Kävellen

Nyt meilläkin pieni taapero-neiti kävelee ilman tukea. Voi sitä riemua, mikä toisen silmistä välittyy kun kävely sujuu kuten hänen ylhäisyytensä itse haluaa! Hienosti tunnistaa sanan "kävellen" ja ryhtyykin aina sen jälkeen kävelemään eteenpäin ilman tukea. Onhan tuo näin alussa vielä hyvin horjuvaa, mutta kyllä on huikeasti nähnyt parantumista jo kahdessa viikossa. Kohta se jo juoksee... :)

Edelleen ystävämme flunssa on meillä kylässä, ei tunnu tämä tauti sitten millään lähtevän pois. Vuorotellen nostattaa itse kullekin pientä lämpöä ja sitten räkäilyt jälleen alkaa uudelleen. Noh, sairastetaan nyt kaikki oikein urakalla ennen vauvan syntymää!

Rakenneultrassa käytiin kuun alkupuolella. Siellä oli oikein kolme lääkäriä (erikoistunut ja ylilääkäri mukaanlukien) suorittamassa ultraa. Kaikki oli rakenteellisesti hyvin. Sydämessä tosiaan on läppä joka vuotaa, mutta erikoistuneen lääkärin mukaan vuoto on toiminnallista - eli sitä on meidän turha murehtia, koska sen ei pitäisi haitata mitenkään tulevaa. Ilmeisesti se läppävuoto voi vielä kuroa itsensä kiinni ja poistua ennen h-hetkeä tai sitten jotakin korvaavaa toimenpidettä tarvitaan syntymän jälkeen.

Nyt on meneillään raskausviikko 25. Jokainen viikko yritetään elää iloiten ja odottaen, mutta samalla menetyksen pelko yhä kummittelee takaraivossa. Sitä vaan toivoo, että viikot menisivät nyt hyvin nopeasti ja jos vauva päättäisi syntyä ennenaikaisesti, olisi sillä kaikki asiat jo niin hyvin että saisimme pitää pienokaisemme luonamme. Kai tälläinen alun kokemus jättää vaan niin ikävät muistot varjostamaan.. Mutta uskon, että jahka kaikki sujuu loppuun saakka hyvin ja meillä on se pieni ihana tuoksuteltava poika sylissä, unohtuu ne raskausajan murheet ja keskittyminen uuteen arkeen ilman sydänvikoja tai sydänvian kanssa alkaa. <3

Hankintoja olen uskaltanut jo jonkin verran pojalle tehdä. Kirppislöytöjä tähän mennessä kaikki ovat olleet, mutta hyviä sellaisia. Kietaisubodyja on lähes tulkoon jokainen body, esikoisen syntymäajasta viisastuneena ;) Ne olivat niin paljon helpompia pukea vastasyntyneelle, kuin tavalliset bodyt. Yökkäreitä ja housuja on myös jo hyvänlainen pino hankittuna. Värit ovat aika neutraaleja, on harmaata, ruskeaa, vaaleanruskeaa.. Raitoja on paljon, ei niinkään kuviointeja.

Yhtenä suurena hankintapulmana on sisarusrattaat. Hankkiako vai ei? Ennestäänhän meillä on edelleen (lähes) tuliterät Emmaljungan Edge Duo Combit. Pelkällä seisomalaudan hankkimisella emme tule kyllä toimeen. Mutta jos tämänkin vauvan maailmaantulo koetaan sektion kautta, voi alun koko perheen ulkoilut unohtaa lähes ensimmäisen kuukauden ajalta. Sen verran rankkaa se toipuminen kuitenkin on ja meiltä kotoa ulkoillessa on maasto enemmän kuin vähän mäkistä. Lähti sitten ihan minne suuntaan tahansa. Joten pelkkä vaunuilu vaatii jo paremman voinnin. Jos sisarusrattaat jäävät vielä hankkimatta, pääsee isosisko kuitenkin ukkokullan tai sukulaisten toimesta ulkoilemaan myös rattaillaan. Ja pikkuveli pääsee nukkumaan vaunuissa pihalle tarvittaessa. Mutta äiti+isi+isosisko+pikkuveli-ulkoilee -yhdistelmä ei vaan toimi.

Emmaljunga Double Viking

Bumbleride Indie Twin

Toki olen haaveillut ja tutkinut netin kautta sisarusrattaiden antia. Ykkösenä olisi Emmaljungan Double Vikingit. Hyvänä kakkosena tulee Bumbleriden Indie Twin -sisarusrattaat. Noh, näitähän ei juuri käytettynä myydä. Bumbleridet maksavat uutena n. 700€ + kantokoppa yms. Emmaljungat n. 900 €. Tärkeimpinä ominaisuuksina sisarusrattaissa on se, että molemmilla tulee olla omat istuinosat ja kuomut. Jatkuvasti pidän silmäni auki Huuto.netin ja Tori.fin suhteen, mutta nopeat syövät hitaat...! Ja ne ylihinnoitellut jäävät myymättä.


- Ann


ps. 5 000 lukukertaa on rikottu eilisen aikana! Kiitos teille :)

Lapsivesipunktio

Kaikenlaista on ollut nyt viimeisen kuukauden aikana. Tyttö aloitti päiväkodin ja itse palasin töihin. Nyt ollaan useampi viikko oltu flunssassa koko perhe. Olin saanut viestiä yhdeltä lukijalta, että miten meillä menee nyt, joten tulin vihdoin keretessäni kertomaan meidän kuulumisia tänne! :)

Kuukausi sitten sain puhelun koskien lapsivedestä tehtyjä kromosomituloksia. Niitä tuloksia ennen kävimme kuitenkin kahdesti äitiyspolilla pistettävänä. Ensimmäinen punktio ei onnistunut, mutta lääkärin ollessa eri toisella punktiokerralla onnistui näytteenottokin. Kohdun sisäpuolella olevat kalvot ovat kuulemma hyvin sitkeät ja niistä täytyi neulalla "runnoa" lävitse. Ensimmäinen punktiokerta pelotti ja jännitti etukäteen. Itse punktiossa unohdin hengittää ja kätilö joutui muutamia kertoja siitä muistuttelemaan. Mies oli onneksi tukena paikan päällä. Neulan pistos tuntui molemmilla kerroilla ikävältä, mutta jälkimmäisellä kerralla tekijänä oli vanhempi erikoistunut mieslääkäri, joka huokui osaamistaan ja itsevarmuuttaan: omakin olo oli heti paljon luottavaisempi ja koko tilanne oli minuutissa ohitse, kun se ensimmäisellä yrityskerralla oli kestänyt 5min. Kävimme siis kyseisellä viikolla keskiviikkona punktiossa ja tuloksien luvattiin tulevan noin 7 päivän kuluessa. En siis osannut lainkaan odottaa, että jo saman viikon perjantaina iltapäivällä saisin puhelun äitiyspolilta.

"** äitiyspolilta hei!"
"Hei.."
"Niistä kromosomituloksista soittelen."
"Nyt jo. Juu.."
"Halusitte tietää sukupuolen."
"Öö, joo.."
"Poika on ja terveet kromosomit on."
Tässä vaiheessa meinasin pudota polvilleni maahan, mutta jotenkin sain käveltyä loppumatkan keittiöön tuolille istumaan. Itku tuli, onnesta ja helpotuksesta. Jotakin sopersin takaisin puhelimeen ja kiittelin pikaisista vastauksista.
"Nyt on varmasti mukavempi aloittaa viikonloppu!"

Ja totta vie olikin, hyvien uutisten kera! Vielä sovittiin puhelimessa rakenneultraan aika ja sitten soitinkin täristen puhelun miehelle ja sen jälkeen omalle äidilleni. Voi helpotuksen tunnetta! Olin ollut niin varma, että tämä raskaus ei tulisi jatkumaan.. Ja nyt meille olisi tulossa kromosomeiltaan terve POIKA !! <3

Jälkimmäisessä lapsivesipunktiossa lääkäri tosiaankin tutki sikiön aivoja ja sydäntä tarkemmin. (Ja jo viikkoa aiemmin tehdyssä lapsivesipunktiossa sikiön turvotus oli jo hävinnyt, mutta se ei poista sitä todellisuutta, että turvotusta on kerran jo ollut ja sille todennäköisesti jokin syy on). Aivot olivat tuolloin kuulemma normaalit, ei mitään poikkeavaa. Mutta sydämestä lääkäri sanoi, että siellä on läppä joka vuotaa. Ja lääkärin sanojen mukaan "siitä nyt ei sinäänsä ole mitään haittaa". Läppävika saattaa siis itse kuroa ajan kanssa itsensä ns. umpeen tai sitten lapsen syntymän jälkeen tarvittaisiin jonkinlaista sydänoperaatiota. Keskenmenon riskit tietenkin jälleen kasvoivat. Mutta aika näyttää tämänkin.. Nyt olen kuitenkin jo osannut nauttia raskaudesta ja olen kertonut suurimmalle osalle ihmisistä tämän meidän tähän saakka eletyn tarinan. Raskausviikolle 17 saakka 'salasimme' raskautta suurimmaksi osaksi.

Tämä raskaus verrattuna esikoisen odotusaikaan on ollut hyvin samanlaista. Mutta joitakin konkreettisempia eroavaisuuksia on ollut (kuten naaman kukkiminen). Samanlainen väsymys ja pahoinvointi kesti yhtä pahana tässäkin rv 12 saakka. Mutta liekö se nyt niin pahaa ollut, kun kertaakaan en ole joutunut oksentamaan. Kaikkea muuta kyllä..

Tämän pojan liikkeet olen tuntenut rv16 lähtien (esikoisesta rv16-17 paikkeilla). Liikkeitä olen tuntenut vatsan läpi käteeni hentoina rv19 lähtien ja ulospäin liikkeet ovat selvästi näkyneet rv20 lähtien. Maha on kasvanut hurjaa vauhtia ja varmasti jo ennalta olleet ylimääräiset 7kg edesauttavat tässäkin ;)

Tänään eletään raskausviikkoa 21, nt-ultran mukaan laskettuna tänään on 20+5. Huomenna nähdään meidän pieni poika rakenneultrassa, jossa ilmeisesti keskitytään tutkimaan tarkemmin sydäntä. Olen nähnyt jopa unen siitä, että rakenneultrassa sukupuoli ei olisikaan poika - tuo poika tuntunee siksi niin epätodennäköiseltä kun miehen suvun puolelle 9. viimeisintä syntynyttä on ollut tyttöjä (oman lähisukuni puolella viimeisimmät 3 ovat olleet tyttöjä). Ja nt-ultran mukaan epäilty Turnerin syndroomakin on vain tyttöjen/naisten sairaus.

Kerrottakoon nyt vielä, että esikoinen on aivan hullaantunut päiväkotielämään. On saanut olla kaiken huomion keskipisteenä talon nuorimmaisena ollessaan. Nyt on jo kohta muutaman viikon ajan jäänyt hoitoon ilman itkuja ja päivät tuntuvat menevän todella hyvin. Ruoka maistuu, paremmin kuin kotona ja kaikki on mukavaa. Parempi ja hyvä niin!


- Ann

Raskaus ja nt-ultra

Lupasin palata pian asiaan ja tarkoitus oli runoilla tänne jo viikonlopun aikana, mutta niin se aika vaan taas vierähti.. Täällä kuitenkin nyt ja luvassa aiheesta ja aiheen vierestä turinointia.

Tässähän kävi sitten niin, että tein heinäkuussa positiivisen raskaustestin, oijoi sitä onnea :) Tutut raskausoireet olivat jo päällä, ennen kuin sain viimein testin kotiin saakka. Paleltaminen, hikoileminen ja tasainen lämmön nousu. Sitten alkoikin jo pahoinvointi. Mutta kertaakaan en ole tässäkään raskaudessa joutunut pönttöä halailemaan, mistä olen kyllä onnellinen. Joinakin hetkinä tosin toivon, että tulisipa se oksennus nyt niin olokin voisi helpottaa. Pahoinvointia on ollut aikalailla aamusta iltaan saakka. Vessassa käyn normaalisti noin yhden kerran yössä, nyt käyn vaihtelevasti 1-3 kertaa yössä. Joskus saatan ravata useamminkin.. Jonkinlaisia univaivoja on ollut, koska uni ei ole kaikkina öinä maistunut. Raskauden alkumetreillä tunsin sektioarven kohdalla ajoittain viiltävää kipua, mikä liittyi varmasti juurikin kohdun kasvamiseen. Niitä kipuja ei juurikaan ole enää ollut alun jälkeen.

Viime viikolla kävimme sitten nt-ultrassa josta emme saaneetkaan kotiin viemiseksi niin hyviä uutisia, kuin olisimme toivoneet. Heti ultran alettua näin itsekin, että tilanne ei ollut samanlainen kuin esikoisen kohdalla nt-ultrassa. Kätilö rauhallisesti sanoi samaan aikaan saman asian minulle ja miehelleni jatkaen, "mutta älkää hätääntykö, katsotaan nyt miten täällä muuten voidaan". Pieneltä löytyivät kaikki tarvittava nenäluuta ja aivolohkoja myöten. Siellä se sormiaan ojenteli ja meille vilkutteli. Sillä hetkellä itseäni itketti aivan mielettömästi, mutta hammasta purren pidin kyyneleet ja itkun sisälläni. Paikalle tuli lääkäri ja hän jatkoi tutkimusta erittäin kovakouraisesti, vääntelehdin kivusta. Mittailtiin ja tutkittiin. Niskaturvotusta pienellä oli lääkärin mittaamana reilut 5mm. Turvotus oli takaraivo-niska-yläselkä akselilla. Mutta lisää turvotusta oli myös pään molemmin puolin, vatsalla sekä jaloissa. Kylläkin huomattavasti pienempänä, kuin niskan alueella. Toisena asiana kätilö ja lääkäri kiinnittivät huomionsa sydämeen, josta emme lopulta aivan ymmärtäneet, että oliko siinä jotakin vikaa vai mikä oli tilanne. Mutta seurattavaksi luokiteltiin ainakin. Meille alettiin puhua Turnerin syndroomasta jo ennen, kuin nousin ylös istumaan. Turvotus ja sydämen poikkeamat viittasivat kuulemma siihen. Sitten katsottiin seulonnan tulosta, riskiluvuksi downille tuli 1:5. Juteltiin ja selviteltiin syvemmin tilannetta, että miten haluamme tästä edetä. Miehen kanssa olimme yhtä mieltä, että tästä jatkettaisiin eteenpäin. Eli kuun loppupuolelle saimme ajan lapsivesipunktioon, joka on mahdollista ottaa aikaisintaan rv15. Istukkabiopsiasta meille ei edes puhuttu, emmekä vielä siinä vaiheessa asiasta mitään osanneetkaan kysyä (mahdollista ottaa nt-ultran jälkeisinä päivinä ja tulokset tulevat muutamissa päivissä). Lapsivesipunktion jälkeen tulokset kuulemma tulisivat noin viikossa, mutta viljely veisi lisäaikaa viikosta kahteen. Riskit raskauden keskenmenosta nousivat entisestään. Pelkästään oma kohdunrakennepoikkeavuus on jo yksi riski keskenmenolle ja nyt mukaan tulivat omat riskinsä pienen turvotuksesta sekä sydämestä. Aika pyörällä päästä siinä tuli oltua ja muutaman kerran itkettyäkin. Onneksi mies oli mukana, hänen päähänsä taisi jäädä lopulta enemmän tietoa kuin omaani.

Lääkärin lähdettyä huoneesta kätilö jatkoi ihanana itsenänsä ja näytti meille tietoa tästä Turnerin syndroomasta. Antoi myös oman nimensä ylös paperille ja kehoitti soittamaan, jos vain tulisi jotakin kysyttävää. Meillä olisi mahdollisuus mennä käymään uudestaankin äippäpolilla, jos siltä tuntuisi, ennen lapsivesipunktiota.

Tuon hetken jälkeen ymmärrän vielä enemmän, miksi halutaan odottaa ensimmäistä ultraa ja kertoa sitten vasta raskaudesta läheisille/työkavereille yms. Itsekin odotimme esikoisen kohdalla nt-ultraan saakka. Tällä kertaa olin mennyt asiasta puhumaan jo muutamille läheisilleni ja ystäväni polttareissa siitä kuulivat kaikki muut juhlijat/kaverini. Väkisinkin on ajatellut, että mitä jos ei olisi kertonutkaan, olisivatkohan uutiset olleet sitten "parempia". Mutta sama se tilanne olisi silti ollut. Sitä vain miettii kaikkea typerää murehtiessaan. Kyllä tuollainen on vaan aika iso pommi, kun muutaman raskauskuukauden jälkeen sellainen kerrotaan. Ensimmäiset päivät meni itselläni ainakin osittain sumussa. Untakin oli vaikea saada ja se veloitti omasta olotilasta jälleen osan pois. Asia pyörii mielessä jatkuvasti. Miehelle yritinkin viikonloppuna kuvata asiaa niin, että hän ei joudu kantamaan tätä pientä sisällänsä ja täten on varmasti helpompaa olla ajattelematta asiaa. Kyllä hänkin asiaa on miettinyt, mutta töissä käydessä ajatukset tuppaavat yleensä pysymään poissa. Iselläni pahimpana on ollut ainakin yksinäiset hetket ja niitä on nyt viikon sisällä ollut liikaa. Mutta nyt ei tosiaankaan auta, kuin toivoa parhainta mahdollista loppua tälle tarinalle :) Jos raskaus ei mene kesken, niin ensimmäisenä odotamme tuloksia lapsivesinäytteestä. Sitten tiedämme, kuinka edetään.

Tähän loppuun voisin hieman avata Turnerin syndroomaa. Se on vain tyttöjen/naisten sairaus eikä sitä myöskään luokitella kehitysvammaksi. Tytöillä on kaksi X-kromosomia ja Turner-tytöiltä puuttuu toinen tai osa siitä. Yleensä TS-tytöt ovat aivan normaalin näköisiä ja oloisia tyttöjä, naisia, ihmisiä. Eroja näkyy kasvussa sekä hormonitoiminnassa. Keskimääräinen pituus on 147cm. Hormonitoiminta ei välttämättä ala lainkaan ja sitä täytyy lääkitä loppuelämän ajan. Raskaaksi tuleminen ei välttämättä ole jokaiselle mahdollista, mutta lääketiede on kehittinyt ja kehittyy jatkossakin. Sydänviat ovat myös yleistä TS-tytöillä, mutta niitäkin pystytään hoitamaan hyvin leikkauksilla. Suomessa syntyy vuodessa noin 10-15 Turner-tyttöä. Suurin osa raskauksista menee kesken hyvin varhaisessa vaiheessa.

Linkkejä:
Turnerin oireyhtymä, Terveyskirjasto
Turnerin oireyhtymä, Wikipedia
Turnerin oireyhtymä, TAYS

Dokumentti:
Harvinaisia naisia, Inhimillinen tekijä

Samanlaisesta vastaavasta tilanteesta löytyy paljon erilaisia tarinoita. Suuri osa tarinoista tuntuu päättyneen onnellisesti suuresta sikiön turvotuksesta ja riskiluvuista huolimatta. En halua liikaa elätellä toivoa, vaan yritän varautua enemmän mahdolliseen menetykseen. Mielummin huokaisen helpotuksesta, kuin tipun pilvilinnoista.


- Ann

Pitkästä aikaa

Niin monet kerrat olen ollut aikeissani kirjoittaa, mutta en ole tiennyt että mitä kirjoittaisin ja.. no niin. On pitänyt kiirettä ja "kiirettä". Neidin 1-vuotis juhlat alkavat lähestyä ja olin jo kesällä hyvissä ajoin alkanut valmistelemaan juhlia ostamalla sopivia ilmapalloja, servettejä, korttitarpeet.. Mutta tässä onkin tullut mutkia jos toisenlaisiakin vastaan. Suurimpana viivästyksenä on ollut mahdollisen kylpyhuoneremontin alku. Joka olisi meidän tapauksessamme tarkoittanut sitä, että koska pannuhuone siinä samassa rytäkässä laitettaisiin uusiksi, olisimme joutuneet muuttamaan ajaksi X pois talostamme. Lisää mutkia tuli matkaan jo viime viikolla, kun miehen kiireistä ei näyttänyt tulevan loppua. Sen lisäksi on polttareita ja hääjuhlaa, jotka syövät aina omana tapahtumanaan koko viikonlopun. Ja jottei tuossakaan olisi ollut tarpeeksi estettä, niin tuleva töihin paluuni häämöttää jo liian lähellä. Viimeinen mutka matkaan tuli tällä viikolla. Sen johdosta päätimme, että nyt unohdetaan koko kylpyhuoneremontti ja keskitytään tähän hetkeen. Ei lisätä turhaan stressiä. Kerron tästä viimeisimmästä mutkasta seuraavassa postauksessani, koska se vaatii mielestäni aivan oman osionsa.

Mainitsempa nyt vielä, että ei tuota meidän vauvaa kyllä juurikaan enää vauvaksi voi kutsua :) Kävellä ei vielä ilman tukea, mutta taaperokärryn (ja tuolien) avulla jaksetaan kulkea taloa ympäri monen monta kertaa päivässä. Ja ai että se onkin ihanaa! Selviä sanoja emme ole neidin suusta saaneet kuulla, paitsi selkeää ÄITI -huudahdusta muutamia kertoja.

Palaan asiaan pikemmin, kuin arvaattekaan! :)


- Ann

Liikutaan. Hullaantuneesti.

Siis A P U A. Mihin tää aika menee?! Arkipäivät tuntuu todella pitkiltä, mutta silti aika vaan yksinkertaisesti loppuu kesken. Jokaisena päivänä. Enää 4kk ja 1pv, kun töihin paluu koittaa. Vauvavuosi loppuu alle 4kk päästä!

Tosiaan. Meillä liikutaan. Tai on liikuttu kohta jo pari kuukautta. 6kk iässä alettiin ryömiä kaukosäätimen perässä ja viikon päästä siitä alettiin harjoitella konttausasentoa sekä istumaan pääsemistä. Hyvä konttaustaso asentoineen saavutettiin muutaman viikon sisällä. Ja siitä vauhti on vain kasvanut. Ja hurjentunut. Jo ryömimisvaiheessa alettiin tavoittelemaan kaikkea korkeammalla olevaa. Ja siihen kaikkiin päästiin käsiksi, kun alettiin konttaamaan. Ja sitten noustiinkin jo samantien seisomaan. Ja heti perään alettiin ottamaan askelia tukea vasten!

Siis KÄÄK. Neiti on juuri täyttänyt 8kk ja kovasti haluaa jo mennä eteenpäin, kävellen. Taaperokärry on loistava hankinta, sitä on ainakin tullut jo käytettyä useammin kuin myöskin uutena ostettua Manducaa (joka taitaa btw lähteä eteenpäin myytävien tavaroiden joukkoon). Päädyin valitsemaan Brion ja Plaston väliltä jälkimmäisen, punaisen värisenä. Brion versiosta kuulin niin paljon huhuja, että sitten kun nämä taaperot niitä lähtevät oikein kunnolla työntelemään, on seinät täynnä mustia/punaisia viiruja. Ei kiitos siis meille, koska en joka vuosi halua olla maalaamassa valkoisia seiniä. Vielä vähemmän haluaa mies. Hintaa Prismassa oli Plaston kärryllä 32euroa, joka erinäisten alennusten jälkeen jäi alle 30euron. Jälleenmyyntiarvo tuskin on kovin päätä huimaava..

Toisin kuin vaikkapa Mini Rodinin vaatteissa. Joista raskausaikana ajattelin, että ovatpa ihania - mutten millään raaskisi niitä ostaa. Nyt, pian äitiysrahojen loppuessa, kun ollaan juuri siirtymässä hoitovapaan luksusrahoille (eli se about 300euroa), olen alkanut hamstraamaan kaikkea vähemmän edullista - uutena ja käytettynä.

Kuvat Googlesta.

En esimerkiksi voinut olla vastustamatta löytämääni MR Panda haalaria, tulevaksi talveksi. Mutta tästä aiheesta myöhemmin lisää. MR:llä on aivan mieletön määrä ihania vaatteita, kuoseja.. Onneksi on Facebook ja fb-kirppikset. Ja onneksi on ihmisiä, jotka haluavat laittaa hyvän kiertämään ;)

Meikäläisen hullantuneisuus tuntuu karkaavan kohta käsistä, lähinnä pään sisältä, joten on pakko lähteä tuijottelemaan ja ihailemaan tuota maailman suloisinta tyttövauvaa, joka niin ihanasti päiväuniensa jälkeen äidille kujertaa <3

Mitä ihanuuksia teiltä löytyy kotoa? Tai mitä haluaisitte? Siis mitä tahansa!


- Ann