Kävin reilu viikko sitten kontrollissa kardiologin vastaanotolla. Vierailun aluksi puhuttiin hetki omasta voinnistani, joka olikin kyseisellä viikolla ollut jo huomattavasti parempi. En ollut työpäivien jälkeen tuntenut sitä surullisen kuuluisaa megaväsymystä, vaan olin jaksanut ihmeen hyvin touhuilla. Lisäksi olin ollut myös terveenä melkein nelisen viikkoa. Ei flunssaa, ei kuumetta.
Kardiologi kertoi, että EKG:ssa yhä näkyvät poikkeamat ovat joko sydänlihastulehduksen aiheuttamia tai sitten mahdollisesti synnynnäisiä. Koskaan aiemmin kun ei ole EKG:tä otettu, niin ei voida käyriä myöskään verrata mihinkään. Mutta jahka noin kuukauden päästä otettaisiin uusi EKG, silloin voitaisiin jo todeta varmuudella, että olivatko poikkeamat sydänlihastulehduksen aiheuttamia vaiko synnynnäisiä. Samalla kertaa tulisin saamaan vihdoin "terveen paperit", eli urheilukielto kumottaisiin.
Sitten ultrattiin sydäntä. Kardiologi oli aivan loistava - todella hieno eleinen, ystävällinen ja selosti kaiken, mitä ruudulla näkyi. Aivan päinvastainen kokemus siihen, mihin on tottunut jäpikän kardiologin ultrauksissa. Kuitenkin, sydämen toiminta ja itse sydän näytti normaalilta. Pientä paksuuntumaa oli kammioväliseinämässä, mutta sekin oli normaalin rajoissa. Lisäksi hiippaläppä ihan aavistuksen falskasi, muttei sitä voinut kutsua vuodoksi. Aorttaläppä oli normaali kolmipurjeinen. Jäpikällä aorttaläppä on siis normaalia pienempi ja kaksipurjeinen, sekä siinä on viimeisimpänä todettu pieni vuoto. Kardiologi naurahtikin ja sanoi, ettei jäpikkä olisi kaksipurjeisuutta minulta ainakaan perinyt.
Sydämen ultrauksen jälkeen otin vielä puheeksi anemian kontrolloinnin. Kardiologi alkoi puhua, että mahdollisuus olisi käydä rautatankkauksessa - mutta sitten kerroin, että olen käynyt jo kerran verensiirrossa ja kahdesti rautatankkauksessa. Siinä vaiheessa hän sanoi, että näillä 2kk sisällä tapahtuneilla tankkauksilla tulee ehdottomasti katsoa hemoglobiini ja rautavarastot seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Ja tulevaisuudessa kerran vuodessa ja aina tietenkin silloin, jos väsymys ja muut oireet pahenisivat. Kiitin kovasti, sillä juuri tämän tiedon olin halunnut kuulla. Kukaan muu lääkäri ei nimittäin ollut puhunut jatkosta yhtään mitään. Enkä toisaalta ihmettelekään, kun olen pomppinut eri lääkäreillä aina keskussairaalan ja terveyskeskuksen puolella.
Luotto terveyskeskuksen omaan lääkäriini on muutenkin tällä hetkellä hieman kyseenalainen. Hän kun silloin väsymyksen, sydämen sivuäänen kuuluessa ja kamalan yskän ollessa pahimmillaan passitti vain takaisin töihin. Käski potemaan flunssan pois ja menemään sydänfilmiin, jahka olisin tervehtynyt. Onneksi en luovuttanut vaan menin silloin työterveyteen, josta päädyin samantien keskussairaalaan sisätautien osastolle.
Joka tapauksessa, kardiologin tapaamista seuranneella viikolla kova väsymys tuli takaisin. Ei flunssaa, ei kuumetta. Armoton väsymys, jälleen. Juuri, kun olin ilakoinut lasten kanssa touhuamisesta ja omasta parantuneesta jaksamisestani.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti