Sairastupaan herkkua

Tälle viikonlopulle oli kalenteriin buukattuna useammatkin juhlat, mutta niin sitä vaan taas sairastupaillaan. Edellisen sairastupailun takia kuopuksen 3-vuotis juhlat jäi pitämättä ja täten herkut kyhäämättä, joten olin itsekin odottanut että pääsisin vähän herkuttelemaan muiden kyhäämiä gluteenittomia antimia. Noh, väliäkös sillä - nimittäin ipanathan harmistuivat itkuihin saakka sitä, että kaikki juhlat jäävät taas väliin. Harmi.

Onneksi törmäsin heti aamulla Miia Metson blogissa tähän herkkuun! Keittiön kaapissa oli vielä   jemmassa 100g tummaa suklaata ja kaikki muukin tykötarpeellinen löytyi, joten päätettiin ipanoiden kanssa kolmistaan väsätä yhdessä kakku uuniin.

(Fazerin tumma suklaa)

Hieman sovelsin Miian ohjetta, joten tässä oma ohjeeni:

150g laktoositonta voita

100g tummaa suklaata (gluteeniton, laktoositon)

2dl sokeria

2tl vaniljasokeria

3dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta

ripaus suolaa

Uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi kattilassa. Ota kattila levyltä pois ja lisää joukkoon tumma suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut voin joukkoon. Mittaa kuivat ainekset kulhoon, lisää sulanut seos ja sekoita. Valuta taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itsellä oli käytössä 16cm halkaisijan irtopohjavuoka). Paista uunissa 15-20min, riippuen taikinan paksuudesta.

Itse pidin kakkua uunissa 18min ajan ja koostumus jäi keskeltä löysähköksi - toimi hyvin. Ipanoille tarjoilin kakkupalat laktoosittoman vaniljajäätelön kera. Kipeä kuopus ei kakkua edes maistanut, mutta jäätelöt maittoivat.

Jälleen terveempää huomista odotellen..!

Influenssa

Kuumeilun alkamisesta reilu viikko takanapäin. Joka paikkaan koskee ja kolottaa, aaltoillen. Jalkoja ja käsiä pakottaa. Päätä särkee. Vatsa on sekaisin ja pienikin turvotus on kadonnut, puntarin lukema tipahtanut pari lukua alaspäin. Ruokahalu on kateissa. Yskityttää ja kirkasta limaa irtoaa samalla tavoin, kuin viikkoa aiemminkin. Väsyttää ja hengästyttää helposti. Heikko ja huono olo, huimausta unohtamatta.

Kävin työpaikalla kääntymässä. Se käynti osoitti, että olin edellisenä päivänä tulkinnut omaa oloani "oikein". En ollut vielä tarpeeksi työkykyinen. Vaikka en edes rehkinyt, olin silti hetkessä hikinen ja yhtä aikaa palelin. Siinä vaiheessa, kun tunsin pistävää kipua ritakehällä, työkaverin kehoituksesta tajusin luovuttaa ja varata ajan lääkärille.

Oirekuva täsmää kyllä influenssaan ja osa oireiluista sopii myös Tamiflu -lääkitykseen. Kuulemma moni kieltäytyy toistamiseen lääkekuurista, koska ovat saaneet lääkkeestä enemmän haittoja kuin hyötyjä. Ja hyvällä tuurilla taudin potemisaika on lyhentynyt vain noin vuorokaudella.

Vaikea siis sanoa, että otanko kyseisen lääkityksen vastaan toistamiseen jos joskus tulevaisuudessa influenssatartunta yllättää. Kamala tauti kaikkinensa. Ja toivon, että jos ipanat tämän sairastivat, niin selviäisivät ilman jälkitauteja. Tai jos eivät ole tätä sairastaneet, niin eivät sairastuisikaan. Enkä tietenkään itsellenikään jälkitauteja toivo.

Terveempää loppuviikkoa kohti!

J09 Influenssa, aiheuttaja tietyt tunnistetut virustyypit

Pari viikkoa sitten heräsin kurkkukipuun. Neljäntenä aamuna siitä lapset heräsivät räkäisinä ja samaisen päivän iltana esikoisen käytös enteili nousevaa kuumetta. Seuraavana aamuna kuumemittari näyttikin sitten lämpöä ja iltapäivällä sitä oli jo reilut 38.

Siitä seuraavana aamuna suunnistin esikoisen ja kuopuksen kanssa lääkärille. Kuume oli sillä hetkellä laskussa. Koska kuopus oireili täysin samalla tavoin, pyysin lääkäriä katsomaan samalla myös hänen korvansa. Sieltä löytyikin molemmin puoleinen korvatulehdus, johon saatiin antibioottikuuri.

Kun pääsimme takaisin kotiin, olimme kaikki kolme aivan heikkoina. Esikoisella kuume oli palannut takaisin 38, oma ja kuopuksen lämpö oli myös selkeästi koholla. Linnoittauduimme sohvalle peittojen alle.

Seuraavana aamuna heräsin itsekin jo kuumeisena. Lääkäri oli kirjoittanut lapsen nimellä vain kaksi päivää sairauslomaa, koska kummallakaan ei lääkärikäynnin aamuna ollut kuumetta (kunnes tosiaan kotiin palasimme). Varailin alkuillalle työterveyteen ajan, koska tiesin ettei töihin ollut ainakaan seuraavana päivänä menemistä ja mies oireili samanlaisella tautikuvalla. Ties vaikka kohta olisimme kaikki yhtäaikaa kipeänä.

Lääkärissä käytiin jälleen pitkä keskustelu viime vuoden puolella tehdyistä diagnooseista ja mietittiin tämän hetken tilannetta. Lääkäri sydäntä kuunnellessa sanoi kuulevansa selkeän sivuäänen. Kerroin, että sairaalareissulla oli todettu, että sivuääni on vahva virtausääni - hän oli samaa mieltä. Sairauslomaa loppuviikko ja lisäksi sain lähetteet laboratoriokokeisiin.

Ipanat alkoivat tervehtyä kolmen päivän kuumeilun/ lämpöilyn jälkeen ja menivät loppuviikosta takaisin päiväkotiin. Oma oloni kuitenkin paheni. Särkylääkkeet alentivat kuumeen hetkellisesti, mutta sitten taas lämpö palasi lähtölukemiin (38,5-39). Viidentenä päivänä pakottauduin heti aamusta labrakokeisiin ja samalla varasin ajan erikoislääkärille. Oirekuvan kartoituksen jälkeen kävin uudestaan labrassa verikokeissa ja influenssatestissä, jonka jälkeen vielä sydänfilmissä ja keuhkoröntgenissä.

Pääsin nopeasti takaisin lääkärin huoneeseen jossa kuulin, että olin antanut positiivisen näytteen Influenssa A:sta. Sen lisäksi sydänfilmini oli (edelleen) poikkeava. Koska itse en ollut nähnyt lainkaan helmikuun viimeisintä sydänfilmiä enkä ollut saanut kardiologin kirjettä, sovimme että käyn samalla reissulla päivystyksessä josta saisin vastauksen sydänasioihin.

Sydänfilmi oli täysin samanlainen edellisten kanssa. Sain kuulla, että kardiologi oli suositellut kontrolli-EKG:ta kesän lopulle. Sovimme lääkärin kanssa, että samalla kertaa katsottaisiin myös hemoglobiinin tilanne. Tällä hetkellä hb arvo oli jopa 139 (tosin rautavarastot vieläkin osittain alhaiset/ alarajoilla).

Pääsin kotiin apteekin ja Tamiflu -lääkekuurin kanssa. Lääkkeen tarkoituksena on pysäyttää kehossa jylläävä influenssa ja täten katkaista myös kuumeilu. Vielä kolmannen kuuripäivän kohdalla oli lämpöilyä. Yhä myös heikko sekä kolottava olo. Flunssaa unohtamatta.

Huomenna pitäisi selviytyä takaisin töihin. Olo on yhä heikohko, mutta eipä se liene ihmekään viikon kestäneen makuulla olon ja sairastamisen jälkeen. Jos itse saisin päättää, lepäilisin vielä kotona - mutta huomenna sen näkee, että onko jo riittävän kunnossa. Toki lääkärit kertoivat kaiken maailman jälkitaudeista, mutta täytyy toivoa että niiltä vältyttäisiin.

Onko teillä tai oletko itse sairastanut tiettävästi influenssan? Miten toipuminen sujui? Tuliko jälkitauteja?

Joulukuu

Kuukausi kului vauhdilla, vaikka olin päivät kotona tekemättä juuri mitään ihmeellistä. Jotta sain parhaimman mahdollisen "toipumisrauhan", mies vei ipanat päiväkotiin töihin lähtiessään ja haki töistä tullessaan. Alkuun mies halusi, että autan jokaisena aamuna pukemisrumbassa. Itse en kokenut sitä parhaimmaksi vaihtoehdoksi, sillä uneni katkesivat viimeistään klo6. Päivisin en juuri koskaan muutenkaan tohdi nukkua, sillä seurauksena päiväunista koituvat unettomat yöt.  Miehen viimeisellä työviikolla ennen joulua sain "luvan" jäädä nukkumaan. Ja omat unet kestivätkin klo7-9 saakka. Alkoi tuntua olokin entistä jaksavammalta - vaikka se olikin yhä luokkaa "ylitsepääsemätön".

Koska olin kotona, päätettiin (tai siis minä halusin ja päätin) että joulun aikaan nautittaisiin aidosta kuusen tuoksusta ensimmäistä kertaa tässä talossa. Kuusi haettiin ipanoiden kanssa läheiseltä puutarhalta. "Pieni kuusi" olikin 230cm korkea, toiselta puoleltaan sopivasti tuuheampi ja sopi mainiosti olohuoneen nurkkaan. Hieman jouduttiin pituutta karsimaan ja askartelemaan ylijääneistä terassilautojen paloista tukia kuusenjalkaan, jotta se saatiin pysymään pystyssä. Hankittiin myös uudet kuusenvalot ja ipanat saivat koristella kuusen oman makunsa mukaisesti. Hieman saatoin avittaa ylempien oksien kanssa.

Parin päivän jälkeen viritettiin kuuseen vielä tuki siimasta, sillä se lähti uhkaavasti kallistumaan toiseen suuntaan. Juuri ennen jouluaattoa huomasimme, että kuusenjalkaan päivittäin laitetuista vesistä oli osa valunut alusmatolle ja täten myös parkettiin. Siinä sitä sitten yhdessä siivottiin ja mies jo ennätti kirota, ettei meille enää koskaan tule aitoa kuusta. Ehkäpä tuo mielipide on unohdettu jo ensi jouluksi. Kolme viikkoa annettiin kuusen ilahduttaa meitä sisällä ja ulos viemisestä lähtien se on piristänyt meitä vielä ulkona ja ikkunasta katsellessa.

Jouluaatto tuli. Omat sisarukseni kävivät päiväkahvilla ja yhdessä nautittiin ipanoiden riemusta ja lahjojen availun tuomasta jännityksestä.

Joulun välipäivinä koitti vihdoin odotettu ja pelätty kampaajalla käynti. Sairastelun, infektiokierteen, alhaisen hemoglobiinin ja varastoraudan vuoksi hiukset olivat katkeilleet todella rajusti. Ennen niin pitkää ja tuuheaa hiusta ei voinut enää pitää auki, vaan oli pakko turvautua leikkuuseen. Olin valmistautunut lyhyeen polkkatukkaan, mutta ihana kampaajani leikkasi kaikki pahimmat latvajämät pois niin, että lopputuloksesta tuli longbob. Päälle vielä uudet tummat ja vaaleat raidat, silläkin uhalla että hiukset jatkavat katkeiluaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lopputuloksesta tuli erinomainen. Vaikkakin uusi lyhyempi hiusmalli kaipaa paljon totuttelua ja eritavoin laittamista, on pesu, kuivaus ja laitto huomattavasti nopeampaa.

Sitten sairastuin jälleen. Vuoden vaihtuessa mies hoiti rakettien paukuttelun ja lapsien ilahduttamisen.

Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että vuosi 2016 oli todellakin vuosi täynnä sairauskierteitä.

Viimeisimmät sairaalapäivät

Kertomus jatkuu. Olin siis päätynyt työterveyden kautta poikkeavan EKG:n ja monen muun diagnoosin kera sairaalaan sisätautien osastolle lisätutkimuksiin.

Takana oli neljä yötä sairaalassa ja osaston lääkärit palasivat töidensä pariin. Lounasaikaan sain itsekin kuulla loppuviikon tutkimuksien tulokset sekä tietää lähipäivien suunnitelmat. Luvassa oli käynti korvalääkärillä ja mahdollinen poskiontelon punkteeraus, jolta lopulta vältyin koska kuvien perusteella kertymä oli vähäisempi ja oireet eivät olleet pahat. Yskäkin tuntui rauhoittuvan. Lämpö pysytteli 37-37,6 välillä. Jatkuva väsymys ei ollut kaikonnut, olkapään jomotus kylläkin.

Uutta sydänfilmiä otettiin, poikkeamat EKG:ssa eivät olleet muuttuneet millään tapaa. Lääkärit konsultoivat seuraavana päivänä kardiologeja ja kaikkien tietojen pohjalta päätyivät siihen, että taustalla olisi jonkinlainen sydänlihastulehdus. Mihin mm. T-aallon inversio viittasi. Eli määräyksenä lepoa ja liikuntakielto. Sekä kuukauden verran sairaslomaa.

Hemoglobiiniarvot pyörivät sairaalassa ollessa 115-119 välillä. Rautavarastot olivat edelleen vajaat. Sovittiin, että joulukuun lopussa käyn päiväsairaalalla tankkaamassa suonensisäisesti lisärautaa. Lisäksi laittoivat lähetteen keuhkopolille. PEF-mittauksien arvot olivat viitearvoja matalampia ja en kokenut saavani keuhkoja avaavasta lääkkeestä hyötyä puhallusten välillä.

 

Kuudentena päivänä pyysin päästä kotiin. Kyseltiin, että pärjäisinkö varmasti kotona ja vakuutin pärjääväni.

Huvipuistoajelu sairaalassa

Kertomus jatkuu. Olin siis päätynyt työterveyden kautta poikkeavan EKG:n ja monen muun diagnoosin kera sairaalaan sisätautien osastolle lisätutkimuksiin.

Aamu alkoi syömättömyydellä, punnituksella, hapetusarvojen ja verenpaineiden mittauksella. Uusi EKG (sydänfilmi) otettiin myös. Lisäksi verikokeita otettiin erittäin suuri määrä kaikenlaisiin putkiloihin ja päniköihin. Painoni oli laskenut kuukauden takaisesta sairaalakäynnistä sen -4kg.

Osastolla hoitajat kauhistelivat kovaa yskääni ja sama hämmästely jatkui, kun huoneeseen saapui erikoistuva lääkäri, erikoislääkäri ja osaston ylilääkäri aamukierrolle. Pitkän keskustelun ja tutkimuksien jälkeen päättivät, että käyn vatsan ultraäänessä ihan ensimmäisenä ja sen jälkeen kardiologin luokse sydämen ultraääneen. Jälkeenpäin selvisi epikriisistä, että vatsan ultraäänen tehnyt lääkäri oli suositellut jatkoon vatsan TT-kuvausta, koska toisessa munuaisessa oli näkynyt kuroumaa/rakennehäiriöitä, joka saattaisi olla vain arpikudosta. Sydämen ultraäänen tehnyt lääkäri päivysti samaan aikaan, joten hän vastaili puhelimeen kesken tutkimusten. Mutta rakenteet olivat hänen mielestään kunnossa ja sydänlihaspussissa oli normaali määrä nestettä.

Iltapäivä koitti ja osaston ylilääkäri tuli uudemman kerran juttusille. Saisin vahvan antibioottikuurin, jonka pitäisi tehota esim. mykoplasmaan ja keuhkoklamydiaan, jos minulla sellainen olisi. Lisäksi minun tulisi tehdä PEF-mittauksia ja seurantaa, jotta nähtäisiin puhallusarvot ja saataisiin laajempi käsitys keuhkojen voinnista. Sitten käytiin pitkä keskustelu siitä, että mitä päivän aikana vielä tapahtuisi ja lääkäri myös kertoi, että jäisin osastolle viikonlopun ylitse.

Alkuillasta pääsin keuhkojen CT-kuvaukseen varjoaineen kera. Sitä edelsi osittain tuskainen laskimokanyylin laitto. Sopivan suonen löytäminen ei labran naiselta onnistunut ja sain moitteita huonolla paikalla sijaitsevista tatuoinneistani. Onnekseni oma sairaanhoitajani oli varma, että onnistuu kanyylin laitossa. Kyllä se vaatikin pientä ähertelyä ja verenvuodatusta, sairaalarannekkeen vaihdon - mutta onnistui ensimmäisellä yrittämällä.

CT-kuvausta odotellessa alkoi jännittää mm. se, että miltä se varjoaine tuntuisikaan. Mutta huoneeseen päästyäni kuulin, että tutkimus olisi muutamassa minuutissa jo ohitse ja ennen varjoaineen laittamista saisin tiedon. Tutkimuksen aikana kuvauskoneesta kuulisin ohjeita hengityksen pidättämisestä yms. Kun varjoaine lähti käden kanyylin kautta leviämään, olo muuttui hetkessä lämpimäksi ja onneksi hoitaja oli ennakolta kertonut, että loppuvaiheessa voisi tuntua siltä, että pissat tulisivat housuun - siltä se tuntuikin. Ja ilman tuota ennakkovaroitusta olisinkin ollut aivan varma siitä, että olisin laskenut alleni. Niin ei kuitenkaan ollut. Kaikenkaikkiaan kuvauksessa ei ollut mitään jännittämisen arvoista ja se oli ohitse todella nopeasti. Sitten vain takaisin osastolle juomaan paljon nestettä, että varjoaine poistuisi kehosta.

Viikonloppu meni samalla kaavalla. Aamuin oli samat tutkimukset ja päivää rytmittivät syömiset. Yskä alkoi selkeästi laantua ja Panacod auttoi aina hetkellisesti. Tohdin kolmantena iltana käväistä hetken huoneemme edustalla olevalla oleskelutilalla muiden osastolla olijoiden seurassa.

Ilmeisesti laskimokanyyli aiheutti samaisen käden olkapäähän älyttömän kivun ja jomotuksen, johon piti jälleen popsia Panacodia että sai nukutuksi.

Poikkeava EKG

Tapahtuneesta on pian jo kaksi kuukautta aikaa. Yksinkertaisesti en ole jaksanut kirjoittaa ajatuksia saati tapahtumia ylös matkan varrella, mutta nyt yritän saada tiivistetyn paketin osissa kasaan..

Marraskuu oli siis yhtä sairastelua meidän koko perheellä. Kun muut joulukuun alussa tervehtyivät, oma sairauskierteeni vain jatkui. Marraskuussa olin vain neljä kokonaista työpäivää töissä ja lopulta kävi niin, että joulukuussakin vain viisi kokonaista työpäivää.

Koska anemiasta oli sovittu kontrolli omalle terveyskeskuslääkärille, menin sinne kuulemaan verikokeiden tulokset. Tilanne oli se, että hemoglobiini oli 105, mutta rautavarastot yhä vajaat. Valitin 8 viikkoa jatkunutta yskääni, äänen käheyttä ja jatkuvaa sairauskierrettä. Lääkärin mielestä kaikki johtuisi anemiasta, heikentyneestä yleiskunnosta, huonosta vastustuskyvystä ja infektiokierteestä. Lääkäri suoritti normaalit tutkimukset anemia-asioiden lisäksi ja sydänääniä kuunnellessa tilanne muuttui niin, että lääkäri kuuli "selvän sivuäänen", jollaista ei ole aiemmin kuulunut. Ääntä tutkittiin istuen, selin ja välillä hengitystä pidätellen. Lopulta lääkäri totesi, että sivuäänen vuoksi minun tulisi mennä käymään EKG:ssa (sydänfilmissä) jahka olen parantunut taudistani ja vointini olisi muutenkin parempi. Menin niin hämilleni, etten osannut vastaankaan laittaa.

Kotiin päästyäni kuitenkin sivuääni, sairastelu, väsymys ja voimattomuus sai oloni epävarmaksi. Päätin soittaa seuraavana päivänä työterveyteen. Sain ajan samalle päivälle, heti työvuoron jälkeiseksi.

Pääsin samalle lääkärille, jolla olin viimeksikin käynyt. Pitkän keskustelun jälkeen lääkäri kuunteli sydänäänet ja totesi, että hänen mielestään se sivuääni on pikemminkin voimakas virtausääni, mutta kaiken oireilun vuoksi laittoi samantien labraan EKG ja verikokeisiin. Labran hoitaja kyseli heti filmin ottamisen jälkeen omia tuntemuksia ja aloin epäillä, että näinköhän siellä jotain kuitenkin näkyy.

Pääsin nopeasti takaisin lääkärin huoneeseen, jossa hän kyseli samat kysymykset ja totesi sitten, että hän kirjoittaisi lähetteen keskussairaalaan koska EKG on poikkeava. Kysyin täsmennystä ja vastaus oli, että "ei millään tapaa normaali". Eli ajelin kotiin ja mies kuskasi minut sairaalalle.

Pääsin nopeasti sänkypaikalle monitoreihin kiinni. Sydänfilmi oli poikkeava. Aina kun maatessani puhuin hoitajien ja lääkäreiden kanssa, pulssini hyppäsi yli 110 - vaikkakin oloni oli hyvin rauhallinen. Onnekseni edellisen käynnin samainen sisätautien lääkäri oli vielä paikanpäällä ja hän oli puheidensa perusteella hieman pahoillaan, että edelliskerralla olivat "vain" keskittyneet anemian diagnosointiin - koska kaikki oireet sopivat silloin siihen. Hän kuitenkin kertoi, että mitä tutkimuksia oli suunnitellut ja tuskin pääsisin heti kotiin.

Sitten lääkäri vaihtui. Lääkäri numero 2 oli sitä mieltä, että ei minua mikään vaivaa - ehkä influenssa tai uusi infektio vain, mutta laittoi kuitenkin keuhkokuviin ja otatti influenssatestit. Kello lähenteli iltayhdeksää ja en ollut vielä saanut varmuutta, että siirtävätkö osastolle vai pääsenkö kotiin ja töihin aamuksi. Vitsikäs hoitaja oli sitä mieltä, että näytin aivan kamalalta (sairaalta), enkä varmasti lähtisi sairaalasta ilman sairauslomatodistusta. Reilun tunnin päästä paikalle tuli päivystävä sisätautilääkäri nopeasti käymään ja kertoi, että sisätautien osastolla oli vain yksi paikka vapaana - mutta että hän oli suositellut, että ottaisivat minut suoraan sinne. Jäisin sairaalaan siis lisätutkimuksiin. Ilmoitin töihin, etten tulisi aamulla. Minut siirrettiin osastolle ja huoneeseen, jossa oli kaksi vanhempaa naista. Sain ikkunapaikan. Pienen iltapalan jälkeen puoliltaöin aloin nukkumaan.

Sairastupailua - AGAIN

Useamman viikon sairasloman jälkeen palasin töihin. Olo oli muuten suhteellisen ok, mutta voimat olivat tipotiessään. Pientä huimausta ja heikotusta tuli, jos ympärillä olleet asiat vilisivät liian vauhdikkaasti silmissä (eli kun vauhti koveni). Ensimmäisen päivän jälkeen olin todella väsyksissä ja kotiin päästyä heittäydyin sohvalle pitkälleen.

Lähes heti kotiin päästyä huomasin jäpikän käytöksestä, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Lämpö kainalosta mitattuna 37,3 astetta. Eli kuumehan se sieltä taas ilmoitti tulostaan.. Mies vietti ensimmäisen päivän sairastelevan jäpikän kanssa, itse seuraavan sekä kolmannen, joka oli vapaapäivä muutenkin. Sairauslomatodistuksen hakureissulla lääkärissä todettiin, että silmätulehdus on palannut jälleen molempiin silmiin - eli uutta kuuria päälle. Korvat olivat vielä punaiset, mutta selkeästi edellisestä käynnistä paremmalla tolalla. Kuume kävi kolmen vuorokauden sisällä korkeimmillaan 38,5 asteessa. Neljännen päivän aamuna lämpö oli (meille) normaalissa 35-35,5 asteen tuntumassa, kunnes päiväunien jälkeen pompsahti taas 37,6. Ei auttanut kuin hätyytellä pappa hätiin, kun siihen oli mahdollisuus eikä tarvinnut kummankaan jäädä palkattomalle vapaapäivälle kotiin. Koko viikko jäpikällä meni siis sairastaessa ja vointi oli heikko. Ruoka ei maittanut ja leikit eivät kiinnostaneet. Kunnes viikonloppuna alkoi näkymään vihdoin pientä toipumisen merkkiä..

Ja siinä vaiheessa sairastuin itse. Flunssa ilmoitti päivää aiemmin tulostaan ja sieltä se lämpö lähti työpäivän jälkeen kohoamaan niin, että yöllä rikottiin 38 raja. Olipa jälleen karsea ja turhauttava olo.. Töistä piti jäädä taas sairaslomalle päiväksi ja marssia työterveyteen. Siellä käytiin erikoislääkärin kanssa anemian "tilannetta" yhdessä läpi. Hän kehoitti harkitsemaan ehkäisypillereiden käyttöön ottamista, sillä erään hematologin mukaan niukatkin kuukautiset voivat olla riittävät anemiaa aiheuttamaan. Ja painotti, että rautavarastoja tulisi tankata jotta saataisiin vointi paremmaksi. Neljästä viikosta kolme viikkoa pelkkää sairastelua, kyllä turhauttaa. Ja sitä ennen vielä yhtäsoittoa kolme viikkoa flunssassa ja ääni käheänä, niinkuin nyt.

Ja jottei tässä olisi vielä kaikki, niin neidin yskä vain paheni viikonlopun aikana ja heti maanantaina päiväkotipäivän jälkeen iloksemme saimme todeta, että ruoka ei maistu ja vain sohvalla tekee mieli maata. Kainalosta mitattuna lämpö 37. Toisella kerralla 37,6. Kolmannella 38. Here we go again!

Marraskuu - tänä vuonna selkästi sairastelun kuukausi. Huoh. Haluan eroon tästä kierteestä! Enkä halua, että ipanat joutuvat sairastamaan näin paljon ja tiheästi.

Lasten reagointi

"Äiti on pipi."

"Hyvää kotipäivää, äiti!"

Jäpikkä on lähinnä hämmästellyt kädessä olevia pisteitä, mustelmia ja valkoisia laastareita. Niiden kautta ehkä parhaiten on tuolle alle 3-vuotiaalle konkretisoitunut se, että äitiä on tutkittu ja äiti on kipeä. Suloinen pieni rakkauspakkaus, joka suukottaa ja kulmat kurtussa toteaa "äiti pipi".

Neiti ymmärtää asioita selkeästi eri tavalla, osaa kysellä ja on omalla tavallaan kiinnostunut. "Miksi olit sairaalassa? Oliko sulla oma huone? Kuka se sun kaveri siellä oli? Leikittekö te yhdessä? Mitä sulle tehtiin siellä? Miten sua tutkittiin siellä? Katsoiko se lääkäri sun korviin ja suuhun? Pistettiinkö sua? Sattuiko se? Mua ei sattunut, se vähän kirveli vaan. Meetkö takas sairaalaan?". 4-vuotiaan on toki helpompi samaistua, kun muistaa viimeisimpiä omia tutkimuksiaan ja kuukausi takaperin saamansa rokotteen vaikutukset. Vastahan jäpikänkin kanssa kävimme sydänkontrollissa. Ja on ollut kuumetta ja enterorokkoa, mitä käyty terveyskeskuksessa molemmilta ipanalta toteamassa.

Tavoitteena on ollut puhua muutenkin ipanoille mahdollisimman rehellisesti asioista ja vastata kysymyksiin lyhyen ytimekkäästi, mutta tarpeeksi kattavasti. Liittyivät asiat sitten kuolemaan, hautajaisiin, sairasteluun, kipuihin tai onnenkyyneleisiin, iloihin, rakkaudentunnustuksiin. "Äiti on nyt vähän kipeä ja väsynyt". Ja kun asiasta on puhuttu hetki, unohtuu se sitten hyvinkin nopeasti. Yöunetkin ovat pysyneet samanlaisina molemmilla, ei ole tullut mitään huutoitkuja tai mainittavia unia. Jäpikkä kömpii yöllä viereen nukkumaan ja neiti heräilee kerran tai pari yön aikana.

Ihan tavallista arkea muuten siis eletään, mitä nyt sairastumisesta johtuen äiti on lähinnä maannut sohvalla tai sängyssä. Halittelut ja suukottelut, pienet kivat lämpimät hetket piristää niin aikuisia kuin ipanoitakin. Tai vaikka yhteiset 10 minuutin iloiset hetket iPadilla pelatessa. Ja sitten on toki ne tutut hetket, kun kinastellaan, laitetaan kaikessa vastaan ja saadaan itkupotkuraivareita olohuoneen matolla, koska juuri nyt ei asiat menneet ipanan haluamalla tavalla.

Virusinfektio

Kolme vuorokautta kotiutumisen jälkeen olo oli hyvinkin samanlainen, kuin mitä sairaalaan mennessä. Huimasi, heikotti, päätä ja koko kroppaa särki. Tuona päivänä tuli rehkittyä ehkä hieman liikaa..

Aamulla piti viedä ipanoille päiväkotiin hanskat ja kävin siinä samalla sitten rauhallisella kävelyllä. Jonka jälkeen lepäilin kotosalla vielä lähes nelisen tuntia, ennen kuin lähdin käymään työpaikallani viemässä sairauslomatodistuksen ja työpuhelimen. Vielä kerkesin olemaan sohvan omana tunnin verran, kunnes lähdin hakemaan esikoista päiväkodista neuvolalääkäriin. Neuvolassa odoteltiin puolisen tuntia ja alkoi tuntua, ettei sitä meidän aikaa kyllä näköjään sitten ollutkaan.. Kunnes oma neuvolantätimme tuli ulos huoneestaan ja hämmästyi, että miksi olimme siellä, kun lääkärikin on jo pois lähtenyt. Kävi ilmi, että neuvolantätimme oli poistanut tuon päiväisen 4-vuotis lääkäriajan ja siirtänyt sen loppukuulle samaan yhteyteen, milloin mentäisiin lääkärin pakeille neidin allergiaoireiden takia. En voinut ymmärtää, että miksi hän niin oli tehnyt - varsinkin kun olin vielä sähköpostissa kysellyt, että riittäisikö että allergiaoireet otettaisiin esille tuolla 4-vuotis lääkärineuvolassa. Noh, joku aivopieru oli hänelle sattunut tuossa ja that's it.. Hän kysyi, että eikai meille nyt liikaa ollut haittaa tullut tuosta turhasta käynnistä ja sitten kerroinkin viikonlopun tapahtumista, anemia -diagnoosista ja tulevasta. Hän oli kovin pahoillaan ja kyseli, että tarvitsisimmeko mahdollisesti kotiapua, mutta kerroin että selviämme kyllä. Mietti edelliskerran sanomisiani ja muisti, että olin itsekin pohtinut ääneen tuota jatkuvaa väsymystäni ja sairasteluani.. Käski lepäillä ja toivotti tsemppiä.

Alkuillalle olin sopinut, että kaverini voisi lapsiensa kanssa tulla tuomaan neidin lahjan ja samalla meitä moikkaamaan. Olin vain taas jo aivan poikki, kun kotiin neuvolasta päästiin.. Vierailu sujui kuitenkin suht nopeasti ja hyvin. Heidän lähdettyään olo kuitenkin romahti. Särki aivan jokaista kohtaa kropasta, huimasi, heikotti, palelsi ja en kyennyt tekemään mitään. Keuhkoissa ja keuhkoputkessa tuntui pahalta, yskin noin 20 min ajan yhtäsoittoa.. Kömmin sohvalle viltin alle, lämpö näytti 36,6. Tärinä jatkui ja lasten mentyä nukkumaan lämpö oli 35,8. Pian makasin sohvalla kahden viltin ja paksun peiton alla. Tunnin päästä lämpö oli lähestulkoon 38. Ilmankos olo olikin niin kamala.. Siitä sitten nousi 38,3 saakka ja jämähti.

Alkuyöstä sairaanhoitaja-kaverini kehotuksesta soitin päivystykseen. Sieltä neuvottiin ottamaan panadolia ja juomaan nestettä. Jos olo yön aikana pahenisi, saisin lähteä päivystykseen. Jos vointi olisi aamulla sama, tulisi olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen.

Yö meni kuumehorkassa ja lääkkeen alkaessa vaikuttaa lämpö jämähti 37,5. Aamulla oli ollut tarkoitus letittää neidin hiukset päiväkotiin kuvausta varten, mutten ololtani kyennyt siihen. Nopeasti vain saparot päähän, suukot ja halit ipanoille ja takaisin sänkyyn nukkumaan. Puolenpäivän aikaan pakotin itseni sohvalle. Aamupalaksi kulhoon kaadoin maustamatonta jogurttia 150g, puolikkaan banaanin, muutaman klementiini-siivun ja päälle gluteenitonta mysliä. Kyytipojaksi tuopillinen vettä. Sohvalla viimeisintä Ensitreffit alttarilla -jaksoa seuratessa sain aamiaisen uppoamaan alas. Sitten iski taas totaali väsähtäminen ja silmät lupsuen tuijotin jotakin hömppäohjelmaa, kunnes luovutin ja kömmin takaisin sänkyyn. Heräsin puoli viiden aikaan, kun mies saapui ipanoiden kanssa kotiin. Olo oli yhä kamala, yläkroppaa ahdisti ja lämpö pysytteli 37,3 paikkeilla. Päätin soittaa terveyskeskukseen ja sieltä pyydettiinkin näytille.

Terveyskeskukseen päästyä pääsin makoilemaan sänkyyn. Sairaanhoitaja tuli ottamaan verenpaineet, jotka toisella mittauksella muuttuivat hyviksi. Hapetus oli 99, samassa yhteydessä pulssi pyöri 100 kieppeillä. Sitten pistettiin sormenpäähän ja otettiin tulehdusarvot. Kysyin hemoglobiinin mittauttamisesta, johon sairaanhoitaja kertoi, että arvot otettaisiin jos lääkäri niin pyytäisi. Tulos tuli, crp 22 ml/l. Sitten sh lähti hakemaan hemoglobiini-pikatesteriä. Pistettiin uudestaan ja tuloksena hemoglobiini 98 g/l. Eli tulehdusarvot hieman nousseet ja hb pysynyt suht samana 100>98. Puolisen tuntia kerkesin torkkumaan, kunnes lääkäri tuli hakemaan huoneeseensa.

Siellä sitten tutkittiin korvat, nielu ja imusolmukkeet. Lääkäri kuunteli keuhkot ja sydämen, paineli vatsan jota aristikin joka ikisestä kohdasta. Crp-tulos viittasi virus-tartuntaan. Koska lähtötilanne perjantaista alkaen oli yleisvoinnin suhteen jo heikko ja anemia lisää itsessään infektioriskiä, oli lääkärin mukaan vain huonoa tuuria että olin onnistunut saamaan uuden virustartunnan. Hänen mukaansa uskalsin rauhallisin mielin toipua kotona taudista, mutta jos vointi muuttuisi uudemman kerran, niin tulisi olla yhteydessä uudelleen. Silloin ei enää tämä diagnoosi ns. pätisi.

Ilmoitin miehelle, että pääsisin kotiin. Siitäkin huolimatta, että oli jo ipanoiden nukkumaanmenoaika, lähti kolmikko minua vielä kotiin noutamaan. Kotiin päästyä suukoteltiin ja haliteltiin ipanoiden kanssa, jonka jälkeen asetuin sohvalle viltin alle mussuttamaan leipää ja mehukeittoa. Tunnin verran katselin televisiota miehen kanssa (eli silmät välillä ummistaen), kunnes siirryin sänkyyn nukkumaan.  Kaikenkaikkiaan olin 24h aikana jaksanut pysyä hereillä noin 4h ajan.

Sairaalakäynti part2

Aamulla kello 6 aikaan heräsin vessahätään ja sen jälkeen en enää päässyt uneen. Päädyin siis pläräämän puhelintani ja kirjoittamaan viimeisintä informaatiota esikoisen "vauvaryhmään". Kellon lähentyessä seitsemää laitoin myös miehelle ja äidilleni viestiä, jotka olivat kyselleet voinnistani. Olen viesteihin kirjoittanut silloin, että "Väsyttää, päätä ja koko kroppaa särkee.. Kyllä lääkäri illalla omia poissulkevia pohdintojaan teki, mutta ei sanonut mitään, että "sulla saattaisi olla tää.." tjsp".

Viestittelyn välillä ummistin silmiäni ja torkahtelin. Hieman ennen kahdeksaa eilisillan toiseksi viimeinen näytteiden ottaja tuli huoneeseen ja täytti neljään putkiloon verta. Heti perään huonetoverini sai aamupalaa syödäkseen. Reilun puolentunnin kuluttua huoneeseen tuli sairaanhoitaja numero 7, jolta sain päänsärkyyni panadolin ja janontunteeseeni tipan. Osastolla oli nelisenkymmentä muutakin potilasta ja olin osaston loppupäähän sijoitettuna, joten lääkärin paikalle oloa saisin odotella useita tunteja. Väsytti, särki ja heikotti, joten päätin odotellessa nukkua. Muistaakseni jossain vaiheessa sairaanhoitaja numero 8 kävi esittäytymässä ja kyselemässä vointiani.

Heräsin lääkärin (numero 3) huoneeseen saapumiseen klo13. Edelleen osa verikokeiden tuloksista puuttui, mutta pystyttiin kuitenkin suunnittelemaan jatkoa. Lääkäri kyseli pitkälti samoja kysymyksiä, mitä edellisen illan lääkäri numero 1 oli kysellyt. Kerroin jälleen oireistani, mutta lääkäri ei katsonut kirjoittamaani oirelistaa. Hänen mielestään vaikutti siltä, että kyseessä on raudanpuutoksesta johtuva anemia. Yritti laittaa runsaiden kuukautisten piikkiin, vaikka kerroin että teini-iässä kuukautiseni kestivät jopa 11 päivää runsaina ja nykyään määrä olisi vähintäänkin 1/3 silloisesta, vain yhdellä tai kahdella ns. runsaammalla vuotopäivällä. Puhuttiin lähisuvun sairauksista. Oma ukkini sairastui jo alle 40-vuotiaana, diagnoosilista oli pitkä, mutta eniten esille pomppasivat peräsuolisyöpä, suolistomelanooma ja aivoinfarkti. Lääkäri teki päätöksen, että laittaisi lähetteet kiireellisenä gastroskopiaan (ruokatorven, mahalaukun ja peräsuolen tähystykseen). Samalla määräsi jatkuvaan närästykseeni Somac-kuurin, jota tulisi syödä päivittäin aina tähystyksiin saakka.

 

Verikokeiden mukaan kaikki punasoluarvoni olivat todella vähäisiä. Hemoglobiini oli noussut verensiirrolla illan 84/85 lukemista 100 g/l. Lääkäri sanoi, että jahka viimeiset verikokeiden tulokset tulisivat, niin voitaisiin varmistua siitä että laitetaan lisärauta-annos tippumaan. Mahdollisesti saisin lähteä sen jälkeen kotiin, mutta mahdollisesti myös saattaisin jäädä osastolle seurantaan vielä yhden yön ajaksi. Saattaisi kestää jopa kolmesta neljään viikkoa, että olotilani kohenisi punasolujen uusiutuessa. Jos kuitenkin vointini huononisi, tulisi lähteä mittauttamaan hemoglobiiniarvot.

Sain luvan syödä, joten sh nro 8 toi tarjoittimella leipää, jogurttia, banaania ja lasilliset mehukeittoa sekä mehua. Avasin television ja katselin Latelan kauden viimeisen jakson. Huonetoveri oli jossain vaiheessa ennen puoltapäivää kotiutettu, joten tohdin soitella puheluitakin läheisille. Päiväkahviaika tuli ja sain kahvia kera pullasiivun. Olo koheni, vaikkei kuitenkaan poistanut huimausta, särkyjä tai kolotusta.

Kellon lähestyessä kolmea sh numero 8 tuli huoneeseen tuomaan lisärautaa. Ferritiini arvoni oli 4, sh:n mukaan arvon tulisi olla vähintään 12 µg/l. Sh vielä mainitsi, että "sinun tapauksessasi lähetteet lähtivät kiireellisinä, ne katsottaisiin pian ja ajat pitäisi tulla kotiin postitse 1,5 viikon kuluessa". Eli ajat tähystyksiin ja hemoglobiinin seurantaan. Mitään rautakuuria en odotellessa söisi, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt pitäisi keskittyä toipumiseen, syömään ja voimaan hyvin. Sovittiin, että lähtisin päivällisen jälkeen kotiin. Lääkäri oli kertonut, että saisin halutessani lähteä tiputuksen jälkeen kotiin, jos oloni siltä tuntuisi. Kahden viikon sairasloman oli myös määrännyt.

Kello 17 aikaan sh tuli ottamaan ferritiini-tipan ja kanyylin pois. Samaan syssyyn tuli ruoka, jonka nautin ilomielin. Ilmoitin miehelle, että minut saisi tulla hakemaan kotiin. Poistuessani klo17:30 aikaan kiitin osaston aulassa henkilökuntaa, jotka toivottivat minulle hyvää jatkoa. Kaikenkaikkiaan sairaalakäynti oli siis positiivinen kokemus. Olen iloinen, että nyt tutkitaan ja selvitellään, että mistä anemia johtuu.

Sairaalakäynti part1

Saavuin keskussairaalaan alkuillasta, tuntia myöhemmin mitä olin poistunut työterveydestä. Siinä vaiheessa tuntui hieman oudolta, että minut oli sairaalaan ylipäätänsä passitettu. Vaikka olo olikin aivan kamala, ajattelin että se kyllä kohentuisi kotona lepäämällä. Ensimmäinen tapaamani sairaanhoitaja päivystyksessä ei juuri ilmettään väräyttänyt, seuraavalla luukulla toinen sh hämmästeli alhaista hemoglobiinia. Minut ohjattiin odottamaan sairaanhoitajaa, verikokeita ja lääkäriä pitkän käytävän perällä olevaan odotustilaan. Valitsin nurkkapaikan, josta pystyi tuijottamaan katonrajassa olevaa pientä televisiota. Odotustilassa istui saapuessani muutama muukin ihminen rannekkeineen. Perässäni tuli yksi nainen, joka käveli vaikean näköisesti. Oma kiireellisyysluokkani oli D, joten arvelin että ainakin tuo perässäni saapunut nainen menisi ohitseni. Laittelin viestiä äidille ja miehelleni.

Jonkin aikaa olin saanut odottaa, kunnes sairaanhoitaja numero 3 saapui paikanpäälle kyselemään oireistani. Siinä kaikkien miesten ja naisten kesken täytyi puhua oireista, tuntui tosi vaivalloiselta - varsinkin kun ääneni oli niin käheänä ettei kuiskaaminen edes onnistunut. Ärsyttikin, joten en oireista kovin pitkää listausta sanonut. Tuossa vaiheessa lämpö oli 37, sokeriarvot 5.0, verenpaineet 150/76 ja hapetus 97. Sanottiin, että labrasta tullaan pian ottamaan verikokeita. Tuloksien saamisessa kestäisi muutaman tunnin ajan. Jäin siis paikoilleni odottamaan. Ihmiset pääosin odotustilassa vaihtuivat. Vanhukset viipyivät vain hetken. iPhonen akku väheni uhkaavasti, oli pakko yrittää katsoa televisiota. Väsytti ja päässä humisi niin paljon, ettei television katsomisesta tullut sitten edes mitään. Lähinnä nojasin polviini ja yritin hengitellä ja taistella nukahtamista vastaan. Huomasin, että keräsin katseita.

Äidilleni olen laittanut siinä vaiheessa viestin: "2,5h verikokeiden otosta. Olin jo jonkun aikaa tässä yksinäni, mutta ei ole tullut lääkärin pakeille kutsua.. Väsyttää, päätä särkee ja tekisi mieli heittäytyä lattialle nukkumaan. Niin ja nälkäkin on."

Viestin laittamisen jälkeen ei mennyt kuin muutama minuutti, kun jälleen tultiin labrasta hakemaan lisää verta kahteen putkiloon. Kuulemma lisäselvityksiä tarvittiin ja tällä kertaa tuloksien piti tulla pienemmän koneen kautta, eli tuloksien pitäisi tulla nopeammin. Lisäksi verikokeiden ottaja kertoi, että nämä näytteet oli merkattu menemään "massan yli". Onnekseni samaan aikaan sairaanhoitaja numero 4 tuli luokseni ja kysyi, josko haluaisin siirtyä sängylle lepäämään. Lähdin mielelläni hänen mukaansa. Pääsin sängylle lämpimän peiton alle. Nopeasti laitoin viestit miehelle ja äidilleni, vedin peiton pääni päälle, ummistin silmäni ja torkahtelin.

Mies oli laittanut useita viestejä joissa kyseli, että joko tiesin verikokeiden tuloksia tai sitä, että joudunko jäämään osastolle. Vastailin, etten tiennyt ja että olen yrittänyt nukkua, mutta se on valaistuksesta ja metelistä johtuen hieman vaikeaa. Kerkesin siis 1,5h makoilla sängyllä kunnes nuori mieslääkäri ilmestyi herättelemään. Oli aika vastailla liutaan kysymyksiä, kertoa oireista ja oireiden kestoista. Piti kertoa myös alusta alkaen, että kuinka ylipäätänsä sairaalaan päädyin. Siinä verhojen hieman suojatessa täytyi sitten housujakin laskea alas ja antaa lääkärin tutkia. Lääkäri lähti, palasi jonkun ajan kuluttua ja kyseli lisää. Vielä puuttui joitakin verikokeiden tuloksia, mutta hän sanoi, että "Jäät osastolle ja saat lisäverta. Tästä lähtee pyörät pyörimään ja aletaan selvittämään, että mistä anemia johtuu". Hetken päästä sairaanhoitaja numero 4 kuljetti keuhkokuviin. Se oli nopeasti ohitse ja pääsin takaisin päivystyspaikalleni. Sitten siihen tulikin jo sairaanhoitaja numero 5, joka alkoi laittamaan kanyylia oikeaan ranteeseeni. Jälleen mainitsin, että olen neulakammoinen. Ja sitten suoni puhkesi. Sh pahoitteli ja eikun uutta yritystä vasempaan ranteeseen. Samaan aikaan paikalle sattui labrasta verinäytteiden hakija, joka tarvitsi pariin putkiloon verta. Sh kerkesi innostumaan, että nyt osuikin kohdalle hyvä suoni ja eiköhän tämä onnistunut, kunnes sekin suoni puhkesi. Sh oli hyvin pahoillaan. Sänky oli siinä oikein kunnolla poikittain ja itseäni melkein itketti, että kolmannen kerran joutuvat parin minuutin sisällä piikittämään, kunnes tilannetta hämmästelemään sattui nuori mieslääkäri numero 2. Hän siihen tuli sitten varmoin ottein ja hetken teki töitä suonen kanssa vasemmassa kämmenselässä, kunnes onnisti. Labraan saatiin tarvittavat verimäärät ja kanyyli paikalleen. Siitä pääsinkin sitten siirtymään osastolle, seuraavaan kerrokseen, jonne sh numero 5 saatteli.

Osaston aulasta sh nro 5 kysyi huoneen numeroa. Huoneessa oli toinen potilas nukkumassa. Sinne sitten jäin odottamaan, kunnes jälleen mukava sairaanhoitaja numero 6 tuli huoneeseen. Sh nro 6 kyseli vointiani, nälkääni ja halusinko pukeutua sairaalavaatteisiin. Mitattiin verenpaineet, hapetus ja lämpö. Siinä sitten valmistauduin yötä vasten, kunnes sain tarjoittimella muutaman voileivän, jogurttia, mehukeittoa, lasillisen mehua ja banaanin. Kuulin, että yöstä alkaen joutuisin paastoamaan mahdollisten testien varalta. Verensiirron saisin, jahka viimeiset labratulokset olisivat valmiina ja itse verikin olisi valmis. Syötyäni kömmin peiton alle, laitoin korvatulpat korviin ja aloin nukkumaan. Noin tunnin päästä klo01 aikaan sh nro 6 tuli huoneeseen lisäveren kanssa. Letku kiinni kanyyliin, sideharsoa päälle ja veri tippumaan hitaasti ensimmäisen kymmenen minuutin ajaksi. Taisin nukahtaa samantien, mutta havahduin sh nro 6 käydessä huoneessa. En jaksanut edes kuvata lisäveripussia, vaikka olisi ollut mielenkiintoista myöhemmin katsoa pussissa lukeneita tietoja. Klo03 aikaan heräsin, kun sh nro 6 tuli ottamaan letkun irti kanyylista. Sain jatkaa uniani. Huonetoveriani käytiin katsomassa vähintään tunnin välein, joten havahduin niihin kertoihin, mutta joka kerta pääsin takaisin uneen.

Se kuuluu pikkulapsiaikaan, niin ne sanoo

Vuoden olen ollut todella väsynyt ja voimaton. Kauemminkin, mutta tuo töihin paluu sen konkretisoi parhaiten. Aamuvuorossa töissä jaksan tehdä asioita, vaikka hyvinkin vaikeaa se on välillä ollut. Kotiin päästyä en ole jaksanut sitten mitään tehdä. Saattanut kulua pitkäänkin, että jaksan tyhjentää tiskikoneen tai tarttua imurin varteen. Sohvalla viltin alla on paras kölliä.. Väsyttää, paleltaa ja kiukuttaa.

"Väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen".

"Ne on nää ruuhkavuodet, jotka väsyttää."

Mutta kun se väsymys on sellaista, ettei ihan oikeasti jaksa? Kun täytyy itsensä ihan tosissaan pakottaa tekemään asioita, koska eihän nyt kahden pienen lapsen äiti voi olla niin väsynyt ettei mitään kotona saa aikaiseksi työpäivän jälkeen. Eikä kaikkea voi jättää isän tehtäväksi.

Uniongelmista olen kärsinyt paljon esikoisen raskausajasta lähtien. On väsyttänyt, muttei ole vaan saanut nukuttua. Pitäisi nukkua, muttei uni tule. Jos nukahtaa, herää lapsen itkuun ja itse ei pääsekään enää uneen. Viimeisimmän puolen vuoden aikana tilanne kääntyi selkeästi. Olen laittanut itse tämän ylitsepääsemättömän väsymyksen toukokuun stressin piikkiin. Mutta ilmeisesti anemia on ollut the syyllinen jo kauemmin. Sanottakoon tähän väliin, että miesparka.

Olen ollut flunssassa useamman viikon ajan, enterorokosta lähtien olo on ollut tavanomaista voimattomampi. Viimeisimmän viikon ajan ääni on ollut käheänä ja yskää on ollut. Töitä tehdessä on kuitenkin henkeä ahdistanut omituisella tavalla. Loppuviikosta tuli todella voimaton olo. Painavien laatikoiden nostelu oli ensimmäisestä laatikosta lähtien todella raskasta, tuskanhiki iski päälle heti. Kurkkua ja rintakehää poltteli, keuhkoihin sattui ja päässä humisi. Tuli olo, että on parempi lähteä käymään työterveydessä. Siellä todettiin akuutti kurkunpään / henkitorven tulehdus. Myös "puhekielto" langetettiin. Mainitsin enterorokosta, jonka 'ansiosta' päädyttiin ottamaan verikokeet. Sanottiin, ettei puhelua tule jos arvot ovat ok.

Meni puolisen tuntia ja puhelin soi. Kuulemma tulehdusarvot vain hieman koholla, mutta olivat labrasta soitelleet perään, että hemoglobiini on alhainen. Varattiin sitten tunnin päähän lääkärille aikaa. Sinne mennessä lääkäri kertoi, että jos arvot ovat uusintakokeen jälkeen yhä samaa luokkaa niin hän laittaa lähetteen samantien keskussairaalaan. Kävin labrassa ja siinä odotellessa kerkesin tutkimaan kunnolla anemian oireilua. Kaikki oireet täsmäsivät omiin olotiloihini. Vastaukset tulivat ja pääsin lääkärin huoneeseen jossa käytiin oireet läpi pikaisesti. Hemoglobiini oli 83, naisilla viitearvo on 117-155 g/l. Lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan.

Anemia. Siitäkö löytyi syy tälle jatkuvalle väsymykselle?

Sydänkontrolli ja sairastelua

Niitä, jäpikän sydänkontrolleja, on kahden vuoden sisälle mahtunut useita. Aortan kaaren lievä kapeuma korjaantui itsestään ja loppuvuoden 2015 osalta kontrollivälejä harvennettiin. Viime marras-joulukuussa jäpikän vointi kuitenkin huononi. Oli jatkuvasti väsynyt, ei jaksanut touhuta ja makasi lähinnä vasemmalla kyljellään käsi suoraksi ojennettuna. Päiväkodissakin huolestuttiin. Syksyn sydänkontrolli oli siirtynyt jo useita kertoja, milloin meidän puolelta ja milloin sairaalan puolelta. Meille oli myös sanottu, ettei peruutusaikoja ole mahdollista saada lastentautien poliklinikalta. Yhtenä joulukuisena päivänä kuitenkin sain soiton, jonka ansiosta päästiin heti samana päivänä sydänpolille tarkastamaan tilanne.

Epikriisistä:

Diagnoosit: kaksiliuskainen aorttaläppä, kammioväliseinän aukko

Tulosyy: Seuranta kaksiosaisen aorttaläpän ja kammioväliseinäaukon vuoksi. Lisäksi aortankaari oli välillä kapeahko.

Sairastunut marraskuun loppupuolella korvatulehdukseen. Edelleen päiväkodissakin ollut väsyneempi, lepäilee, ruoka ei maistu, ripulia ja pientä lämpöä. Atooppinen ihottuma edelleen.

Status: Yleisvointi hyvä. Keuhkot auskultoiden vapaat, ei vinkunaa tai rohinaa. Sydänsyke tasainen, istuen ja selinmakuulla kuuluu 2/6 vahva sivuääni kylkiluuväli IV ja karheako sternumin yläpuolelta molemmin puolin. Vatsa pehmeä, maksa normaali ja reisivaltimopulssi tuntuu hyvin oikealta.

Ultraääni: Normaali nelilokerorakenne ja yhteydet. Kammioväliseinäaukko sijaitsee oikean uloskanavan suuntaan menevän edessä lihasalueella pieni pätkä läpän tason alapuolella. Nopea oikovirtaus ja hyvä painegradientti kammioiden välillä. Aortankaari nyt hyvännäköinen ja normaali pulsatiivinen antegradinen virtaus. AV-läpät normaalikokoiset. Normaalit sisäänvirtaussingnaalit. Aorttaläpässä näkyy kolme purjetta mutta avautumisliike on kaksiosainen, toiminnallisesti kaksiosainen läppä. Ylimmäinen reuna paksuhkon näköinen. Ei vuotoa.

TV 22 / MV 23 mm, TAPSE 25 mm, V max AO 1.3/s, kudosdopplerilla kammioväliseinän puolelta E/e-suhde 10 eli poikkeava, takaseinän puolelta 7 eli normaali. LV 32/20 mm, FS 39 % ja EF 70 %, kammioväliseinä ja takaseinä 4 mm, RV 11 mm. Aorttaläppä 11 mm, tyvi 14 mm ja keuhkovaltimoläppä 17 mm. Verenkierto keuhkoihin normaali. Aortankaari istmus 12 mm.

Edelleen näkyy kammioväliseinäaukko, jonka kautta nopea oikovirtaus, tämä aiheuttaa sivuäänen. Lisäksi toiminnallisesti kaksiosainen aorttaläppä."

Kaikenkaikkiaan jäpikän loppuvuoden väsymys meni virustaudin ja korvatulehduksen jälkitilan piikkiin. Onneksi lopulta myös tuo väsymystila korjaantui joulun 'pidempien' pyhien avulla. Ehkä ensimmäiset kuukaudet päiväkodissa olivat riittävän rankkoja?

Sairastelulle ei kuitenkaan tullut loppua, vaan meidän taloudessa sairasteltiin koko kevät kahden viikon välein, jäpikkä useammin kuin neiti. Työnantajani ei jatkuvista poissaoloistani ilahtunut lainkaan, ei ymmärtänyt että miksi minun täytyi jatkuvasti jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin ja miksei mies voinut jäädä. Itse kuitenkin sain olla palkallisesti kotona sairaan lapsen kanssa kotona sen kolme päivää. Jos mies olisi kotiin jäänyt, olisi menetetty noiden päivien ajalta palkka täysin. Tätähän työnantajalle ei olisi tarvinnut edes kertoa, mutta lopulta työnantajapuolelta tullut painostus riitti ja kerroin syyn esimiehelleni. Työnantajalla on mahdollisuus pyytää vanhempia vuorottelemaan tai jakamaan sairauspäivät keskenään, mutta vanhemmat itse saavat päättää kuinka toimivat. Meidän tilanteessa oli järkevintä toimia yllä mainitulla tavalla. Tottakai olisimme muuten vuorotelleetkin, mutta rahallisesti se ei ollut järkevää.

Sairastelu kuitenkin loppui kelien lämmetessä. Touko-elokuun aikana ipanat saivat olla terveinä. Syyskuun lopulla kelien sopivasti viilentyessä sairastuttiin ensimmäisen kerran. Enterorokkoon.