Kertomus jatkuu. Olin siis päätynyt työterveyden kautta poikkeavan EKG:n ja monen muun diagnoosin kera sairaalaan sisätautien osastolle lisätutkimuksiin.
Aamu alkoi syömättömyydellä, punnituksella, hapetusarvojen ja verenpaineiden mittauksella. Uusi EKG (sydänfilmi) otettiin myös. Lisäksi verikokeita otettiin erittäin suuri määrä kaikenlaisiin putkiloihin ja päniköihin. Painoni oli laskenut kuukauden takaisesta sairaalakäynnistä sen -4kg.
Osastolla hoitajat kauhistelivat kovaa yskääni ja sama hämmästely jatkui, kun huoneeseen saapui erikoistuva lääkäri, erikoislääkäri ja osaston ylilääkäri aamukierrolle. Pitkän keskustelun ja tutkimuksien jälkeen päättivät, että käyn vatsan ultraäänessä ihan ensimmäisenä ja sen jälkeen kardiologin luokse sydämen ultraääneen. Jälkeenpäin selvisi epikriisistä, että vatsan ultraäänen tehnyt lääkäri oli suositellut jatkoon vatsan TT-kuvausta, koska toisessa munuaisessa oli näkynyt kuroumaa/rakennehäiriöitä, joka saattaisi olla vain arpikudosta. Sydämen ultraäänen tehnyt lääkäri päivysti samaan aikaan, joten hän vastaili puhelimeen kesken tutkimusten. Mutta rakenteet olivat hänen mielestään kunnossa ja sydänlihaspussissa oli normaali määrä nestettä.
Iltapäivä koitti ja osaston ylilääkäri tuli uudemman kerran juttusille. Saisin vahvan antibioottikuurin, jonka pitäisi tehota esim. mykoplasmaan ja keuhkoklamydiaan, jos minulla sellainen olisi. Lisäksi minun tulisi tehdä PEF-mittauksia ja seurantaa, jotta nähtäisiin puhallusarvot ja saataisiin laajempi käsitys keuhkojen voinnista. Sitten käytiin pitkä keskustelu siitä, että mitä päivän aikana vielä tapahtuisi ja lääkäri myös kertoi, että jäisin osastolle viikonlopun ylitse.
Alkuillasta pääsin keuhkojen CT-kuvaukseen varjoaineen kera. Sitä edelsi osittain tuskainen laskimokanyylin laitto. Sopivan suonen löytäminen ei labran naiselta onnistunut ja sain moitteita huonolla paikalla sijaitsevista tatuoinneistani. Onnekseni oma sairaanhoitajani oli varma, että onnistuu kanyylin laitossa. Kyllä se vaatikin pientä ähertelyä ja verenvuodatusta, sairaalarannekkeen vaihdon - mutta onnistui ensimmäisellä yrittämällä.
CT-kuvausta odotellessa alkoi jännittää mm. se, että miltä se varjoaine tuntuisikaan. Mutta huoneeseen päästyäni kuulin, että tutkimus olisi muutamassa minuutissa jo ohitse ja ennen varjoaineen laittamista saisin tiedon. Tutkimuksen aikana kuvauskoneesta kuulisin ohjeita hengityksen pidättämisestä yms. Kun varjoaine lähti käden kanyylin kautta leviämään, olo muuttui hetkessä lämpimäksi ja onneksi hoitaja oli ennakolta kertonut, että loppuvaiheessa voisi tuntua siltä, että pissat tulisivat housuun - siltä se tuntuikin. Ja ilman tuota ennakkovaroitusta olisinkin ollut aivan varma siitä, että olisin laskenut alleni. Niin ei kuitenkaan ollut. Kaikenkaikkiaan kuvauksessa ei ollut mitään jännittämisen arvoista ja se oli ohitse todella nopeasti. Sitten vain takaisin osastolle juomaan paljon nestettä, että varjoaine poistuisi kehosta.
Viikonloppu meni samalla kaavalla. Aamuin oli samat tutkimukset ja päivää rytmittivät syömiset. Yskä alkoi selkeästi laantua ja Panacod auttoi aina hetkellisesti. Tohdin kolmantena iltana käväistä hetken huoneemme edustalla olevalla oleskelutilalla muiden osastolla olijoiden seurassa.
Ilmeisesti laskimokanyyli aiheutti samaisen käden olkapäähän älyttömän kivun ja jomotuksen, johon piti jälleen popsia Panacodia että sai nukutuksi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti