Verikokeita

Eilen olin elämäni ensimmäisessä sokerirasituksessa. Paljon olen näiden parin vuoden aikana kuullut, kuinka se on niin kamala kokemus yms. Joten olin varautunut pahimpaan. Jaanpa teille oman kokemukseni tänne..

Illalla paasto alkoi klo 19:30. Tuota ennen söin herkullisia voileipiä ja 200g jogurtin hedelmämyslillä. Ja viimeisen tunnin aikana tankkasin litran kylmää vettä. Ja aivan viimeisillä minuuteilla otin vielä Rennietä närästykseen ;) Yöllä en meinannut saada nukutuksi, kun päätä särki niin kamalasti. Klo 23 jälkeen oli pakko ottaa 1mg Para-tabs ja pari kulausta vettä.

Aamulla herätyskellot soivat miehen kanssa samaan aikaan klo 6:25. Ylös, vaatteet niskaan, tytölle aamupalaa, vaipan ja vaatteiden vaihtoa. Mies lähti viemään tyttöä päiväkotiin ja itse jäin vielä laittamaan itseäni lähtövalmiiksi. Sitten kohti sairaalan laboratoriota. Olin varustautunut rasitukseen hyvin, tai niin ainakin luulin. Laukussa oli kuulokkeet, kirja ja rasituksen jälkeen nautittavaksi puoli litraa vettä ja banaania, kera särkyläkkeen ja Rennien. Muutama suklaapalanenkin. Takin taskussa piti olla täyteen ladattu iPhone, mutta perille päästyä tajusin, että olin unohtanut sen keittiöön laturiin! No, onneksi oli edes se kirja.

Pääsin klo 7:40 antamaan ensimmäisen putkilon verta ja nauttimaan tuon kuuluisan sokerilitkun. Vielä maanantain verikokeiden jäljiltä molemmat kyynärtaipeet olivat aivan mustelmilla ja kosketusarat. Hoitaja teki pitkään ja tarkkaan tunnusteluita, jotta löysi hyvän suonen josta ottaa verinäyte. Ja tadaa, taas se suoni karkasi alta. Purin hammasta ja yritin muistaa koko ajan hengitellä - inhoan piikkejä ja se tunne on niin epämiellyttävä! Mutta onneksi hoitaja sai suonen kiinni samalla pistokerralla ja ensimmäinen näyte saatiin otettua. Sitten sain puolitoista mukillista nautittavakseni huoneenlämpöistä vadelmanmakuista sokerilitkua. Join molemmat mukit ykkösellä; hirveä jano! Eikä se tehnyt pahaa, mutta vesi olisi kyllä maistunut. Hoitaja ohjeisti, että täytyy mennä käytävälle istumaan ja vain vessassa saa käydä; ei ylimääräisiä askeleita. Ja jos huono olo yllättäisi, niin pitäisi käydä koputtelemassa ovelle.

Ensimmäinen tunti sujui hyvin. Mitä nyt heikotus, huono olo ja väsymys kasvoivat suuriksi. Yritin lukea kirjaa ja siinä samalla seurailin ympärilläni vaihtuvia ihmisiä. Meitä sokerirasituksessa olevia taisi olla siinä parin tunnin aikana ainakin viisi äitiä :) Yksi "pääsi" makoilemaan sängyllekin saatuaan mitä ilmeisemminkin hengenahdistus tai paniikkikohtauksen ennen ensimmäistä verikoettaan.

Klo 8:45 pääsin uudestaan hoitajan luokse. Tällä kertaa toisesta kyynertaipeesta kiinni napattu suoni yritti luistaa karkuun, mutta hoitaja sai aiempaa nopeammin siitä kiinni. Ja eikun takaisin käytävään.

Toinen tunti oli aavistuksen haastellisempi. Väsymys kasvoi, tuoli oli epämukava ja silmät hyppivät kirjan sivuilla. Heikotus ja päänsärky vain kasvoivat. Teki pahaa kuunnella pienten lasten itkua ja välillä kyyneleet nousivat silmäkulmiin. Mutta sitten onneksi nuo pienimmät tulivat aina niin reippaina ulos näytteenottohuoneista, että oli pakko hymyillä :)

Klo 9:45 pääsin viimeisen kerran hoitajan luokse. Verikoetta lähdettiin yrittämään samasta kyynärtaipeesta, kuin edellisestäkin. Suoni luisti heti karkuun ja hoitaja joutui taas sitä tovin etsimään. Yritin jälleen muistaa hengitellä ja unohtaa epämiellyttävän tunteen kädessä. Yökh. Sitten se olikin jo ohi, hoitaja toivotti mukavaa loppuodotusta ja kehoitti syömään maittavan aamiaisen.

Jäin hetkeksi vielä istumaan käytävälle, join puolet vesipullosta ja otin yhden särkylääkkeen. Puin päälleni ja lähdin tallustelemaan parkkitalolle päin samalla banaania syöden. Olokin helpottui, vaikka aavistuksen tokkurainen fiilis olikin ajaa autolla. Kävin vielä kaupassa tekemässä ruokaostokset ja sitten palasin kotiin, söin suuren "aamiaisen" klo 11 jälkeen ja lähdin tunniksi lepäilemään sänkyyn.

Tytön hain päiväkodista ja juuri olimme kerenneet syömään, kun puhelin soi. Lääkäri soitteli terveyskeskuksesta, oli kuulemma soittoaika varattuna. No siitä en tiennyt mitään, mutta puhelu koski kuitenkin maanantaina otettuja verikokeita. Neuvolassa sormenpäästä otettu hb oli 98. 40min myöhemmin kyynärtaipeesta otetussa verikokeessa hb oli 97. Lisärautana olen käyttänyt nyt kolmen viikon ajan Compiron Fe:tä. Se on nestemäinen ja kerta-annos on ollut 2,5ml. Lääkäri ei löytänyt ko. tuotteesta mitään tietoja, joten luin hänelle paketin tekstejä sitten puhelimen välityksellä. Sovittiin, että tuplaan nyt päiväannoksen (yht. 5ml päivässä) siihen saakka ainakin, kun on seuraava neuvolakäynti. Tuota neuvolakäyntiä ennen täytyy kuitenkin käydä jälleen labrassa antamassa verinäytteet, jotta nähdään onko arvot lähteneet nousuun. Muita toimenpiteitä ei sovittu, koska oloni on ollut "suht normaali". Eli nyt siis vaan lisärautaa nassuun ja toivotaan, että arvot lähtevät nousuun! :)

Hyvää alkanutta uutta vuotta jokaiselle!


- Ann