Kävellen

Nyt meilläkin pieni taapero-neiti kävelee ilman tukea. Voi sitä riemua, mikä toisen silmistä välittyy kun kävely sujuu kuten hänen ylhäisyytensä itse haluaa! Hienosti tunnistaa sanan "kävellen" ja ryhtyykin aina sen jälkeen kävelemään eteenpäin ilman tukea. Onhan tuo näin alussa vielä hyvin horjuvaa, mutta kyllä on huikeasti nähnyt parantumista jo kahdessa viikossa. Kohta se jo juoksee... :)

Edelleen ystävämme flunssa on meillä kylässä, ei tunnu tämä tauti sitten millään lähtevän pois. Vuorotellen nostattaa itse kullekin pientä lämpöä ja sitten räkäilyt jälleen alkaa uudelleen. Noh, sairastetaan nyt kaikki oikein urakalla ennen vauvan syntymää!

Rakenneultrassa käytiin kuun alkupuolella. Siellä oli oikein kolme lääkäriä (erikoistunut ja ylilääkäri mukaanlukien) suorittamassa ultraa. Kaikki oli rakenteellisesti hyvin. Sydämessä tosiaan on läppä joka vuotaa, mutta erikoistuneen lääkärin mukaan vuoto on toiminnallista - eli sitä on meidän turha murehtia, koska sen ei pitäisi haitata mitenkään tulevaa. Ilmeisesti se läppävuoto voi vielä kuroa itsensä kiinni ja poistua ennen h-hetkeä tai sitten jotakin korvaavaa toimenpidettä tarvitaan syntymän jälkeen.

Nyt on meneillään raskausviikko 25. Jokainen viikko yritetään elää iloiten ja odottaen, mutta samalla menetyksen pelko yhä kummittelee takaraivossa. Sitä vaan toivoo, että viikot menisivät nyt hyvin nopeasti ja jos vauva päättäisi syntyä ennenaikaisesti, olisi sillä kaikki asiat jo niin hyvin että saisimme pitää pienokaisemme luonamme. Kai tälläinen alun kokemus jättää vaan niin ikävät muistot varjostamaan.. Mutta uskon, että jahka kaikki sujuu loppuun saakka hyvin ja meillä on se pieni ihana tuoksuteltava poika sylissä, unohtuu ne raskausajan murheet ja keskittyminen uuteen arkeen ilman sydänvikoja tai sydänvian kanssa alkaa. <3

Hankintoja olen uskaltanut jo jonkin verran pojalle tehdä. Kirppislöytöjä tähän mennessä kaikki ovat olleet, mutta hyviä sellaisia. Kietaisubodyja on lähes tulkoon jokainen body, esikoisen syntymäajasta viisastuneena ;) Ne olivat niin paljon helpompia pukea vastasyntyneelle, kuin tavalliset bodyt. Yökkäreitä ja housuja on myös jo hyvänlainen pino hankittuna. Värit ovat aika neutraaleja, on harmaata, ruskeaa, vaaleanruskeaa.. Raitoja on paljon, ei niinkään kuviointeja.

Yhtenä suurena hankintapulmana on sisarusrattaat. Hankkiako vai ei? Ennestäänhän meillä on edelleen (lähes) tuliterät Emmaljungan Edge Duo Combit. Pelkällä seisomalaudan hankkimisella emme tule kyllä toimeen. Mutta jos tämänkin vauvan maailmaantulo koetaan sektion kautta, voi alun koko perheen ulkoilut unohtaa lähes ensimmäisen kuukauden ajalta. Sen verran rankkaa se toipuminen kuitenkin on ja meiltä kotoa ulkoillessa on maasto enemmän kuin vähän mäkistä. Lähti sitten ihan minne suuntaan tahansa. Joten pelkkä vaunuilu vaatii jo paremman voinnin. Jos sisarusrattaat jäävät vielä hankkimatta, pääsee isosisko kuitenkin ukkokullan tai sukulaisten toimesta ulkoilemaan myös rattaillaan. Ja pikkuveli pääsee nukkumaan vaunuissa pihalle tarvittaessa. Mutta äiti+isi+isosisko+pikkuveli-ulkoilee -yhdistelmä ei vaan toimi.

Emmaljunga Double Viking

Bumbleride Indie Twin

Toki olen haaveillut ja tutkinut netin kautta sisarusrattaiden antia. Ykkösenä olisi Emmaljungan Double Vikingit. Hyvänä kakkosena tulee Bumbleriden Indie Twin -sisarusrattaat. Noh, näitähän ei juuri käytettynä myydä. Bumbleridet maksavat uutena n. 700€ + kantokoppa yms. Emmaljungat n. 900 €. Tärkeimpinä ominaisuuksina sisarusrattaissa on se, että molemmilla tulee olla omat istuinosat ja kuomut. Jatkuvasti pidän silmäni auki Huuto.netin ja Tori.fin suhteen, mutta nopeat syövät hitaat...! Ja ne ylihinnoitellut jäävät myymättä.


- Ann


ps. 5 000 lukukertaa on rikottu eilisen aikana! Kiitos teille :)

Lapsivesipunktio

Kaikenlaista on ollut nyt viimeisen kuukauden aikana. Tyttö aloitti päiväkodin ja itse palasin töihin. Nyt ollaan useampi viikko oltu flunssassa koko perhe. Olin saanut viestiä yhdeltä lukijalta, että miten meillä menee nyt, joten tulin vihdoin keretessäni kertomaan meidän kuulumisia tänne! :)

Kuukausi sitten sain puhelun koskien lapsivedestä tehtyjä kromosomituloksia. Niitä tuloksia ennen kävimme kuitenkin kahdesti äitiyspolilla pistettävänä. Ensimmäinen punktio ei onnistunut, mutta lääkärin ollessa eri toisella punktiokerralla onnistui näytteenottokin. Kohdun sisäpuolella olevat kalvot ovat kuulemma hyvin sitkeät ja niistä täytyi neulalla "runnoa" lävitse. Ensimmäinen punktiokerta pelotti ja jännitti etukäteen. Itse punktiossa unohdin hengittää ja kätilö joutui muutamia kertoja siitä muistuttelemaan. Mies oli onneksi tukena paikan päällä. Neulan pistos tuntui molemmilla kerroilla ikävältä, mutta jälkimmäisellä kerralla tekijänä oli vanhempi erikoistunut mieslääkäri, joka huokui osaamistaan ja itsevarmuuttaan: omakin olo oli heti paljon luottavaisempi ja koko tilanne oli minuutissa ohitse, kun se ensimmäisellä yrityskerralla oli kestänyt 5min. Kävimme siis kyseisellä viikolla keskiviikkona punktiossa ja tuloksien luvattiin tulevan noin 7 päivän kuluessa. En siis osannut lainkaan odottaa, että jo saman viikon perjantaina iltapäivällä saisin puhelun äitiyspolilta.

"** äitiyspolilta hei!"
"Hei.."
"Niistä kromosomituloksista soittelen."
"Nyt jo. Juu.."
"Halusitte tietää sukupuolen."
"Öö, joo.."
"Poika on ja terveet kromosomit on."
Tässä vaiheessa meinasin pudota polvilleni maahan, mutta jotenkin sain käveltyä loppumatkan keittiöön tuolille istumaan. Itku tuli, onnesta ja helpotuksesta. Jotakin sopersin takaisin puhelimeen ja kiittelin pikaisista vastauksista.
"Nyt on varmasti mukavempi aloittaa viikonloppu!"

Ja totta vie olikin, hyvien uutisten kera! Vielä sovittiin puhelimessa rakenneultraan aika ja sitten soitinkin täristen puhelun miehelle ja sen jälkeen omalle äidilleni. Voi helpotuksen tunnetta! Olin ollut niin varma, että tämä raskaus ei tulisi jatkumaan.. Ja nyt meille olisi tulossa kromosomeiltaan terve POIKA !! <3

Jälkimmäisessä lapsivesipunktiossa lääkäri tosiaankin tutki sikiön aivoja ja sydäntä tarkemmin. (Ja jo viikkoa aiemmin tehdyssä lapsivesipunktiossa sikiön turvotus oli jo hävinnyt, mutta se ei poista sitä todellisuutta, että turvotusta on kerran jo ollut ja sille todennäköisesti jokin syy on). Aivot olivat tuolloin kuulemma normaalit, ei mitään poikkeavaa. Mutta sydämestä lääkäri sanoi, että siellä on läppä joka vuotaa. Ja lääkärin sanojen mukaan "siitä nyt ei sinäänsä ole mitään haittaa". Läppävika saattaa siis itse kuroa ajan kanssa itsensä ns. umpeen tai sitten lapsen syntymän jälkeen tarvittaisiin jonkinlaista sydänoperaatiota. Keskenmenon riskit tietenkin jälleen kasvoivat. Mutta aika näyttää tämänkin.. Nyt olen kuitenkin jo osannut nauttia raskaudesta ja olen kertonut suurimmalle osalle ihmisistä tämän meidän tähän saakka eletyn tarinan. Raskausviikolle 17 saakka 'salasimme' raskautta suurimmaksi osaksi.

Tämä raskaus verrattuna esikoisen odotusaikaan on ollut hyvin samanlaista. Mutta joitakin konkreettisempia eroavaisuuksia on ollut (kuten naaman kukkiminen). Samanlainen väsymys ja pahoinvointi kesti yhtä pahana tässäkin rv 12 saakka. Mutta liekö se nyt niin pahaa ollut, kun kertaakaan en ole joutunut oksentamaan. Kaikkea muuta kyllä..

Tämän pojan liikkeet olen tuntenut rv16 lähtien (esikoisesta rv16-17 paikkeilla). Liikkeitä olen tuntenut vatsan läpi käteeni hentoina rv19 lähtien ja ulospäin liikkeet ovat selvästi näkyneet rv20 lähtien. Maha on kasvanut hurjaa vauhtia ja varmasti jo ennalta olleet ylimääräiset 7kg edesauttavat tässäkin ;)

Tänään eletään raskausviikkoa 21, nt-ultran mukaan laskettuna tänään on 20+5. Huomenna nähdään meidän pieni poika rakenneultrassa, jossa ilmeisesti keskitytään tutkimaan tarkemmin sydäntä. Olen nähnyt jopa unen siitä, että rakenneultrassa sukupuoli ei olisikaan poika - tuo poika tuntunee siksi niin epätodennäköiseltä kun miehen suvun puolelle 9. viimeisintä syntynyttä on ollut tyttöjä (oman lähisukuni puolella viimeisimmät 3 ovat olleet tyttöjä). Ja nt-ultran mukaan epäilty Turnerin syndroomakin on vain tyttöjen/naisten sairaus.

Kerrottakoon nyt vielä, että esikoinen on aivan hullaantunut päiväkotielämään. On saanut olla kaiken huomion keskipisteenä talon nuorimmaisena ollessaan. Nyt on jo kohta muutaman viikon ajan jäänyt hoitoon ilman itkuja ja päivät tuntuvat menevän todella hyvin. Ruoka maistuu, paremmin kuin kotona ja kaikki on mukavaa. Parempi ja hyvä niin!


- Ann