Kardiologin vastaanotolla

Kävin reilu viikko sitten kontrollissa kardiologin vastaanotolla. Vierailun aluksi puhuttiin hetki omasta voinnistani, joka olikin kyseisellä viikolla ollut jo huomattavasti parempi. En ollut työpäivien jälkeen tuntenut sitä surullisen kuuluisaa megaväsymystä, vaan olin jaksanut ihmeen hyvin touhuilla. Lisäksi olin ollut myös terveenä melkein nelisen viikkoa. Ei flunssaa, ei kuumetta.

Kardiologi kertoi, että EKG:ssa yhä näkyvät poikkeamat ovat joko sydänlihastulehduksen aiheuttamia tai sitten mahdollisesti synnynnäisiä. Koskaan aiemmin kun ei ole EKG:tä otettu, niin ei voida käyriä myöskään verrata mihinkään. Mutta jahka noin kuukauden päästä otettaisiin uusi EKG, silloin voitaisiin jo todeta varmuudella, että olivatko poikkeamat sydänlihastulehduksen aiheuttamia vaiko synnynnäisiä. Samalla kertaa tulisin saamaan vihdoin "terveen paperit", eli urheilukielto kumottaisiin.

Sitten ultrattiin sydäntä. Kardiologi oli aivan loistava - todella hieno eleinen, ystävällinen ja selosti kaiken, mitä ruudulla näkyi. Aivan päinvastainen kokemus siihen, mihin on tottunut jäpikän kardiologin ultrauksissa. Kuitenkin, sydämen toiminta ja itse sydän näytti normaalilta. Pientä paksuuntumaa oli kammioväliseinämässä, mutta sekin oli normaalin rajoissa. Lisäksi hiippaläppä ihan aavistuksen falskasi, muttei sitä voinut kutsua vuodoksi. Aorttaläppä oli normaali kolmipurjeinen. Jäpikällä aorttaläppä on siis normaalia pienempi ja kaksipurjeinen, sekä siinä on viimeisimpänä todettu pieni vuoto. Kardiologi naurahtikin ja sanoi, ettei jäpikkä olisi kaksipurjeisuutta minulta ainakaan perinyt.

Sydämen ultrauksen jälkeen otin vielä puheeksi anemian kontrolloinnin. Kardiologi alkoi puhua, että mahdollisuus olisi käydä rautatankkauksessa - mutta sitten kerroin, että olen käynyt jo kerran verensiirrossa ja kahdesti rautatankkauksessa. Siinä vaiheessa hän sanoi, että näillä 2kk sisällä tapahtuneilla tankkauksilla tulee ehdottomasti katsoa hemoglobiini ja rautavarastot seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Ja tulevaisuudessa kerran vuodessa ja aina tietenkin silloin, jos väsymys ja muut oireet pahenisivat. Kiitin kovasti, sillä juuri tämän tiedon olin halunnut kuulla. Kukaan muu lääkäri ei nimittäin ollut puhunut jatkosta yhtään mitään. Enkä toisaalta ihmettelekään, kun olen pomppinut eri lääkäreillä aina keskussairaalan ja terveyskeskuksen puolella.

Luotto terveyskeskuksen omaan lääkäriini on muutenkin tällä hetkellä hieman kyseenalainen. Hän kun silloin väsymyksen, sydämen sivuäänen kuuluessa ja kamalan yskän ollessa pahimmillaan passitti vain takaisin töihin. Käski potemaan flunssan pois ja menemään sydänfilmiin, jahka olisin tervehtynyt. Onneksi en luovuttanut vaan menin silloin työterveyteen, josta päädyin samantien keskussairaalaan sisätautien osastolle. 

Joka tapauksessa, kardiologin tapaamista seuranneella viikolla kova väsymys tuli takaisin. Ei flunssaa, ei kuumetta. Armoton väsymys, jälleen. Juuri, kun olin ilakoinut lasten kanssa touhuamisesta ja omasta parantuneesta jaksamisestani.

Joulukuu

Kuukausi kului vauhdilla, vaikka olin päivät kotona tekemättä juuri mitään ihmeellistä. Jotta sain parhaimman mahdollisen "toipumisrauhan", mies vei ipanat päiväkotiin töihin lähtiessään ja haki töistä tullessaan. Alkuun mies halusi, että autan jokaisena aamuna pukemisrumbassa. Itse en kokenut sitä parhaimmaksi vaihtoehdoksi, sillä uneni katkesivat viimeistään klo6. Päivisin en juuri koskaan muutenkaan tohdi nukkua, sillä seurauksena päiväunista koituvat unettomat yöt.  Miehen viimeisellä työviikolla ennen joulua sain "luvan" jäädä nukkumaan. Ja omat unet kestivätkin klo7-9 saakka. Alkoi tuntua olokin entistä jaksavammalta - vaikka se olikin yhä luokkaa "ylitsepääsemätön".

Koska olin kotona, päätettiin (tai siis minä halusin ja päätin) että joulun aikaan nautittaisiin aidosta kuusen tuoksusta ensimmäistä kertaa tässä talossa. Kuusi haettiin ipanoiden kanssa läheiseltä puutarhalta. "Pieni kuusi" olikin 230cm korkea, toiselta puoleltaan sopivasti tuuheampi ja sopi mainiosti olohuoneen nurkkaan. Hieman jouduttiin pituutta karsimaan ja askartelemaan ylijääneistä terassilautojen paloista tukia kuusenjalkaan, jotta se saatiin pysymään pystyssä. Hankittiin myös uudet kuusenvalot ja ipanat saivat koristella kuusen oman makunsa mukaisesti. Hieman saatoin avittaa ylempien oksien kanssa.

Parin päivän jälkeen viritettiin kuuseen vielä tuki siimasta, sillä se lähti uhkaavasti kallistumaan toiseen suuntaan. Juuri ennen jouluaattoa huomasimme, että kuusenjalkaan päivittäin laitetuista vesistä oli osa valunut alusmatolle ja täten myös parkettiin. Siinä sitä sitten yhdessä siivottiin ja mies jo ennätti kirota, ettei meille enää koskaan tule aitoa kuusta. Ehkäpä tuo mielipide on unohdettu jo ensi jouluksi. Kolme viikkoa annettiin kuusen ilahduttaa meitä sisällä ja ulos viemisestä lähtien se on piristänyt meitä vielä ulkona ja ikkunasta katsellessa.

Jouluaatto tuli. Omat sisarukseni kävivät päiväkahvilla ja yhdessä nautittiin ipanoiden riemusta ja lahjojen availun tuomasta jännityksestä.

Joulun välipäivinä koitti vihdoin odotettu ja pelätty kampaajalla käynti. Sairastelun, infektiokierteen, alhaisen hemoglobiinin ja varastoraudan vuoksi hiukset olivat katkeilleet todella rajusti. Ennen niin pitkää ja tuuheaa hiusta ei voinut enää pitää auki, vaan oli pakko turvautua leikkuuseen. Olin valmistautunut lyhyeen polkkatukkaan, mutta ihana kampaajani leikkasi kaikki pahimmat latvajämät pois niin, että lopputuloksesta tuli longbob. Päälle vielä uudet tummat ja vaaleat raidat, silläkin uhalla että hiukset jatkavat katkeiluaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lopputuloksesta tuli erinomainen. Vaikkakin uusi lyhyempi hiusmalli kaipaa paljon totuttelua ja eritavoin laittamista, on pesu, kuivaus ja laitto huomattavasti nopeampaa.

Sitten sairastuin jälleen. Vuoden vaihtuessa mies hoiti rakettien paukuttelun ja lapsien ilahduttamisen.

Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että vuosi 2016 oli todellakin vuosi täynnä sairauskierteitä.

Viimeisimmät sairaalapäivät

Kertomus jatkuu. Olin siis päätynyt työterveyden kautta poikkeavan EKG:n ja monen muun diagnoosin kera sairaalaan sisätautien osastolle lisätutkimuksiin.

Takana oli neljä yötä sairaalassa ja osaston lääkärit palasivat töidensä pariin. Lounasaikaan sain itsekin kuulla loppuviikon tutkimuksien tulokset sekä tietää lähipäivien suunnitelmat. Luvassa oli käynti korvalääkärillä ja mahdollinen poskiontelon punkteeraus, jolta lopulta vältyin koska kuvien perusteella kertymä oli vähäisempi ja oireet eivät olleet pahat. Yskäkin tuntui rauhoittuvan. Lämpö pysytteli 37-37,6 välillä. Jatkuva väsymys ei ollut kaikonnut, olkapään jomotus kylläkin.

Uutta sydänfilmiä otettiin, poikkeamat EKG:ssa eivät olleet muuttuneet millään tapaa. Lääkärit konsultoivat seuraavana päivänä kardiologeja ja kaikkien tietojen pohjalta päätyivät siihen, että taustalla olisi jonkinlainen sydänlihastulehdus. Mihin mm. T-aallon inversio viittasi. Eli määräyksenä lepoa ja liikuntakielto. Sekä kuukauden verran sairaslomaa.

Hemoglobiiniarvot pyörivät sairaalassa ollessa 115-119 välillä. Rautavarastot olivat edelleen vajaat. Sovittiin, että joulukuun lopussa käyn päiväsairaalalla tankkaamassa suonensisäisesti lisärautaa. Lisäksi laittoivat lähetteen keuhkopolille. PEF-mittauksien arvot olivat viitearvoja matalampia ja en kokenut saavani keuhkoja avaavasta lääkkeestä hyötyä puhallusten välillä.

 

Kuudentena päivänä pyysin päästä kotiin. Kyseltiin, että pärjäisinkö varmasti kotona ja vakuutin pärjääväni.