Mahalaukun tähystys

Edellisellä viikolla sain kutsun mahalaukun tähystykseen. Ohjeistuksena kerrottiin, että ennen toimenpidettä tulisi olla 6h syömättä ja 2h juomatta. Itse olin ravinnotta 12h ajan.

Jännittää alkoi puolisen tuntia ennen toimenpidettä. Sain kutsun tulla toimenpidehuoneeseen ajallaan. Siinä heti sairaanhoitaja kyseli voinnista ja varmisteli, että olihan jatkotutkimuksista jo selvyys. Ei ollut, joten sitä luvattiin selvittää sitten tähystyksen jälkeen.

Sairaanhoitaja kertoi pääpiirteittäin, mitä tulisi tapahtumaan ja vakuutteli, että koko tutkimus olisi ohitse viidessä minuutissa kaikkine koepalojen ottoineen. Tähystyksen aikana sisälleni laitettaisiin ilmaa, joka laittaisi röyhtäyttämään. Koko tutkimuksen ajan hengittäminen kuitenkin onnistuisi normaalisti niin nenän kuin suunkin kautta.

Sängylle istuttua sain nielaista pienen annoksen gravisconia, jonka tarkoitus on estää mahahappojen nouseminen ruokatorveen. Pyysin saada puuduttavaa ainetta nieluun. Pari suihkausta ja sitten käskettiin nielaisemaan, maku oli varoituksen mukaisesti paha. Jännästi tuntui, kuinka aine alkoi nielussa vaikuttaa.

Sitten käskettiin makaamaan vasemmalle kyljelle. Käsivarret piti laittaa ristiin vatsan kohdalle. Suuhun sain hampaiden väliin pienen muovisen kapistuksen, jonka keskellä oli reikä jota kautta tähystysputki laitettaisiin. Sitten lääkäri laittoi suuhuni mustan tähystysputken, jonka päässä loisti valo (ja pieni kamera). Lääkäri käski nielaisemaan ja lähti sitten samaan aikaan työntämään putkea pitkin ruokatorvea. Tuntui kamalalta, yökkäilin ja röyhtäilin hyvin voimakkaasti. Kyyneleet kohosivat silmiin ja iski tunne, että haluan lopettaa koko toimenpiteen heti! Onneksi sairaanhoitaja piti päästäni kiinni, ohjeisti pitämään leuan viistosti lattiaa kohden ja hengittämään pitkiä vetoja sisään ja pidättämään hetken hengitystä. Neuvoilla pahin tunne hellitti. Lääkäri oli päässyt jo ohutsuolen puolelle, josta otettaisiin ensimmäisenä koepala. Näin edessäni vilahduksen metallia ja sairaanhoitaja kertoi, että nyt tähystysputken sisälle työnnettäisiin vaijeria jonka avulla saataisiin koepalat otettua. Tunsin, kuinka vaijeri liikkui putkessa - lähinnä pienenä tärytyksenä. Vaijerin liikkeet myös kuuluivat selvästi. Sitten kerrottiin, että nyt koepala otettaisiin. Tuntui pieni nykäisy ja sen jälkeen vaijeri vedettiinkin vauhdilla pois. En muista, että otettiinko siinä vaiheessa toinenkin koepala, mutta ohutsuolen jälkeen piti tähystysputkea vetää hieman ulospäin, jotta lääkäri pääsi takaisin mahalaukkuun. Taas tuntui kamalalta, yökkäilin ja röyhtäilin voimakkaasti. Sitten työnnettiin vaijeria putken sisälle pari kertaa ja otettiin lisää koepaloja. Ja taas putkea vedettiin lisää ulos ja jälleen voin pahoin. Pian toimenpide tulikin päätökseen. Helpotus oli suuri putken tullessa ulos. Sairaanhoitaja käski sylkeä enimmät limat suusta ulos ja nousta istumaan. Sain paperia, johon syljeskellä lisää. Toimenpiteen loputtua olotila palasi hetimiten normaaliksi. Toki kurkussa puudutus tuntui edelleen. Pahinta koko toimenpiteessä oli siis tähystysputken liikuttelu. Mikään ei sattunut, mutta tuntui hyvin epämiellyttävältä. Kurkku jäi toimenpiteestä kipeäksi ja mahassa tuntui oudolta, mutta muuten vointi siis oli normaali.

Sen verran omalta osalta selvisi, etten kärsi ainakaan mahahaavasta ja närästys sekä jatkuva röyhtäily johtunee ärtyneestä ruokatorven alaosasta (jos nyt muistan kohdan oikein). Tähän vaivaan siis täytyy tarvittaessa syödä lääkärin määräämää Somaccia ja kiinnittää entistä tarkemmin huomiota ruokavalioon, eli karsia närästävät juomat ja ruoat pois. Heti ensimmäisinä lääkäri mainitsi kahvin, suklaan, paprikan sekä mausteet. Omaa närästys-listaa löytyy itseltäkin jo ennestään, mutta viime aikoinahan on pelkkä vesikin jo närästänyt.

Lääkäri myös laittoi lähetteet verikokeisiin, niissä tulisi käydä parin viikon päästä niin nähdään, että onko arvot lähteneet muuttumaan johonkin suuntaan. Ja tietenkin, että mikä on hemoglobiinin tilanne.

Lisäksi sain myös seuraavalle viikolle ajan paksusuolen tähystykseen, johon valmistelu alkoi heti tänään.

Viimeisin sydänkontrolli

Jäpikän viimeisin sydänkontrolli oli pari kuukautta takaperin. Sinänsä hieman jännitti, että miten kaikki sujuu sairaalassa käydessä, kun edellisestä kontrollista oli jo ~10kk aikaa. Ensimmäistä kertaa kontrolliin saatiin mies mukaan, jotta tietää vähän tulevaisuudessa (tarvittaessa) mitä käynneillä tapahtuu ja miten ne etenevät.

Paljonhan käynneillä on aina odottelua, mutta onneksi lastenosastolla on hyvä ja monipuolinen leikkipaikka. Sairaalalla tulee olla ilmoittautuneena vähintään 15 minuuttia ennen sydänhoitajalle sovittua aikaa. Leikkipaikan puolella saa siis odotella yleensä 30 minuutin ajan, mikä on ajoista lyhyin. Sydänhoitajan luona kerrotaan kuulumiset ja voinnit, mitataan pituus ja tehdään punnitus. Sitten saadaankin palata takaisin odottelemaan.

Odottelun toinen osuus on myös yhtä arpapeliä, siinä kun saattaa kulua aikaa hyvässä lykyssä vain viitisen minuuttia tai sitten taas puolisen tuntia tai enemmänkin. Ja kun kutsu käy lääkärin pakeille, toimitaan reippaasti. Paitaa pois päältä ja lääkäri pääsee kuuntelemaan seisaalteen sydämen. Sitten siirrytään tutkimuspöydälle selälleen, jossa lääkäri kuuntelee uudestaan sydänäänet ja testaa reisivaltimopulssin. Jäpikkää asetellaan hiukan kallelleen, laitetaan piirretyt televisiosta pyörimään ja ultraus alkaa.

Tutkimuksen jälkeen saadaan pukea jäpikälle paita päälle ja kuullaan yhteenveto, lopputulema, sydämen tilanteesta. Sanotaan kiitokset ja poistutaan paikanpäältä.

Epikriisistä:

Diagnoosi: kaksiliuskainen aorttaläppä; pieni vuoto, muu kammioväliseinän aukko

Status: Yleivointi hyvä. Pituus +0.27 SD, paino +10,97 %. Ihon väri hyvä, perifeerinen verenkierto normaali. Verenpaine 102/61 mmHg. Keuhkot auskultoiden vapaat, sydämen syke tasainen, seisten ja selinmakuulla kuuluu sternumin vasemmalta puolelta kylkiluuväli III ja heikommin kylkiluuväli II systolinen, maksimissaan 2/6 vahva sivuääni. Maksa on normaalikokoinen ja reisivaltimopulssi tuntuu oikealta.

Ultraääni: Normaali nelilokerorakenne ja normaalit yhteydet. Eteiset tasakokoiset, kammiot sopusuhtaiset. Edelleen kammioväliseinän kautta näkyy oikovirtaus, joa suuntautuu oikean kammion ulosvirtauskanavan puolelle, kapea, mutta nopea, yli 3.5 m/s. Hyvä painegradientti kammioiden välillä. Kammioväliseinäaukko lihasalueella ja hyvällä etäisyydellä aorttaläpästä. Aorttaläppä avautuu asymmetrisesti, ylimmäinen purje paksuuntunut ja nyt näkyy kiinnitysmenon yhteydessä pieni vuototilkka. Aorttaläpän rengas pienehkö.

TV 23/MV 22 mm, TAPSE 26 mm, RV-RA -gradientti 14 mmHg + RA, kudosdoppler E/e -suhde välikammioväliseinä 7.4, vielä normaali. LV 32.5/20.9 mm, FS 35 %, EF 66 %, kammioväliseinä 5.8, takaseinä 5.1 mm ja RV 15 mm. Aorttaläppärengas 12 mm, tyvi 14 mm, kaari hyväkokoinen, istmus 7.2 - 7.6 mm. Normaali, hyvä pulsatiivinen virtaus.

Kammioväliseinän kautta edelleen oikovirtausta, aukko on vielä tässä vaiheessa ilman hemodynaamista merkitystä. Virtaus keuhkoihin ei ole lisääntynyt. Aorttaläppä avautuu asymmetrisesti, purjereuna paksuhko, nyt näkyy ihan pieni vuototilkka, mutta tässä vaiheessa ilman hemodynaamista merkitystä. Seurantaa jatketaan ennallaan."

Tämän käynnin jälkeen tuli pitkästä aikaa olo, että tekisi mieli kuulla jonkun muunkin sydänlääkärin mielipide nykyisestä tilanteesta ja mihin se voi johtaa näillä tiedoilla. Sekä tullaanko jonkinlaista operointia mahdollisesti tarvitsemaan tulevaisuudessa ja mitkä asiat siihen edellyttää. Epikriisin saavuttua kotiin tuli kuitenkin rauhallisempi olo. Mutta silti takaraivossa kummittelee se yksityiselle ajan varaaminen.. Seuraavan kontrollin pitäisi siis ajoittua kesän alkuun.

Lasten reagointi

"Äiti on pipi."

"Hyvää kotipäivää, äiti!"

Jäpikkä on lähinnä hämmästellyt kädessä olevia pisteitä, mustelmia ja valkoisia laastareita. Niiden kautta ehkä parhaiten on tuolle alle 3-vuotiaalle konkretisoitunut se, että äitiä on tutkittu ja äiti on kipeä. Suloinen pieni rakkauspakkaus, joka suukottaa ja kulmat kurtussa toteaa "äiti pipi".

Neiti ymmärtää asioita selkeästi eri tavalla, osaa kysellä ja on omalla tavallaan kiinnostunut. "Miksi olit sairaalassa? Oliko sulla oma huone? Kuka se sun kaveri siellä oli? Leikittekö te yhdessä? Mitä sulle tehtiin siellä? Miten sua tutkittiin siellä? Katsoiko se lääkäri sun korviin ja suuhun? Pistettiinkö sua? Sattuiko se? Mua ei sattunut, se vähän kirveli vaan. Meetkö takas sairaalaan?". 4-vuotiaan on toki helpompi samaistua, kun muistaa viimeisimpiä omia tutkimuksiaan ja kuukausi takaperin saamansa rokotteen vaikutukset. Vastahan jäpikänkin kanssa kävimme sydänkontrollissa. Ja on ollut kuumetta ja enterorokkoa, mitä käyty terveyskeskuksessa molemmilta ipanalta toteamassa.

Tavoitteena on ollut puhua muutenkin ipanoille mahdollisimman rehellisesti asioista ja vastata kysymyksiin lyhyen ytimekkäästi, mutta tarpeeksi kattavasti. Liittyivät asiat sitten kuolemaan, hautajaisiin, sairasteluun, kipuihin tai onnenkyyneleisiin, iloihin, rakkaudentunnustuksiin. "Äiti on nyt vähän kipeä ja väsynyt". Ja kun asiasta on puhuttu hetki, unohtuu se sitten hyvinkin nopeasti. Yöunetkin ovat pysyneet samanlaisina molemmilla, ei ole tullut mitään huutoitkuja tai mainittavia unia. Jäpikkä kömpii yöllä viereen nukkumaan ja neiti heräilee kerran tai pari yön aikana.

Ihan tavallista arkea muuten siis eletään, mitä nyt sairastumisesta johtuen äiti on lähinnä maannut sohvalla tai sängyssä. Halittelut ja suukottelut, pienet kivat lämpimät hetket piristää niin aikuisia kuin ipanoitakin. Tai vaikka yhteiset 10 minuutin iloiset hetket iPadilla pelatessa. Ja sitten on toki ne tutut hetket, kun kinastellaan, laitetaan kaikessa vastaan ja saadaan itkupotkuraivareita olohuoneen matolla, koska juuri nyt ei asiat menneet ipanan haluamalla tavalla.

Virusinfektio

Kolme vuorokautta kotiutumisen jälkeen olo oli hyvinkin samanlainen, kuin mitä sairaalaan mennessä. Huimasi, heikotti, päätä ja koko kroppaa särki. Tuona päivänä tuli rehkittyä ehkä hieman liikaa..

Aamulla piti viedä ipanoille päiväkotiin hanskat ja kävin siinä samalla sitten rauhallisella kävelyllä. Jonka jälkeen lepäilin kotosalla vielä lähes nelisen tuntia, ennen kuin lähdin käymään työpaikallani viemässä sairauslomatodistuksen ja työpuhelimen. Vielä kerkesin olemaan sohvan omana tunnin verran, kunnes lähdin hakemaan esikoista päiväkodista neuvolalääkäriin. Neuvolassa odoteltiin puolisen tuntia ja alkoi tuntua, ettei sitä meidän aikaa kyllä näköjään sitten ollutkaan.. Kunnes oma neuvolantätimme tuli ulos huoneestaan ja hämmästyi, että miksi olimme siellä, kun lääkärikin on jo pois lähtenyt. Kävi ilmi, että neuvolantätimme oli poistanut tuon päiväisen 4-vuotis lääkäriajan ja siirtänyt sen loppukuulle samaan yhteyteen, milloin mentäisiin lääkärin pakeille neidin allergiaoireiden takia. En voinut ymmärtää, että miksi hän niin oli tehnyt - varsinkin kun olin vielä sähköpostissa kysellyt, että riittäisikö että allergiaoireet otettaisiin esille tuolla 4-vuotis lääkärineuvolassa. Noh, joku aivopieru oli hänelle sattunut tuossa ja that's it.. Hän kysyi, että eikai meille nyt liikaa ollut haittaa tullut tuosta turhasta käynnistä ja sitten kerroinkin viikonlopun tapahtumista, anemia -diagnoosista ja tulevasta. Hän oli kovin pahoillaan ja kyseli, että tarvitsisimmeko mahdollisesti kotiapua, mutta kerroin että selviämme kyllä. Mietti edelliskerran sanomisiani ja muisti, että olin itsekin pohtinut ääneen tuota jatkuvaa väsymystäni ja sairasteluani.. Käski lepäillä ja toivotti tsemppiä.

Alkuillalle olin sopinut, että kaverini voisi lapsiensa kanssa tulla tuomaan neidin lahjan ja samalla meitä moikkaamaan. Olin vain taas jo aivan poikki, kun kotiin neuvolasta päästiin.. Vierailu sujui kuitenkin suht nopeasti ja hyvin. Heidän lähdettyään olo kuitenkin romahti. Särki aivan jokaista kohtaa kropasta, huimasi, heikotti, palelsi ja en kyennyt tekemään mitään. Keuhkoissa ja keuhkoputkessa tuntui pahalta, yskin noin 20 min ajan yhtäsoittoa.. Kömmin sohvalle viltin alle, lämpö näytti 36,6. Tärinä jatkui ja lasten mentyä nukkumaan lämpö oli 35,8. Pian makasin sohvalla kahden viltin ja paksun peiton alla. Tunnin päästä lämpö oli lähestulkoon 38. Ilmankos olo olikin niin kamala.. Siitä sitten nousi 38,3 saakka ja jämähti.

Alkuyöstä sairaanhoitaja-kaverini kehotuksesta soitin päivystykseen. Sieltä neuvottiin ottamaan panadolia ja juomaan nestettä. Jos olo yön aikana pahenisi, saisin lähteä päivystykseen. Jos vointi olisi aamulla sama, tulisi olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen.

Yö meni kuumehorkassa ja lääkkeen alkaessa vaikuttaa lämpö jämähti 37,5. Aamulla oli ollut tarkoitus letittää neidin hiukset päiväkotiin kuvausta varten, mutten ololtani kyennyt siihen. Nopeasti vain saparot päähän, suukot ja halit ipanoille ja takaisin sänkyyn nukkumaan. Puolenpäivän aikaan pakotin itseni sohvalle. Aamupalaksi kulhoon kaadoin maustamatonta jogurttia 150g, puolikkaan banaanin, muutaman klementiini-siivun ja päälle gluteenitonta mysliä. Kyytipojaksi tuopillinen vettä. Sohvalla viimeisintä Ensitreffit alttarilla -jaksoa seuratessa sain aamiaisen uppoamaan alas. Sitten iski taas totaali väsähtäminen ja silmät lupsuen tuijotin jotakin hömppäohjelmaa, kunnes luovutin ja kömmin takaisin sänkyyn. Heräsin puoli viiden aikaan, kun mies saapui ipanoiden kanssa kotiin. Olo oli yhä kamala, yläkroppaa ahdisti ja lämpö pysytteli 37,3 paikkeilla. Päätin soittaa terveyskeskukseen ja sieltä pyydettiinkin näytille.

Terveyskeskukseen päästyä pääsin makoilemaan sänkyyn. Sairaanhoitaja tuli ottamaan verenpaineet, jotka toisella mittauksella muuttuivat hyviksi. Hapetus oli 99, samassa yhteydessä pulssi pyöri 100 kieppeillä. Sitten pistettiin sormenpäähän ja otettiin tulehdusarvot. Kysyin hemoglobiinin mittauttamisesta, johon sairaanhoitaja kertoi, että arvot otettaisiin jos lääkäri niin pyytäisi. Tulos tuli, crp 22 ml/l. Sitten sh lähti hakemaan hemoglobiini-pikatesteriä. Pistettiin uudestaan ja tuloksena hemoglobiini 98 g/l. Eli tulehdusarvot hieman nousseet ja hb pysynyt suht samana 100>98. Puolisen tuntia kerkesin torkkumaan, kunnes lääkäri tuli hakemaan huoneeseensa.

Siellä sitten tutkittiin korvat, nielu ja imusolmukkeet. Lääkäri kuunteli keuhkot ja sydämen, paineli vatsan jota aristikin joka ikisestä kohdasta. Crp-tulos viittasi virus-tartuntaan. Koska lähtötilanne perjantaista alkaen oli yleisvoinnin suhteen jo heikko ja anemia lisää itsessään infektioriskiä, oli lääkärin mukaan vain huonoa tuuria että olin onnistunut saamaan uuden virustartunnan. Hänen mukaansa uskalsin rauhallisin mielin toipua kotona taudista, mutta jos vointi muuttuisi uudemman kerran, niin tulisi olla yhteydessä uudelleen. Silloin ei enää tämä diagnoosi ns. pätisi.

Ilmoitin miehelle, että pääsisin kotiin. Siitäkin huolimatta, että oli jo ipanoiden nukkumaanmenoaika, lähti kolmikko minua vielä kotiin noutamaan. Kotiin päästyä suukoteltiin ja haliteltiin ipanoiden kanssa, jonka jälkeen asetuin sohvalle viltin alle mussuttamaan leipää ja mehukeittoa. Tunnin verran katselin televisiota miehen kanssa (eli silmät välillä ummistaen), kunnes siirryin sänkyyn nukkumaan.  Kaikenkaikkiaan olin 24h aikana jaksanut pysyä hereillä noin 4h ajan.

Sairaalakäynti part2

Aamulla kello 6 aikaan heräsin vessahätään ja sen jälkeen en enää päässyt uneen. Päädyin siis pläräämän puhelintani ja kirjoittamaan viimeisintä informaatiota esikoisen "vauvaryhmään". Kellon lähentyessä seitsemää laitoin myös miehelle ja äidilleni viestiä, jotka olivat kyselleet voinnistani. Olen viesteihin kirjoittanut silloin, että "Väsyttää, päätä ja koko kroppaa särkee.. Kyllä lääkäri illalla omia poissulkevia pohdintojaan teki, mutta ei sanonut mitään, että "sulla saattaisi olla tää.." tjsp".

Viestittelyn välillä ummistin silmiäni ja torkahtelin. Hieman ennen kahdeksaa eilisillan toiseksi viimeinen näytteiden ottaja tuli huoneeseen ja täytti neljään putkiloon verta. Heti perään huonetoverini sai aamupalaa syödäkseen. Reilun puolentunnin kuluttua huoneeseen tuli sairaanhoitaja numero 7, jolta sain päänsärkyyni panadolin ja janontunteeseeni tipan. Osastolla oli nelisenkymmentä muutakin potilasta ja olin osaston loppupäähän sijoitettuna, joten lääkärin paikalle oloa saisin odotella useita tunteja. Väsytti, särki ja heikotti, joten päätin odotellessa nukkua. Muistaakseni jossain vaiheessa sairaanhoitaja numero 8 kävi esittäytymässä ja kyselemässä vointiani.

Heräsin lääkärin (numero 3) huoneeseen saapumiseen klo13. Edelleen osa verikokeiden tuloksista puuttui, mutta pystyttiin kuitenkin suunnittelemaan jatkoa. Lääkäri kyseli pitkälti samoja kysymyksiä, mitä edellisen illan lääkäri numero 1 oli kysellyt. Kerroin jälleen oireistani, mutta lääkäri ei katsonut kirjoittamaani oirelistaa. Hänen mielestään vaikutti siltä, että kyseessä on raudanpuutoksesta johtuva anemia. Yritti laittaa runsaiden kuukautisten piikkiin, vaikka kerroin että teini-iässä kuukautiseni kestivät jopa 11 päivää runsaina ja nykyään määrä olisi vähintäänkin 1/3 silloisesta, vain yhdellä tai kahdella ns. runsaammalla vuotopäivällä. Puhuttiin lähisuvun sairauksista. Oma ukkini sairastui jo alle 40-vuotiaana, diagnoosilista oli pitkä, mutta eniten esille pomppasivat peräsuolisyöpä, suolistomelanooma ja aivoinfarkti. Lääkäri teki päätöksen, että laittaisi lähetteet kiireellisenä gastroskopiaan (ruokatorven, mahalaukun ja peräsuolen tähystykseen). Samalla määräsi jatkuvaan närästykseeni Somac-kuurin, jota tulisi syödä päivittäin aina tähystyksiin saakka.

 

Verikokeiden mukaan kaikki punasoluarvoni olivat todella vähäisiä. Hemoglobiini oli noussut verensiirrolla illan 84/85 lukemista 100 g/l. Lääkäri sanoi, että jahka viimeiset verikokeiden tulokset tulisivat, niin voitaisiin varmistua siitä että laitetaan lisärauta-annos tippumaan. Mahdollisesti saisin lähteä sen jälkeen kotiin, mutta mahdollisesti myös saattaisin jäädä osastolle seurantaan vielä yhden yön ajaksi. Saattaisi kestää jopa kolmesta neljään viikkoa, että olotilani kohenisi punasolujen uusiutuessa. Jos kuitenkin vointini huononisi, tulisi lähteä mittauttamaan hemoglobiiniarvot.

Sain luvan syödä, joten sh nro 8 toi tarjoittimella leipää, jogurttia, banaania ja lasilliset mehukeittoa sekä mehua. Avasin television ja katselin Latelan kauden viimeisen jakson. Huonetoveri oli jossain vaiheessa ennen puoltapäivää kotiutettu, joten tohdin soitella puheluitakin läheisille. Päiväkahviaika tuli ja sain kahvia kera pullasiivun. Olo koheni, vaikkei kuitenkaan poistanut huimausta, särkyjä tai kolotusta.

Kellon lähestyessä kolmea sh numero 8 tuli huoneeseen tuomaan lisärautaa. Ferritiini arvoni oli 4, sh:n mukaan arvon tulisi olla vähintään 12 µg/l. Sh vielä mainitsi, että "sinun tapauksessasi lähetteet lähtivät kiireellisinä, ne katsottaisiin pian ja ajat pitäisi tulla kotiin postitse 1,5 viikon kuluessa". Eli ajat tähystyksiin ja hemoglobiinin seurantaan. Mitään rautakuuria en odotellessa söisi, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt pitäisi keskittyä toipumiseen, syömään ja voimaan hyvin. Sovittiin, että lähtisin päivällisen jälkeen kotiin. Lääkäri oli kertonut, että saisin halutessani lähteä tiputuksen jälkeen kotiin, jos oloni siltä tuntuisi. Kahden viikon sairasloman oli myös määrännyt.

Kello 17 aikaan sh tuli ottamaan ferritiini-tipan ja kanyylin pois. Samaan syssyyn tuli ruoka, jonka nautin ilomielin. Ilmoitin miehelle, että minut saisi tulla hakemaan kotiin. Poistuessani klo17:30 aikaan kiitin osaston aulassa henkilökuntaa, jotka toivottivat minulle hyvää jatkoa. Kaikenkaikkiaan sairaalakäynti oli siis positiivinen kokemus. Olen iloinen, että nyt tutkitaan ja selvitellään, että mistä anemia johtuu.