä siten tarkoita, että mahdollisesta omasta tähystyksestäsi tulisi samanlainen. Jokainen reagoi omalla tavallaan!

Saavuin tähystysyksikköön hyvissä ajoin ennen kolonoskopiaa (= perä- ja paksusuolen tähystystä). Ihmettelin kyllä, kun kukaan ei tullut tarjoamaan esilääkitystä. 15 minuuttia ennen varsinaisen ajan alkamista sain kutsun toimenpidehuoneeseen, jossa heti selvisi ettei tietoihini oltu kirjattu mitään esilääkityksestä joten en sitä enää siinä vaiheessa saisi. Silloin iski pieni paniikki.

Vaihdoin viereisessä huoneessa päälleni sairaalasukat ja -housut, joiden takapuolessa oli isohko reikä. Siirryin toimenpidehuoneeseen, jossa odotti kaksi hoitajaa ja lääkäri. Kuulin, että voisin saada tähystyksen aikana tarvittaessa nenän kautta kipulääkettä. Jännitys iski todenteolla ja sängylle kyljelleen asettuessa tuli pieni paniikki kera kyyneleiden. Pyydettiin hengittämään pari kertaa hieman voimakkaammin ja sitten mahdollisimman hyvin rentoutumaan ja pyrkiä hengittelemään normaalisti.

Tähystystä ennen saa sinne tuntemuksia helpottamaan puuduttavaa geeliä. Sitten tähystysletku laitetaan sisälle ja tutkimus lähtee etenemään. Omalla kohdallani ei päästy kuin pieni matka, kun jo itkin ja vaikeroin kivusta. Lääkäri pyysi antamaan lääkettä molempiin sieraimiin. En sanoisi, että tuntemukset olisivat sen jälkeen juuri muuttuneet. Asentoa vaihdeltiin useasti ja toinen hoitaja paineli käsillään vatsaani päältäpäin. Jatkuvasti jouduttiin pysähtymään, koska sattui niin paljon ja kipu oli mutkissa niin repivää, että itkin ja huusin. Hengitys vaikeutui vähän väliä ja hoitaja joutui aina neuvomaan, kuinka pitäisi yrittää hengittää normaalisti. Tutkimus oli edennyt noin puoleenväliin, kun lääkäri pyysi antamaan vielä vahvempaa lääkettä. Sitä laitettiin toiseen sieraimeen ja valuessaan se hieman kirveli ja poltteli nenässä sekä nielussa. Sain hengitellä hetken rauhassa, kunnes tutkimus jatkui. Jälleen huusin kivusta ja päätettiin vaihtaa asentoa selälleen. Vatsaani paineleva hoitaja kehui, että olin saanut suolen hyvin tyhjenemään ja näkyvyys oli hyvä. Vilkaisin itsekin hetkellisesti monitoreilta näkymää, mutta siitä tuli vain huonompi olo. Sitten alkoi helpottaa. Kipu muutti muotoaan terävästä ja pistävästä pehmeämmäksi, olosta tuli rauhallisempi ja hengitys tasaantui. Nenän niiskutus loppui ja suuta alkoi kuivaa. Hoitaja kyseli tuntemuksia ja kertoi, että lääke vaikuttaa selkeästi. Loppujenlopuksi lääkäri pääsi tähystämään umpisuoleen saakka ja koko homman lopuksi otettiin koepaloja. Autuaassa (huumatussa) olossa alkoi unettaa ja tähystysputken pois vetäminen sujui lähes huomaamatta.

Vahvemmasta lääkityksestä ja ilman hakijaa ollessani jäin parin tunnin ajaksi seurantaan. Aika kului sängyllä peiton alla makoillessa. Muutaman kerran seurailtiin oloa, hapetusta ja sykettä.

Kävin myös lyhyen keskustelun tähystäneen lääkärin kanssa ja kuulin hänen mielipiteensä anemiani ns. syntysyistä, joiden epäili johtuvan monen tekijän summasta. Totesi saman, minkä oli jo tähystyksen alkuvaiheessa kertonut, että paksusuoleni on selkeästi toiminnallinen eli kyseessä on ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). Siitä johtuen myös suolen kipukynnys on alentunut ja toimenpide oli itselleni hyvin kivulias. Lähipiiristä samaa oireyhtymää löytyy useammalta henkilöltä, joten olin kuullut jo aiemmin FODMAP-ruokavaliosta, josta lääkärikin myös mainitsi. Kertoi, että tukea voisin hakea vatsavaivoihin siitä ja tarvittaessa käydä ravintoterapeutilla. Anemian osalta kertoi, että jatkossa hemoglobiiniani täytyisi tarkkailla säännöllisin väliajoin. Tulossa on siis vielä laajemmat verikokeet, joilla kontrolloidaan sairaala-aikaisia tuloksia. Seuraavan kerran tapaan oman lääkärini, jonka kanssa mietitään sitten sen hetken mukaan jatkoja ja kuullaan kolonoskopian koepalojen tulokset.

Yhteenvetona: esilääkitys olisi ollut tarpeen, mutta onneksi sain olooni kesken toimenpiteen helpotusta. On myös omanlainen helpotus, että erilaisille vatsavaivoille löytyi syy. Helpotus oli myös kuulla, että kummassakaan tähystyksessä ei ole löytynyt mitään vakavempaa (kuten haavaumia tai kasvaimia), mahalaukun koepalatkin olivat puhtaat. Tästä eteenpäin tarkempaa huomiota omaan ruokavalioon ja närästävät sekä vatsavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet pois (= lievä refluksi, tulehtunut ruokatorven alaosa ja IBS).

Kolonoskopiaan valmistautuminen part2

Colonsteril-litkun juominen ansaitsee oman postauksensa. Jos tästä olisi apuja jollekin tulevaisuudessa! Huom: jos jännität valmiiksi jo etukäteen, niin tämä kokemus ei ole se "helpoin" tai "haastavin", vain ja ainoastaan oma kokemukseni. Sinun kohdallasi kaikki voi olla "peace of cake", toivottavasti.

Omalla kohdallani valmistauduin kolonoskopiaan (= perä- ja paksusuolen tähystykseen) viikon ajan muuttamalla ruokavaliotani, siitä aiheesta edellinen postaus. Tähystystä edeltävän vuorokauden illalle oltiin annettu ohjeistuksena juoda tuota Colonsteril -valmistetta 4 litraa ja tähystyksen aamuna vielä 2 litraa. Vinkkinä tähystysyksiköstä sain, että kannattaa varata yhden litran juomiseen tunnin verran aikaa, eli juoda 2,5dl aina 15min välein. Kolme vinkkiä sain myös apteekista: sekoita jauhe ja vesi kannuun, juoma menee parhaiten kylmänä alas ja kannattaa juoda maun häivyttämiseksi päälle mehua.

Omasta ensimmäisestä tyhjennysoperaatiostani viisastuneena voin sanoa heti ainakin seuraavaa:

-huolehdi vatsan toiminnasta päivittäin

-lopeta kiinteiden ruokien syöminen hyvissä ajoin (2-4 päivää aiemmin)

-juo paljon nesteitä ennen tyhjennystä (tyhjennyksen aikana nesteet eivät pääse imeytymään elimistöön)

-tyhjennysaine säilyy jääkaapissa 24h, kannattaa tehdä siis mahdollisimman usea litra valmiiksi jääkaappiin kylmenemään (maku hälvenee)
-tyhjennysaineen sekaan voi laittaa esim. puristettua sitruunamehua tai pienen määrän mehutiivistettä

-aloita tyhjennysaineen juominen hyvissä ajoin, jos tarkoituksena on päästä ajoissa nukkumaan (varsinkin, jos oudot maut ja koostumukset tekevät normaalistikin tiukkaa)

-varaudu vierailemaan vessassa PALJON

-ota heti ensimmäisistä vessakäynneistä alkaen käyttöön rasva (esim. Bepanthen), jota laitat sinne, vaikkei vielä sattuisikaan (helpottaa seuraavaa päivää)

-vessapaperin sijasta voi olla fiksua suihkutella ja kuivata paikat pehmeästi pyyhkeellä

-älä istu yhtäsoittoa pöntöllä, vaan nouse ylös ja kävele mahdollisimman paljon (tunnet (todennäköisesti), kun pakottava tarve päästä vessaan tulee tai alkaa pierettää = mene vessaan)

-varaa kotiin sellaista mehua/-tiivistettä, jota et normaalisti joisi muutenkaan (ei tule sitten jälkikäteen pahoja muistoja aiemmin niin hyvästä mehusta)

-osta kurkkupastilleja ja/tai turkinpippureita

-osta kivennäisvettä/vichyä, josta saat suoloja ennen tyhjennysurakkaa ja sen jälkeen

-juo teetä, mustaa kahvia, mehua

-juo paljon nesteitä tyhjennyksen jälkeen

-varaa myös tähystyksen jälkeiselle vuorokaudelle nestemäisiä ja kevyitä ruokia

Oma tähystysaikani oli sovittu iltapäivälle, joten olin etukäteen laskeskellut, että aloittaisin tyhjennysaineen juomisen klo 15:30. Tein valmiiksi puhelimeen 15 minuutin väleille hälytykset (koska lapsiperhe ja ilta-askareiden hoitamiset = aika kuluu vauhdilla). Suunnitellusta aikataulusta myöhästyin 15 minuutin verran. En ollut tehnyt ainetta etukäteen valmiiksi jääkaappiin, koska ohjeissa sanottiin että jauhe sekoitetaan kylmään veteen - ajattelin, että se riittää. Valitettavasti maku olikin todella voimakas koko ensimmäisen litran ajan (mieleen tuli raudan ja kloorin sekoitus). Yritin juoda lasilliset (2,5 dl) yhdellä kertaa, mutta se teki välillä todella tiukkaa. Päälle nieleskelin päärynämehua. Toisen litran valmistin hieman aikaisemmin jääkaappiin kylmettymään. Maku selvästi laimeni, mutta koostumus oli.. Sitä on vaikea kuvailla. Kuin todella löysää liisteriä ilman sattumia tai kuten joku jossain mainitsi, kuin liukuvoidetta mutta huomattavasti vetisempää/löysempää koostumukseltaan. Viimeisen litran juominen teki todella tiukkaa - oli niin täysi olo ja vatsa oli turvonnut kolminkertaiseksi. Keksin ottaa juomisen avuksi kurkkupastillit (sitruuna-hunaja), joita imeskelin aina juomisen välissä. Valmistin illalla litran verran tyhjennysainetta aamua varten valmiiksi.

Oma vatsani alkoi toimia 1,5h kuluttua juomisen aloittamisesta. Noin 30 minuutin välein kävin vessassa. Ja kun kaikki 4 litraa oli juotu, tyhjennystä kesti vielä 3h ajan sen jälkeen. Eli illan urakka kesti siis kokonaisuudessaan klo 15:45 - 23:00 välin.

Tähystyspäivän aamu alkoi vessakäynnillä klo 6. Jonka jälkeen join tyhjään vatsaan lasilliset vettä, kivennäisvettä ja mehua. Klo 6:15 aloitin juomaan tyhjennysainetta. Ja koko aamun kävinkin 15 minuutin välein vessassa aina klo 10 saakka. Pieni epätoivo siinä alkoi iskeä, kun vielä viimeisenkin litran kohdalla ei näkynyt sitä toivottua "kirkasta nestettä". Loppujenlopuksi neste muuttui kahdella viimeisellä käynnillä keltaiseksi mutta kirkkaaksi (tähystyksessä sain kuulla, että se kyllä riittää oikein hyvin).

Aivan koko aamun tärisin kylmissäni ja kylmän tyhjennysaineen juominen ei tilannetta parantanut yhtään. Ei auttaneet monet vaatekerrokset tai viltteihin kietoutumiset. Tai kävely. Koska suihkussa piti kuitenkin käydä, laitoin myös saunan lämpenemään. Sinne syöksyin hieman sen jälkeen, kun viimeinen lasillinen tyhjennysainetta oli juotu. Sauna tosissaan lämmitti ja vei pois kylmyyden sekä tärinän! Saunan jälkeen join vajaan litran verran kivennäisvettä ja ison kupillisen teetä. Päälle hörpin vielä pitkin aamua vettä. Mutta juominen alkoi olla aika haastavaa, väkisin sitä piti litkiä.

Kaiken tämän kokemuksen jälkeen olen erittäin helpottunut, että olin urakan aikaan sairaslomalla. Työnteosta ei olisi esimerkiksi tähystyspäivänä tullut yhtikäs mitään: koska työpisteeltä on vessoihin jonkin verran matkaa ja tyhjennysaineen juomiseen kului vessassa ravaamisineen paljon aikaa. Oma oloni oli todella heikko ja voimaton.

Lisäksi ajattelen, että jos joskus joudun tämän vielä uudestaan läpi käymään niin aloitan valmistautumisen entistä aiemmin. Myös tyhjennysaineen juomisen tämän kertaista aiemmin.

Hurjasti tsemppiä jokaiselle tyhjennysaineen juojalle! Voi olla, että omalla kohdallasi tyhjennysaineen juomisessa ei ole edes minkäänlaisia haasteita.

Kolonoskopiaan valmistautuminen

Miten olen valmistautunut kolonoskopiaan, eli perä- ja paksusuolen tähystykseen?

Ajan tulevaan toimenpiteeseen sain kahdeksan päivää aiemmin mahalaukun tähystyksen yhteydessä, joten aloitin valmistautumisen heti.

Valmistautumisohjeissa kerrotaan, että viikon ajan ennen tähystystä täytyy pidättäytyä kasviksista, hedelmistä, marjoista ja leivistä, jotka sisältävät pieniä siemeniä. Vatsan tulisi toimia päivittäin ja tarvittaessa apuna käyttää ummetuslääkkeitä.

Ensimmäisinä päivinä söin salaatissani kurkkua ja tomaattia, kunnes tajusin googlettaa ohjetta tarkemmin. Eri lähteistä löytyi tietoa, että tietenkin myös kurkkua ja tomaattia tulisi välttää, koska onhan niissäkin pieniä siemeniä. Eli ruokavaliosta pois: kurkut, tomaatit, vadelmat, mustikat, viinirypäleet, puolukat, kiivit, mansikat ja siemenelliset leivät. Kaikkea muuta saisi syödä normaaliin tapaan.

Salaatin syöminen jäi siihen. Lievän refluksilöydöksen ja ärtyneen ruokatorven alaosan vuoksi tulee kiinnittää entistä tarkempaa huomiota ruokavalioon ja närästys itsessään sulkee monet ruoka-aineet pois itseltäni. Ruisleipää välttelin täysin, koska tiedän että se kovettaa vatsaani entisestään. Ruokana oli mm. jauhelihakastiketta pinaattisella nauhapastalla ja spagetilla, myskikurpitsakeittoa (ilman siemeniä), poronkäristystä ja perunamuusia. Ilta- ja aamupalana puuroa. Lisäksi paljon vettä ja kivennäisvettä.

Pari päivää ennen tutkimusta pyrin jättämään kiinteän ruoan pois, jotta varmistuin mahdollisimman helposta vatsan tyhjentymisestä. Ravintona oli siis maustamatonta- ja banaanijogurttia, mango- ja päärynäviiliä, muutamat maitosuklaavanukkaat sekä makaronivelliä. Lisäksi vajaan litran verran itsetehtyä mehua ilman siemeniä ja sattumia. Mehussa oli mandariinia, vesimelonia, sitruunaa, limeä ja inkivääriä. Aamuisin join pari kuppia kahvia, päivisin teetä ja lisäksi paljon vettä.

Tähystystä edeltävänä iltana tuli nauttia 4 litraa Colonsteril-tyhjennysainetta metodilla litra per tunti. Seoksen kyytipojaksi olin säästänyt pari litraa päärynämehua. Ja tähystys-aamuna pelkkää nestettä ja samaa settiä vielä 2 litran verran.

Voi ainakin sanoa, että jonkinlainen hyvä ja kaivattu puhdistus suolistolle tämäkin. Vatsan turvotus hävisi viimeisien päivien aikana.

Mahalaukun tähystys

Edellisellä viikolla sain kutsun mahalaukun tähystykseen. Ohjeistuksena kerrottiin, että ennen toimenpidettä tulisi olla 6h syömättä ja 2h juomatta. Itse olin ravinnotta 12h ajan.

Jännittää alkoi puolisen tuntia ennen toimenpidettä. Sain kutsun tulla toimenpidehuoneeseen ajallaan. Siinä heti sairaanhoitaja kyseli voinnista ja varmisteli, että olihan jatkotutkimuksista jo selvyys. Ei ollut, joten sitä luvattiin selvittää sitten tähystyksen jälkeen.

Sairaanhoitaja kertoi pääpiirteittäin, mitä tulisi tapahtumaan ja vakuutteli, että koko tutkimus olisi ohitse viidessä minuutissa kaikkine koepalojen ottoineen. Tähystyksen aikana sisälleni laitettaisiin ilmaa, joka laittaisi röyhtäyttämään. Koko tutkimuksen ajan hengittäminen kuitenkin onnistuisi normaalisti niin nenän kuin suunkin kautta.

Sängylle istuttua sain nielaista pienen annoksen gravisconia, jonka tarkoitus on estää mahahappojen nouseminen ruokatorveen. Pyysin saada puuduttavaa ainetta nieluun. Pari suihkausta ja sitten käskettiin nielaisemaan, maku oli varoituksen mukaisesti paha. Jännästi tuntui, kuinka aine alkoi nielussa vaikuttaa.

Sitten käskettiin makaamaan vasemmalle kyljelle. Käsivarret piti laittaa ristiin vatsan kohdalle. Suuhun sain hampaiden väliin pienen muovisen kapistuksen, jonka keskellä oli reikä jota kautta tähystysputki laitettaisiin. Sitten lääkäri laittoi suuhuni mustan tähystysputken, jonka päässä loisti valo (ja pieni kamera). Lääkäri käski nielaisemaan ja lähti sitten samaan aikaan työntämään putkea pitkin ruokatorvea. Tuntui kamalalta, yökkäilin ja röyhtäilin hyvin voimakkaasti. Kyyneleet kohosivat silmiin ja iski tunne, että haluan lopettaa koko toimenpiteen heti! Onneksi sairaanhoitaja piti päästäni kiinni, ohjeisti pitämään leuan viistosti lattiaa kohden ja hengittämään pitkiä vetoja sisään ja pidättämään hetken hengitystä. Neuvoilla pahin tunne hellitti. Lääkäri oli päässyt jo ohutsuolen puolelle, josta otettaisiin ensimmäisenä koepala. Näin edessäni vilahduksen metallia ja sairaanhoitaja kertoi, että nyt tähystysputken sisälle työnnettäisiin vaijeria jonka avulla saataisiin koepalat otettua. Tunsin, kuinka vaijeri liikkui putkessa - lähinnä pienenä tärytyksenä. Vaijerin liikkeet myös kuuluivat selvästi. Sitten kerrottiin, että nyt koepala otettaisiin. Tuntui pieni nykäisy ja sen jälkeen vaijeri vedettiinkin vauhdilla pois. En muista, että otettiinko siinä vaiheessa toinenkin koepala, mutta ohutsuolen jälkeen piti tähystysputkea vetää hieman ulospäin, jotta lääkäri pääsi takaisin mahalaukkuun. Taas tuntui kamalalta, yökkäilin ja röyhtäilin voimakkaasti. Sitten työnnettiin vaijeria putken sisälle pari kertaa ja otettiin lisää koepaloja. Ja taas putkea vedettiin lisää ulos ja jälleen voin pahoin. Pian toimenpide tulikin päätökseen. Helpotus oli suuri putken tullessa ulos. Sairaanhoitaja käski sylkeä enimmät limat suusta ulos ja nousta istumaan. Sain paperia, johon syljeskellä lisää. Toimenpiteen loputtua olotila palasi hetimiten normaaliksi. Toki kurkussa puudutus tuntui edelleen. Pahinta koko toimenpiteessä oli siis tähystysputken liikuttelu. Mikään ei sattunut, mutta tuntui hyvin epämiellyttävältä. Kurkku jäi toimenpiteestä kipeäksi ja mahassa tuntui oudolta, mutta muuten vointi siis oli normaali.

Sen verran omalta osalta selvisi, etten kärsi ainakaan mahahaavasta ja närästys sekä jatkuva röyhtäily johtunee ärtyneestä ruokatorven alaosasta (jos nyt muistan kohdan oikein). Tähän vaivaan siis täytyy tarvittaessa syödä lääkärin määräämää Somaccia ja kiinnittää entistä tarkemmin huomiota ruokavalioon, eli karsia närästävät juomat ja ruoat pois. Heti ensimmäisinä lääkäri mainitsi kahvin, suklaan, paprikan sekä mausteet. Omaa närästys-listaa löytyy itseltäkin jo ennestään, mutta viime aikoinahan on pelkkä vesikin jo närästänyt.

Lääkäri myös laittoi lähetteet verikokeisiin, niissä tulisi käydä parin viikon päästä niin nähdään, että onko arvot lähteneet muuttumaan johonkin suuntaan. Ja tietenkin, että mikä on hemoglobiinin tilanne.

Lisäksi sain myös seuraavalle viikolle ajan paksusuolen tähystykseen, johon valmistelu alkoi heti tänään.

Lasten reagointi

"Äiti on pipi."

"Hyvää kotipäivää, äiti!"

Jäpikkä on lähinnä hämmästellyt kädessä olevia pisteitä, mustelmia ja valkoisia laastareita. Niiden kautta ehkä parhaiten on tuolle alle 3-vuotiaalle konkretisoitunut se, että äitiä on tutkittu ja äiti on kipeä. Suloinen pieni rakkauspakkaus, joka suukottaa ja kulmat kurtussa toteaa "äiti pipi".

Neiti ymmärtää asioita selkeästi eri tavalla, osaa kysellä ja on omalla tavallaan kiinnostunut. "Miksi olit sairaalassa? Oliko sulla oma huone? Kuka se sun kaveri siellä oli? Leikittekö te yhdessä? Mitä sulle tehtiin siellä? Miten sua tutkittiin siellä? Katsoiko se lääkäri sun korviin ja suuhun? Pistettiinkö sua? Sattuiko se? Mua ei sattunut, se vähän kirveli vaan. Meetkö takas sairaalaan?". 4-vuotiaan on toki helpompi samaistua, kun muistaa viimeisimpiä omia tutkimuksiaan ja kuukausi takaperin saamansa rokotteen vaikutukset. Vastahan jäpikänkin kanssa kävimme sydänkontrollissa. Ja on ollut kuumetta ja enterorokkoa, mitä käyty terveyskeskuksessa molemmilta ipanalta toteamassa.

Tavoitteena on ollut puhua muutenkin ipanoille mahdollisimman rehellisesti asioista ja vastata kysymyksiin lyhyen ytimekkäästi, mutta tarpeeksi kattavasti. Liittyivät asiat sitten kuolemaan, hautajaisiin, sairasteluun, kipuihin tai onnenkyyneleisiin, iloihin, rakkaudentunnustuksiin. "Äiti on nyt vähän kipeä ja väsynyt". Ja kun asiasta on puhuttu hetki, unohtuu se sitten hyvinkin nopeasti. Yöunetkin ovat pysyneet samanlaisina molemmilla, ei ole tullut mitään huutoitkuja tai mainittavia unia. Jäpikkä kömpii yöllä viereen nukkumaan ja neiti heräilee kerran tai pari yön aikana.

Ihan tavallista arkea muuten siis eletään, mitä nyt sairastumisesta johtuen äiti on lähinnä maannut sohvalla tai sängyssä. Halittelut ja suukottelut, pienet kivat lämpimät hetket piristää niin aikuisia kuin ipanoitakin. Tai vaikka yhteiset 10 minuutin iloiset hetket iPadilla pelatessa. Ja sitten on toki ne tutut hetket, kun kinastellaan, laitetaan kaikessa vastaan ja saadaan itkupotkuraivareita olohuoneen matolla, koska juuri nyt ei asiat menneet ipanan haluamalla tavalla.

Virusinfektio

Kolme vuorokautta kotiutumisen jälkeen olo oli hyvinkin samanlainen, kuin mitä sairaalaan mennessä. Huimasi, heikotti, päätä ja koko kroppaa särki. Tuona päivänä tuli rehkittyä ehkä hieman liikaa..

Aamulla piti viedä ipanoille päiväkotiin hanskat ja kävin siinä samalla sitten rauhallisella kävelyllä. Jonka jälkeen lepäilin kotosalla vielä lähes nelisen tuntia, ennen kuin lähdin käymään työpaikallani viemässä sairauslomatodistuksen ja työpuhelimen. Vielä kerkesin olemaan sohvan omana tunnin verran, kunnes lähdin hakemaan esikoista päiväkodista neuvolalääkäriin. Neuvolassa odoteltiin puolisen tuntia ja alkoi tuntua, ettei sitä meidän aikaa kyllä näköjään sitten ollutkaan.. Kunnes oma neuvolantätimme tuli ulos huoneestaan ja hämmästyi, että miksi olimme siellä, kun lääkärikin on jo pois lähtenyt. Kävi ilmi, että neuvolantätimme oli poistanut tuon päiväisen 4-vuotis lääkäriajan ja siirtänyt sen loppukuulle samaan yhteyteen, milloin mentäisiin lääkärin pakeille neidin allergiaoireiden takia. En voinut ymmärtää, että miksi hän niin oli tehnyt - varsinkin kun olin vielä sähköpostissa kysellyt, että riittäisikö että allergiaoireet otettaisiin esille tuolla 4-vuotis lääkärineuvolassa. Noh, joku aivopieru oli hänelle sattunut tuossa ja that's it.. Hän kysyi, että eikai meille nyt liikaa ollut haittaa tullut tuosta turhasta käynnistä ja sitten kerroinkin viikonlopun tapahtumista, anemia -diagnoosista ja tulevasta. Hän oli kovin pahoillaan ja kyseli, että tarvitsisimmeko mahdollisesti kotiapua, mutta kerroin että selviämme kyllä. Mietti edelliskerran sanomisiani ja muisti, että olin itsekin pohtinut ääneen tuota jatkuvaa väsymystäni ja sairasteluani.. Käski lepäillä ja toivotti tsemppiä.

Alkuillalle olin sopinut, että kaverini voisi lapsiensa kanssa tulla tuomaan neidin lahjan ja samalla meitä moikkaamaan. Olin vain taas jo aivan poikki, kun kotiin neuvolasta päästiin.. Vierailu sujui kuitenkin suht nopeasti ja hyvin. Heidän lähdettyään olo kuitenkin romahti. Särki aivan jokaista kohtaa kropasta, huimasi, heikotti, palelsi ja en kyennyt tekemään mitään. Keuhkoissa ja keuhkoputkessa tuntui pahalta, yskin noin 20 min ajan yhtäsoittoa.. Kömmin sohvalle viltin alle, lämpö näytti 36,6. Tärinä jatkui ja lasten mentyä nukkumaan lämpö oli 35,8. Pian makasin sohvalla kahden viltin ja paksun peiton alla. Tunnin päästä lämpö oli lähestulkoon 38. Ilmankos olo olikin niin kamala.. Siitä sitten nousi 38,3 saakka ja jämähti.

Alkuyöstä sairaanhoitaja-kaverini kehotuksesta soitin päivystykseen. Sieltä neuvottiin ottamaan panadolia ja juomaan nestettä. Jos olo yön aikana pahenisi, saisin lähteä päivystykseen. Jos vointi olisi aamulla sama, tulisi olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen.

Yö meni kuumehorkassa ja lääkkeen alkaessa vaikuttaa lämpö jämähti 37,5. Aamulla oli ollut tarkoitus letittää neidin hiukset päiväkotiin kuvausta varten, mutten ololtani kyennyt siihen. Nopeasti vain saparot päähän, suukot ja halit ipanoille ja takaisin sänkyyn nukkumaan. Puolenpäivän aikaan pakotin itseni sohvalle. Aamupalaksi kulhoon kaadoin maustamatonta jogurttia 150g, puolikkaan banaanin, muutaman klementiini-siivun ja päälle gluteenitonta mysliä. Kyytipojaksi tuopillinen vettä. Sohvalla viimeisintä Ensitreffit alttarilla -jaksoa seuratessa sain aamiaisen uppoamaan alas. Sitten iski taas totaali väsähtäminen ja silmät lupsuen tuijotin jotakin hömppäohjelmaa, kunnes luovutin ja kömmin takaisin sänkyyn. Heräsin puoli viiden aikaan, kun mies saapui ipanoiden kanssa kotiin. Olo oli yhä kamala, yläkroppaa ahdisti ja lämpö pysytteli 37,3 paikkeilla. Päätin soittaa terveyskeskukseen ja sieltä pyydettiinkin näytille.

Terveyskeskukseen päästyä pääsin makoilemaan sänkyyn. Sairaanhoitaja tuli ottamaan verenpaineet, jotka toisella mittauksella muuttuivat hyviksi. Hapetus oli 99, samassa yhteydessä pulssi pyöri 100 kieppeillä. Sitten pistettiin sormenpäähän ja otettiin tulehdusarvot. Kysyin hemoglobiinin mittauttamisesta, johon sairaanhoitaja kertoi, että arvot otettaisiin jos lääkäri niin pyytäisi. Tulos tuli, crp 22 ml/l. Sitten sh lähti hakemaan hemoglobiini-pikatesteriä. Pistettiin uudestaan ja tuloksena hemoglobiini 98 g/l. Eli tulehdusarvot hieman nousseet ja hb pysynyt suht samana 100>98. Puolisen tuntia kerkesin torkkumaan, kunnes lääkäri tuli hakemaan huoneeseensa.

Siellä sitten tutkittiin korvat, nielu ja imusolmukkeet. Lääkäri kuunteli keuhkot ja sydämen, paineli vatsan jota aristikin joka ikisestä kohdasta. Crp-tulos viittasi virus-tartuntaan. Koska lähtötilanne perjantaista alkaen oli yleisvoinnin suhteen jo heikko ja anemia lisää itsessään infektioriskiä, oli lääkärin mukaan vain huonoa tuuria että olin onnistunut saamaan uuden virustartunnan. Hänen mukaansa uskalsin rauhallisin mielin toipua kotona taudista, mutta jos vointi muuttuisi uudemman kerran, niin tulisi olla yhteydessä uudelleen. Silloin ei enää tämä diagnoosi ns. pätisi.

Ilmoitin miehelle, että pääsisin kotiin. Siitäkin huolimatta, että oli jo ipanoiden nukkumaanmenoaika, lähti kolmikko minua vielä kotiin noutamaan. Kotiin päästyä suukoteltiin ja haliteltiin ipanoiden kanssa, jonka jälkeen asetuin sohvalle viltin alle mussuttamaan leipää ja mehukeittoa. Tunnin verran katselin televisiota miehen kanssa (eli silmät välillä ummistaen), kunnes siirryin sänkyyn nukkumaan.  Kaikenkaikkiaan olin 24h aikana jaksanut pysyä hereillä noin 4h ajan.

Sairaalakäynti part2

Aamulla kello 6 aikaan heräsin vessahätään ja sen jälkeen en enää päässyt uneen. Päädyin siis pläräämän puhelintani ja kirjoittamaan viimeisintä informaatiota esikoisen "vauvaryhmään". Kellon lähentyessä seitsemää laitoin myös miehelle ja äidilleni viestiä, jotka olivat kyselleet voinnistani. Olen viesteihin kirjoittanut silloin, että "Väsyttää, päätä ja koko kroppaa särkee.. Kyllä lääkäri illalla omia poissulkevia pohdintojaan teki, mutta ei sanonut mitään, että "sulla saattaisi olla tää.." tjsp".

Viestittelyn välillä ummistin silmiäni ja torkahtelin. Hieman ennen kahdeksaa eilisillan toiseksi viimeinen näytteiden ottaja tuli huoneeseen ja täytti neljään putkiloon verta. Heti perään huonetoverini sai aamupalaa syödäkseen. Reilun puolentunnin kuluttua huoneeseen tuli sairaanhoitaja numero 7, jolta sain päänsärkyyni panadolin ja janontunteeseeni tipan. Osastolla oli nelisenkymmentä muutakin potilasta ja olin osaston loppupäähän sijoitettuna, joten lääkärin paikalle oloa saisin odotella useita tunteja. Väsytti, särki ja heikotti, joten päätin odotellessa nukkua. Muistaakseni jossain vaiheessa sairaanhoitaja numero 8 kävi esittäytymässä ja kyselemässä vointiani.

Heräsin lääkärin (numero 3) huoneeseen saapumiseen klo13. Edelleen osa verikokeiden tuloksista puuttui, mutta pystyttiin kuitenkin suunnittelemaan jatkoa. Lääkäri kyseli pitkälti samoja kysymyksiä, mitä edellisen illan lääkäri numero 1 oli kysellyt. Kerroin jälleen oireistani, mutta lääkäri ei katsonut kirjoittamaani oirelistaa. Hänen mielestään vaikutti siltä, että kyseessä on raudanpuutoksesta johtuva anemia. Yritti laittaa runsaiden kuukautisten piikkiin, vaikka kerroin että teini-iässä kuukautiseni kestivät jopa 11 päivää runsaina ja nykyään määrä olisi vähintäänkin 1/3 silloisesta, vain yhdellä tai kahdella ns. runsaammalla vuotopäivällä. Puhuttiin lähisuvun sairauksista. Oma ukkini sairastui jo alle 40-vuotiaana, diagnoosilista oli pitkä, mutta eniten esille pomppasivat peräsuolisyöpä, suolistomelanooma ja aivoinfarkti. Lääkäri teki päätöksen, että laittaisi lähetteet kiireellisenä gastroskopiaan (ruokatorven, mahalaukun ja peräsuolen tähystykseen). Samalla määräsi jatkuvaan närästykseeni Somac-kuurin, jota tulisi syödä päivittäin aina tähystyksiin saakka.

 

Verikokeiden mukaan kaikki punasoluarvoni olivat todella vähäisiä. Hemoglobiini oli noussut verensiirrolla illan 84/85 lukemista 100 g/l. Lääkäri sanoi, että jahka viimeiset verikokeiden tulokset tulisivat, niin voitaisiin varmistua siitä että laitetaan lisärauta-annos tippumaan. Mahdollisesti saisin lähteä sen jälkeen kotiin, mutta mahdollisesti myös saattaisin jäädä osastolle seurantaan vielä yhden yön ajaksi. Saattaisi kestää jopa kolmesta neljään viikkoa, että olotilani kohenisi punasolujen uusiutuessa. Jos kuitenkin vointini huononisi, tulisi lähteä mittauttamaan hemoglobiiniarvot.

Sain luvan syödä, joten sh nro 8 toi tarjoittimella leipää, jogurttia, banaania ja lasilliset mehukeittoa sekä mehua. Avasin television ja katselin Latelan kauden viimeisen jakson. Huonetoveri oli jossain vaiheessa ennen puoltapäivää kotiutettu, joten tohdin soitella puheluitakin läheisille. Päiväkahviaika tuli ja sain kahvia kera pullasiivun. Olo koheni, vaikkei kuitenkaan poistanut huimausta, särkyjä tai kolotusta.

Kellon lähestyessä kolmea sh numero 8 tuli huoneeseen tuomaan lisärautaa. Ferritiini arvoni oli 4, sh:n mukaan arvon tulisi olla vähintään 12 µg/l. Sh vielä mainitsi, että "sinun tapauksessasi lähetteet lähtivät kiireellisinä, ne katsottaisiin pian ja ajat pitäisi tulla kotiin postitse 1,5 viikon kuluessa". Eli ajat tähystyksiin ja hemoglobiinin seurantaan. Mitään rautakuuria en odotellessa söisi, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt pitäisi keskittyä toipumiseen, syömään ja voimaan hyvin. Sovittiin, että lähtisin päivällisen jälkeen kotiin. Lääkäri oli kertonut, että saisin halutessani lähteä tiputuksen jälkeen kotiin, jos oloni siltä tuntuisi. Kahden viikon sairasloman oli myös määrännyt.

Kello 17 aikaan sh tuli ottamaan ferritiini-tipan ja kanyylin pois. Samaan syssyyn tuli ruoka, jonka nautin ilomielin. Ilmoitin miehelle, että minut saisi tulla hakemaan kotiin. Poistuessani klo17:30 aikaan kiitin osaston aulassa henkilökuntaa, jotka toivottivat minulle hyvää jatkoa. Kaikenkaikkiaan sairaalakäynti oli siis positiivinen kokemus. Olen iloinen, että nyt tutkitaan ja selvitellään, että mistä anemia johtuu.