Sektiopäivä

Päivä, jolloin pikkuveli syntyi suunnitellulla sektiolla.

10.03.2014

Herätys soi puhelimessa klo 5:30. Ihmeen hyvin tulikin nukuttua, tosin uni ei tullut miehen vieressä sängyssä vaan vaati sohvan kovuuden, jotta pystyi nukahtamaan. Noin 5h tuli unta yhdellä herätyksellä. Pieni prinsessakaan ei herännyt meidän onneksemme yöllä kertaakaan. Odotin sohvalla sen aikaa, että mies sai itsensä ylös ja tuli pukemaan mulle päälle tukisukat. Sen jälkeen lähdin vessaan siistiytymään. Olisi janottanut kamalasti, mutta klo24 jälkeen syöminen ja juominen oli kiellettyä.

Pakkailin vielä viimeisiä tavaroita, kun miehen isä tuli paikalle prinsessan vahtihommiin hieman ennen klo 6. Lähdimme jännittynein mielin kohti sairaalaa klo 6:10. Mies halusi vielä pysähtyä ABC:lle ostamaan itsellensä energiajuoman ja limsan.

Sairaalalle saavuimme hyvissä ajoin. Ilmoittautuminen leikkaukseen tapahtui klo 6:45. Ilmoittautumisen jälkeen sain mennä naisten pukuhuoneeseen, josta annettiin päälle puettaviksi sairaalavaatteet. Kaikki omat tavarat, korut mukaan lukien, tuli jättää kaappiin. Silmälasit sain kuitenkin tällä kertaa pitää päässäni. Vaatteiden vaihdon jälkeen noin klo7:15 meidät jo kutsuttiinkin kätilön juttusille. Kätilö ei kerennyt juuri suutansa avata, kun leikkaava lääkäri saapui paikanpäälle. Kerroin hänelle edellisen leikkauksen kivuista ja hän lupasi kysellä pitkin leikkausta olojani, sekä kehoitti heti kertomaan jos kipuja alkaisi ilmestyä. Keskustelun jälkeen lääkäri tarkisti vielä ultralla, että vauva tosiaankin oli yhä perätilassa. Sitten saimme siirtyä hetkeksi käytävään odottamaan, kun toinen sektioon tulossa ollut äiti kävi omat asiansa lääkärin kanssa. Sen jälkeen kätilö otti meidät huoneeseensa uudelleen. Kävimme läpi esitäytetyt tiedot, katsoimme verensokerit (jotka oli 5.1) ja sain hörpätä vatsaa tasapainottavan kulauksen ihmelientä - yök. Sitten meillä olikin jo kiire leikkaussaliin, olimme kuulemma jo hieman myöhässä aikataulusta. Kävellessä saliin sain kokea vielä raskauden viimeiset kivuliaat supistukset.

Mies jäi hetkeksi odottelemaan synnytysvastaanoton ja leikkaussalin väliselle käytävälle, kun kätilö ohjasi minut tuttuun saliin. Samaan saliin, jossa prinsessakin näki kylmät loisteputkivalot ensimmäisenä mahasta nostettuaan. Kätilö poistui salista viemään miestä pukuhuoneeseen vaihtamaan sairaalavaatteet ja vihreät suojavaatteet päällensä.

Oli jännä ja hämmentävä kokemus seistä salin ovella, kun viimeksi paikalle oli tuotu sängyllä. Jätin ovensuussa olevaan naulakkoon aamutakin ja pitkät housut. Sen jälkeen kipusin leikkauspöydälle ja esivalmistelut aloitettiin heti. Sairaanhoitaja (jonka tiesin opiskeluvuosiltani) aloitti valmistelut katetrin laitolla. Jotain puhdistusainetta hän ilmeisesti alapäähäni valeli, se nimittäin kirveli niin että lähes huusin ääneen. SH totesi, että "ilmeisesti on aika kuivat limakalvot" ja sitä ne tottavie olikin koko raskauden ajan. Katetrin laitto sattui tälläkin kertaa pirusti ja onnistui vasta toisella yrittämällä! Samaan aikaan anestesialääkäri tuikkasi vasempaan käteeni kanyylin. Tupla AU! Sitten sainkin kääntyä jo oikealle kyljelleni ja hakea oikeanlaisen asennon leikkauspöydällä spinaalipuudutuksen laittoa varten. Selkä mahdollisimman kaarelle, polvet niin ylös päätä kohden kuin vaan mahdollista ja sitten samalla työntää selkää ulospäin. Ja puudutus oli annettu, eikä tälläkään kertaa tuntunut yhtään pahalta. Sen jälkeen sain kääntyä pikaisesti takaisin selälleni ja ottaa ns. hyvän asennon pöydällä. SH puhdisti vatsan ja lantion alueen, jonka jälkeen anestesialääkäri teki ns. lapputestin. Tunsinko kuumaa vai kylmää kehoni eri kohdissa. En kuollakseni muista tästäkään kerrasta, että kumpaa tunsin, mutta juurikin sitä mitä piti tuntea! Sen jälkeen päälleni leviteltiin peitteitä, jotka ns. liimattiin ihoon (vatsan puoliväliin ja haarovälin taitteeseen). Näköeste viritettiin rintakehäni kohdalle. Muistin sanoa vielä ruskeasta haavateipistä, josta olin saanut edellisellä kerralla kaamean ihottuman. Lupasivat laittaa jotakin aivan muuta haava-alueen päälle. Sain happinaamarin naamalleni. Siinä vaiheessa mies tuotiin saliin vasemmalle puolelleni pääni viereen istumaan. Oloni oli hyvä, vaikka jännittikin. Leikkaus aloitettiin. Salissa oli muuten hyvin hiljaista, mutta kaikki imuäänet kuulua raikasivat ja se teki pahaa, mutta yritin olla ajattelematta ko. ääniä. Käskin miehen höpöttää ja kertoa jotakin. Mukava anestesiahoitaja yritti myös pitää seuraa. Noin 10-15min päästä sanottiin, että "pylly näkyy jo" ja joku vasemmalla puolellani seisovista kätilöistä totesi, että "iso vauva on!" ja hetken kuluttua perään "poika on!". Vauva nostettiin vatsan ulkopuolelle ja kuului hento äännähdys, jonka jälkeen seurasi hiljaisuus. Kuulin, kuinka toinen lääkäreistä taputti/läpsytti vauvan ihoa ja kovaan ääneen sanoi, että "herääppäs nyt, älä nyt nukahda, noniin, heräileppäs" ja sitten kuuluivat ne kunnon rääkäisyt ja kaikki salissa olleet ihmiset ns. huokaisivat ja alkoivat toivottamaan onnitteluita. Kyyneleet kohosivat silmiin ja mies vieressä tokaisi, että "noniin" :) Aiemmasta kokemuksesta poiketen, poika tuotiin rinnalleni muutaman minuutin ajaksi. Olipas se kinainen, esikoisen olin nähnyt vain kasvoista vilaukselta, tämän pojan näin sentään täysin alastomana ja sain pitää vapaalla kädelläni hänestä kiinni. Sitten vauva otettiin rintakehän päältä pois, kapaloitiin ja annettiin miehen syliin tuoliin. Siinä he vieressäni istuivat noin 4-5min ajan, kunnes lähtivät kohti lastenhuonetta. Ennen lähtöä pyysin vielä kätilöitä ottamaan kuvia talteen noista isän ja pojan yhteisistä ensihetkistä.

Oloni oli sen verran hyvä, että anestesiahoitaja poisti happinaamarin kasvoiltani. Hetken kuluttua nenä meni tukkoon, mutta sain siihen keittosuolatippoja, jotka aukaisivat hetkessä hengitystiet. Juttelimme salin henkilökunnan kanssa niitä näitä, niin kivuliaasta raskaudesta, imetyksestä ja kuin omista oloistani ja fiiliksistäni lähtien. Kyselin myös sairaalassa tehtävien sektioiden määristä. Edellisessä leikkauksessa olin niin hysteerinen, että itkin vain ja haukoin henkeäni happinaamarin kanssa. Jossakin välissä joku totesi, että jäljellä on enää kolme kerrosta suljettavana. Viimeisen kerroksen kohdalla aloin tuntea kasvavaa kipua haava-alueella. Mainitsin siitä lähes samantien ääneen ja lääkäri totesi, että he laittavat aivan juuri haava-alueen puudutteet ja matka heräämöön voi alkaa. Siellä saisin kipuihini sitten lääkettä. Leikkaus saatiin päätökseen, peitteet poistettiin ja minut ns. tipautettiin liu'uttamalla leikkauspöydältä osastolta tuotuun sairaalasänkyyn. Morfiinilla oli jälleen omat vaikutuksensa, sillä en muista yhtään että kuka minut työnsi sängyssä heräämöön.

Heräämössä sain huoneen perimmäisen nurkan, ikkunapaikan. Muita ihmisiä heräämössä ei juuri sillä hetkellä ollut, mutta sitten paikat alkoivatkin jo täyttyä. Heräämössä kyseltiin heti alkajaisiksi vointiani sekä pituuttani, totesivat että olin aivan sängyn alareunassa ja he siirsivät samantien ylöspäin. Kerroin voimistuvasta kivustani ja heräämön nainen totesi ääneen, että saisin buranan ja panadolin suun kautta. Olin juuri sanomassa, että nyt tarvittaisiin hieman kovempaa lääkettä, kun heräämöön minut tuonut sairaanhoitaja kertoi, että leikkaussalissa lääkäri oli määrännyt heti heräämöön päästyäni minut saamaan fentanyyliä suoraan suoneen. Sain siis fentanyylin, joka alkoi helpottaa noin 5-10min päästä toden teolla. Palelsi, sain lämmitettyjä pyyhkeitä päälleni. 20min ensimmäisen fentanyylin annosta heräämön nainen kysyi kipua asteikolla 0-10, sanoin sen olevan 7. Sitten tuli puhelu lastenhuoneelta, jossa kyseltiin että voitaisiinko vauva tuoda hetkeksi rinnalleni. Suostuin, vaikka hieman jännitti lääkkeiden vaikutus ja vauva samassa paketissa. Samaan aikaan, kun vauvaa tuotiin huoneeseen, sain toisen annoksen fentanyyliä. Vauva nostettiin rinnalleni, hamuamista näkyi ja vaivalloisesti onnistui rintaa imaisemaan muutaman kerran. Se selällään oloasento ei ollut aivan paras. Vauva, kätilö ja kätilöharjoittelija viipyivät heräämössä noin 15min ajan. Lähtiessään he vielä painelivat kohtuani ja totesivat, että verta ei tullut. Kohdun painelu tuntui tuttuun tapaan inhottavalta.

Sitten sain ummistaa silmiäni noin 30min ajaksi. En tosin malttanut nukahtaa, vaan tarkkailin ja kuuntelin ympärilläni olevia ihmisiä. Aurinko kurkisti pilvien takaa ja häikäisi silmiini, hymyilytti ja olo oli hyvä. Kipu haava-alueelta oli poistunut. Heräämön nainen muistutti, että jos osastolla alkaisi kutittamaan, pitäisi muistaa asiasta sanoa niin saisin siihen tarvittaessa helpotusta. Sitten hän soittikin synnytysvastaanotolle ja pyysi kätilöä minut hakemaan osastolle.

Kello oli 10:30, kun saavuimme osastolle jossa mies odotti aulassa vauva kapalossa sylissään. Meidät vietiin 2 henkilön huoneeseen, huoneessa oli tv, iso ikkuna ja ovi lasitetulle parvekkeelle. Ovessa tosin oli lappu, jossa kiellettiin sen avaaminen. Ikkunoistakin oli poistettu kahvat. Vauva vietiin tutkimushuoneeseen näytteidenottoa varten (tulehdusarvot, sokerit yms). Hehkutin ja iloitsin miehelleni hyvää oloani, hyvin sujunutta leikkausta. Kirjoitin miehen puhelimella tekstiviestin lähimmille sukulaisille pojan syntymästä. Mies lähti käymään ulkona. Sitten vaatteeni tuotiinkin huoneeseen ja hetken kuluttua vauvakin. Siinä sitten tutustuttiin toisiimme. Pyysin jossakin vaiheessa saada kutinaani lääkettä (spinaalipuudutus laittoi kutiamaan). Sain lasillisen mehukeittoa, ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa saisin syödä välipala-aikaan. Puolikkaan lasillisen juominen sai voimaan pahoin. Huoneessa oli silloin juuri hirmuisesti höpöttävä siivooja, jonka toivoin äkkiä katoavan pois. Samaan aikaan mieheni äiti ilmestyi huoneeseen meitä moikkaamaan. Olipahan mukava yllätys, hieman hämmästeltiin että mistä oli tiennyt meidän huoneemme ja miten olivat suostuneet hänet sinne päästämään ;)

Mies lähti noin klo 14:30 pois sairaalasta. Me jäimme pojan kanssa loppupäiväksi kaksin. Saimme itseasiassa olla tuossa 2hlö huoneessa keskenämme seuraavan päivän klo18 saakka.

Siellä me ihmeteltiin ja hämmästeltiin toisiamme. Harjoiteltiin tissillä olemista ja sen sellaista.

Klo20 aikaan sain nousta sängyllä istumaan ja lopulta nousin seisomaan. Hetken seistyäni ja huimauksen tasaannuttua halusin ottaa muutaman askeleen. Ja lopulta halusin lähteä siistiytymään vessaan. Kävelin itsenäisesti vessaan kätilön seuratessa katetripussukan kanssa. Ah, raikas vesi piristi ihoa. Suihkuteltiin pöntöllä alapään pesut ja sitten sain puhdasta vaatetta päälleni. Ja sen jälkeen iltapalaa.

Kätilöitä vieraili huoneessa tiuhaan tahtiin. Yökätilön vaihtuessa hän ehdotti, että jos ottaisivat pojan kansliaan jotta saisin nukuttua. Mutta koska olin niin hyvässä kunnossa, halusin pitää pojan vierihoidossa yön ylitse. Tarvittaessa soittelin aina kelloa, mutta muutenkin vähän väliä huoneessa käytiin kyselemässä vointia tai tuotiin lääkkeitä.

Yön aikana en juuri malttanut nukkua. Maitoa lypsin pojalle ruiskuun aina, kun hän nälkäänsä ilmoitteli. Voi sitä onnea <3

Kotona

Kotiuduttiin sairaalasta viikko sitten. Jälleen kotiutumispäätökset menivät aivan ns. viimetinkaan. Oli monia ehtoja, joiden täyttyessä saimme luvan lähteä kotiin. Oma toipuminen on sujunut todella erinomaisesti, en ole kärsinyt kivuista ja elämä hymyilee! Tämä sektio-kokemus oli ehdottomasti 1000 kertaa parempi, kuin edellinen. Ja onneksi tämä meni näinpäin.

Vauvalle siis tosiaankin katseltiin niitä ehtoja, jotka onneksi täyttyivät. Verensokeri piti saada aisoihin. Liian pitkillä syöttöväleillä sokerit heiluivat 2-4,5 välillä. Verensokereissa raja oli 3, sen alle ei olisi pitänyt mennä. Mutta tilanne korjattiin sillä, että vauvaa pakkosyötettiin vuorokauden ajan 2h välein. Määräthän alkuunsa olivat todella pieniä, vain noin 1-6ml kerrallaan.

Ja siinä syömisessäkin oli vaikeuksia. Alkuun ei tissittelystä meinannut tulla mitään, kun toinen iski aina ikenet yhteen (auts!). Tuttipullosta ei suostunut juomaan myöskään lisämaitoa, joten ensimmäiset päivät me sitten tissitteltiin ja lypsin ruiskuihin omaa maitoa. Kunnes se maidontulo vaan tyrehtyi, noustakseen 1,5vrk päästä takaisin. Eli kaiken kaikkiaan maito nousi 3vrk kuluttua leikkauksesta, esikoisen kohdalla taisi olla 4-5vrk leikkauksesta.

Ja tokihan vauvan paino laski, kaikenkaikkiaan -8,5%. Esikoisella rikottiin -10%, mutta kotiin päästyä se korjaantui kyllä - hitaasti mutta varmasti. Kotiinlähtöpäivänä paino oli kuitenkin kääntynyt nousuun, 50g oli tullut vuorokaudessa lisää.

Syömisten lisäksi vauva muuttui keltaiseksi 1,5-2vrk iässä. Aivan kuten esikoinenkin. Bilirubiiniarvot olivat ensimmäisellä mittauskerralla 170, seuraavana päivänä 175. Koska nousu ja itse arvo oli vähäinen, takasi se meille kotiin pääsyn. Sillä ehdolla, että kävisimme vielä perjantaina kontrollilabrassa.

                           

Kotiin siis päästiin - se oli aivan ihanaa niiden kolmen valvotun yön jälkeen! Oma sänkykin oli myötämielinen ja nukkuminen leikkaushaavan kanssa sujui mutkitta - toisin kuin esikoisen aikaan. Koska ei ole kipuja, kaikki sujuu niin paljon paremmin! :) Vauvakin nukkui hyvin, tosin tankkailimme 2h välein pakkosyöttöjä ensimmäiset 3 yötä. Sitten vauva nosti maitomäärät yön syötöillä 90ml/kerta, joten pisensimme syöttövälin 2-3h välille. 1-3 kertaa yössä vauva itsekin heräili syömään. Joskus ruoka ei vaan yksinkertaisesti maita ja maidot tulevat pulautuksena ylös. Tämän viikon ajan ollaan seurattu oman mielenrauhan takaamiseksi maitomääriä (tissittely takkuaa, joten pumppailen maitoa ja vauva syö pääasiassa tuttipullosta). Päivittäiset määrät ovat olleet 550ml, 550ml ja 510ml. Syöttökertoja on ollut 10 vuorokaudessa; määrät kaikkea 10-90ml väliltä.

Eksyin aiheesta.. Perjantaina siis käytiin labrassa antamassa bilirubiinista kontrollinäyte. Iltapäivällä saatiin puhelu synnäriltä, että arvot olivat nousseet 251. Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraava kontrolli pitäisi käydä antamassa sairaalan labraan viikonloppuna. Ja niinhän me sitten menimme lauantaina labraan ja 4h päästä tuli puhelu jälleen synnäriltä. Lääkäri oli sitä mieltä, että bilirubiinikontrollit voitiin lopettaa - arvo oli 253. Mutta tietenkin, jos vauvan vointi muuttuisi tai syöminen lakkaisi, tulisi lähteä viipymättä sairaalaan.

Vauva on virkeä ja eläväinen, kun on hereillä. Tomerasti yrittää pitää päätänsä koholla eri tilanteissa ja pyörähtelee selältään oikealle kyljellensä. Valvoo noin 3-4h vuorokaudessa, seurustelee ja tarkkailee. Heräilee useampia kertoja vuorokaudessa itse syömään :) Päivisin suostuu nukkumaan omassa sängyssään, mutta öisin ainut oikea nukkumapaikka on äidin tissejä vasten. Toinen käsi pitää tissistä aina kiinni. Nukahtamisessa täytyy olla myös valot päällä tai muuten tulee kiukku. Kunnon mamman poika <3

Että tälläistä täällä meillä! Nyt odotellaan ja toivotaan, että keltaisuus tuosta häviää pikkuhiljaa ja päästään painon kanssa plussan puolelle :) Esikoisellakin näihin asioihin meni oma aikansa, joten uskoa ja toivoa riittää. Toki huoli toisesta on päällä kokoajan. Mutta kyllä se vaan niin on, että rakkaus tuota pientä ihmistä kohtaan on nyt jo valtavan suuri <3

Vauvantuoksua

Vauvauutisia!

Pikkuveli putkahti maailmaan eilen aamulla klo 8:20.
Painoa 3955g ja pituutta 51cm <3

Kaikki sujui tällä kertaa paljon edelliskertaa paremmin! Äiti ja lapsi voi hyvin, vaikka tässä on jouduttu seuraamaan pikkuveljeltä verikokeilla yhtä sun toista asiaa. Tähän tietoon kuitenkin seurannan pitäisi olla ohi, toki verensokereita vielä tarkkaillaan. Poika ei meinaa ihan vielä tajuta tissiruokailua, mutta eiköhän se tästä!

Viimeinen kontrolliultra

Heti aamutuimaan tuli käytyä tosiaankin viimeistä kertaa kontrolliultrassa. Niin kätilö kuin lääkärikin suuresti ihmettelivät, että miksi ihmeessä edellinen lääkäri oli vielä tämän käynnin määrännyt näin lähelle sovittua sektiopäivää. Enpä osannut sitä itsekään sanoa, kun sen edellisen lääkärin kanssa oli pieni kielimuuri :)

Vauvalla kaikki kuitenkin hyvin masussa. Painoarvio oli 3500g, hieman keskikäyrän yläpuolella. Lapsivettä oli vähäinen määrä, mutta lääkärin mielestä riittää sektiopäivään saakka. Jos kuitenkin nyt ne vähäisetkin lapsivedet menisivät, niin tulee lähteä ambulanssilla sairaalaan makuuasennossa. Käski ottaa rauhassa ja lepäillä sen mukaan, mitä pystyy :)

Nyt aijon loppuviikon pitää kodin siistinä ja järjestellä viimeisimpiäkin nurkkia, laittaa vauvan asiat mallilleen ja leipoa pakkaseen pullaa. Toki levätäkin. Mutta ennen kaikkea antaa suuren määrän rakkautta ja hellyyttä esikoiselle! Meidän poika syntyy pian <3

ps. Flunssa on meillä kylässä jälleen!

Kontrolliultra

Maanantaina oli jälleen kontrolliultra. Ehkä jopa jo viimeinen tai sitten vähintäänkin toiseksi viimeinen käynti! Varulta siis varattiin sektiota edeltävälle viikolle vielä kontrolli, lähinnä vauvan kasvun ja paikkojen kypsymisen tarkastukselle.

Käyrillä olin taas hetken aikaa, ennen lääkärin suorittamaa ultraa. Pojan käyrät olivat tasaiset ja hyvät, mitä nyt muutaman kerran riehaantui ihan toden teolla ja sai mullekin ikävän olon potkimalla sektioarpea. Ultrassa sitten katsottiin ensimmäisenä alakerran tilanne, joka ei ollut kahden viikon aikana muuttunut millään tavoin. Eli se määrätty "vuodelepo" oli ilmeisesti tehonnut, vaikka näiden kahden viikon aikana onkin ollut aivan hirveän kipeitä säännöllisiä supistuksia ja menkkajomotuksia. Kohdunkaulaa jäljellä siis edelleen 2cm ja kohdunsuu pehmeä. Sitten tämä venäläinen lääkäri suoritti perusteellista tutkimusta ultraten. Mittaili useaan kertaan sääriluun, pään- ja mahan ympärykset. Pojan painoarvio oli 2700g (kasvua 2vkossa +500g).

Koska aiemmalla käynnillä osaston ylilääkäri ei vielä määrännyt sektiopäivää, niin se tehtiin nyt. Aika tuli neljän viikon päähän. Toki, edelleen on mahdollisuudet että tämäkin tyyppi syntyy ennen suunniteltua sektioaikaa :) Se jää nähtäväksi! Jostain syystä olen alkanut kammoamaan sängystä ylös nousemista yöllä yms. "Pelkään", että lapsivedet holahtavat ;) Äippäpolilta ohjeistuksena tuli, että jos kivuliaat supistukset piinaavat, eivätkä helpota kuten tähän mennessä, niin tulee lähteä näytille. Ja jos tulee epäilys lapsivesien menosta tai vedet todellakin holahtavat, tulee viipymättä lähteä synnärille.

Esikoinen oli koko viime viikon kipeänä. Kuumetta ja hirveää räkäflunssaa. Ja sama tauti alkoi sitten viikonloppuna itselläkin.. Ärsyttävää! Tämä on jo ainakin 9.viikko raskauden aikana, kun kärsin kovasta flunssasta. Ja nyt sama tauti alkoi miehelläkin. Toivotaan, että tästä päästään eroon ennen sektiota :) Voi nimittäin tehdä aika kipeää yskiä/niistää tuoreen sektiohaavan kanssa.. Enkä haluaisi, että vauva saa heti pöpöä itsellensä!

Tänään on rv 35+0 ja virallisesti olen jälleen äitiyslomalla! Johan tässä tuli oltua sairaslomalla reilut 2kk.

Asensin vihdoinkin puhelimeeni Bloggerin sovelluksen, jotta saan tänne helpommin päivitettyä tekstejä :) Koneella ei juuri tule istuttua, varsinkaan kun esikoinen on päivät kotona.

Kontrolliultra ja neuvola

Tarkoituksena oli kirjoittaa kontrolliultrasta ja neuvolasta erikseen. Mutta koska viikonloppu meni miten meni, tulevat nämä tekstit nyt samalla kertaa.

Viime viikolla oli siis kontrolliultra. Joka osui kyllä hyvään saumaan, sillä olin kärsinyt taas astetta kivuliaammista supistuksista kahtena edeltävänä päivänä. Äippäpolilla ottivat sitten kaikenmaailman testejä ja sydänkäyrillekin laittoivat; siinä ollessa piirtyi useita supistuksia. Ne eivät olleet kylläkään lainkaan niitä kivuliaita. Pissa oli puhdas ja verenpaineet 133/74. Kuulin myös maanantain verikokeiden tulokset, hemoglobiini oli laskenut lukuun 94 tuplarauta-annoksesta huolimatta. Ultran puolella katsottiin sitten nopeasti vauvan painoarvio ja että kaikki on kunnossa perätilassa majailevalla pojalla. Painoarvio oli 2200g, eli kasvua olisi tullut viidessä viikossa 1200g. Lapsivettä oli normaalisti.

Ultrauksen jälkeen lääkäri ja kätilö toimivat yhdessä ja minulta otettiin kohdunsuulta näyte, joka kertoisi että onko juuri nyt päällä ennenaikaisen syntymän uhka. Myös streptokokki-näyte otettiin. Tämän jälkeen lääkäri tutki käsikopelolla kohdunkaulan pituuden ja kohdunsuun tilanteen. Kaulaa jäljellä 2cm ja kohdunsuu pehmennyt. Edellisellä kerralla viisi viikkoa sitten kaulaa oli jäljellä 3,5cm ja kohdunsuu kiinteä. Kohdunsuulta otettu näyte oli valmis ja se oli negatiivinen, onneksi. Tämän jälkeen osaston ylilääkäri kertoi, että jos kohdunsuu olisi ollut vähääkään auki tai näyte olisi ollut positiivinen, olisin joutunut jäämään osastolle ja saanut heti ensimmäisen kortisonipiikin vahvistamaan vauvan keuhkoja. Tuo uutinen tuli hieman puskista, kun en todellakaan ajatellut että oltaisiin nyt tässä edes lähelläkään moista tilannetta. Mietin heti kuumeisesti päässäni, että mitenhän meidän esikoisen hoitojärjestelyt ja kaikki..

Puhuimme lääkärin kanssa sitten tulevasta sektiosta. Sehän se tulee nyt olemaan aivan varmasti. Kysyin, että joko sitä aikaa voitaisiin varata. Lääkäri kertoi jo tietämäni, että aikoja voi suunnitellulle sektiolle varata viikoille 38-39 alkaen. Mutta hänen mielestään tämä raskaus ei tule kestämään sinne saakka, vaan nyt edetään päivä/viikko kerrallaan. Hän ehkä vihjaili hienovaraisesti, että seuraavalla kontrollikäynnillä kannattaa olla varautunut sektion ajankohtaisuuteen. Jos supistukset jatkuvat tai kohdunsuu lähtee avautumaan ja viikot 34+0 ovat täyttyneet, on siis edessä sektio. Mutta koska ollaan vielä noiden viikkojen alapuolella, tulee nyt ottaa rauhallisesti. Levätä ja valmistautua tulemaan. Vauvan on hyvä vielä kasvaa mahassa. Ja yheyttä täytyy ottaa äitiyspolille/synnärille jos supistukset jatkuvat useita tunteja kivuliaina tai lapsivedet menevät yms.

Neuvolassa kävin sitten eilen. Heti alkuunsa sain kuulla, että streptokokki-näyte on positiviinen. Eli minulla on nyt todettu Sterptokokki B. Siinä saattaa nyt olla jälleen yksi selittävä syy näille supistuksille. Lisäksi tietenkin tämä kohdun rakennepoikkeavuus aiheuttaa omat vaivansa.. Noh, nyt tiedämme että sektioon mennessä tulee minun saada antibioottitippa suoneen ja vauva tarvitsee omansa synnyttyään. Ja seuraavat 3kk sitten seuraillaan vauvan vointia ja jos kuumetta vauvalla ilmenee, tulee heti hakeutua sairaalan päivystykseen, ei missään nimessä terveyskeskukseen. Listaan vielä tämän tekstin alapuolelle noista streptokokin haittavaikutuksista ja ilmenemisestä.

Tämän keskustelun jälkeen mitattiin verenpaineet, jotka olivat 143/84. Eli yläpaineet aavistuksen koholla, mutta uskoisin että nämä juuri kuulemani uutiset vaikuttivat tässä. Paineita ei mitattu toistamiseen. Hemoglobiini oli jälleen tippunut viikossa, nyt lukema oli 91. Neuvolan täti päätti, että nyt vaihdan tuon Compiron Fe -valmisteen "tuttuun ja turvalliseen" Obsidaniin. Eli sitä tulee nyt ottaa 2 tablettia mehulasillisen kera yöllisellä vessareissulla. Jospa se hemppa saataisiin nyt nousemaan edes sinne lukemaan 100! Sitten kuunneltiin sydänääniä ja otettiin sf-mittaa. Sydänäänet +132-135 ja sf-mitta 33cm. Keskusteltiin vielä, että onko mies nyt ymmärtänyt ja sisäistänyt tämän tilanteen, että vauva pitäisi saada pidettyä mahassa vielä mielellään nämä pari viikkoa ja miten hän on asian ottanut. Neuvolan täti myös mietti siinä, että pitäisikö hänen passittaa minut kuitenkin heti seuraavana päivänä lääkärille tutkituttamaan tilanne - kun olin kertonut hänelle kuinka viikonloppuna oli taas supistellut kivuliaasti ja olin joutunut ottamaan särkylääkettä yms. Sanoin, että sain kuitenkin yöllä nukahdettua reilun tunnin päästä 1g Para-Tabsin otosta, joten omasta mielestäni tarvetta lääkärikäyntiin ei ehkä olisi.

Neuvolakäynnin jälkeen sain mennä jälleen labran puolelle antamaan verinäytteet, tuloksista lääkäri sitten soittelee torstaina. Siinä odottaessa tajusin, että janotti aivan kamalasti ja yhtäkkiä iski heikotus päälle. Huoneeseen päästyäni pyysin saada mukillisen vettä ja hoitaja antoi jääkaapista vielä pillimehun, jonka sain juoda näytteiden annon jälkeen. Hoitaja oli jälleen sama, kuin viikko sitten ja keskustelut jatkuivat siinä samoista aiheista, kuin mihin edellisviikolla olimme jääneet. Toimenpiteen jälkeen menin istumaan aulaan vielä noin 20min ajaksi, kunnes olo alkoi tasaantua. Kauppaan oli "pakko" lähteä, joten käväisin nopeasti KappAhlista hakemassa pojalle uuden raita-bodyn ja housut <3 Sitten siirryin ruokakauppaan lyllertämään ja vähän väliä piti pysähtyä, kun mahaa juili niin ikävästi. Kai siinä tunti meni, että sain kaikki tavarat haalittua kasaan ja pääsin takaisin autolle. Ruoan valmistuksen jälkeen sain vajaat 3h lepäiltyä sohvalla, kunnes piti lähteä tyttöä hakemaan hoidosta. Huh, mitä meidän päivistä nyt tulisikaan jos tyttö olisi kaikki arkipäivät kotona (nyt on siis päiväkodissa 15pv/kk). Kyllä olin illalla taas ihan poikki ja jälleen supisteli, mutta aiempaa harmittomammin! Sunnuntainahan mies kysyi, että pitäisikö jo lähteä synnärille näytille - mutta mielestäni tilanne ei vielä ollut sellainen.

rv 32+5

Tämä aamu alkoikin sitten siten, että heräsin miehen herätyskelloon ja torkahdin uudestaan. Havahduin hereille, kun mies yskäisi noustessaan sängystä ylös (wuhuu, viimeiset 4 yötä on ukkokulta saanut nukkua vieressäni!). Käänsin kylkeäni ja samalla hetkellä iski hirveä polttava kipu vatsaan. Jäin sänkyyn syvään hengittelemään ja mies meni herättelemään tyttöä. Mies toi tytön sänkyyn ja siinä sitten suukoteltiin ja höpöteltiin kahdestaan, kunnes kuulin että mies on aamutouhuiltaan aivan juuri valmis ja olisi aika pukea tytölle päivävaatteet päälle. Vatsan polttelu jatkui. Autoin ulkovaatteiden pukemisessa niin kauan, kunnes tuntui todella pahalta. Eteisessä nojasin käsillä polviini ja hengittelin syvään, suukotin rakkaat ja toivotin mukavat päivät. Aamupala ja kahvi nassun eteen ja tulin tähän koneelle. Tunti sitten aloin kellosta seuraamaan näitä supistusvälejä ja ne tulivat 30min ajan 3min välillä. Nyt on tullut noin 5-7min välein, eli rauhoittumaan päin - toivottavasti. Hetki sitten syvään hengitellessäni ja päätä käsieni välissä hautoen mietin jo, että soittaisinko synnärille nyt. No, jos kerta nyt helpottaa ilman särkylääkettäkin, niin taidan vain siirtyä sohvalle/sänkyyn lepäilemään. Mutta jos tämä nyt tässä jatkuu, niin soitan kyllä synnärille.. Eihän tästä tule mitään, että jo aamusta lähtien pitää kärsiä näistä kivuista - varsinkin kun takana on 10h makoilut sängyssä! Noh, unta tuli ehkä noin 7h koko yönä yhteensä, mutta kuitenkin.

Tähän loppuun vielä Streptokokki B:stä tekstiä.

"B-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki (Group B Streptococcus, GBS, Streptococcus agalactiae) on bakteeri, joka on merkittävä vastasyntyneiden infektioiden aiheuttaja. Lisäksi se voi aiheuttaa infektioita raskaana oleville naisille, vanhuksille ja henkilöille, joilla on jokin pitkäaikaissairaus.

GBS voi aiheuttaa raskaana olevalle naiselle virtsatietulehduksen, kohtutulehduksen (amnioniitti, endometriitti), ennenaikaisen synnytyksen ja harvoin vaikean yleisinfektion. Aikuisilla GBS-bakteeria voi olla ruoansulatuskanavassa, emättimessä, virtsarakossa, nielussa tai iholla ilman että se aiheuttaa tautia. Raskaana olevista naisista 10-30 %:lla on GBS-bakteeria peräsuolessa tai emättimessä. Bakteeri tarttuu kosketuksen välityksellä. Jos äiti on GBS-kantaja, lapsi voi saada tartunnan synnytyksen aikana.

GBS on vastasyntyneiden yleisin vaikean yleistulehduksen (sepsis) ja aivokalvontulehduksen (meningiitti) aiheuttaja. Se voi aiheuttaa myös keuhkokuumeen. Noin yksi sadasta GBS-kantajaäidin vastasyntyneestä saa oireisen infektion. Vastasyntyneen GBS-taudin oireita ovat mm. käsittelyarkuus, kellastuminen, huono syöminen ja lämmön nousu tai alilämpö. Vaikeat ja yleistyneet GBS-infektiot voivat aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia kuten kuulon tai näön heikentymistä tai kehityshäiriöitä."
Teksti sivustolta THL - B-ryhmän streptokokki

"Antibiootit purevat GBS-infektioon, mutta B-streptokokkikolonisaatio palaa helposti antibioottikuurin loputtua. Oleellista on päästä ’hyville raskausviikoille’ eli yli 30. raskausviikolle. Tämän jälkeen GBS-infektiota ei yleensä kannata enää hoitaa raskauden aikana, mutta synnytyksen aikana annetaan antibioottisuojaus äidille.

Bakteeritulehdus voi levitä kohtuun, jolloin lapsi täytyy synnyttää mahdollisimman nopeasti. Jos puolestaan äidillä on GBS-infektio synnytyksen aikana, lapsi voi saada infektion itselleen synnytyskanavasta. 

Bakteeri ei kuitenkaan tartu synnytyksessä kovinkaan helposti. Vain 1-3% GBS-tulehdusta sairastavien äitien lapsista saa tartunnan. Jos infektio on tiedossa, äidille annetaan antibiootteja ennen synnytystä.

On muutamia merkkejä, jotka lisäävät tartuntariskiä. Lapsella on kohonnut riski saada GBS-infektio jos:

- lapsi syntyy ennen viikkoa 37
- istukka repeää 18 tuntia ennen synnytystä tai aikaisemmin
- äidillä on kuumetta synnytyksen aikana
- GBS on aiheuttanut äidille raskausaikana virtsatulehduksen
- äiti on synnyttänyt aikaisemmin lapsen, johon on tarttunut GBS. "
 Teksti sivustolta  Vau.fi - B-streptokokki raskausaikana

ps. Mahan ympärys navan kohdalta aamulla mitattuna 116cm.

Sydän

Meillä oli alkuviikosta kontrolliultra, koskien istukan sijaintia ja pikkuveljen sydäntä. Ultraus meni hyvin, mitä nyt olin kärsinyt muutaman vuorokauden aivan järkyttävästi oloista, jotka monilta piirteiltään vaikuttivat raskausdiabetekseltä tai raskausmyrkytykseltä. Verenpaineet ja pissa on kuitenkin ok, joten kyse on ollut tosiaankin jostain muusta.

Pikkuveli majailee isosiskonsa tavoin perätilassa ja tämänkin erikoislääkärin mukaan on hyvin hyvin hyvin hyvin hyvin epätodennäköistä, että kääntyisi raivotarjontaan. Meikäläisen kohdussa on sen verran ahtaat paikat tuon kohdun väliseinämän vuoksi. Ensimmäistä kertaa tuota väliseinämää tutkittiin ylipäätänsä ultraten! Olin ihan yllättynyt, koska kaikki muut lääkärit ovat aiemmin sanoneet ettei se näy ultraten. Nyt kuitenkin nähtiin aivan selvästi, että siellä kohdun alaosassa on aukko, josta pikkuveli pääsee työntämään jalkojaan väliseinämän toiselle puolen. Isosisko oli syntyessään väliseinämän molemmin puolin; jalat toisella puolen ja muu keho toisella puolen. Ja aivan samoinpäin ja samalla puolella tämäkin siellä nyt on. Tosin, ei ole tunkenut itseään molemmin puolin vaan piteli ainakin ultrassa pyllyä aukon kohdalla. Lopussa vielä lääkäri tutki väliseinämän aluetta uudelleen ja silloin pikkuveli työnteli jalkateriään toiselle puolen ;)

Kaikki näytti muutenkin olevan pikkuveljellä hyvin :) Painoarvio oli 988g, mikä vastasi viikkoja. Lääkäri kyseli, että tiedämmekö sukupuolta ja kerroin, että edelliskerralla ylilääkäri sanoi vain, että "sukupuoli näyttää pitävän paikkansa" viitaten kromosomituloksiin. Tämä lääkäri nyt sitten oikein esitteli meille, että "tässä on kivespussit ja tuossa on pippeli". Mies repesi nauramaan ja huudahti, että "no niinhan onkin"! :D Minunkin mielestä oli jotenkin todella epäselvästi siinä näkyvillä, enkä todellakaan olisi itse hahmottanut asiaa. Isosiskosta kuitenkin omatkin silmät näkivät nuo kuuluisat häpyluut ;)

Sydäntä lääkäri tutki pitkän aikaa. Monesti välissä totesi hieman naurahdellen, että on hyvin vaikea tutkia kun kaveri liikuskelee hirmuisesti. Minunkin mielestäni pikkuveli on paljon vilkkaampi masuasukki siskoonsa verrattuna, mutta tähänkin saattaa olla syynä: "uudelleensynnyttäjä". Joka on syynä monessakin asiassa.. Mutta sydän saatiin siis kuitenkin ultrattua ja lääkärin mielestä ei tarvitsisi puhua enää mistään sydänviasta, hänen mielestään sydämen toiminta näytti ja kuulosti jo normaalilta. Eli viidessä viikossa tuo läppävuoto olisi kuronut itseänsä kiinni! :') Tietenkään mitään lupauksia emme saaneet, emmekä niitä odottaneetkaan, mutta nyt tilanne näytti taas jo paremmalta - normaalilta. <3 

Ja se istukkakin oli liikkunut pois kohdunsuulta, oli siirtynyt nyt siihen väliseinämään osittain kiinni. Lääkäri ultrasi sektiohaavan päältä ja katseli, että pystyykö tuolla istukan sijainnilla toimimaan normaalin sektion nopeudella vai täytyykö pitää erityistä kiirettä; eli lävistääkö veitset leikatessa istukan. Tämänhetkinen sijainti vaikutti juuri hyvältä, vaikka hyvin lähellä arpea istukka onkin.

Lopuksi vielä tutkittiin kohdunsuu; supistukset eivät ole tehneet mitään pahoja muutoksia. Kohdunkaula on noin 3cm ja kiinteä, kiinni. Lääkäri määräsi sairasloman äitiysloman alkuun saakka. Pohti vuodelepoa, mutta totesi ettei se ole tässä tilanteessa vielä tarpeen, vaan nyt meidän kannattaa pitää esikoista päivähoidossa edes puolipäiväisenä, jotta saan tosissaankin levättyä (tammi-helmikuu onkin sovittu päiväkodin kanssa, että tyttö on siellä 15pv/kk). Nostelua on vältettävä! Ja jos supistukset muuttuvat todella kivuliaiksi tai säännöllisiksi, niin sitten synnärille käymään. Seuraava kontrolliaika saatiin viiden viikon päähän. Silloin katsotaan tarkemmin tuota sektioasiaa ja tarkastellaan jälleen sydän, istukka ja pikkuveljen koko. Nyt on hyvät fiilikset, vaikka olo edelleen onkin hyvin voimaton :)

Viisi yötä jouluun enää on <3


- Ann

Päivä, josta tuli ikimuistoinen

Tarkoituksena olisi jakaa teille nyt vihdoin 3,5kk jälkeen, kertomus synnytyksen kulusta. Ja koska en synnyttänyt alakautta, on tämä pikemminkin kertomus siitä päivästä, joka muutti meidän elämämme. Varoituksena: saattaa sisältää herkkähipiäisille ällöjuttuja.

1.10.2012
Klo 00:00. Istuin vessassa jo toistamiseen. Sunnuntai vaihtui maanantaihin. Väsytti, mutta ei väsyttänyt. Mahassa tuntui ikävältä, kaikki tuli ulos. Klo 01:00 istuin jälleen vessassa ja tein huomion, että vessapaperi kastui vaaleanpunaisesta nesteestä. Muistin "vessapaperitestin" ja testasin tämän vaaleanpunertavan nesteen läpäisykyvyn kahden vessapaperikerroksen kera. Läpi meni niin, että holahti. Tietenkin ne olivat viimeiset vessapaperit rullasta, eikä kaapeissa ollut lisää. Oli pakko lähteä hakemaan lisää paperia vaatehuoneen kätköistä. Nestettä valui pitkin reisiä ja sääriä, aina lattialle saakka. Tuota tihkumista kesti reilun tunnin ajan. Ei siis mitään älytöntä määrää, minkä tuo "tihkuminenkin ehkä kertoi". Alapää oli tulessa, eli turvoksissa. Päätin mennä yrittämään unta. Vuorasin sängyn pissasuojalla ja pyyhkeellä. Mies nukkui tulevassa lastenhuoneessa, sohvalla. Nukuin puoliunta kaksi tuntia. Nousin ylös ennen klo 5 aamulla. Kömmin vielä takaisin sänkyyn, mutta nukkumisesta ei tullut enää mitään. Kyljellä ollessa tuli huono ja kuumeinen olo. Lämpökin kuumemittarin mukaan kohosi hieman. Sitä nestettä ei enää tullut. Klo 06:20 soi miehen herätyskello. Istuin silloin jo keittiönpöydän ääressä. Miehen tullessa keittiöön, kerroin että taitaa olla aika soittaa synnytysosastolle. Olipas siinä aikamoinen pala purtavaksi vasta heränneelle. Soitin synnärille ja sieltä käskettiin tulemaan paikan päälle näytille. En ollut vielä pakannut sairaalakassia, joten pakkasin tavaroita ja siistiydyin samaan aikaan. Mukaan tuli aivan liikaa turhaa. Jännitti. Aivan älyttömästi jännitti. Nytkö se syntyy -pyöri vain mielessä.
 
Noin klo 7:10 saavuimme synnärille jossa meikäläinen laitettiin käyrille 30min ajaksi. En tuntenut silloin vielä supistuksia, mutta aina kun vauva pyöri mahassa teki se niin pirun kipeää. Ai nekö oli niitä supistuksia? Aivan erilaisia tuntemuksia, kuin mitä raskausaikana.. Supistuksia kuitenkin piirtyi säännöllisesti käyrille. Jouduimme odottelemaan juuri vuoron aloittanutta lääkäriä tovin. Noin klo 8:30 pääsimme lääkärille, joka teki ultran ja sisätutkimuksen. Joku harjoittelijakin halusi kopeloida minut sisältäpäin. Lapsivesitesti otettiin myös. Lääkäri sanoi, että ottavat minut sisälle osastolle ja alkavat valmistelemaan leikkaukseen menemistä, olisin kuulemma jonossa kolmantena. Juuri kun minua oltiin viemässä pois tutkimushuoneesta, tajusi kätilö katsoa sen lapsivesitestin. Negatiivinen. Siitä alkoi koko päivän jatkunut "veivaaminen". Pohdittiin, että otetaanko minut osastolle. Koska olin alkanut tuntea yhä kipeämpiä supistuksia, päätettiin osastolle viemisestä. Ainakin seurantaan. Leikkausjonosta minut otettiin pois.

Viimeinen mahakuva rv 37+2.

 
Klo 9:45 olin kirjautuneena osastolle. Samassa 3 hengen huoneessa oli minun lisäkseni kokenut synnyttäjä, jonka supistukset vain pahentuivat. Mies oli lähtenyt hoitamaan asioitaan ja minä jäin jännittelemään paikoilleni. Klo 11 tuli tieto, että minulta tullaisiin ottamaan verikokeet klo 12 mennessä. Klo 11:15 lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen: kohdunsuu kiinni, kaula lyhentynyt. Lääkäri oli sitä mieltä, että nyt täytyisi syödä - en olisi itse halunnut, koska syömisen jälkeen tulee olla ainakin 6h paastolla, jotta leikkaukseen voitaisi viedä. Kelloittelin supistuksia joita tuli 5-9min välein. Ne muuttuivat kivuliaammiksi.. Verikokeet tultiin ottamaan kesken ruokailun, klo 11:30 jälkeen.

Klo 13 mies palasi osastolle ja lähti sitten kuitenkin heti, syömään. Ja lopulta kotiin käyttämään koiraa ulkona. Huoneessa ollut nainen vietiin synnytyssaliin. Tilalle sain tuttavani, johon olin tutustunut netin kautta raskausaikana. Siinä me sitten oltiin, viereisissä sängyissä. Minä, odottamassa leikkaukseen pääsyä ja hän odottamassa synnytyksen käynnistämistä. Jossakin välissä iltapäivää sain tipan vasempaan käteeni. Ja alkuillan aikana, kun alkoi vihdoin vahvistumaan, että pääsisin leikkaukseen jossakin vaiheessa, laitettiin myös virtsakatetri paikoilleen. Se teki kaikista eniten kipeää siihen mennessä. Ja olo katetrin laittamisen jälkeen oli aivan kamala. Heikotti, oksetti ja itketti. Miehellenikin sanoin, että "voi kunpa tämän kaiken voisi vielä perua" ja toinen pelästyi, että halusin peruuttaa koko vauvan maailmaan tulemisen. Tarkoitin lausahduksellani kuitenkin leikkausta ja kaikkea muuta ikävää. Vauvan halusin maailmaan, heti, sormia näpsäyttämällä!

Klo 18 aikaan veivattiin yhä, että pääsenkö sinne leikkaukseen vai en. Nyt olin paastonnut 6h. Mutta päivystävällä oli leikkausjonossa selkä- ja jalkapotilaita, muita kiireellisiä sektiota tarvitsevia oli myös. Noin klo 19:45 illan todella mukava kätilö tuli huoneeseemme ja hihkaisi "arvatkaas mitä, nyt lähdetään". Saliin lähdettiin sitten todella nopeasti ja kyllä siinä jännitys kerkesi kasvamaan. Tärisin. Spinaalipuudutuksen laitto ei sattunut lainkaan ja aika nopeasti siinä mahasta alaspäin tunto turtuikin. Tai kyllä tunsin, mutten lainkaan kipua. Mies tuotiin saliin ja leikkaus aloitettiin. Oksetti, rintakehässä tuntui painetta ja tärisin hullun lailla. Verenpaine laski ja sain suoraan suoneen verenpainetta nostattavaa ainetta sekä lisää kipulääkettä. Vauva oli maailmassa klo 20:10, helminauha kaksi kertaa kaulan ympärillä. Ensirääkäisyt sai kyyneleet valumaan poskia pitkin. Hetken kuluttua sain nähdä vauvan kasvot muutaman sekunnin ajan vierelläni ja sitten mies lähtikin muiden matkassa pois salista.

Klo 20:15 alkoi kamala nyrkin kokoinen jatkuva kipu vatsassa oikealla puolen. Ensin tuskailin asiaa itsekseni pääni sisällä, mutta todennäköisesti sanoin siitä kuitenkin aika heti leikkaaville lääkäreille. Alkoi itkettää, kipu oli kamalaa. Lisänä oli paheneva tärinä, paineentunne rintakehällä ja oksettava olo. Siinä sitten lääkärit pyysivät kertomaan, että missä kipu on ja painelivat vatsapeitteitä, kunnes löysivät oikean kohdan. Toinen sanoi, että "se on kohdun oikea puolisko, se kyllä putsattiin niin hyvin ettei sinne mitään jäänyt". Sain taas lisää kipulääkettä ja kohta kysyttiin helpotuksesta, ei helpottanut. Sain happinaamarin kasvoilleni, itketti ja sattui aivan tajuttomasti. Nyrkin kokoinen kipu oli vain paikoillaan, eikä aaltoillut ollenkaan. Anestesialääkäri oli jossakin vaiheessa lähtenyt pois salista ja hänet jouduttiin kutsumaan takaisin paikan päälle. Kipulääkkeitä laitettiin leikkaussalissa ainakin 4-5 kertaa lisää. Jossakin välissä joku totesi, että se kipu saattaa johtua mahdollisesti siitä että kohtua supistava aine laittoi kohdun supistelemaan ja se supistus jäi päälle. Totesivat myös, että leikkauksen alkaminen puudutuksen jälkeen viivästyi muutamalla minuutilla ja heti vauvan pois ottamisen jälkeen halusivat tutkia tarkkaan kohdun muutokset. Sekin viivästytti omalta osaltaan "kokoon parsimista" ja täten spinaalipuudutuskin alkoi jossain vaiheessa heiketä. Oman muistikuvan mukaan pääsin salista pois hieman klo 21 jälkeen.

Heräämöön siirtyessä kipu vain jatkui yhtä pahana. Happinaamari vaihtui viiksiin. Heti antoivat lisää kipulääkettä ja soittivat puhelun vielä jollekin. Kysyttiin, että jos kipu pitäisi määritellä asteikolla 1-10, mihin sen laittaisin. Sanoin, että "9 ja puol, koska on pakko olla vielä jotakin kamalempaa olemassa". Sitten sanottiin, että "annetaan sulle nyt hieman vahvempaa lääkettä, tää voi pistää sut hallusinoimaan jänniä juttuja". En alkanut näkemään niitä jänniä juttuja, mutta tunsin kuinka kipu alkoi hiljalleen lievittyä. 15min päästä kysyttiin uudelleen asteikosta, sanoin kivun olevan luokkaa 7. Annettiin vielä toinen samanlainen kipulääke kanyylin kautta. Sen jälkeen ei tainnut kauaa mennä, kun alkoi tuntua siltä että sänky leijailee verhotangon yläpuolelle ja vastapäisellä seinällä olevat ilmanottoaukot ynnämuut härpäkkeet muuttuivat norsun päiksi! Eli kipu hellitti - JES! Siihen loppui samalla se hysteerinen itku ja tärinä. Sain vielä lievempiä kipulääkkeitä, kun haluttiin varmistaa että se kovin kipu on oikeasti poissa.

Klo 23 aikaan ilmoitin, että voisin olla valmis lähtemään osastolle. En ollut kuullut sanaakaan meidän pienokaisesta tai miehestä. Eivätkä kuulemma hekään minusta, joten mies oli autuaan tietämätön mun kokemuksesta. Klo 23:30 aikaan ihana yöhoitaja osastolta tuli hakemaan. Siinä vielä paikan päällä päätettiin painella kohtua ja vaihtaa puhdasta vaippaa housuihin. Kun oltiin hoitajan kanssa matkalla osastolle, hän kertoi että meidän vauva hengittelee hieman hassusti. Sanoi myös, että ei pidä huolestua siitä liikaa, mutta oli kuulemma hengittänyt normaalisti heti synnyttyään ja hetken kuluttua siitä oli hengitys muuttunut. Kun saavuttiin osastolle klo 23:50, jäätiin aulaan miehen ja vauvan kanssa kolmestaan, koska vierailuaika oli ohitse. Vauva hengitteli nukkuessaan tosiaan hassusti, sanoin että se kuulostaa aivan ankalta. Mies oli todella väsyneen näköinen ja halusi pikimmiten lähteä kotiin. Yöhoitaja tulikin aika nopeasti takaisin ja sanoi, että ottavat vauvan kansliaan yön ajaksi tarkkailuun ja saan yrittää nukkumista rauhassa. Vauva vietiin kansliaan, mies lähti ja minut vietiin huoneeseen. Yöhoitaja toi vielä pari pilleriä ja pienen jogurttimäärän syötäväksi. En meinannut saada nukahdetuksi, olisin halunnut purkaa sydäntäni jollekin mutta kellokin oli jo 01. Klo 4 aikaan kuitenkin havahduin siihen, että yöhoitaja tuli huoneeseen kertomaan vauvan hengityksen normalisoituneen.

 <3

Tyttäremme syntyi kiireellisellä sektiolla 1.10. raskausviikoilla 37+4.
Suunniteltu sektio olisi ollut rv 39+4.


- Ann

Suunniteltu sektio

Toissapäiväinen kontrolliultra oli täynnä hyviä uutisia. Pienokaisemme painoarvio oli ultrassa 2600g (ekalla mittauksella 2700g). Eli kasvua olisi tullut kahdessa viikossa hurjat +700g, mitä lääkäri kylläkin selitteli sillä, että edelliset mittaustulokset ovat saattaneet olla hiukan vajaita. Tämä samainen mukava lääkäri ollut nyt kolme viimeisintä kertaa :) Lapsivettä yhä normaalisti ja pienokainen edelleen perätilassa. Alatietutkimuksessa lääkäri totesi kanavaa olevan jäljellä noin 1,5cm, kohdunsuu pehmeä ja kiinni.

Pienokaisen painoarviot ultrassa viikolta 24 lähtien viikolle 34.

Nyt loppui myös lääkäreidenkin puolelta se jatkuva veivaaminen synnytystavan välillä. Enää ei tarvitse mennä käymään äitiyspolilla näissä kontrolliultrissa vaan jäljellä on neuvolassa käymiset ennen synnytystä. Ellei jotakin poikkeavaa tapahdu. Eli meille on nyt kuukauden päähän varattu sektioaika, hyvin lähelle laskettua aikaa. Jos synnytys käynnistyy sektiopäivää aiemmin, toteutetaan suunniteltu sektio päivystyksessä. Kääntöyritykseen meitä ei edes laiteta, koska sen ei uskota olevan mahdollista kohdun rakennepoikkeavuuden ja pienokaisen asennon vuoksi. Sekä siitä voisi tulla liikaa stressiä pienokaiselle. Lääkärin kertomat syyt suunnitellulle sektiolle ovat siis perätila sekä pienokaisen hankala asento kohdussa, kohdun rakennepoikkeavuus ja emättimessä oleva väliseinämä. Lääkärit ovat edelleen hyvin vahvasti sitä mieltä, että tämä pienokainen ei mahassa enää käänny raivotarjontaan. Mutta jos näin nyt pääsisikin käymään, on alatiesynnytys toinen vaihtoehto. Synnytystapa-arviota ei kylläkään ole tehty ja ainakin yksi tutkittava asia on häntäluu, jonka olen joskus lapsuudessani murtanut.

Jännittääkö sektio? Kyllä, omalla tavallansa. Aivan kuten alatiesynnytyskin. Pelkään piikkejä sekä neuloja, enkä ole koskaan ollut leikkauksessa. Totta kai se kaikki siis pelottaa. Toipuminenkin, koska se kestänee sektiossa kauemmin kuin alatiesynnytyksestä toipuminen. Mutta pääasiana on saada meidän pienokaisemme turvallisesti maailmaan <3 Kyllä siitä kaikesta muusta sitten toivutaan, ajan kanssa :)

Kuva täältä.

Lääkäri totesikin, että pienokaisemme on jo hyvän kokoinen ja nyt ollaan niin hyvillä viikoillakin jo, että hän on tervetullut maailmaan. Tietenkin toivottavaa on, että pysyisi mahassa vielä vaikka muutaman viikon ajan. Mutta omasta puolestani pienokaisemme on tervetullut vaikka heti <3


- Ann

Perätila

Olen siis maha-asukkini kanssa ollut seurannassa raskauden alkumetreiltä lähtien, monistakin syistä. Näillä myöhäisemmillä raskausviikoilla yhdeksi seurannan aiheeksi on noussut pienokaisen sijainti, joka on perätila. Pienokainen on majaillut perätilassa jo pidemmän aikaa, varmaksi sen voi sanoa rakenneultrasta lähtien. Silloin tila kohdussa alkoi pienentymään huomattavasti ja pienokainen ilmeisesti huomasi tämän asennon itselleen parhaimmaksi. Yhdellä neuvolakäynnillä oltiin vahvasti sitä mieltä, että pienokainen olisi kääntynyt raivotarjontaan. Itse olin ehdottomasti sitä mieltä, että näin ei ollut. Tunsin aivan samalla tavalla liikkeet alavatsallani ja pään pystyin paikallistamaan rintavarustukseni alle. Ja jälleen kerran perätila todettiin tästä neuvolakäynnistä neljä päivää myöhemmin.

Kuva täältä.

Rakenneultrasta lähtien meille on sanottu, että "tässä sairaalassa ei lähdetä synnyttämään alateitse perätilavauvoja vaan mennään automaattisesti sektiolla". Olen kuullut saman lauseen monen eri lääkärin suusta. Itse en haluaisi lähteä edes yrittämään perätilavauvan synnyttämistä alateitse (tässä on meikäläisellä monta mutkaa matkassa jo muutenkin). Mutta itse sektiokaan ei liiemmin pelota tai järisytä omaa ajatusmaailmaani. Olen kyllä kuullut kaiken maailman kauhukertomuksia sektion jälkeisestä elämästä yhtä lailla kuin alatiesynnytyksestäkin. Klassinen lause "ei ne vauvat ole ennenkään sinne vatsan sisään jääneet" nostaa päätänsä tässä vaiheessa. Onhan tässä edelleen muutamia viikkoja siihen, että rv36 on kohdallamme. Tämä tarkoittanee siis sitä, että pienokaisemme pystyvät yleensä vielä hyvinkin viikoille 35-36 saakka kääntymään ympäri kohdussa. Mutta lääkärini ovat sanoneet, että tämä niin kutsuttu poikkeustila on ihannetilanne tälle pienokaiselle. Ja on hyvin epätodennäköistä, että hän edes tulisi kääntymään raivotarjontaan itse. Lisä-muttana on se, että pienokaisen asento kohdussa on sellainen, että kääntöyritystä ei lähdettäisi tästä asennosta edes yrittämään. Eli jos hän ei nyt näiden muutamien viikkojen aikana itse vapaaehtoisesti lähde kääntymään, on hyvin epätodennäköistä että lähdemme edes synnytystapa-arvioon saatikka kääntöyritykseen.

"Yksi neljäsosa vauvoista on perätilassa jossain vaiheessa raskautta. Raskausviikolle 34 mennessä suurin osa on kuitenkin kääntynyt pää alaspäin ja vain noin neljä prosenttia on perätilassa synnytykseen asti. Yleensä perätilalle ei löydy selvää syytä, mutta on oletettavaa, että se johtuu siitä, että sikiöllä on liian vähän tai liian paljon tilaa liikkua kohdussa. Tilanpuutetta voi olla esimerkiksi monisikiöraskauksissa ja paljon tilaa taas ennenaikaisissa synnytyksissä ja äideillä, joilla on monia aikaisempia synnytyksiä. Joskus perätila voi johtua myös sikiön synnynnäisestä poikkeavuudesta. Anatomisia esteitä vauvan pää alaspäin kääntymiselle voi olla esimerkiksi istukan poikkeava paikka, kohdun poikkeava rakenne tai ahdas lantio, jolloin vauvan pää ei pääse kiinnittymään lantioon. Vähäinen tai runsas lapsiveden määrä voi myös olla syynä perätilaan."

Lähde: Mikä perätila?

- Ann