Kuukausi rautatankkauksesta

Viimeisimmästä laskimoon annetusta rautatankkauksesta on kuukauden verran aikaa. Sain tankkauksessa ensimmäistä kertaa Monoferia, sillä aiemmin saamaani Ferinjectiä ei ollut silloin saatavilla. Joitain eroja valmisteiden välillä selkeästi on ollut. Ferinjectin jälkeen on noussut aina korkea kuume muutaman päivän ajaksi, mikä on romahduttanut voinnin myös totaalisesti. Nyt Monoferin annon jälkeen ei samanlaista kuumetta noussut. Meillä kylläkin sairasteltiin samalla viikolla ja noin 5 vuorokauden jälkeen itselleni kuumekin nousi, mutta mielestäni se johtui flunssasta joka kiersi jokaisen perheenjäsenen läpi.

Voinnin kohentumisessa en ole huomannut vielä suuria tai merkittäviä muutoksia. Pahoinvointi (joka on verrattavissa ympärivuorokautiseen raskauspahoinvointiin ilman oksentelua) kuitenkin kaikkosi ensimmäisellä viikolla tankkauksesta, mikä oli myös suuri helpotus. Olo on kuitenkin yhä uupunut, väsynyt ja särkyinen. Näköhäiriöitä tulee edelleen, ovat ehkä hieman muuttaneet muotoaan - mutta ei missään nimessä poistuneet.

En tiedä liittyykö käsien uudenlainen oireilu rautaan tai sen puutteeseen, mutta viimeisimmät pari viikkoa kämmenet ja sormet ovat olleet totaalisen pökkelöt. Nivelissä on särkyä ja jäykkyyttä, välillä puristusvoimat ovat olleet täysin kadoksissa. Olen yrittänyt antaa käsille mahdollisimman paljon lepoa ja välttänyt esimerkiksi puhelimen tai tietokoneen näppäilemistä. Rasvannut käsiä normaalia enemmän. Pieniä helpotuksia on selkeästi tullut myös kovimmissa säryissä otetuista särkylääkkeistä. Jännittää silti, että onko tämä nyt jotain uutta oireilua jostain uudesta vaivasta... En kuitenkaan ole nähnyt vielä tarpeellisena olla yhteydessä lääkäriin. Mutta jos oireiden pahenemista ilmenee, olen varmasti yhteyksissä.

Seuraava kontrolli lääkärin kanssa sovittiin kevään ja kesän taitteeseen. Silloin katsotaan, ovatko ferritiini tai hemoglobiini kokenut suurempia muutoksia sitten tankkauksen tai onko cyklokaproneiden ottamisella ollut vaikutusta. Sen verran mainittakoon, että kahtena vuorokautena otetut cyklokapronit hillitsivät runsasta kuukautisvuotoa aivan mielettömästi. Mutta kesto ei vähentynyt, oikeastaan tiputtelu lisääntyi kahdella vuorokaudella. Mutta mieluummin jopa se, kuin jatkuva unettomuus, ohivuodot kaikkine sängyn vuorauksineen ja vessassa jatkuvasti ravaamisineen.

Kirjoittelukin on jäänyt nyt totaalisen taka-alalle. Meillä on pienempia ja suurempia projekteja vireillä, jotka vievät välillä kaikki vapaat minuutit vuorokaudesta selvittelyineen ja pähkäilyineen. Asioiden toteutuessa puhutaan kuitenkin suuremmasta elämänmuutoksesta, ainakin ipanoiden osalta. Mutta niistä kerron varmasti myöhemmin enemmän.

Sairaalakäynti part2

Aamulla kello 6 aikaan heräsin vessahätään ja sen jälkeen en enää päässyt uneen. Päädyin siis pläräämän puhelintani ja kirjoittamaan viimeisintä informaatiota esikoisen "vauvaryhmään". Kellon lähentyessä seitsemää laitoin myös miehelle ja äidilleni viestiä, jotka olivat kyselleet voinnistani. Olen viesteihin kirjoittanut silloin, että "Väsyttää, päätä ja koko kroppaa särkee.. Kyllä lääkäri illalla omia poissulkevia pohdintojaan teki, mutta ei sanonut mitään, että "sulla saattaisi olla tää.." tjsp".

Viestittelyn välillä ummistin silmiäni ja torkahtelin. Hieman ennen kahdeksaa eilisillan toiseksi viimeinen näytteiden ottaja tuli huoneeseen ja täytti neljään putkiloon verta. Heti perään huonetoverini sai aamupalaa syödäkseen. Reilun puolentunnin kuluttua huoneeseen tuli sairaanhoitaja numero 7, jolta sain päänsärkyyni panadolin ja janontunteeseeni tipan. Osastolla oli nelisenkymmentä muutakin potilasta ja olin osaston loppupäähän sijoitettuna, joten lääkärin paikalle oloa saisin odotella useita tunteja. Väsytti, särki ja heikotti, joten päätin odotellessa nukkua. Muistaakseni jossain vaiheessa sairaanhoitaja numero 8 kävi esittäytymässä ja kyselemässä vointiani.

Heräsin lääkärin (numero 3) huoneeseen saapumiseen klo13. Edelleen osa verikokeiden tuloksista puuttui, mutta pystyttiin kuitenkin suunnittelemaan jatkoa. Lääkäri kyseli pitkälti samoja kysymyksiä, mitä edellisen illan lääkäri numero 1 oli kysellyt. Kerroin jälleen oireistani, mutta lääkäri ei katsonut kirjoittamaani oirelistaa. Hänen mielestään vaikutti siltä, että kyseessä on raudanpuutoksesta johtuva anemia. Yritti laittaa runsaiden kuukautisten piikkiin, vaikka kerroin että teini-iässä kuukautiseni kestivät jopa 11 päivää runsaina ja nykyään määrä olisi vähintäänkin 1/3 silloisesta, vain yhdellä tai kahdella ns. runsaammalla vuotopäivällä. Puhuttiin lähisuvun sairauksista. Oma ukkini sairastui jo alle 40-vuotiaana, diagnoosilista oli pitkä, mutta eniten esille pomppasivat peräsuolisyöpä, suolistomelanooma ja aivoinfarkti. Lääkäri teki päätöksen, että laittaisi lähetteet kiireellisenä gastroskopiaan (ruokatorven, mahalaukun ja peräsuolen tähystykseen). Samalla määräsi jatkuvaan närästykseeni Somac-kuurin, jota tulisi syödä päivittäin aina tähystyksiin saakka.

 

Verikokeiden mukaan kaikki punasoluarvoni olivat todella vähäisiä. Hemoglobiini oli noussut verensiirrolla illan 84/85 lukemista 100 g/l. Lääkäri sanoi, että jahka viimeiset verikokeiden tulokset tulisivat, niin voitaisiin varmistua siitä että laitetaan lisärauta-annos tippumaan. Mahdollisesti saisin lähteä sen jälkeen kotiin, mutta mahdollisesti myös saattaisin jäädä osastolle seurantaan vielä yhden yön ajaksi. Saattaisi kestää jopa kolmesta neljään viikkoa, että olotilani kohenisi punasolujen uusiutuessa. Jos kuitenkin vointini huononisi, tulisi lähteä mittauttamaan hemoglobiiniarvot.

Sain luvan syödä, joten sh nro 8 toi tarjoittimella leipää, jogurttia, banaania ja lasilliset mehukeittoa sekä mehua. Avasin television ja katselin Latelan kauden viimeisen jakson. Huonetoveri oli jossain vaiheessa ennen puoltapäivää kotiutettu, joten tohdin soitella puheluitakin läheisille. Päiväkahviaika tuli ja sain kahvia kera pullasiivun. Olo koheni, vaikkei kuitenkaan poistanut huimausta, särkyjä tai kolotusta.

Kellon lähestyessä kolmea sh numero 8 tuli huoneeseen tuomaan lisärautaa. Ferritiini arvoni oli 4, sh:n mukaan arvon tulisi olla vähintään 12 µg/l. Sh vielä mainitsi, että "sinun tapauksessasi lähetteet lähtivät kiireellisinä, ne katsottaisiin pian ja ajat pitäisi tulla kotiin postitse 1,5 viikon kuluessa". Eli ajat tähystyksiin ja hemoglobiinin seurantaan. Mitään rautakuuria en odotellessa söisi, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt pitäisi keskittyä toipumiseen, syömään ja voimaan hyvin. Sovittiin, että lähtisin päivällisen jälkeen kotiin. Lääkäri oli kertonut, että saisin halutessani lähteä tiputuksen jälkeen kotiin, jos oloni siltä tuntuisi. Kahden viikon sairasloman oli myös määrännyt.

Kello 17 aikaan sh tuli ottamaan ferritiini-tipan ja kanyylin pois. Samaan syssyyn tuli ruoka, jonka nautin ilomielin. Ilmoitin miehelle, että minut saisi tulla hakemaan kotiin. Poistuessani klo17:30 aikaan kiitin osaston aulassa henkilökuntaa, jotka toivottivat minulle hyvää jatkoa. Kaikenkaikkiaan sairaalakäynti oli siis positiivinen kokemus. Olen iloinen, että nyt tutkitaan ja selvitellään, että mistä anemia johtuu.

Sairaalakäynti part1

Saavuin keskussairaalaan alkuillasta, tuntia myöhemmin mitä olin poistunut työterveydestä. Siinä vaiheessa tuntui hieman oudolta, että minut oli sairaalaan ylipäätänsä passitettu. Vaikka olo olikin aivan kamala, ajattelin että se kyllä kohentuisi kotona lepäämällä. Ensimmäinen tapaamani sairaanhoitaja päivystyksessä ei juuri ilmettään väräyttänyt, seuraavalla luukulla toinen sh hämmästeli alhaista hemoglobiinia. Minut ohjattiin odottamaan sairaanhoitajaa, verikokeita ja lääkäriä pitkän käytävän perällä olevaan odotustilaan. Valitsin nurkkapaikan, josta pystyi tuijottamaan katonrajassa olevaa pientä televisiota. Odotustilassa istui saapuessani muutama muukin ihminen rannekkeineen. Perässäni tuli yksi nainen, joka käveli vaikean näköisesti. Oma kiireellisyysluokkani oli D, joten arvelin että ainakin tuo perässäni saapunut nainen menisi ohitseni. Laittelin viestiä äidille ja miehelleni.

Jonkin aikaa olin saanut odottaa, kunnes sairaanhoitaja numero 3 saapui paikanpäälle kyselemään oireistani. Siinä kaikkien miesten ja naisten kesken täytyi puhua oireista, tuntui tosi vaivalloiselta - varsinkin kun ääneni oli niin käheänä ettei kuiskaaminen edes onnistunut. Ärsyttikin, joten en oireista kovin pitkää listausta sanonut. Tuossa vaiheessa lämpö oli 37, sokeriarvot 5.0, verenpaineet 150/76 ja hapetus 97. Sanottiin, että labrasta tullaan pian ottamaan verikokeita. Tuloksien saamisessa kestäisi muutaman tunnin ajan. Jäin siis paikoilleni odottamaan. Ihmiset pääosin odotustilassa vaihtuivat. Vanhukset viipyivät vain hetken. iPhonen akku väheni uhkaavasti, oli pakko yrittää katsoa televisiota. Väsytti ja päässä humisi niin paljon, ettei television katsomisesta tullut sitten edes mitään. Lähinnä nojasin polviini ja yritin hengitellä ja taistella nukahtamista vastaan. Huomasin, että keräsin katseita.

Äidilleni olen laittanut siinä vaiheessa viestin: "2,5h verikokeiden otosta. Olin jo jonkun aikaa tässä yksinäni, mutta ei ole tullut lääkärin pakeille kutsua.. Väsyttää, päätä särkee ja tekisi mieli heittäytyä lattialle nukkumaan. Niin ja nälkäkin on."

Viestin laittamisen jälkeen ei mennyt kuin muutama minuutti, kun jälleen tultiin labrasta hakemaan lisää verta kahteen putkiloon. Kuulemma lisäselvityksiä tarvittiin ja tällä kertaa tuloksien piti tulla pienemmän koneen kautta, eli tuloksien pitäisi tulla nopeammin. Lisäksi verikokeiden ottaja kertoi, että nämä näytteet oli merkattu menemään "massan yli". Onnekseni samaan aikaan sairaanhoitaja numero 4 tuli luokseni ja kysyi, josko haluaisin siirtyä sängylle lepäämään. Lähdin mielelläni hänen mukaansa. Pääsin sängylle lämpimän peiton alle. Nopeasti laitoin viestit miehelle ja äidilleni, vedin peiton pääni päälle, ummistin silmäni ja torkahtelin.

Mies oli laittanut useita viestejä joissa kyseli, että joko tiesin verikokeiden tuloksia tai sitä, että joudunko jäämään osastolle. Vastailin, etten tiennyt ja että olen yrittänyt nukkua, mutta se on valaistuksesta ja metelistä johtuen hieman vaikeaa. Kerkesin siis 1,5h makoilla sängyllä kunnes nuori mieslääkäri ilmestyi herättelemään. Oli aika vastailla liutaan kysymyksiä, kertoa oireista ja oireiden kestoista. Piti kertoa myös alusta alkaen, että kuinka ylipäätänsä sairaalaan päädyin. Siinä verhojen hieman suojatessa täytyi sitten housujakin laskea alas ja antaa lääkärin tutkia. Lääkäri lähti, palasi jonkun ajan kuluttua ja kyseli lisää. Vielä puuttui joitakin verikokeiden tuloksia, mutta hän sanoi, että "Jäät osastolle ja saat lisäverta. Tästä lähtee pyörät pyörimään ja aletaan selvittämään, että mistä anemia johtuu". Hetken päästä sairaanhoitaja numero 4 kuljetti keuhkokuviin. Se oli nopeasti ohitse ja pääsin takaisin päivystyspaikalleni. Sitten siihen tulikin jo sairaanhoitaja numero 5, joka alkoi laittamaan kanyylia oikeaan ranteeseeni. Jälleen mainitsin, että olen neulakammoinen. Ja sitten suoni puhkesi. Sh pahoitteli ja eikun uutta yritystä vasempaan ranteeseen. Samaan aikaan paikalle sattui labrasta verinäytteiden hakija, joka tarvitsi pariin putkiloon verta. Sh kerkesi innostumaan, että nyt osuikin kohdalle hyvä suoni ja eiköhän tämä onnistunut, kunnes sekin suoni puhkesi. Sh oli hyvin pahoillaan. Sänky oli siinä oikein kunnolla poikittain ja itseäni melkein itketti, että kolmannen kerran joutuvat parin minuutin sisällä piikittämään, kunnes tilannetta hämmästelemään sattui nuori mieslääkäri numero 2. Hän siihen tuli sitten varmoin ottein ja hetken teki töitä suonen kanssa vasemmassa kämmenselässä, kunnes onnisti. Labraan saatiin tarvittavat verimäärät ja kanyyli paikalleen. Siitä pääsinkin sitten siirtymään osastolle, seuraavaan kerrokseen, jonne sh numero 5 saatteli.

Osaston aulasta sh nro 5 kysyi huoneen numeroa. Huoneessa oli toinen potilas nukkumassa. Sinne sitten jäin odottamaan, kunnes jälleen mukava sairaanhoitaja numero 6 tuli huoneeseen. Sh nro 6 kyseli vointiani, nälkääni ja halusinko pukeutua sairaalavaatteisiin. Mitattiin verenpaineet, hapetus ja lämpö. Siinä sitten valmistauduin yötä vasten, kunnes sain tarjoittimella muutaman voileivän, jogurttia, mehukeittoa, lasillisen mehua ja banaanin. Kuulin, että yöstä alkaen joutuisin paastoamaan mahdollisten testien varalta. Verensiirron saisin, jahka viimeiset labratulokset olisivat valmiina ja itse verikin olisi valmis. Syötyäni kömmin peiton alle, laitoin korvatulpat korviin ja aloin nukkumaan. Noin tunnin päästä klo01 aikaan sh nro 6 tuli huoneeseen lisäveren kanssa. Letku kiinni kanyyliin, sideharsoa päälle ja veri tippumaan hitaasti ensimmäisen kymmenen minuutin ajaksi. Taisin nukahtaa samantien, mutta havahduin sh nro 6 käydessä huoneessa. En jaksanut edes kuvata lisäveripussia, vaikka olisi ollut mielenkiintoista myöhemmin katsoa pussissa lukeneita tietoja. Klo03 aikaan heräsin, kun sh nro 6 tuli ottamaan letkun irti kanyylista. Sain jatkaa uniani. Huonetoveriani käytiin katsomassa vähintään tunnin välein, joten havahduin niihin kertoihin, mutta joka kerta pääsin takaisin uneen.

Se kuuluu pikkulapsiaikaan, niin ne sanoo

Vuoden olen ollut todella väsynyt ja voimaton. Kauemminkin, mutta tuo töihin paluu sen konkretisoi parhaiten. Aamuvuorossa töissä jaksan tehdä asioita, vaikka hyvinkin vaikeaa se on välillä ollut. Kotiin päästyä en ole jaksanut sitten mitään tehdä. Saattanut kulua pitkäänkin, että jaksan tyhjentää tiskikoneen tai tarttua imurin varteen. Sohvalla viltin alla on paras kölliä.. Väsyttää, paleltaa ja kiukuttaa.

"Väsymys kuuluu pikkulapsiarkeen".

"Ne on nää ruuhkavuodet, jotka väsyttää."

Mutta kun se väsymys on sellaista, ettei ihan oikeasti jaksa? Kun täytyy itsensä ihan tosissaan pakottaa tekemään asioita, koska eihän nyt kahden pienen lapsen äiti voi olla niin väsynyt ettei mitään kotona saa aikaiseksi työpäivän jälkeen. Eikä kaikkea voi jättää isän tehtäväksi.

Uniongelmista olen kärsinyt paljon esikoisen raskausajasta lähtien. On väsyttänyt, muttei ole vaan saanut nukuttua. Pitäisi nukkua, muttei uni tule. Jos nukahtaa, herää lapsen itkuun ja itse ei pääsekään enää uneen. Viimeisimmän puolen vuoden aikana tilanne kääntyi selkeästi. Olen laittanut itse tämän ylitsepääsemättömän väsymyksen toukokuun stressin piikkiin. Mutta ilmeisesti anemia on ollut the syyllinen jo kauemmin. Sanottakoon tähän väliin, että miesparka.

Olen ollut flunssassa useamman viikon ajan, enterorokosta lähtien olo on ollut tavanomaista voimattomampi. Viimeisimmän viikon ajan ääni on ollut käheänä ja yskää on ollut. Töitä tehdessä on kuitenkin henkeä ahdistanut omituisella tavalla. Loppuviikosta tuli todella voimaton olo. Painavien laatikoiden nostelu oli ensimmäisestä laatikosta lähtien todella raskasta, tuskanhiki iski päälle heti. Kurkkua ja rintakehää poltteli, keuhkoihin sattui ja päässä humisi. Tuli olo, että on parempi lähteä käymään työterveydessä. Siellä todettiin akuutti kurkunpään / henkitorven tulehdus. Myös "puhekielto" langetettiin. Mainitsin enterorokosta, jonka 'ansiosta' päädyttiin ottamaan verikokeet. Sanottiin, ettei puhelua tule jos arvot ovat ok.

Meni puolisen tuntia ja puhelin soi. Kuulemma tulehdusarvot vain hieman koholla, mutta olivat labrasta soitelleet perään, että hemoglobiini on alhainen. Varattiin sitten tunnin päähän lääkärille aikaa. Sinne mennessä lääkäri kertoi, että jos arvot ovat uusintakokeen jälkeen yhä samaa luokkaa niin hän laittaa lähetteen samantien keskussairaalaan. Kävin labrassa ja siinä odotellessa kerkesin tutkimaan kunnolla anemian oireilua. Kaikki oireet täsmäsivät omiin olotiloihini. Vastaukset tulivat ja pääsin lääkärin huoneeseen jossa käytiin oireet läpi pikaisesti. Hemoglobiini oli 83, naisilla viitearvo on 117-155 g/l. Lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan.

Anemia. Siitäkö löytyi syy tälle jatkuvalle väsymykselle?