tiistai 14. tammikuuta 2014

Pömppis

Raskauspömppispä hyvinkin! Viikot on 31+0 ja sanoisin, että masu on kookkaampi kuin mitä esikoisesta. Painonnousu on tähän mennessä ollut huomattavasti vähäisempää, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen. Esikoisesta oli näihin viikkoihin mennessä tullut +20kg, nyt ollaan lisätty massaa noin 10kg verran. Tosin jälleen on alkanut se kausi, että jatkuvasti pitäisi olla jotakin napostelemassa.. Hirvittävää!

31+0

Raskausarvet ovat vielä esikoisen ajalta näkyvissä - mutta kuten ehkä itsekin kuvasta näette, ei niitä juurikaan ole. Molemmin puolin kylkeä on muutamia, jotka erottuvat lähemmällä tarkastelulla. Villi veikkaus kuitenkin on, että tiikerin raitoja saadaan vielä lisää ;) Huonosti näin pienestä kuvasta näkee, mutta myös sektioarven pääty kurkistaa tuolta pikkareiden alta.

Mahan ympärys aamusesta mitattuna navan kohdalta oli 113cm.
Eilen illalla ympärys samasta kohtaa mitattuna oli 116cm.
Ahdistaako? Kyllä.

ps. Olen alkanut odottamaan vauvan syntymää myös siinäkin mielessä, että pääsen toipumaan sektiosta ja sitten toivonmukaan saadaa oikeasti vaunuteltua, lenkkeiltyä, touhuttua yms. Haluan kiinteytyä, tiputtaa painoa! Haluan näyttää ukkokullalle, että kyllä mä vielä pääsen sinne tuttuun painolukemaan takaisin - ihan totta. Se kun ei meinaa sitä nyt uskoa, vaikka tiputinkin esikoisen raskausajan jälkeen 20kg pois!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti