Viimeisin kirjoitukseni pojan sydämen kontrollista on aivan lokakuun lopulta, ensimmäisen tutkimuksen jäljiltä. Tuon käynnin jälkeen olemme käyneet jo kahdesti sydänpolilla kontrollissa.
Toinen käyntimme sydänpolille tapahtui marraskuussa, noin neljä viikkoa ensimmäisen käynnin jälkeen. Käyntimme alkoi sydänfilmin ottamisella. EKG:n ottaminen sujui kaikkinensa hyvin, mitä nyt pienen ja vilkkaan pojan paikallaan pitäminen filmin ottamisen aikana oli hieman hankalaa. Johdot kiinnostivat hirmuisesti, mutta pienet nyrkit saatiin piiloon sentään sukkien sisään. Sen lisäksi olimme taas olleet flunssaisia, mutta paranemaan päin. Sydänfilmin jälkeen päästiin lähes samantien sydänhoitajalle verenpaineiden mittaukseen ja kasvukäyrien tarkastukseen. Sitten saatiinkin kahdestaan odotella tovin aikaa lääkärille pääsyä. Sydämen ultraus tehtiin edellistä kertaa nopeammin. Nyt kontrolloitiin aortan kaaren kapeutta ja aorttaläppää. Poika käyttäytyi levottomasti, joten lääkäri tutki nopeasti kaiken tarvittavan.
Seuraavassa otteita epikriisistä.
"Diagnoosit: kaksiliuskainen aorttaläppä, kapea aortan kaari.
Toimenpiteet: lepo-EKG, sydämen yleinen uä, sydämen doppler-uä.
Esitiedot: Sivuäänen takia tehty sydämen tarkistus ja todettu kaksiosainen aorttaläppä ja nopea virtaus aortankaaressa, kapea aortankaari.
Status: Sydänsyke tasainen, sydämestä kuuluu edelleen karheahko holosystolinen alkumesosystolisesti karheahko sivuääni sternumin oikealta yläpuolelta ja sydämen keskialueelta. Selästä ei sivuääntä kuulu.
Lepo-EKG: Sinusrytmi, normaalit johtumisajat, molemmat kammiot suhteellisesti kookkaat, mutta ei vielä hypertofian kriteeriä täytä.
Ultraääni sydämestä: Aorttaläppä lyhyessä akselissa kaksiosainen. Aortankaari vasemmalle laskevassa aortassa virtaus kiihtyy, pieni kapeuma näkyy. Kaksiosainen aorttaläppä, jossa ei vuotoa tai ahtautta tässä vaiheessa. Aortankaaressa edelleen virtaus kiihtyy, ahtaus ei ole lisääntynyt ja hyvä virtausprofiili. Pulssi tuntuu ja verenpainemittauksessa ei gradienttia. Kasvuiässä seurantaa jatketaan vielä tiheämmin ja seuraava kontrolli 6-7vko päästä."
Eli tilanne tämän toisen kontrollin jäljiltä oli siis oikeastaan pysynyt ennallaan, eikä mikään mennyt huonompaan suuntaan. Meille kerrottiin, että seuraava aika tulee kotiin ja se ajoittuu noin joulun ja uudenvuoden tienoille. Jäimme sitä sitten odottelemaan hyvillä mielin. Kerron tuosta kolmannesta kontrollista sitten eri postauksessa.
tiistai 3. helmikuuta 2015
tiistai 27. tammikuuta 2015
Aika
Tammikuu lähenee uhkaavasti loppuaan. Aika on kulunut kuin lentäen. Elo onkin ollut kuin yhtä vuoristorataa sitten marraskuun. Valitettavasti nuo pudotukset pohjalle on tuntuneet kestävän pidempään, kuin nousut sinne vuoristoradan huipulle. Päällisin puolin kaikki on kyllä hyvin, hengissä ollaan koko perhe. Väsymys(?) vaan tuntuu lamaannuttavan liikaa kaikenlaisia osa-alueita.
Tällä hetkellä työstettävänä on parisuhde. Sillekin pitäisi löytää aikaa. Yhteistä aikaa. Ilman lapsia. Vain me kaksi aikuista. Pienin askelin eteenpäin - ja kyllä tämä nousu tuntuukin niin hitaalta siinä vuoristoradassa. Välillä tuntuu siltä, että vaunu liukuu vain taaksepäin, aika pysähtyy. Mutta sitten tulee onneksi ajanjakso, että kuljetaan myös eteen ja ylöspäin lähinnä suupielet korvissa. "Kyllä tämä tästä". Tämähän on kaikki sitä "ensimmäisten vuosien haastetta, kyllä se sitten helpottaa" ja "toinen vauvavuosi haasteineen". Sitäkö tämä on? Onko meistä tähän yhteiseen matkaan? Varmasti? Vai pitäisikö koittaa kulkea erillään? Uskon vahvasti, että yhteinen matka jatkuu. Emme ole valmiita luovuttamaan. Aika sen kai näyttää. Niin, että kyllä tämä tästä! :)
lauantai 8. marraskuuta 2014
Tangleteezer
Tangleteezer, se takkujen ja pörröisten hiusten loistava ja hellävarainen selvittäjä - number one!
![]() |
| Kuva Googlesta. |
Jälleen näin iltasella iltatouhujen lomassa aloin harjaamaan tytön hiuksia ja muutaman takkupesän sieltä löysinkin. Otin hiusharjan tilalle tangleteezerin ja tsädäm, takut olivat muutamassa sekunnissa poissa! Eikä tuo herkkäpäinen neitikään edes inahtanut, taaskaan :)
Viime joulukuusta lähtien tuon ihmeellisen kapineen ostettuani olen voinut vain ylistää sitä. Se teki meidän hiustenharjausongelmista kerta heitolla selvää! Tyttö on ollut pienestä pitäen todella herkkä päästänsä (kuten itsekin) ja hiuksien kasvettua pituutta vielä enemmän. Oltiin miehen kanssa yhdessä vaiheessa aivan pulassa normaalien harjojen ja tytön takkujen kanssa. Itkua, kiukkua ja selvää kipua herkkyydestä johtuen. Mutta tosiaan, heti kun tangleteezer otettiin käyttöön, loppui kaikki hankaluudet kertaheitolla.
Mitä tulee tangleteezerin käyttöön itselläni.. Omaan pitkät hiukset, eräs kampaaja kehaisi niitä tuuheiksi alkuvuodesta, mutta en itse samaa nimitystä käyttäisi. Joka tapauksessa, tangleteezer selvittää pitkien hiuksieni takut hyvin hellävaraisesti ja helposti. Enkä siinä rytäkässä menetä läheskään niin montaa suortuvaa, kuin mitä normaalilla harjalla. Samalla hiukset mukavasti suoristuvat ja ns. pehmenevät.
Ei hullumpi sijoitus! Suosittelen, varsinkin jos teidän perheessä asustaa herkkähipiäisiä takkutukkia :)
ps. Välillä tuntuu siltä, että tangleteezer kaipaisi itseensä kiinni jonkinlaisen remmin, vähän niinkuin hevosten harjoissa ;) Sillä se karkaa todella helposti ainakin omista käsistäni.
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Taikataikina
Näin isänpäivän alla tuli mieleen toteuttaa idea taikataikinaan painetuista lasten jalanjäljistä. No eihän se nyt ihan nappiin mennyt, mutta eikös se ajatus ole tärkein? ;)
Taikataikina koostuu yhdestä osasta vettä, yhdestä osasta suolaa ja kahdesta osasta vehnäjauhoja. Vehnäjauhot voi korvata perunajauhoilla, jolloin lopputuloksesta saa sileämmän. Elastisuuden lisäämiseksi massaan voi lisätä tilkan ruokaöljyä. Massan saa kovetettua 125 asteisessa uunissa noin tunnissa.
Jäähtymisen jälkeen massan voi koristella erilaisin värein, esimerkiksi vesiväreillä. Massasta saa tehtyä mm. hauskoja leipomuksia esimerkiksi nukkekodin asukkaille, joulukuusen koristeita ja ovikransseja. Mitä vain ikinä keksiikään. Ja koska massa ei sisällä mitään myrkyllisiä ainesosia, voi sitä muovailla kaikilla kodin välineillä (kaulin, veitset..) ja lapset pääsevät osallistumaan myös. Tietenkään massaa ei pidä syödä!
Jäähtymisen jälkeen massan voi koristella erilaisin värein, esimerkiksi vesiväreillä. Massasta saa tehtyä mm. hauskoja leipomuksia esimerkiksi nukkekodin asukkaille, joulukuusen koristeita ja ovikransseja. Mitä vain ikinä keksiikään. Ja koska massa ei sisällä mitään myrkyllisiä ainesosia, voi sitä muovailla kaikilla kodin välineillä (kaulin, veitset..) ja lapset pääsevät osallistumaan myös. Tietenkään massaa ei pidä syödä!
tiistai 4. marraskuuta 2014
Buzzausta: Air Wick tuoksukynttilät käytössä
Tämän hetken tuotetestauksessa on siis Air Wickin tuoksukynttilät, Black Edition (Mulled Wine & Cinnamon Apple) ja Golden Winter Wood. Lauantaista lähtien on tullut päivittäin polteltua näitä tuoksukynttilöitä.
Hieman ennakkoon mietin jotta kuinkahan voimakkaita nämä tuoksut mahtavat ollakaan omalle nenälle, mutta ainakin olen positiivisesti yllättynyt. Tuoksu ei heti valtaa huonetta, vaan alkaa hiljalleen levitä kynttilän lämmetessä ympäristöön. Jonkin ajan kuluttua tuoksua on miedosti myös muualla talossa, eikä mitenkään voimakkaana. Molemmat tuoksut ovat myös miellyttäviä! Enemmän kuitenkin olen kallistunut polttelemaan tätä Golden Winter Woodia. Ja välillä olen muuten vain käynyt nuuhkimassa palamatonta kynttilää miehen naureskellessa vieressä ;)
Black Editionissa vaihtuu ns. räväkämmin ja selkeämmin värit, mutta itse en ole järin ihastunut kynttilän ulkokuoreen. Pidän enemmän GWWn kuvituksesta. Alla siis kuva jälkimmäisestä.
Black Editionia poltellessa värit ovat noin 2h palamisen jälkeen alkaneet katoamaan noin 5-15sek ajaksi. Kynttilän värit siis vähän niinkuin syttyvät ja sammuvat yhä uudestaan. Tuolloin olen puhaltanut suosiolla kynttilän sammuksiin. Tätä samaa ei ole tapahtunut GWWn kohdalla. Ohjeissahan suositellaan 4h palamisaikaa kerrallaan ja tätä olen noudattanut.
Huonoakin kynttilöistä löytyy, nimittäin liekin pois puhaltamisen jälkeen tuleva tyypillinen savu kestää todella pitkään, voimakkaana ja näin ollen leviää koko taloon vieden kaiken kynttilän tuoman hennon tuoksun pois. Yleensä polttelen tuikkukokoisia tuoksukynttilöitä ja niiden sammuessa ei tuo savutus ole kyllä lainkaan samoissa mitoissa. On kai se nyt hieman typerää, että kynttilä täyisi käydä ulkona puhaltamassa sammuksiin - vai?
Tuoksun puolesta siis voisin ostaa jatkossakin näitä tuoksukynttilöitä. Lapset eivät kuitenkaan kovin kauaa jaksaneet olla kiinnostuneita värien vaihtumiseen. Ja juurikin lasten myötä, kynttilöiden tulee olla tarpeeksi ulottumattomissa ja kuitenkin niin, että me vanhemmat pystymme niitä vahtimaan. Tuo sammumisen savutus on kyllä pitkä miinus.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)









